Convict conditioning – linnakundin kuntoilukapina

Sinua on kustu silmään. Heitä salikortit, lisäravinteet ja kuntoiluvälineet roskiin. Unohda kaikki mitä olet kuullut saliharjoittelusta ja venyttelystä. Pitäisikö uskoa ennemmin entistä linnakundia kuin kuntosaliohjaajia ja kuntoiluguruja? Ainakin kannattaa kuulla, mitä konnalla on kerrottavanaan. 

Viime vuonna ilmestynyt Convict Conditioning sisältää kuntoilubisneksen kannalta vaarallisia ajatuksia. Se väittää että parhaat treenit eivät vaadi paljoa aikaa, kalliita välineitä, hienoja vaatteita, lisäravinteita tai kuukausimaksuja. Kirjoittaja Paul Wade pilkkaa armotta bodareita, hyödyttömiä pumpattuja lihaksia ja ulkonäköön keskittyvää treenaamista.

Terveysjulkaisut ja naistenlehdet ovat opettaneet meille tietyt perustotuudet liikuntaravitsemuksesta ja voimailusta. Convict conditioning kehottaa unohtamaan ne kaikki:

·      nosta painoja

·      tee kymmenen sarjoja

·      venyttele paljon

·      syö paljon pieniä aterioita

·      jätä pois herkut ja hiilihydraatit

·      syö paljon proteiinia

 

Linnakundi Wade rusikoi erityisesti lisäravinteet ja vallalla olevan proteiinivillityksen. Hän perustelee kantaansa terveellä järjellä ja tutkituilla terveyssuosituksilla: lihaksisto ei tarvitse normaalin ruokavalion lisäksi lisäproteiinia. Gorillat ja härätkin kehittävät valtavan lihasmassansa syömällä ruohoa.

Wade ei ole yksin kuntosalivastaisen sanomansa kanssa. Hän kuuluu samaan henkiseen koulukuntaan kuin muodikkaat spartalaiset treenit, CrossFit ja Bronxista leviävä ghettotreenivillitys. Suomestakin alkaa löytyä alan huippuja ja harrastajien pieniä, koruttomia treenisaleja, joista löytyy järkyttävän kovakuntoisia miehiä ja naisia. Näillä saleilla on otettu käyttöön vanhoja harjoituksia, joiden tärkein apuväline on painovoima. Entisaikojen uskomattomia voimamiehiä on vieläkin olemassa. Jos haluat nähdä mihin ihmiskeho pystyy, kannattaa mennä katsomaan Tukholman sirkuskoulusta valmistuneen jonglööraavan voimamiehen Matias Salmenahon esitystä.

Jo muinaiset kreikkalaiset

Matkalle vanhan koulukunnan voimailuun lähdetään, tietysti, antiikin Kreikasta. Wade kehottaa katsomaan antiikin patsaiden voimakkaita ja sopusuhtaisia vartaloita, jotka veistettiin yli kaksi tuhatta vuotta ennen lisäravinteiden, säädettävien käsipainojen ja kuntosalien keksimistä. 1900-luvun vaihteen kuuluisien voimamiesten harjoittelumenetelmä (eng. calisthenics) perustui antiikin aikaisiin harjoituksiin joissa tavoitteena oli kauneus  kallos ja voima sthénos.

Waden teksti on jouhevaa amerikkalaista machokieltä, josta tulee mieleen Jari Sarasvuon taannoin lanseeraama konttorirottien kuritusohjelma Fight Club. Jos ei anna aksentin häiritä, voi todeta itse asian olevan erinomaisesti kerrottu ja kuvitettu. Fysiologiaa, liikeratoja ja historiaa esitellään kolmisensataa sivua, kyseessä ei ole todellakaan nippu nopeita voimailuniksejä.

Convict Conditioning ihannoi voimaa ja terveyttä, muttei isoja lihaksia. Luonnolliset liikeradat ja nivelten voima ovat kunniassa. Tavoitteena ovat elinikäinen voima ja erityisesti tuki- ja liikuntaelimistön terveys. Tätä kuvastaa se, että Waden mukaan voimamiehen tärkein liike on silta. Siltaliikkeitä ei tee kuntosaleilla tai liikuntatunneilla juuri kukaan, joogassa voimistelussa ja pilateksessa ne ovat perusasia.

Kuusi liikettä suljetulta osastolta

Kirjan kirjoittaja Paul Wade kertoo olevansa parikymmentä vuotta lusinut linnakundi ja itseoppinut kunto-ohjaaja. Oppinsa hän sanoo ammentaneensa vankiloissa muun muassa vanhoilta voimamiehiltä, voimistelijoilta, joogaajilta ja painijoilta. Riippumatta siitä onko kirjoittaja todellinen vai fiktiivinen henkilö, on ajatus kiven sisällä perimätietona säilyneistä vanhoista viisauksista kiehtova. Vankiloissa on vedetty vähintään yhtä paljon huumeita kuin leukoja, mutta on varmasti ollut eduksi. Kuntosalilaitteita alkoi ilmestyä vankiloihin vasta 1970-luvulla, mutta voimaharjoittelua on ollut niin kauan kuin vankiloitakin.

Linnakundin treeniohjelman ydin on kuusi liikettä: punnerrus, silta, kyykky, leuanveto, käsilläseisonta ja vatsalihasliike. Jokaisesta liikkeestä esitellään kymmenen eri versiota, joista helpoimmat käyvät jopa rapakuntoiselle konttorirotalle. Vaikeimmat versiot vaativat epäinhimillisiä, sirkuksen voimamiehen voimia ja lihastasapainoa. Kirjassa väännetään kalterista, että vasta helpomman liikkeen riittävien toistojen jälkeen saa kokeilla vaikeampaa. Näin harjoittelija pysyy nälkäisenä ja edistyminen ei tyssää hätäilyyn.

Linnakundin treeni ei vaadi paljoa aikaa, sillä liikkeet ovat kahvakuulaliikkeiden tapaan hyvin kokonaisvaltaisia. Kuntosalilaitteessa on mahdollista eristää harjoitus hyvin kapeaan lihasryhmään, mutta esimerkiksi sillassa joutuu töihin yli sata kehon kuudestasadasta lihaksesta.

Linnakundi vastaan konttorirotta

Kuulostaa hyvältä, mutta miten on käytännön laita? Itse olen mukavuudenhaluinen, herkuille perso konttorirotta. Harvakseen ostetut salikortit ovat jääneet puoliksi käyttämättä. Olen yrittänyt pitää itseäni jonkinlaisessa kunnossa pendolinon, konttorituolin ja lasten harrastusten välisessä kapeassa raossa. Minulle on monen kohtalotoverin tavoin langetettu pitkä tuomio näyttöpäätetyötä ja infoähkyä. En usko että kukaan selviää terveenä tästä kakusta ilman säännöllistä treeniä.

Pelastukseni ovat olleet kahvakuulat ja pätevä osteopaatti. Leuanvedot ja punnerrukset ovat minulle tuttuja, kyykkyjä tehdessä on laitettava musiikkia kovemmalle peittämään keski-ikäisten polvinivelten rutinaa. Sen sijaan tärkein liike, silta, on täysi mahdottomuus. Huomaan järkytyksekseni laiminlyöneeni tärkeimmät lihakset kehossa, ne jotka tukevat selkärankaa ja mahdollistavat sen liikkuvuuden.

Kuuden liikkeen eri versiot tuntuvat heti järkeviltä ja liikeradat luontevilta. Helpommista liikkeistä tulee himo päästä kokeilemaan vaikeampia. En koskaan oppinut kärrynpyörää tai käsilläseisontaa lapsena, mutta voitonriemu pää alaspäin työhuoneen ovea vasten on sitäkin suurempi.

Linnakundin treenit sopivat lapsiperheelliselle kuin marjasose silmään. Harjoitukset ovat lyhyitä, ytimekkäitä ja tehokkaita. Pikkukakkosen puolituntinen riittää hyvin kokonaisvaltaiset treenin tekoon. Matka kohti siltaa on nyt alkanut lantionnostoilla selinmakuulta. Tie on pitkä, mutta tässähän on koko elinkautinen aikaa!

