Uudissanoja facebookista

Facebookin ja muun sosiaalisen median mukana arkeemme tulee uusia ilmiöitä, joille ei ole sanoja. PK-sektorin kielitoimisto esittelee joukon uudissanoja kuten etäisriippuvuus, hymiöangsti ja statusripuli. Kiitokset Merja M:lle ideointiavusta.

etäisriippuvuus
Etäisriippuvainen on sukua läheisriippuvaiselle, hänen on jatkuvasti saatava huomiota ja kommentteja itsestään ja tekemisistään voidakseen kokea hyväksyntää. Toinen etäisriippuvaisuuden ilmenemisuoto on pakonomainen muiden tekemisten seuraaminen.

hymiöangsti
Koska ”kavereille” ei voi kertoa kuinka paljon oikeasti vituttaa ja ahdistaa, on viestiä kevennettävä huumorilla tai ainakin turvallisella ironialla. Siis mä en kestä tätä elämää ☺

virtuaalihännystely
Facebookin jeesmiehet, perskärpäset ja selkääntaputtelijat tykkäävät julkkiskaverinsa vähäpätöisimmistäkin tekemisistä. ”Sä oot upea ihminen, mä arvostan tosi paljon kun sä juot nyt kahvia”.

eTurhake
Virtuaaliset kaljatuopilliset, hassunenät ja muu roina kerääntyy nurkkiin kuten aineellisetkin turhakkeet.

statusripuli
Sinullakin on varmasti ”kaveri” joka kärsii kroonisesta tai vähintään ajoittaisesta statusripulista. Et voi välttyä tiedolta että nyt on ostettu pora, lapselta tuli kakka tai on vaan jotenkin kiva olo.

naama queen
Facebookin drama queen vuodattaa tunne-elämänsä yksityiskohtia ilman estoja. Naama queenin elämässä siis KAIKKI on TODELLA dramaattista. Juuri baarista palannut statusripulinen naama queen on voidaan luokitella viitosluokan hurrikaaniksi.

aateripuli
Aateripulista kärsivä suoltaa tapahtumia kuten sytytetään tänään kolme kynttilää Vuoristo-Karabahissa kaatuneille sotaveteraaneille ja boikotoi ensi torstaina kriminnahkaisia vaatteita.

euforiakaveri
On juuri juossut 37 kilometriä, kertoo olevansa tänäänkin supermotivoitunut ja valmis sankaritekoihin. Hän on joko vain sietämättömän pirteä tai siirtynyt koviin aineisiin.

status-Ihaa
Status-Ihaa murehtii, muistaako kukaan hänen syntymäpäiväänsä, ja kerjää huomiota arvoituksellisilla statuspäivityksillään. Status-Ihaa on tänään tietystä syystä todella huolestunut.

Piparin perässä ja opiskelijan asialla

Ylioppilasliikkeen vaaleissa maamme opiskelijain terävin etujoukko on äänestänyt edustajia ylioppilaskuntien edustajistoihin. Tässä poimintoja vaalituloksista:

Sibelius-Akatemian edustajistoon rynnistivät mm. Kimulit – opiskelijan asialla, Sakko-vaaliliitto ja Puhikset Pöntöstä. Kimuleita selkeämmin tavoitteensa oli ilmaissut Piparin perässä –vaaliliitto, joka sai kaksi paikkaa yltäen yli kymmenen prosentin ääniosuuteen.

Vaasan veri ei vapise, Kampusporvarit rohmusivat yli 27 prosenttia äänistä.

Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilaskunta LTKY:n menestyksekkäimpiä ryhmät olivat SLUT Energia, Kyntäjät ja vaaliliitto Hunajakämmen. Näistä viimeksimainittu on kenties tiukimmin kiinni teekkarin arkitodellisuudessa.

Tampereen teekkareita edustavat mm. vaaliliitot Nyarse, Oldarse ja Keltainen äyskäri.

Pitäkää tunkkinne –vaaliliitto jäi 44 äänellään valitetavasti ilman paikkaa Oulun yliopiston ylioppilaskunnan edustajistossa.

Päätän raporttini vaalihuoneelta tähän, takaisin Pasilaan.

Fucking Esbo

Varoitus: tämä kirjoitus on yleistävä, jyrkän subjektiivinen ja ankean teini-iän värittämä.

Kauko Röyhkän Paska kaupunki –kappale olisi pitänyt omistaa Espoolle – jos Espoo olisi oikea kaupunki. Myönnän että Espoon haukkuminen ei ole kovin omintakeista, vähän kuin mollaisi Kimi Räikköstä. Menköön.

Espoolaiset ovat juntteja

Espoossa äänestetään kokoomusta, ajetaan junttiautolla suorasähkölämmitteisen omakotitalon pihaan ja haaveillaan pääsystä Kauniaisiin. Espoossa jopa vihreät ovat juntteja, paria ekoilijaa lukuun ottamatta. Espoon vihreiden kokouksessa on enemmän autoja kuin ihmisiä. Entä Espoon lahjat suomalaiselle työväenliikkeelle? Leena Luhtanen?

Espoon sosiaalipolitiikka on syvältä. Eduskunnan oikeusasiamies joutuu vähän väliä patistamaan varakasta Espoota pitämään huolta vähäosaisistaan. Kodittomia kehotetaan lampsimaan helsinkiläisten riesaksi, dementikkoja siirrellään hoitolaitoksesta toiseen kilpailutustulosten perusteella.

Espoolainen kahvila?

Espoon kaupunkisuunnittelu, mikäli sitä on, on syvältä. Käydessäni lenkillä kotipuolessa on metsiin ja pelloille noussut aina uusia omakotitaloalueita, joissa ei ole julkista liikennettä, kaukolämpöä tai palveluita. Viimeksi mainittuja espoolaiset hakevat junttiautoillaan Helsingistä.

Kahvilan löytäminen Espoosta on helppoa kuin lätkäkaukalon löytäminen Intiasta.

Käsi pystyyn, kuka on käynyt Suomen toiseksi suurimman kaupungin, Espoon, keskuksessa? Espoon hallinnollinen keskus edustaa arkkitehtuuria, joka saa Itä-Pasilan näyttämään idylliseltä. Kuntalaisille on kaupungintalon betoniseinustalla merkitsemätön ovi, johon voi mennä kolkuttelemaan.

Leppävaarasta on tulossa Espoon varsinainen keskus. Leppävaaran ja espoolaisuuden sydämessä ovat ostoskeskus ja pian sisälaskettelurinne.

Espoolaiset eivät ymmärrä tarvitsevansa apua

Järkyttävintä on, että espoolaiset eivät tiedä muualla asioiden olevan paremmin. Itsekin suhtauduin ulkopaikkakuntalaisiin alentuvalla hyväntahtoisuudella. "Ajatella, noin mukava tyyppi ja on joutunut elämään koko elämänsä Kouvolassa. Voisinpa tehdä jotain hänen hyväkseen."

Muutettuani Espoosta Tampereelle olin äimänä. Olin oikeassa kaupungissa jossa kaikki tarpeellinen oli lähellä. Nuoret naiset puhuivat minulle - jopa ilman erityistä syytä. Kerroin näistä ihmeistä veljelleni joka riensi hänkin asumaan Tampereelle.

Espoosta muuton jälkeinen alkuhämmästykseni vaihtui katkeruudeksi tajutessani että minua oli kusetettu kaksikymmentä vuotta. Muiden espoolaisten tavoin olin uskonut elämän kehä kolmosen sisäpuolella olevan tasokkaampaa kuin muualla. Lukion luokkakokouksessa olin ainoa kehä kolmosen ulkopuolelle muuttanut. Yritin kertoa ulkomaailman ihmeistä pelastaakseni edes jonkun, mutta turhaan.

Jotain hyvää

Hyviä asioita Espoossa ovat saaristo, elokuvafestari Espoon Ciné, Villa Elfvik, Nuuksio, hieno jalkapallojoukkue Honka ja modernin taiteen museo Emma. Sen sijaan Espoon Blues on juuri sellainen joukkue jonka Espoo ansaitsee: nousukasmainen, juureton ja tyylitön.

Pois riihestä

Viime päivinä on kuultu kovasti budjettiriihestä. Veronkevennykset, etenkin ruuan arvonlisäveron alennus, ovat hölmöjä kun samalla leikataan palveluita ja otetaan niin paljon velkaa että napa tärisee.

Mutta se siitä, jäin miettimään että miksi mennään riiheen. On aika kepulaisen kuuloista mennä porukalla riiheen puimaan budjettia, vuonna 2009. Riiheen mennään varmaan ainakin niin kauan kuin kepulainen pääministeri joukkoa johdattaa.

Jos kokoomuslaiset saisivat päättää, mentäisiin varmaan Budjettiworksopiin brainstormaamaan talkoilla toivorikkaita ratkaisuja isänmaan parhaaksi.

Demarit pistäisivät pystyyn Budjettipajan, jossa tulo- ja menoarvio taottaisiin pöytään. Erkki Tuomiojan mielestä idea olisi typerä, sillä häntä ei olut kutsuttu paikalle. Pajaan houkuteltaisiin mukaan myös vasemmistoliittoa.

Vasemmistoliitolla olisi kilpailevat ehdotukset. Jaakko Laakson ryhmittymä esittäisi Talouskomiteaa, joka laatisi viisivuotissuunnitelman valtiontaloudelle. Paavo Arhinmäen ja vasemmistonuorten tukema ehdotus, Budjettisolu, veisi kuitenkin pidemmän korren.

RKP:n Budgetkalas olisi iloinen tapahtuma, jossa lopuksi nostettaisiin maljoja ja laulettaisiin yhteislauluja.

Perussuomalaiset vastustaisivat jyrkästi koko budjettia, siinä ei kuulu kansan ääni. Missä talousarvio, siellä ongelma.

Vihreät järjestäisivät jäsenäänestyksen budjettiriihen uudesta nimestä. Äänestys pitäisi kuitenkin perua, sillä kukaan ei tohtisi esittää kilpailevaa ehdotusta Osmo Soininvaaran Kansantalousleirille. Puoluetoimistossa ideoitu Budjettithinktank jäisi vielä hautumaan.

vankikarkurina työpaikalla

Viime aikoina olen kuullut monen tuntevan itsensä teeskentelijäksi työpaikallaan. Pohjalla on tunne siitä, ettei oikeasti osaa annettuja hommia, ja että täydellisen tietämättömyyden paljastuminen kaikille on vain ajan kysymys. Viimeksi työtoverini, alansa kova asiantuntija, kertoi olevansa vakuuttunut ”tyhmyydestään” ja paljastuvansa idiootiksi minä hetkenä hyvänsä.

Epätasaisessa mutta koukuttavassa sarjassa Prison Break on hahmo ylitse muiden. Theodore ”T-Bag” Bagwell on läpeensä kiero mutta itsensä kamppaileva pedofiili ja sarjamurhaaja, jota esittää loistava Robert Knepper. Luonnenäyttelijä Knepper oli jo ryhtymässä puistovahdiksi elättääkseen perheensä kun hänet bongattiin tekemään hittisarjan pahisroolia kaikilla marinadeilla. Vankikarkuri T-Bag hankkiutuu väärällä henkilöllisyydellä hyväpalkkaisiin pukuhommiin, joissa hänen paljastumisensa on tietenkin aina veitsen terällä. Jotenkin epätoivon vimmalla T-Bag onnistuu selviämään pomonsa kysymyksistä ja esiintymisistä asiakkaiden edessä.

Jos joku tietää miltä sarjamurhaaja T-Bagista tuntuu työelämässä, niin kansanedustaja. Vaalien jälkeen tavallisesta ihmisestä tulee yhdessä yössä kaikkien alojen asiantuntija, jolta odotetaan varmaa mielipidettä kaikkeen. Kansanedustajista ja ministereistä läheskään kaikki eivät kestä odotusten ja osaamisen välistä kohtuutonta kuilua. Kuilu on tuttu myös tavalliselle työntekijälle ja se levenee laman, yt-neuvottelujen ja tuottavuusohjelman tullessa. Ne, jotka saavat jäädä, tuntevat suorituspaineiden lisäksi syyllisyyttä siitä että saavat tehdä töitä.

En usko että itsensä tunteminen tyhmäksi liittyy taitojen puutteeseen. Nykyinen työelämä nyt vaan saa kenet tahansa tuntemaan itsensä idiootiksi. Mikään koulutus ei riitä vastaamaan työelämän vaatimuksiin. Työelämän kannalta oleellisia taitoja ei opi ainakaan yliopistossa eikä yliopistojen jälkeenjääneillä opetusmenetelmillä. T-Bag selvisi työelämästä ainakin jonkin aikaa epätoivon vimmalla, hyvällä supliikilla ja pokerinaamalla. Myös muut kuin T-Bag ovat pärjänneet näillä avuilla. Työelämän tutkijat ovat arvioineet että entisajan työmiehen on korvannut supliikki-ihminen, helppoheikki, joka osaa selittää asiat omalta kannaltaan parhain päin.

Tämä on aika kyyninen näkemys mutta se on varmaa että tunnollisuudella, täydellisyyden tavoittelulla ja joustavuudella ei saa ylennystä vaan muidenkin työt ja mahahaavan.