torstaina, maaliskuuta 27, 2008

Totuus lapsiperheistä

Lapsiperheelliset ovat vähän niin kuin afrikkalaiset, kummastakaan ei ole ikinä hyviä uutisia. Hesarissa lapsiperheistä on kirjoitettu viime aikoina mm. seuraavasti: Suomi verottaa lapsiperheitä erityisen ankarasti, Lapsiperheiden kodinhoitoapu pudonnut, Lapsiperheet huonoja veronmaksajia, Köyhiä lapsiperheitä kyykytetään, Töitä ja lastenhoitoa vaikea sovittaa yhteen ja niin edelleen.

Uutisissa lapset lihovat, sairastuvat diabetekseen ja korvatulehduksiin, masentuvat, useimmiten yksin tietokoneen ääressä. Vanhemmat raatavat, parisuhteet kurjistuvat, isät ovat ylitöissä tai tekevät huonosti kotitöitä, yksinhoitajat vajoavat yhteiskunnan pohjalle, äidit kärsivät synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, riittämättömyyden tunteesta ja muista äitiyden vitsauksista.

Hesarin Nyt-liite on ansioitunut varsinaisena lapsivastaisuuden pää-äänenkannattajana lukuisine lapsiperhe-kauhujuttuineen. Television lapsiperheohjelmissa seikkailevat enimmäkseen lapsityrannit, sekä alistuneet tai tunnevammaiset vanhemmat. Tämä on se versio, joka lapsettomille ihmisille kerrotaan. Toinen versio lapsiperheistä on perhelehtien ja mainosten pastellinsävyinen maailma. Siellä kaikki on puhdasta ja auvoista. Äidit lehden kannessa ovat mallimitoissa, hoikat käsivarret on aseteltu suojelevasti pyöristyneen masun päälle.

Lapsiperheelliset itsekään eivät kerro totuutta. On tapana kertoa arjen pikku vastoinkäymisistä, korvalääkäreistä ja kurahousuista. Päivitellään vapaa-ajan vähyyttä ja pahoitellaan kun ei päästä niihin illanistujaisiin tai siihen futispeliin. Lapsiperheiden onnesta ei ole soveliasta puhua, voihan paikalla olla joku joka ei syystä tai toisesta voi saada lasta vaikka haluaisi. Onhan se lasten kasvattaminen rankkaa, harrastukset ja kavereiden näkeminen vähenevät. Vauvat valvottavat ja isommatkin herättävät aikaisin viikonloppuna. Ei voi reissata samalla tavalla tai käydä viihteellä.

Ei se pelkkä marinakaan kuitenkaan vetele. Onhan se totta että monet lapsiperheet köyhiä, niin mekin. Silti tunnen itseni miljonääriksi aina kun katson nukkuvia lapsiani. Lentokentällä näkee ihmisiä jotka ovat vastassa rakkaitaan pitkältä reissulta ja tuloaulassa halaillaan ja riemuitaan. Sellaista se on joka ikinen päivä kun hakee lapsia päiväkodista tai tulee töistä. Lapsen kanssa voi löytää maailman uudestaan ja huomata ihmeellistä tavallisista asioista. Saa nähdä miten lapsi kasvaa ja oppii. Sitä on jollekin maailman tärkein ja viisain ja vahvin vaikka olisi työtön. Voi suojella toista kaikelta, mitä ikinä se keksiikin pelätä.

torstaina, maaliskuuta 20, 2008

paastoajat käsi ylös!

Pääsiäinen tulee, lehdet ovat täynnä juttuja juhlapyhästä: pashaa, lammasta, mämmiä, punaviinejä, suklaata, tipuja, pupuja, noitia sun muuta. Pääsiäisenä päästään paastosta, vaikka mainosten perusteella päästään mässäämään. Ei uskoisi että homman nimi on joskus ollut kieltäymys ja hiljentyminen.

Mietimme vaimon kanssa mistäs tässä pääsiäisessä oikein olikaan kysymys. Tietenkin tiesimme että pääasia on kristittyjen uskomus Jumalan pojan kuolleista heräämisestä ristiinnaulitsemisen jälkeen. Siitä juhlan aihe mutta mitä ne virpomiset, palmusunnuntait sun muut tarkoittivatkaan?

Netistä kaivaessa selvisi että pääsiäinen on varsinkin ortodokseille vuoden isoin juttu, pääsiäisviikko on Suuri viikko. Ortodoksien neljänkymmenen päivän paastoa on vietetty ainakin 300-luvulta lähtien, joskus reformaation jälkeen samaan hommaan rupesivat luterilaiset. Minä olen aina luullut että laskiaissunnuntaina lasketaan mäkeä ja syödään pullaa kermavaahdolla ja mantelimassalla, mutta silloin laskeudutaankin paastoon. Pashakaan ei alunperin tarkoitakaan sitä miljoonan kalorin pääsiäisherkkua, vaan Kristuksen matkaa kuolemasta elämään. Juutalaisten nimitys pääsiäiselle, pesah, ja ruotsalaisten påsk ovat samaa alkuperää. Pääsiäisenä juutalaiset pääsivät Egyptin orjuudesta ja siinä onkin juhlan aihetta kerrakseen.

