Helmiä eetterissä

Mikä siinä on että ulkomaan kanavilla näyttää aina olevan sama ohjelma pyörimässä? Ranskan TV5:ssa ovat aina samat ryppyiset ihmiset jaarittelemassa jostain yhteiskunnallisesti polttelevasta aiheesta, siellä ei ole ikinä nuoria ihmisiä telkussa. BBC:llä on se sama uutislähetys 24/7. Ruotsin TV4:n musiikkivisailut saavat Marko Bjurströmin näyttämään entistä säteilevämmältä. EestiTV:llä on joku 1980-luvun hassusti tekstitetty amerikkalainen raina. Yksi televisiohistorian hauskimpia hetkiä oli kun vastaitsenäistyneen Viron urheiluruudussa kamera heilahti, ruudussa näkyi rojua ja paskaisia pahvikulisseja ja lähetys vain jatkui. Onneksi Italian tv:tä ei näy, siellä joku itseruskettunut setä juontaisi visailua ja bikinimimmit heiluttaisivat numerotauluja ja huutaisivat Scorchio!

Tässä yhtenä iltana ennen nukkumaan menoa piti taas varmuuden vuoksi plärätä kanavat ennen telkun sulkemista. Ruotsin tv:n myöhäisillan musiikkiohjelmassa oli joku valtavankokoinen lespaava transvestiitti laulamassa ja soittamassa flyygeliä. Ajattelin että jaaha, tyypillistä SVT:n myöhäisiltaa. Juontajakin oli kuin Louis Balfour. Jotain kiinnostavaa siinä oli joten laitoin kuulokkeet päähäni. En ollut koskaan kuullut sellaista ääntä, laulaja oli yhtä aikaa lapsekas, miehekäs ja naisellinen. Värisevä ääni muistutti hieman Aaron Nevilleä (en ymmärrä miten siitäkin rotevasta, rumasta miehestä voi lähteä enkelimäisen kaunis ääni). Väkevää musaa kaiken kaikkiaan.

No, kyseessä oli Antony Hegarty Antony and the Johnsons -yhtyeestä. Tuossa näytteitä:

• Fistful of Love (Lou Reedin puheosa)
• Hope There's Someone
• You are my Sister (kertsissä Boy George)
  

Kypsää kamaa

Kävin Tampereella tekemässä kysyyskokeen ja nyt sitten arvostelevat graduni. Olen nyt osoittanut kypsyyteni ja valmistumassa. Kypsä ja valmis, aika hienoja sanoja. Kypsän kaveriksi sopisivat maukas, runsas, taipuisa, jälkimaussa aavistus sikarilaatikkoa.

Valmis puolestaan on juhlava, lopullisen kuuloinen ilmaus. En halua olla valmis sillä tavalla että uusia aineksia tai mausteita ei tarvita - mielummin olen valmis uusiin haasteisiin. Onhan se hienoa kun kohta on sillä tavalla valmis että on saattanut jotain loppuun asti.

Yliopistolla oli nostalgista käydä pitkästä aikaa. Sitä tajusi kuinka paljon aikaa missäkin lukusalin nurkassa, mikroluokassa tai sohvassa oikein on viettänytkään. Tuossa katselin kämmenet hikoillen kaunokaisia ekan vuoden opiskelijana, tuosta menin pitämään ylioppilaan puhetta, tuonne ripustin bile- ja vaalimainoksia, tuosta mentiin circuitiin, noissa portaissa käännyin katsomaan valvojia jotka nauroivat pääsykoevastauksilleni. Onneksi silloin nauroivat oikella tavalla.

Opiskelijat näyttivät hämmentävän nuorilta ja lantiohousuisilta. Touko totesi että hänen uskollinen untuvatakkinsa on vuodelta 1989, samaa vuosikertaa ovat nuorimmat ensi syksynä aloittavat opiskelijat, hui! Opiskelijoista ei myöskään enää näe päällepäin mitä he opiskelevat. Entiset salkkukylterit näyttävät nykyään skeittaajilta tai poikabändiläisiltä ja humanistinaisetkaan eivät ole enää niin virttyneitä kuin ennen.

Suurin muutos on kuitenkin tapahtunut miesopiskelijoissa. Ei niitä ole yhtään sen enempää kuin ennenkään, mutta huomattavasti harvempi on aivan toivottoman näköinen hiippari. Omassa ikäluokassani oli vielä oikeasti jannuja jotka lähettivät postissa pyykit äiteelle pohjoispohjanmaalle tai tai tarkastelivat maaimaa sössöisten pullonpohjalasien läpi sama flanellipaita kolmatta viikkoa putkeen päällä. No, näytin kyllä itsekin aika spedeltä alkuun joten ei tässä ole varaa nenänvartta pitkin ketään katsoa.

Way of the exploding shit

Varoitus: Kirjoitus sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka voivat olla haitallisia lapsettomille.

Ettei totuus pk-sektorin elämästä unohtuisi, katsaus massaperistaltiikan ihmeelliseen maailmaan.

Tuli sitten sekin päivä että hihkun ja hypin innosta päästessäni tyhjentämään synkeitä pökäleitä esikoisen potasta. Tämä johtuu tietty siitä ilosta ettei pienokaisen mahatauti ole tarttunut esikoiseen. Miten muuten on mahdollista että kaksivuotiaan kakka haisee niin pahalta että aikuisen pitäisi dokailla useampi päivä putkeen saadakseen samaa esanssia tuotoksiinsa?

Nuorimmainen sitten on mahataudissa viidettä päivää. Mittaamme joka nestemillilitran, joka saadaan puolipakolla suusta alas. Ainoa mitä pikkuinen suosiolla suostuu juomaan, on maitokorvike joka sotkee mahan. Tästä puolestaan seuraa hämmästyttäviä ilmiöitä. Miten on mahdollista että ripukakka voi tulla vaippaan sellaisella paineella että koko lapsi on kaulaa myöten rotaviruskakan peitossa? Onkohan kyseessä joku muinainen salattu tekniikka, joka hiljaisena perimätietona siirtyy vauvalta toiselle neuvoloiden vaimeilla käytävillä? Kenties pieni natiainen kerää ki-energiansa, keskittää sen mulabandaansa ja antaa näytteen sisäisestä voimastaan?

Niin paljon vastaamattomia kysymyksiä - salatut ovat vauvojen tiet.

Tutissani on hius

Velipoika aikanaan totesi osuvasti että lapset ovat aikuisten kuolaavia irvikuvia. Tämä sanonta tulee mieleen mm. uhmaikäistä pukiessa, nukuttaessa tai syöttäessä.

Fiksu ihminen syö kun on nälkä, menee vessaan kun pissattaa ja menee nukkumaan kun nukuttaa. Lapset eivät ole fiksuja vaan rättiväsyneenäkin pitää koettaa pinnistellä hereillä. Pienempi seisoo unissaan märisten pinnasängyssä koska ei älyä koukistaa polviaan päästäkseen lappelleen. Isompi keksii mitä mielikuvituksellisimpia syitä nukahtamisen estämiseksi.

Tässä top 5:

1. Nukuin jo (et nukkunut, pieni sakilainen)
2. Peitto puuttuu ( kai se puuttuu kun just potkit sen pois)
3. Henkilökunta, tutissani on hius (mistähän se sinne ilmestyi)
4. Ei nukuta (äsken oltiin ihan poikki)
5. Pissattaa (just käytiin potalla #¤%kele)

Mutta sitten kun nukutaan niin kaikki on anteeksi annettu, mikään ei ole suloisempaa kuin nukkuva lapsi.

Helvetin housebändi

Jos joutuisi helvettiin niin siellä varmaan olisi loputtomiin infernaalista musaa. Ollaan ainakin Markon ja Matin kanssa fundeerattu että minkälainen housebändi siellä olisi. Tässä minun versioni:

laulu: Laura Pausini ja Helmut Lotti
taustalaulu: Gregorian
kitara: Francis Goya
huilu: Vesa-Matti Loiri, vierailevana panhuilisti Stefan
piano: Richard Clayderman
saksofoni: Kenny G
rummut: Lars Ulrich
juontaja: Joel Hallikainen.

Pääsiköhän joku tärkeä unohtumaan?