Svengaa tai kuole

Jos jossain puolueissa on tällä hetkellä svengiä niin vihreissä ja kokoomuksessa. Vihreissä on vielä jäljellä maailmanparannuksen idealismia ja kokoomuksessa tuoksahtaa makea nousukausi kuin hullujen päivien donitseissa. Nämäkään puolueet eivät ole mitenkään erityisen huippusvengaavia, mutta vasemmiston svengi on käsittämättömän heikoissa kantimissa. Silloin ennen vanhaan kun vasemmisto oli oikeasti vasemmalla, oli siellä parhaat bileet, biisit ja tyypit. Vasemmiston riveissä tungeksi filmaattisia intellektuelleja ja vasemmisto esitti yhteiskuntaa uudistavia ajatuksia. Kaikki tämä loistaa nykyään poissaolollaan. Vasemmistonuorissa on kyllä svengiä, mutta kannabiksen laillistamista puoltavalla nuorisojärjestöllä ei tunnu olevan paljon tekemistä kalapuikkoviiksisten miesten eduskuntaryhmän kanssa.

Mihin ne vasemmistointellektuellit ovat hävinneet? Koska lasken Claes Andessonin eläkeläiseksi, ei mieleen tule juuri ketään. Vasemmistointellektuellien lipunkantajana vuorottelevat demareiden Erkki Tuomioja ja Tommy Taberman, siinä pisteessä ollaan. Vasureissa Paavo Arhinmäki joutuu vastaamaan yhden miehen bändinä koko puolueen svengistä. Svengi on vasemmistolle elinehto, sillä herrahissillä tai rahalla ei houkuteta todellisia kykyjä mukaan. Demareiden pitäisi heti keskittyä svengipoliittiseen ohjelmatyöhön, mutta vetäjäksi pitäisi saada joku muu kuin Antti Kalliomäki.

Ajatellaan vaikka vappua, joka on svengaava juhla, porvarit ovat omineet senkin. Ullallinnanmäki näyttää vappuna mustavalkoiselta ulkomeren luodolta. Merimetsojen ja niiden ulosteiden sijaan mäen värittävät porvarit ulstereineen ja ylioppilaslakkeineen. Siellä sitä rapistellaan tuhatpäisin laumoin stockan herkun juustoja ja keksykkäisiä kokoontaitettavilta terassituoleilta ja poksautellaan skumppaa kannettavista minijääkaapeista.

Vappuhan on työläisten ja opiskelijoiden juhla. Nämä kaksi ryhmää ovat historiallisesti olleet vallankumouksen kärkijoukko missä tahansa päin maailmaa. Nykyään duunarit olisivat viimeisenä barrikadeilla. Kurjalla opiskelijalla ei ole juuri yhteistä intressiä työläisen kanssa, vaikka aihetta kumouksellisuuteen olisikin.

Onneksi jotain svengaavaa tapahtuu politiikassakin, ystäväni tapasi puolisonsa Tampereella vappumarssilla. Ah miten romanttista!

Kontuun

Katsellessani Litukan mäen pieniä kujia ja mökkejä, hyvin hoidettuja pensasaitoja ja omenapuita, päässäni loksahti - Kontu! Kymmenen minuutin pyörämatkan päässä kotoamme, Tammelan ja Petsamon välissä on hobittila, jonne halusimme vaimon kanssa päästä lapsinemme.

Ryhdyimme siis siirtolapuutarhureiksi. Ajatus omasta palstasta ja mökistä syntyi vasta kuukausi sitten yllättäen, törmäsimme hyvään tilaisuuteen ja kerrankin toimimme ripeästi. Nyt pihassa kasvaa kukkien, marjapensaiden ja omenapuiden lisäksi yrttejä, tomaattia, salaatteja, kesäkurpitsaa, herneitä ja kaikenlaista muuta, joista pitää kysyä vaimoltani.

Mökin edellinen omistaja ehti hoitaa puutarhaa kolmenkymmen vuoden ajan rakkaudella ja puutarhurin ammattitaidolla, joten enimmäkseen ihailemme mitä kaikkea maasta nousee.

En ikinä ajatellut ryhtyväni mökkiläiseksi, sen verran mukavuudenhaluinen ja kaupunkilainen olen. Olen ihme kyllä ihan tohkeissani sisustamassa mökkiä, kitkemässa rikkaruohoja ja ajamassa nurmikoita. Vaimoni puolestaan ymmärtää yhtä sun toista puutarhanhoidosta, joka onkin enimmäkseen hänen vastuullaan. Mökille ajaa kotoamme pyörällä kymmenessä minuutissa, keskustaan on saman verran matkaa. Lapset ovat ottaneet paikan heti omakseen, esikoinen vaatii että muutamme mökkiin pysyvästi. Hobittimaiset mittasuhteet ovat pienille mieluisia, siirtolapuutarhamökkihän on kuin iso leikkimökki.

Siirtolapuutarha on selvästi ihan oma maailmansa, jonka säännöt ja sosiaaliset kuviot ovat vasta selviämässä. Olemme kuulleet kauhujuttuja espanjalaisen inkvisition kaltaisista senioreiden rangaistusretkikunnista, mutta toistaiseksi meininki on ollut tosi hyvä. Naapurustossa asuu sateenkaariperheitä, vanhoja mummoja ja lapsiperheitä - ja Sormusten Herra -faneja.