maanantaina, helmikuuta 26, 2007

merkitysten mörköooppera

Vaalitunnelma lienee ennätysmäisen alhainen ja tv:n vaalikeskusteluista uhkaa tulla ennennäkemättömän tylsiä. Tämänhetkiset puheenjohtajat ovat niin puisevia että alkaa tulla ikävä Esko Ahoa, Sauli Niinistöä tai Suvi-Anne Siimestä. Suomen tylsimmän miehen tittelistä kisaavat Matti Vanhanen, Eero heinäluoma ja Jyrki Katainen. Matin puheesta ei ole ennenkään jäänyt mitään mieleen mutta nyt Suomen kansa pohtii Vanhasen suun hiuksenhienosti liikkuessa: "Pihviä ja uuniperunaa joka ilta... ei juustoa, pyreetä tai valkosipulia pizzaan, mikä se sellainen pizza on?" Eero Heinäluoman karismasta kertoo jotain SDP:n puoluetoimiston kommentti, jossa todettiin että ei olle käynnistetty mitään Eerokin on ihminen -kampanjaa. Jyrki Kataisen äänessä on sentään jonkinlaisia korkeusvaihteluita, mutta hänkin mörisee pää kallellaan vakuuttaakseen isompien, vanhempien ja mörököllimäisempien kilpaveljien rinnalla. Vaalitenttejä kun katsovat kyselyjen mukaan lähinnä eläkeläiset. RKP:n Stefan Wallin ja Vihreiden Tarja Cronberg ovat sen verran uusia näissä kuvioissa että rempseän haastava ote olisi heiltä yllätys. Vasemmistoliiton uusi puheenjohtaja puolestaan... no siis se... se partamies... kuka perhana se nyt oli...

Kataisen ja Kokoomuksen lähtöasetelma on vaikea, ei ole vasemmistomörköä. SDP:n johdolla on harrastettu oikeistolaisempaa veropolitiikkaa kuin Kokoomus kehtasi vaaliohjelmassaan edes vaatia. Ainoa looginen ratkaisu on tehty Ruotsin tyyliin eli leikattu oikealta keskustaan päin. Kampanjassa on sarjakuvamaisia päitä, oravia ja pörriäisiä. Sloganissa vastuullinen markkinatalous ei oikein ole inhimillistä tarttumapintaa. Kokoomuksen suurin toivo ei olekaan Sauli-ilmiö vaan alhainen äänestysaktiivisuus. Porvari nukkuu vaaleissa huonosti, toisin kuin duunari.

Demarit ovatkin pystyttämässä oikeistomörköään mm. televisiokampanjan voimin. Mainoksissa pelotellaan sinisävyisellä kapitalistiyhteiskunnalla, jossa raha ratkaisee ja mummot jäävät leikkausjonoihin. Vaikka demarit ovatkin toteuttaneet ennätysmäisen oikeistolaista politiikkaa monessa asiassa, on pelottelu heillä hanskassa huomattavasti porvaripuolueita paremmin. Kampanjassa ei käytetä markkinatalouden kaltaisia monimutkaisia ilmauksia vaan pysytään perusasioissa: porvari paha, demari hyvä. Samoin kuin iltapäivälehtien lööppisedät, demarit tietävät että huono uutinen myy paremmin kuin hyvä ja pelko saa ihmiset liikekeelle. Porvarit ovat luonnollisesti olleet näreissään demareiden antimainoskampanjasta, jolle Kokoomus teki jo oman antiantikampanjansa.

Sanoihin liitetyt merkitykset ihmisten mielissä muuttuvat vuosikymmenien viiveellä ympäröivään todellisuuteen verrattuna. Demareiden ja SAK:n kampanjoissa pelataan kansan kollektiivitajunnassa pesivillä merkityksillä tavallisista ihmisistä, työväenluokasta ja luokkayhteiskunnasta. Demarit ovat ymmärtäneet että politiikka ei ratkaise vaaleissa, vaan tiettyjen asioiden kulttuurinen hallinta. Demarit ovat onnistuneet säilyttämään työväenluokan ja ennen kaikkea hyvinvointivaltion käsitteet osana ideologista stereotypiaansa. Tätä kulttuurista hallintaa vastaan kokoomuksen työväen presidentti -kampanja ja työ-teema on suunnattu. Uskon kuitenkin että jos äänestysaktiivisuus ei painu ennätyksellisen alas, demareiden resepti toimii jälleen.

edit: viileimpiä kampanjaideoita tällä hetkellä

maanantaina, helmikuuta 19, 2007

Tiivipaavi pelastaa

Voi jessus mitä elämää, kolme viikkoa eikä ole ehtinyt blogittamaan. No, vaalit tulevat ja duunit loppuvat tai elämä palaa jotenkin muuten normaalimpiin uomiin.

PAPIT, PAPIT, PAPIT, kirkuu puolitoistavuotias tytär kun tiedustelen lapsilta heidän suosikkiohjelmiaan. Sarjassa Papit (Teletapit) on tyttären suosikkihahmo Tiivipaavi (Tiivitaavi). Muita suosikkeja ovat Pissa Possu (Pipsa Possu) ja Katiainen (Katti Matikainen). Teletapit ovat myös loistavaa krapulaohjelmaa, pehmeät värikäät olennot halailevat ja kierivät nurmikolla. Katti Matikainen on myös isin suosikki, koska päähenkilö on kissa. Eilen taas kiittelin YLEä koko sydämestäni lasten herättyä kukonlaulun aikaan sunnuntaiaamuna. Pikku Kakkosen aamu on lapsiperheellisen pelastus. Toisin kuin mainoskanavien Pelkoa ja inhoa animepuistossa -lastenohjelmat, on Pikkukakosen aamu taatusti kosheria lastenohjelmaa.

Lastenohjelmien juontajat ovat oma rotunsa. Yhden teorian mukaan ihmiset, joilta puuttuu kokonaan nolostumisen kyky, päätyvät lastenohjelmien juontajiksi. Tämä on käynyt mielessä FST:n mainiota Buu-klubbenia katsoessa. Buu-klubbenin Heidi, Hencka ja Matti ovat mahtavan levottomia tyyppejä. Kyllä siinä aamun unihiekat lähtevät kun Matti intoutuu psykedeeliseen ja epävireiseen kitaraimprovisaatioon aiheesta kuin aiheesta. Matti on tainnut joutua eläkkeelle mutta uusi kaveri Ville jatkaa kunniakkaita perinteitä rummuttelemalla päätään ja huonekaluja. Multi-instrumentalistit Hencka ja Heidi ovat myös mukaansatempaavia ja toukopoukomaisen hillittömiä juontajia.

Pikkukakkosen juontajat ovat eri maata, pikkukakkosen sedät ovat sen oloisia tyyppejä joille uskoisi lapsensa hoitoon. Suloisuus ja sävyisyys ovat tainneet olla valintakriteereiden listassa korkealla. Veera ja Anna ovat hekin lasten suosikkeja hillitymmällä tyylillään. Tiistain loistavat lapsijuontajat Kaisla ja Lassi pesevät vuorostaan pitkäveteisen Eila Roineen mennen tullen. Alla normaaleille ihmisille trailereita lapsiperheellisen viikonloppuaamusta: