PK-sektori

Ensimmäinen kierros

2012-01-08T23:54:00.001-08:00

Presidentinvaalien ennakkoäänestys alkaa ylihuomenna 11.1. ja jännäksi menee. Tässä kirjoituksessa en käsittele vaaliteemoja, vaan pinnallisia viboja joiden perusteella äänestyspäätökset syntyvät.

Niinistön johto kapenee, mutta ylivoimainen etumatka pitää ensimmäisellä kierroksella. En ole koskaan ymmärtänyt Sauli Niinistön valtavaa kansansuosiota. En ole mikään Kekkos-fani myöskään, mutta sentään ymmärrän, miksi tämä oli ja on edelleen niin valtavan suosittu. Omanarvontuntoisella ja kärttyisällä Niinistöllä on karismaattisen ja rennon ihmisen imago. Rennon vaikutelman on ilmeisesti saanut aikaan tupakanpoltto ja rullaluistelu. Karisma on vaikeampi. Kenties menestys naismaailmassa ja etenkinTanja Karpelan heilastelu vakuutti kansalaiset siitä, että tämän miehen täytyy olla todellinen johtajauros. ”Minusta tuntuu ikävältä kun minua näykitään.” Mitä hemmettiä? Kertokaa te jotka ymmärrätte.

Niinistöllä on laaja asiaosaaminen, etenkin talouspolitiikasta. Hän ei silti ole hyvä telkkarissa. Hän kiertelee ja kaartelee pitkään ennen kuin pääsee asiaan. Nokkelia sutkauksia tai kiteytyksiä häneltä en muista yhtään. Lipponenkin on hidas kielenkäänteissään, mutta varsinkin vihapäissään hämmästyttävän nopea ja tarkka murjaisija.

Paavo Lipponen on kauhonut viimeistä altaanmittaansa kuin täi tervassa. Gallupsuosio mataa, positiivinen pöhinä on ollut hiljaista ja otsikot ovat olleet tyyliä ”Lipponen suuttui taas”. Aamulehden ja Ylen yhteisen vaalitentin boikotoimiseen ja sitä seuranneeseen uutisointiin ei ollut varaa, jos aikoo todella toiselle kierrokselle. Ymmärrän hyvin että Aamulehden kaunainen uutisointi riepoi Lipposta, mutta paikalle olisi silti pitänyt mennä, vaikka vittuilemaan Aamulehdelle. Nyt uutiset vahvistivat käsityksiä kiukuttelusta ja herkkänahkaisuudesta. Jättäisikö hän presidenttinä kättelemättä ikävät valtiopäämiehet?

Paavo Väyrysestä näkee, miten vapauttavaa on kun ei ole mitään hävittävää. Väyrynen on kuin zombie, vaikka ajettaisiin ruohonleikkurilla yli ja haudattaisiin elävältä, kaveri nousee yhä uudelleen kummittelemaan. Eikä Väyrynen todellakaan muistuta mitään poliittista ruumista, joka hän viime eduskuntavaalien jälkeen oli. Eduskunnasta putoaminen otti varmasti todella koville vuosikymmeniä ministerinä keikkuneelle miehelle. Moni olisi ratkennut ryyppäämään, nuolemaan haavojaan tai katkeroitunut. Ei Väyrynen. Hän aikoo ratsastaa auringonlaskuun aseet laulaen. Vaalikentille ilmestyi virtaa puhkuva ehdokas, josta ei tiennyt missä itseironia loppuu ja suuruudenhulluus alkaa. Väyryselle pisteet komeasta comebackistä, mutta en todellakaan haluaisi joutua valitsemaan toisella kierroksella Väyrysen ja Niinistön väliltä.

Paavo Arhinmäki on ihan hyvä, mutta väärässä kisassa. Paavo ei skeittikengissään vain vastaa suomalaisten käsitystä presidentistä. Nuorempia ikäluokkia ei lasketa, koska niitä on niin vähän. Tykkään Arhinmäestä, hänellä on hyvä supliikki, nopeutta ja asennetta. Haaviston Nato-kantoihin keskittyminen ei välttämättä ollut fiksu veto. Arhinmäen mahdollisuudet jatkoon ovat menneet, suosio tulee putoamaan rumiin lukemiin ihmisten taktikoidessa kenet haluavat toiselle kierrokselle.

Sari Essayahkin on vissiin ehdokkaana. Eva Biaudet ja Essayah pesevät äijät kuntotestissä 6-0, mutta siihen ilonaiheet jäävätkin. Molemmilla on kohtalonaan pienpuolueiden ehdokkaiden epäkiitollinen osa. Yllätystä ei syntynyt, eivätkä oman puolueen suosio saanut lisää nostetta.

Timo Soinista välittyy vaikutelma, ettei hän ole tosissaan. Etelänloma kuumimpaan kampanja-aikaan ihmetyttää, poolopaitajuliste ei yritäkään näyttää Soinia pressana. Soini on koko porukasta taitavin kampanjoimaan, joten joku kuvakortti hihassa varmaan vielä on. Toiselta kierrokselta putoaminen olisi ikävä arvovaltatappio viime vaalien äänikuninkaalle.

Pekka Haaviston kannalta tilanne voi olla toinen. Mietin aluksi että mitähän tästäkin taas tulee. Kampanja on mennyt erinomaisesti, Tavastian keikalla ja sosiaalisessa mediassa on ollut hurmoshenki päällä. Äänimäärän kannalta on tietenkin ihan sama mitä Tavastialla tai sosiaalisessa mediassa tapahtuu. Telkussa Haavisto on hyvä ja sillä on merkitystä. Hän osaa kertoa vaikeatkin asiat ymmärrettävästi. Viitasarella käynti Teuvo Hakkaraisen vieraana oli nerokas veto. Suomalaisista osa tietää että Haavisto on onnistunut sovittelemaan rauhaa murhanhimoisten Pohjois-Afrikkalaisten klaanipäälliköiden välille. Tämä ei kuitenkaan vakuuta kansalaisia kuten rauhanneuvottelu viitasaarelaisessa kaljakuppilassa valtakunnanjuntti Hakkaraisen kanssa. Ajankohtaisen kakkosen televisioima ja laajasti uutisoitu visiitti on ollut koko vaalien näkyvin tempaus. Se antoi myös Hakkaraiselle mahdollisuuden näyttää olevansa mainettaan fiksumpi mies. Ylimielisinkin hipsteri joutui myöntämään että viitasaarelaiset ovat ihan fiksua porukkaa.

Haavisto on hankala vastustaja, hyökkäys raivostuttavan herrasmiesmäistä kosmopoliittia vastaan kääntyy itseään vastaan. Jopa Timo Soini äityi kehumaan Haavistoa aidosti humaaniksi kaveriksi. Soini kyllä niin ovela, ettei koskaan tiedä oliko tässäkin joku vaalitaktinen ketunhäntä kainalossa. Haavistolla on kova noste, hän on päässyt varteenotettavan ehdokkaan asemaan. Nousu toiselle kierrokselle pienpuolueen ehdokkaana olisi isoin tapaus pressavaaleissa sitten Elisabeth Rehnin.

Ystäväni Matias perusteli minulle melko vastaansanomattomasti, miksi kokoomuksen kampanjatoimistolla on syytä pelätä Haavistoa. Niinistö ei voi hävitä toisella kierroksella Väyryselle eikä Soinille, koska molemmilla on niin paljon ehdotonta vastustusta. Niinistö ei voi hävitä Arhinmäelle, koska tämä nyt vaan ei ole riittävän uskottava vaihtoehto pressaksi. Niinistö ei voi hävitä Biaudetille eikä Essayahille, koska nämä eivät pääse toiselle kierrokselle. Lipponen olisi voinut parhaassa vedossaan olla paha, mutta nyt toinen kierros on jäämässä haaveeksi.

Ainoa Niinistön kannalta vaarallinen ehdokas on Haavisto. Vastakkainasetteluiden aika ei ole ohi, todella moni suomlainen ei halua äänestää kokoomuslaista. Haavistolla on suhteellisen vähän vastustusta, hän voi olla arvaamattoman hyvä ja presidentillinen saadessaan lisää tv-aikaa. Telkussa olo ei ole aiemmin nostanut Niinistön osakkeita, vaan laskenut niitä.

Oras laittoi laittamattomaan tapaansa poikki ja pinoon syyt miksi Haavistoa ei voi äänestää. Mutta tämä oli jo monta kannatusprosenttia sitten.

Convict conditioning – linnakundin kuntoilukapina

2011-12-09T00:48:00.001-08:00

Sinua on kustusilmään. Heitä salikortit, lisäravinteet ja kuntoiluvälineet roskiin. Unohdakaikki mitä olet kuullut saliharjoittelusta ja venyttelystä. Pitäisiköuskoa ennemmin entistä linnakundia kuin kuntosaliohjaajia ja kuntoiluguruja?Ainakin kannattaa kuulla, mitä konnalla on kerrottavanaan.

Viime vuonna ilmestynyt Convict Conditioning sisältääkuntoilubisneksen kannalta vaarallisia ajatuksia. Se väittää että parhaattreenit eivät vaadi paljoa aikaa, kalliita välineitä, hienoja vaatteita,lisäravinteita tai kuukausimaksuja. Kirjoittaja Paul Wade pilkkaa armotta bodareita, hyödyttömiä pumpattujalihaksia ja ulkonäköön keskittyvää treenaamista.

Terveysjulkaisut ja naistenlehdet ovat opettaneet meilletietyt perustotuudet liikuntaravitsemuksesta ja voimailusta. Convictconditioning kehottaa unohtamaan ne kaikki:

· nosta painoja

· tee kymmenen sarjoja

· venyttele paljon

· syö paljon pieniä aterioita

· jätä pois herkut ja hiilihydraatit

· syö paljon proteiinia

Linnakundi Wade rusikoi erityisesti lisäravinteet ja vallallaolevan proteiinivillityksen. Hän perustelee kantaansa terveellä järjellä jatutkituilla terveyssuosituksilla: lihaksisto ei tarvitse normaalin ruokavalionlisäksi lisäproteiinia. Gorillat ja härätkin kehittävät valtavan lihasmassansasyömällä ruohoa.

Wade ei ole yksin kuntosalivastaisen sanomansa kanssa. Hänkuuluu samaan henkiseen koulukuntaan kuin muodikkaat spartalaiset treenit, CrossFitja Bronxista leviävä ghettotreenivillitys.Suomestakin alkaa löytyä alan huippujaja harrastajien pieniä, koruttomia treenisaleja, joista löytyy järkyttävänkovakuntoisia miehiä ja naisia. Näillä saleilla on otettu käyttöön vanhojaharjoituksia, joiden tärkein apuväline on painovoima. Entisaikojen uskomattomiavoimamiehiä on vieläkin olemassa. Jos haluat nähdä mihin ihmiskeho pystyy,kannattaa mennä katsomaan Tukholman sirkuskoulusta valmistuneen jonglööraavanvoimamiehen MatiasSalmenahon esitystä.

Jo muinaisetkreikkalaiset

Matkalle vanhan koulukunnan voimailuun lähdetään, tietysti, antiikinKreikasta. Wade kehottaa katsomaan antiikin patsaiden voimakkaitaja sopusuhtaisia vartaloita, jotka veistettiin yli kaksi tuhatta vuotta ennenlisäravinteiden, säädettävien käsipainojen ja kuntosalien keksimistä.1900-luvun vaihteen kuuluisien voimamiesten harjoittelumenetelmä (eng.calisthenics) perustui antiikin aikaisiin harjoituksiin joissa tavoitteena olikauneus kallos ja voima sthénos.

Waden teksti on jouhevaa amerikkalaista machokieltä, jostatulee mieleen Jari Sarasvuontaannoin lanseeraama konttorirottien kuritusohjelma Fight Club. Jos eianna aksentin häiritä, voi todeta itse asian olevan erinomaisesti kerrottu jakuvitettu. Fysiologiaa, liikeratoja ja historiaa esitellään kolmisensataasivua, kyseessä ei ole todellakaan nippu nopeita voimailuniksejä.

Convict Conditioning ihannoi voimaa ja terveyttä, mutteiisoja lihaksia. Luonnolliset liikeradat ja nivelten voima ovat kunniassa. Tavoitteenaovat elinikäinen voima ja erityisesti tuki- ja liikuntaelimistön terveys. Tätäkuvastaa se, että Waden mukaan voimamiehen tärkein liike on silta. Siltaliikkeitä eitee kuntosaleilla tai liikuntatunneilla juuri kukaan, joogassa voimistelussa japilateksessa ne ovat perusasia.

Kuusi liikettäsuljetulta osastolta

Kirjan kirjoittaja Paul Wade kertoo olevansa parikymmentävuotta lusinut linnakundi ja itseoppinut kunto-ohjaaja. Oppinsa hän sanooammentaneensa vankiloissa muun muassa vanhoilta voimamiehiltä, voimistelijoilta,joogaajilta ja painijoilta. Riippumatta siitä onko kirjoittaja todellinen vaifiktiivinen henkilö, on ajatus kiven sisällä perimätietona säilyneistä vanhoistaviisauksista kiehtova. Vankiloissa on vedetty vähintään yhtä paljonhuumeita kuin leukoja, mutta on varmasti ollut eduksi. Kuntosalilaitteitaalkoi ilmestyä vankiloihin vasta 1970-luvulla, mutta voimaharjoittelua on ollutniin kauan kuin vankiloitakin.

Linnakundin treeniohjelman ydin on kuusi liikettä:punnerrus, silta, kyykky, leuanveto, käsilläseisonta ja vatsalihasliike.Jokaisesta liikkeestä esitellään kymmenen eri versiota, joista helpoimmat käyvät joparapakuntoiselle konttorirotalle. Vaikeimmatversiot vaativat epäinhimillisiä, sirkuksen voimamiehen voimia jalihastasapainoa. Kirjassa väännetään kalterista, että vasta helpomman liikkeenriittävien toistojen jälkeen saa kokeilla vaikeampaa. Näin harjoittelija pysyy nälkäisenäja edistyminen ei tyssää hätäilyyn.

Linnakundin treeni ei vaadi paljoa aikaa, sillä liikkeetovat kahvakuulaliikkeiden tapaan hyvin kokonaisvaltaisia. Kuntosalilaitteessaon mahdollista eristää harjoitus hyvin kapeaan lihasryhmään, mutta esimerkiksisillassa joutuu töihin yli sata kehon kuudestasadasta lihaksesta.

Linnakundi vastaankonttorirotta

Kuulostaa hyvältä, mutta miten on käytännön laita? Itse olenmukavuudenhaluinen, herkuille perso konttorirotta. Harvakseen ostetutsalikortit ovat jääneet puoliksi käyttämättä. Olen yrittänyt pitää itseänijonkinlaisessa kunnossa pendolinon, konttorituolin ja lasten harrastustenvälisessä kapeassa raossa. Minulle on monen kohtalotoverin tavoin langetettupitkä tuomio näyttöpäätetyötä ja infoähkyä. En usko että kukaan selviääterveenä tästä kakusta ilman säännöllistä treeniä.

Pelastukseni ovat olleet kahvakuulat ja pätevä osteopaatti. Leuanvedot ja punnerrukset ovatminulle tuttuja, kyykkyjä tehdessä on laitettava musiikkia kovemmalle peittämäänkeski-ikäisten polvinivelten rutinaa. Sen sijaan tärkein liike, silta, on täysimahdottomuus. Huomaan järkytyksekseni laiminlyöneeni tärkeimmät lihaksetkehossa, ne jotka tukevat selkärankaa ja mahdollistavat sen liikkuvuuden.

Kuuden liikkeen eri versiot tuntuvat heti järkeviltä jaliikeradat luontevilta. Helpommista liikkeistä tulee himo päästä kokeilemaanvaikeampia. En koskaan oppinut kärrynpyörää tai käsilläseisontaa lapsena, muttavoitonriemu pää alaspäin työhuoneen ovea vasten on sitäkin suurempi.

Linnakundin treenit sopivat lapsiperheelliselle kuinmarjasose silmään. Harjoitukset ovat lyhyitä, ytimekkäitä ja tehokkaita.Pikkukakkosen puolituntinen riittää hyvin kokonaisvaltaiset treenin tekoon. Matkakohti siltaa on nyt alkanut lantionnostoilla selinmakuulta. Tie on pitkä, muttatässähän on koko elinkautinen aikaa!

Uusi Suomi

2011-04-17T15:24:00.000-07:00

Vaalit käytiin, jytky tuli. Ensi vaalikaudella meillä on uusi Suomi mutta kaikkea muuta kuin sellainen, jota Vihreät tavoitteli.

Perussuomalaisten kannattajilta kysyttiin ennen vaaleja syitä puoluekannatukseen. Yksikään politiikan asiakysymys ei noussut vastauksissa esiin millään tavalla. Lähes ainoa motivaatio oli protesti, mutta kannattajat eivät enimmäkseen tienneet mitkä puolueet ovat vallassa. Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen sanoi joulukuussa että perussuomalaisten kannatus on ”ihraista höttöä”, joka sulaa pois ennen vaaleja. Se oli tosiaan neljä kuukautta ja monta prosenttia sitten.

Perussuomalaisten kannattajien äänestyskäyttäytymisestä ei ollut etukäteen mitään haisua. Uusien 34:n perussuomalaisen kansanedustajan eduskuntakäyttäytymisestä ei siitäkään ole tietoa. Jotain sentään tiedetään. Läpimenneiden persujen keski-ikä on yli 50 vuotta ja yli 70 prosenttia heistä on miehiä. Politiikan asiasisällöissä saavat turpaan ainakin luonnonsuojelu, ilmastopolitiikka, vähemmistöjen oikeudet ja suuntautuminen Eurooppaan.

Politiikan toimittajilla tulee ensimmäistä kertaa vuosiin olemaan todella kiinnostavaa tekemistä. Heitä onkin käynyt sääliksi jo pitkään.

Jos läpimenijöiden lista masentaa, on viimeisinä rannalle jääneiden luettelo lohduton sekin. Suomi sai 39 perussuomalaista edustajaa, eikä vieläkään maahanmuuttajataustaista kansanedustajaa. Fatbardhe Hetemaj (kok) ja Nasima Razmyar (sdp) ja Zahra Abdulla (vihr) jäivät viimeisinä Helsingistä rannalle. Vasemmiston lupaavien nuorten nousu jäi sekin karmivan lähelle. Jussi Saramo, (vas) ja Iisakki Kiemunki (sd) ja Pilvi Torsti (sd) jäivät niinikään viivan alle.

Minna Sirnö (vas) ja Kirsi Ojansuu (vihr) olivat viime eduskunnan näkyvimmät kulttuurin puolestapuhujat. Molemmat putosivat. Kulttuuriväelle on luvassa kylmää kyytiä. Jos eivät rahaa, niin taiteilijat saanevat seuraavalta eduskunnalta ainakin kosolti inspiraatiota työhönsä. Uskon että myös suomalaiseen undergroundiin tulee vipinää. Keski-ikäisten ja suurten ikäluokkien protesti on nyt nähty, seuraavaksi on nuorten vuoro. Nuoria tosin on vähemmän kuin missään muualla Euroopassa.

Pahimmin ottivat pataan Vihreät ja Keskusta. Vihreille kello kääntyi 20 vuotta taaksepäin. Eduskuntaryhmä on 10 edustajan vahvuinen, oppositiossa ja jälleen marginaalissa. Vaihtoon menee puheenjohtaja Sinnemäki ja (sinänsä oivallinen) puoluesihteeri Panu Laturi lopettanee tähän kauteen. Puoluetuen romahtamisen myötä puoluetoimistolta lähtöpassit saa joukko viimeksi tulleita.

Eduskuntaryhmä paitsi pieneni, myös huononi. Vaalipiireistä menetettiin Häme ja Etelä-Savo. Jyrki Kasvin putoaminen tarkoittaa ammottavaa aukkoa osaamisrepertuaariin. Kirsi Ojansuu on kulttuuriosaamisensa lisäksi pätevä talousnainen, kuten pois jäänyt Janina Andersson. Niinikään pudonnut Erkki Pulliainen on kiusannut vastustajia salissa lähes yhtä paljon kuin muu vihreä porukka yhteensä. Sääliksi käy eduskunnan henkilökuntaa, joka joutuu tyhjentämään kuutioittain paperia Pulliaisen huoneesta.

Yhtään nuorta vihreää ei nähdä eduskunnassa ensi kaudella. Oden paluu paikkaa sentään Jani Toivolan ja Satu Haapasen kokemattomuutta.

Vihreillä ei enää ole mitään menetettävää. Se on myös iso etu. Kykyjä ja osaamista ei puolueesta puutu, nyt on varmasti myös nöyryyttä.

Keskustasta on jäljellä savuava raunio. 16 paikan menetys on Suomen vaalihistorian rankin. Puoluetuet romahtavat, lähtöpasseja jaetaan puoluetoimistolla.

Kokoomus on ensimmäistä kertaa Suomen historiassa maan suurin puolue. Edessä on myös kovat hallitusneuvottelut. Entiset kolme vanhaa ovat valmistautuneet kaksiin hallitusneuvotteluihin. Ensimmäisiin persujen kanssa ja toiset sen jälkeen jos perussuomalaisten hallitusohjelmatavoitteet osoittautuvat mahdottomiksi. Oppositioon massiivisen voiton saanutta puoluetta ei voida hevillä päästää, siinä entiset kolme suurta vaarantaisivat jo oman olemassaolonsa.

Demarit menestyivät Jutta Urpilaisen johdolla lopulta erinomaisesti. Jutta Urpilaista on pilkattu kuin vierasta sikaa koko hänen puheenjohtajakautensa ajan. Hän vaikutti eduskunnassa ystävälliseltä ja luontevalta ihmiseltä. Olen iloinen siitä että hän löysi tv-tenteissä lopulta itsensä ja ylitti odotukset. Uskon, että näemme jatkossa uuden, itsevarmemman ja rennomman Urpilaisen.

Lopuksi jotain positiivista. Putoajia ovat mm. kokoomuksen Lyly Rajala, Suvi Lindén, Tuija Nurmi, Juha Hakola ja Marja Tiura, keskustan Paavo Väyrynen, Markku Laukkanen ja Juha Mieto.

Kaikenkaikkiaan vaalitulos vituttaa niin paljon, etten voi sitä sanoiksi pukea. Olin mukana tekemässä Pirkanmaan vihreiden ja uuden varakansanedustajan Anna-Kaisa Heinämäen kampanjaa. A-K ja vihreät kampanjoivat uutterasti ja osaavasti, mutta ajan henki kävi ylitsemme kuin hyöky. Kuten velipoika osuvasti totesi, kansan syviä rivejä ei suotta kutsuta syviksi. Seuraavaksi on totuteltava elämään marginaalissa. Katsotaan mitä iloa siitä vielä löytyy.

Epäkorrektia asiaa köyhyydestä

2011-01-11T01:08:00.000-08:00

Viime aikoina mediassa on ollut paljon puhetta köyhyydestä ja tuloerojen kasvusta Suomessa. Köyhyysuutiset noudattavat lähes aina seuraavaa kaavaa. Tutkija kertoo köyhyyden lisääntyneen ja pitää tilannetta hälyttävänä. Toimittaja haastattelee leipäjonossa asioivaa, joka kertoo kaiken menneen huonompaan. Toimittaja ei esitä faktoja tai avaa köyhyyden käsitettä. Verkkokeskustelijat syyttävät porvarihallitusta ja kertovat äänestävänsä perussuomalaisia.

Olen etsinyt tietoa siitä, onko köyhyys Suomessa lisääntynyt. Vastaus on, että absoluuttinen köyhyys on vähentynyt samalla kun suhteellinen köyhyys on kasvanut. Emme kuitenkaan tule näkemään jatkossakaan otsikoita siitä, että puute on vähentynyt Suomessa, koska se olisi tylsä, poliittisesti epäkorrekti uutinen.

Suomessa ei ole yhtään väestöryhmää, jonka reaalitulot olisivat laskeneet vuosina 1990-2008. Työttömien reaalitulot nousivat vain vähän, mutta esimerkiksi duunarin reaalitulot nousivat enemmän kuin toimihenkilöiden.

Suhteellinen köyhyys ei kerro puutteesta juuri mitään

On tärkeää tietää että köyhyysotsikot kertovat lähes aina suhteellisesta köyhyydestä.

Suomessa, muualla EU:ssa ja otsikoissa käytetty köyhyysmittari on vähintäänkin harhaanjohtava. Suhteellisen köyhyyden rajana pidetään yleensä 60 prosenttia mediaanitulosta eli väestön keskimääräisistä tuloista. Tällä mittarilla eniten suhteellisesti köyhiä oli ainakin muutama vuosi sitten ökyrikkaassa Luxemburgissa ja vähiten köyhässä Slovakiassa. Laman aikana suhteellinen köyhyys tyypillisesti laskee tällä mittarilla.

Absoluuttiseksi köyhyydeksi tai puutteenalaisuudeksi sanotaan tilaa, jossa ravinnon, vaatetuksen ja asumisen fysiologisia vähimmäisedellytyksiä ei pystytä tyydyttämään. Suhteellinen köyhyys tarkoittaa lähinnä sitä, että ihmisellä ei ole mahdollisuus elää ympäröivässä yhteiskunnassa vallitsevalla tavalla.

Näiden kahden köyhyyden välillä on suunnaton ero. Suomessa ei edes toimeentulotuen varassa näe nälkää tai joudu taivasalle. Pienituloisten joukkoon pääsee nyt tuloilla (1148 € / kk, 2008), joilla vuonna 1966 olisi sijoittunut ylimpiin tuloluokkiin, rahan arvon muutos huomioituna. Nälkää näkee Espoon kaltaisissa kaupungeissa, joissa päätöstä toimeentulotuen myöntämisestä joutuu odottamaan kuukausikaupalla.

Hallitus ei unohtanut köyhiä

Köyhyysuutisten nostamassa keskustelussa ollaan lähes yksimielisiä siitä, että vihreillä ja RKP:llä höystetty porvarihallitus on unohtanut köyhät. Tämä on paskapuhetta, on sitten porvareista mitä mieltä tahansa.

Porvarihallitus on käyttänyt laman oloissa varsin reilusti rahaa vähäosaisten tulonsiirtoihin. Opiskelijoiden, eläkeläisten ja minimipäivärahoilla elävien etuuksien tasokorotuksiin käytetään tällä vaalikaudella yli puolet enemmän rahaa kuin kolme edellistä hallitusta käytti yhteensä.

Minimiäitiyspäiväraha nostettiin viimein peruspäivärahan tasolle. Opintotukea nostettiin 16 vuoden odotuksen jälkeen. Lapsilisät on sidottu indeksiin, samoin kotihoidon tuki.

Maaliskuun alussa tulee voimaan takuueläke, joka nostaa pienituloisimpien eläkeläisten toimeentuloa tuntuvasti. Apurahansaajien sosiaaliturvaa on parannettu.

Yritä huviksesi etisiä edes yhtä uutista näistä aiheista.

Jos syyllisiä hakee, kannattaa keskittyä kuntiin, joissa lastensuojelulakia rikotaan. Monissa kunnissa leikataan peruspalveluita ja ehkäiseviä palveluita, kuten kouluterveydenhuoltoa ja perheiden kodinhoitoapua. Hallitusta ei voi täysin syyllistää kuntien kurjistamisestakaan, sosiaali- ja terveyshuollon valtionosuutta on nostettu tällä vaalikaudella.

Suomalainen tapa on syvältä

Suhteellisen köyhyyden kannalta olennaista on juuri yhteiskunnassa vallitseva tapa, ja se miten Suomessa kaikkea mitataan rahassa. Olen perheineni ollut suuren osan aikuisikääni suhteellisesti köyhä. Varsinkin opiskelijana dyykkasin tarpeen tullen ruokaa ja ostin käytettyjä vaatteita. En ole koskaan omistanut autoa.

En silti väitä, että minulla olisi mitään kokemusta vähäosaisuudesta. Minulla on ollut hyvät lähtökohdat elämään, vaihtoehtoja ja monenlaista pääomaa. Tällä tarkoitan esimerkiksi koulutuksen antamaa tietoa, käytännön taitoja, ystävyyssuhteita, sosiaalista turvaverkkoa ja terveyttä. Tämän pääoman avulla olen voinut vaikka nähdä maailmaa köyhänä opiskelijanakin. Bourdieulainen teoria rahasta vain yhtenä pääoman lajina on tietty mitä sopivin selitys järjestöissä opintojaan pitkittäneelle humanistille.

Todella vähäosaisella ihmisellä ei ole valinnan vapautta, eikä suhteellisen köyhyyden loppu ole näköpiirissä.

Omien sanojensa mukaan työttömäksi jättäytynyt perheenäiti kertoi vastikään Aamulehdessä vaikeuksistaan. Perheen äidistä oli häpeällistä joutua ostamaan lapsille käytettyjä urheiluvälineitä.

Suomalaisessa maan tavassa on paljon mätää. Pitäisikö lasten urheiluvälineet ostaa uusina? Pitäisikö kaupungeissakin voida omistaa auto? Pitäisikö kaikkien päästä etelänlomalle? Pitäisikö kaikkien voida harrastaa lätkää ja pelata pleikkarilla? No ei helvetissä, jos minulta kysytään. Jalkapallo onkin ihan eri juttu.

Jos tavoittelee rikasta sisäistä maailmaa, saa kirjastosta hyvää palvelua, tietoa, kirjoja ja musiikkia mielin määrin. Jos tavoittelee hyvää kuntoa ja mielenrauhaa, voi kaupungissakin kalastaa tai juosta luonnossa. Työväenopistossa voi opetella uusia kieliä tai taitoja. Melkein mistä tahansa pääsee sieneen tai marjaan. Näistä mikään ei maksa juuri mitään.

Kantasuomalaisille vallitseva tapa on aivan eri asia kuin monille ulkomailla, varsinkin EU:n ulkopuolella syntyneille. Suomeen humanitaarisista syistä tulleet perheet lähettävät usein toimeentulotuestaan huomattavan osan kotimaahan jääneille sukulaisilleen. Tällainen säästäminen edellyttää lähes väistämättä ainakin tupakoimattomuutta ja katoavaa suomalaista kansanperinnettä, marttailua.

En ole sentään niin röyhkeä, että ehdottaisin toimeentulotuen varassa eläville marttailua tai marjastamista. Kovimmat marttailijat ja sienestäjät kun päätyvät harvemmin toimeentulotuen varaan. Ratkaisu löytyy ennaltaehkäisevistä palveluista, kannustinloukkujen purkamisesta ja matalapalkkaisen työn tukemisesta.

Leuanveto nyky-yhteiskunnassa

2010-11-30T22:54:00.000-08:00

Maailmaa hallitsevat keski-iän ohittaneet miehet työntävät minunlaiseni rillipäiset viherpipertäjät marginaaliin, jos vain kykenevät. Sama homma politiikassa, liike-elämässä, järjestöissä tai yliopistossa. Argumentit menettävät teränsä, jos puhuja vaikuttaa vaarattomalta. Juttele vaan, kukkakeppi. Hitihatin on turha harrastaa pitkänmatkan juoksua, se on voima joka jyllää.

Juuri tästä syystä kelpo tasa-arvoministeri Wallinin täytyi näyttää treenattua hauistaan lehden kannessa. Hänellä on siihen agendansa puolesta suurempi tarve kuin ilman paitaa soutelevalla Vanhasella tai rullaluistelevalla Niinistöllä.

Liikeyrityksensä harmaantunut johtajauros Pekka Niska maksaa alaisilleen, jotka voittavat hänet leuanvedossa. Niska ei palkkaa painijoita, jotka saattaisivat voittaa. Eräässä tutussa valtiohallinnon organisaatiossa esikuntapäällikkö järjestää vuosittain voimamieskisat, joita varten hän treenaa säälimättömästi voittaakseen lauman nuoremmat urokset. Setäni, talousjohtaja, treenasi kortisonipiikkien voimalla. Hän nautti kyykyttäessään parikymmentä vuotta nuorempia kollegoita.

Naurakaa vaan, mutta ihmiset ovat edelleen melko alkukantaisia olentoja. Kokouksesta kuin kokouksesta suurin osa kuluu apinalauman keskinäisen arvojärjestyksen määrittämiseen elein, katsein ja äänenpainoin.

Jari Sarasvuo kehitteli taantuman iskiessä mainion liike-idean, Fight Clubin. Siinä myydään aamujumppaa konttorirotille nerokkaasti paketoituna. Sarasvuo ihannoi fyysistä kuntoa ja voimaa. Yksi urheilijan ja kuntoilijan eroista on Sarasvuon mukaan 16 leuanvetoa.

Ystäväni Karol Kovanen totesi minulle kymmenen vuotta sitten, että vetämällä leukoja vastaotteella saa jumalaisen selän. Karol tiesi mistä puhui, enkä minä ole edelleenkään lakannut yrittämästä. Leuanveto on yksi parhaista yläkehon ja käsien lihaskuntoharjoituksista. Se on paras tapa estää asteittainen sulautuminen näyttöpäätteeseen.

Toinen syy on isänmurha. Keski-ikä ja mukavuudenhalu, sarasvuolaisittain kermaperseisyys, eivät ole saaneet minua lopettamaan isäni 20 leuan ennätyksen tavoittelua. Lähellä ollaan.

Diletantin terveysteesit

2010-10-16T00:51:00.000-07:00

Varoitus: tämä on kansalaisjournalismia, vastuu siirtyy lukijalle.

Laihduttaminen on ylimainostettua, jopa vaarallista. Vaaka ei kerro totuutta. Huono kunto lisää kuoleman riskiä paljon enemmän kuin ylipaino. Laihduttamisen sijaan pitäisi pyrkiä elinvoimaan ja tyytyväisyyteen.

Laihdutuskuurit pitäisi kieltää

Tästä olen mouhonnut jo aikaisemmin. Nopea painonpudotus on helvetin epäterveellistä. Nopeasti ja kuuriluonteisesti pudotettu paino tulee takaisin 90 % todennäköisyydellä kahden vuoden sisällä. Tilanne ei ole kuitenkaan sama kuin ennen kuuria, elimistön koostumus on todennäköisesti muuttunut huonompaan suuntaan. Laihduttaessa hävinneen lihaskudoksen tilalle on tullut rasvakudosta ja elimistöä on treenattu aiempaa tehokkaammaksi rasvan kerääjäksi.

Oma lajinsa on painijoiden ja muiden kamppailu-urheilijoiden harrastamat nopea painonpudotus, joka on varsinkin nuorille todella vaarallista.

Liikunta ei laihduta, mitä sitten?

Liikunnan lisääminen ei juuri laihduta. Tiede-lehdessä 4/2010 oli loistava artikkeli treenaamiseen liittyvistä myyteistä. Yhtenä aiheena oli se, miksi liikunta ei laihduta. Yhden viinerin kalorien kuluttamiseksi pitäisi kävellä reippaasti 7-8 kilometriä, reilu tunti. Kulutuksen lisäämisen vaikutus on marginaalinen verrattuna ruokavalion muuttamiseen. Lisäksi kova treeni lisää ruokahalua.

Tämä ei ole pääsia. Liikkumalla lähtee suhteellisen vähän rasvakudosta, mutta se onkin enimmäkseen sitä pahinta laatua, sisäelinrasvaa vyötärönseudulta. Liikkuva ihminen voi nauttia elämästä enemmän, hän on virkeämpi, jaksaa leikkiä, pelata, sekstailla tai tehdä mitä huvittaa.

Paino ei ratkaise vaan koostumus

Lihavuus ei tarkoita sitä että ihminen olisi huonokuntoinen. Aerobisella kunnolla ei ole mitään tekemistä rasvakudoksen määrän kanssa. Aerobinen kunto, eli elimistön kyky kuljettaa happea lihaksille, on hyvä juttu. Lihasvoima on yhtä hyvä. Voima ja aerobinen kunto vaikuttavat kumpikin itsenäisesti terveyteen.

Lihas painaa enemmän kuin rasvakudos joten vaaka ei kerro oleellista terveydestä. Jojolaihdutus on pahin tapa muuttaa kehonsa koostumusta huonompaan suuntaan. On järjetöntä pilata maksansa ja hukata rahansa laihdutusfirmojen pussiruokiin. Pysyvät painon muutokset tällaisilla konsteilla ovat tosi harvinaisia. Bisnes loppuisi äkkiä, jos ihmiset kevenisivät pysyvästi.

Nautiskelun maksimointi

Herkuttelu on terve piirre ihmisessä. Hyvä ruoka hyvässä seurassa on yksi suurimpia syitä elää. Herkkusuuna haluan nauttia täysin siemauksin hyvästä oluesta tai illallisesta, enkä passaa yhtään tarjottua suklaakakun palaa. Haluan silti mahtua vaatteisiini ja jaksaa vetää leukoja. Kaikkea ei voi saada, mutta ainakin pitää yrittää.

Tämä tarkoittaa sitä, että perusmässyt ja tissuttelu pitää jättää väliin voidakseen herkutella ja juoda kunnolla. Tämä on vaikeaa, sillä huoltoasemalta, postista tai edes rautakaupasta ei nykyään pääse ulos ilman, että kassalla tuputetaan huonoa suklaata ja irtokarkkeja.

Painonhallinnan kannalta ei ole niin ratkaisevaa, onko valinnut rasvasodassa kevyttuotteiden vai vähähiilihydraattisen rintaman. Pääasia on, ettei syö esimerkiksi ranskalaisia perunoita, joissa on pirusti sekä rasvaa että hiilareita. Ei siksi että ne lihottavat, vaan siksi että ne ovat pois todellisten herkkujen syömisestä!

Sosialistinen realismi –media

2010-06-22T00:12:00.000-07:00

Parhaimmillaan Facebook on ollut paikka jossa on voinut jakaa elämän oikeasti merkityksellisiä asioita. Työelämän tunkeminen sosiaaliseen mediaan on pilaamassa kaiken tämän. Sosiaalisesta mediasta uhkaa tulla sosialistinen realismi –media, jossa kaikki ovat reippaita, pontevia ja suoriutuvia.

Sosiaalisuus ei ole stereotypian mukaan suomalaisuuden vahvuuksia. IRC-Galleria ja Facebook etunenässä ovat tuoneet suomalaiseen sosiaalisuuteen uusia puolia, suoranaista avautumista.

Suomalainen ytimekkyys on elementissään sosiaalisen median tiukoissa merkkirajoissa. Suomalainen osaa halutessaan ilmaista paljon hiljaisuudella tai vähemmällä kuin 140 merkillä. Monta kertaa päivän on pelastanut jonkun arkipäivän aforistin riemastuttava sutkaus.

Pariin vuoteen on mahtunut monta hienoa Facebook-hetkeä. Olen saanut olla jakamassa iloa ystävien lasten syntymästä, uusista töistä tai rakastumisista. Olen lohduttanut surevaa ja saanut itse rohkaisua murheissani. Hissiin juuttuneenakin minulla oli kaverit mukanani. Sosiaalisessa mediassa kotiinsa jäänyt ja masentunut on voinut saada lohtua ja yhteyttä ystäviinsä. Virtuaalisen olkapään lämpöä ei pidä väheksyä.

Viime aikoina on ollut merkkejä paluusta sulkeutumiseen ja tylsyyteen. Syynä on paitsi terveellinen epäluottamus Facebookin yksityisyyden suojaan, myös työelämän tunkeminen sosiaaliseen mediaan. Tuija Aalto ja Marylka Yoe Uusisaari kirjoittavat kirjassaan Nettielämää: ”Kun yksityiset ja työelämän kontaktit sekoittuvat verkossa, on nähtävä itsensä yhteisön tiukkapipoisimman jäsenen silmin.”

Useimmat meistä jättävät avautumatta, jos tilapäivityksiä lukevat niin pomo kuin anoppi. Onneksi meillä on Rosa Meriläisen ja Mikael Jungnerin kaltaisia tiukkapipoisuuden vastarintataistelijoita, jotka laittavat itseään ja tunteitaan likoon mokailun ja pilkan uhallakin.

Harva jaksaa nysvätä jatkuvasti muuttuvia yksityisyysasetuksia ja erotella ihmisiä eri oikeustasoille. Työn ja vapaa-ajan rajavartioinnissa ei pidä antaa tuumaakaan periksi. Itse en ota työkavereita Facebook-kavereikseni lainkaan, niitäkään jotka haluaisin.

Maailma, jossa kaikki lenkkeilevät, menestyvät ja ovat iloisia, on yhtä aito ja kiinnostava kuin Truman Shown kulissi. On selvää, ettei tällaista mediaa jaksa kukaan seurata. Facebookissa orastaa jo kansainvaellus korkeammille laitumille, joille pomot ja mainosmiehet eivät ole pesiytyneet.

Futiskenttien taiteilijat ja taistelijat

2010-06-02T05:24:00.000-07:00

Jalkapallon MM-kisoissa on hienointa seurata eri kansojen versioita kuningaspelistä. Tässä hieman ajatuksia niin taiteilijoista kuin taistelijoista, maukkaimmilla videolinkeillä höystettynä.

Rule Britannia?

Englantilaiset keksivät pelin ja heidän perinteenään on 1800-luvulta lähtien ollut kova vauhti, fyysinen voima ja usko omaan pelitapaan. Englannissa syöttelemistä pidettiin vuosikymmenten ajan epämiehekkäänä, vasta parinkymmenen viime vuoden ajan englantilaisten harjoituksissa on hiottu taitoa enemmän kuin juoksuvoimaa. Englantilainen selostaja ihmetteli haltioituneena kun aikansa paras pelaaja, Unkarin Ferenc Puskás pompautti palloa kuusi kertaa odotellessaan pitkästyneenä pelin alkua Wembleyllä vuonna 1953.

Tämän päivän Englanti on paitsi taisteleva, myös taitava, yksi kisojen parhaista joukkueista. Hyökkäyspelin sielu on painijan oloinen Wayne Rooney. Siviilissä Rooney on nousukasmainen perusjuntti, mutta kentällä tulisieluinen, voimakas ja älykkäästi liikkuva pelaaja. Tämä laulu kertoo oleellisen siitä, miten eglantilaiset rakastavat Rooneyta. Englannilla on tällä kertaa loistava valmentaja, Fabio Capello. Jykeväleukainen italialainen vei englantilaistähdiltä pelikkarit ja sandaalit, tilalle tulivat puvut, kravatit ja voittoputki.

Samba ja tango

Brasilian pelityylissä itseilmaisu oli joukkuepeliä tärkeämpää jo 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Brasilialaisille ei kelpaa pelkästään mestaruus, vaan se pitää voittaa kauniilla pelillä. Nykyvalmentaja, kersantin oloinen Dunga on valinnut joukkueeseensa taiteilijasielujen sijaan vahvoja juntturoita, joten tämänkertainen Brasilian joukkue tuskin jää historiaan yhtenä hurmaavimmista. Upean kauden pelannut taikuri Ronaldinho ei mahtunut kaikkien jalkapalloa rakastavien tyrmistykseksi Brasilian joukkueeseen.

Argentiinalaisten pelityylissä kauneusarvot ohittivat tehokkuuden maan eristyttyä muusta maailmasta 1930-50-luvuilla. Argentiinasta onkin tullut häikäiseviä pallotaitureita, kuten tämän hetken ihmeellisin pelaaja Lionel Messi. Argentiinalla on kenties kaikkien aikojen paras joukkue, mutta mahdollisesti kaikkien aikojen huonoin valmentaja. Maradona on maassaan elävä legenda, mutta valmentajana hän on kokematon ja levoton, vailla näkemystä. Tämän hetken kuuminta maalintekijää, Interin Diego Militoa, uhkaa vaihtopenkki, koska Maradonan haluaa peluuttaa ”suositumpaa” Carlos Teveziä ja vävypoikaansa Sergio Agueroa.

Chilen pelejä kannattaa katsoa, yksikään toinen joukkue ei hyökkää yhtä rohkeasti. Maaleja on odotettavissa molempiin päihin kenttää. Valmentaja Marcelo Bielsaa kutsutaan lempinimellä ”hullu”, Chile on kisojen ainoa joukkue joka pelaa kolmen pelaajan puolustuslinjalla. Chileläisten maalitykki Humberto ”Chupete” Suazo on tutustumisen arvoinen pelaaja.