Pääsiäistä edeltävä Suuri viikko eli luterilaisten piinaviikko otettiin Pohjanmaalla vähän turhan kirjaimellisesti. Pohjalaisilla oli tapana piiskata lapsiansa pitkäperjantaisin jotta muistavat Jeesuksen kärsimykset nahoissansa. Eikä suklaamunia sitten syärä, notta. Piinaviikon jälkeen sitten otettiin jo ilon kautta, keskiajalla pääsiäisyön messun saarnassaan pappi saattoi kertoa vitsejä ja heittää herjaa varsinkin kuoleman ja Perkeleen kustannuksella. Pappi saattoi saapua saarnastuoliin eriskummallisissa vaatteissa tai pelleillä kalsareissaan seurakunnan edessä. Reformoidut ilonpilaajat lopettivat tämmöisen pelin 1600-luvulla.

Pakana-esi-isiemme mielestä pääsiäisena hyvän ja pahan voimat kamppailivat, ja kevätpäiväntasauksen valon aikoihin hyvikset pääsivät voitolle. Karjalassa on kilkuteltu yöllä kelloja karjaonnen tuomiseksi, Pohjanmaalla polteltu kokkoja noitien karkottamiseksi. Virpomisvitsojen esikuvana olivat palmunoksat, joilla Jeesusta hyllattiin tulevaksi aasilla Jerusalemiin.

Suomalaiset nimellisuskovaiset eivät paastoa sen enempää kuin käyvät kirkossakaan. Nykysuomalaisessa pääsiäisperinteessä on jätetty väliin se paasto-osuus, itsetutkiskelu ja muu kiiraskärvistely ja siirrytty suoraan mässäilyvaiheeseen. Vai onko tullut paastottua ja kaduttua syntejä, käsi ylös!

perjantaina, maaliskuuta 14, 2008

Valheenomainen asetelma

Ulkoministeri Ilkka Kanervan tekstiviesteistä ja naismausta en jaksa ryhtyä keskustelemaan, minua ottaa päähän valehtelu. Jos ihminen valehtelee pienestä asiasta, miten samaan tyyppiin voi luottaa isoissa asioissa?

Perustuslain mukaan ministerien tulee olla rehellisiä ja taitavaksi tunnettuja Suomen kansalaisia. Pääministeri Matti Vanhanen valehteli tavanneensa Kuroskan Ikeassa, vaikka vonkasi tätä netissä. Pääministeri Jäätteenmäki puhui niin totta kuin osasi, heikosti ja useaan kertaan. Ilkka Kanerva kielsi lähettäneensä erotiikkatanssijalle tekstareita, jäi kiinni valheesta ja pyysi sitten anteeksi tökeröyttään. Itse asiassa hän kiisti kiistäneensä tekstailua mutta tämän haastattelun jälkeen se nyt on turhaa:



Kanervalle totuus on ollut ennenkin suhteellinen käsite. Klassikkovideossa vuodelta 1981 nuorelta Ikeltä kysytään, onko tämä koskaan törmännyt poliittiseen valheeseen tai syyllistynyt sellaiseen itse. Kanervan kielenkäyttö "valheenomaisine asetelmineen" on kieltämättä luovaa. Jos tämäntyyppisestä fundeeraamisesta ei kansalaisen usko poliitikkojen rehellisyyteen kärsi, ei sitten mistään.

tiistaina, maaliskuuta 11, 2008

Viikon lapsi

Päiväkodin tädit keksivät viehättävän idean, jokainen muksu saisi olla vuorollaan viikon lapsi. Vanhempien oli tarkoitus tuoda lapsestaan pari kuvaa, joiden viereen teipattiin tätien tekemä lapsen haastattelu. Kuvissa oli tarkoitus olla lapsi ja jotain tälle tärkeää, vaikka perhe, lelu tai lemmikki. Lutuisissa haastatteluissa pikkuipanat kertoivat perheestään, lempiväreistään, lempiruoistaan, kavereistaan ja muusta mieleen tulevasta.

Päiväkodin tädit eivät tainneet aavistaa minkä pandoran lippaan olivat avanneet. Ensimmäisen viikon lapsen vanhemmat toivat neljä kuvaa. Seuraavalla viikolla kuvia oli kahdeksan, sitten kaksitoista. A3-kokoinen taustapahvi ei riittänyt ja vähitellen alkoi ilmestyä vanhempien (enimmäkseen isien) askartelemia kollaaseja kuvateksteineen. Kuvissa oli edelleen viikon lapsi, mutta myös paljon muuta.

Lapselle tärkeistä asioista esiteltiin kuvissa etelänmatkoja, autoja, asuntoautoa, talonrakennustyömaa, kesämökkejä, siirtolapuutarhamökki (köhm), mönkijää, moottoripyörää, sähkökitaraa ynnä muuta vempainta. Kuvissa seikkailivat isät ja äidit, lemmikit ja viikon lapsetkin pilkistivät seasta. Kuvateksteissä kerrottiin lapselle tärkeistä asioista kuten lomamatkakohteesta tai siitä että isi on töissä Nokia-nimisessä firmassa.

Ryhmässä oli tönivä ja huonosti käyttäytyvä poika jolle pieni pippurinen tyttäreni on joutunut pitämään jöötä. Kolmevuotias poika ajeli kuvissa mönkijällä kädessään moottorisaha ja leikkipyssy. Isä irvisteli ylpeänä vieressä. Äiti murehti jo edellisellä viikolla lasta pukiessaan miten löytää itsestään edustavaa kuvaa. Kaikkensa sitä lapsensa eteen ihminen yrittää.

Esikoinen ei ehtinyt olla viikon lapsi, mutta haastattelussa häneltä kyseltiin mikä on tärkeintä elämässä. Muut lapset vastasivat isi, äiti, perhe, jumala, ystävät jne. Esikoinen vastasi: juna.
Mentiin sitten katsomaan junia.

Mikseivät nuoret enää humppaa?

Tämä mielipiteeni julkaistiin Aamulehdessä 7.3. otsikolla:
Nuoret eivät halua leikkiä poliitikkoa.

Nuoret eivät ole kiinnostuneita politiikasta, koska he eivät ole kiinnostuneita puoluepolitiikasta. Tätä hoetaan yleisenä totuutena mediassa ja juhlapuheissa. Samalla logiikalla voisi väittää että nuoret eivät ole kiinnostuneita musiikista, koska he eivät enää kuuntele humppaa.

Ratkaisuna ongelmaan poliittisille nuorisojärjestöille kaadetaan yhä enemmän rahaa. Yhtä järkevää olisi elvyttää humpan suosiota syytämällä kilvan verorahaa Työväen humppanuoret ry:lle ja Kansalliset nuoret humppaajat ry:lle.

Oikeusministeri Tuija Brax kiinnitti vastikään huomiota (AL 23.2.) siihen, että suomalaisten nuorten usko omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa on Euroopan heikointa. Nuoret eivät ole kiinnostuneita siitä politiikasta ja niistä puolueista, joihin suuret ikäluokat aikanaan lähtivät joukolla mukaan. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, sillä puolueiden toimintatavat eivät ole merkitsevästi 1970-luvulta muuttuneet.

Osallistumistapana tarjotaan mahdollisuutta leikkiä aikuista poliitikkoa nuorisovaltuustossa tai nuorisojärjestössä ilman oikeaa päätös- tai budjettivaltaa. Vaalikampanjoihin nuoret kelpaavat imagoa virkistämään, eduskuntaryhmiin ja valtuustoryhmiin lähinnä noudattamaan ryhmäpäätöksiä myöhempien palkkiotehtävien toivossa. Puoluepolitiikka ilman valtaa, ketä voisi vähempää kiinnostaa?

Koska puoluepolitiikka ei tarjoa mielekästä vaikutuskanavaa, aktiiviset nuoret eivät hakeudu puolueisiin. He liittyvät järjestöihin, kirjoittavat blogeja, järjestävät mielenosoituksia, nettiadresseja, kulutusboikotteja, ryhtyvät kasvissyöjiksi tai maanpuolustusaktiiveiksi.

Nuoret ovat kiinnostuneita omaan elämäänsä vaikuttavista asioista tavoilla joita ei ymmärretä politiikkana. Esimerkiksi tekijänoikeuslain käsittely sai Internetissä aikaan laajan keskustelun, johon päättäjillä ei ollut halua eikä kykyä osallistua. Kansanedustajien saamia yhteenottoja kutsuttiin masinoinniksi ja mielenosoitusta poliittisten nuorisojärjestöjen kokoamaksi.

Nuoria ehdokkaita on vaaleissa vähän, ja heitä valitaan vuosi vuodelta vähemmän. Miten eduskunnassa johon valittiin kaksi alle 30-vuotiasta edustajaa, voidaan ymmärtää nuorten elämää? Seuraavissa vaaleissa suurimman osan äänistä antavat eläkeikäiset. Läpimenoon tarvittavan kampanjan hinnat ovat karanneet käsistä, eikä nuorilla ei ole mahdollisuuksia pärjätä tässä kilpailussa. Rahan valta on saatava aisoihin joko listavaalilla tai asettamalla katot henkilökohtaisille kampanjabudjeteille.