Uusi Suomi

Vaalit käytiin, jytky tuli. Ensi vaalikaudella meillä on uusi Suomi mutta kaikkea muuta kuin sellainen, jota Vihreät tavoitteli.

Perussuomalaisten kannattajilta kysyttiin ennen vaaleja syitä puoluekannatukseen. Yksikään politiikan asiakysymys ei noussut vastauksissa esiin millään tavalla. Lähes ainoa motivaatio oli protesti, mutta kannattajat eivät enimmäkseen tienneet mitkä puolueet ovat vallassa. Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen sanoi joulukuussa että perussuomalaisten kannatus on ”ihraista höttöä”, joka sulaa pois ennen vaaleja. Se oli tosiaan neljä kuukautta ja monta prosenttia sitten.

Perussuomalaisten kannattajien äänestyskäyttäytymisestä ei ollut etukäteen mitään haisua. Uusien 34:n perussuomalaisen kansanedustajan eduskuntakäyttäytymisestä ei siitäkään ole tietoa. Jotain sentään tiedetään. Läpimenneiden persujen keski-ikä on yli 50 vuotta ja yli 70 prosenttia heistä on miehiä. Politiikan asiasisällöissä saavat turpaan ainakin luonnonsuojelu, ilmastopolitiikka, vähemmistöjen oikeudet ja suuntautuminen Eurooppaan.

Politiikan toimittajilla tulee ensimmäistä kertaa vuosiin olemaan todella kiinnostavaa tekemistä. Heitä onkin käynyt sääliksi jo pitkään.

Jos läpimenijöiden lista masentaa, on viimeisinä rannalle jääneiden luettelo lohduton sekin. Suomi sai 39 perussuomalaista edustajaa, eikä vieläkään maahanmuuttajataustaista kansanedustajaa. Fatbardhe Hetemaj (kok) ja Nasima Razmyar (sdp) ja Zahra Abdulla (vihr) jäivät viimeisinä Helsingistä rannalle. Vasemmiston lupaavien nuorten nousu jäi sekin karmivan lähelle. Jussi Saramo, (vas) ja Iisakki Kiemunki (sd) ja Pilvi Torsti (sd) jäivät niinikään viivan alle.

Minna Sirnö (vas) ja Kirsi Ojansuu (vihr) olivat viime eduskunnan näkyvimmät kulttuurin puolestapuhujat. Molemmat putosivat. Kulttuuriväelle on luvassa kylmää kyytiä. Jos eivät rahaa, niin taiteilijat saanevat seuraavalta eduskunnalta ainakin kosolti inspiraatiota työhönsä. Uskon että myös suomalaiseen undergroundiin tulee vipinää. Keski-ikäisten ja suurten ikäluokkien protesti on nyt nähty, seuraavaksi on nuorten vuoro. Nuoria tosin on vähemmän kuin missään muualla Euroopassa.

Pahimmin ottivat pataan Vihreät ja Keskusta. Vihreille kello kääntyi 20 vuotta taaksepäin. Eduskuntaryhmä on 10 edustajan vahvuinen, oppositiossa ja jälleen marginaalissa. Vaihtoon menee puheenjohtaja Sinnemäki ja (sinänsä oivallinen) puoluesihteeri Panu Laturi lopettanee tähän kauteen. Puoluetuen romahtamisen myötä puoluetoimistolta lähtöpassit saa joukko viimeksi tulleita.

Eduskuntaryhmä paitsi pieneni, myös huononi. Vaalipiireistä menetettiin Häme ja Etelä-Savo. Jyrki Kasvin putoaminen tarkoittaa ammottavaa aukkoa osaamisrepertuaariin. Kirsi Ojansuu on kulttuuriosaamisensa lisäksi pätevä talousnainen, kuten pois jäänyt Janina Andersson. Niinikään pudonnut Erkki Pulliainen on kiusannut vastustajia salissa lähes yhtä paljon kuin muu vihreä porukka yhteensä. Sääliksi käy eduskunnan henkilökuntaa, joka joutuu tyhjentämään kuutioittain paperia Pulliaisen huoneesta.