Voittamisen mestarit

Saksalla ei ole suuria tähtiä joukkueessaan ja kapteeni Michael Ballack loukkaantui juuri ennen kisoja. Saksalla, kuten myös Italialla, on kuitenkin jotain erityistä, voittamisen kulttuuri. Saksalaisilla on oma pelitapansa, johon he uskovat kuin vuoreen. Jokainen pelaaja tietää täsmälleen oman tehtävänsä, eivätkä kunto tai keskittyminen herpaannu edes tappioasemassa. Saksa onkin lukemattomia kertoja noussut lopussa tasoihin, jatkoajalle ja voittoon.

Yksikään joukkue ei valmistaudu kisoihin vastaavalla perinpohjaisuudella. Yliopistotason analyysijoukot etsivät heikkouksia vastustajista ja rangaistuspotkukisassa Saksan maalivahti kaivaa säärisuojuksen alta tausta-anlyysiin perustuvan lunttilapun vastustajien laukojien suosikkipaikoista. Rangaistuspotkukilpailussa Saksa onkin hävinnyt viimeksi vuonna 1976.

Eurooppalaisista Espanjan ja Hollannin joukkueet näyttävät parhailta. Espanjalla on kaikkea, huippupelaajat, kokenut valmentaja, toimiva pelisysteemi ja loistavat maalivahdit. Ainoa ongelma on, että Espanjan tähdet ovat pelanneet tänä vuonna liian monta ottelua.

Hollannin joukkueessa on huikeita hyökkääjiä, mutta myös tasapainoa ja kovuutta puolustuslinjan edessä. PK-sektori veikkaa kisojen maalikuninkaaksi Hollannin Robin van Persietä. Van Persie on ollut lähes koko kauden loukkaantuneena, mutta on päässyt pelikuntoon juuri ennen kisoja. Pelihalut ovat taatusti hirveät, van Persie voi tulla ratkaisemaan kisat tuoreilla jaloilla, kuten maanmies Marco van Basten vuonna 1988.

Kisat ovat ensimmäistä kertaa Afrikassa mutta en valitettavasti usko afrikkalaisten joukkueiden yltävän loppupeleihin saakka. Afrikan jalkapallossa on valtavasti lahjakkuutta mutta jalkapalloliitot ovat sekavassa tilassa ja pelaajien koulutus retuperällä. Pahimmillaan pelaajat riitelevät palkkioista kesken kisojen tai epämääräiset urheiluministerit sotkevat kuvioita pukuhuoneessa. Ghana on loukkaantumisten rampauttama, Nigerian valmentaja vaihtui juuri ennen kisoja ja Algerialta puuttuvat tähtipelaajat. Isäntämaa Etelä-Afrikalla on takanaan voittoputki ja kokenut valmentaja. Norsunluurannikon joukkue pullistelee maailmantähtiä ja voi päästä pitkälle, jos ikääntynyt ruotsalainen playboy Svennis Eriksson ehtii luomaan joukkueeseen hyvän meiningin. Ongelmana on jälleen kisojen vaikein alkulohko. Kamerun on vahva joukkue, kunhan loistava kapteeni Samuel Eto´o lopettaa mököttämisen ja nousee kisakoneeseen.

BBC:n lyhyet esittelyvideot kaikista mm-kisajoukkueista

Ketterän partnerin kanssa sillä lailla

2010-05-13T00:38:00.000-07:00

Ketterä-sana ryömii jättietanan tavoin ohjelmistokehityksestä pihoihin ja puutarhoihin. Hesarissa haetaan töihin ketteriä toimitusjohtajia, projektien pitää olle ketteriä ja Aalto-yliopisto haluaa olla yrityksille ketterä partneri. Työhaastatteluissa varmaan kysellään jo että kuinkas monta ketterää partneria sinulla on ollut? Minulle ei ole selvinnyt pitääkö ketterän työntekijän osata kyyristyä entistä nopeammin tai kerätä kampsunsa tosi vikkelästi. Entä kuuluvatko joustavat arvot ketterän toimitusjohtajan ominaisuuksiin?

Kuuntelin eilen Microsoftin näkemyksiä tietotyön tulevaisuudesta. Microsoftin näkemyksiin on syytä suhtautua vakavasti, sillä talolla on ollut jo pitkään paukkuja tehdä varteenotettavaa työelämän tutkimusta. Noin puolet perusduunarin työkaluista on tällä hetkellä heidän toimittamiaan.

Lähitulevaisuus kuulosti siltä että työntekijät ovat cyborgeja ja työpaikat jonkinlaisia Big Brother –touhutaloja. Tulevaisuudennäyn kuvauksessa vilisivät sanat: vuorovaikutus, kumppanuus, luominen, kohtaamispaikka, inspiraation lähde, inspiroiva kohtaaminen, retki.

Taustalla on tietoisuus siitä, että ihmisistä ei nykyisillä työtavoilla saada revittyä enemmän tehoja irti. Osinkoa pitäisi tehdä, suuret ikäluokat eläköityvät, eivätkä nuoret asennevammaiset sukupolvet halua projektihelvettiin iltakausiksi rehkimään.

Retket, ja inspiroivat kohtaamiset kuulostavat nastalta, mutta käytännössä perusduunarin seuraavassa työkalupakissa on läppärissä webcam ja meiliohjelmassa liikennevalo, josta pomo näkee onko alainen koneen ääressä vai ei. Eikä tässä kaikki, meiliin integroitu videoyhteys mahdollistaa myös etätöihin kameravalvonnan, josta pomo voi tsekata rötväileekö alainen kalsareissaan vai ei.

Lähitulevaisuuden työntekijä on koko ajan on-line ja kytkettynä johonkin laitteeseen. Pian saamme olla jatkuvasti elävässä kuvassa kuin BB –talossa. Ketterien partneriemme kanssa voimme olla koko ajan ja kaikilla vehkeillä inspiroivassa yhteydessä.

Sähköpostin kautta tuleva infotulva ahdistaa. Tämä on pian menneisyyttä. Uusilla välineillä, kuten tiistaina julkaistavalla Office 2010:lla, inspiroitunut kumppani voi syytää meilin lisäksi video-, audio-, ja kuvasisältöä kaikki reseptorit tukkoon. Pian kuka vaan voi jakaa minkä tahansa eteen tulevan hedelmäkakun hetkessä multimediasisältönä kumppaneilleen luovuuden lähteeksi.

Sinun tulee kysyä itseltäsi, oletko osa ongelmaa, vai valmis inspiroivalle retkelle partnerin kanssa?

Ikäviä uutisia

2010-04-05T07:57:00.000-07:00

Suomessa asiat ovat kunnossa niin kauan kuin asiat ovat huonosti. Viime aikoina on ilmennyt tietoja, jotka horjuttavat maailmankuvamme perustuksia.

Kovien arvojen yhteiskunta ja porvarihallitus

Kaikkihan tietävät että suomalaisen yhteiskunnan arvot ovat kovat, ja meno sen kun kylmenee, kun on lama ja porvarihallitus vallassa. Nyt on sitten järkyttävällä tavalla paljastunut, että porvarihallitus on syytänyt rahaa vähäosaisten tulonsiirtoihin. Opiskelijoiden, eläkeläisten ja minimipäivärahoilla elävien etuuksien tasokorotuksiin käytetään tällä vaalikaudella yli puolet enemmän rahaa kuin kolme edellistä hallitusta käytti yhteensä.

Tämäkään ei porvaripiruille ja heidän puutarhatonttuapureilleen riitä, aikovat ensi vuonna nostaa kansaneläkettä noin sadalla eurolla kuukaudessa. Mistä nämäkin rahat revitään, kansan selkänahasta?

Tuloerot repeävät, köyhyys kasvaa

Jokainen itseään kunnioittava ja tilastoja kumartelematon toimittaja tietää, että Suomessa köyhyys sen kun lisääntyy ja tuloerot repeävät.

EU:ssa ja Suomessa pienituloisia, toimittajakielellä köyhiä, ovat henkilöt, joiden kotitalouksien kulutusyksikköä kohden lasketut tulot ovat alle 60 prosenttia kansallisesta mediaanitulosta.

Tällä mittarilla saadaan näyttäviä otsikoita suhteellisen köyhyyden kasvusta. Samalla mittarilla eniten suhteellisesti köyhiä EU:ssa löytyy Luxemburgista. Nämä ”köyhät” olisivat lähes missä tahansa muussa EU-maassa hyvätuloisia.

Suhteellisen köyhyyden kasvukaan ei valitettavasti tarkoita sitä, että kaikki olisi pielessä. Samaan aikaan suhteellisen köyhyyden nousun kanssa toimeentulotukiasiakkaiden määrä laski Suomessa kolmanneksen ja köyhimpien tulot nousivat 13 prosenttia.

Suomessa pienituloiset ovat keskimäärin lähempänä pienituloisuuden rajaa kuin missään muussa Euroopan maassa. Pienituloisten mediaanitulo oli Suomessa noin 15 prosenttia pienempi kuin pienituloisuusraja. Tilastokeskuksen viimeisten, järkyttävien lukujen mukaan tuloerot supistuivat selvästi vuonna 2008.

Lisää kiusallisia uutisia: tuoreen Sosiaali- ja terveyskertomuksen mukaan suomalaisten terveydentila on 2000-luvulla kohentunut. Kansantaudit vähenevät ja ylinen elintaso on noussut, pontevasta ryyppäämisestä ja lihomisesta huolimatta. Suuret ikäluokat pitävät yllä perinteitä mutta nuorison humalajuominen, huumeidenkäyttö ja tupakointi on viime vuosina vähentynyt huolestuttavasti.

Suomalaiset ovat onnettomia

Viime vuosina on ollut euroviisua ja maabrändityöryhmää pilaamassa kansallista kuvaamme, jonka mukaan suomalainen on synkkä ja juro. Suomalainen, varsinkin mies, juo viinaa ja tappaa itsensä ellei saa ensin perhettään kiinni kirveen kanssa.

Ikävä kyllä empiirinen tutkimus ei tue käsitystä suomalaisten onnettomuudesta. Kansainvälisessä vertailussa suomalaiset kuuluvat Euroopan onnellisimpiin. Suomessa on muihin maihin nähden paljon hyvin onnellisia ja vähän erittäin onnettomia.

Kuoliaaksivaikenemisen sijaan Kelan tutkimusjohtaja Olli Kangas kehtaa väittää, että käsityksiä suomalaisten onnettomuudesta pitäisi tarkistaa.

Voihan tietysti olla että suomalaiset ovat viimein saaneet lääkitykset kohdalleen. Tai sitten tulokset on saatu nousuhumalaisilta.

Pendolinon top 10

2010-02-18T07:55:00.000-08:00

”Pahoittelemme myöhästymisen mahdollisesti aiheuttamaa haittaa". Joka vakiomatkustaja alkaa osata saman jo ruotsiksi ja englanniksi, sen verran voimasoitossa kuulutus on ollut.
Junien luotettavuus on tänä talvena romahtanut täysin. Myöhästymisiin on kuuluteltu tänä talvena mitä erilaisimpia syitä. Tässä talven top 10:

1. Vaihdevika. Todellinen klassikko, kestää vuodesta toiseen.
2. Ohjauslaitteiden vika. Vika ohjausjärjestelmässä saa yleensä aikaan oikein kunnon hässäkän. Ratapihalla on joku laatikko mennyt pimeäksi ja pahimmillaan on seisonut koko Etelä-Suomen junaliikenne.
3. Runsas lumentulo. Sen nyt ymmärtää että jos on kunnon myräkkä niin kyllähän se vaikuttaa liikenteeseen.
4. Jarruvika. Eksoottinen vaihtoehto, ei kuulosta matkustamoon kovin innostavalta.
5. Opastinvika. Näitä esiintyy silloin tällöin, vaihtelua vaihdevialle.
6. Muu junaliikenne. Minkä perkeleen takia se on aina oma juna jonka täytyy odottaa muita junia? Miksi päästetään joku paikallispuksu pendolinon eteen ja sitten körötellään perässä Riihimäelle asti?
7. Ruuhka raiteilla. Kun raiteilla on ruuhkaa niin silloin kestää laituriin pääsy ja kauan. Uudet junailijat pakkautuvat karvahatut päässä vaunujen oville kiroilemaan kun vakiomatkustaja vielä avaa rauhassa kirjaa tai sähköpostiaan.
8. Itsemurha. Silloin tällöin joku piruparka haluaa eroon kurjuudesta jättäytymällä junan alle. Sääliksi käy kuljettajaa ja konduktööriä, joka joutuu keksimään tekosyyn myöhästymiselle sillä aikaa kun raajoja kerätään akselien välistä jätesäkkeihin.
9. Mäkistartti. Eilen pendolino joutui jäämään loivaan ylämäkeen Tampereen Sorin kohdalla koska oli ruuhkaa ratapihalla. Mäkistartti pendolinolla ja jäisillä raiteilla ei olut ihan helppo juttu, ensin piti peruuttaa ja ottaa uusi vauhti asemalle.
10. Viallinen ravintolavaunu. Olikohan katto romahtanut vai mikä? Herra tietää, jos sekään.

kts: Juhan juna oli viimeksi vuosi sitten ajallaan

Mies ja nainen 2010

2010-01-12T10:52:00.000-08:00

Hakutulokset Ilta-Sanomien sivuilta hakusanalla mies:

Sellon ammuskelun silminnäkijä: Näin miehen verilammikossa
Nuorehko mies ryösti lähikaupan veitsellä - Suomi - Uutiset
Lähes alaston mies varasti poliisiauton Lahdessa - Suomi
Mies uhkasi poliiseja linkkuveitsellä ja sängynjalalla
Mies puukotettiin kuoliaaksi Oulussa - Suomi - Uutiset
Mies uhkasi sytyttää itsensä tuleen - kaksi lasta ja avovaimo evakuoitiin
Mies aikoi ajaa yli 270 kilometriä - puhalsi 1,5 promillea
Mies uhkaili leikkiaseella Turun Onnelassa
Joulupukiksi naamioitunut mies ryösti pankin Nahvillessä
Riita ilotulitteesta - miehen epäillään puukottaneen poikaa
Mies sai päähänsä halosta Tohmajärvellä
Nuori mies puukotti itseään kaulaan
Surmattu mies löytyi sisäpihalta Kotkasta
68-vuotias mies työllisti poliisia Jyväskylässä
Silminnäkijä: Mies putosi yöllä yli laidan Viking Mariellalta

Tämä mies ei edelleenkään tunnu tutulta.

nainen:

Caster Semenyan äiti: Tyttäreni on nainen!
Mies, aja kuin nainen!
Nuori nainen löytyi kuolleena pyörätieltä Laitilassa
Unohtakaa esileikki - peniksellä se nainen tyydytetään
Seksipeto tunkeutui asuntoon, nainen löi verhotangolla
Nainen huutokauppaa ihoonsa mainostatuointeja
Sikainfluenssa tappoi 46-vuotiaan naisen
Nugetit lopussa - nainen hajotti autokaistan ikkunan
Nainen kaatoi paavin jouluyön messussa
Nainen loukkaantui hengenvaarallisesti
Nainen ei halunnut putkaan - poliisi kasteli vesiletkulla
Nainen ajoi päin puuta - kaasupoljin painui pohjaan
Sikainfluenssa: Perusterve nainen kuoli jälkitautiin
Nainen möi naapurin koirat netissä
Nuori nainen kadonnut Turussa

Uudissanoja facebookista

2009-11-25T01:33:00.000-08:00

Facebookin ja muun sosiaalisen median mukana arkeemme tulee uusia ilmiöitä, joille ei ole sanoja. PK-sektorin kielitoimisto esittelee joukon uudissanoja kuten etäisriippuvuus, hymiöangsti ja statusripuli. Kiitokset Merja M:lle ideointiavusta.

etäisriippuvuus
Etäisriippuvainen on sukua läheisriippuvaiselle, hänen on jatkuvasti saatava huomiota ja kommentteja itsestään ja tekemisistään voidakseen kokea hyväksyntää. Toinen etäisriippuvaisuuden ilmenemisuoto on pakonomainen muiden tekemisten seuraaminen.

hymiöangsti
Koska ”kavereille” ei voi kertoa kuinka paljon oikeasti vituttaa ja ahdistaa, on viestiä kevennettävä huumorilla tai ainakin turvallisella ironialla. Siis mä en kestä tätä elämää ☺

virtuaalihännystely
Facebookin jeesmiehet, perskärpäset ja selkääntaputtelijat tykkäävät julkkiskaverinsa vähäpätöisimmistäkin tekemisistä. ”Sä oot upea ihminen, mä arvostan tosi paljon kun sä juot nyt kahvia”.

eTurhake
Virtuaaliset kaljatuopilliset, hassunenät ja muu roina kerääntyy nurkkiin kuten aineellisetkin turhakkeet.

statusripuli
Sinullakin on varmasti ”kaveri” joka kärsii kroonisesta tai vähintään ajoittaisesta statusripulista. Et voi välttyä tiedolta että nyt on ostettu pora, lapselta tuli kakka tai on vaan jotenkin kiva olo.

naama queen
Facebookin drama queen vuodattaa tunne-elämänsä yksityiskohtia ilman estoja. Naama queenin elämässä siis KAIKKI on TODELLA dramaattista. Juuri baarista palannut statusripulinen naama queen on voidaan luokitella viitosluokan hurrikaaniksi.

aateripuli
Aateripulista kärsivä suoltaa tapahtumia kuten sytytetään tänään kolme kynttilää Vuoristo-Karabahissa kaatuneille sotaveteraaneille ja boikotoi ensi torstaina kriminnahkaisia vaatteita.

euforiakaveri
On juuri juossut 37 kilometriä, kertoo olevansa tänäänkin supermotivoitunut ja valmis sankaritekoihin. Hän on joko vain sietämättömän pirteä tai siirtynyt koviin aineisiin.

status-Ihaa
Status-Ihaa murehtii, muistaako kukaan hänen syntymäpäiväänsä, ja kerjää huomiota arvoituksellisilla statuspäivityksillään. Status-Ihaa on tänään tietystä syystä todella huolestunut.

Piparin perässä ja opiskelijan asialla

2009-11-05T11:46:00.000-08:00

Ylioppilasliikkeen vaaleissa maamme opiskelijain terävin etujoukko on äänestänyt edustajia ylioppilaskuntien edustajistoihin. Tässä poimintoja vaalituloksista:

Sibelius-Akatemian edustajistoon rynnistivät mm. Kimulit – opiskelijan asialla, Sakko-vaaliliitto ja Puhikset Pöntöstä. Kimuleita selkeämmin tavoitteensa oli ilmaissut Piparin perässä –vaaliliitto, joka sai kaksi paikkaa yltäen yli kymmenen prosentin ääniosuuteen.

Vaasan veri ei vapise, Kampusporvarit rohmusivat yli 27 prosenttia äänistä.

Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilaskunta LTKY:n menestyksekkäimpiä ryhmät olivat SLUT Energia, Kyntäjät ja vaaliliitto Hunajakämmen. Näistä viimeksimainittu on kenties tiukimmin kiinni teekkarin arkitodellisuudessa.

Tampereen teekkareita edustavat mm. vaaliliitot Nyarse, Oldarse ja Keltainen äyskäri.

Pitäkää tunkkinne –vaaliliitto jäi 44 äänellään valitetavasti ilman paikkaa Oulun yliopiston ylioppilaskunnan edustajistossa.

Päätän raporttini vaalihuoneelta tähän, takaisin Pasilaan.

Fucking Esbo

2009-10-19T12:30:00.000-07:00

Varoitus: tämä kirjoitus on yleistävä, jyrkän subjektiivinen ja ankean teini-iän värittämä.

Kauko Röyhkän Paska kaupunki –kappale olisi pitänyt omistaa Espoolle – jos Espoo olisi oikea kaupunki. Myönnän että Espoon haukkuminen ei ole kovin omintakeista, vähän kuin mollaisi Kimi Räikköstä. Menköön.

Espoolaiset ovat juntteja

Espoossa äänestetään kokoomusta, ajetaan junttiautolla suorasähkölämmitteisen omakotitalon pihaan ja haaveillaan pääsystä Kauniaisiin. Espoossa jopa vihreät ovat juntteja, paria ekoilijaa lukuun ottamatta. Espoon vihreiden kokouksessa on enemmän autoja kuin ihmisiä. Entä Espoon lahjat suomalaiselle työväenliikkeelle? Leena Luhtanen?

Espoon sosiaalipolitiikka on syvältä. Eduskunnan oikeusasiamies joutuu vähän väliä patistamaan varakasta Espoota pitämään huolta vähäosaisistaan. Kodittomia kehotetaan lampsimaan helsinkiläisten riesaksi, dementikkoja siirrellään hoitolaitoksesta toiseen kilpailutustulosten perusteella.

Espoolainen kahvila?

Espoon kaupunkisuunnittelu, mikäli sitä on, on syvältä. Käydessäni lenkillä kotipuolessa on metsiin ja pelloille noussut aina uusia omakotitaloalueita, joissa ei ole julkista liikennettä, kaukolämpöä tai palveluita. Viimeksi mainittuja espoolaiset hakevat junttiautoillaan Helsingistä.

Kahvilan löytäminen Espoosta on helppoa kuin lätkäkaukalon löytäminen Intiasta.

Käsi pystyyn, kuka on käynyt Suomen toiseksi suurimman kaupungin, Espoon, keskuksessa? Espoon hallinnollinen keskus edustaa arkkitehtuuria, joka saa Itä-Pasilan näyttämään idylliseltä. Kuntalaisille on kaupungintalon betoniseinustalla merkitsemätön ovi, johon voi mennä kolkuttelemaan.

Leppävaarasta on tulossa Espoon varsinainen keskus. Leppävaaran ja espoolaisuuden sydämessä ovat ostoskeskus ja pian sisälaskettelurinne.

Espoolaiset eivät ymmärrä tarvitsevansa apua

Järkyttävintä on, että espoolaiset eivät tiedä muualla asioiden olevan paremmin. Itsekin suhtauduin ulkopaikkakuntalaisiin alentuvalla hyväntahtoisuudella. "Ajatella, noin mukava tyyppi ja on joutunut elämään koko elämänsä Kouvolassa. Voisinpa tehdä jotain hänen hyväkseen."

Muutettuani Espoosta Tampereelle olin äimänä. Olin oikeassa kaupungissa jossa kaikki tarpeellinen oli lähellä. Nuoret naiset puhuivat minulle - jopa ilman erityistä syytä. Kerroin näistä ihmeistä veljelleni joka riensi hänkin asumaan Tampereelle.

Espoosta muuton jälkeinen alkuhämmästykseni vaihtui katkeruudeksi tajutessani että minua oli kusetettu kaksikymmentä vuotta. Muiden espoolaisten tavoin olin uskonut elämän kehä kolmosen sisäpuolella olevan tasokkaampaa kuin muualla. Lukion luokkakokouksessa olin ainoa kehä kolmosen ulkopuolelle muuttanut. Yritin kertoa ulkomaailman ihmeistä pelastaakseni edes jonkun, mutta turhaan.

Jotain hyvää

Hyviä asioita Espoossa ovat saaristo, elokuvafestari Espoon Ciné, Villa Elfvik, Nuuksio, hieno jalkapallojoukkue Honka ja modernin taiteen museo Emma. Sen sijaan Espoon Blues on juuri sellainen joukkue jonka Espoo ansaitsee: nousukasmainen, juureton ja tyylitön.

Pois riihestä

2009-08-31T05:33:00.000-07:00

Viime päivinä on kuultu kovasti budjettiriihestä. Veronkevennykset, etenkin ruuan arvonlisäveron alennus, ovat hölmöjä kun samalla leikataan palveluita ja otetaan niin paljon velkaa että napa tärisee.

Mutta se siitä, jäin miettimään että miksi mennään riiheen. On aika kepulaisen kuuloista mennä porukalla riiheen puimaan budjettia, vuonna 2009. Riiheen mennään varmaan ainakin niin kauan kuin kepulainen pääministeri joukkoa johdattaa.

Jos kokoomuslaiset saisivat päättää, mentäisiin varmaan Budjettiworksopiin brainstormaamaan talkoilla toivorikkaita ratkaisuja isänmaan parhaaksi.

Demarit pistäisivät pystyyn Budjettipajan, jossa tulo- ja menoarvio taottaisiin pöytään. Erkki Tuomiojan mielestä idea olisi typerä, sillä häntä ei olut kutsuttu paikalle. Pajaan houkuteltaisiin mukaan myös vasemmistoliittoa.

Vasemmistoliitolla olisi kilpailevat ehdotukset. Jaakko Laakson ryhmittymä esittäisi Talouskomiteaa, joka laatisi viisivuotissuunnitelman valtiontaloudelle. Paavo Arhinmäen ja vasemmistonuorten tukema ehdotus, Budjettisolu, veisi kuitenkin pidemmän korren.

RKP:n Budgetkalas olisi iloinen tapahtuma, jossa lopuksi nostettaisiin maljoja ja laulettaisiin yhteislauluja.

Perussuomalaiset vastustaisivat jyrkästi koko budjettia, siinä ei kuulu kansan ääni. Missä talousarvio, siellä ongelma.

Vihreät järjestäisivät jäsenäänestyksen budjettiriihen uudesta nimestä. Äänestys pitäisi kuitenkin perua, sillä kukaan ei tohtisi esittää kilpailevaa ehdotusta Osmo Soininvaaran Kansantalousleirille. Puoluetoimistossa ideoitu Budjettithinktank jäisi vielä hautumaan.

vankikarkurina työpaikalla

2009-06-23T05:10:00.000-07:00

Viime aikoina olen kuullut monen tuntevan itsensä teeskentelijäksi työpaikallaan. Pohjalla on tunne siitä, ettei oikeasti osaa annettuja hommia, ja että täydellisen tietämättömyyden paljastuminen kaikille on vain ajan kysymys. Viimeksi työtoverini, alansa kova asiantuntija, kertoi olevansa vakuuttunut ”tyhmyydestään” ja paljastuvansa idiootiksi minä hetkenä hyvänsä.

Epätasaisessa mutta koukuttavassa sarjassa Prison Break on hahmo ylitse muiden. Theodore ”T-Bag” Bagwell on läpeensä kiero mutta itsensä kamppaileva pedofiili ja sarjamurhaaja, jota esittää loistava Robert Knepper. Luonnenäyttelijä Knepper oli jo ryhtymässä puistovahdiksi elättääkseen perheensä kun hänet bongattiin tekemään hittisarjan pahisroolia kaikilla marinadeilla. Vankikarkuri T-Bag hankkiutuu väärällä henkilöllisyydellä hyväpalkkaisiin pukuhommiin, joissa hänen paljastumisensa on tietenkin aina veitsen terällä. Jotenkin epätoivon vimmalla T-Bag onnistuu selviämään pomonsa kysymyksistä ja esiintymisistä asiakkaiden edessä.

Jos joku tietää miltä sarjamurhaaja T-Bagista tuntuu työelämässä, niin kansanedustaja. Vaalien jälkeen tavallisesta ihmisestä tulee yhdessä yössä kaikkien alojen asiantuntija, jolta odotetaan varmaa mielipidettä kaikkeen. Kansanedustajista ja ministereistä läheskään kaikki eivät kestä odotusten ja osaamisen välistä kohtuutonta kuilua. Kuilu on tuttu myös tavalliselle työntekijälle ja se levenee laman, yt-neuvottelujen ja tuottavuusohjelman tullessa. Ne, jotka saavat jäädä, tuntevat suorituspaineiden lisäksi syyllisyyttä siitä että saavat tehdä töitä.

En usko että itsensä tunteminen tyhmäksi liittyy taitojen puutteeseen. Nykyinen työelämä nyt vaan saa kenet tahansa tuntemaan itsensä idiootiksi. Mikään koulutus ei riitä vastaamaan työelämän vaatimuksiin. Työelämän kannalta oleellisia taitoja ei opi ainakaan yliopistossa eikä yliopistojen jälkeenjääneillä opetusmenetelmillä. T-Bag selvisi työelämästä ainakin jonkin aikaa epätoivon vimmalla, hyvällä supliikilla ja pokerinaamalla. Myös muut kuin T-Bag ovat pärjänneet näillä avuilla. Työelämän tutkijat ovat arvioineet että entisajan työmiehen on korvannut supliikki-ihminen, helppoheikki, joka osaa selittää asiat omalta kannaltaan parhain päin.

Tämä on aika kyyninen näkemys mutta se on varmaa että tunnollisuudella, täydellisyyden tavoittelulla ja joustavuudella ei saa ylennystä vaan muidenkin työt ja mahahaavan.

Olipa kerran ihmissyöjämummo

2008-11-15T11:12:00.001-08:00

"Mutta häijy anoppi joutui oikeuden eteen, ja hänet pantiin kiehuvalla öljyllä ja myrkyllisillä käärmeillä täytettyyn tynnyriin, ja hän koki kurjan kuolemansa." Kuulemieni anoppilegendojen perusteella uskon, että tämä Grimmin satu saattaisi olla monen pienten lasten äidin suosikki.

Lasten kasvussa on hienoa kun uuden ikävaiheen tullen voi tehdä yhdessä uusia asioita. Nyt voi lukea juonellisia satuja, eikä aikaakaan kun voidaan siirtyä jo kunnon fantasian ja hobittien pariin!

Erään iltana nappasin Grimmin sadut hyllystä pölyttymästä. Kesken iltasadun piti tarinaa alkaa sensuroimaan, porukkaa kun halstrataan ja teilataan näissä rakastetuissa satuaarteissa enemmän kuin FOXin telkkusarjoissa. Lasten nukahdettua piti hieman tutustua näihin vahvasti kerrottuihin satuklassikkoihin, jotka ovat saaneet lapset hytisemään peittojensa alla parisataa vuotta.

Grimmin veljekset keräsivät satunsa Saksasta 1800-luvun alussa, jolloin lapset näkivät katovuosina nälkää, näkivät kotieläimiä teurastettavan ja pienempiä sisaruksia haudattavan. Lasten lyöminen oli jokaisen kunnon kristityn velvollisuus. Saduista onkin disney-meininki kaukana. En muistanutkaan että Hannussa ja Kertussa noita-akka houkutteli leipämökkiinsä lapsia jotka hän lihotti, tappoi, keitti ja söi suuhunsa.

Sadussa Rakas Roland äiti päättää hakata kirveellä pään irti nukkuvalta ottotyttäreltään, mutta mestaa vahingossa oman tyttärensä. Kostoretkellään nainen kohtaa kuolemansa vuotamalla kuiviin piikkipusikossa, jossa pelimannin taikaviulu hänet pakottaa tanssimaan.

Sadussa Neilikka vanha kokki houkuttelee tyttöä murhaamaan kuninkaanpojan: " Ensi yönä, kun poika nukkuu, mene hänen vuoteensa viereen ja iske veitsi hänen sydämeensä ja tuo minulle hänen sydämensä ja kielensä kielensä. Jos et sitä tee, menetät henkesi." Fiksu tyttö ei tehnyt ilkeän vanhuksen mieliksi vaan liittoutui kuninkaanpojan kanssa. Kuninkaanpoika puolestaan hoiteli kokin: "Sinä vanha syntisäkki, miksi halusit tappaa minut? Nyt langetan tuomiosi. Sinä muutut mustaksi villakoiraksi, jolla on kultakahle kaulassa, ja saat syödä hehkuvia hiiliä niin että lieskat lyövät kurkustasi." Todella mielikuvitusta kutitteleva ratkaisu! Loppujen lopuksi vanha kuningas antoi repiä kokin neljään kappaleeseen.

Päiden poikki veteleminen on kyllä paljon puhuttavampi lopetus kuin joku "sitten hän heräsi ja kaikki olikin ollut vain unta". Kultavuoren kuningas lyö sadussa ensin kuningatarta kasvoihin ja vetelee sitten muilta kuninkailta, ruhtinailta ja neuvosherroilta päät poikki. Ja niin hän peri voiton ja oli taas Kultavuoren kuningas. Sen pituinen se.

Suomalaisen miehen taakka

2008-11-08T01:32:00.000-08:00

Vihreä Lanka ei julkaissut tätä mielipidettä, laitetaan tänne sitten, näin isänpäivän aattona.

Suomalainen mies on kuin Afrikka, kummastakin kirjoitetaan vain huonoja uutisia. Uutisten mies lihoo, alkoholisoituu, ajaa ylinopeutta, ampuu koulutovereitaan, ja tappaa sekä perheensä että itsensä. Hän ei osaa puhua eikä äänestää, on väkivaltainen ja sulkeutunut. Tämä on itsestään selvää, artikkeleissa pohditaan sitten miksi näin on. Olen niin kyllästynyt näihin uutisiin, etten jaksanut lukea Lena Björklundin epäilemättä ansiokasta artikkelia, (Vihreä Lanka 31.10.) jossa jälleen kerran pohdittiin mikä suomalaista miestä vaivaa.

Minä en tunne tätä uutisten miestä kuin etäisesti ulkonäöltä ja kansantarujen perusteella. Olen suomalainen mies ja minua vaivaa se, että minut määritellään tämän moniongelmaisen ja väkivaltaisen örilään kautta.

Tuntemani suomalaiset miehet osaavat vauvahierontaa ja tekevät vähintään puolet kotitöistä sen lisäksi että putsaavat paskaviemärit. He osaavat pukeutua, kokkaavat hyvää ruokaa, tuoksuvat hyvälle, puhuvat tunteistaan ja lukevat iltasatuja.

Nuoret miehet kantavat suomalaisen miehen taakkaa esimerkiksi käydessään lastenneuvolassa, jossa heitä usein kohdellaan toisen luokan vanhempina. Suomalaiset miehet, kuten isäni, ovat ylpeitä isyydestään, jossa ovat parempia kuin omat isänsä. Suomalaisten miesten pojat saavat nykyään itkeä jos itkettää ja tulla isän syliin.

Tämä suomalaisen miehen kuva on todempi kuin julkisuuden kuva Jokelan, Kakolan tai Kauhajoen miehistä.

Lue myös Matin loistava kirjoitus lauluntekstien isistä Aamulehdessä: Kuka laulaisi oodin isälle!

Kymmenen syytä vihata powerpointia

2008-10-29T10:26:00.000-07:00

Jos paholainen on olemassa, hän käyttää powerpointia. Jos Stanley Cubrickin elokuva Kellopeliappelsiini päivitettäisiin 2000-luvulle, siinä kidutettaisiin entistä huligaania pakottamalla tämä katsomaan loputtomia powerpoint-esityksiä jostain organisaatiomuutoksesta. Musiikkina olisivat Beethoovenin yhdeksännen sijaan Nokia tune ja Wintoosan avautumisääni. Powerpoint-esitysten katsominen on haitallisempaa aivotoiminnalle kuin unettomuus, tai iskelmien ja Matti Vanhasen yhtäaikainen kuunteleminen. Legendan mukaan vesijohtojen lyijy tylsistytti antiikin roomalaisten mielet ja johti imperiumin luhistumiseen. Epäilen powerpointin olevan vielä pahemman uhan sivilisaatiollemme.

Olen aina tuntenut suurta vastenmielisyyttä powerpoint-esityksiä kohtaan, nyt vasta keksin miksi:

1. Powerpoint tappaa kontaktin esiintyjän ja yleisön välille. Kalvojen tykittäjä katsoo kuulijan sijaan läppäriään tai kangasta. Harva asia on kulttuurisamme epäkohteliaampaa, kuin olla katsomatta keskustelukumppaniin. Powerpoint-kelmujen ääneen lukeminen poistaa suurimman osan sanattomasta viestistä, eli olennaisen.

2. Dataheittimen valokeilassa tervekin ihminen näyttää sinertävältä zombielta.

3. Tilanne, jossa yksi paapattaa seinälle tykitetyn tekstin edessä, ei ole tasa-arvoinen vuorovaikutustilanne, eikä johda keskusteluun. Viimeisen kysymysmerkkikalvon kohdalla on yleensä aika hiljaista.

4. Kaaviot ja käppyrät pakottavat ajattelua valmiisiin muotteihin. Asioita yritetään änkeä luonnottomiin hierarkiakaavioihin sen sijaan että selitettäisiin oikeasta elämästä olevin esimerkein tai vertauskuvien ja tarinoiden avulla.

5. Animaatiot. Juuri powerpoint-kurssilta tulleet piinaavat kuulijoitaan vilkkuvin ja pyörivin efektein.

6. Ihmiset osaavat lähes aina puhua ymmärrettävästi, mutta sama ei päde kirjoittamiseen. Kun ihmiset kirjoittavat asiansa PP-pointeiksi, substantiivit ja predikaatit häviävät, yhdyssanavirheet ja ammattijargon tulevat mukaan kuvaan.

7. Häkkyrät etäännyttävät tunteista ja intuitiosta, asioista joiden perusteella teemme elämämme viisaimmat päätökset.

8. Opin uusia asioita paremmin kuuntelemalla ja keskustelemalla kuin lukemalla. Maanantaina osallistuin Keskusjärjestö tutuksi powerpoint-päivään, josta jäi päällimmäiseksi vihamielisyys jäsentämättömän infosälän pakkosyötöstä.

9. ”Tekniikka ei toimi.” Tämän selityksen on jokainen powerpointin uhri kuullut lukemattomia kertoja. Ihmiset eivät osaa laittaa johtoa läppäriin, painaa Fn- ja F8-näppäimiä yhtä aikaa, tykki ylikuumenee tai johto puuttuu.

10. Comic sans script. Vielä löytyy niitä ryökäleitä, jotka käyttävät rikoksentekovälineenään Comic sans –fonttia. CSC:n käyttö on kiellettävä, edes lastemme tähden!

Laissez-faire

2008-10-24T22:22:00.000-07:00

Viime aikoina mediassa on seurattu monille tutun kaverin elämää. Kaverilla on ollut vaikeaa, eilen hän vajosi sysimustaan pessimismiin parin viikon optimistisen jakson jälkeen. Se on ollut niin pirun sekaisin että Amy Whitehousekin tuntuu siihen verrattuna tasapainoiselta mimmiltä. Uskon että on kyse maanis-depressiivisyydestä. Välillä meni monta vuotta lujaa pieniä notkahduksia lukuun ottamatta. Epävarmuus on kuitenkin aina takaraivossa ja sekaisin mennään milloin minkäkin asian vuoksi. Itse asiassa kaverin viimeisin kriisi alkoi jo syyskuun viidestoista päivä ja siitä lähtien ei muka maailmassa muuta tärkeää ole ollut.

Monet eivät tunne kaveria kovin hyvin vaikka hänen väitetään vaikuttavan kaikkien elämään. Minäkään en häntä tunne kovinkaan hyvin, kunhan seurailen edesottamuksia etäisen kiinnostuneina.

Tämä kaveri on niitä pirun ärsyttäviä tyyppejä jotka selittävät että haluaa olla vapaa, vastuuta hän ei sen sijaan suostu ottamaan mistään. Tyyppi marisee että ikävä valtio ikävine lakeineen ei saa puuttua hänen elämäänsä millään tavalla, se jotenkin rajoittaisi häntä toteuttamasta itseään. No sitten kun on mennyt vähän liian lujaa ja iskee depis, niin jo huudetaan yhteiskuntaa apuun.

Ja yhteiskuntahan jeesaa. Jollain ihmeellisellä tavalla tätä kaveri tuntee kaikki valtionpäämiehet ja muut isokenkäiset. Vanhanen ja Katainen ovat ihan palasina jos kaveri selittää että nyt tuntuu vähän epävarmalta. Eikä jeesaaminen ole ihan halpaa hommaa, 90-luvulla bileiden laskujen ja sotkujen maksamiseen meni 50 miljardia markkaa. Viime aikoina meininki on mennyt jo tosi överiksi. Suomen hallitus päätti varata 54 miljardia pahan päivän varalle. Jenkeissä ”rauhoittaviin” meni juuri 700 miljardia dollaria, saksalaiset varasivat 470 miljardia euroa.

Kaverilla on kyllä käsittämättömän paljon luottoa. Suomalaiset ovat muiden joukossa laittaneet eläkerahansa tämän kaverin hoteisiin. Tämän Markkinat-nimisen tyypin parhaat kaverit, investointipankkiirit ja uusliberaalit taloustieteilijät, eivät ilmeisesti oikeasti tunne häntä. Taitavat olla lähinnä siipeileviä bilekavereita, sillä jokainen romahdus ja notkahdus tulee yllätyksenä: ”Ei me tajuttu et se on niin ylikuumentunu. Siis tarjottiinhan me sille spiidiä mutta ei sen silti ois tarttenu övereitä vetää. Hei Matti ja Jyrki, oisko teillä stikkaa pari miltsiä?”

hei me pelastetaan taas

2008-09-26T12:55:00.001-07:00

Reipas ovikellon rimpautus ja taas oli oven takana kaksi tuomiopäivää odottavaa nuorta miestä, joiden tarkoituksena oli sieluni pelastaminen ikuiselta kadotukselta. Tällä kertaa asialla olivat Jehovan todistajat, kaksi tummiin pukeutunutta nuorukaista slipovereissaan. Eteisessä oli tunnelman virittämiseksi sopivasti kaksi Ikea-kassillista tyhjiä Alkon pulloja odottamassa Marttaliiton mehustamoa.

Koska en ole enää vihainen nuori mies, vaan keski-ikää ja alempaa keskiluokkaa lähestyvä närkästynyt mies, tavoitteenani ei enää ole käännyttää käännyttäjiä. Minusta on kiinnostavaa kuulla mihin ihmiset uskovat ja miten he myyvät ideaansa. Alkukankeuden jälkeen miekkoset pääsivätkin esittelemään pelastussuunnitelmaansa, joka oli melko erilainen kuin mormoniveljillä muutama kuukausi sitten.

Jehovan todistajat eivät pelottele helvetin tulella, huonoin paikka kuoleman jälkeen on ikuinen unhola, ei-mikään. Se hyvä vaihtoehto on maallinen uudelleensyntymä. Parhaita paikkoja paratiisissa on 144 000 ja mormoneja seitsemän miljoonaa. Mainitsin Eusebiuksen kirkkohistorian, jossa kerrotaan tuhansien alkukristittyjen toinen toistaan loistavammista marttyyrikuolemista. Totesin että nykypäivänä tästä on aika vaikea pistää paremmaksi, vaikka kuinka monta uutta mormonia käännyttäisi. Pojat myöntelivät että maanpäällinen perusjälleensyntymä on ehkä realistisempi tavoite.

En ymmärrä miksi valkoisten kristittyjen teologia, seurakunnat ja käytännöt ovat kuin byrokratian rautahäkistä. Löytyy eritasoisia kirkastuksen tai helvetin tasoja, erilaisia taivaan ja seurakunnan trial- ja hangaround-jäsenyyksiä. Lahkoihin liittyminen on melko helppoa mutta poispääsy on sitten toinen asia. Jehovan todistajat noudattavat lahkolaisten perussääntöä, jonka mukaan poislähteneet ovat epähenkilöitä, joille ei juuri päivää sanota. Jehovan todistajien mukaan Ihmisten valtakuntien loppuessa pitäisi alkaa uusi hallituskausi, jossa Jeesuksella on tuhannen vuoden pituinen johtajan viransijaisuus. Apunaan Jeesuksella on 144 000 Jehovan valitsemaa apukuningasta, jotka hoitavat paratiisissa mm. tuomarin ja papin hommia. Uraputki senkun jatkuu taivaallisessa organisaatiossa.

Tuomiopäivä on Jehovan todistajien mukaan tulossa pian, jumalten ja ihmisten välisen Harmageddonin taistelun muodossa. Totesin että kuulostaa melko eppisjengeiltä, taitaa tulla lyhempi kuin Jom kippurin sodasta. Pojat totesivat että aika epäreilut jaot on, ei siitä varsinaista taistelua tule vaan enemmän ”puhdistustyyppinen operaatio”. Operaatiossa siis putsataan jumalattomat, vääräuskoiset, homostelijat ja muut syntiset maan päältä ja ihmiskunta aloittaa uusiksi niin sanotusti puhtaalta pöydältä. Tämä on se uusi uljas maailma josta Vartiotorni-lehden idyllikuvat kertovat. Tulee väkisinkin mieleen viime vuosisadalta eräs ihan ihmisvoimin toteutettu yritys, jossa myös 2000 Jehovan todistajaa puhdistettiin joukon jatkona.

Mukaan päästäkseen pitää elää taivaallisen organisaation huipulta tulevien toimintaohjeiden mukaisesti. Perheessä on oma pikkuorganissaatio, jonka huipulla on mies, apulaisena vaimo ja alaisina lapset. Homous ei tosiaan käy päinsä mormonien mielestä. Pojat kyllä vakuuttivat etteivät käy tuomitsemaan ketään homoa ihmisenä, jumalan tuomio on sitten eri juttu. Viinaa saa juoda, kunhan ei ihan läträämiseksi mene, ehkäisyvälineitäkin saa käyttää, tosin vasta naimisiin mentyä. Huomautin että jäsenhankintaa ei tarvitsisi harjoittaa, mikäli ehkäisyvälineet kiellettäisiin. Asia hoituisi ihan oman väen talkoovoimin, kuten lestadiolaisessa liikkeessä. En usko että tämä kehitysideani päätyy kuitenkaan piirikonventin esityslistalle.

Peruskunnolliselle, mutta tietämättömälle pakanalle annetaan parannuksen mahdollisuus tuhatvuotisessa valtakunnassa. Mikäli Jehovan todistajat sattuvat olemaan kaikista uskonnollisista ryhmistä ne oikeauskoiset, ei minun viimeisellä tuomiolla auta väittää ettei minulle olisi ehdotettu oikeaa tietä. Ennusteeni ei taida olla muutenkaan hääppöinen, sillä äänestäminen ja poliittinen toiminta luokitellaan vakaviksi synneiksi.

työttömänä puistoissa

2008-09-15T12:12:00.001-07:00

Takana on kuusi viikkoa duunia. Tarpeettoman pitkäksi venynyt työnhaku tuntui siltä kuin olisin istunut puoli vuotta divarijoukkueen vaihtopenkillä. En ehtinyt unohtaa osaavani pelata, jopa hyvällä sarjatasolla, mutta kentälle ei vaan päässyt, edes harjoittelemaan. Nyt tuntuu mahtavalta saada käyttää taitojaan, päätään ja saada siitä palkkaa.

Minua varoiteltiin työttömyyden vaaroista, oman työmarkkinauskottavuuden karisemisesta ja itsetunnon rapisemisesta. En tietenkään uskonut, sillä itsetuntoni oli terveellä pohjalla, muunkin kuin työssä suorittamisen varassa. Tiesin että olin tehnyt kaikenlaista tähdellistä, eikä muutama kuukausi sinne tai tänne sen arvoa veisi. En kuulunut protestanttisesta etiikasta kärsivien pahimpaan riskiryhmään ja aluksi iloitsin siitä että saatoin viettää enemmän aikaa lasten kanssa, kuntoilla ja lukea.

Työttömän status alkoi kuitenkin hiipiä nahan alle. Kirosin sisäistä protestanttiani, joka esti minua nauttimasta vapautuneesti elämäntilanteen hyvistä puolista. Vasta työttömänä tajusi kuinka työorientoitunut yhteiskunta Suomi on. Joka ikisessä tutustumistilanteessa kysytään ensimmäisenä sitä mitä tekee työkseen. Muissa maissa aloitetaan tiedustelemalla perheestä, uskonnosta tai suosikkijalkapallojoukkueesta, mutta Suomessa työ on se, jolle ihminen sosiaalisesti rakennetaan. Kerroin hakevani uutta työtä muutettuamme Helsingistä Tampereelle vaimon opiskelujen perässä. Aluksi tässä ei ollut mielestäni mitään omituista, mutta vähitellen teennäisen kannustavat vastaukset, puheenaiheen vaihtamiset ja yleinen väkinäisyys alkoivat nakertaa mielessä.

Pahimpia olivat sukutapaamiset ja juhlat joissa esiteltiin ihmisiä suuremmalle joukolle. Eräässä tilanteessa esittelyni aiheuttama kiertely ja kaartelu oli niin kiusallista että otin mikrofonin ja tokaisin: ”Moi mä oon Jussi ja mä oon työtön.” Joskus oli hauska testata muiden asenteita vaikka sanomalla että olen viettänyt työttömänä aika paljon aikaa puistoissa hengaamassa. Tämä tarkoitti leikkipuistoja lasten kanssa, mutta mielikuva on alkoholisoituneesta partaäijästä puiston penkillä. Mietipä itse minkälaisen kuvan otsikko toi mieleesi.

Jatkuva hylsyjen saaminen oli tietenkin erittäin lannistavaa, eikä itsensä myyminen puhelimessa ole niitä hauskimpia hommia. Tässä tilanteessa oli ihanaa kuulla eräiltä kultaisilta ystäviltä miten skandaalimaista oli olla palkkaamatta minunlaistani ihmistä. Heille olen kovasti kiitollinen.

Melko erikoisella työhistoriallani ei Tampereelta löytynyt puolessa vuodessa mitään. Ei vaikka nyt pitäisi olla jo työvoimapula. Tampereella koulutusta vastaavia avoimia paikkoja haki aina yli sata hakijaa. Vain yhdessä kymmenestä työkkärin kautta haettavasta paikasta edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa. Jotakin äitiyslomasijaisuutta haki perusmaistereiden lisäksi ”iso määrä kokeneita viestinnän ammattilaisia”. Helsingistä hain lopulta kahta avoimessa haussa ollutta paikkaa, toisen paikan sain ja toinenkin oli hyvin lähellä. En ihmettele miksi futisjoukkueemme alkaa Tampereella näivettyä, sudeettitamperelaisista koostuvan joukkueen vaihtopenkki Helsingin harrastesarjassa sen sijaa pullistelee väkeä.

Työvoimaviranomaiset puhuvat kriittisestä kolmesta kuukaudesta, jonka jälkeen todennäköisyys työpaikan saantiin laskee jyrkästi. En uskonut, hehän tarkoittivat niitä tavallisia työttömiä. Minullahan oli omasta mielestäni hieno koulutus ja vakuuttava työkokemus. Itse asiassa olin aika tavallinen työtön, maistereista on kova ylitarjonta.

Tuoreen Akavan tutkimuksen mukaa nykyisillä koulutusmäärillä yhä useammalla vastavalmistuneella maisterilla on edessään kaksi huonoa vaihtoehtoa: koulutusta vastaamaton työ tai työttömyys. Ei ihme että yksi tuttu maisteri opiskelee sorvariksi, toinen oppisopimuksella muurariksi. No, tässä kuussa tulee eläkeikään vajaa kymmenen tuhatta 1945 syntynyttä. Ehkä heiltä jää jokunen järkevä paikka täytettäväksi tuottavuusohjelmien jälkeenkin.

Feministien silmätikku

2008-06-16T03:07:00.000-07:00

Feministisen tutkimuksen tehtävä on tehdä näkyväksi ja arvostella patriarkaalista valtakulttuuria ja sen ilmiöitä. Jalkapallokisat ovat perinteinen kohde, mutta kritiikki on on niin velttoa että se saa jopa kaltaiseni profeministinössön ärsyyntymään.
Viimeksi ennen Saksan MM-kisoja maalailtiin kauhukuvia parakeista, joissa kymmenet tuhannet naisseksiorjat räytyisivät kaljanhuuruisten jalkapallofanien armoilla. Ruotsin tasa-arvovaltuutettu ehti vaatia kisojen boikotoimista. Eduskunnan naisverkosto ja Nytkis esittivät hyvissä ajoin syvän huolensa jalkapallokisojen aikaisesta ihmiskaupasta ja bordelliparakeista, joita ei sitten koskaan nähty. Feministien suosikkeja ovat erityisesti 70-lukulaisten antropologien, kuten Peter Marshin, heimosotametaforat. Väkivallasta puheen ollen, saa Seinäjoen tangomarkkinoilla turpaansa hyvin paljon todennäköisemmin kuin jalkapallon MM-kisoissa.

Avasin innoissani Hesarin sunnuntaisivut, joilla toimittaja Ritva-Liisa Snellman ja Oulun yliopiston tutkijat Sanna Heikkinen ja Taina Kinnunen ruotivat jalkapallon miehisyyttä. Maallikoille tiedoksi: jalkapallossahan ei suinkaan ole kyse kauniista pelistä vaan primitiivisen maskuliinisuuden spektaakkelista, heteromiesvaltaa pönkittävästä, väkivaltaisen heimokulttuurin ilmentymästä. Tutkija Kinnunen yhdistää jalkapallon tietenkin sotimiseen, pitäähän jalkapallossa olla peloton ja hyvä ryhmän jäsen. Jalkapalloilijat saavat kentällä halata toisiaan, pussata, taputella takapuolta ja mennä kasaan toistensa päälle. Tutkija Kinnusen tarkka silmä erottaa tässä - paradoksaalista kyllä - heteronormin vahvistamisen homohuumorin varjolla. Tavallinen katsoja olisi saattanut luulla olevan kyse miesten välisestä estottomasta ilon ja tunteiden ilmaisusta. Myös miesfanien värikkäät huivit ja hassut hatut pönkittävät tutkijan mukaan sukupuoli-identiteettiä.

Tutkija Heikkinen huojentaa kuitenkin katsojan mieltä, naisjalkapallossa on vielä jäljellä aidon jalkapallon tunnelmaa, sillä sitä pelataan ilon takia. Heikkisen mielestä miesfutis on väkivaltaista ja kaljavaltaista, pelaajat tappelevat kentällä, katsojat hulinoivat ja fanit sikailevat. Tämä nyt ei vaan pidä paikkaansa vai menivätkö jalkapallo ja jääkiekko kenties sekaisin. Kuka on viimeksi nähnyt jalkapallokentällä tappelun? Huliganismia tietty on vielä ajoittain, mutta se on jo ajat sitten siirtynyt pois katsomoista. Tappelua paljon tyypillisempi näky MM-kisoissa on pelaajat pienet lapsensa sylissään kentällä pelin jälkeen. Maalien jälkeisissä tuuletuksissa ovat olleet viime vuosina muotia sotaisat eleet kuten vauvan heijaus, peukalon imeminen ja lentosuukot äidille taivaaseen. Manchester Unitedin Carlos Tevez ehti pelata lähes koko ottelun oikea tutti piilotettuna shortseihinsa ennen kuin pääsi tuulettamaan tutti suussaan maalin jälkeen. En halua ajatella kauanko kapine oli ehtinyt hautua Tevezin pelihousuissa.

Tutkija Kinnunen epäilee toimittajan kannustamana, että epävarmat miehet hakevat turvaa jalkapallosta. Minä toivon että kaikki epävarmat ihmiset hakisivat turvaa jalkapallosta ennemmin kuin vaikka viinasta, uskonlahkosta tai ampumaharrastuksesta, sillä jalkapallo on ihana asia. Onneksi nykyään nainenkin saa pelata jalkapalloa ja keskustella jalkapallosta. Minä olen onnellinen kun saan jakaa kisahuuman vaimoni, jalkapalloasiantuntijan, kanssa. Sitä en ymmärrä miksi YLE:n kisastudion ovet eivät tunnu aukeavan naispuolisille jalkapalloasiantuntijoille, vaikkapa Suomen parhaalle jalkapalloilijalle, Laura Österberg Kalmarille.

PS. kuvalla ei ole mitään tekemistä jalkapallon kanssa, siinä esiintyvät miehet pelaavat rugbya.

Kulttuurien kohtaaminen

2008-05-31T11:13:00.000-07:00

Viikon päästä se alkaa! Nyt kun työnhakua ei tarvitse enää pähkäillä, voi keskittyä muihin tärkeisiin asioihin kuten jalkapallon EM-kisoihin. Koska kisat pelataan Itävallassa ja Sveitsissä, tulevat matsit ihanteelliseen aikaan, reilu tunti lasten nukkumaanmenoajan jälkeen.

Jalkapallon EM-kisat on upea katselmus Euroopan futisperinteisiin. Saksa tulee jälleen vahvana ja omaan systeemiinsä luottavana, Portugali huikean taitavana ja kuumin elkein, Hollanti hyökkää loisteliaasti mutta pelaajat saattavat kesken pelin käyttää oikeuttaan ilmaisunvapauteen ja kertoa eriävän mielipiteensä toisilleen tai jopa valmentajalleen. Italialaiset marssivat kentälle rinta rottingilla ja tukat geelissä voittoisaan perinteeseensä uskoen, ruotsalaiset pelaavat saumatonta joukkuepeliä jokainen kaveriaan jeesaten. Venäläisten taitava joukkue on viisuvoiton ja lätkävoiton jälkeisessä nosteessa, mutta likaisen työn kanssa on niin ja näin. Espanjan tähtijoukkue näyttää taas kerran voittamattomalta armadalta, mutta kansallisen yhtenäisyyden puute näkyy kentällä aina viimeistään ratkaisupelien alkaessa.

Iberian idolit ja Ranskan salainen ase

Sekä Portugalilla että Espanjalla on joukkueessaan uskomattoman hyvä nuori pelaaja, Christiano Ronaldo ja Fernando Torres. Molemmat ovat hämmästyttävän nopeita, vahvoja ja taitavia. He osaavat kaiken: harhautukset, erinomaiset laukaukset molemmilla jaloilla, loistavat pääpelitaidot ja riittävän kovuuden. Molemmat valokuvaukselliset hidalgot saavat myös teinitytöt huokailemaan ja kirkumaan ihastuksesta. Ronaldo on tämän hetken näyttävin pelaaja, jonka leuhka jalkatyö saa puolustajat pökerryksiin ja perinnemiehet kiehumaan kiukusta. Ronaldo on myös kehittänyt leppymättömällä harjoittelulla kauhistuttavan yläkierteisen hevosenpotkun, joka saa maalivahdit epätoivon partaalle. Ensin vapaapotkussa pallo paikoilleen, neljä harppausta taakse, lentoradan arviointi, huokaus leveässä terminaattoriasennossa ja vauhti. Omintakeisesta etukenosta potkaistu pallo lähtee hirveällä voimalla ja näyttää liikkuvan satunnaisesti kesken ilmalennon. Viinaan kuolleen isän ja siivoojaäidin poika Madeiralta on kisojen etukäteen seuratuin pelaaja.

Espanjalainen Fernando Torres tunnetaan yksinkertaisesti nimellä El Niño, poika. Torres ei vedä Ronaldolle vertoja näyttävyydessä mutta kylläkin tehokkuudessa. Torres on hieman vakavamielisempi johtajatyyppi, joukkueensa kapteeni La Ligassa jo hyvin nuorena. Torres ja keskikentän virtuoosi Cesc Fabregas antavat uskoa siihen että Espanja voisi kerrankin nousta Italian, Saksan ja Ranskan tasolle.

Erilaista huippuosaamista edustaa suuri suosikkini, Ranskan Claude Makelele. Tämä pienikokoinen Zairessa syntynyt kaljupää on ollut suurseuroissaan Madridissa ja Chelseassa korvaamaton. Makelele kykenee yksin suojaamaan joukkueensa puolustuslinjan, hän tuo joukkueeseensa tasapainon ja aloittaa hyökkäykset. Makelelelta ei palloa saa rehellisin keinoin millään, sen sijaan hän tuntuu ehtivän joka paikkaan palloja rosvoamaan. Ranskan nuoret hyökkääjätähdet ovat onnellisia saadessaan pelata tämän veteraanin edessä.

Suosikit jyräävät

Viime MM-kisoissa vinkkaamistani mustista hevosista Australia, Ukraina ja Portugali pääsivät kaikki jatkopeleihin, Portugali aina välieriin saakka. Ukrainan ja Aussien kohtaloksi koitui (joidenkin mielestä vääryydellä) maailmanmestari Italia. Tulevissa kisoissa on vaikea nähdä suuria yllätyksiä. Kroatian lento loppui Eduardon loukkaantumiseen, kokaiinikokeilut jättäneen kansallissankarin Adrian Mutun johtama hieno Romanian joukkue joutui pahimpaan lohkoon, eikä Alppien isäntäjoukkueille riitä edes kotiyleisön tuki.

Saksa saapuu taas hyvin valmistautuneena ja melko levänneenä. Germaanipäällikkö Michael Ballack on huippukunnossa ja kiukustunut tappiollisesta mestareiden liigan finaalista. Joukkueella on todennäköisesti taas tukenaan yliopistotason analyysijoukot kaivamassa heikkouksia vastustajista. Rankkarikisassa Saksan maalivahti kaivaa säärisuojuksen alta tietokoneanalyysiin perustuvan lunttilapun vastustajien laukojista ja omat miehet paukuttavat pallot maaliin. Suomifutiksen veteraanit ovat muistelleet miten ottelut Saksaa vastaan hävittiin jo pukusuojan tunnelissa kun vastustajan reidet todettiin puolet paksummiksi.

Italia, suosikkini lapsuudesta lähtien, saapuu vahvana Armanin puvuissaan. Italian peli ei näytä parhaalta, mutta Italia saa vastustajat näyttämään huonolta armottomalla aluepelillään. Italia siirtyy juonikkaan kapellimestarinsa Adrea Pirlon johdolla puolustuksesta hyökkäykseen paremmin kuin mikään muu maa ja vanhan ajan voimasentteri Luca Toni survoo tarvittavat maalit vaikka väkisin.

Ranskan hienossa joukkueessa on vanhojen mestarien lisäksi hurjan lahjakkaita nuoria hyökkääjiä. Karim Benzema toivottavasti syrjäyttää Henryn hyökkäyksen kärjessä, Frank Ribery ja Florent Malouda aiheuttavat laidoilla sekasortoa vastustajien riveihin.

Toivon Espanjan viimein onnistuvan. Jos joku voi samaistua jatkuvaan Ruotsille häviämiseen, niin espanjalainen jalkapallofani jonka joukkueen naapurit vuosi toisensa jälkeen jyräävät. Joka tapauksessa kesäkuussa on tiedossa upeita futishetkiä joita kerrataan Euroopan kuppiloissa vielä vuosikymmenten kuluttua.

muistilista

2008-05-20T14:45:00.001-07:00

Pitäisi venytellä enemmän ja hengittää pallealla. Pitäisi kitkeä enemmän rikkaruohoja. Pitäisi kuunnella enemmän ruotsinkielistä radiota. Pitäisi viedä ylimääräisiä tavaroita kirpputorille. Pitäisi löytää saada duuni. Pitäisi jumpata ja kuntoilla enemmän. Pitäisi langoittaa hampaat useammin. Pitäisi olla parempi kuuntelija. Pitäisi kirjoittaa päivähoitoasioista mielipidekirjoitus. Pitäisi pitää paremmin yhteyttä ystäviin. Pitäisi huoltaa tietokone ja eheyttää kovalevy. Pitäisi pestä ikkunat. Pitäisi olla säästää rahaa. Pitäisi kiinnittää huomiota ryhtiin ja istuma-asentoon. Pitäisi opetella kunnolla se kymmensormijärjestelmä. Pitäisi tehdä maaleja ja pelata suoraviivaisemmin. Pitäisi viimeistellä mökin yläkerta. Pitäisi ostaa se hiekkalaatikko. Pitäisi lukea enemmän kaunokirjallisuutta ja runoutta. Pitäisi perehtyä kunnolla syötteisiin. Pitäisi siivota kaapit ja pestä matot. Pitäisi tehdä niitä thaimaalaisia ruokia ja hieroa vaimoa kun on kerran käynyt niillä kursseilla. Pitäisi aloittaa aikidoharrastus uudelleen joku päivä. Pitäisi perehtyä kunnallispolitiikkaan. Pitäisi varmaan lukea Aamulehteä. Pitäisi seurata kavereiden blogeja. Pitäisi vihdoin mennä Jaakon kanssa kaljalle ja veljen kanssa leffaan. Pitäisi ostaa uusi takavanne pyörään. Pitäisi kerrata Euroopan historia. Pitäisi viedä se vuosia odottanut sähkökitara huoltoon ja vaihtaa kielet akustiseen. Pitäisi opetella soittamaan lastenlauluja. Pitäisi oppia unelmoimaan. Pitäisi mennä aikaisemmin nukkumaan. Pitäisi tehdä niitä osteopaatin neuvomia hengitysharjoituksia. Pitäisi tarttua hetkeen. Pitäisi olla armollisempi itselleen. Pitäisi arvostaa enemmän kaikkea sitä mitä lähellä on. Näin ensi alkuun.

Rakkaat sylkykupit

2008-05-19T02:57:00.000-07:00

Suomalaiset eivät erityisesti arvosta kansanedustajia eivätkä muitakaan poliitikkoja. Kansanedustajien vihaamiseen löytyy mitä moninaisimpia syitä: väärät mielipiteet, itse korotetut palkat, hämärät vaalituet, rumat viikset, sovinistiset jutut, pitkät lomat, väärän pituiset hameet, poissaolot tai kapulakielisyys. Suuri osa kritiikistä on oikeutettua, mutta kansanedustajat joutuvat myös kohtuuttomalla tavalla kateuden ja herravihan ukkosenjohdattimiksi. Kansanedustajien laiskuus on kansalaisten rakastama myytti, jota media pönkittää kuvituksella puolityhjästä istuntosalista. Politiikan toimittajat tietävät toki hyvin etteivät kansanedustajat ole vapaalla vaikkeivät salissa istuisikaan.

Viime aikoina yhä useampi kansanedustaja on uskaltautunut kertomaan uupumuksestaan tai masennuksestaan. Masentuneen Pertti Salovaaran mukaan monen kollegan istuntotauko alkaa kotona itkeskellen ja villasukissa hiihdellen. Salovaara on saanut osakseen myötätuntoa mutta myös vihaa, sillä avaus ei sovi kuvaan verorahoilla vetelehtivästä valtiopäivämiehestä. Kyynisimmät epäilevät edustajien hakevan masennuksellaan vain ilmaista julkisuutta, mutta minä en ainakaan näe hyödyntavoittelua työkykynsä menettämisen esiintuomisessa.

Neljän vuoden eduskuntakokemuksella tiedän suurimman osan kansanedustajista tekevän todella pitkää päivää. Kansanedustajan ”oikeista” töistä eli täysistunnoista, valiokuntatyöstä ja ryhmäkokouksista saa jo melkein kasaan työpäivän, jonka jälkeen on tehtävä vähintään toinen puolikas päivä mitä erilaisimmissa sidosryhmien ja oman puolueen kokouksissa. Kotipaikkakunnalla on käytävä puhetilaisuuksissa, kunnanvaltuustossa, tapaamisissa ja vapaamuotoisissa iltatilaisuuksissa, mikäli aikoo säilyttää työpaikkansa. Jossain välissä pitäisi perehtyä valtavaan määrään asioita, vastata kymmeniin sähköpostiviesteihin (jotka avustaja on seulonut sadoista viesteistä) ja soittopyyntöihin. Onhan kansanedustajilla toki pitkät istuntotauot, mutta toimittajat ja äänestäjät olettavat kansanedustajan olevan aina käytettävissä, myös kesälomilla ja viikonloppuisin. Kun tähän vielä lisätään pitkiin työmatkoihin ja valiokuntamatkoihin käytetty aika, ei tarvitse ihmetellä säännöllisiä avioerouutisia.

Kansanedustajan palkkio ja veroton kulukorvaus on varsinkin maakuntien edustajilla varsin korkea. Miinuksena on kakkosasunnon hankinta ja kampanjoinnin hinta. Vaikka jotkut ovat tosiaan saaneet kampanjoihinsa suuriakin tukisummia, polttavat useimmat tuhansia euroja omaa rahaansa sekä kunnallis- että eduskuntavaaleissa. Eduskuntaan harva pääsee ensi yrittämällä, takana on useita kalliita kampanjoita. Viime eduskuntavaaleissa läpimenneiden kampanjoiden keskihinta oli jo lähellä 40 000 euroa. Paljon repostelluilla valiokuntamatkoilla aikataulut ovat usein niin älyttömät, ettei kohdemaasta ehditä montaa kuvaa ottaa ja puoli viikkoa menee reissusta toipumiseen. Sen sijan kylmän sodan aikaisten fossiilien, ystävyysseurojen, nimissä tehdään täysin joutaviakin reissuja.

Kun ihminen valitaan kansaedustajaksi, hän menettää lopullisesti suuren osan yksityisyyden suojaansa. Hänen tekemisistään, ulkonäöstään tai vapaa-ajanvietostaan saa kirjoittaa lähes mitä tahansa tai julkaista kännykkäkameraotoksia missä tahansa. Valitettavan monella naiskansanedustajalla on ”työsuhde-etunaan” omistautunut häirikkö joka vainoaa kirjein, puhelinsoitoin tai pahimmillaan fyysisesti ahdistelemalla.

Kansanedustajiksi päätyy paitsi narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsiviä, mutta enimmäkseen ylitunnollisia ja aatteellisia ihmisiä. Näille ihmisille on vaikeaa tuottaa toisille pettymystä ja he asettavat aatteen/maakunnan/ihmiskunnan asiat oman ja perheensä hyvinvoinnin edelle. Useimmilla on taustallaan erityispiirre joka saa heidät nousemaan esiintymispelosta huolimatta puhujalavalle tai pyrkimään korkeammalle vuosi toisensa perään. Joku hakee näyttöhalunsa ulkonäköönsä vuosia kohdistuneesta pilkasta, toinen ei usko olevansa arvokas ilman jatkuvia suorituksia, kolmas ei saa politiikan huipullakaan korvattua isälleen sitä että tälle ei koskaan syntynyt poikaa.

Kiitos Kalli!

2008-05-14T23:42:00.000-07:00

Kirjoitin heti viime eduskuntavaalien jälkeen vaalirahoituksesta ja erityisesti keskustapuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajan, kansanedustaja Timo Kallin tapauksesta. Kalli merkitsi vaalirahoitusilmoitukseensa 57 000 euron lahjoitukset tukiyhdistyksen nimiin. A-studiolle Kalli kertoi jättävänsä lainvastaisesti ilmoittamatta eduskuntavaalikampanjan rahoittajansa, koska siitä ei seuraa rangaistusta. Suuri osa kansanedustajista toimii asiassa samoin kuin Timo Kalli, mutta kukaan ei ole tehnyt sitä virhettä että sanoisi avoimesti rikkovansa lakia.

Ensimmäisenä kommentoimaan ehti Jyrki Kasvi, joka kyseli osuvasti, voivatko alle 15-vuotiaat Kallin mielestä vapaasti rikkoa lakeja, koska heitä ei rangaista. Sittemmin asiasta on noussut eduskunnassa iso moraalinen haloo, mikä on saanut naftaliiniin jääneeseen vaalirahoituslain uudistukseen vauhtia. Vaikka Kallin sammakkoa ei enää voinutkaan niellä piiloon, veti hän Iken kujanjuoksusta viisastuneena johtopäätökset ja julkisti rahoittajansa, sekä ilmoitti palauttavansa vaalitukensa.

Asia on arka poliitikoille ja puolueille. Suomalainen vaalijärjestelmä on päässyt vinoutumaan siinä määrin, ettei ilman isoa henkilökohtaista vaalikassaa ole enää eduskuntaan asiaa. Viime vaaleissa läpipäässeiden ehdokkaiden henkilökohtaisen kampanjan keskihinta oli 39 000 euroa.
Porvaripuolueille on ollut tästä hyötyä, sillä heidän ehdokkaansa ovat tehneet rahakkaampia kampanjoita ja saaneet muita paremmin tukea mm. yrityksiltä. Kokoomus ei ole vaalirahoituslakia ollut muuttamassa, puoluesihteeri Taru Tujunen toteaa tämän aamun Hesarissa "Ettei se ole lain vika ole, jos joku ei sitä noudata". RKP ei myöskään ole missään avoimuuden eturintamassa. Puolueen toimintaa on rahoitettu mystisen säätiöbulvaanin takaa, puheenjohtaja Stefan Wallin on ällistyttävästi sanonut ettei hänen edes tarvitse tietää mistä rahat puolueen toimintaan tulevat.

Timo Kallin taustalta löytyi muun muassa mystinen Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistys, joka oli tukenut avokätisesti myös pääministeri Matti Vanhasta liikenne- ja viestintäministeri Suvi Lindéniä (kok), puhemies Sauli Niinistöä (kok), ex-vihreä Merikukka Forsiusta (kok) ja Kainuun sanomien mukaan ympäristöministeri Paula Lehtomäkeä (kesk). Yhdistyksen takaa löytyy mm. suurliikemies, ideapark-yrittäjä Toivo Sukari.

Sukari oli vastikään väittelmässä A-studiossa hallituksen iloisiin yllättäjiin lukeutuvan kokoomuksen asuntoministeri Jan Vapaavuoren kanssa. Sukari kimpaantui kun Vapaavuori ilmoitti vastustavansa tämän Vihtiin suunniteltua jättiostoskeskushanketta. Sukari oli sen verran tiloissaan että retosteli tuntevansa muitakin ministereitä ja vakuutti samalla hankkeensa toteutuvan. Muutama päivä myöhemmin pääministeri Matti Vanhasen uutisoitiin tukevan Sukarin hanketta, mikä oli kyllä melkoinen ylitulkinta tämän vienosta toisaalta-toisaalta -blogikirjoituksesta. Sukarille on varmaan ollut pettymys, että hänen tukemistaan poliitikoista sekä Forsius että Lehtomäki ovat vastustaneet Vihdin Ideapark-hanketta.

Joka tapauksessa täytyy kiittää Timo Kallia tämän mokailusta, vaalirahoituksen avoimuutta ja poliitikkojen riippumattomuutta seurataan toivottavasti jatkossa tiukemmin. Pian ovat edessä kunnallisvaalit, joiden yhteydessä kaiveltavaa löytyy. Rakennusliikkeiden osuudessa kaavoitusmonopolia hallitsevien valtapuolueiden kärkihenkilöiden vaalirahoitukseen löytyy varmasti monta synkkää salaisuutta.

Pelastuksen ulottuvissa

2008-05-07T02:17:00.001-07:00

Olin lähdössä futaamaan kun oven takana seisoi kaksi hymyilevää pukumiestä. He olivat Vanhempia Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta. Vaikka rintapielessä luki Vanhin, olivat kaverit vasta parikymppisiä nuorukaisia. Minulla on vaimoni suureksi riesaksi ollut tapana jäädä kaikkien mahdollisten käännyttäjien kanssa ovenpieleen keskustelemaan, välillä olen kutsunut saarnaajia sisäänkin. Tarkoituksenani on ollut saada edes yksi käännytetyksi. Koska minulla ei tällä kertaa ollut aikaa, sovimme uuden tapaamisen tuonnemmaksi.

Olen kyllä aina ollut jonkinlainen hihhulimagneetti. Lukioiässä pääsin harvoin asemalta Kolmen sepän patsaalle ilman että jostain kuristuksen seurakunnasta oltiin hihaa nykimässä. Kai siinä oli joku nuoren Wertherin tai eksyneen lampaan otollinen vaikutelma - Herra tietää, jos sekään. Sen lasittuneen katseen ja kestohymyn erotti jo kaukaa. "Moi mä oon Lasse, moi mä oon Liisa. Me haluttais kertoa sulle Jeesuksesta." Joko taas. Lyhyen jutustelun jälkeen yleensä selvisi että nämä hehkeät yliopisto-opiskelijat joko odottivat pikaista tuomiopäivää, olivat valmiita tuomitsemaan poikkeavat helvettiin tai vielä harmillisempaa, tuomitsivat esiaviollisen seksin. Kaikkein hulluimpia olivat skientologit, joita kävin joskus lukioaikana jututtamassa tutkielmaani varten. South Park teki ansiokasta kansanvalistustyötä animoidulla scientologian pikakurssilla.

Aikaisemmin jaksoin vängätä esimerkiksi Jehovan todistajien kanssa alkukristittyjen marttyyrikuolemista ja taivaspaikkojen täyttymisestä, nykyään ei ole oikein aikaa eikä innostusta. Asematunneleissa jeesusteleville olen välillä tokaissut Allāhu Akbar, mikä on lopettanut keskustelun alkuunsa. Velipojan kaveri käännytti käännyttäjät käänteisellä logiikalla. Nämä halusivat tulla puhumaan Jeesuksesta, mihin isäntä tokaisi: "Tulkaa vaan tuonne keittiöön ja puhukaa niin kauan kuin haluatte, mä katon tuolla olohuoneessa telkkua."

Mormonit tosiaan ilmaantuivat sovittuna aikana, kävivät häveliäästi sisään. Tarjosin omenamehua koska mormonit eivät saa ainakaan virallisesti juoda kahvia, alkoholista puhumattakaan. Mormoniuskon perusteet olivat minulle ennestään tuttuja enkä ollut niiden kertaamisesta erityisen kiinnostunut. Eniten minua kiinnosti se mikä saa nuoret yhdysvaltalaiset lähtemään toiselle puolelle maailmaa heille osoitettuun maahan, opettelemaan uuden kielen ja kulttuurin. Toinen nuorukaisista oli raamattuvyöhykkeeltä, alueelta jossa suurin osa asukkaista oli mormoneja. Oli kiinnostavaa kuulla tämän huomiota maallistuneesta suomalaisesta meiningistä.

Suomi taitaa olla maallistuneimpia maita koko maailmassa. Ihmiset eivät pahemmin käy kirkossa tai harrasta muunkaanlaisia hartaudenharjoituksia. Kirkolliset juhlapyhät kuten joulu tai pääsiäinen merkitsevät lähinnä ylensyöntiä, juontia ja kuluttamista. Valtauskonnon elämänohjeet kuten lähimmäisen rakastaminen, heikommasta huolehtiminen ja omaisuutensa jakaminen, toisen posken kääntäminen ynnä muu ei näy henkisessä valtavirrassa juuri mitenkään. Suomalainen siveyskäsitys on tietty mormoneille myös järkyttävä, julkijuopottelu (jopa esiteinien) on sallittua, pääkadulla saa kävellä miten paljastavasti pukeutuneena tahansa ja neitsyyttä pidetään häpeällisenä.

Olin vastikään lukenut myös Juha Itkosen mainion esikoisromaanin Myöhempien aikojen pyhiä, jossa kaksi mormoninuorukaista tekevät lähetystyötä Suomessa. Kirja oli myös vierailleni tuttu, eivätkä he sen näkemisestä erityisemmin innostuneet. Itkosen kirja on hyvin taustoitettu, mutta mormonit joutuvat päivittäin korjaamaan mitä uskomattomampia urbaanilegendoja. Yksi sitkeimmistä väittää että mormonien omistavan Coca Cola Companyn, toisen mukaan mormonit harrastavat moniavioisuutta. Moniavioisuus poistui kirkon opeista 1890-luvulla, vieraani harmittelivat uutisissa säännöllisesti esiintyviä punaniskaisia separatistilahkolaisia.

Mormonien organisaatiota täytyy ihailla, sitoutuminen ja koulutus ovat huippuluokkaa. Nämäkin nuoret miehet olivat oppineet suomen hämmästyttävän hyvin. Kaverit olivat kohteliaita, supliikki ja työnjako hiottuja eivätkä he olleet mitenkään päällekäyviä. Toisen vanhemmat veljet olivat suorittaneet oman mormonivelvollisuutensa Etelä-Amerikassa ja oppineet hyödyllisen espanjan kielen. Siellä noin joka kolmannen oven takana oli löytynyt keskustelunhaluista väkeä, Suomessa ovikelloja täytyy soitella noin kymmenkertainen määrä ennen juttusille pääsyä. Erään heleän mummola-kyltin koristaman oven takaa hyökännyt rouva oli uhannut käännyttäjiä poliisilla.

Vaikka käytännön elämästä ja kulttuurieroista puhuttiinkin, oli pääpaino itse asiassa eli uskonkappaleiden esittelyssä. Mormonien tarjous sielun pelastamiseksi on huomattavasti lohdullisempi ja tavallaan kohtuullisempi kuin jehovien tai luterilaisten. Jehovien taivaspaikat on täytetty viimeistään keskiajalla ja luterilaisten mukaan saa elää kuin ellun kana kunhan lopuksi katuu ja tunnustaa uskonsa. Mormonien taivaaseen voi päästä vielä kuolemansa jälkeenkin, tuonpuoleisessa ehtii vielä kääntymään tai sitten joku jälkeläinen voi kastauttaa esi-isän postuumisti. Kirkkauksia on eriasteisia eikä pakanakaan joudu ihan alimpaan paikkaan jos on elänyt siivosti. Tapaamisen jälkeen en kääntynyt mormoniksi. Osoitteemme on varmasti muistissa merkinnällä pelastuksen ulottuvissa.

Likaa kynsien alle

2008-05-02T12:00:00.000-07:00

Lapsen vaatteet olivat mutaiset, paitaan oli jäänyt eläinten karvoja. Hän oli avojaloin vaikka halla oli vasta äskettäin päästänyt hyisen otteensa nurmesta. Lapsen kasvot olivat likaiset, suupielissä hiekkaa ja kynnenaluset mustat penkkojen ja pientareiden tonkimisesta. Jaloissa oli jälkiä kolhuista ja naarmuista. Nälkä alkoi kurnia vatsassa mutta vilu sentään väistyi lapsen pinkaistessa juoksuun kotia kohti.

Tämä ei ole mitään viiden pennin Dickensiä vaan allergialääkäreiden ohjeita mukaileva kuvaus lapsen ihanteellisista kasvuolosuhteista. Liika steriiliys ja siisteys kuulemma lisää allergioita ja vaarantaa terveyden. Kansallisen allergiaohjelman johtajan mukaan kaupunkilaisen yhteys maaperän mikrobeihin ja pieneliöihin on heikentynyt. Tästä seuraa immuunijärjestelmän vajaakoulutus ja epätasapaino. Saa nähdä milloin lastenlääkärit alkavat määrätä mullassa mönkimistä, ötököiden etsintää ja soran maistelua. Myös kotieläinten pito vähentää allergiariskiä.

Hiekkaa ei tarvitse laittaa suuhun tietääkseen miltä se maistuu. Tämä tarkoittaa sitä että on joskus tunkenut maata suuhunsa. Lapset ovat ehkä sittenkin oikeassa, turha heitä on kieltää maistelemasta kaarnaa, lehtiä tai hiekkaa vaikka pahaa tekisi katsoa. Kun olin pieni, kilpailimme joskus pihan kakaroiden kanssa siitä kuka syö isoimman ötökän. Madon syöjä voitti, muistan edelleen hänen nimensä ja syvän kunnioitukseni. Vähän myöhemmin Tarzan-kirjoja luettuamme yritimme hyppiä puusta puuhun, huonolla menestyksellä. Jupperin urheilijoiden vihreissä verkkareissa saattoi ryömiä pensaikossa hyviin tähystysasemiin.

Kerrankin mainos on oikeassa, nimittäin pesuainemainos. Likaisuus on lapsen etuoikeus. Jos vaatteiden pitäisi pysyä puhtaana ja ehjänä, ei voisi koskaan kiivetä puuhun, seurata sammakkoa ojaan tai kontata sorassa leluauton kanssa sylki päristen. Sorasta tulee naarmuja, puusta pudottautuessa kolhuja tai tikkuja sormiin. Samalla luut vahvistuvat ja tasapaino kehittyy. Lapsia ei tunnu haittaavan kylmä uimavesi tai kivet paljaiden jalkojen alla koska heissä on vielä karaistuneisuutta jäljellä. Aikuiset ovat enemmän huolissaan näkyvistä naarmuista ja vaatteiden tahroista kuin mielen kolhuista.

Karaistuneisuuden ja anarkian kitkemiseksi on kehitetty valtava määrä audiovisuaalista viihdykettä, pehmoisia prinsessalenkkareita, makeita makupaloja, kieltoja, aitoja, pehmustettuja sisäleikkipuistoja, ohjattuja pikkujunioreiden harrastuksia ja koko perheen ostoskeskuksia. Näitä vastaan lääkärit nyt kehottavat nousemaan barrikaadeille.

Kielletään laihdutuskuurit!

2008-04-03T23:05:00.001-07:00

Näin varastoit rasvaa tehokkaammin! Eroon lihaksista, rasvaa tilalle! Kevään tehokuurilla verenpaine ylös ja fiilis alas! Kellumiskuntoon kesäksi! Sulata paastolla muskelit pois!

Näitä otsikoita tuskin nähdään naistenlehdissä, koska ne eivät kerro totuutta lahdutuskuureista. Naistenlehdet ovat terveyden vihollisia. Ne kertovat milloin on aika syödä blinejä, herkutella ihanalla suklaalla ja viineillä tai hemmotella itseään herkullisella karitsanpaistilla. Kun on ensin mäsäytetty, kehotetaan seuraavalla sivulla kokeilemaan uutuusdieettiä jolla Satu Julkkiskin laihtui. Naistenlehdet eivät kerro tasaisen terveellisestä elämästä, koska se on tylsää. Kansien sankarittaret ovat kerralla paljon laihtuneita julkkiksia, jotka voidaan laittaa kanteen taas parin vuoden päästä kun he ovat lihoneet ja laihtuneet uudestaan. Kyllä, lähes kaikki kuurilaiset lihovat takaisin.

Aiemmin pidin tätä höhlänä, eilisen jälkeen vaarallisena. Kuuntelin podcastia elimistön aineenvaihduntaan liittyvistä lainalaisuuksista. Lääketieteen tohtori Kirsi Pietiläinen pudotteli simppeliä faktaa, joka sai ihmettelemään miksen ole tiennyt tätä aikaisemmin. Minäkin tiesin kokemuksesta paaston aikana painon hieman putoavan. Kukaan luontaistuotekauppias ei ollut kertonut sitä että elimistö käyttää paaston aikana ravinnokseen lähinnä lihasta. Viikon paastolla ei rasva ehdi juuri palaa, mutta lihaskudos pilkkoutuu hurjaa vauhtia. Paaston jälkeen elimistö korjaa tilannetta varastoimalla tilalle ensisijaisesti rasvaa. Apua!

Tässä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, evoluutio on koulinut kehon varautumaan nälänhätään, jota paasto ja tiukka lahdutuskuuri sille edustavat. Paastoaminen ja nopeatahtinen laihduttaminen ovat tehokkain tapa koulia kehonsa huipputehokkaaksi rasvanvarastointikoneeksi. Jojolahduttamisen (paino vaihtelee yli 5 kg edestakaisin) seurauksena elimistö sopeutuu "kiusaamiseen" opettelemalla varastoimaan rasvaa tehokkaammin, samalla tuppaa mm. verenpaine nousemaan. Toinen esi-isiltä peritty eloonjäämisvietti on ruuan ahmiminen matalalla energiamäärällä kärvistelyn jälkeen. Vaikka en olekaan laihduttanut paastoamalla, olen langennut paaston jälkeiseen ahmintaan ja sen jälkeiseen morkkikseen.

Laihdutuskuureilla laihduttaminen tulee kerta kerralla vaikeammaksi ja fiilis huonommaksi. Taitaa olla parempi vaikka pysyä tasaisen ylipainoisena kuin jatkuvasti laihdutuskuurilla.
Pietiläisen mukaan yhdeksän kymmenestä laihduttajasta lihoo vähintään entisiin mittoihin kahden vuoden sisällä. Jos laihdutuskuurin aikana ei ole harrastanut liikuntaa, on samanpainoisessa kropassa enemmän rasvaa ja paljon vähemmän lihasta kuin ennen kuuria. Seurauksena on yleinen elinvoiman hupeneminen.

Menestyksekäs laihduttaja ajattelee voivansa höllätä "kuuria" kun paino on pudonnut. Valitettavasti paluuta entiseen ei ole, koska uusi kevyempi keho tarvitsee vähemmän energiaa kuin entinen. Eihän se mikään uutinen ollut että ainoa tapa on muuttaa pysyvästi jotain syömisessä, juomisessa ja liikkumistottumuksissa. Pietiläisen tiedot laihdutuskuurien vaikutuksesta kehoon ja mieleen olivat sen kuuloisia, että laihdutuskuurit pitäisi kieltää kansanterveydellisistä syistä!

YLE radio:

Ike, you´re fired!

2008-04-01T00:43:00.000-07:00

Kokoomus ja Katainen saivat hässäkästä tarpeekseen ja ulkoministeri Kanerva sai lähteä. Kataisen päätös on sikäli kummallinen että vielä pari päivää sitten hän vakuutti täyttä luottamustaan Ikeen, joka sai "veljellisen ja vahvan tuen". Kataisen perustelut potkuille ovat periaatteessa pätevät: Kanerva oli luvannut olla aiheuttamatta kohuja ministeriaikanaan.

Tilalle on tulossa ilmeisesti Alex Stubb. Tässä tapahtuu joku kosminen oikeudenmukaisuus, sillä laskujeni mukaan Stubbin tilalle europarlamenttiin nousee loppukaudeksi Sirpa Pietikäinen. Ennen eduskuntavaaleja Pietikäinen jäi kiinni siirrettyään autoaan humalassa. Pietikäinen otti harvinaisen suoraselkäisesti vastuuta tapahtuneesta ja luopui ehdokkuudesta ja lähes varmasta kansanedustajan paikasta.

Vielä pari viikkoa sitten Kanerva oli käyttämässä elämänsä tilaisuutta pontevana ulkoministerinä. Ike oli tehnyt ozzyosbournemaisen comebackin huipulle, jossa hän olisi voinut päättää uransa tyylikkäästi. Nyt historiaan on jäämässä uransa pilannut likainen äijä. Jahka Tehtaankadun arkistot joku päivä avautuvat, voi Ikestä jäädä jälkipolville vielä paljon surkeampikin kuva. Toistaiseksi tarinat Kanervan neuvostodiplomaateille toimittamista nimilistoista ovat jääneet vaille vahvistusta.

Pietikäinenkin mokasi, muttei selitellyt. Pahinta suomalaisten miesten törttöilyissä ei ole itse toilailu vaan selittelyt. Rikosoikeuden asiantuntija, rikoksentorjuntaneuvoston puheenjohtaja Ari-Matti Nuutila jäi taas kiinni rattijuoppoudesta. Nuutila selitti että oli hirvikolarin jälkeen harhaillut metsässä ja alkanut siellä juopottelemaan. Hoh hoijaa.

Ikelle tutuissa urheilupiireissä on kuultu mitä uskomattomampia selityksiä. Martti Vainion piti ottaa vain vitamiinia, mutta talonmies Nyrönen piikittikin hormonia takapuoleen asuntovaunussa. Stig Wetzell oli saanut liikaa efedriiniä purukumista ja banaaneista. Dopinghiihtäjä Jari Isometsä kertoi olevansa "rehellinen Lapin mies, joka on tullut selittämään, miten asiat ovat".

Pahimmat selittelijät ottavat käyttöön runolliset ilmaukset ja ylemmät voimat. Mika Myllylän testamentti Suomen kansalle on toistaiseksi pahinta: "Vielä kerran korviini kantautuu tuon hiljaisen Tervanevan mystinen kutsu. Nöyränä, kiitollisena ja yksinäisenä vaellan sinne nyt
vastatuulessa viimeisen kerran takaisin, polvistun, myönnän tappioni ja pyydän sielulleni rauhaa."

Toivottavasti Ike saisi rauhoittua jossain ja jättää enemmät selitykset väliin.

edit:
Kokoomuksen tiedotustilaisuudessa uusi ulkoministeri Alex Stubb oli hyvin vakuuttava. Suomessa Katainen on ollut jo jonkun aikaa ainoa nuori mies politiikan huipulla. Hänen ansiokseen pitää sanoa selkokielisyys. Nyt seuraksi tulee Stubb, joka on tässä asiassa vielä parempi. On ilo nähdä vaihteeksi selvää suomen (ruotsin, englannin, ranskan ja saksan) kieltä puhuva ministeri.

Totuus lapsiperheistä

2008-03-27T02:42:00.001-07:00

Lapsiperheelliset ovat vähän niin kuin afrikkalaiset, kummastakaan ei ole ikinä hyviä uutisia. Hesarissa lapsiperheistä on kirjoitettu viime aikoina mm. seuraavasti: Suomi verottaa lapsiperheitä erityisen ankarasti, Lapsiperheiden kodinhoitoapu pudonnut, Lapsiperheet huonoja veronmaksajia, Köyhiä lapsiperheitä kyykytetään, Töitä ja lastenhoitoa vaikea sovittaa yhteen ja niin edelleen.

Uutisissa lapset lihovat, sairastuvat diabetekseen ja korvatulehduksiin, masentuvat, useimmiten yksin tietokoneen ääressä. Vanhemmat raatavat, parisuhteet kurjistuvat, isät ovat ylitöissä tai tekevät huonosti kotitöitä, yksinhoitajat vajoavat yhteiskunnan pohjalle, äidit kärsivät synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, riittämättömyyden tunteesta ja muista äitiyden vitsauksista.

Hesarin Nyt-liite on ansioitunut varsinaisena lapsivastaisuuden pää-äänenkannattajana lukuisine lapsiperhe-kauhujuttuineen. Television lapsiperheohjelmissa seikkailevat enimmäkseen lapsityrannit, sekä alistuneet tai tunnevammaiset vanhemmat. Tämä on se versio, joka lapsettomille ihmisille kerrotaan. Toinen versio lapsiperheistä on perhelehtien ja mainosten pastellinsävyinen maailma. Siellä kaikki on puhdasta ja auvoista. Äidit lehden kannessa ovat mallimitoissa, hoikat käsivarret on aseteltu suojelevasti pyöristyneen masun päälle.

Lapsiperheelliset itsekään eivät kerro totuutta. On tapana kertoa arjen pikku vastoinkäymisistä, korvalääkäreistä ja kurahousuista. Päivitellään vapaa-ajan vähyyttä ja pahoitellaan kun ei päästä niihin illanistujaisiin tai siihen futispeliin. Lapsiperheiden onnesta ei ole soveliasta puhua, voihan paikalla olla joku joka ei syystä tai toisesta voi saada lasta vaikka haluaisi. Onhan se lasten kasvattaminen rankkaa, harrastukset ja kavereiden näkeminen vähenevät. Vauvat valvottavat ja isommatkin herättävät aikaisin viikonloppuna. Ei voi reissata samalla tavalla tai käydä viihteellä.

Ei se pelkkä marinakaan kuitenkaan vetele. Onhan se totta että monet lapsiperheet köyhiä, niin mekin. Silti tunnen itseni miljonääriksi aina kun katson nukkuvia lapsiani. Lentokentällä näkee ihmisiä jotka ovat vastassa rakkaitaan pitkältä reissulta ja tuloaulassa halaillaan ja riemuitaan. Sellaista se on joka ikinen päivä kun hakee lapsia päiväkodista tai tulee töistä. Lapsen kanssa voi löytää maailman uudestaan ja huomata ihmeellistä tavallisista asioista. Saa nähdä miten lapsi kasvaa ja oppii. Sitä on jollekin maailman tärkein ja viisain ja vahvin vaikka olisi työtön. Voi suojella toista kaikelta, mitä ikinä se keksiikin pelätä.

paastoajat käsi ylös!

2008-03-20T00:53:00.000-07:00

Pääsiäinen tulee, lehdet ovat täynnä juttuja juhlapyhästä: pashaa, lammasta, mämmiä, punaviinejä, suklaata, tipuja, pupuja, noitia sun muuta. Pääsiäisenä päästään paastosta, vaikka mainosten perusteella päästään mässäämään. Ei uskoisi että homman nimi on joskus ollut kieltäymys ja hiljentyminen.

Mietimme vaimon kanssa mistäs tässä pääsiäisessä oikein olikaan kysymys. Tietenkin tiesimme että pääasia on kristittyjen uskomus Jumalan pojan kuolleista heräämisestä ristiinnaulitsemisen jälkeen. Siitä juhlan aihe mutta mitä ne virpomiset, palmusunnuntait sun muut tarkoittivatkaan?

Netistä kaivaessa selvisi että pääsiäinen on varsinkin ortodokseille vuoden isoin juttu, pääsiäisviikko on Suuri viikko. Ortodoksien neljänkymmenen päivän paastoa on vietetty ainakin 300-luvulta lähtien, joskus reformaation jälkeen samaan hommaan rupesivat luterilaiset. Minä olen aina luullut että laskiaissunnuntaina lasketaan mäkeä ja syödään pullaa kermavaahdolla ja mantelimassalla, mutta silloin laskeudutaankin paastoon. Pashakaan ei alunperin tarkoitakaan sitä miljoonan kalorin pääsiäisherkkua, vaan Kristuksen matkaa kuolemasta elämään. Juutalaisten nimitys pääsiäiselle, pesah, ja ruotsalaisten påsk ovat samaa alkuperää. Pääsiäisenä juutalaiset pääsivät Egyptin orjuudesta ja siinä onkin juhlan aihetta kerrakseen.

Pääsiäistä edeltävä Suuri viikko eli luterilaisten piinaviikko otettiin Pohjanmaalla vähän turhan kirjaimellisesti. Pohjalaisilla oli tapana piiskata lapsiansa pitkäperjantaisin jotta muistavat Jeesuksen kärsimykset nahoissansa. Eikä suklaamunia sitten syärä, notta. Piinaviikon jälkeen sitten otettiin jo ilon kautta, keskiajalla pääsiäisyön messun saarnassaan pappi saattoi kertoa vitsejä ja heittää herjaa varsinkin kuoleman ja Perkeleen kustannuksella. Pappi saattoi saapua saarnastuoliin eriskummallisissa vaatteissa tai pelleillä kalsareissaan seurakunnan edessä. Reformoidut ilonpilaajat lopettivat tämmöisen pelin 1600-luvulla.

Pakana-esi-isiemme mielestä pääsiäisena hyvän ja pahan voimat kamppailivat, ja kevätpäiväntasauksen valon aikoihin hyvikset pääsivät voitolle. Karjalassa on kilkuteltu yöllä kelloja karjaonnen tuomiseksi, Pohjanmaalla polteltu kokkoja noitien karkottamiseksi. Virpomisvitsojen esikuvana olivat palmunoksat, joilla Jeesusta hyllattiin tulevaksi aasilla Jerusalemiin.

Suomalaiset nimellisuskovaiset eivät paastoa sen enempää kuin käyvät kirkossakaan. Nykysuomalaisessa pääsiäisperinteessä on jätetty väliin se paasto-osuus, itsetutkiskelu ja muu kiiraskärvistely ja siirrytty suoraan mässäilyvaiheeseen. Vai onko tullut paastottua ja kaduttua syntejä, käsi ylös!

Valheenomainen asetelma

2008-03-14T05:28:00.000-07:00

Ulkoministeri Ilkka Kanervan tekstiviesteistä ja naismausta en jaksa ryhtyä keskustelemaan, minua ottaa päähän valehtelu. Jos ihminen valehtelee pienestä asiasta, miten samaan tyyppiin voi luottaa isoissa asioissa?

Perustuslain mukaan ministerien tulee olla rehellisiä ja taitavaksi tunnettuja Suomen kansalaisia. Pääministeri Matti Vanhanen valehteli tavanneensa Kuroskan Ikeassa, vaikka vonkasi tätä netissä. Pääministeri Jäätteenmäki puhui niin totta kuin osasi, heikosti ja useaan kertaan. Ilkka Kanerva kielsi lähettäneensä erotiikkatanssijalle tekstareita, jäi kiinni valheesta ja pyysi sitten anteeksi tökeröyttään. Itse asiassa hän kiisti kiistäneensä tekstailua mutta tämän haastattelun jälkeen se nyt on turhaa:

Kanervalle totuus on ollut ennenkin suhteellinen käsite. Klassikkovideossa vuodelta 1981 nuorelta Ikeltä kysytään, onko tämä koskaan törmännyt poliittiseen valheeseen tai syyllistynyt sellaiseen itse. Kanervan kielenkäyttö "valheenomaisine asetelmineen" on kieltämättä luovaa. Jos tämäntyyppisestä fundeeraamisesta ei kansalaisen usko poliitikkojen rehellisyyteen kärsi, ei sitten mistään.

Viikon lapsi

2008-03-11T00:54:00.000-07:00

Päiväkodin tädit keksivät viehättävän idean, jokainen muksu saisi olla vuorollaan viikon lapsi. Vanhempien oli tarkoitus tuoda lapsestaan pari kuvaa, joiden viereen teipattiin tätien tekemä lapsen haastattelu. Kuvissa oli tarkoitus olla lapsi ja jotain tälle tärkeää, vaikka perhe, lelu tai lemmikki. Lutuisissa haastatteluissa pikkuipanat kertoivat perheestään, lempiväreistään, lempiruoistaan, kavereistaan ja muusta mieleen tulevasta.

Päiväkodin tädit eivät tainneet aavistaa minkä pandoran lippaan olivat avanneet. Ensimmäisen viikon lapsen vanhemmat toivat neljä kuvaa. Seuraavalla viikolla kuvia oli kahdeksan, sitten kaksitoista. A3-kokoinen taustapahvi ei riittänyt ja vähitellen alkoi ilmestyä vanhempien (enimmäkseen isien) askartelemia kollaaseja kuvateksteineen. Kuvissa oli edelleen viikon lapsi, mutta myös paljon muuta.

Lapselle tärkeistä asioista esiteltiin kuvissa etelänmatkoja, autoja, asuntoautoa, talonrakennustyömaa, kesämökkejä, siirtolapuutarhamökki (köhm), mönkijää, moottoripyörää, sähkökitaraa ynnä muuta vempainta. Kuvissa seikkailivat isät ja äidit, lemmikit ja viikon lapsetkin pilkistivät seasta. Kuvateksteissä kerrottiin lapselle tärkeistä asioista kuten lomamatkakohteesta tai siitä että isi on töissä Nokia-nimisessä firmassa.

Ryhmässä oli tönivä ja huonosti käyttäytyvä poika jolle pieni pippurinen tyttäreni on joutunut pitämään jöötä. Kolmevuotias poika ajeli kuvissa mönkijällä kädessään moottorisaha ja leikkipyssy. Isä irvisteli ylpeänä vieressä. Äiti murehti jo edellisellä viikolla lasta pukiessaan miten löytää itsestään edustavaa kuvaa. Kaikkensa sitä lapsensa eteen ihminen yrittää.

Esikoinen ei ehtinyt olla viikon lapsi, mutta haastattelussa häneltä kyseltiin mikä on tärkeintä elämässä. Muut lapset vastasivat isi, äiti, perhe, jumala, ystävät jne. Esikoinen vastasi: juna.
Mentiin sitten katsomaan junia.

Mikseivät nuoret enää humppaa?

2008-03-11T00:46:00.000-07:00

Tämä mielipiteeni julkaistiin Aamulehdessä 7.3. otsikolla:
Nuoret eivät halua leikkiä poliitikkoa.

Nuoret eivät ole kiinnostuneita politiikasta, koska he eivät ole kiinnostuneita puoluepolitiikasta. Tätä hoetaan yleisenä totuutena mediassa ja juhlapuheissa. Samalla logiikalla voisi väittää että nuoret eivät ole kiinnostuneita musiikista, koska he eivät enää kuuntele humppaa.

Ratkaisuna ongelmaan poliittisille nuorisojärjestöille kaadetaan yhä enemmän rahaa. Yhtä järkevää olisi elvyttää humpan suosiota syytämällä kilvan verorahaa Työväen humppanuoret ry:lle ja Kansalliset nuoret humppaajat ry:lle.

Oikeusministeri Tuija Brax kiinnitti vastikään huomiota (AL 23.2.) siihen, että suomalaisten nuorten usko omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa on Euroopan heikointa. Nuoret eivät ole kiinnostuneita siitä politiikasta ja niistä puolueista, joihin suuret ikäluokat aikanaan lähtivät joukolla mukaan. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, sillä puolueiden toimintatavat eivät ole merkitsevästi 1970-luvulta muuttuneet.

Osallistumistapana tarjotaan mahdollisuutta leikkiä aikuista poliitikkoa nuorisovaltuustossa tai nuorisojärjestössä ilman oikeaa päätös- tai budjettivaltaa. Vaalikampanjoihin nuoret kelpaavat imagoa virkistämään, eduskuntaryhmiin ja valtuustoryhmiin lähinnä noudattamaan ryhmäpäätöksiä myöhempien palkkiotehtävien toivossa. Puoluepolitiikka ilman valtaa, ketä voisi vähempää kiinnostaa?

Koska puoluepolitiikka ei tarjoa mielekästä vaikutuskanavaa, aktiiviset nuoret eivät hakeudu puolueisiin. He liittyvät järjestöihin, kirjoittavat blogeja, järjestävät mielenosoituksia, nettiadresseja, kulutusboikotteja, ryhtyvät kasvissyöjiksi tai maanpuolustusaktiiveiksi.

Nuoret ovat kiinnostuneita omaan elämäänsä vaikuttavista asioista tavoilla joita ei ymmärretä politiikkana. Esimerkiksi tekijänoikeuslain käsittely sai Internetissä aikaan laajan keskustelun, johon päättäjillä ei ollut halua eikä kykyä osallistua. Kansanedustajien saamia yhteenottoja kutsuttiin masinoinniksi ja mielenosoitusta poliittisten nuorisojärjestöjen kokoamaksi.

Nuoria ehdokkaita on vaaleissa vähän, ja heitä valitaan vuosi vuodelta vähemmän. Miten eduskunnassa johon valittiin kaksi alle 30-vuotiasta edustajaa, voidaan ymmärtää nuorten elämää? Seuraavissa vaaleissa suurimman osan äänistä antavat eläkeikäiset. Läpimenoon tarvittavan kampanjan hinnat ovat karanneet käsistä, eikä nuorilla ei ole mahdollisuuksia pärjätä tässä kilpailussa. Rahan valta on saatava aisoihin joko listavaalilla tai asettamalla katot henkilökohtaisille kampanjabudjeteille.

unikkokansan laulut

2007-12-15T03:38:00.000-08:00

Suomessa juodaan paljon viinaa. Pian on Joulu, perhejuhla, ja viinaa juodaan tosi paljon. Aikuinen suomalainen kuoleekin useimmiten viinaan, mutta sitä jankuttavat vain ilonpilaajat. Suomessa viina on iloinen asia. Viinasta tehdään huumoria ja lauluja, joista suomalaiset pitävät. Toisin on huumeiden laita.

Huumeista ei sovi laulella tai puhua, varsinkaan politiikassa, sillä huumeista puhumisen suhteen vallitsee porttiteoria. Jos poliitikko sanoo huumeista tuomitsevan alkulauseen lisäksi jotain muuta, on hän ilman muuta valmis tarjoamaan huumeita myös lapsille. Muutama poliitikko on kokeillut lyödä päätään porttiteoriaan tuhoisin seurauksin, siinä on saattanut mennä työt ja asunnot alta.

Mutta takaisin hauskaan aiheeseen, viinaan. Suomalaiset artistit ovat usein tehneet viina-aiheisia lauluja, etenkin silloin jos levyt eivät ole muuten olleet mennäkseen kaupaksi. Kuuntelin bussissa tenavauinnista tullessa lasten kanssa rakastetun suomalaisen sanamiehen Hectorin kappaletta Juodaan viinaa. Kävi mielessä ettei huumeiden käytön riemusta tosiaan sovi radiossa laulella. Kyllä siitä kova poru tulisi jos Hector laulaisi: "vedetään viivaa, tullaan viisaammiksi näin, vedetään viivaa, on todellisuus piinaa hetkittäin, selvinpäin."

Tarkemmin ajatellen, Lumi teki enkelin eteiseen kuulostaa kyllä ihan varoitukselta huumausaineiden psykoottisilta vaikutuksilta, vaikkei siinä lauletakaan: "Ja veli oli pilvessä, näin sen itkeneen, lumi teki enkelin eteiseen". Entäs Irwin sitten, miehen urahan rakentui ryyppäämisen romantisoimiselle. Olisiko rakastetuksi kansanlauluksi noussut "Ei esso tapa, ja nipsuihin ei huku"?

Kuka voisi unohtaa kansallisyhtyeemme Eppujen klassikkoa Baarikärpänen. Tuskin yläasteenkaan juhlissa veisattaisiin "Siis ryystämään, ryystämään joka päivä sännätään. Ja kun päivä on ohi niin lisää sniffataan. Tahdon olla kokkelissa aina, sekä maanantaina, tiistaina, keskiviikkona ja torstaina!" Entäs Samuli Edelman laulamassa toisiaan kaulailevalle käsilaukkurouville: "Oon mä vetäny spiidii Wienissä, monta piikkii vauhtii Lyypekissä. Niiden vetämiseen vain on syy Peggyssä. Niinpä, ei siitä tuotannosta kultalevyjä vuoltaisi tai siirryttäisi sujuvasti virsilevytysten pariin.

Entäpä jos meillä olisi vähemmistökansanosa, joka olisi tunnettu kannabislauluistaan. Tämä iloinen, yhteisöllinen porukka kokoontuisi juhlapyhäisin pössyttelemään ja veisaamaan keskiajalta periytyviä "savuviisujaan" koko suvun tai ystävien voimin. Stockmannilta saisi valtaväestökin sitten ostaa kaikenlasta asiaan liittyvää krääsää, Marimekon kukkakuoseja ja Iittalan vesipiippuja. Unikon lehdet koristaisivat niin verhoja kuin kumisaappaitakin. Tietenkin tämä ilmiö juurtuisi nopeasti opiskelijaliikkeeseen, etenkin teekkarit omisivat tämän ritualisoidun tötsyttelyn osaksi iloista ja maineikasta teekkarikulttuuria.

Veljet, kitisten kohti parempaa huomista!

2007-12-09T23:19:00.000-08:00

Tänään menen esikoisen kanssa korvalääkäriin. Onneksi lääkärikeikat ovat olleet tosi vähissä tänä vuonna. Viimeksi olin esikoisen kanssa neuvolassa. Tasavuositarkastuksessa testataan lapsen kehittymistä, mitataan pituus ja paino, tutkitaan näkö ja kuulo, sekä tehdään erilaisia palikkatestejä henkisen kehittymisen selvittämiseksi. Joku kirjoittamaton laki säätää, että lapsi teloo päänsä aina ennen neuvolassakäyntiä, valokuvausta tai tutustumista uuteen päiväkotiin. Nyt esikoisella oli silmäkulmassa vanhojen tällien lisäksi tuore mustelma sohvapöytää päin juoksemisen kunniaksi.

Esikoinen oli neuvolaan suoraan päiväunilta herätetty, silmät seisoivat päässä ja suu oli jäänyt ammolleen. Neuvolan täti sai kysymyksiinsä vastauksiksi yksitavuisia ölähdyksiä tai "emmää tiedä". Yleensä puhelias ja utelias esikoinen ei ollut kyetä monisanaisiin lauseisiin, eikä mieleen tullut sen kummemmin lempiruokaa kuin väriäkään. Poika vaikutti epäilemättä heikkolahjaiselta, mikä jäi kuitenkin kohteliaasti neuvolakorttiin kirjaamatta.

Valtakunnantätien juhlapuheissa miehiä kovasti kannustaa ottamaan vastuuta ja osallistumaan lastenhoitoon. Neuvola on kuitenkin naisten ja lasten valtakuntaa. Tiskin takana on aina täti eikä setä, jos paikalla on vaimo, puhuu täti hänelle. Isän läsnäoloa ainakin vauvaneuvolassa kummeksuttiin. Kävin siellä puoli vuotta, ennen kuin sinänsä mukava täti alkoi tottui siihen että myös isä haluaa tietää lapsen terveysasioista. Nuoren naisravitsemusterapeutin vastaanotolla olin myös kuin ilmaa, puhe osoitettiin vaimolleni ja proopuskat ojennettiin hänelle. Näin siitä huolimatta että olin enimmäkseen vastuussa lasten ruokahuollosta ja vastailin vaimolleni asetettuihin kysymyksiin.
Vielä räikeämpiä ovat kavereiden kertomat esimerkit joissa kysymykset, puhe ja paperit osoitetaan äidille, vaikka paikalla oleva isä olisi vanhempainvapaalla täyspäiväisenä lastenhoitajana. Tämä kaikki ottaa pirusti aivoon, ravitsemusterapeutin vastaanotolta tulin raivosta kihisten.

Nyt tullaan siihen kohtaan tasa-arvokeskustelua jossa osa miehistä ja naisista kehoittaa olemaan kitisemättä. Miesten mielestä tällainen on kitinää ja kitinä ei ole miesten hommaa. Jotkut naiset puolestaan toteavat että tämä on naisten kokemiin vääryyksiin verrattuna pientä, tai ainakin se on ihan oikein että mies saa kokeilla patriarkaatin vastalääkettä. Sanokoon mitä sanovat, nyt on 2000-luku ja koen oikeudekseni kitistä silloin kun huvittaa.

Vastikään sain olla ylpeä mutsista. Tämä oli mennyt amerikkalaisen terapiagurun Kathy Steelen luennolla huomauttamaan siitä, että kaikissa vanhemmuuden kuvituksissa oli vain äitejä ja lapsia. Mutsi oli kertonut että hänen poikansa olisivat moisesta varmasti loukkaantuneet. Steele lupasi hankkia isien ja lapsien kuvia.

yksinvaltias presidentti

2007-11-25T01:05:00.000-08:00

Venäjän vaalit ovat tuoneet mieleen rajattoman presidentinvallan kauhukuvat.

On surullista ajatella maata, jossa vahvan johtajan kaipuussa kärvistelevä kansa on antanut presidentilleen diktaattorin valtaa lähentelevän aseman. Kansallinen parlamentti on alistettu presidentin kumileimasimeksi, hallitusten ja ministerien erottaminen on arkipäivää. Jopa perustuslaki venyy ja paukkuu tarvittaessa, jos yksinvaltiuden jatkuminen on siitä kiinni. Jännitteitä ulkovaltojen kanssa käytetään häikäilemättä sisäpoliittisen vallan pönkittämiseen. Maan taloutta pyörittää presidentin lähipiiriin pesiytynyt kalakaverien porukka.

Presidentin ajattelutapa on tiedustelumiehen, ei poliitikon. Entisenä kovaotteisena toisinajattelijoiden kuulustelijana tunnetulle salaisen poliisin agentille ei ollut valtaan päästäkseen vaikeaa muuttaa mielipiteitään poliittisen tilanteen käännyttyä päälaelleen.

Presidentti nauttii kaikesta huolimatta valtavaa kansansuosiota. Ongelmistaan kansa syyttää poliitikkoja ja paikallishallintoa ja kuvittelee oikeamielisen ja kaikkivaltiaan presidentin olevan kansan syvien rivien puolella. Tämä kaljupäinen kalastuksesta pitävä urheilumies onkin taitava mediapersoona ja suorastaan nauttii poseeraamisesta ja pullistelusta. Myyttiä kansan ahdingosta nostavasta suuresta johtajasta rakennettiinkin määrätietoisesti uran alusta saakka. Asiaa auttoi se, että tiedotusvälineet oli alistettu valtaapitävien äänitorveksi. Valtamediassa johtajaa ei kotimaassa ole uskallettu arvostella.

Sattumalta kättelin tätä karismaattista despoottia pienenä poikasena. Toivon kuitenkin etteivät Kekkosen vallan kaltaiset ajat Suomen politiikassa enää koskaan palaa.

koprolalia, vaiettu lastentauti

2007-11-22T11:06:00.000-08:00

"Ei oo kukaan ihminen pieru!" En voi uskoa käyväni tätä keskustelua.

Kaksi-nelivuotiaiden tavatessa alkaa pian veisu uloisteista, eritteistä, suolikaasuista, primäärisistä sekä sekundäärisistä sukupuolitunnusmerkeistä. Tuntuu siltä että kasvatustyön olennainen osa on tämän sortin sakilaisuuden kitkemistä. Viimeistään lasten väsyessä ja riehaantuessa karisee työllä ja tuskalla rakennettu sivistyksen pintakuori. Velimies on sitä mieltä että kaikilla lapsilla on synnynnäinen Touretten oireyhtymä, joka ilmenee koprolaliana, pakonomaisena tarpeena toistella hävyttömiä sanoja.

Ihan pienten lasten vanhemmuus muistuttaa hätkähdyttävän paljon armeijan alokasaikaa. Nukutaan huonosti, eristäydytään muusta maailmasta, aikuisten ihmisten puheet taantuvat käsittelemään nukkumista, pissaa, kakkaa ja ylipäätään suolen toimintaa. Koko ajan pitäisi olla moppi kädessä tai pukemassa mitä ihmeellisempiä sotisopia ulkoharjoituksia varten.

Lapset, nuo pienet anarkistit, ovat toisaalta oikeassa - pierut ja kakka ovat hauskoja asioita. Niiden varaan on huumori paljolti perustanut, jopa korkealle asteelle jalostunut brittihuumori. Välillä miettii onko lasten ilonaiheille tuimistelemisessa järkeä kun itseäkin naurattaa. Ainakin ruokapöydän pitää sentään olla petomaanivapaata vyöhykettä.

Kyllä se vaan on pirun hauskaa kun uutisankkurilta tai telkkarin jumppaohjelman vetäjältä pääsee pieru.

rapakuu

2007-11-09T02:49:00.000-08:00

Pikkuhousut, sukkikset, paita, villahaalari, kauluri, kypärämyssy, pipo... ei sittenkään myssyä vaan se paksumpi pipo, haalari, villasukat, villatumput, kuratumput, kumisaappaat, kurahousut, sadetakki. Kurakamppeet ovat pesty ja kuivattu edellisen maastokeikan jäljiltä. Kohta ne ovat taas ravassa.

Marraskuu on syvältä, pari lämpöastetta ja sade vihmoo. Ihan kuin varustaisi kaksi kosmonauttia kuukävelylle. Kosmonautit ovat hankalia ja yhteistyöhaluttomia. Pienempi kosmonautti, Ludmila, ärisee, sätkii ja karkailee minkä ehtii. Isompi, Anatoli, retkottaa velttona lähtöaulassa. Reilun vartin ähellyksen jälkeen enää kurakamppeet ovat pukematta. Kaikkien pinna kiristyy ja kosmonautit alkavat puhua keskenään vessajuttuja. Olen oppinut pukemaan itse viimeiseksi päällysvaatteet, koska muuten olen hiestä märkä jo ennen rappuun pääsyä. En ymmärrä miten päiväkodeissa saadaan alati kasvavat lapsilaumat sovussa puettua ja pihalle, lastentarhanopettajien ja lastenhoitajien täytyy olla todellisia huippuosaajia.

Sisälle jääminen pimeällä ja sateisella säällä tuntuisi houkuttelevalta, mutta se saman tien voisi mennä päiväksi häkkiin Korkeasaaren kettujen kanssa. Kosmonauttien ilmeet kirkastuvat heti ulkona ja havaitsen itsekin lätäköissä hyppimisen ja rypemisen hauskuuden. Anopin mielestä ei ole huonoa säätä, on vain huonoja varusteita. Alan kallistua samalle kannalle.

kynttilä ikkunaan

2007-11-07T22:21:00.000-08:00

edit. 12.10.
Mediassa on pompsahdellut viime aikoina esiin väitteitä että koulusurmaaja Auvinen olisi ollut joku nuori alykkö.
Ei hän ollut. Tämän etiikkapätkän kommenteissa (vanhimmat kommentit) Auvinen väittelee mm. väkivallan oikeutuksesta itseään fiksumman keskustelijan kanssa. Auvisen viestit ovat vain puberteettista, aggressiivista solkotusta. Hänen niin sanottu polittinen manifestinsa rakentuu vain väärinymmärretyn Nietzschen ja muutaman iskulauseen (joita hän toisteli nettikirjoituksissaan) ympärille. Suomessa älykköyteen taitaa riittää se, että osaa kirjoittaa Nietzschen oikein (minun piti tarkistaa oikeinkirjoitus ;-).

---------
Eiliset Jokelan koulusurmat tekivät minut muiden uutisten kuulleiden tavoin vihaiseksi ja surulliseksi. Aamulla samoja fiiliksiä vahvisti Hesarin pääkirjoitus, jossa osoitettiin syyttävällä sormella Internetiä. Myös pienen tyttäreni leikkikaverin isä totesi aamulla päiväkodin eteisessä että "sitä se internetti teettää". Kerroin että ei se kuule se internetti ole.

Tänään on jatkettava elämäänsä, jota helpottaa surun ja vihan kohdistaminen. Ampuja on luonnollinen vihan kohde, mutta hän on kuollut. Tappajasta tiedetään, että hän pelasi ampumapeli Battlefieldiä ja lähetteli Youtubeen omatekoisia häiriintyneitä videoitaan. Internetin ja ampumapelien kauhistelu näyttää valitettavasti peittävän todelliset syyt, mikä surettaa ja kauhistuttaa minua. Ymmärryksen ylittävän murhenäytelmän kohdatessa on huojentavaa löytää jokin selkeä syy kauheudelle. Iltapäivälehdet (ja näköjään Hesari) haluavat antaa sellaisen ihmisille lisätäkseen irtonumeromyyntiään. Poliitikoilta vaaditaan ripeitä toimia ja heidän on helpointa syyttää pelejä tai Internetiä.

Kun olin teini-iässä, käytiin vakavissaan keskustelua siitä, saako Ozzy Osbornen Suicide Solution nuoret tappamaan itsensä. Television väkivaltaelokuvien, roolipelien ja konsolipelien on myös ajateltu lietsovan nuorison väkivaltaisuutta. En väitä että Battlefieldin päivittäinen pelaaminen tekee kenenkään ajatusmaailmalle hyvää. Väitän että jotain ratkaisevaa ja syvempää on tapahtunut jo ennen kuin nuori hankkii aseen ja alkaa surffata netistä joukkomurhiin, alistamiseen ja aseisiin liittyvää aineistoa.

Kuten Jyrki on todennut, tähänastisten koulusurmaajien yhteinen nimittävä tekijä on ollut koulukiusaaminen, ei musiikkimaku, pelit, natsismi tai verkkosivut. Jokelan tappaja oli taas samasta muotista, eristäytynyt, estynyt, häiriintynyt, yksinäinen. Koulukuvassa kauluspaidan ylin nappi kiinni. Hesarissa haastaltujen luokkatovereiden mukaan ampuja oli "omituinen, yksinäinen ja tosi koulukiusattu". Ei ystäviä, ei tyttöystävää, sitäkin enemmän naisvihaa (diggaili SMBD:a ja naisten alistamista). Hän oli tyypillisten kouluampujien tavoin jo aiemmin kirjoitellut ihmisten tappamisesta. Sen lisäksi hän oli kertonut ihannoivansa Columbinen ampujia ja hankkinut aseen, josta myös koulukaverit tiesivät. En tiedä miten tai kenen tämä olisi pitänyt estää, mutta jos jotain pitää alkaa valvoa ja rajoittaa, on se aseet ja koulukiusaaminen.

Otsikoista voisi melkein luulla että Youtubella voi ampua toisen kuoliaaksi. Suomalaisissa kodeissa yli puolitoista miljoonaa asetta, joilla voi. Mihin niitä kaikkia tarvitaan? Tunsin kerran mukavan nuoren isän joka päätti päivänsä omalla metsästysaseellaan, hänen ystävänsä teki saman pian hänen jälkeensä. Sytytän tänään kynttilän myös heidän omaisilleen.

vanhan liiton miehiä

2007-10-12T03:15:00.001-07:00

Muistan hyvin ajan jolloin oli Neuvostoliitto, joka koulun maantiedon kirjojen mukaan tuotti kaikista eniten kaikkia raaka-aineita. Nykynuoriso on itäblokista autuaan tietämätön, kuten ajasta jolloin kaikilla ei ollut kännyköitä. Nykykoululaiset elävät näillä näkymin maailmassa jossa ollaan oletusarvoisesti on-line, ja päivitetään omaa puuhaprofiilia vähintään tuntien tarkkuudella.

Kännykästä tuli muutamassa vuodessa sosiaalisen kanssakäymisen mullistanut sosiaalinen normi. Hyvin nopeasti alettiin olettaa jokaisen olevan tavoitettavissa kaiken aikaa. Kännyköiden leviämisen ja käyttämisen vauhti ei kuitenkaan ole mitään verrattuna Internetin sosiaalisiin verkostoihin, kuten Facebookiin. Suomessa ja omassa kaveripiirissä kriittinen massa ylittyi lopukesästä ja vain muutamassa kuukaudessa verkostot ovat mullistaneet sosiaalisen kanssakäymisen rutiineja. Verkoston ulkopuoliset ovat pian ulkona kuvioista, bilekutsut ja ryhmäviestit tulevat enenevässä määrin facebookiin, jossa on päivystettävä mikäli haluaa tietää missä mennään. Kavereiden facebook-käyttö on myös muuttunut viime viikkoina, uusien kätevämpien kaverisovellusten myötä. Ennen (nykyään ennen on muutama viikko tai kuukausi sitten) ilmoitettiin päivän tai parin tarkkuudella omista tekemisistä, nyt väli on tihentynyt alle päivään tai muutamiin tunteihin. Loputtomiin ei tahti voi kiihtyä, sillä profiilin päivittämisestä ei juuri pysty repimään asiaa omaan profiiliinsa.

Ihmiset laittavat innoissaan myös surutta verkkoon tietoa itsestään, harrastuksistaan, sekä omia ja muiden ihmisten kuvia. Vanhan viidakon sananlaskun mukaan kerran Internetiin laitettua ei koskaan lopullisesti pois saa. En halua kuulostaa vainoharhaiselta, mutta jos älymystön tai juutalaisten vainot alkaisivat maanantaina, ne saataisiin varmaan loppuun perjantaihin mennessä. Sosiaaliset verkostot haltuun ottamalla saisi välittömästi selville kattavat pohjatiedot ihmisten yhteyksistä ja harrastuksista, loput saisi helposti selville perinteisen tiedustelun menetelmillä. Miksi vaikka facebook kyselee esimerkiksi poliittista vakaumusta tai uskontoa (jotka moni mukisematta ilmoittaa)? Facebook juttelee myös itsenäisesti, sujuvasti ja sinulta kysymättä muun muassa gmailisi kanssa, ja kaivaa sieltä kätevästi potentiaalisten kavereittesi yhteystiedot.

Ei, en usko että tämä on pelkkää muotivillitystä, vaikka osittain niin haluaisinkin. Vanhanaikaisena ihmisenä kirjoitan blogia ja kannatan tapaamisia kasvotusten, koska sanatonta viestintää ei toistaiseksi mikään sovellus päihitä. Kyllä, blogittaminen tuntuu jo vanhanaikaiselta tuulahdukselta musteen ja kirjepaperin maailmasta. Viime aikoina moni blogi onkin hiljentynyt, osa lopullisen oloisesti. En ole katsellut kävijämääriä mutta ainakin kommentit ovat harventuneet. Ei se mitään, kyllä anoppi ja kummitäti lukevat, jos ei kukaan muu.

edit 16.10: Antti asiantuntija olikin ehtinyt jo kertoa oivalliset Facebook-vinkit vainoharhaisille

ei mitään uutta pohjoisrintamalta

2007-10-09T03:46:00.000-07:00

Samaan aikaan koto-Suomessa...

edit 12.10. Jee! Muualla sentään tapahtuu positiivistakin, Al Gore ja IPCC saivat Nobelin rauhanpalkinnon!

kypsä iskyyteen

2007-09-27T11:06:00.000-07:00

- Iskä, mustamakkaraa! Iskä, mustamakkaraa!
- Mä oon sun isi.
- Iskä!
- Isi.
- Iskä!
- Isi!
- Iskä, hähähää!

Kaksivuotiaan kanssa kinastelu on suunnilleen yhtä hyödyllistä kuin digiboksikauppiaan jututtaminen. Joka tapauksessa, minusta on tulossa tamperelaisiskä. Vähemmästäkin tulee ihmiselle identiteettikriisi.

Jokainen isäksi tuleva joutuu pohtimaan paitsi lapsen nimeä, myös omaa uutta kutsumanimeään. Alun perin puntaroin isän ja isin välillä. Vaimoni tuomitsi isän liian virallisena, ja kuten useimmiten, kallistuin hänen kannalleen. Nyt lapseni ovat tamperelaistumassa ja heistä on myös tulossa vääjäämättä tampereenkielisiä. Heidän päiväkotikavereillaan on iskiä.

Olen pitänyt iskää jotenkin teennäisenä, isää, faijaa ja isiä jotenkin veltompana. Iskältä saa pummattua kottia viikkorahaan helpommin kuin isiltä tai isältä. Sitten ostetaan salaa röökiä, ei iskä mitään huomaa. Ei helvetti, minustahan ei mitään löllöiskää tule.

Paljasjalkainen tamperelaisvaimoni kertoi iskän olevan lämminhenkinen ja välitön ilmaisu, suorastaan kohteliaisuus. Hän käytti kieltämättä hyvänä esimerkkinä ystävättärensä lämmintä ja kaverillista iskäsuhdetta. Olen sulatellut iskää nyt pari päivää eikä se enää tunnu niin kamalalta. En silti ole vielä aivan kypsä iskyyteen.

Omia vanhempiani aloimme veljeni kanssa kutsumaan etunimillä, koska niillähän hekin kotona toisiaan kutsuivat. Meille selvisi vasta hieman isompina, että tässä oli monien mielestä jotain hyvin arveluttavaa. Enimmäkseen on epäilty (enemmän tai vähemmän peitellysti) perhesuhteidemme olleen muodollisia, autoritäärisiä tai etäisiä, mitä pidimme naurettavana. Joku jopa tiedusteli varovasti olivatko vanhempamme kenties taistolaisia, kun perheessämme näin eriskummallisesti kumottiin perhetraditioita.

Sittemmin vanhemmilleni on ollut tärkeää olla isä ja äiti, mikä on ihan sopivasti jäänyt isovanhemmuuden ja uusien nimien jalkoihin. Monikon kolmannessa olen yleensä puhunut mutsista ja faijasta, kuten vanhempanikin puhuivat omista vanhemmistaan.

Mutta se iskä. Eivätpä lapseni ainakaan isoina psykiatrin sohvalla kertoisi "iskän olleen kylmä ja etäinen", lause kun on jo sisäisesti mahdoton. "Iskä oli sellainen... nahjus" on jo ajatusrakennelmana mahdollinen, mutta iskästä puhuminen verrattuna isään sisältäisi anteeksiannon mikäli vaimoani on uskominen...

Ehkä on parasta antaa niiden syödä mustamakkaraa ja olla tyytyväinen siihen että juoksevat kädet ojossa vastaan ja omakseen tuntevat.

miehen evoluutiosta, osa 2

2007-09-08T12:14:00.000-07:00

Kirjailija Miika Nousiainen on ainakin puoliksi vakavissaan sitä mieltä, että suomalaiset miehet kehittyvät (kts. osa I) ruotsalaisten tasolle tunteiden osoittamisessa ja tasa-arvomielipiteissä joidenkin vuosien kuluttua. Nousiainen, Hammarby-fani, on kirjoittanut kiinnostavan kuuloisen kirjan ruotsalaisuudesta. Ruotsissa opiskelleena ja ruotsalaisen miehen mielenmaisemaan jonkin verran tutustuneena olen vain osittain samaa mieltä.

Se on ehdottomasti myönnettävä että asenteissa ja ainakin poliittisessa korrektiudessa ruotsalainen mies on kehityksessä huomattavasti edellä. Tiukka poliittisen korrektiuden kulttuuri on kuitenkin vetänyt painekattilan kannen sen verran kireälle että epäkorrektius purkautuu kovemmin kuin meillä, esimerkiksi aktiivisena uusnatsitoimintana.

Sallittu tunteiden ilmaisuskaala taitaa edelleen olla ruotsalaismiehellä laajempi, mutta vain positiivisten tunteiden suhteen. Ruotsalaiselle ei ole hyväksyttyä purkaa turhautumista, vihaa tai vain erimielisyyttä. Näiden tunteiden nieleminen epäterveellisempää kuin pierun pidätteleminen.

Mitä ulkonäköön tulee, väitän että aiemmin tennissukistaan pilkatut suomalaiset miehet ovat nuoremmissa ikäluokissa jo ohittaneet ruotsalaiset pukeutumisessa ja hyväntuoksuisuudessa. Ruotsalaiset saattavat olla edelleen huolitellumpia, mutta tiukka yhtenäismuoti tekee heistä paljon tylsemmän näköisiä.

Gradua tehdessäni luin valtavasti brittiparlamentin keskustelupöytäkirjoja. Lukiessani ja brittikulttuuriin perehtyessäni vahvistui käsitykseni siitä, että englantilaisen miehen lajikehitys on jäänyt mannermaisesta huomattavasti jälkeen. Oven avaavan ja hattua nostavan brittiherramiehen pinnan alta paljastuu joko yksityiskoulussa seksuaalisesti turhautunut jäykkähuuli tai alemman työväenluokkainen sivistystä vihaava juntti. Brittimiehen maailmankuva on niin parlamentissa kuin pubissakin todella konservatiivinen, sovinistinen ja menneisyyteen takertuva. Esimerkiksi naisparlamentaarikoiden puheita on ollut salissa tapana häiritä huutelemalla "melons" ja heiluttelemalla kuvitteellisia tissejä. No, vonkaavat meilläkin vasemmistoäijät nuoria naiskansanedustajia polvelleen istumaan.

Homous on brittimiehille edelleen kauhistus, jalkapalloympyröissä (iso osa mielenmaisemaa) täysi tabu. Hieno pelaaja Graeme le Saux kerto o, että häntä haukuttiin 14 vuotta homoksi, koska jerseyläisen kulttuurikodin kasvattina puhui kunnollista englantia, pukeutui opiskelijamaisesti ja harrasti antiikkia. Yksi hinttariksi haukkujista oli Englannin virallinen metroseksuaali David Beckham. Pitäisi kysyä Aki Riihilahdelta miksi häntä haukuttiin. Ainakin joukkuekaverit ihmettelivät Akin yliopisto-opiskeluintoa, miksi opiskella kun on rahaa ja voisi pelata pleikkariakin?

Vuoden runoilijat

2007-09-01T03:15:00.000-07:00

Italialaisen intellektuellin Pier Paolo Pasolinin mielestä vuoden maalintekijä olisi pitänyt julistaa vuoden runoilijaksi. Kiihkeänä jalkapallofanina olen aika pitkälti samaa mieltä. Tuttavapiirissäni jalkapallohulluus ei ole kovin yleistä, joten minulta on aina välillä kyselty (etenkin parin viinilasin jälkeen) mitä ihmeellistä siinä jalkapallossa oikein näen.

Sanoin kertominen on vaikeaa, joten yritän selittää ja näyttää näkemäni ihmeellisyyden. Esittelen muutaman kauneimmista koskaan tehdyistä maalista, toivottavasti niiden katsominen auttaa ymmärtämään pelien kuninkaan hienoutta.

Meksikon MM-kisojen aikaan 1986 menetin sydämeni jalkapallolle lopullisesti. Tämä Maradonen klassinen maali Englantia vastaan nosti kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin kyyneleet silmiini. "El Diego" pyörähtää vapaaksi vartioinnista tanssahtelemalla pallon päältä. Selostettu versio antaa makua eteläamerikkalaisesta selostuksesta: "...barrilete cosmico..."
Tämä Argentiinan maali Serbiaa vastaan on näyte silmiähivelevästä joukkuepelistä. Ennen ratkaisevaa kantapääkikkaa koko Argentiinan joukkue osallistuu hyökkäykseen. Argentiinalaispelaajien kosketus palloon on samettinen ja yhteinen liike saumatonta.
Barcelonan Leo Messi teki Getafen kivikovaa puolustusta vastaan uskomattoman maalin, jossa hän kuljetti pallon omalta kenttäpuoliskoltaan aina maalille saakka. Vain muutama pelaaja on koskaan yltänyt tällaiseen pallon hallintaan - tasapaino ja kosketus palloon säilyvät täydessä vauhdissa kuin ihmeen kaupalla.
Pelén johtama Brasilian maajoukkue vuoden 1970 MM-kisoissa oli yksi kaikkien aikojen parhaista joukkueista. He voittivat mailmanmestaruuden nautiskelemalla tällaisilla maaleilla.

Taitavimmat pelaajat tanssivat tiensä läpi vastustajien jalkaviidakosta. Tässä on näytteitä erään nykytanssin huippunimen, Christiano Ronaldon jalkatyöstä.

hiilaria kansalle

2007-08-27T22:53:00.000-07:00

Vanhan viisauden mukaisesti on sialle syötettävä viljaa, jotta se saataisiin lihomaan. Suomen virallisen terveystotuuden mukaisesti on kansalaisten hyvä syödä paljon viljaa ja perunaa, ylipäätään hiilihydraatteja. Rasva on kansalaisen vihollinen numero yksi. Suomalaiset ostavatkin kaikenlaisia kevyttuotteita hyvin ahkerasti. Vielä ahkerampia kevyttuoteiden syöjiä ovat yhdysvaltalaiset ja britit, jotka kuluttavat eniten kevyttuoteita maailmassa. Välimeren maissa ei olla perinteisesti kaloreita laskettu eikä kevytjuustoja viipaloitu. Suomalaiset, jenkit ja britit ovat kaikki teollisuusmaiden nopeimmin lihovia kansoja, toisin kuin välimeren maiden asukkaat. Tuotteet kevenevät mutta puntarit natisevat. Joku tässä on pielessä.

Suomeen mahtuu yleensä yksi totuus kerrallaan. Ravitsemusasioissa totuuden torvet ovat Kansanterveyslaitos, Valtion ravitsemusneuvottelukunta ja Sydäntautiliitto. Kaikkia näitä johtaa tohtori Pekka Puska. Kouluni terveydenhoitajan seinällä olevassa julisteessa luki: "Maito, juusto, voi, kovan kunnon toi". Ajat ovat tosiaan muuttuneet: juustot pitäisi syödä kevytversiona, maidonkulutus on romahtanut ja voin syönti on lähestulkoon kriminalisoitu. Uusissa ohjeissa kehotetaan sentään vähentämään puhdistettuja sokereita.

Dieettejä on satoja, mutta lihomisesta tiedetään varmaksi ainakin se, että on syötävä ja juotava vähemmän energiaa kuin kuluttaa. Valitettavasti asia ei ole aivan näin yksinkertainen, sillä kaloreilla on eroja. Perunaa ja viljoja pitäisi siis syödä. Peruna, pasta, kuorittu riisi ja leipä ovat siitä pirullisia että niillä on korkea glykemiaindeksi. Niiden syöminen (pullasta tai karkista puhumattakaan) nostaa nopeasti verensokeria, ja vereen vapautuu paljon insuliinia. Insuliinin ansiosta veressä oleva ylimääräenergia varastoituu rasvakudokseen ja verensokeri laskee nopeasti. Pian on taas nälkä ja väsyttää. Syömällä voi siis tulla nälkä, sen tietävät ravintoloitsijat jotka ovat kautta aikojen tarjonneet ilmaisina alkupaloina vehnäleipää. Leivän massutus alkupalaksi ei suinkaan vähennä, vaan lisää asiakkaiden tilauksia.

Minäkin yritin aikani aloittaa aamuni "terveellisesti" puurolautasella, mutta kiljuva nälkä alkoi viimeistään puolentoista tunnin kohdalla. Nykyään vannon ruisleivän (siis rukiista tehdyn, ei minkäään Vaasan vehnäpalojen), juuston ja kananmunan ja tomaatin nimiin, eipähän nälkä vaivaa kuin vasta iltapäivän puolella.

Vireystilan heilahduksia lisää vielä kofeiini, jota suomalaiset hörppivät kahvina enemmän kuin mikään muu kansa. Suomalaisten työpalaverien viineri-kahvi -kulttuuri on järjetöntä ja mieletöntä. Kun viinerin aiheuttaman sokerihumala laskee, se kuitataan kahvilla. Kun kofeiinin vaikutus lakkaa, tulee nukkumatti. Saman asian ajaisi, jos palaveriin tulijoille jaettaisiin voinappi ja unilääke kouraan jo ovella.

Lopuksi: eivät ne kevyttuotteet ihmisiä lihota, mutta eivät ne ole myöskään vastaus ylipainoon. Sokerista ja hiilareista pitäisi olla vähintään yhtä huolissaan kuin rasvasta. Kalorien laskeminen ei myöskään ole vastaus, kaloreita kun on erilaisia. Juotuja kaloreita ei myöskään ole tapana laskea, vaikka esimerkiksi sixpack keppanaa vastaa kaloreissa 330 gramman ranskanperuna-annosta.

kyselyikä

2007-08-16T00:55:00.000-07:00

Isi, onko kastematojen sisällä verta? Miksi? Kiertääkö kuu akselinsa ympäri? Mitä kantoraketille käy kun se pääsee avaruuteen? Miksi lasten sydän sykkii hitaammin kuin aikuisten? Miksi tuossa on metsä? Minne vesi valuu kun sitä kaataa hiekkaan? Miksi? Miksi kynnet kasvavat? Onko avarudessa ilmaa? Mitä siellä sitten on? Miksi omenamadot pudottavat omenoita? Miksi joissain omenoissa on läikkiä? Miksi maa vetää esineitä puoleensa? Miten tulivuoret purkautuvat? Missä niitä tulivuoria on? Miksi niistä tulee savua? Miksi lapset ei saa juoda kahvia? Miksi myyrät asuvat maan alla? Mistä junien pyörät on tehty? Miksi kaikissa junissa ei ole kuljettajaa...

Ministerin työssä yksi kovimmista paikoista on eduskunnan kyselytunti, jossa oppositio saa hiillostaa ministeriä millä tahansa kysymyksillä. Aikaa on noin kymmenen minuuttia per ministeri ja kyselytunnilla saadaankin esimakua siitä, kuka on hallituksen heikoin lenkki. Ministerit eivät tiedä oikeasta hiillostamisesta mitään.

Kyselyikäisen lapsen kanssa kyselytunti alkaa kahdeksalta aamulla ja päättyy kahdeksalta illalla. Kysymykset vaihtelevat metafysiikasta luonnontieteisiin ja kaikkeen siltä väliltä. Pakersin lukiossa läpi pitkät oppimäärät matematiikkaa, fysiikkaa, kemiaa ja biologiaa, vaikka lahjoja olisi ollut enemmän kieliin, kuvaamataitoon, musiikkiin ja muihin reaaliaineisiin. Nyt tiedän ettei esimerkiksi luonnontieteiden tai anatomian pänttäys mennyt ihan hukkaan.

Juuri neljä vuotta täyttäneen esikoisen tiedonjano on pohjaton ja kun viettää paljon aikaa lasten kanssa, ei kysymyksistäkään tule loppua. Olen koettanut vastata kysymyksiin mahdollisimman kärsivällisesti ja usein olen kiittänyt wikipediaa tai youtubea, josta on sitten katsottu mitä sille kantoraketille oikein käy siellä avaruudessa. Kyselyikäisen kanssa sitä huomaa ottavansa aivan liian usein asioita itsestäänselvyytenä. Toivon että tiedonjano ei sammuisi, koska maailma on täynnä ihmeitä. Esikoista varmasti elähdyttää se, että kouluissa on ihmisiä, joille maksetaan kysymyksiin vastaamisesta ja siellä saa kirjoja, joissa selitetään mitä avaruudessa on. Jos opettaja ei ehdi vastaamaan niin ainakin esikoinen tietää mistä muualta sen tiedon saa.

omapäinen renki

2007-07-29T10:12:00.000-07:00

Kepussa on aikojen saatossa ollut räväköitä puoluesihteereitä, mutta Jorma "iso K" Korhonen on oma lukunsa. Korhonen voitti puoluesihteerivaalissa Vanhasen miehen Mikko Alkion. Jos Korhonen olisi yhtään omapäisempi, olisi kyse avoimesta kapinasta puheenjohtaja Matti Vanhasta vastaan. Korhonen sanoi vastikään tukevansa Vanhasta "mikäli tämä noudattaa keskustan linjaa". Puoluesihteereiden tehtävä ei ole asettaa minkäänlaisia ehtoja tuelleen puolueen puheenjohtajalle. Kepun aiemmista puoluesihteereistä kukaan ei ole tietääkseni niskuroinut istuvalle puheenjohtajalle.

Kepu on kaikista puolueista taitavimmin käyttänyt linjariitoja edukseen, mikä on ollut eräs selitys tämän puoluekummajaisen elinvoimaisuudelle. Yleensä puolueissa virheellisesti kuvitellaan, että julkiset linjaerimielisyydet veisivät kannatusta. Kepulaiset ovat tienneet, että vastakkaisten mielipiteiden esittäjät tuovat puolueen kannalta tärkeän asian eri puolia esiin ja pitävät puoluetta esillä, sillä poliittinen journalismi elää vastakkainasettelusta. Ristiriidat toimitatavoissa ja epälojaalisuus ovat asia erikseen, ne syövät uskottavuutta, ilmapiiriä ja heikentävät toimintakykyä.

Toimittajat ja muut kansalaiset ovat yleensä voineet luottaa siihen, että minkä tahansa puoluesihteerin kommentit ovat puolueen linjan mukaisia. Korhosen suhteen tämä ei pidä paikkaansa, vaikka hän "kepun linjaa" korostaakin. Ajatus perussuomalaisten liittämisestä kepuun taisi tulla johtoporukalle tilaamatta ja yllätyksenä, samoin heitto kolmen ja puolen miljardin tasa-arvopalkkaohjelmasta. Riippumatta siitä aikooko kepu olla nostamassa sairaanhoitajien palkkoja, on tilanne Vanhasen kannalta kestämätön. Jos Korhosen lupailut pitävät paikkansa, olisi pääministerin ja puheenjohtajan pitänyt jokaisen toimivan puolueen viestintälogiikan mukaan olla se puhuva pää, joka näin ihanaiset uutiset kansalaisille kertoo. Todennäköisesti koko juttu oli Korhosen yksityisajattelua jaVanhanen joutuu esiintymään julkisuudessa ja eduskunnan isossa salissa ilonpilaajana, kun moista rahaa ei nähdäkään.

Kukaan puolueen puheenjohtaja ei moista toimintaa katselisi, jos hänellä olisi valta suitsia moinen omapäinen renki. Siksi on syytä epäillä Vanhasen aseman heikenntyneen omiensa keskuudessa. Puoluesihteerit tuppaavat olemaan puolueissaan vaikutusvaltaisempia kuin useimmat luulevat. Julkisuudessa hiljaisetkin puoluesihteerit ovat oman väen kannalta tärkeitä ja vaikutusvaltaisia, sillä he ravaavat jatkuvasti tapaamassa puolueiden paikallisvaikuttajia, luomassa suhteita ja muokkaamassa mielialoja. Helsingissä, Brysselissä ja mediassa jumittavat puoluejohtajat ovat usein puoluepukareille etäisiä. Niinpä heidän syrjäyttämisensä puoluehallituksen tai -valtuuskunnan päätöksellä käy kelle tahansa puheenjohtajalle pian mahdottomaksi.

Vanhanen ei ole kansansuosiostaan huolimatta vielä menestynyt kummasti vaaleissa. Pressanvaalit menivät alakanttiin ja eduskuntavaaleissakin kannatus laski, vaikka päähallituspuolueen asema säilyi. Jos kunnallisvaaleissa ei tule menestystä niin Vanhanen voidaan yritettää syrjäyttää vielä kesken eduskuntavaalikauden. Seuraajaehdokas on turkiksensa kettutyttöjen verellä värjännyt (HS 22.12.2005) Paula Lehtomäki. PK-sektori odottaa kiinnostuneena kepun valtakamppailuja ja Matti Vanhasen vastatoimia.

suuri kansallinen erektio

2007-07-23T13:57:00.000-07:00

Kesällä on lehdissä kesäuutisia, radiossa soi karmeita kesähittejä ja televisiosta tulee kesädokumentteja. Maikkari ja nelonen ovat tyydyttäneet kansalaisten kyltymätöntä tiedonjanoa muun muassa dokumeteilla Mennään töihin alasti, Pornolakko, Sata orgasmia päivässä, Mysteerinen klitoris, Maailman isoin penis, Täydellinen penis, Täydellisen peniksen metsästys, Maailman suurimmat rinnat, Ne rinnat, ne rinnat ja Munaton mies.

Peniksen kokoa ja suorituskykyä on käsitelty tämän kesän dokumenteissa kiitettävällä pitkäjänteisyydellä. Iltapäivälehtien, sanomalehtien ja ilmaisjakelulehtien vakiojuttuaiheena puolestaan on ollut potenssilääkkeiden viihdekäyttö. Olen lukenut näitä juttuja, koska haluan ymmärtää miksi terveet miehet popsivat Viagraa, Cialista tai jotain vastaavilla nimillä myytyjä kiinassa valmistettuja nappeja.

Haastattelut noudattavat samaa kaavaa: menestyvä poikamies Marko (nimi muutettu) käy viihteellä ja valmistautuu baari-iltaan potenssilääkkeellä, koska se lisää hänen itseluottamustaan. Suorittajamies haluaa olla aina valmiina tyydyttämään naisen, hän ei halua epäonnistua, ainakaan toista kertaa. Juttujen avainsana on itseluottamus. Itseluottamusta saadakseen Markot ottavat pohjat. Potenssilääke myös lisää itseluottamusta, koska se varmistaa jännityksen ja viinanjuonnin heikentämää erektiota. Lähes joka haastattelun Marko mainitsee myös saaneensa joskus naiselta kehun mieskunnostaan. Tätä kehua Marko vaalii sydämessään. Lääkefirman mies sanoo artikkelin osiossaan että erektiovarmuus (milloin olet viimeksi kuullut kiellettyjen listalle joutuneen impotenssi-sanan) parantaa elämänlaatua, joten nappia huuleen vaikka varmuuden vuoksi.

Vuoden 2006 alkupuolella Suomen tulli takavarikoi toistasataa tuhatta pilleriä ja ampullia, joista suuri osa oli potenssilääkkeitä. Lähes kaikki potenssilääkkeet olivat väärennöksiä, joiden sisällöstä ei ole tilaajalla mitään tietoa. Toistasataa tuhatta! Suomalaiset miehet ovat kaiken järjen mukaan pistelleet alkuvuodesta 2006 suuhunsa vielä aika paljon enemmän epämääräisiä nappeja kuin mitä tulliin on jäänyt.

Opiskelijoiden tutkimussäätiön selvityksissä kävi taannoin ilmi, että merkittävä osa kauppakorkeakoulun miesopiskelijoista oli käyttänyt lisäravinteita tai hormoneja. Suomalaiset miehet eivät tietenkään ole mitään poikkeuksia suorituskykynsä pönkittämisessä. Psykiatrian erikoislehden Therapienin mukaan ranskalaisista ylemmistä toimihenkilöistä 12-18% söi vuonna 1998 amfetamiinipitoisia piristeitä, masennuslääkkeitä, hormoneja ja betasalpaajia ilman lääkärin määräystä. Ideana on doupata suorituskykyään työelämässä urheilijan tavoin ja jaksaa epäinhimillisiä työrupeamia.

Minun käy sääliksi nettipornon keskellä varttuneita teinipoikia. Usko oman peniksen ja sen suorituskyvyn riittävyyteen voi olla heikko kun vertailukohtana ovat pornotähtien hillittömän kokoiset molot. Suomalainen mies tarvitsee ilmeisesti paljon tukea itseluottamukselleen ja suorituskyvylleen. Ehkä tämä on vain osa kansallista suorituskykyfetissiä, eihän hallitusohjelmassakaan puhuta juuri muusta kuin eri sektorien suorituskyvystä ja kilpailukyvystä. Nämä kyvyt ovat johtajiemme ja tiedotusvälineidemme mielestä jatkuvasti uhattuina ja niiden ylläpitämiseksi on koko kansan herkeämättä ponnisteltava. Mikähän lääke tähän epävarmuuteen tehoaisi?

hassut futaajat

2007-07-09T12:22:00.000-07:00

Valioliiga alkaa taas pian, kentällä kirmaa jos minkäkin näköisiä ja nimisiä länkisääriä. PK-sektori on lomatunnelmissa kaivellut joitakin kummallisia nimiä paitojen selkämyksistä:

Nicky Butt (Manchester United)
Dean Windass (Hull City)
Tony Woodcock (Arsenal)
Julian Dicks (Liverpool etc.)
Wagner Love (CSKA Moskova)
Louis Saha (Manchester United)
Aruna Kone (PSV Eindhoven)
Socrates (Brasilia)
Sami Hyypiä (Liverpool)

Hassuinta jalkapalloilijoissa eivät kuitenkaan ole heidän nimensä, vaan kommenttinsa.

ja lopuksi vielä pari edustajaa pelaaja-agenttien hämyisestä ammattikunnasta:
Pavel Paska (mm. Milan Baros)
John Shittu (mm. Obi Mikel)

Oli se silti aina sunnuntai-illan kohokohta, kun urheiluruudussa kerrottiin käsipallo-ottelun Riihimäen Cocks-Dicken tulokset.

Svengaa tai kuole

2007-06-18T03:15:00.000-07:00

Jos jossain puolueissa on tällä hetkellä svengiä niin vihreissä ja kokoomuksessa. Vihreissä on vielä jäljellä maailmanparannuksen idealismia ja kokoomuksessa tuoksahtaa makea nousukausi kuin hullujen päivien donitseissa. Nämäkään puolueet eivät ole mitenkään erityisen huippusvengaavia, mutta vasemmiston svengi on käsittämättömän heikoissa kantimissa. Silloin ennen vanhaan kun vasemmisto oli oikeasti vasemmalla, oli siellä parhaat bileet, biisit ja tyypit. Vasemmiston riveissä tungeksi filmaattisia intellektuelleja ja vasemmisto esitti yhteiskuntaa uudistavia ajatuksia. Kaikki tämä loistaa nykyään poissaolollaan. Vasemmistonuorissa on kyllä svengiä, mutta kannabiksen laillistamista puoltavalla nuorisojärjestöllä ei tunnu olevan paljon tekemistä kalapuikkoviiksisten miesten eduskuntaryhmän kanssa.

Mihin ne vasemmistointellektuellit ovat hävinneet? Koska lasken Claes Andessonin eläkeläiseksi, ei mieleen tule juuri ketään. Vasemmistointellektuellien lipunkantajana vuorottelevat demareiden Erkki Tuomioja ja Tommy Taberman, siinä pisteessä ollaan. Vasureissa Paavo Arhinmäki joutuu vastaamaan yhden miehen bändinä koko puolueen svengistä. Svengi on vasemmistolle elinehto, sillä herrahissillä tai rahalla ei houkuteta todellisia kykyjä mukaan. Demareiden pitäisi heti keskittyä svengipoliittiseen ohjelmatyöhön, mutta vetäjäksi pitäisi saada joku muu kuin Antti Kalliomäki.

Ajatellaan vaikka vappua, joka on svengaava juhla, porvarit ovat omineet senkin. Ullallinnanmäki näyttää vappuna mustavalkoiselta ulkomeren luodolta. Merimetsojen ja niiden ulosteiden sijaan mäen värittävät porvarit ulstereineen ja ylioppilaslakkeineen. Siellä sitä rapistellaan tuhatpäisin laumoin stockan herkun juustoja ja keksykkäisiä kokoontaitettavilta terassituoleilta ja poksautellaan skumppaa kannettavista minijääkaapeista.

Vappuhan on työläisten ja opiskelijoiden juhla. Nämä kaksi ryhmää ovat historiallisesti olleet vallankumouksen kärkijoukko missä tahansa päin maailmaa. Nykyään duunarit olisivat viimeisenä barrikadeilla. Kurjalla opiskelijalla ei ole juuri yhteistä intressiä työläisen kanssa, vaikka aihetta kumouksellisuuteen olisikin.

Onneksi jotain svengaavaa tapahtuu politiikassakin, ystäväni tapasi puolisonsa Tampereella vappumarssilla. Ah miten romanttista!

Kontuun

2007-06-03T11:41:00.001-07:00

Katsellessani Litukan mäen pieniä kujia ja mökkejä, hyvin hoidettuja pensasaitoja ja omenapuita, päässäni loksahti - Kontu! Kymmenen minuutin pyörämatkan päässä kotoamme, Tammelan ja Petsamon välissä on hobittila, jonne halusimme vaimon kanssa päästä lapsinemme.

Ryhdyimme siis siirtolapuutarhureiksi. Ajatus omasta palstasta ja mökistä syntyi vasta kuukausi sitten yllättäen, törmäsimme hyvään tilaisuuteen ja kerrankin toimimme ripeästi. Nyt pihassa kasvaa kukkien, marjapensaiden ja omenapuiden lisäksi yrttejä, tomaattia, salaatteja, kesäkurpitsaa, herneitä ja kaikenlaista muuta, joista pitää kysyä vaimoltani.

Mökin edellinen omistaja ehti hoitaa puutarhaa kolmenkymmen vuoden ajan rakkaudella ja puutarhurin ammattitaidolla, joten enimmäkseen ihailemme mitä kaikkea maasta nousee.

En ikinä ajatellut ryhtyväni mökkiläiseksi, sen verran mukavuudenhaluinen ja kaupunkilainen olen. Olen ihme kyllä ihan tohkeissani sisustamassa mökkiä, kitkemässa rikkaruohoja ja ajamassa nurmikoita. Vaimoni puolestaan ymmärtää yhtä sun toista puutarhanhoidosta, joka onkin enimmäkseen hänen vastuullaan. Mökille ajaa kotoamme pyörällä kymmenessä minuutissa, keskustaan on saman verran matkaa. Lapset ovat ottaneet paikan heti omakseen, esikoinen vaatii että muutamme mökkiin pysyvästi. Hobittimaiset mittasuhteet ovat pienille mieluisia, siirtolapuutarhamökkihän on kuin iso leikkimökki.

Siirtolapuutarha on selvästi ihan oma maailmansa, jonka säännöt ja sosiaaliset kuviot ovat vasta selviämässä. Olemme kuulleet kauhujuttuja espanjalaisen inkvisition kaltaisista senioreiden rangaistusretkikunnista, mutta toistaiseksi meininki on ollut tosi hyvä. Naapurustossa asuu sateenkaariperheitä, vanhoja mummoja ja lapsiperheitä - ja Sormusten Herra -faneja.

puheita ja esitelmiä

2007-05-30T11:35:00.000-07:00

Muutama tuttu on ihmetellyt miksi palloilin viime viikonloppuna telkkarin uutisissa. Selitys on että olin jälleen vihreiden puoluekokouksessa sihteerinä. Halailin jakkaraltani vastavalittua puoluejohtoa heidän kavutessaan lavalle kukitettavaksi.

Sihteerin hommassa on pakko kuunnella paljon poliittista puhetta. Olen tarjoutunut tehtävään osittain tämän pakon takia, ilman sitä vaipuisin omiin ajatuksiini tai uneen kuuntelemisen sijasta. Aiemmin ajattelin olevani älyllisesti tai aatteellisesti laiska, nyt tunnistan syyksi poliittisen puheen huonouden. Syy tähän on tutustuminen Juhana Torkin kirjoittamaan oivalliseen puhetaidon kirjaan Puhevalta.

Torkin mukaan esitelmän tarkoitus on jakaa tietoa, puheella vaikutetaan kuulijoiden asenteisiin. Puoluekokouksessa pidettiin vain muutama puhe, loput olivat esitelmiä. Kokouksen aloitti puolueen puheenjohtaja Tarja Cronberg. Sen sijaan että puhe olisi alkanut suosionosoitusten hiljettyä, joutuu vihreiden puoluejohtaja aloittamaan puheensa pyytämällä häliseviä kokoustajia hiljentymään. Cronberg ei pitänyt puhetta, vaan esitelmän. En muista mitä se käsitteli tai mitä Tarja sillä tavoitteli, niin huono se oli. Onneksi seuraavana päivänä, tultuaan uudestaan valituksi puoluejohtajaksi, Tarja oli kuin uudesti syntynyt. Hän otti kontaktin yleisöön ja puhui innoittavasti ja selkeästi ilman papereita.

Harvoja puheenpitäjiä olivat Tapani Hietaniemi, Oras Tynkkynen, Jyrki Kasvi ja väistyvä puoluesihteeri Ari Heikkinen. Uusi puoluesihteeri Panu Laturi nosti myös odotuksia. Anni Sinnemäen aloitus oli hyvä, mutta puhe taantui esitelmäksi kesken kaiken. Hietaniemi on karmea sähköpostinkäyttäjä mutta hieno sanankäyttäjä. Hän lopetti puheensa: "Perinteistä vasemmistoa emme ole, porvareita meistä ei tule, olkaamme siis vihreitä ja edellä".

Oras Tynkkynen otti yleisön hyppysiinsä heti alkusanoistaan lähtien. Oraksella oli selkeä viesti, jonka hän toisti, hän puhutteli yleisöä suoraan ja vetosi sen arvoihin, ja käytti mieleenpainuvia kielikuvia viestinsä välittämiseen. Oras esimerkiksi vaati Suomea "maailmanparantamisen kovaan ytimeen". Kun Oras lopetti puheensa sanoihin: "Meidän täytyy astua johtoon", räjähti sali innoittuneisiin suosionosoituksiin.

Puolueen varapuheenjohtajaksi valitun Jyrki Kasvin puheenvuoro sai myös osakseen yleisön jakamattoman huomion. Jyrki väitti provosoivassa puheenvuorossaan vihreiden radikalismin laimentuneen. Jyrkillä on taipumus taitavaan irvailuun: "Kaikkihan me kansanedustajatkin olemme omasta mielestämme nuoria ja radikaaleja, Koijärven kuraa kravatissamme". Kasvi tuskin vakuutti kerralla yleisöä väitteellään, mutta epäilemättä kylvi monen mieleen hedelmällisen pohdiskelun siemenen.

Suomessa edes puheesta elävät poliitikot eivät ole kummoisia puhujia. Jopa tasavallan presidentin uudenvuoden puhe, jonka pitäisi olla poliitisen puheen vuoden kohokohta, on ollut ainakin minun elinaikanani ollut kapulakielistä horinaa.

Mikä sitten olen muita arvostelemaan? Olen puhujana vasta oppilas, vaikka olen pitänyt paljon erilaisia puheita erilaisille yleisöille. Enimmäkseen olen puhunut keskinkertaisesti, välillä huonostikin. Joskus olen kuitenkin saanut yleisön liikutuksen tai innoituksen valtaan, se on tunne jonka haluan kokea uudelleen.

mielipidekirjoitus vaalirahoituksesta

2007-05-25T07:12:00.000-07:00

Vaalit menivät, samoin kahdeksan miljoonaa euroa ehdokkaiden vaalikampanjoihin. Suomalaisessa vaalijärjestelmässä rahalla ja henkilökohtaisilla kampanjoilla on on paljon väliä siihen, kuka tulee valituksi eduskuntaan. Suomessa vaaleja voi rahoittaa käytännössä täysin nimettömästi, yritysten tai muiden tukijoiden nimiä ei juuri löydy edustajien ilmoituksista.

Eniten rahaa käyttäneiden viidenkymmenen kansanedustajan joukossa on neljä demaria ja loput porvareita. Jos demarit aikovat vielä saada vanhan ryhmähuoneensa takaisin, luulisi heidän olevan kiinnostuneita rajoittamaan henkilökohtaisten kampanjabudjettien paisumista. Rkp:n tilanne saa puolestaan muistelemaan vanhan Laulu kahdestakymmenestä perheestä sanoja: Rosenlew, Frenckell, Ahlström, Donner, Wasastjärna, Ehrnrooth...

Tässä eilisessä Aamulehdessä julkaistu kirjoitukseni aiheesta:

Kasvava ulkopuolisen rahoitus kampanjoissa uhkaa politiikan riippumattomuutta ja kampanjarahalla on yhä suurempi merkitys ehdokkaiden läpipääsylle. Kevään vaaleissa kansanedustajaksi pääsi keskimäärin 39 000 euron kampanjalla, edellisissä vaaleissa summa oli noin 30 000 euroa. Henkilökohtaisen vaalirahan merkitys kasvaa samaa tahtia kuin nuorten kansanedustajien määrä vähenee. Yli 60-vuotiaiden osuus tuplaantui uudessa eduskunnassa, alle 30-vuotiaita ehdokkaita valittiin kaksi, edellisissä vaaleissa kuusi, sitä edellisissä kaksitoista.

Ehdokkaiden kampanjoihin upposi tänä keväänä kahdeksan miljoonaa euroa, joka oli enimmäkseen muuta kuin ehdokkaiden rahaa. Eniten rahaa kampanjoihinsa käyttivät jälleen kokoomuslaiset ja keskustalaiset. Porvariehdokkaiden vaalikassoissa on eniten tukia yrityksiltä, kun vasemmiston ehdokkaita ovat perinteisesti tukeneet ammattiliitot. Ulkopuolista rahaa saaneet kansanedustajat eivät käytännössä kerro rahoitusilmoituksissaan mistä he vaalirahansa saavat. Rahoittajat on helppo tehdä nimettömiksi summia pilkkomalla tai kierrättämällä lahjoitukset tukiyhdistysten kautta. Esimerkiksi keskustan ryhmänjohtaja Timo Kallin ilmoituksessa oli laitettu 57 000 euron lahjoitukset tukiryhmän nimiin.

Räikeintä poliittista rahanpesua edustaa pian kolmekymmentä vuotta yhtäjaksoisesti hallituksessa vaikuttanut Ruotsalainen kansanpuolue. Suuri osa Rkp:n rahoituksesta kierrätetään salaperäisen Stiftelse för det tvåspråkiga Finland –säätiön kautta. Kukaan ei tunnu tietävän kenen rahoilla Rkp vaalikampanjansa käy, ja puheenjohtaja Stefan Wallin ei sanojensa mukaan edes halua tietää mistä rahat tulevat. Ei ole yllätys että kokoomuksen ohella Rkp vastustaa vaalirahoituslain muuttamista.

Vaalirahoitusta alettiin Suomessa säädellä länsimaista viimeisten joukossa vasta 2000-luvun alussa. Laki vaalirahoituksesta on kuollut kirjain, sillä sen rikkomisesta ei seuraa rangaistusta. Suomen ylpeily korruptoitumattomuudella on turhaa niin kauan kuin vaalirahoitus pysyy hämärän peitossa.

kolkyt ja risat

2007-05-17T02:39:00.000-07:00

Kahden kolmekymppisen kohtaaminen kuulostaa nykyään mummojen jutuilta osuuspankin jonossa. Kuulumisten ohessa käydään läpi krempat, mistä kohtaa milloinkin kolottaa ja mihin leikkaukseen ollaan jonossa. Ollaan sitten tupareissa tai varpajaisissa, on luvassa mitä vaiherikkaampaa sairaskertomusta. Tarinat vaihtelevat tavanomaisista "sain hiirikäteen jännetuppitulehduksen", "piti lopettaa kahvinjuonti, ei enää viime mahakatarrin jälkeen ole pystynyt" erikoisempiin "mä pystyn jo kävelemään jalka tönkkönä, on se lonkka jo sen verran parempi", "pelasin lasten kanssa kiekkoa, kaaduin ja käsi hajosi viidestä kohtaa".

Ei tällaista ollut vielä viisi vuotta sitten, miten on mahdollista että kolmekympiset ovat jo ihan risoja? Urheilevat kolmekymppiset ovat sesonkirisoja, heillä on joku paikka paketissa jonkin aikaa ja sitten taas mennään ruoto suorassa. Toinen riskiryhmä ovat ne kolmikymppiset, joita uhkaa totaalinen rupsahtaminen vuosia jatkuneen epäterveellisen elämän jäljiltä.

Liityin vanhan futisjoukkueeni sähköpostilistalle, joka on tragikoomista luettavaa kundien ilmoitellessa minkä invaliditeetin takia eivät milloinkin pääse kentälle. Jos itse olisin työnantaja, kieltäisin jyrkästi työntekijöiden osallistumisen puulaakipeleihin. Toisin kuin ohjatussa liikunnassa, niissä ei lämmitellä eikä venytellä ja vammoja sattuu sen mukaisesti. Pahimmassa ottelussa, jossa olen ollut mukana, oli joukkueemme saldona katkennut akillesjänne, sijoiltaan mennyt olkapää, nilkan sivusidevamma ja kaksi revähtänyttä reittä. Oli siinä vaihtopenkin tuntumassa ulinaa ja hampaiden kirskuntaa.

Aionko mennä kokeilemaan miten leikattu polvi kestää pelaamista? Tietenkin! Jos vain saisi selän kuntoon ennen sunnuntaita...

edit. 21.5.
Pelaaminen oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti, sää oli loistava ja meininki myös. Pallokin totteli kohtuullisesti vuoden tauosta huolimatta. Jouduin toteamaan olevani suunnilleen 45 minuutin pelikunnossa. Kaksi tunnin peliä putkeen oli aivan liikaa, mutta kun vaihtomiehiä ei enää toisessa pelissä ollut niin ei muukaan auttanut. Jalat kramppasivat lopulta sen verran pahasti etten päässyt enää omin jaloin kentältä pois. Varsinaisilta vammoilta onneksi vältyttiin koko turnauksessa. Se olikin minulle ensikokemus kramppailusta, saa nähdä miten huomisessa finaalissa Paolon vanhat jalat kestävät.

Finland, 12 points!

2007-05-13T23:37:00.000-07:00

Jeeeeee! En muista milloin olen ollut viimeksi näin ylpeä Suomesta. Suomen järjestämät euroviisut olivat kaikkien aikojen parhaat. Nuoret suunnittelijat, puvustajat, valaisijat, videoiden tekijät ja vapaaehtoistyöntekijät tekivät silmiähivelevää jälkeä. En muista nähneeni näin tyylikästä showta ikinä, kiitos YLE!

Räjähtävä alku Lordi-videolla oli hyvä. Antti Jokisen Lordi-videossa oli aika perusainekset Lapin eksotiikkaa ja räjähdyksiä, mutta se toimi kuin junan vessa.

Juontajat olivat loistavia. Onhan se Heikki tosi kiva mutta Mikko Leppilampi oli vaan ihan tähti. Jaana suoriutui myös oikein hyvin ja ranskan läksyt oli tehty hienosti. Krisse räjäytti pankin takahuoneen puolella. V&A:n mainioissa viisuvalvojaisissa ulvottiin naurusta kun Krisse pääsi irti esiintyjiä hönnittämään.

Suomi-videopostikortit olivat raikkaita ja hauskoja, Suomi ja suomalaiset näytettiin todentuntuisesti ja lämpimästi.

Hanna Pakarinen oli mahtava, todella hienosti vedetty esitys. Vaikka biisi oli hähän teiniangstinen, veti Hanna sen todella karismaattisesti ja uskottavasti. Jeee! Suomi oli Kreikan jälkeen menestynein Länsi-Euroopan maista (tai ex-länsiblokki). Se on hieno saavutus.

Kisoissa oli yllättävän hyviä biisejä. Viisut voi näköjään voittaa edelleen ihan vaan hyvällä laululla. Serbian esityksessä vain laulettiin, ei ollut paljasta pintaa, rajähdyksiä tai joukkotanssikuvioita.

Pari kauhunhetkeä piti kuitenkin kokea. Ensin siinä väliaikanumerossa alkoi uhkaavasti näyttää siltä että sieltä muna-kondomin sisältä hyppää esiin Jorma Uotinen. Viisukatsovalvojaisissa alkoi spontaani huuto: "Ei Jormaa, eiii, älkää päästäkö sitä esiin sieltä munasta!" Jorman pelko osoittautui aiheettomaksi, mutta minkä helvetin takia se joulupukki piti sinne änkeä? Kaikki muu meni niin hyvin, kuka perkele sen keksi?

Kaikki eivät osanneet iloita. Tomi Putaansuu oli pettynyt kun Euroviisut eivät muuttuneetkaan hevikisoiksi. Suomen euroviisufanikerhon puheenjohtaja haukkui kisat lyttyyn jo ennen niiden alkamista. Kuka olisi halunnut tällaisen ankeuttajan mukaan järjestelyihin? Arkin Ola ei ollut kovin hyvä häviäjä. Kisat olivat "paskakisat" eikä lavaste toiminut Olan mielestä kunnolla. Ola ei oikein päässyt vauhtiin eikä Arkin biisin kertosäe koskaan tullut. Pisteet olivat siihen nähden ihan kohtuulliset.

Eurovisut olivat suurin Helsingissä koskaan järjestetty yleisötapahtuma ja toi helsingistä parhaat puolet esille. Faneille, turisteille ja kaupunkilaisille oli ilmeisen hyvin kaikenlaista oheishappeningia. Uuttera viisukirjeenvaihtaja Elina kirjoitti unelmien Helsingin toteutuneen viikoksi. Kiitos Elinalle ansiokkaasta raportoinnista tapahtumien ytimestä. Oli se hienoa kuulla kahdenkymmenenviidentuhannen ihmisen laulavan eurovision tunnaria diudiu-versiona Senaatintorilla. Hyvä me!

klesana

2007-05-12T00:11:00.000-07:00

Viikko on mennyt todella ankeissa merkeissä. Hankinen vire oli jo ennestään kehno, sitten iski selkäjumi. Koko alaselkä meni tuskalliseen kramppiin, enkä pystynyt kävelemään kunnolla enkä seisomaan suorassa. Tätä on käynyt joskus aikaisemminkin, mutta koskaan jumitus ei ole kestänyt kahta päivää kauemmin. Aikaisempien kertojen jäljitä minulla oli hyvät tropit, jotka eivät tällä kertaa meinenneet millään auttaa. Faijan ohjeiden mukaan yritin pysyä kevyessä liikkeessä, koska makaamalla ei selkä parane. Kolmantena jumituspäivänä alkoi kipeytyä kurkku ja nousi kova kuume.

Nielutulehdus on varmaan v-mäisin tauti, jota olen potenut. En tiennyt että sellaista kurkkukipua on olemassa, itku tuli kun yritti niellä, nukkumisesta ei puhettakaan. Aamulla kunnallisia jonotusmusiikkeja kuunneltuani painuin saman tien yksityiselle lääkärille (onneksi on vakuutukset kunnossa), joka määräsi kuurit tulehdukseen. Edessä oli dilemma, kipuläkkeitä ja antibiootteja ei saa syödä tyhjään mahaan, mutta syöminen oli mahdotonta ilman kivunlievitystä.

Toinen ongelma oli selkäkipu. Kovassa kuumeessa ei jaksa muuta kuin maata rötköttää, mutta selkäkivun uudelleen pahentuessa ei voinut jäädä sängyn pohjalle. Jotenkin onnistuin vaihtelemaan asentoa ja hyvin kevyesti venyttelemään, sekä nielemään alle jugurtit ja päälle pillerit. Nyt on kuuri sen verran iskenyt että parantuminen häämöttää. Sen verran karmeaa tämä on ollut että yritän kaikin keinoin estää tämän tarttumisen muihin. Olenkin pessyt käsiäni hullun lailla, vaihtanut kaikki käsipyyhkeet, pitänyt käteni erossa ruokailuvälineistä ja ruuista, sekä desinfioinut kämpän ovenkahvoista lavuaareihin. Toivottavasti se auttaisi, en halua ajatella mitä lasten sairastumisesta seuraisi.

Tämä viikko on taas tuonut mieleen ex-pomoni, ystäväni Jyrkin sairaskertomukset. Pystyn paremmin asettumaan hänen asemaansa ja olotilaansa säännöllisten kausihoitojen jälkeen. Minulla tämä on ollut alle viikon pituinen kärsimys, siihen nähden olen onnekas. Toivottavasti myös Jyrki pääsisi tänä vuonna eroon inhoista syöpähoidoista. Nyt näppäimistöä ja hiirtä desinfioimaan...

Hieno amerikka

2007-05-10T03:43:00.001-07:00

Tiedämme television ja sanomalehtien perusteella että amerikkalaiset (Yhdysvaltojen asukkaat) ovat älyttömän lihavia, he ovat maailman pahimpia saastuttajia ja ampuvat toisiaan kouluissa ja kampuksilla. Amerikkalaiset sotivat eri puolilla maailmaa terrorismia vastaan, vaikka salamaniskut tappavat enemmän amerikkalaisia kuin terroristit.

Amerikkalaiset ovat tyhmiä ja heidän presidenttinsä vaikuttaa todella hölmöltä myös. Yli puolet amerikkalaisista uskoo edelleen että se oli Saddam, joka ne tornit räjäytti. Yli 40 miljoonaa amerikkaista kuuluu fundamentalistiseen kristilliseen oikeistoon, joka valtaa hyvää vauhtia republikaanipuoluetta.

Amerikkalaisissa elokuvissa ihmisten laseissa on mehun väristä litkua kun ollaan juovinaan punaviiniä - katsokaa itse, joka ikinen kerta. Eivätkö he muka tiedä miltä viini näyttää? Amerikkalaiset eivät ole vieläkään keksineet toimivaa äänestyskonetta ja presidentiksi valittiin toiseksi eniten ääniä saanut ehdokas. Silti he valvovat innokaasti vähemmän kehittyneiden maiden vaaleja. Amerikkalaisten terveydenhuoltojärjestelmä on maailman tehottomin ja oikeusjärjestelmä naurettava. Amerikkalaisten kansallispeli baseball on maailman tylsintä, löysän näköiset äijät lähinnä nojailevat mailoihinsa ja syljeskelevät naurettavan näköisissä housuissaan.

Ärsyttävintä amerikkalaisissa on se, että he aidosti kuvittelevat maansa olevan talo kukkulalla, kaikkien ihailun ja haaveiden kohde.

Koska Yhdysvallat on niin valtavan suuri maa, täytyy siellä olla paljon hienojakin asioita. Siellä ovat maailman parhaat yliopistot, rikas kirjallisuus ja kansojen yhteensulautumisen seurauksena mahtavaa musaa ja ruokia. Vaikka keskushallinto onkin mätä, siellä on satoja kaupunkeja ja kokonaisia osavaltioita, jotka ovat ilmoittaneet leikkaavansa reippaasti kasvihuonekaasupäästöjään.

Haluaisin lähteä joskus ottamaan selvää siitä hienosta Amerikasta, josta ei kerrota hesarissa tai A-studiossa. Siellä tapaisi varmasti myös todella fiksuja ihmisiä ja näkisi punapuita, isoja vaahteroita, mahtavia kanjoneita ja rannikoita. Siellä voisi kuunnella hyviä indie-bändejä, tavata ystävällisiä ihmisiä ja ihmetellä tekemisen meininkiä.

Kerran vielä, Paolo!

2007-05-02T23:20:00.000-07:00

Onneksi englantilaista finaalia Mestareiden liigaan ei tullut. Kukaan ei olisi kestänyt siitä seurannutta brittien itsetyytyväisyyttä.

Eilinen peli oli hieno elämys. AC Milan pelasi Manchester Unitedin ulos lähes täydellisellä ensimmäisen puoliajan esityksellä. ManUn nuoria tähtiä odottivat Giuseppe Meazza-stadionilla kiihkeä kotiyleisö, taivaalla jyrisevät salamat ja viileän kokenut kotijoukkue. Taustalle olisi sopinut soimaan alkusoitto Verdin Kohtalon voima -oopperasta.

Milanin aluepuolustus oli niin tiivistä ja saumatonta, että se näytti vievän ilmatkin vierailijoiden keuhkoista. Kokeneen puolustuslinjan edessä Gennaro Gattuso ravasi hullun kiilto silmissä ja sylki suusta pärskyen kiinni vieraiden pelintekijöihin. Vanhan palkkamurhaajan oloinen Andrea Pirlo veteli naruja ja määräsi pelin vauhdin. Vanhan näädän, keskushyökkääjä Pippo inzaghin takana kaiken nähnyt Clarence Seedorf ja nuori mestari Kaka vaihtoivat jatkuvasti paikkoja ja pyörittivät hyökkäystä kiireettömän oloisina, kuin palloa olisivat heiltä tavoitelleet huippupelaajien sijaan naapurin lapset.

Italialaisten joukkueiden suuruus on usein ollut loiston sijaan sitä, että ne saavat vastustajan näyttämään huonolta. Romaa vastaan seitsemän maalia Old Traffordilla ampunut ManU ei ole tietääkseni koskaan tehnyt maalia Meazzalla, nytkin heidät paimennettiin puistopelaajien näköisiksi. Puolustuslinjasta puuttui oma suosikkini, kapteeni Paolo Maldini. Ennen ManUn kohtaamista Maldinilta kyseltiin miten hän aikoo pysyä huikean nopean ja taitava Ronaldon perässä, mutta hän suhtautui asiaan rauhallisesti. Maldini pelasi huipulla, Milanin edustusjoukkueessa jo 22-vuotta sitten kun Christiano Ronaldo syntyi. Hän on pelannut muiden muassa Gullitin, van Bastenin, Roberto Baggion, Rivaldon ja Tottin kanssa, nähnyt tähtien syttyvän ja sammuvan.

Italiasta ovat kotoisin maailman parhaat puolustajat, heidän linjansa jatkuu rikkumattomana Milanin punamustissa. Maldinin oppi-isä oli legendaarinen libero Franco Baresi. Nyt Maldinin vierellä paitsioansoja rakentaa eräs oman sukupolvensa suurista, Alessandro Nesta. Maldinin jalat alkavat 38-vuotiaana olla niin kolhiintuneet, ettei hän enää kovin kykene harjoittelemaan, mutta kun finaali Liverpoolia vastaan Ateenassa koittaa, on tuttu herrasmies jälleen keskiympyrässä kättelemässä Steven Gerrardia kapteenin nauha käsivarressaan.

Kerran vielä Paolo!

vieraat kaaleet

2007-04-16T12:59:00.001-07:00

Kuuntelin päivittäistä infotarvettani täyttääkseni mainion radiotoimittajan Tuomas Enbusken vetämän keskustelun suomalaisesta romanikulttuurista. Tajusin että en tiedä Suomen toisesta virallisesta perinteisestä etnisestä vähemmistöstä juuri mitään - Tharin aavikon kansat tai Japanin Ainutkin ovat huomattavasti tutumpia.

Tietenkin olen nähnyt romaneja vaikka kuinka monta kertaa. Ensireaktio on ollut ennakkoluulo, paikallisjunassa pelkäsin nuorten romanien alkavan rettelöidä tai kaupassa mietin että onkohan niillä jo myymäläetsivä perässään. Viime vuonna oli ensimmäinen kerta kun puhuin romanin kanssa. Olin siis onnistunut elämään yli kolmekymmentä vuotta kohtaamatta yhtään romania tai kuulematta koskaan romanikieltä, vaikka olen valkolaiseksi varsin utelias ja sosiaalinen.

En muista nähneeni televisiossa yhtään romanikulttuuria käsittelevää dokumenttia tai lehdissä yhtään laajaa artikkelia. En muista koskaan nähneeni yhtään romania yhdessäkään kunnanvaltuustossa, mainoksessa tai televisiosarjan henkilönä. Elokuvissa ja populaariulttuurissa romanit ovat yleensä pahiksia: pikkukonnia tai edkkarien verikostavia heimolaisia. Mediassa romanit ovat esillä lähinnä rikosTV:n tyyppissä ohjelmissa tai rikosuutisoinneissa. Romaneista tulevatkin mieleen mersut, kansallispuvut, siisteys, viinan trokaaminen, varastelu, tangomarkkinat, ravit ja huoltoasemat.

Ei ole suuri ihme että romaneilla on edelleen tarvetta pitää etäisyyttä valtaväestöön. Radio-ohjelmasta selvisi muun muassa että Ruotsin vallan aikana 1600-luvulla oli voimassa ns. hirttolaki, jonka mukaan vastaan tulevan romanin sai hirttää siltä seisomalta. Sama politiikka koski myös juutalaisia. Vuonna 1812 annettu julistus määräsi "vialliset kiertelevät tattarilaiset ja mustalaiset sekä muut pahatapaiset irtolaiset henkilöt, joista ei ole yleiseen työhön", säilytettäväksi: miehet Viaporin työlaitokseen ja naiset Turun kehruuhuoneeseen. 1500-1800-luvuilla myös kirkko osallistui mustalaisvainoihin.

Romanit eivät tunnu pärjäävän kovin hyvin valtaväestön seassa Suomessa tai muissakaan maissa, ainakaan valtaväestön mittareilla. Helsingin seudun romanilapsista 60 % ei läpäise peruskoulua. Laulaja Rainer Frimanin ja sosiaalisektorilta tihkuvien arvioiden mukaan romanien tilanne ei ole häävi. Frimanin mukaan nuoret romanit omaksuvat valtakulttuurista lähinnä huonot puolet eivätkä romanien perinteiset hyveet, vanhempien kunnioittaminen tai sukulaisista huolehtiminen, ole enää entisellään. Samaa tosin valittavat keski-iän ylittäneet valkolaiset omistaan.

Wikipediassa on kohtuullisen ansiokkaan oloinen artikkeli Suomen romanien kulttuurista. Romanien keskinäinen tiukka hierarkia vaikuttaa tosiaan oudolta, nainen ei saisi olle miehen yläpuolella edes rullaportaissa. Imetyksen boikotoiminen ja ajatus synnyttäneen naisen saastuneisuudesta vaikuttavat kyllä todella kummallisilta tänä päivänä.

Mielipiteen muodostaminen on vaikeaa kun tietoa on niukasti. Romanit ovat suullisen perinteen kansaa, eivätkä he kummemmin itsestään kirjoita verkkosivuille tai aikakauslehtiin. Tarjolla on vain valtion virallista, hygieenistä tietoa. Mansefoorumille oli perustettu oikein kysymys- ja vastausfoorumi romanikulttuurin tutuksi tekemiseksi, vastaajina Tampereen seudun romanien edustajat. Sielläkin meininki oli, että romanikulttuuri on hieno asia, muttei siitä valkolaisten tarvitse liikaa tietää. Yksinkertaisimpiakaan tervehdyksiä ja romanikielisiä ilmauksia ei suostuta paljastamaan eikä tavoista kummemmin kerrota, puvuista pitäkööt valkolaisnaiset näppinsä erossa. Nettisivuista, kirjoista tai kansista ei taida mitään hyötyä olla, pitänee ottaa asia vaikka Kyöstin kanssa puheeksi.

suuntaa etsimässä

2007-04-16T11:52:00.000-07:00

Minulta on nyt kovasti kyselty tulevaisuudensuunnitelmistani eduskuntatöiden loputtua. Vastaus on, etten tiedä. Minulle ei ole vielä selvinnyt, mitä ryhdyn tekemään seuraavaksi.

Muutama asia minulle kuitenkin on selvinnyt. Olen huonommassa fyysisessä kunnossa kuin koskaan aikaisemmin. En saa sormia maahan kun taivutan eteenpäin. En ole tehnyt mitään jännittävää ja romanttista vaimolleni liian pitkään aikaan, tai edes päässyt viettämään kahdenkeskeistä aikaa. En tiedä mitä haluan tehdä, en myöskään tiedä mitä unelmia minulla on, tai edes onko niitä. En ole enää vähään aikaan ollut niin virkeä kuin mihin olen tottunut.

Näiden asioiden korjaaminen ja miettiminen on nyt päällimmäisenä mielessä.

Tämä kaikki ei sinänsä ole mikään ihme, vastaava elämäntilanne ajaa useimmat samaan jamaan. Takana on kuuden vuoden pätkä kokopäivätöitä (välillä kahta työtä), osa-aika-opiskelua (joka on onneksi ohi) ja kahden lapsen kasvua vauvasta päiväkoti-ikään. Olen selvinnyt ihan kohtuullisesti: olen edelleen naimisissa, olen valmistunut, olen lihonut vain vähän ja saanut olla lasten kanssa tosi paljon (olen ollut hommissa, joissa ei ole tarvinnut juuri ylitöitä tehdä).

Jotakuinkin kaikki valintani opintojen, harrastusten ja ammattien suhteen ovat olleet toimeentuloa ja perinteistä uraa ajatellen virheitä. Myös muiden kuin minun on ollut vaikea ymmärtää, miksi näin kyvykäs ihminen ei ole päässyt ammatillisesti tämän pidemmälle. Siinä on yksi syy lisää miettiä tarkkaan mihin seuraavaksi ryhdyn.

Ehdin kokeilla valmistumisen jälkeen aikuiselämäni ensimmäistä lomapäivää, sellaista jona ei tarvitse opiskella. Se oli niin hienoa että haluan niitä lisää. Nyt kun lapset ovat olleet terveenä, olen päässyt viettämään joitain varsin joutilaita päiviä. Vietyäni lapset päiväkotiin olen lähtenyt aamulenkille Kaupin metsäpoluille, ensin kävellen, sitten juosten ja syvemmälle metsään. Kunto onkin jo parantunut pohjalukemista. Viime aikoina lähiympäristön tapahtumat ovat saaneet arvostamaan terveyttä entistäkin enemmän.

Edellisten töideni valtavasta päivittäisestä infoannoksesta en ole päässyt noin vain irti. Aleneva päiväannokseni on koostunut sanomalehdestä ja muutamasta päivittäisestä radiodokumentista, joita olen kuunnellut podcasteina lenkillä tai vaikka pyykkejä ripustaessa.

Tavoitteena on tila jossa saan takaisin fyysisen kuntoni ja liikkuvuuteni, sekä tulen toimeen jonkin aikaa ihan omine ajatuksineni ilman infoa ja toimintaa. Eiköhän se suunta siinä tilassa jo ala valjeta.

vuodet Kasvimaalla

2007-03-27T01:15:00.000-07:00

Nyt se on ohi, valtiopäiväkausi Jyrkin avustajana. Neljä vuotta menivät nopeasti, niiden aikana tapahtui paljon sekä töissä että siviilissä. Perheeseeni syntyi kaksi lasta ja kaksi gradua, muutimme toiseen kaupunkiin.

Jyrki eli mukana isoissa elämänmuutoksissani, saatoin hoitaa sairastuneita lapsia tai tehdä työn ohella gradua joustavammin kuin monessa muussa työssä olisin voinut. Tästä olen Jyrkille ikuisesti kiitollinen. Myös minä olen elänyt voimakkaasti Jyrkin elämänmuutoksissa, kansanedustajuudessa ja totuttelussa elämään sairauden kanssa. Välillä nosteltiin yhdessä shampanjalaseja voittojen kunniaksi ja välillä vastailtiin toimittajien uteluihin syövästä.

Ainakaan meidän tiimissämme työsuhteemme ei ollut mitenkään tiukan ammatillinen. Mielestäni avustajan tehtävänä on edustajan kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja työolosuhteista huolehtiminen. Jos edustaja ei voi hyvin, hän ei kykene luovuuteen eikä yhteiskuntaa uudistavien ajatusten ja aloitteiden esittämiseen. Jyrki on todellakin kyennyt, hän on ollut yksi näkyvimmistä ensimmäisen kauden edustajista. On hienoa lähteä tietäen että Jyrki on jatkossakin hyvissä käsissä, Petteri Nisula siirtyi hänen avustajakseen Merikukan leivistä.

Eduskunnassa oppi lukemaan päätöksentekosysteemiä, vaalitiimiharrastuksissa pääsin yhä syvemmälle kampanjoinnin saloihin. Jyrkin avustajana pääsin oppimaan muun muassa työelämän muutoksesta, verkkoyhteisöistä ja tietoyhteiskunnasta, mutta ennen kaikkea innostuksen voimasta ja hauskuudesta. Innostus ja uteliaisuus ovat Jyrkille ehtymättömiä luonnonvaroja ja parantumatonta ja tarttuvaa laatua, toisin kuin se toinen tauti.

Varsinkin monista oman eduskuntaryhmän työtovereista tuli rakkaita ystäviä, joiden seuraa on kovasti ikävä. Eduskunta on työpaikkana kiehtova, historiaa ja merkityksiä tihkuva. Vihreiden ryhmässä myös avustajat pääsevät osallistumaan ryhmäkokouksiin. Se tarkoittaa monella tavalla politiikan sisäpiiriläisyyttä, jota sitäkin tulee ikävä. Monena päivänä näiden ihmisten seurassa ja merkittävien tapahtumien huminassa olisin ollut valmis maksamaan siitä lystistä.

Nuoriso, perkele - osa II

2007-03-20T00:52:00.000-07:00

Niinhän siinä sitten kävi. Yli 60-vuotiaiden osuus tuplaantui uudessa eduskunnassa, alle 30-vuotiaita valittiin kaksi (viime vaaleissa 6, sitä edellisissä 12). Oraksen hieno äänimäärä ja läpimeno ilahduttivat. Myös eduskunnan nuorin kansanedustaja, 24-vuotias Tuomo Puumala on aika epeli. Armoton Kokkolan palloveikkojen kannattaja on edennyt vaatimattomista lähtökohdista kaupunginvaltuuston puheenjohtaksi ja kansanedustajaksi.

Kansanedustajien ja äänestäjien varallisuuden välinen kuilu kasvoi jälleen näissä vaaleissa. Kansanedustajien vaalirahoitusselvitykset tulevat kertomaan jälleen kasvaneista henkilökohtaisista kampanjabudjeteista. Juuri muuta selvitykset eivät sitten kerrokaan, poliitikkojen ei tarvitse käytännössä kertoa miten ja keneltä ovat rahansa saaneet. Vaalirahoituksen voi järjestää helposti niin etteivät rahoittajat paljastu, eikä ilmoitusten oikeellisuutta valvota edes pistokokein. Ei ole mikään yllätys että eniten rahaa käyttäneet ehdokkaat löytyvät voittoisien porvaripuolueiden riveistä.

Vielä huutavampi vaalijärjestelmämme epäkohta on vaalipiirijärjestelmän toimimattomuus. Kaikki puolueet ovat olleet liikuttavan yksimielisiä siitä että pienten vaalipiirien järjesttömiksi kohonneet äänikynnykset pitää korjata, mutta epäkohdasta hyötyvät punamultapuolueet ovat lykänneet muutokset aina vaalien yli. Nyt vaalijärjestelmän marttyyriksi päätyi Tarja Cronberg, joka putosi 180 äänen marginaalilla eduskunnasta, vaikka sai vaalipiirissään toiseksi eniten ääniä.

On myös karmea sääli ettei Suomi saanut Zahra Abdullasta vieläkään historiansa ensimmäistä maahanmuuttajataustaista kansanedustajaa. Jos jotain positiivista hakee vihreiden vaalivoiton lisäksi, niin naisten määrän kasvu eduskunnassa ilahduttaa. Myös eduskunnan jalkapallojoukkue sai kovia vahvistuksia. Ville Niinistö on taitava ja hyväkuntoinen pelaaja, Paavo Arhinmäki ja Tuomo Puumala ovat entisinä pelimiehinä hekin vahvistuksia, kunhan laihduttavat sen verran että jaksavat juosta pallon perässä. Paavonkaan ei vähään aikaan tarvitse kiertää lähiökuppiloissa agitoimassa. Laihdutusvinkkejä pojat voivat kysellä vaikka sutjakoituneelta Antti Kaikkoselta.
Markku Uusipaavalniemi ja Nokian työväenpainija Marko Asell tuovat kovakuntoisina urheilijoina uutta säpinää maalineduskahinoihin. RKP:n Stefan Wallin on hyväkuntoisena Aston Villan kannattajana myös jonkintasoinen vahvistus. Eduskunnan naisten pelitaidot ovat minulle Tuija Braxia lukuunottamatta toistaiseksi arvoitus.

Oikeiston marssi oli hurja ja samoin vasemmiston alamäki. En todellakaan nähnyt ennalta miten vaaleissa tulisi käymään, uskoin demareiden pystyvän säilyttämään paremmin asemiaan negaatiokampanjallaan eläköityvän äänestäjäkunnan mielissä.

Porvarihallitus näyttää vääjäämättömältä, vaikka hallitusneuvotteluissa Kepu ja puoluesihteeri Iso K kilpailuttavat hallituskumppaninsa kipurajoille asti. Viimeksi tilanne toinen, kun pitkän opposition näännyttämät kepulaiset suostuivat demareiden nylkyriehtoihin hallitukseen päästäkseen. Nyt Kokoomuksella on sama hinku hallitukseen, ehdot saavat olla karmeat jotta omille kannattajielle voitaisiin perustella hallituksen ulkopuolelle jääminen.

Demarien tappio oli niin raju että sitä on kerta kaikkiaan mentävä parantelemaan oppositioon. Vasemmistoliitolla ei liioin ole asiaa hallitukseen. Apupuolueita tarvittaneen kaksi kappaletta jos hallituspohjaksi halutaan 120 paikkaa eduskunnasta. RKP apuyöränä ei taida aivan riittää, onneksi. Uskon että Vihreistä ollaan tällä kertaa kiinnostuneita hallituskumppanina. Puhdas porvarihallitus, jossa olisi Kepun ja Kokoomuksen lisäksi RKP ja Kristilliset, kuulostaa karmivalta. Ihmiskilviksi ei Vihreidenkään kannata lähteä, mutta porvarihallituksessakin olisi mahdollista edistää monia Vihreille tärkeitä asioita.

Vasemmiston tilanne näyttää surkealta. Demareiden pahin ongelma ei mielestäni ole vaalitulos vaan yleinen pysähtyneisyys. Entinen uudistajapuolue tuntuu jämähtäneen menneen maailman tunnelmiin, jotka havainnollistuvat puolueen johtohenkilöissä ja esimerkiksi työväentalon vaalitilaisuudessa. Ketkä ovat ne nousevat kyvyt, jotka tekisivät järjestönharmaasta sosialidemokratiasta ihmiskasvoisempaa ja nykyaikaisempaa? Hiljaista on kykyrintamalla.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmässä on kolme naista, Paavo Arhinmäki ja liuta äijiä. Tulevaisuus ei todellakaan ole ensimmäinen sana, joka Vasemmistoliitosta tulee mieleen.

Vasemmiston alennustila on valitettava. Kumppaneita ympäristön puolustamiseen, tasa-arvon edistämiseen, tai vähäosaisten puolustamiseen on yleensä saanut etsiä vasemmalta.

Vihreiden tulevaisuus näyttää valoisalta, nuoria huipputyyppejä tunkee ovista ja ikkunoista. Eduskuntaryhmän nuorista tähdistä Ville Niinistö, Oras Tynkkynen, Anni Sinnemäki ja Johanna Sunuvuori ovat jo nyt valmiita melkein mihin tahansa haasteisiin. Vaalijärjestelmän väistämätön muutos tukee Vihreitä. Meillä alkaa olla myös sama tilanne kuin Suomen jalkapallon veikkausliigalla: kovat paluumuuttajat Euroopan kentiltä nostavat sarjan tasoa, samoin Arkadianmäen ammattilaisista osa palaa dynamoiksi piirisarjoihin. Myös kampanjoinnissa Vihreät eivät enää häviä muille, kasvavasta jäsenkunnasta porukkaa riittää kaduille ja porukassa on nuoria ja kokeneita kampanjatyöläisiä. Haasteena onkin säilyttää puolueen tinkimättömyys ja räväkkyys.

nuoriso perkele!

2007-03-17T11:30:00.000-07:00

varoitus: tämän kirjoituksen loppupuolella on kuvausta, jolla voidaan yrittää vaikuttaa herkässä mielentilassa olevan lukijan ehdokasvalintaan.

Sormissa on painomustetta vaaliesitteistä ja reidet ovat jumissa rapuissa ravaamisesta. Tuskin enää pysyn nahoissani kun vaalituloksen saamiseen on vuorokausi aikaa.

Vihreiden kannalta kampanja on mennyt hyvin eri merkeissä kuin mitä muistan koskaan aikaisemmin tapahtuneen. Kriisejä ei ole ollut, fiilis ja vastaanotto on ollut hyvä, mutta gallupit ovat olleet huonoja, eilistä lukuunottamatta. Eiliset Taloustutkimuksen luvut (vihreiden kannatus 9,7 %) nostivat fiilistä todella paljon. Olen kuitenkin sekavissa tunnelmissa. Ennakkoäänestys on ollut vilkasta ja vilkkaus on painottunut Vihreiden kannalta hyville alueille, myös naiset ovat jälleen kerran olleet miehiä aktiivisempia. Myös vaalikoneiden käytön yleistymisen vaikutukset ovat lupaavia.

Mutta mutta, nuoriso näyttäisi nukkuvan jälleen. Sitten 1970-luvun ei kukaan ole höpissyt nuorten ratkaisevan vaaleja, eikä ihme. Ennakkoäänestystilastot ovat synkää luettavaa: alle 24-vuotiaista 14 % on käynyt ääänestämässä, kun eläkeikäisten aktiivisuus on jo ennen vaalipäivää 52,5 %. Yli 55-vuotiaat ovat antaneet jo yli 700 000 ääntä kun alle 34-vuotiaiden panos on ollut surkeat 160 000. Toivoni lepääkin siinä että anopitkin olisivat kypsyneet äänestämään Vihreitä. Se on ainakin varmaa että Vihreiden vaalivalvojaiset alkavat tutuissa merkeissä: ennakkoäänten jälkeen tunne on kauhu, joka hellittää illan mittaan ja toivottavasti yltyy riehakkaaseen juhlintaan suurten kaupunkien keskustojen äänten laskennan valmistuessa.

Eduskunnassa on yli 50-vuotiailla miehillä jo nyt yksinkertainen enemmistö. Nyt ovat käynnissä maailman ensimmäiset parlamenttivaalit, joissa yli puolet äänestäjistä on yli 50-vuotiaita. Jos nuorten äänestysaktiivisuus jatkuu vaalipäivänäkin surkeana, voi tilanne olla se, että yli puolet annetuista äänistä on tullut eläkeläisiltä. Puolueet tietävät tämän, ja vaalilupauksia onkin jaeltu lähinnä eläkeläisille. Nukkuvat nuoret ikäluokat ovat saaneet maksaa kalliisti. Korkeakouluopiskelijoiden opintorahaa ei ole korotettu vuoden 1992 jälkeen, sen sijaan sitä laskettiin vuonna 1995. Minimiäitiyspäiväraha on peruspäivärahaa elempana ja sen varaan on pudonnut nuorista äideistä yhä useampi. Köyhyydessä (EU:n köyhyysraja: 750 €/kk/aikuinen) elää Suomessa 135 110 lasta.

Nuoret miehet äänestävät niin vähän, että he ovat tätä menoa pian maahanmuuttajien ohella ainoa kansanryhmä, joka ei ole eduskunnassa edustettuna. Eduskunnan nuorin kansanedustaja, tällä hetkellä ainoa alle 30-vuotias, on Oras Tynkkynen. Olen seurannut hänen työtään läheltä ja olen ollut siitä erittäin vaikuttunut. Oras on perehtynyt isoihin ongelmiin, erityisesti ilmastonmuutokseen. Kuitenkin häntä kuunnellessa jopa minunlaiseni kyynistynyt politrukki hengittää vapaammin, ratkaisuja on olemassa ja ne ovat loogisia. Oras esittää ratkaisuja tavalla, joka saa vaihtoehdottomuuden ja pelottelun vaimenemaan. Oras edustaa minulle toivoa monella tavalla, sitä toivoa joka vihreillä, omalla sukupolvellani ja maailmalla on. Toivon että hän saa jatkaa eduskunnassa mahdollisimman tukevalla mandaatilla.

Toivon myös pomolleni Jyrkille hyvää menestystä vaaleissa, merkit ovat lupaavat. Jyrki on nostanut poliitiikan aiheeksi jokapäiväiseen elämäämme ja yhteiskuntaamme voimakkaasti vaikuttavia asioita, joita on pidetty teknisinä, politiikan ulkopuolisina. Hänen asiantuntemuksensa on eduskunnassa korvaamaton. Jyrki on myös pärjännyt kansanedustajana erittäin hyvin poikkeuksellisesta lahjakkuudestaan ja hyväsydämisyydestään huolimatta.

Asiat ja arvot kohdallaan

2007-03-11T14:05:00.000-07:00

Vaalilauseiden kirjoittaminen on pirun vaikeaa, tiedän kun olen itsekin niitä vaihtelevalla menestyksellä rustannut. Hyvän vaalilauseen pitäisi olla lyhyt, mieleenjäävä ja kertoa jotain ehdokkaasta. Sloganin pitäisi myös kuulostaa ehdokkaan luontevasti sanomalta. Hyviä vaalilauseita on taas liikenteessä, kuten esimerkiksi Pekka Haaviston (vihr) maailmansuomalainen. Pidin myös esimerkiksi Timo Soinin (pers) entisestä sloganista kuulen ääniä.

Sloganin kiskominen poliitikolta on kuin kiskoisi hammasta suusta. Poikkeuksena on Soinin lisäksi Satu Hassi, jolta irtosi hyviä vaalilauseita tai otsikoita noin kymmenen sekunnin miettimisellä.

Koska sloganien miettiminen on niin tuskallista, päädytään useimmiten latteuksiin. Lehdet ja mainokset ovat täynnä toinen toistaan latteampia iskulauseita. Viime vaaleissa joka toinen ehdokas oli peruspalveluiden puolustaja, nyt ollaan sitten joukolla kiinni arjessa. Vahvojen vaikuttajien lisäksi Arjen asiantuntijaa on joka lähtöön. Hyvää arkea luvataan kaikille vauvasta vaariin. Joku voisi vaihteeksi luvata hyviä juhlia.

Joka bussimatkalla kotiin joudun katselemaan tamperelaista ehdokasta Leena Arkiaa (kok), joka mainostaa sloganilla arki ratkaisee. Bussinkyljessä on kuvia Leenan arjesta, hän juo kahvia, lukee lehteä ja katselee kalenteria. Minun puolestani Leena voi jatkaa kaffen juontia ihan entisessä paikassa vaalien jälkeenkin.

Jukka Gustafsson vakuuttaa että hänellä ovat arvot ja asiat kohdallaan. Olisihan se kieltämättä raflaavaa tunnustaa että arvot ja asiat olisivat viturallaan. Mikko Alatalon kampanjassa jaetaan viileitä sinisiä pokia ja mainoksessa seisoo jokaisen ihmisen Mikko. Harva ehdokas onnistuu olemaan yhtä aikaa lapsiperheiden, vanhusten, opiskelijoiden, duunareiden, huippuosaajien, pitkäaikaistyöttömien ja yrittäjien asialla.

Kaikenlaista hämmentävää tulee vastaan vaalikentillä. Vielä ei ole tullut vastaan Terttu Savolaisen (kesk.) sloganin tulee kuin metro voittanutta, mutta yhtä sun toista kumminkin.

Heta Välimäki on fiksun oloinen nuori demarijohtaja. Sain kuitenkin ristiriitaisia viestejä kun törmäsin metrossa demarien mainoksen kokovartaloHetaan jonka puhekuplassa oli ytimekkäästi 69. Hämmennyin ja yritin vältellä hymyilevää Hetaa.

Sanna Perkiö (kok) kehottaa antamaan äänen asiantuntemukselle. En epäile Perkiön asiantuntemusta, mutta kuva saa minut pelkäämään väärin äänestämisen seurauksia.

Miksi kansanedustaja Kimmo Kiljusen (sdp) kotisivuille päästäkseen on ensin katsottava kännykän soittoäänimainoksia? Jos Kimmon kotisivu on myytävänä niin mitä se kertoo periaatteista?

Vaalivideoista tähän asti pysäyttävin on Pekka Kukkosen (kesk) todistus. Ei pysty kuvailemaan, liian hapokasta. Tämä on koettava itse.

Kokoomuksen piinaviikko

2007-03-06T11:13:00.001-08:00

Johan on alkanut tulla vipinää vaaleihin. Välillä kävi suorastaan sääliksi politiikan toimittajia, Heidi Hautalan ja Lipposen sanailun jälkeen ei ole ollut viikkoihin juuri mitään uutisoimisen arvoista.

SDP ja SAK virittivät vastakkainasettelua vastakampanjoillaan, joista jälkimmäisen tv-mainokset herättivät niin paljon kohua että ne piti vetää pois jo kampanjan alkumetreillä. Tyylilajiltaan mainokset edustivat Suomessa toistaiseksi tuntematonta poliittista satiiria, eikä aika ollut kypsä nytkään. Pahennusta herättäneen mainoksen mieltä kuohuttavin kohta oli ruuan mässyttäminen, joka pahoitti mieliä niin Hesarin pääkirjoitustoimittajien, demareiden kuin porvareidenkin keskuudessa. Sitä en kyllä ymmärrä, miten joku bongaa mainoksesta suomalaisen perheyrittäjän.

Kokoomuksen puoluetoimistolla ei kauaa ehditty riemuita nousseista kannatusluvuista kun ikäviä uutisia alkoi ropista. Ensin Jyrki Katainen joutui selittämään kansanedustaja Petri Salon kommentteja työhaluttomista ja huumeita käyttävistä somaleista. Seuraavaksi Kimmo Sasi kolaroi autollaan ja on nyt epäiltynä kuolemantuottamuksesta ja liikenteen vaarantamisesta. Epäilyt ovat aika kovia kun on kyseessä perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja.

Nyt on Katainen itse joutunut syytetyn penkille, äskeisessä ajankohtaisessa kakkosessa toimittaja Juha Ristamäki tivasi Kataiselta, miksi tämä oli esittänyt puolueensa piirikokouksessa väärennettyjä kokouspöytäkirjoja ja puhunut poliisikuulustelussa palturia. Ristamäen jälkeen vielä imagotutkija arveli Kataisen puhtoisen imagon vaurioituneen. Siilinjärven kokoomusnuorten pöytäkirjat olivat osoittautuneet väärennetyiksi mutta syytteitä ei aikanaan nostettu. Siilinjärven kokoomusnuorten kokouspöytäkirjojen puutteellinen oikeellisuus ei nyt ole mikään raskaan sarjan uutinen, mutta moka oli tapahtunut ja se tuli esiin pahaan aikaan.

Kataisen tilanne puoluejohtajana on ollut hankala. Edeltäjä Ville Itälä ei koskaan selviytynyt päivänvaloon Sauli Niinistön varjosta, joka on yltänyt Kokoomuksen ylle Luxemburgistakin asti. Niinistö on puolueelleen sekä tähti että rasite. Hän on Kokoomuksen ja Suomenkin mittakaavassa huippusuosittu poliitikko, mutta sössi jahkailullaan yhden puolueensa presidentinvaalikampanjan, eivätkä hänen jälkeisensä puheenjohtajat ole saaneet työrauhaa tai uskottavuutta kenttäväen odotellessa Saulin toista tai kolmatta tulemista.

Kataista on käynyt sääliksi, häntä on pojateltu ja hänelle on naureskeltu vaikka hän on ollut puolueensa menestyksekkäin puheenjohtaja pitkään aikaan, eikä hän ole varsinaisesti mokaillut. Saa nähdä toteutuvatko imagomiesten epäilyt Kataisen julkisuuskuvan tahriintumisesta ja miten kilpailijat tähän mutakokkareeseen tarttuvat.

Ainakin tiedän miltä Kokoomuksen vaalitoimistolla on tällä viikolla tuntunut, olin itse viime vaaleissa Uudenmaan vihreiden vaalipäällikkönä pahimpien huumekohujen ja Hjallis & Merikukka -hässäköiden aikana. Välillä uskon horjuessa ja kakan lentäessä meinasin vastata puhelimeen: "Uudenmaan pilvenpolttajat ja avionrikkojat."

Tsekkaa myös SAK:n funkahtava vaalimainos vuodelta 1999

merkitysten mörköooppera

2007-02-26T10:48:00.000-08:00

Vaalitunnelma lienee ennätysmäisen alhainen ja tv:n vaalikeskusteluista uhkaa tulla ennennäkemättömän tylsiä. Tämänhetkiset puheenjohtajat ovat niin puisevia että alkaa tulla ikävä Esko Ahoa, Sauli Niinistöä tai Suvi-Anne Siimestä. Suomen tylsimmän miehen tittelistä kisaavat Matti Vanhanen, Eero heinäluoma ja Jyrki Katainen. Matin puheesta ei ole ennenkään jäänyt mitään mieleen mutta nyt Suomen kansa pohtii Vanhasen suun hiuksenhienosti liikkuessa: "Pihviä ja uuniperunaa joka ilta... ei juustoa, pyreetä tai valkosipulia pizzaan, mikä se sellainen pizza on?" Eero Heinäluoman karismasta kertoo jotain SDP:n puoluetoimiston kommentti, jossa todettiin että ei olle käynnistetty mitään Eerokin on ihminen -kampanjaa. Jyrki Kataisen äänessä on sentään jonkinlaisia korkeusvaihteluita, mutta hänkin mörisee pää kallellaan vakuuttaakseen isompien, vanhempien ja mörököllimäisempien kilpaveljien rinnalla. Vaalitenttejä kun katsovat kyselyjen mukaan lähinnä eläkeläiset. RKP:n Stefan Wallin ja Vihreiden Tarja Cronberg ovat sen verran uusia näissä kuvioissa että rempseän haastava ote olisi heiltä yllätys. Vasemmistoliiton uusi puheenjohtaja puolestaan... no siis se... se partamies... kuka perhana se nyt oli...

Kataisen ja Kokoomuksen lähtöasetelma on vaikea, ei ole vasemmistomörköä. SDP:n johdolla on harrastettu oikeistolaisempaa veropolitiikkaa kuin Kokoomus kehtasi vaaliohjelmassaan edes vaatia. Ainoa looginen ratkaisu on tehty Ruotsin tyyliin eli leikattu oikealta keskustaan päin. Kampanjassa on sarjakuvamaisia päitä, oravia ja pörriäisiä. Sloganissa vastuullinen markkinatalous ei oikein ole inhimillistä tarttumapintaa. Kokoomuksen suurin toivo ei olekaan Sauli-ilmiö vaan alhainen äänestysaktiivisuus. Porvari nukkuu vaaleissa huonosti, toisin kuin duunari.

Demarit ovatkin pystyttämässä oikeistomörköään mm. televisiokampanjan voimin. Mainoksissa pelotellaan sinisävyisellä kapitalistiyhteiskunnalla, jossa raha ratkaisee ja mummot jäävät leikkausjonoihin. Vaikka demarit ovatkin toteuttaneet ennätysmäisen oikeistolaista politiikkaa monessa asiassa, on pelottelu heillä hanskassa huomattavasti porvaripuolueita paremmin. Kampanjassa ei käytetä markkinatalouden kaltaisia monimutkaisia ilmauksia vaan pysytään perusasioissa: porvari paha, demari hyvä. Samoin kuin iltapäivälehtien lööppisedät, demarit tietävät että huono uutinen myy paremmin kuin hyvä ja pelko saa ihmiset liikekeelle. Porvarit ovat luonnollisesti olleet näreissään demareiden antimainoskampanjasta, jolle Kokoomus teki jo oman antiantikampanjansa.

Sanoihin liitetyt merkitykset ihmisten mielissä muuttuvat vuosikymmenien viiveellä ympäröivään todellisuuteen verrattuna. Demareiden ja SAK:n kampanjoissa pelataan kansan kollektiivitajunnassa pesivillä merkityksillä tavallisista ihmisistä, työväenluokasta ja luokkayhteiskunnasta. Demarit ovat ymmärtäneet että politiikka ei ratkaise vaaleissa, vaan tiettyjen asioiden kulttuurinen hallinta. Demarit ovat onnistuneet säilyttämään työväenluokan ja ennen kaikkea hyvinvointivaltion käsitteet osana ideologista stereotypiaansa. Tätä kulttuurista hallintaa vastaan kokoomuksen työväen presidentti -kampanja ja työ-teema on suunnattu. Uskon kuitenkin että jos äänestysaktiivisuus ei painu ennätyksellisen alas, demareiden resepti toimii jälleen.

edit: viileimpiä kampanjaideoita tällä hetkellä

Tiivipaavi pelastaa

2007-02-19T10:37:00.000-08:00

Voi jessus mitä elämää, kolme viikkoa eikä ole ehtinyt blogittamaan. No, vaalit tulevat ja duunit loppuvat tai elämä palaa jotenkin muuten normaalimpiin uomiin.

PAPIT, PAPIT, PAPIT, kirkuu puolitoistavuotias tytär kun tiedustelen lapsilta heidän suosikkiohjelmiaan. Sarjassa Papit (Teletapit) on tyttären suosikkihahmo Tiivipaavi (Tiivitaavi). Muita suosikkeja ovat Pissa Possu (Pipsa Possu) ja Katiainen (Katti Matikainen). Teletapit ovat myös loistavaa krapulaohjelmaa, pehmeät värikäät olennot halailevat ja kierivät nurmikolla. Katti Matikainen on myös isin suosikki, koska päähenkilö on kissa. Eilen taas kiittelin YLEä koko sydämestäni lasten herättyä kukonlaulun aikaan sunnuntaiaamuna. Pikku Kakkosen aamu on lapsiperheellisen pelastus. Toisin kuin mainoskanavien Pelkoa ja inhoa animepuistossa -lastenohjelmat, on Pikkukakosen aamu taatusti kosheria lastenohjelmaa.

Lastenohjelmien juontajat ovat oma rotunsa. Yhden teorian mukaan ihmiset, joilta puuttuu kokonaan nolostumisen kyky, päätyvät lastenohjelmien juontajiksi. Tämä on käynyt mielessä FST:n mainiota Buu-klubbenia katsoessa. Buu-klubbenin Heidi, Hencka ja Matti ovat mahtavan levottomia tyyppejä. Kyllä siinä aamun unihiekat lähtevät kun Matti intoutuu psykedeeliseen ja epävireiseen kitaraimprovisaatioon aiheesta kuin aiheesta. Matti on tainnut joutua eläkkeelle mutta uusi kaveri Ville jatkaa kunniakkaita perinteitä rummuttelemalla päätään ja huonekaluja. Multi-instrumentalistit Hencka ja Heidi ovat myös mukaansatempaavia ja toukopoukomaisen hillittömiä juontajia.

Pikkukakkosen juontajat ovat eri maata, pikkukakkosen sedät ovat sen oloisia tyyppejä joille uskoisi lapsensa hoitoon. Suloisuus ja sävyisyys ovat tainneet olla valintakriteereiden listassa korkealla. Veera ja Anna ovat hekin lasten suosikkeja hillitymmällä tyylillään. Tiistain loistavat lapsijuontajat Kaisla ja Lassi pesevät vuorostaan pitkäveteisen Eila Roineen mennen tullen. Alla normaaleille ihmisille trailereita lapsiperheellisen viikonloppuaamusta:

Buu-kubbenin Heidi, Hencka ja Ville pistävät haisemaan
tyylinäytteitä Pikkukakkosesta, kts. kohta ohjelmat

kränää intternetissä

2007-01-29T07:21:00.000-08:00

Helsingissä asuessa ikävä Tamperereelle helpotti aina kun luki Aamuporvarin yleisönosastoa. Siellä kitistään aidon paikallisjulkaisun tapaan nimimerkkien takaa milloin mistäkin mieltä kaihertavasta aiheesta, vaikka siitä että naapurin mies kolaa lumensa väärään paikkaan. Ettei tarttis tehrä naapurin miähen kanssa asiasta turhaa numeroo. Mieleen palaa Fakta Homman sketsi, jossa Hotelli Rosendahlin pihasta grillaamasta häädetyt Pirre ja Hansu kirjoittavat mielipidekirjoituksen nimimerkillä "yksi kaikkien puolesta ja tunnelma pilalla".

Minulla eivät hermot kestä Internetin keskustelufoorumeita. Kun ihmisten välisestä viestinnästä 90 % on sanatonta viestintää, on verkkokeskustelu minusta suunnilleen yhtä houkuttelevaa kuin akvarellimaalaus sinipiialla. Viestinnän nyanssien puute kärjistää foorumikeskustelut naurettaviin mittasuhteisiin, oli kyse sitten politiikasta tai savenvalannasta.

Sinikka Nopola esitteli kirjoissaan riemastuttavat ilonpilaajat, perushämäläiset Eilan ja Rampen. Nopolan hahmoissa ei ole mitään liioittelua, alla aitosuomalaista nettikränää hämäläisittäin Aamuporvarin keskustelupalstalta, aiheena on latujen kunto Tampereella:

Kävelijä: Mene sinne lappiin sitten hiihtämään ja pysy siellä. Nyt ollaan Tampereella.

hoh hoijaa: Katteleppa uusia reittejä itsellesi siksi aikaa kun me muut hiihdetään.

Kävelijä: Loputkin ladut pitäisi hiekoittaa, että siellä olisi parempi kävellä/pyöräillä! Ihmiset eivät tunnu tajuavan, että suurin osa kansasta ei edes omista suksia ja vihaa hiihtämistä!

Terve ikämies: Hiihtämisen pitäis olla Suomessa pakollista kaikille 5-25 v jos vaan on lunta. Ja maaseudulla koulumatkat hiihtäen.

juoksija: Hiihtäminen (varsinkin pertsa) on täysin typerää. juuri tuossa eilen ohittelin perinteisen miehiä juoksemalla.

Kovampaa ja kovempaa: Kuule me ollaan hiihdelty jo silloin kun sinä et liikunnasta tiennyt viellä mitään. Ja järvien jäällä. Älä sinä tule suutasi soittaan. Hyvä se sinunkin on juosta vimpan päälle uusilla lenkkareilla , adidakset niskassa ja sykemittasi ranteessa sileellä asfaltilla. Jatka siittä.

Snow King: Älä nyt poika naurata, tällaiset jyrätyt kovapohjaiset ladut ovat nykyajan vouhotuksia.

hohhoijaa taas: Mene sinä niille hiekoitetuille tienversillesi polkemaan. mutta älä tunge itseesi muiden lajien alueelle pyöräs kanssa.

hoh hoijaa: Kuule se kävely ei satu kiinnostaan kun ylipainoisia hitaasti eteneviä tossukoita.

Lopeta jo poru: Keksippä niitä uusia reittejä jo itelles niin me sillä aikaa hiihdellään. Jookos?

Oikeistomörön paluu

2007-01-25T07:24:00.000-08:00

Vaalien lähestyessä kantautuu puoluetoimistoista ja mainostoimistoista kuumeinen näppäimistöjen ja vasaroiden pauke.

Entinen työväenpuolue SDP jälleen kaivamassa punalippuja naftaliinista. SAK:n soppatykit on jo suunnattu kohtaamaan Oikeistomörkö, jota Eero Heinäluoma ja Jouni Backman yrittävät herättää laboratoriossaan sähköshokein ja vaijerein. Paasitornin kiviholvien uumenissa tiedetään että Oikeistomörkö on saatava liikkeelle lähiöiden asukkeja pelottelemaan jotta vaaleissa tulisi menestystä. Ruotsin puoluetovereilta on saatu jo varaosia Oikeistomörön kunnostamiseen.

Varoittavia esimerkkejä on riittämiin. Ruotsin ja Saksan demarivalta päättyi kun ihmiset kyllästyivät itsetyytyväisiin demaripomohin eivätkä kansalaiset enää uskoneet Oikeistomörköön. Työväen ystäviksi ryhtyneet moderaatit loikkasivat röyhkeästi demareiden tontille. Iso-Britanniassa työväenpuolue on helisemässä kun arvoliberaaleiksi työväen ystäviksi naamioituneet konservatiivit nakertavat Oikeistomörköä.

Kaikkien näiden maiden demarit ovat itse syypäitä Oikeistomörön huonoon pelkokertoimeen. Blairin kaudella työväenpuolue rynnisti kohti poliittista keskustaa ja ajoi oikeiston ahtaalle. Se oli mahdollista, sillä kaksipuoluejärjestelmässä ei ole pelkoa kahden rintaman sodasta. Schröder laski veroja ja heikensi sosiaaliturvaa samanaikaisesti. Suomen demareiden veropolitiikka (veronalennukset, varallisuusveron poisto) on puolestaan ohittanut oikealta kokoomuksen vaalilupauksetkin.

Suomessa tosin Oikeistomörön esiin manaamiseksi riittää vihjaus voimiin, joiden mielestä muiden kuin demareiden pitäisi muodostaa hallitus. Jounilla oli salaliitosta jo ”aihetodisteita”. Sisäministeri Darth Rajamäki puolestaan varoitti oikeistovoimien esiinmarssin uhkaavan Suomen sisäistä turvallisuutta. Jatkossa kuulemme Eerolta lisää pelottelua hyvinvointipalvelujen yksityistämisestä. En uskokaan että Suomen demareille käy kuten puoluetovereille Saksassa ja Ruotsissa. Veikkaan että Oikeistomörköön saadaan kuin saadaankin virtaa, SDP voittaa vaalit ja alentaa vaalien jälkeen ensi töikseen veroja. Sen jälkeen onkin voimassa taas uuden ydinvoimalan osto.

tabujen miehet

2007-01-17T06:46:00.000-08:00

"Isän ja pojan välinen rakkaus ja arvostus…ei siinä olla missään herttaisuuden ydinalueella."
Kirjailija Petri Tamminen pohti lempiohjelmassani Aristoteleen kantapäässä herkullisesti miesten kieltä Tuomas Enbusken kanssa. AK on siitä mahtava, että sitä voi imuroida podcastina ja kuunnella vaikka lenkillä tai työmatkalla. Miesten kielessä on niin paljon tabuja että niiden kiertäminen ja kaartaminen ottaa välillä voimille. Jos sanon kaverille että tämän uusi hiustyyli on hyvän näköinen, on samalla tarkkailtava kulmat kurtussa mennäänkö liian intiimille alueelle. Naiset, tässä ei ole yhtään liioittelua, uskokaa pois. Jos kaverissa ilmenee jotain kiusaantumisen merkkejä, niin hihasta on pystyttävä vetämään joku miehekäs sutkaus, jolla homma vedetään turvallisesti läskiksi. Tästä jos mennään tunteiden osoittamisen puolelle, niin vastassa on varsinainen tabujen miinakenttä. Se r-sana on aivan ehdottomalla kieltolistalla, suorastaan väkivaltainen rajaloukkaus toista miestä kohtaan.

Puhuessani miesten kielestä tarkoitan myös homoja, homoiluhan on miesten hommaa jos mikä. Vaikka homomiehet ovat kiintymyksenilmaisuissa heteroita vapautuneempia, eivät he vielä mitään Suomalainen Mies 2.0:aa edusta.

Veljeni on aika kehittynyt yksilö suomalaiseksi mieheksi ja hänen kanssaan olemme harrastaneet r-sanan käyttöä jo pidemmän aikaa ja se sujuu jo hyvin. Olen ollut r-sanan kanssa aika varautunut muutenkin, olen ajatellut säästää sen käytön vain yhdelle ei-verisukulaiselle.

Työpaikan lounaalla kerroin että "mä olin tapaamassa niitä irc-gallerian tyyppejä". Vieressä istuva naiskollega, joka myös oli ollut tapaamassa samoja tyyppejä, otti lausahdukseni kiitettävän lungisti. Käytän myös sujuvasti ilmaisua "mä asun Tampereella" tai "mä olin käymässä Rovaniemellä" vaikka koko perheenihän siellä asuu ja oli käymässä. Naiselle tällainen puhetapa olisi mahdoton, se kertoisi henkisestä etääntymisestä perheeseen tai peräti avioeroaikeista. Kohdallani ei ole mistään tällaisesta kyse, joten mietin mistä yksikön käyttö johtuu. Lohdukseni Aristoteleen kantapäässä todettiin kyseessä olevan lajityypillinen käyttäytyminen, jonka siis olen omaksunut mieslajin edustajana sosialisaation kautta. Tässä asiassa myönnän olevani tyypillinen mies, niin tahmainen kuin ilmaisun suutuntuma onkin. Yritän toki kehittyä kohti Mies 2.0:aa.

Tabujen takia mies on naista heikommilla sosiaalisessa kanssakäymisessä. Miesten kanssa keskustellessani huomaan että heidän vaimomme käyttävät argumentteja, joita on sparrattu yhdessä toisten naisten kanssa. Kun vaimo sanoo kotona että on keskusteltava, kello soi ja mies on menossa kehään ilman lämmittelyä, sparrausta ja hanskat teippaamatta. Siinä käy huonosti. Tabujen takia miehet eivät saa apua elämänsä ongelmiin toisilta miehiltä. Kukaan ei viitsi olla se ilonpilaaja joka tokaisee kesken löylynheiton että "mä oon rakastajana nykyään ihan paska, se on aina sitä samaa, oisko teillä jotain uusia jippoja joilla voisin yllättää vaimon viikonloppuna?"

Miesten välinen puhe on kyllä monella tapaa vapauttavaa, sitä on vähän ja se on luonteeltaan informatiivista. Kaikkea ei tarvitse vatvoa jos ei huvita. Ei tarvitse selvittää suuttuuko joku jos jotain päätetään ilman hänen tunnetilansa esikartoitusta. Heteromiesten välinen tunneilmaisu on edistyneille rajattu taitolaji, josta voi saada samanlaatuista henkistä tyydytystä kuin sanaristikon tai palikkatestin selvittämisestä.

sukupolvisodasta

2007-01-03T04:01:00.000-08:00

Osku Pajamäki on kiitettävästi rähissyt suomalaisen eläkejärjestelmän epäreiluudesta nuorempia ikäluokkia kohtaan ja suurten ikäluokkien hyväksi. Viimeksi hän sohi ampiaispesään joulun alla hesarin sunnuntaidebatissa. Suurten ikäluokkien edustajien vakiovastaus kritiikkiin on jotakuinkin: "On turha nostattaa hedelmätöntä ja aiheetonta kaunaa sukupolvien välille". Toinen vastaus on että "Me suuret ikäluokat olemme eläkkeemme maksaneet omalla työllämme." Ette muuten ole. Yhtä hyvin voisi sanoa: "Kuule, me Reino ja Pirkko otamme nyt puolet sinun tikkaristasi ja puolet tulevista tikkareista, mutta turha tässä mitään vastakkainasettelua on lietsoa."

Suuret ikäluokat ja heidän etujaan ajavat isot puolueet, työmarkkinajärjestöt ja eläkejärjestöt ovat solmineet ns. sukupolvisopimuksen, jonka logiikka on seuraavanlainen: Suuret ikäluokat ovat maksaneet omien vanhempiensa pienen ikäluokan pienet eläkkeet, minun ikäpolveni maksaa suurten ikäluokkien suuret eläkkeet. On aivan käsittämätöntä että eläkejärjestelmän perusteet ovat tuiki tuntemattomia valtaosalle ihmisistä, vaikka eläkevelkaan verrattuna valtionvelka on yksi kärpäsen paska. Hesari julkaisi Helsingin yliopiston kanslerin Kari Raivion ala-arvoisen vastineen jossa tämä eli harhassa, jonka mukaan työeläkejärjestelmä on rahastoiva - eli että jokainen palkansaaja rahastoi oman eläkkeensä.

Eläkerahastoissa olevat rahat eivät riitä kuin nykyisten eläkeläisten eläkkeiden maksamiseen muutamaksi vuodeksi. Toisin kuin suuret ikäluokat usein väittävät, eläkejärjestelmä toimii niin että kulloinkin työssäolevat maksavat senhetkisten eläkeläisten palkat. Tässä ketjukirjeessä pyramidin huipulla ovat eläkeläiset. Valitettavasti Suomi on maailman nopeimmin ikääntyvä maa, ikäpyramidi on eläkejärjestelmän kestävyyden kannalta väärin päin.

Jos kerran eläkerahoja ei ole missään kassakaapissa säästössä niin nuoret sukupolvethan ne ison joukon isot eläkkeet maksavat. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että palkasta perittävät eläkemaksut nousevat rankasti. Sukupolvisopimuksessa on nokkelasti sovittu "sukupolvien kesken" että tulevat sukupolvet työskentelevät huomattavasti pitempään kuin suuret ikäluokat. Nykyään jäädään eläkkeelle keskimäärin 59-vuotiaina, meidän pitäisi jaksaa n. 67-vuotiaiksi. Sopimukseen kuuluu myös elinaikakerroin, joka alkaa leikaamaan kertyviä eläkkeitä vuoden 2009 jälkeen, suurten ikäluokkien jo jäätyä eläkkeelle. Perusteena on se uskomus, että nuoret elävät huomattavasti pidempään kuin vanhempansa ja tekevät siis pidempään töitäkin. Maailman terveysjärjestö on tosin varoitellut jo vuosia sitten että yleistyvät elintasosairaudet kuten aikuisiän diabetes, tulevat leikkaamaan eliniän nousua ja romuttamaan sairasvakuutusjärjestelmät. Ei ihme että puolue- eläke- ja ammattijärjestöpomot puhuvat rahastoinnin sijaan sukupolvien välisestä solidaarisuudesta.

Kari, Reino ja Pirkko, kiitos siitä että minä ja muut nuoret aikuiset saamme asua tässä valmiissa maassa, jossa te olette kaiken meitä varten valmiiksi laittaneet. Te, jotka hiihditte sudet perässä pimeän metsän läpi kouluun serkun monot jalassa. Eiköhän oteta yhdet, solidaarisuudelle!

Ikävä naapuri

2007-01-02T11:42:00.000-08:00

Kotonaan pitää voida kuunnella sellaista musiikkia kuin haluaa. Kotonaan ei pidä joutua miettimään milloin naapurin metelöinti alkaa. Kotonaan ei tarvitse selittää lapsilleen mihin meteliin he heräsivät peloissaan. Jos joku rikkoo näitä periaatteita vastaan, hän ryppyilee väärälle perheenisälle.

Olen kuitenkin rauhan mies (enkä erityisen roteva), joten olen yrittänyt olla diplomaattinen ja sovitteleva, vaikka houkutus oman käden oikeuteen käykin joskus mielessä. Häirikkönaapurit ovat joskus vain nuoria hölmöjä, jotka eivät tajua miten pitkälle subwooferin taajuudet kuuluvat talon rakenteissa.

En ymmärrä niitä ihmisiä, jotka maksavat vuokraansa ja kuuntelevat kärvistellen häiriköintiä kuukaudesta toiseen toivoen että joku muu puuttuu asiaan. Häirikkönaapurin aisoihin laittamiseen on yksinkertaiset, helpot toimintatavat. Vastoin yleistä harhaluuloa on omistusasunnossa asuvasta sakilaisesta aivan mahdollista päästä eroon siinä missä vuokralaisestakin.

Edellisessä asunnossa menin juttelemaan naapurin teknoilijalle heti muuttopäivänä. Bileissä ei ole sinänsä mitään vikaa jos niistä ilmoitetaan etukäteen ja jos ne loppuvat siedettävään aikaan (tai jos niissä on itse mukana). On silti asioita, jotka menevät yli rajan. Diplomatia loppui siinä vaiheessa kun teiniporukka kusi bileiden päätteeksi lasten hiekkalaatikkoon. Paperitöiden ja jonkin ajan kuluttua karvanoppamusiikin ystävä ymmärsi muuttaa mamman hoteista muihin maisemiin ja se siitä.

Perheelläni on ollut viime aikoina ollut huonoa onnea naapureiden kanssa, nyt alakerran poijaat pitivät sen verran rankat uudenvuodenbileet että kun hymykampanja ei toiminut, oli syytä hätyyttää tympääntyneet lainvalvojat aamuyöllä poikia ojentamaan. Tällä kertaa aloitteen otti urhea vaimoni, josta on sukeutunut yhtä ikävä naapuri kuin minusta.

Vietimme ystäviemme kanssa uutta vuotta kun bassoelementin jyrinä ja silmitön karjuminen alkoi. Vaimoni kävi ensin ehdottamassa hetken hiljentämistä jotta lapset nukahtaisivat. Sen jälkeen olisivat poijaat saaneet luukuttaa musaansa vaikka puoleenyöhön, baariin lähtöönsä asti. Jatkot alkoivat yhden aikaan ja viimeinen pisara olivat sieg heil -huudot. Onhan se kurjaa että ikävät ihmiset pilaavat juuri äiteen hoivista päässeiden nuorukaisten villin ja vapaan opiskelijaelämän heti alkuunsa. Ei riitä että inhat lapsiperheelliset pitävät huutavia lapsiaan ihmiskilpinään, vaan käyttävät vielä virkavaltaa käsikassaranaan. Pian kolahtavat vielä isännöitsijän uudenvuoden terveiset postiluukusta. Sniff.

Ikävä asenteeni on perua vanhemmiltani, suvussani on perinteenä toisten asioihin puuttuminen. Meikäläisillä on pidetty vääryyteen ja törttöilyyn puuttumista paitsi oikeutena, myös velvollisuutena. Ääliölle on tehtävä tiettäväksi että hän on ääliö, tämä pätee erityisesti öykkäreihin, jotka asettavat itsensä muiden ja sääntöjen yläpuolelle. Ääliöyden määrittelemiseen meikäläisillä on omasta mielestämme myötäsyntyinen kyky ja oikeus. Poikkeuksena ovat heikommassa asemassa olevat, joita perinteen mukaan ei koskaan pidä mollata. Isäni, äitini ja paras ystäväni ovat siitä kadehdittavia ihmisiä, että heidän sanan säilästään irtoaa terävä pisto lähes tilanteessa kuin tilanteessa. Itse kiltimpänä ihmisenä keksin liian usein sen oikean lauseen vasta seuraavana päivänä. Olen kuitenkin kehittynyt, politiikka on hyvä harrastus sanallisen itsepuolustuksen kehittämiseen.

Paitsi häirikkönaapureita, en voi sietää etuilijoita, roskaajia, kiusaajia tai seksistisiä sikoja (joita valitettavasti löytyy molemmista sukupuolista). Ahkerimmin kiilaavat ja öykkäröivät turkisrouvat ja pukuäijät, nykyajan eläkeläisten ja suurten ikäluokkien käytös antaa varsin usein syytä sanaisen arkun avaamiseen. Sama asia pätee politiikkaan joka on vähän niin kuin kylätappelu - ei se kivaa ole mutta ei siitä malta pysyä sivussakaan.

Kummisetä on poissa

2006-12-25T09:06:00.000-08:00

Tänään oli uutisissa järkyttävä uutinen, James Brown, Soulin Kummisetä, Mr. Dynamite, the Hardest Working Man in Show Business, Minister of The New New Super Heavy Funk on kuollut. Eihän se sinänsä ole ihme että 73-vuotias, rankan elämän elänyt ja vuodessa sata keikkaa vetävä äijä heittää lusikan nurkkaan. Jotkut tuntuvat kuitenkin olleen aina kuvioissa vetelemässä naruista, ja heidän pysyessään maailma tuntuu olevan mallillaan. James on ikuinen samaan tapaan kuin Kekkonen, Elvis, Fidel Castro tai Juice, joskin James on näistä minulle tärkein.

James Brown oli vanhan koulukunnan soulmiehiä, hän aloitti hommissa puuvillapelloilla ja kengänkiillottajana ja kävi istumassa nuorisovankilassa. Onneksi jalkavamma pilasi lupaavan urheilu-uran ja Jamesin oli pakko keskittyä musiikkiin, jonka perusteet hän oppi gospel-kuorossa.

James lähti kulkemaan omia polkujaan rotuerottelun aikana, jona tähdet vetivät sliipattua motown-soulia tötterökampauksissaan. Rytmi oli aina Jamesille numero ykkönen, ja neljästä tahdista ykkönen oli se jolla kumahti. Vuoden 1961 hitissä Night Train ei ollut montaa riviä sanoja ja nekin olivat mukana lähinnä rytmin ja fiilistelyn takia. Cold Sweatissa 1967 ei ollut enää juuri sointuvaihteluita, hikeä ja ähinää sitäkin enemmän. Ähinä ja järkyttävä alkuvoima mullistivat aikanaan minun ja veljeni, esipuberteettisten espoolaisnörttien äänimaiseman. Minun kohdallani ratkaiseva käänne hikisen rytmin suuntaan oli aloittelevan Eternal Erectionin keikka, jolla Saara Soisalo soitti DJ:nä funk-aarteita. Omina DJ-iltoinani minulla on ollut oikeastaan vain yksi vakiobiisi, Too Funky in Here. Biisin levyttämisvuosi 1979 oli discon kulta-aikaa ja Jamesin ura pohjalukemissaan, mutta pohjaltakin jysähti mahtava rytmin ilosanomaa julistava discofunk-pläjäys (levyn nimi oli jamesmaisen vaatimaton The Original Disco Man).

James Brown oli laulajana raa´an alkuvoimainen soul shouter, tanssijana ilmiömäinen ja esiintyjänä sähköisen karismaattinen. Jamesin itsensä mielestä ilman James Brownia (hän tykkäsi käyttää itsestään kolmatta persoonaa) ei olisi ollut funkia, discoa, eikä hip hopiakaan, eikä hän aivan väärässä ollutkaan. Miles Davis piti Brownia innoittajanaan, nuori Michael Jackson opiskeli tämän jalkakikat ja tavan rytmittää biisejä huudoilla ja ähkäisyillä. Brownin laulutapa rytmin ehdoilla oli pohjustamassa rapin syntyä, Curtis Blow on kutsunut Give It Up Or Turnit A Loosea (1969) hip hopin kansallislauluksi.

James oli bändinjohtajana kunnianhimoinen ja kova. Hänellä oli tapanaan sakottaa soittajiaan vääristä nuoteista tai mokista. Kun James ähkäisi kesken funkin gotcha! tiesi joku soittajista tilipussinsa kevenevän. Kun hän huusi jonkun bändiläisen nimen, piti tämän heittää välittömästi improvisoitu soolo tai riffi. Ei ihme että Brownin bändi lakkoili usein tai soittajia lähti kävelemään, usein palatakseen myöhemmin takaisin ruotuun. Kovassa koulussa jalostui monta huippusoittajaa, esimerkiksi bassokuningas Bootsy Collins napattiin bändiin lähestulkoon koulun penkiltä. Bootsy sai myöhemmin Jamesilta kenkää huonon happotripin takia - legendan mukaan hän luuli bassonsa muuttuvan käärmeeksi ja pakeni lavalta kesken keikkaa.

On harmi että Jamesista muistetaan huumehörhöilyt ja väkivaltaisuus, joihon hän vajosi uransa aallonpohjassa. Huippuaikoinaan hän suhtautui erittäin kielteisesti huumeisiin ja viinaan, eikä antanut niiden pilata omaa tai bändinsä suoritusta. Brown oli rauhoittamassa mellakointia Martin Luther Kingin murhan jälkeen 1968, hän järjesti tukikonsertteja mustien poliittisille järjestöille ja omisti radioasemia, joilla soitettiin mustaa musiikkia, myös tietenkin hänen omaansa. Odotan innolla Spike Leen James Brown-leffaa, toivottavasti siitä tulee yhtä hikinen ja kiinnostava kuin Kummisedän elämästäkin.

hienoin lahja

2006-12-12T11:23:00.000-08:00

Lapsuudenystävieni, kavereideni ja työkavereideni joukossa on ollut monta äärimmäisen lahjakasta ihmistä. Joku on ollut uskomattoman musikaalinen, toinen matemaattinen nero, kolmas huippulahjakas piirtäjä. Eräs ylitti kaikki pisterajat armeijan älykkyystesteissä, mutta heitti epähuomiossa kaappinsa avaimet roskikseen, kahdesti. Yksi ryökäle puolestaan on niin hyvännäköinen, ettei hänen tarvitse edes avata mittavaa sanaista arkkuaan saadakseen naiset lumoihinsa. Oli sellaisia, jotka voittivat kaikki urheilukilpailut pikajuoksusta kuulantyöntöön. Eräälle luokkakaverille olivat kaikki aineet helppoja, hän opiskeli vaihto-oppilasvuoden jälkeen lukion toisen vuoden oppimäärän kesämökillään muutamassa viikossa. Tällaiset renessanssi-ihmiset, jotka ovat kaiken lisäksi mukavia, ovat pahimpia – heiltä ei voi edes vihata hyvällä omallatunnolla.

Olen ihaillut veljeni toisin näkemisen kykyä ja keskittymiskykyä, joka voi sulkea pois koko ulkopuolisen maailman mielipiteineen. Verbaalisessa kyvyssä veli on myös sitä luokkaa että välillä on vain naurettava ääneen sanallisen vuoristoradan kyydissä. Pomossa puolestaan yhdistyvät loputon uteliaisuus ja ällistyttävä asioiden omaksumiskyky.

Suuri lahja voi olla myös taakka, yli-innokkaat sukulaiset tai vanhemmat voivat kasata pienen ihmelapsen päälle suuria odotuksia tai evät ymmärrä, ettei yhden lajin lahjakkuus tee lapsesta ikäistään kypsempää. Joidenkin huippulahjakkaiden elämänmenon perusteella on näyttänyt, että siellä missä ovat kirkkaimmat valot, ovat myös synkimmät varjot.

Vaikka olen ajatellut olevani onnellisen keskinkertainen, on olemassa yksi lahja jota olen aidosti kadehtinut. Eräs ystäväni on siunattu omalaatuisella tavalla, hän näyttää olevan vailla protestanttisen miehen taakkaa. Jos miehen ahdas sukupuolirooli, työelämän menestyspaineet ja perheen odotukset ovat Matrix, on hän Neo. Nolostuminen ja häpeileminen tuntuvat olevan hänelle tuntemattomia asioita. Aluksi mietin että hän hukkasi kykyjään kun ei pinnistellyt diplomi-insinööriksi. Sittemmin tajusin että hän tarttuu hetkeen ja käyttää kykyjään mielekkyyteen ja onnellisuuden tavoitteluun. Hänen seurassaan tulen hyvälle tuulelle ja asiat näyttäytyvät oikeissa mittasuhteissaan. Ei hän ole maailmasta irrallaan, maailma vain ei ole saanut häntä kiinni. Toivon ettei koskaan saakaan.

Sää yllätti toimittajat

2006-12-04T07:37:00.001-08:00

Hyvä että tuli ensilumilla hiihdettyä, ei taida hiihtokelejä tulla vähään aikaan. Hiihtokisat on peruttu, mäkihyppyä hypätään sateessa, golfkettiä avataan Suomessa uudelleen joulukuussa. Jopa Alpeilta on pujottelukisat peruttu kun lunta ei ole - Alpeilla, joulukuussa! Jos jotain positiivista hakee, niin jokavuotinen kitinä suomalaisen hiihdon huippulupausten vähyydestä loppuu yhdessä hiihtokisojen kanssa seuraavan parinkymmenen vuoden aikana. Rukan laskettelukeskukseen pykätään keinolumetusjärjestelmää, jonka vedenkulutus vastaa keskisuurta suomalaista kaupunkia. Sitten kun tämäkään ei enää riiitä niin varmasti anotaan valtion tukea sähköjäähdytteisten sisälaskettelurinteiden rakentamista varten. Kyllähän joku kepulainen herää vuosittain vaatimaan hiihtoputkeakin johonkin päin Etelä-Suomea.

Kesällä oli Suomessa ennätysmäinen kuivuus. Viime kuukausi oli ennätysmäisen lämmin. Kaikkien aikojen (vuodesta 1861) 9 lämpimintä vuotta on mitattu viimeisen kymmenen vuoden aikana. Pahimmat tulvat sataan vuoteen tulevat Keski-Euroopassa parin vuoden välein. Otsonikato Etelämantereen yläpuolella on ollut ennätysmäinen taas tänä vuonna. Meksikonlahden hurrikaanisesonki oli viime vuonna ennätysmäinen. Ja niin edelleen ja niin edelleen.

Kainkahan kauan ihmiset ja ennen kaikkea toimittajat jaksavat ihmetellä ja uutisoida näitä "poikkeuksellisia sääilmiöitä". Skimbaamisen loppuminen ei ole suurin Alppien jäätiköiden sulamisen aiheuttama ongelma, vaikka niin saattaisi uutisten perusteella ajatella. Vakuutusyhtiöissä ei ihmetellä vaan lasketaan todennäköisyyksiä. Saksassa yksi tulva voi maksaa 15 miljardia euroa, useat vakuutusyhtiöt eivät enää myönnä Reinin laaksoon vakuutuksia lainkaan Alppien jäätiköiden sulamisen aiheuttaman Ison Tulvan riskin takia.

Reinin tai muiden Keski-Euroopan jokilaaksojen murheet eivät ole mitään verrattuna siihen kun Himalajan jäätiköt sulavat. Aluksi Gangesin, Induksen, Mekongin, Jangtsen ja Keltaisen joen virtaus kasvaa ja joet tulvivat, sitten joet hiljalleen kuivuvat. Jos niin käy, on kolmannes maailman väestöstä ilman makeaa vettä.

Mihin me tarvitsemme Ilkka Remestä kun vakuutusyhtiöiden todennäköisyyslaskelmat tai tutkijoiden ja Pentagonin ennusteet ovat paljon rankempaa luettavaa?

Ensimmäinen lomapäivä

2006-12-02T04:36:00.000-08:00

Saadakseni kroonisen unenpuutteen aiheuttaman yleisen alamäen poikki, otin perjantain vuosilomaa. Se oli aikuisikäni ensimmäinen lomapäivä, en laske lomapäiviksi niitä töistä vapaita päiviä, jolloin opiskelin tai olisi pitänyt opiskella.

Mietin miten saisin kaiken irti tästä ennenkuulumattomasta vapaahetkestä. Halusin tehdä kaikkea sitä, josta olin mielestäni jäänyt viime aikoina paitsi. Vietyäni lapset päivähoitoon luin lehden ajan kanssa, järjestelin musahyllyäni ja lueskelin pelihahmoni unohtuneita loitsuja.
Yleensä pystyn nukahtamaan missä vain ja hyvin nopeasti mutta viime aikoina nukahtaminen ei ole enää onnistunut. Päiväunien varmistamiseksi lähdin lenkille syvälle Kaupin metsiin. Metsäpoluilla juoksennellessa kuuntelin loppuun huikean jännärin Sarasvatin hiekkaa. Kotiin palatessani jäin halailemaan puita ja tekemään hengitysharjoituksia järven rantaan. Kyllä, tarkistin ettei kukaan näe.

Pyykit pesutupaan, maha täyteen kiinalaista noutoruokaa ja uni tuli kuin juna. Vaimoni loistoideasta lähdin suoraan saunasta katsomaan Tampere-taloon Jippua ystävineen. Sain vielä houkuteltua rakkaan veljen asiantuntevaksi keikkaseuraksi. Saunanmärkä paita kuivui vasta puolessa välissä keikkaa mutta silmäkulma kostui jo ekan kertsin kohdalla. Jipusta pitää kertoa vähän enemmän, koska tällaisia tyyppejä ei ilmesty usein.

Lavalle haahuili jännittyneen näköinen 20-vuotias mimmi mummolta lainatussa koltussa ja villasukissa. Puheäänen ja hiljaisen alkuvaiheen jälkeen mietin että kestääköhän ääni koko keikkaa. No siitä ei tarvinnut olla huolissaan. Jippu on aivan järkyttävän kova laulaja, herkyyden lisäksi voimaa löytyy kuin pienestä kylästä. Laulu oli suvereenia ja tunnelataus sitä luokkaa että haukoimme veljen kanssa henkeämme. Jos olisin kuullut keikan lukioiässä, olisin varmaan ollut vähintään kuukauden aivan pois raiteiltani. Broidi totesi että ihan kuin olisi kuunnellut nuorta Maaritia ilman maneereja ja omalla matskulla. Matsku oli hämmästyttävän hyvää, mitään notkahdusta ei oikeastaan tullut koko keikalla.

Jippua säestäneet neljä runopoikaa olivat todella päteviä soittajia ja vierailijoista Tuure Kilpeläinen teki epäkiitollisesta sivuosastaan huolimatta erittäin karismaattista jälkeä. Emma Salokoski oli sairastunut, hänen tilalleen Jippu toi lavalla "elämänsä tärkeimmän ihmisen" siskontyttärensä, jolla ei äänessä ollut mitään valittamista hänelläkään.

Jipun rikkinäisyys, romanttisuus, lapsenusko ja tunnelataus ovat vapauttavaa vastalääkettä viileälle trendikkyydelle, puolueettomille humanisteille, NYT-liitteen toimittajille ja muille sarkasmin ja ironian takana piileskeleville pelkureille.

Täällä on maistiaisia mutta mene kokemaan Jippu livenä jos voit.

niin, lomapäivähän meni siis ihan yli odotusten, nyt viikonloppuna on vaimon vuoro keskittyä muuhun kun minä hoidan lapsia.

Lapsuuden loppu

2006-11-27T06:56:00.001-08:00

Tampereelta juuri väitelleen Atte Oksasen mukaan lähes joka kolmas suomalainen 8-13-vuotias tyttö haluaa joskus satuttaa itseään ja lähes puolet samanikäisistä pojista tahtoo vahingoittaa toista ihmistä.

Eikä se valitettavasti aina jää pelkästään tahtomisen asteelle. Mietin miten omat lapset selviävät, esikoinen ei tule ainakaan koolla ja voimalla ottamaan paikkaansa maailmassa. Miten herkkäsieluista lasta voisi kasvattaa niin että hän selviäisi menettämättä herkkyyttään? Niin että hänestä kasvaisi itsetuntoinen ja oikeudentuntoinen ihminen, joka näkisi maailmassa enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia.

Pitää varmaan olla paljon läsnä, vaikka eihän sitä koko ajan voi olla vahtimassa etteivät isommat vie leluja kädestä. Onneksi on myös viisas vaimo ja manuaaleja. Vaimon puolen sukulaiset voivat myös opettaa lapsukaisille judoa tai poliisiotteita (ei vartijaotteita!).

Sen lisäksi että rakkaat länsinaapurit syntyvät kultalusikka suussa, on siellä lapsuuskin pidempi ja vähäsateisempi. Oksasen mukaan paras tilanne on ruotsalaislapsilla, joista vain reilu kymmenes ylittää masennusrajan. Eniten oireita on suomalaisilla 13-vuotiailla tytöillä, joista lähes kolmannes kuuluu riskiryhmään. Ruotsissa ja Norjassa kiusaamista on estetty kouluissa paljon tehokkaammin ja kauemmin kuin Suomessa.

Lapset alkavat tehdä eroa isään ja äitiin noin 10-11 vuoden iässä. He kertovat muun muassa, etteivät saa enää tukea vanhemmiltaan. 13-vuotiaista suomalaistytöistä lähes kaksi kolmesta ja pojista puolet kertoo lopettaneensa leikkimisen kokonaan, kun norjalaistytöistä samaa sanoo noin joka seitsemäs ja pojista vain joka kymmenes.

Ikävuosi ikävuodelta lapset puhuvat tutkimuksen mukaan vähemmän elämänsä iloista ja suruista vanhempiensa kanssa. Myös muut aikuiset, kuten isovanhemmat, sukulaiset ja opettajat näyttäytyvät entistä merkityksettömämmiltä. Vastaavaa kehitystä ei ole norjalaisilla ja ruotsalaisilla lapsilla.

Jaahas, minulla on siis tilastojen valossa aktiivi-isyyttä jäljellä seitsemisen vuotta. Esikoisellani on aktiivista leikkimisaikaa jäljellä kymmenisen vuotta. Pomoni on kiitettävästi jaksanut puolustaa sekä aikuisten että lasten kaikenlaista pelaamista ja leikkimistä, ei vain tietokonepelaamista. En ole tajunnutkaan kuinka tärkeää se onkaan: Leluista ja peleistä luopuneet lapset kokevat, ettei heistä välitetä, ja he kiusaavat muita. Heidän välinsä aikuisiin ovat etäisiä. Niillä 12-13-vuotiailla tytöillä, jotka kertovat lopettaneensa leikkimisen, on enemmän ulkonäkömurheita ja itsetuhoajatuksia kuin muilla. Pojat taas haluavat satuttaa toisia eivätkä välitä toisten kivuista.

Mikä suomalaisia oikein riivaa? Oksasen ja Kari Uusikylän kaltaiset tutkijat syyttävät kurjuudesta stressiä ja laman jälkeen kiristynyttä kilpailuasennetta. Sillähän suomalaiset ovat kivunneet kilpailukykytilastojen kärkisijoille. Tämän pontevuuden vuoksi Suomea on kehuttu pohjolan Japaniksi. Jos se yhtään lohduttaa, niin japanilaisia riivaa vielä enemmän. Japanin koululaitoksessa harrastetaan jo nuorella iällä karsintoja jatkokoulutuksiin. Haittapuolena on puoli miljoonaa masentunutta, karsiutunutta koululaista, joille aiotaan rakentaa valtava uudelleenmotivointikeskus Okinawalle.

Epämiellyttävä totuus

2006-11-21T11:16:00.000-08:00

Epämiellyttävät totuudet eivät useimmiten tule Al Goren vaan oman lapsen suusta.

Auvoisa lukuhetki esikoisen ja Aino-kirjan parissa. Esikoinen näyttää kirjan sisäkannesta boksereihin sonnustautunutta pulleaa ja kaljua pikku-ukkoa ja hihkaisee: "Toi on ihan isin näköinen!"

Isillä ja pojalla on palaverin paikka. Ei muuten ole isin näköinen ollenkaan. Vieressä on punatukkainen, hoikka hahmo, sehän on isin näköinen eikä se paksukainen. Esikoinen tivaa että eikä ole vaan toi tossa. Isi närkästyy. Mitäs tää on, kyselen ja osoitan närkästyneenä kolmivuotiaalle dennisbergkampmaista kuontaloani. Eikä isi ole noin paksukaan.

Esikoisen kommentit herättivät siihen todellisuuteen että olen viime vuosina nostellut enemmän pikkulapsia kuin puntteja, liikunnanohjaamisesta on vierähtänyt viisi vuotta ja enemmän kiloja. Eikä se hiusraja ihan sama ole kuin kaksikymppisenä. Sen verran turhamainen olen etten todellakaan halua kuulla että sä oot lapsilles maailman paras isä vaikka masu vähän pömpöttäiskin.

Olen uskotellut itselleni että rypyt ovat yhtä kuin charmi, ja mitä ruumiiseen tulee, on uusi ja parempi elämä aina aivan nurkan takana. Olen itselleni paremman näköinen kuin peilille, tavallaan autuaan tietämätön siitä miltä näytän. Valokuvistakaan ei oikein tunnista itseäni. En halua oikeasti tietääkään miltä näytän oman pääni ulkopuolella, koska se on ainoa peili, jonka ihminen tarvitsee. Asenne on ulkonäköä tärkeämpää, ulkonäkö voi rapistua mutta asenne ei. Ihan sama asia on vaikka tanssimisen kanssa, ei siitä tule mitään jos alkaa murehtimaan näyttääkö tyhmältä vai ei.

Olen onnellisesti välttynyt suuremmilta ulkonäkötraumoilta, teini-iässäkin. Muistan kyllä hämärästi miten paljon aikaa muotovaahtojen ja geelien kanssa sotkeminen, föönaaminen ja lopputuloksen murehtiminen vei teininä. Nykyään teinipojat ovat yhtä rankkojen ulkonäköpaineiden alla kuin tytötkin, viimeisen teinibarometrin mukaan 15-vuotiaat pojat panostavat ulkonäköönsä jopa enemmän kuin tytöt.

Ihmettelen usein mitä ihmiset näkevät peilistä, näky on selvästi jotain ihan muuta kuin mikä piirtyy toisten verkkokalvoille. Monet upeat ihmiset surevat jotain ulkonäköönsä liittyvää yksityiskohtaa niin että se vääristää koko kuvan itsestä. Ei ole niin täydellisen näköistä ihmistä, ettei löytäisi itsestään jotain kriisiyttävää ulkonäköpuutetta. Jos mikään muu ei ole huonosti, ovat hiukset joko liian suorat tai kiharat tai väärän väriset.

maisteri ja pimeän puolen houkutus

2006-11-12T13:16:00.000-08:00

Torgrim Eggenin viiltävässä kirjassa Pärstäkerroin väistyvä, kyynistynyt pääministeri pohtii politiikkaa: Fiksuimmat eivät valitse politiikkaa, tai sitten he vain käväisevät siellä matkalla vehmaammille laidunmaille. Ihmiset aloittavat politiikassa heikompien puhemiehenä ja hylkäsivät sen heti kun osasivat tarpeeksi ryhtyäkseen vahvimpien puhemiehiksi.

Minä osaan jo aivan tarpeeksi. Hommiin joissa olisi hyödyllistä tuntea sisäiset prosessit ja käyttää niitä tietoja hyväksi etujen haalimiseen.

Olen ammattikunnassani seurannut lukuisien nuorten kykyjen käyvän tätä polkua matkalla menestykseen, esimerkiksi elinkeinoelämän tai etujärjestöjen lobbaajiksi. Kun he seuraavan kerran tauon jälkeen näyttäytyvät eduskunnassa, on heillä kallis (jakku)puku ja nihkeä tervehdys. Kateuden sävyttämä kysymys onkin: ovatko he sittenkin fiksumpia, vaikka aina luulin toisin?

Olen tuntenut viime aikoina voiman pimeän puolen houkutusta. Pimeällä puolella, vahvimpien puhemiehenä ei enää mietitä miten luonnolle, heikommille tai tuleville sukupolville käy. On vastuuta, tulostavoitteita ja muuta kiireellisempää ajateltavaa.

Kaltaiselleni ja ikäiselleni idealistille, entiselle lupaavalle nuorelle miehelle matka pimeälle puolelle käy kunnianhimon, kyynistymisen ja turtumisen viitoittamaa polkua. Minäkin haluan vastuuta ja tulostavoitteita, haluan projektihelvettiin ja oravanpyörään vain näyttääkseni että olen tarpeeksi kova jätkä. Näytettyäni voisin vetäytyä johonkin think-tankiin irvistelemään kapitalistiyhteiskunnan menolle. Entä miksi kitkuttaa maailmanparannushommissa, kun etenkin kansalaisjärjestöpuolella elää laaja usko siihen, että jalot pyrkimykset ja omien työntekijöiden julma riisto ja aktiivien syyllistäminen eivät ole mitenkään ristiriidassa keskenään?

Toisten pimeälle puolelle kääntyvien tavoin minulla on lapset, joita voisin käyttää pieninä ihmiskilpinäni: ei sitä enää voi maailmaa parantaa kun pitää tuoda muksuille pilttiä pöytään, ennen pärjäsi kyllä ilman autoa mutta nyt kun on lapset. Piti saada omakotitalo ja etelänloma - ihan lasten takia.

Älykäs, entinen maailmantuskaa potenut pimeän puolen kulkija käyttää ironiaa turruttamaan kolkuttavaa omaatuntoaan. Lyö kaiken lekkeriksi ja nauraa kuivasti maailman menolle ja omille valinnoilleen, ei muuta kuin sanojansa syömään ja täyteläistä chileläistä kyytipojaksi.

Suurin tragedia olisi myydä periaatteensa vain huomatakseen, ettei kukaan ole kiinnostunut ostamaan.

maisteri!

2006-11-10T07:56:00.000-08:00

Olen nyt sitten FM eli filosofian maisteri, viimeinkin! Armas vaimoni soitti eilen, ylipistolta oli tullut lupaavan paksuinen kirjekuori, jonka avaamisesta lähtien on suu ollut messingillä. Viimeisen sosiologian esseen sain naputeltua muutama viikko sitten Hki-Tampere -pendolinon ravintolavaunussa. Paukautin läppärin kiinni ja totesin kanssamatkustajille että meikäläisen opiskelut loppuivat nyt! Hölmistyneitä ilmeitä ja lyhyttä selitysosuutta seurasivat kättelyt, onnittelut ja muovituoppien kopistus.

No siltä nyt tuntuu että koko ajan tekee mieli virnistellä, on ylpeä ja kevyt olo. Graduntekoni oli juuri sellainen perinteinen tuskanakki, josta yliopiston kuppiloissa ja ylioppilaslehdissä voivotellaan. Tuntui että mitä vähemmän opintoja on jäljellä, sitä pitempään niiden suorittaminen kestää. Yhdestä opinnäytteestä tuli mörkö joka meinasi saada henkisen yliotteen lopullisesti. Mutta eipäs perhana saanut!

On pelottavaa huomata langenneensa sitku-listojen tekoon, lista asioista jotka pitää hoitaa ennen kuin Elämä alkaa. Sitku polvi on parantunut niin alan urheilla, sitku olen valmistunut niin voin saada työpaikan, sitku vaimoni ja minä olemme saaneet maisterin töitä niin voimme päästä omaan kotiin, sitku asumme Tampereella niin näemme enemmän kavereita jne. Jotain on nyt muuttunut, 32-vuotiaana voin viettää ensimmäistä kertaa oikeata lomaa, jolloin ei tarvitse opiskella. Ensimäistä kertaa kymmeneen vuoteen voin lukea hyvällä omallatunnolla kirjoja, jotka eivät liity opiskeluun. Nyt on yksi paikka vähemmän missä minun pitäisi olla toisaalla. Viimeaikaiset jälkikolmenkympin kriisitunnelmat ovat ainakin tilapäisesti huomattavasti lieventyneet.

Akselin pauketta Tampereella

2006-10-30T08:18:00.000-08:00

Naapurin teknopojat ovat hiljentyneet (hiljennetty) ja uusi kotimme alkaa tuntua varsin kodikkaalta. En tiennyt kämpästä mitään kun kannoin ensimmäisen muuttolaatikon ovesta sisään. Ikkunoista aukeava näköala Näsijärvelle oli iloinen yllätys. Vaikka tuntuukin ikävältä olla vuokraa maksava tuhnu (syyskuun kuukausiliitteessä oli loistava juttu vuokranmaksaja-tuhnuista ja asuntolaina-tuulipuvuista) niin vuokran maksaminen ei enää niin harmita. Kämppä Tampereella on isompi ja parempikuntoinen kuin Helsingin lähiössä, vuokra on satasen alempi.

Vanha astianpesukone ei enää neljännen muuton ja pitkän palveluksen jälkeen suostunut toimimaan. Astianpesukoneemme saattaminen viimeiselle leposijalleen Nekalan kierrätyspisteeseen uutisoitiin kuvan kanssa näyttävästi Aamulehden etusivulla. Edellisestä etusivukeikasta onkin jo vierähtänyt vuosia, silloin olin hopeanvärisissä vaatteissa ja suipoissa korvissa lakittamassa Olavi Virran patsasta. Uusi kone kehrää ihanasti, sen nimi on Wirpooli. En ensin tajunnut mistä on kyse kun paikalliset opastivat että se Wirpooli on hyvä merkki.

Tampereella elämä on jokseenkin ennallaan muutaman vuoden tauon jälkeen. TamU taas mestari ja Työväen teatterin lavalla ovat samat Roineet kuin aina ennekin. Jotain edistystä on kuitenkin tapahtunut: TamU pelaa nykyään taitavaa lyhytsyöttöpeliä ja demarien ja kokoomuksen ikiaikainen aseveliakseli rutisee liitoksissaan pormestarivaalin jäljiltä.

Tämän päivän Aamulehti uutisoi tosiaan mullistavia uutisia: aseveliakseli on romuttunut! Tamperelaisen politiikan erikoisuus on ollut demarien ja kokoomuksen yhteistyöjuntta. Kaupungin asioista on päättänyt vuosikymmeniä käytännössä muutamien miesten klikki, nykyinen sinipunajohto tunnetaan nimellä Pitkät Pojat. Alun perin aseveliakselin tarkoituksena oli vaaran vuosina pitää kommunistit päätöksenteon ulkopuolella. Sittemmin valta (ja esimerkiksi nuorisojärjestöjen rahat) on jaettu sulle-mulle-tyyliin ihan vallanpitämisen ilosta. Tätä taustaa vasten minusta on erityisen hauskaa kun aseveljet syyttävät vihreitä vuorotellen kokoomuksen tai demareiden apupuolueeksi. Vihreät perivät sukupuuttoon kuolleiden kommunistien roolin aseveliakselin vastavoimana, minkä vuoksi erityisesti demarit ovat Tampereella tervehtineet vihreitä lähinnä keskisormella. Nyt tosiaan kokoomus on sanonut irti vanhan sopimuksensa, jossa kolmantena pyöränä ovat pyörineet vasurit. Lopullinen syy oli kaupunginhallituspaikkojen jako. Saa nähdä mitä tästä seuraa, ainakin kokkarit ovat sitä mieltä ettei paluuta entiseen ole.

Artikkeli aseveliakselin ihmeellisistä vaiheista, vielä 2003 juntta näytti ikuiselta.

Ilonaihe on myös Tampereelle auennut nuorten rohkeiden teatterintekijöiden teatteri Siperia, jonka ensimmäinen näytelmä Kaikki se rakkaus joka sinulle kuuluu oli mainota ja raikasta teatteria. Tahtoo lisää!

Lupaavan nuoren miehen erheet

2006-10-16T11:24:00.000-07:00

Rahat voivat mennä vaikka pörssiromahduksessa, sivistystä tai elettyjä kokemuksia ei sen sijaan voi ottaa pois, lapsille parasta on yhteinen aika. Blaa blaa blaa.

Tulimme tutun perheen luota, saimme kyydin uudenkarhealla Volvo V70:lla, uusi auto tuoksui ihanalle ja tuplavaunut menivät sisään heittämällä. Auto oli Nokian liisaama. Tuli mieleen ne messujen nuoret IT-osaajat, ajavat varmaan kartanoautolla omaan kotiinsa.

Opettajat sun muut olivat sitä mieltä että pääsen vielä pitkälle. Olen 32 ja päässyt juuri perheineni opiskelija-asuntoon. Naapurin pojat alkoivat juuri soittaa teknoa, toivottavasti lapset eivät herää. Omistan suunnilleen sen mitä päälleni puen, siitä ei ole kauaa kun ruinasin vielä rahaa vanhemmiltani. Nyt ruinaan pankista.

Eihän tässä näin pitänyt käydä, minähän olin aina se lupaava nuorimies, jo lapsena. Koulut menivät hyvin, ällän paperit, valmistun maan vaikeimmin sisään päästävän monialayliopiston huippuyksiköstä. Olen tehnyt kokopäivätöitä viimeiset kuusi vuotta, vielä tällä hetkellä kahta työtä.

Minua on aina pyydetty edustamaan muita ja olen ollut puhumassa muiden puolesta: ala-asteen päätösjuhlassa, ylioppilasjuhlassa ja yliopiston avajaisissa, varusmiesten edustajana, akateemisissa vuosijuhlissa tai milloin missäkin. En tiedä vieläkään miksi, ehkä olin tehtävään sopiva, ehkä helpoimmin ylipuhuttavissa.

Ovat edelleen sitä mieltä että pääsen pitkälle, työni on niin hyvä ikkunapaikka, siellä pääsee niin hyvin verkostoitumaan. Kun kerran olen niin helvetin fiksu ja tunnen kaikki tyypit niin miten sitten vielä ihmettelen mihin mennä töihin tai mitä teen isona?

Olenkin alkanut miettiä missä meni vikaan. Olen älykäs, ulospäinsuuntautunut, jossain määrin myös kunnianhimoinen. Missä siis olen mokaillut? Muutama virheliike tulee mieleen.

Valitsin opiskelualakseni humanistisen alan, joka ei johda tiettyyn ammattiin. Paljon sivistystä, heikko työmarkkina-asema. Olen tyyypillinen moniosaaja. Milloin olet nähnyt työhakemuksen, jossa haetaan moniosaajaa?
Lähdin hoitamaan yhteisiä asioita. Silloin tuppaavat omat asiat jäämään kakkoseksi. Kolmannelta sektorilta olen oppinut että mitä jalompi aatteellinen päämäärä järjestöllä on, sitä kurjemmin kohdellaan omia työntekijöitä.
Valitsin väärän puolueen. Idealismia ja lahjakkuutta Vihreissä on runsaasti, mutta ei etenemismahdollisuuksia. (vaihtoehtoja ei tietenkään ole, en näe sellaista vaihtoehtoa etten osallistuisi politiikkaan vihreänä)
Olen tehnyt töitä joissa on ollut merkitystä, vastuuta, jopa mainetta, mutta ei rahaa.

Muiden asioita on tosiaa tullut hoidettua: koulutovereiden, varusmiesten, opiskelijoiden, tulevien sukupolvien, tamperelaisten, intialaisten köyhien. Nyt saa riittää! En vaadi pääsyä luovaan eliittiin, päästäkää edes alempaan keskiluokkaan!

pelimiehiä ja lipunmyyjiä

2006-10-15T04:52:00.000-07:00

Helsingin Sanomat, syntyneitä-palstalla tänään:

Sofia Helmi Ilona Suvanen, "Rakas pikku prinsessa ."

Päivän saldona oli puolisen tusinaa uutta siniveristä maahamme.

Tommi Oskari Joonatan Vahla. "Sinistä myssyä ja nuttua, talo täynnä äijäjuttua. Uusi isäntä tuli taloon."

Vahlan perheessä ei taideta pojille punaisia paitoja pueta. Mitähän Tommin isä tuumaisi jos pikkuisäntä toisi joku päivä poikaystävän näytille?

Jeskasen perhettä on siunattu 2.2.2001 lähtien neljällä lapsella (ei kaksosia): Juulilla, Jasmilla, Joosella ja Jeetulla. Tekstinä on leikkisästi: "Isin viisivuotissuunnitelman satoa". No, äidit harvemmin suunnittelevat pyöräyttävänsä neljää lasta viidessä vuodessa. Millähän kirjaimella seuraavan nimi alkaa?

Ilmo Alarik Ilvessalmi, "tomera poikamme"

Julus Juho Mikael "Ei tullut lipunmyyjää vaan Pelimies, pikku-ukko "Faabio".

Järvi-Keinonen perheessä olikin kolme lipunmyyjää jo ennestään, isosiskot Marine ja Natalie, sekä aiti Katri.

Kira Anni Alexandra, "pikkuinen, pehmoinen, sadun lapsi suloinen"

Aurora Ida Emilia Tammilehto "iloinen prinsessa"

Julia Sofia Pallamo, "herttainen neitimme".

Loisto Argos Otava Virolainen, "Hra. Vauva"

Näiden lapsosten kummeja helpottaa se, että lastenvaateliikkeissä on toinen puoli vaalensinisilleja ja toinen puoli vaalenpunaisille vaatteille. Maon Kiinassa oli univormussa vain
yhtä väriä, kyllä se on ihan toista nykyään!

Humanoidi ICT-maailmassa

2006-10-10T12:34:00.000-07:00

Kävin töiden jälkeen Tampere-talolla ICT-alan rekrytointitapahtumassa kuuntelemassa minkälaista osaamista ja työkokemusta ICT-alan yritykset odottavat opiskelijoilta ja vastavalmistuneilta. Valmistuminen on tutkintotodistusta vaille ja työsuhde loppusuoralla ja kun olen viime aikoina askarrellut tietoyhteiskunta-asioiden ja verkkotiedotuksen parissa niin pitäähän sitä tännekin päin vilkuilla.

Päätin että nyt mennään hyvällä asenteella, on kaksi lasta ja opiskeleva vaimo elätettävänä, ei mitään näsäviisastelua vaikka tulisi mitä innovaatioliturgiaa tai kompetenssiläppää. Ennakkoluulottomasti vaan, uloshengitys.

Korokkeella nimikylttien takana oli kuusi miestä, yleisönä kurjistuvaan työmarkkina-asemaansa havahtuneita yliopisto-opiskelijoita ja vastavalmistuneita. Neljä kuudesta ICT-miehestä oli minua nuorempia, heitä jännitti eivätkä he osanneet lausua englannikielisiä titteleitään. Puvut oli jätetty kotiin, vain yksi insinööri oli jättänyt ylimmän paidannapin kiinni. Ei se mitään, kyllä se pojat ihan hyvin menee. Ihan ihmisen kokoista toimintaahan tää bisneskin näyttäis olevan. Aika pitkälle ovat päässeet, ois pitänyt alkaa koodaamaan niin ois asunnot ja muut.

Hervantaan asettuneen kansainvälisen firman edustaja kertoi että nyt tarvitaa erityisesti hv- ja sympparipuolen ihmisiä. Just, no kuunnellaan nyt noi muut.

Mobiilipelifirman edustaja kertoi että he ovat kehittäneet pelin nimeltä Kill All Humans. Nyt tarvittaisiin laajenevaan organisaatioon "uutta verta". Samainen tekniikan ylioppilas neuvoi että vaikka koulussa olisi tylsiäkin kursseja niin nekin pitäisi tehdä. Koulussa oppisi, etenkin haastavilla kursseilla. Pasi perkele, mistä kolusta sä nyt puhut, täällä on vain yliopisto-opiskelijoita ja maistereita? Ei ruveta viisastelemaan kuitenkaan, uloshengitys.

Mikään firma ei ollut kiinnostunut tohtoreista. Ei ihme, eiväthän ne kiinnosta enää edes yliopistoa.

TietoEnatorin edustaja kertoi että heillä on töissä 16 000 jannua. Tieto-X:n edustaja kertoi että heillä on miesvahvuus 100. Nokialle otetaan mielellään reippaita ja aktiivisia kavereita. Ei jumalauta, onks teillä porttikielto naisille vai haluutteko vain antaa sen vaikutelman? Eihän ne voi sössiä asiakastapaamisiaankaan tälleen.

Ja sitten onkin jo yleisökysymysten vuoro. Ei pysy mölyt mahassa. Siellä onkin jo käsi ylhäällä.

"Olen Jussi Nousiainen, vastavalmistunut sieltä ja sieltä. Kiitos kiinnostavista alustuksistanne. Teitä on siinä kuusi miestä. Kuulimme että TietoEnatorilla on töissä 16 000 jannua ja Tieto-X:llä on sadan miesvahvuus. Yleisöstä suurin osa on naisia, kannattaako teidän mielestänne heidän hakeutua ICT-alalle?" Siinä meni sitten se pärstäkerroin, kyllä kannatti raahata ne hyvät kengät.

"Siis ilman muuta kannattaa, mielellään mäkin niitä siellä toimistolla enemmän katselisin."
Just. Sekaan vaan, vaikkei seisoiskaan.

La familia unida jamás será vencida

2006-10-08T11:03:00.000-07:00

Kyllä se on kauheata katsottavaa kun muut ihmiset kuin me* itse eivät osaa kasvattaa lapsiaan. Uhmaikäiset pompottavat häpeästä kyyristeleviä vanhempiaan, isoja kölvejä vaimennetaan tutilla (eng. pacifier) keskellä kirkasta päivää ja imeväisikäisille työnnetään karkkia suuhun. Juuri ja juuri sitä pystyy olemaan menemättä kertomaan miten teidänkin pitäisi lapsianne kasvattaa. Parempi niin, sillä mikään ei ole varmempi tapa tuhota välinsä toiseen ihmiseen. Tällä foorumilla kukaan ei voi kuitenkaan estää minua jakamasta lastenkasvatusohjeita:

Ei taistelua ilman yhteistä rintamaa

"Ei synny rakkautta ilman oikeutta, ei synny oikeutta ilman taistelua, ei taistelua ilman yhteistä rintamaa." Lasten kanssa eläminen on paitsi hauskaa, myös taistelua, tahtojen taistelua. Jos vanhemmat sen häviävät, häviävät kaikki. Lapsi on anarkistinen ja elinvoimainen pieni termitti, jonka lajityypilliseen käytökseen kuuluu hakea rajoja ja yrittää kaataa niitä. Aikuinen sen sijaan on läpikäynyt sosialisaation ja tyytyy hänelle asetettuun karsinaan.

Pärjätäkseen on vanhempien pidettävä yhtä. Jos rintamassa on särö, löytää lapsi sen vääjäämättömällä tarmolla ja varmuudella ja silloin on kaikki menetetty. Fiksut vanhemmat eivät ole lasten nähden eri mieltä kasvatusperiaatteista tai säännöistä, tai kyseenalaista julkisesti toisen vanhemman sanomisia. Jos ei ole yhteistä rintamaa, taistelu on lyhyt ja tappiollinen, ei synny oikeutta eikä rakkautta. On vain loputon määrä lahjontaa, kiristystä ja epävarmuutta.

Useimmat aikuiset ymmärtävät, miksi sohviin ei saa piirtää tai miksi yöllä pitää nukkua. Ei ole mieluisa tehtävä olla ensimmäisenä asettamassa lapselle tällaisia ikäviä rajoituksia, koska silloin joutuu kohtaamaan lapsen pettymyksen. Pettynyt lapsi ei ole mukava, syntyy meteliä ja hässäkkää joka pitäisi ottaa vastaan lehmänhermoisena ja turvallisena, myös julkisella paikalla arvioivien katseiden paineessa. Hässäkkä ei ole kivaa ja osa vanhemmista onkin keksinyt ulkoistaa sen viranomaisille, lastentarhan tädeille ja opettajille, viime kädessä vankeihoitoviranomaisille. Tätä ulkoistamista jotkut kutsuvat myös vapaaksi kasvatukseksi.

Kaikki aika on laatuaikaa

Usein kuulee että joku haluaa antaa lapselleen vain kaikkein parasta, niin minäkin. Uskon että parasta mitä lapselle voi antaa on aika. Joku roti tässäkin on, jos vanhemmalla ei ole yhtään aikaa itselleen, ei hän ole hyvää seuraa kenellekään.

En usko että lapset olisivat koskaan keksineet laatuajan käsitettä. Lapselle kaikki aika vanhempien kanssa on laatuaikaa, sekin kun riidellään. Aikuisten puheessa laatuajalla tarkoitetaan yleensä ylimääräisten virikkeiden ja pienten lahjusten ryydittämää yhdessäoloa, jonka tarkoitus on korvata viettämättä jäänyttä "tavallista" aikaa.

Lapsi huomaa kaiken

Äitini osuvimpia lohkaisuja on että lapsi elää perheen alitajuntaa. Sitä saattaa ajatella että lapset ovat pieniä ja hupsuja, helposti höynäytettäviä. Mikään ei ole kauempana totuudesta. Lapsi huomaa milloin hänelle valehdellaan. Lapselle valehteleminen hankalasta tilanteesta selvitäkseen on kätevää kuin housuun kuseminen talvella. Jos kaikki ei ole OK ja väittää muuta, lapsi ei sano mitään mutta tajuaa ristiriidan kristallinkirkkaasti.

Lapsi myös muistaa kaiken, kuukausia sitten päästetty kirosana tulee bumerangina lapsen suusta kun sopiva tilanne aukeaa. Päiväkodissa kolmevuotias esikoinen muistaa luetella muille lapsille ja tädeille, mitä isi otti evääksi Pendolinoon ja oliko isin termarikahvissa maitoa. En halua ajatella mitä kaikkea muuta hän kertoo.

Pitää nyt sitten vielä korostaa että enimmäkseen lasten kanssa on lutuista ja ihanaa, tämä oli pohdintaa pahimman varalle. Nykyään on sitäpaitsi netissä käypiä manuaaleja lasten kanssa selviämiseksi, enää puuttuvat vain nimilaput synnytyslaitoksella.

*Lapsiperheellinen ei juuri käytä yksikön ensimmäistä persoonapronominia. Kun on tarpeeksi naimisissa ja lp, ei ole enää mun kavereita, on vain meidän kavereita. Mun harrastukset on joko meidän harrastuksia tai ei harrastuksia ollenkaan - toisin sanoen meidän elämä.

Sota salamaniskuja vastaan?

2006-10-03T01:08:00.000-07:00

Yhdysvalloissa ja eritysti presidentti George W. Bushilla on tuntunut olevan vuosien ajan vain yksi pääpuheenaihe: sota terrorismia vastaan. Yhdysvaltojen keskushallinnon mukaan viime vuonna terrorismin uhrina kuoli yhteensä 56 Yhdysvaltain kansalaista. Todennäköisempää oli kuolla esimerkiksi salamaniskuun (67 kuolonuhria). Yhdysvallat sotii eri puolilla maailmaa tehdäkseen maailmasta turvallisen paikan. Se on melko kallista, pelkästään Irakin sota maksaa arviolta 4,5 miljardia taalaa kuukaudessa.

Vaikka maa on kollektiivisen terroristihysterian vallassa, on pahin uhka yhdysvaltalaiselle kuitenkin toinen yhdysvaltalainen.

Yhdysvaltojen liikenteessä kuoli viime vuonna 43 443 ihmistä, enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Tämä ei ole herättänyt kovin kummoista yhteiskunnallista keskustelua, kukaan ei ole vaatimassa sotaa kaahareita vastaan.

Yhdysvaltain oikeusministeriön mukaan ampuma-aseuhrien määrä nousi lähes 50 prosentilla viime vuonna 477 000:een. Omien kansalaisten tulittamia uhreja oli USA:ssa enemmän Espoossa ja Tampereella on asukkaita yhteensä.

New York Timesin mukaan George W. Bushin hallitus ja republikaanien johtama kongressi eivät ole suostuneet uusimaan kymmenen vuotta voimassa ollutta, vuonna 2004 päättynyttä kieltoa myydä rynnäkkökivääreitä tavallisille kansalaisille. Rynnäkkökiväärin osto-oikeus alkaa olla niitä harvoja kansalaisoikeuksia, joihin ei ole viime aikoina kajottu terrorisodan nimissä. Yhdysvaltain kouluissa on sattunut viikon sisään kolme kuolettavaa ampumavälikotausta, joista viimeisimmässä kuoli viisi koulutyttöä. Viime kouluvuoden saldo ampumavälikohtauksista oli 85. Minkäänlaista laajaa keskustelua ampuma-aseiden hallussapidosta ei Yhdysvalloissa ole kuitenkaan käynnistynyt.

Kiitos Freddie ja Wolfgang!

2006-09-28T03:48:00.000-07:00

Haluan kiittää kahta musiikin suurmiestä, Freddie Mercurya ja Wolfgang Amadeus Mozartia, koska maailma ilman heitä olisi paljon ankeampi paikka.

Mozartia kuunnellessa tuntuu siltä kuin kaikessa olisi järkeä, ylitsepääsemättömät ongelmat kutistuvat ja rauha ja toiveikkuus valtaavat mielen. En ole uskonnollinen ihminen mutta Mozartin musiikki saa uskomaan hänen aikalaisiaan: että on Jumala joka valitsi välikappaleekseen tämän pienikokoisen pieruhuumorin ja uhkapelien ystävän. Tuloksena oli ylimaallisen kaunista, iloa ja helppoutta pursuavaa musiikkia.

Telkusta tuli samana iltana kaksi konserttia: Queen vuodelta 1986 ja aikamme kovimmaksi stadionviihdyttäjäksi mainostettu Robbie Williams livenä. Robbie on komea, Freddie enintään persoonallinen, Robbiella on hyvät hampaat, Freddie oli kasvattanut viikset purukalustonsa peitoksi. Robbiella on huima audiovisuaalinen show, Freddiellä oli värivalot, Robbiella tyylikkäät vaatteet, Freddiellä mattinykäsfarkut. Sen enempää vertailua ei ole reilua tehdä, koska Freddie oli maailman kovin rock-laulaja, jonka oli helppoa täyttää valtavat stadionit äänellään, egollaan ja karismallaan.

Live Aid -konsertin aikaan Queen oli jo pois muodista, mutta kun Freddie avasi äänensä täydellä Wembleyllä, totesivat muut tähdet backstage-alueella että jaaha, siinä meni show, kuka joutuu seuraavaksi. Henry Rollins totesi osuvasti että jos Nürnbergin puoluepäivillä olisi ollut bändi niin se olisi näyttänyt tuolta. Paitsi että Freddie oli huima showmies, teki hän myös kuolematonta musaa. On tietenkin sääli ettei Freddie tullut kunnolla kaapista ja Night at the Operan hullunrohkeus muuttui vähitellen takuuvarmaksi stadionrockiksi.

Joka tapauksessa, suosittelen jokaiselle työhaastatteluun menijälle psyykkaukseksi pientä annosta Freddie Mercurya, because darlings, We are the Champions!

BigBrother-kokemus

2006-09-26T11:38:00.000-07:00

Ei ole helppoa suomalaisilla tosiTV:n tekijöillä. Amerikan asukkaat halailevat, kiljuvat, riitelevät ja ilmeilevät naamallaan ihan luonnostaan. Siihen päälle vielä machompi kulttuuri, uskontojen kirjo ja rotujen väliset ristiriidat niin johan on viihdepotpuri valmiina. Sen sijaan meikäläisille kisaajille pitää antaa joko todella paljon viinaa tai sähköshokkeja ennen kuin alkaa syntyä mitään katsomisen arvoista. Suomen Robinsonin tuottajien riipaisevasta epätoivosta kertoi jakso, jossa kilpailijat suljettiin auringon paahteeseen bambuhäkkeihin ilman ruokaa. Nälkä ja piina vain jatkuivat, mutta suomalaiset kilpaveikot ja -siskot juttelivat lähinnä säästä ja lottovoitosta.

Pohjanmaalaiset kaverukset ovat onnistuneet tekemään hittituotteen itsensä satuttamisesta. Pidin duudsoneita pelkästään yksinkertaisina kavereina ennen kuin kuulin heidän haastattelunsa radiosta. Duudsonit osoittautuivat kivenkoviksi ja päämäärätietoisiksi liikemiehiksi promootio- ja oheistuotesuunnitemineen. Bisnespuheen väliin pojat muistivat aina välillä piereskellä ja uhata toimituksen särkemisellä. Katsoin uteliaisuuttani että millä sitä suomikuvaa tällä kertaa kirkastetaan Amerikan kaapelikanavilla. Ei se paljoa naurattanut kun kaverit ovat oikeasti vammauttaneet itsensä aivan surkeaan kuntoon. Väkinäistä naurua vääntäen poijaat heittivät tikkaa lihavan kaverin mahaan ja nukkuva komiampi kaveri herätettiin lyömällä pesismailalla kiveksiin. Selittäkää joku mikä ero sillä on pahoinpitelyn kanssa? Silmäkulma kostui myötähäpeästä siinä vaiheessa kun tuotantoyhtiön pakusta ilmestyi duudsonien farmille palkattuja isotissisiä mimmejä lehmäbikineissään väkinäisesti kirmailemaan.

SubTV:n hittisarjassa kilpailijat suljetaan pehmustettuihin huoneisiin ja juotetaan känniin. Näin on saatu sadoista tunneista saatu seulottua joitain ikimuistoisia televisioviihteen hetkiä, kuten se että Perttu sanoi "coconuts, bananas", muistattehan. Nyt sitten saatiin säpinää kun kilpailija Mika riisui sammuneen Sorellan housut ja alkoi kähmiä tätä. Touhulle on ihan nimikin, seksuaalinen hyväksikäyttö, jota nyt esitutkinnassa tutkitaan. Nimestä viis, katsojaluvut ainakin ovat nousussa. SubTV:n mediatiedoissa riemuitaan syksyn suosiosta: Viikkotavoittavuus 15-34-vuotiaissa nousi 64 prosenttiin ja kaupallinen katseluosuus prime timessa oli 21,1, prosenttia. "Big Brotherin kiinnostavuudesta kertoo myös ohjelman katsojaprofiili, joka ei suinkaan rajoitu pelkästään nuoriin."

Katsojien toverituomioistuin on jo julistanut seksuaalirikosten vakiotuomion: Sorella on Suomen vihatuin nainen ja syyllinen koko hässäkkään. Hänen on varmasti mukava palata siviilityöhönsä luokanopettajaksi.

Tutkija Mikko Hautakangas sanoo SubTV:n kotisivuilla että "BB tarjoaa katsojalle mahdollisuuden kokea olevansa mukana, kun Big Brother -kokemus syntyy." Suomen nuorison puolesta, kiitos SubTV tästä mahdollisuudesta!

Hoippumista ja tinkaamista

2006-09-11T10:17:00.000-07:00

Viime aikoina on virta ollut tosi vähissä. Polvi alkaa toimia suht normaalisti mutta olen viettänyt ensimmäistä kertaa elämässäni kaksi kuukautta ilman kunnon liikuntaa. En halua kokeilla tätä enää koskaan, it makes Jussi a very dull boy. Siihen samaan läjään kaksi työtä, reipas univelka ja muutto niin alkaa olla puheaika lopussa. Työhuoneessa lentää irtaimisto ja kotona uhmaikäinen esikoinen ei saa osakseen kaikkea ansaitsemaansa kärsivällisyyttä. Onneksi tunnistan sentään oireet ja yöuntakin on paremmin tiedossa.

Muutto on viikon päästä, minulla on viisi päivää ja yötä aikaa pakata kämppä laatikoihin. Kävimme vaimoni kanssa myymässä lasten vaatteita ja kaiken maailman krääsää kirpputorilla. Kirppistely oli antoisaa mutta aika rankkaa hommaa. Kiitos faijan autolainan, pääsimme eroon isosta läjästä tavaraa ja rahaakin tuli odotuksia paremmin. Kirpparimeininki on oma maailmansa, muutaman asian opin siitä touhusta:

Kovat tekijät ja jälleenmyyjät tulevat jo ennen avaamisaikaa, iltapäivällä ovat liikkeellä enää turistit, kuten minä. Tavaroitamme kiskottiin kuormasta jo ennen kuin saimme pöytää kasaan, parhaat kamat ostettiin heti kättelyssä. Siellä ne varmaan ovat huutonetissä.
Vimpaimet käyvät kaupaksi. Suomi on täynnä Reinoja jotka kuvittelevat osaavansa (ehkä todella osaavat) korjata mitä tahansa. Rikkinäisyys ei ole syy olla myymättä elektroniikkaa. Vaatteita sen sijaan on jokseenkin turha yrittää myydä.
Maahanmuuttajien ja suomalaisten tinkimiskulttuurit ovat tyystin erilaiset. Suomalaiset tinkivät lähinnä muodon vuoksi, etelän ihmisille kaupantekotapahtuma on osa hupia. Lähi-idästä kotoisin oleva isä yritti tinkiä naama välinpitämättömillä peruslukemilla, vaikka hänen poikansa jo hihkui ja halasi myymäämme karmeaa ääntä pitävää lelua.
Ylöspano on puoli voittoa. Pöydän pitää olla siisti ja etusijalla joitain kiinnostavia sisäänheittotuotteita, jotka kertovat ettei täällä myydä mitään koirankusemaa sälää.
Alan ihmiset katsovat ensin myyjää ja sitten vasta pöytää. Tavaroistaan eroon hankkiutuvan nuoren parin epätoivo haistetaan korttelin päähän. Hyvä niin.

No nyt takaisin pakkaamaan...

Olemme kasvaneet erilleen

2006-08-19T04:05:00.000-07:00

Tänään on kauan odotettu päivä, valioliigakausi 2006-2007 alkaa muutaman tunnin päästä. Iloa himmentää se, että minä ja Chelsea olemme kasvaneet erillemme. Kymmenisen vuotta kestänyt intohimoinen suhde hiipui samalla tavalla kuin useimmat parisuhteet tutkimusten mukaan hiipuvat: maailmankatsomusten eroavaisuuteen ja puhumisen vähyyteen.

Ihastuin sinä keväänä kun kirjoitin ylioppilaaksi. Sittemmin maajoukkueeseen uuden pelityylin ja noitatohtorin tuonut Glenn Hoddle tuli valmentajaksi ja perässä seurasi liuta suosikkipelaajiani: Ruud Gullit, Gianfranco Zola ja Gianluca Vialli. Legendaarisen Gullitin olin nähnyt poikasena Helsingin olympiastadionilla, jolla hän lipui ylväästi ja kevyesti ohi Suomen puolustuksen. Minikokoinen Zola näytti britelle ennenäkemättömiä kikkoja, joita hän oli oppinut Napolissa mestari Maradonalta. Vialli ja Fabrizio Ravanelli hyökkäsivät Juventuksessa tehokkaana, mutta erikoisen kärkiparina; toinen oli kalju ja toinen harmaantunut.
Viallia ja minua yhdistävät myös historianopiskelu yliopistossa. Zola ja kumppanit tarjosivat ikimuistoisia hetkiä pelikentällä, niitä en unohda koskaan.

Chelsea ja minä olemme molemmat muuttuneet kymmenen vuoden aikana, sanoisin että Chelsea enemmän kuin minä. Minä urauduin entistä enemmän maailmanparannukseen kun Chelsea tapasi uusia ihmisiä ja antoi periksi rahan ja makean elämän houkutuksille. Olen katkera venäläiselle miljardöörille Roman Abramovichille ja kosmopoliitti Mourinholle, joita syytän lopullisesta erilleen kasvamisestamme. Chelsea tarjosi minulle parasta mitä rahalla voi saada: Desaillyn, Crespon, Colen, Drogban ja lopulta mestaruuden, mutta fiilis oli mennyt. Edes mestaruus ei enää tuntunut miltään.

Vaikka en usko että enää Englannista löydän Sitä Oikeaa, on kauden alku silti mahtavaa. Ja onhan minulla ikuisesti Azzurri!

Elämäni kirjana

2006-08-16T05:59:00.000-07:00

En tohdi kieltäytyä meemihaasteesta kun kerran pomokin haastoi:

1. Kirja joka muutti elämääni.
Luin Richard Bachin kirjan Illusions sopivan ikäisenä ja sopivassa elämäntilanteessa. Nyt jo aavistuksen kornin tuntuisen kirjan onnenkeksimäiset elämänviisaudet palauttivat lukion, työttömyyden ja yleisen ankeuden aallonpohjassa uskon siihen että kaikki on vielä omissa käsissäni.

2. Kirja jonka olen lukenut useammin kuin kerran.
Tarun Sormusten Herrasta olen lukenut ja kuunnellut äänikirjana sen verran monta kertaa, että aina kun aloittaa alusta, tuntuu kuin tulisi kotiin tai lämpimään syliin pitkältä matkalta. Kirjan henkilöt, maat ja käänteet ovat niin tuttuja että kirjaa voi lukea aina eri näkökulmasta. Kun joku asia kolahtaa tarpeeksi kovaa ja tarpeeksi nuorena, on se loppuiäksi ikuisen rakkauden kohde ja kritiikin ulottumattomissa. Minulle tällaisia asioita ovat mm. Sormusten Herra, jalkapallo ja sairaan nopea tiluttaminen kitaralla (viimeksi mainittuun eivät omat taidot ihan riitä). Luin eepoksen ensimmäisen kerran 11-vuotiaana ja se oli menoa saman tien.

3. Kirja jonka tahtoisin mukaan autiolle saarelle.
No sen Sormusten Herran jos ottaisi niin olisi kotonaan siellä saarellakin.

4. Kirja joka teki sinut hilpeäksi, kevytmieliseksi, huikentelevaiseksi.
Fanittamani Mikko Rimmisen Pussikaljaromaania lukiessa tulivat mieleen kaikki huolettoman varhaisaikuisuuden kullanhohtoiset miesiltamat kaljoitteluineen, biljardeineen ja jammailuineen. Rimmisen anarkistisen rikas kielikylpy on myös sen verran riemukasta että hihittelin ääneen ja tyrskin riemusta.

5. Kirja joka sai sinut sortumaan nyyhkytyksiin?
Astrid Lindgrenin lastenkirjat ovat takuuvarmoja itkettäjiä, niitä luetaan meillä muutaman vuoden päästä. Reidar Palmgrenin Jalat edellä oli todella vakuuttava ja myös järkyttävä. Sitä lukiessa tulivat vedet silmiin kun päähenkilön maailma alkoi hajota pojan jäätyä auton alle.

6. Kirja jonka toivoisit kirjoitetuksi?
En tiedä onko jo kirjoittettu mutta ainakin toivon saavani lukea veljeni lorukirjaa lapsilleni. Odotan myös innolla Jarkon romaania.

7. Kirja jota et toivoisi kirjoitetun?
Improvised Explosives: How to Make Your Own.

8. Kirja jota parhaillaan luet?
Lainasin Johannalta Osku Pajamäen kirjan Ahne Sukupolvi. Nuori vihainen mies on hieno asia mutta keski-ikäistyvä vihainen demarimies on vielä hienompi! Sain yhdistettyä opiskelun ja huvin kun tutkintoni viimeisen kohdan vastaanottaja suostui hankalan invalidi-ikiopiskelijan pyynnöstä hyväksymään esseekirjoiksi Oskun kirjan ja Juha Siltalan Työelämän huononemisen lyhyen historian. Olen vääntänyt viikon sisään kolme esseetä, nuo kaksi vielä ja olen maisteri!

9. Kirja jonka aiot lukea?
No se Täällä pohjantähden alla on hienona laitoksena hyllyssä odottamassa valmistumisen jälkeistä tilaa, jolloin voi hyvällä omallatunnolla lukea ihan mitä vaan. Se siintää silmissäni kuin satama mereltä.

Kylläpä tuli miesvottoinen tästä listasta...

Puola on paska maa

2006-08-13T06:02:00.000-07:00

Aamulla ikkunaa avatessa tuli ikävä Intiaan. Helsingissä on venäläisten pensaspalojen vuoksi haissut jo jonkun aikaa Intialle. Sama tuoksahdus tuli lukemattomista pikku kamiinoista, joissa köyhät kaupunkilaiset polttivat puuta ja kuivunutta lehmänlantaa lämmittääkseen asuntonsa ja paistaakseen ruokansa.

Idästä päin on tunkkaista haisua tullut nenään muutenkin. Olen aina sympannut puolalaisia, kaunista jalosukuista kansaa joka ensin joutui venäläisten ja saksalaisten jyräämäksi ja sittemmin b-luokan eurokansaksi. Viime aikoina puolalaiset ovat israelilaisten tavoin näyttäneet etteivät kohtalon kolhut jalosta luonnetta.

Jos suomalaisilla on suomettumisen ajasta yhtä sun toista selvittämättä stasilistoineen, on puolalaisilla paljon isompi sontaläjä mattonsa alla. On selvinnyt että huomattava määrä puolalaisia pappeja toimi kommunismivallan aikana yhteistyössä maan turvallisuuspalvelun kanssa. Puolassa on kommunistivallan aikaiset salaiset kansiot jätetty avaamatta poliittisista syistä, eikä vaikutusvaltainen katolinen kirkkokaan halua asioita tongittavan.

Mikä helvetti niitä slaaveja oikein vaivaa? Europarlamentin päätöslauselmassa todetaan mm. että parlamentti on hyvin huolestunut rasistisen, muukalaisvihamielisen, antisemitistisen sekä homofobisen suvaitsemattomuuden yleisestä lisääntymisestä Puolassa. Se että totalitarismiin luisuvassa venäjänmaassa antisemitismi rehottaa ja seksuaalivähemmistöjä hakataan, ei suuresti ihmetytä, mutta puolalaiset huseeraavat sentään EU:n jäseninä. Maan uusi presidentti Lech Kaczynski haluaa kuolemanrangaistuksen takaisin, avoimen juutalaisvastaiset puolueet ovat päässeet hallitukseen, uusfasistista propagandaa saa maassa levittää varsin avoimesti ja uusi pääministeri Jaroslaw Kaczynski (Lechin kaksoisveli) suunnittelee abortin kieltämistä.

Pappien osuus näissä touhuissa tuntuu erityisen irvokkaalta. Venäjällä ortodoksipapit ovat huseeranneet aktiivisesti väkivaltaisessa ja homovastaisessa uusnatsien kulkueessa. Erityisesti köyhässä Itä-Puolassa korkein uskonnollinen auktoriteetti tällä hetkellä on katolinen pappi Tadeusz Rydzyk. Hän johtaa Totuuden Valo -säätiönsä kautta mediakonsernia, johon kuuluvat Radio Maryja, televisioasema Trwam ja lehti Nasz Dziennik. Rydzyk kertoo miljoonille kuuntelijoilleen muun muassa maahan soluttautuneiden juutalaisten salaliitosta ja homouden turmiollisuudesta. Rydzykin tiedotusvälineet tukivat tietenkin Kaczynskin veljesten puoluetta vaalivoittoon.

Ei tarvitse ihmetellä tutkimuksia, joiden mukaan enemmistö puolalaista nuorista suunnittelee ulkomaille muuttamista.

Polvi pakettiin ja Tampereelle

2006-08-11T09:02:00.000-07:00

Pallon kanssa kikkailu osoittautui sen verran turmiolliseksi että jouduin polvileikkaukseen. Toivuttuani nukutuksesta lehahti ortopedi kysymään haluanko hyvät vai huonot uutiset ensin. En saanut siihen mitään järkevää vastattua joten ortopedi aloitti hyvistä uutisista: sivuside oli sen verran ehjä ettei sitä ollut pitänyt korjailla. Huono uutinen oli se, että ulompi polvikierukka (kuvassa se c:n muotoinen sininen kapine) oli halki ja poikki sen verran pahasti että se oli pitänyt poistaa melkein kokonaan. Nielaisin tyhjää ortopedin kertoessa että jalkapallopelit on nyt sitten pelattu. Lenkkeily meni samalla kiellettyjen harrastusten listalle, onneksi jäljellä on vielä hyviä vaihtoehtoja: pyöräilyä, rullaluistelua, kuntosalia, hiihtoa, joogaa, jumppia, tanssimista tai vaikka pilatesta. Mikään liikunnan ilo ei kuitenkaan vastaa onnistuneen harhautuksen tai vapauttavan syötön tuomaa riemun tunnetta. Pelkkä pomppivan pallon ääni ikkunasta vetää mielen haikeaksi.

Isompi muutos on se, että olemme muuttamassa Tampereelle. Sari päätti koulutustaan täydentääkseen vielä lukea finanssihallinnon pääsykokeisiin. Vaimoni on ihmenainen, sillä lasten päiväunien aikaan ja iltamyöhään lukemalla hän pääsi sisään kärkipään pisteillä. Opinto-oikeuden, asunnon ja päivähoitopaikan saamisessa on ollut monia mutkia ja hankaluuksia mutta kun Tampereelle lähtö alkoi tuntua oikealta niin päätimme vain selvitä niistä. Tampereen karttaa katsoessani huomasin että olin nohtanut kuinka pieni, melkein hobittimainen Tampereen keskusta onkaan. Kaverit ja paikat ovat kävelymatkan päässä, rakkaan velimiehen koti mäennyppylän ja polun takana. Lähiaikoina liityn pendolinossa läppäreitään näpelöivien työmatkalaisten hillittyyn seuraan.

Elämän ihastuttavimmat ihmiset

2006-08-03T06:52:00.000-07:00

Jaa miten on kesä mennyt? No ei ihan entisissä merkeissä. Toinen kesä peräkkäin kun en osallistu mihinkään jalkapallosarjaan. Ei, terassilla en ole vielä ehtinyt käymään kertaakaan. Ulkomailla ei oikein voi lähteä kun lapset on siinä iässä, eikä rahaakaan ole. Rullaluistelemassa kävin yhden kerran. Punttisalilla - ei ole tullut käytyä loman aikana.

Piti käydä uimastadikalla, rullaluistelemassa Tuusulanjärven ympäri, terassilla ja jollain keikallakin... hei, keikalla olen sentään käynyt Tammerfesteillä! Ei tämä ole niinkään valitusta vaan toteamusta. Päivät menevät niin humahtamalla että illalla puoli yhdeksältä lasten mentyä nukkumaan sitä istuu sohvaan ja hengähtää syvään. Silloin kun kerroimme että meille tulee lapsi, huokaisivat lapsiperheelliset tukahtuneesti: "Nauttikaa toisistanne, menkää vaikka leffaan kun vielä voitte." Kuuntelin ylidramaattisen kuuloista neuvoa tuolloin epäuskoinen hymy naamallani. Nyt ymmärrän.

Mahtavassa leffassa Lost in Translation Bill Murrayn esittämä elähtänyt näyttelijä kertoo Scarlett Johanssonin esittämälle nuorelle naiselle lapsista:

-Esikoisen syntymä on elämän pelottavin päivä.
-Kukaan ei ikinä kerro siitä.
-Elämä sellaisena kuin sen tunsi, on ohi. Lopullisesti. Mutta lapset oppivat kävelemään ja puhumaan - ja niiden kanssa haluaa olla. Huomaat että lapsesi osoittautuvat elämäsi ihastuttavimmiksi ihmisiksi.

Ipanoiden kanssa olo on tunteiden vuoristorataa. Pienten pirulaisuus on välillä sitä luokkaa että olen miettinyt vakavasti perisynnin mahdollisuutta. Seuraavassa hetkessä on ihan pähkinöinä ihastuksesta ja ylpeydestä. Parhaiten koko asian on kiteyttänyt veljeni kappaleessaan Parasta aikaa, tuossa pari pätkää loistavasta biisistä:

(...)
ei varmaan uutta lasta vaik se tuliskin itsestään
perheen kulissit ne kestää vaik jo pupillit verestää
eiköhän koita ajat jolloin loppuu voimavarat
lisäksi kärsii tyttörukat ja poikaparat

vähän unta yössä nään, levättyä ei saa työssäkään
baari - onkse jotain syötävää?
yökerhoisäntänä syntymästä pitäen
senkin ainoo asiakas on alaikäinen
(...)
katson pikkuista tyyppiä, itkuista nyyttiä
ilon kyyneleitä en muista silmistä pyyhkiä
se on ikioma muttei todellakaan omaisuutta
joka päivä kertoo ihmisyydestä salaa jotain uutta
(...)

Ai miten kesä on mennyt? Olen lähinnä hengaillut elämäni ihastuttavimpien ihmisten kanssa. Paljon parempi.