Yhtään nuorta vihreää ei nähdä eduskunnassa ensi kaudella. Oden paluu paikkaa sentään Jani Toivolan ja Satu Haapasen kokemattomuutta.

Vihreillä ei enää ole mitään menetettävää. Se on myös iso etu. Kykyjä ja osaamista ei puolueesta puutu, nyt on varmasti myös nöyryyttä.

Keskustasta on jäljellä savuava raunio. 16 paikan menetys on Suomen vaalihistorian rankin. Puoluetuet romahtavat, lähtöpasseja jaetaan puoluetoimistolla.

Kokoomus on ensimmäistä kertaa Suomen historiassa maan suurin puolue. Edessä on myös kovat hallitusneuvottelut. Entiset kolme vanhaa ovat valmistautuneet kaksiin hallitusneuvotteluihin. Ensimmäisiin persujen kanssa ja toiset sen jälkeen jos perussuomalaisten hallitusohjelmatavoitteet osoittautuvat mahdottomiksi. Oppositioon massiivisen voiton saanutta puoluetta ei voida hevillä päästää, siinä entiset kolme suurta vaarantaisivat jo oman olemassaolonsa.

Demarit menestyivät Jutta Urpilaisen johdolla lopulta erinomaisesti. Jutta Urpilaista on pilkattu kuin vierasta sikaa koko hänen puheenjohtajakautensa ajan. Hän vaikutti eduskunnassa ystävälliseltä ja luontevalta ihmiseltä. Olen iloinen siitä että hän löysi tv-tenteissä lopulta itsensä ja ylitti odotukset. Uskon, että näemme jatkossa uuden, itsevarmemman ja rennomman Urpilaisen.

Lopuksi jotain positiivista. Putoajia ovat mm. kokoomuksen Lyly Rajala, Suvi Lindén, Tuija Nurmi, Juha Hakola ja Marja Tiura, keskustan Paavo Väyrynen, Markku Laukkanen ja Juha Mieto.

Kaikenkaikkiaan vaalitulos vituttaa niin paljon, etten voi sitä sanoiksi pukea. Olin mukana tekemässä Pirkanmaan vihreiden ja uuden varakansanedustajan Anna-Kaisa Heinämäen kampanjaa. A-K ja vihreät kampanjoivat uutterasti ja osaavasti, mutta ajan henki kävi ylitsemme kuin hyöky. Kuten velipoika osuvasti totesi, kansan syviä rivejä ei suotta kutsuta syviksi. Seuraavaksi on totuteltava elämään marginaalissa. Katsotaan mitä iloa siitä vielä löytyy.

Epäkorrektia asiaa köyhyydestä

Viime aikoina mediassa on ollut paljon puhetta köyhyydestä ja tuloerojen kasvusta Suomessa. Köyhyysuutiset noudattavat lähes aina seuraavaa kaavaa. Tutkija kertoo köyhyyden lisääntyneen ja pitää tilannetta hälyttävänä. Toimittaja haastattelee leipäjonossa asioivaa, joka kertoo kaiken menneen huonompaan. Toimittaja ei esitä faktoja tai avaa köyhyyden käsitettä. Verkkokeskustelijat syyttävät porvarihallitusta ja kertovat äänestävänsä perussuomalaisia. 

Olen etsinyt tietoa siitä, onko köyhyys Suomessa lisääntynyt. Vastaus on, että absoluuttinen köyhyys on vähentynyt samalla kun suhteellinen köyhyys on kasvanut. Emme kuitenkaan tule näkemään jatkossakaan otsikoita siitä, että puute on vähentynyt Suomessa, koska se olisi tylsä, poliittisesti epäkorrekti uutinen. 

Suomessa ei ole yhtään väestöryhmää, jonka reaalitulot olisivat laskeneet vuosina 1990-2008. Työttömien reaalitulot nousivat vain vähän, mutta esimerkiksi duunarin reaalitulot nousivat enemmän kuin toimihenkilöiden. 

Suhteellinen köyhyys ei kerro puutteesta juuri mitään 

On tärkeää tietää että köyhyysotsikot kertovat lähes aina suhteellisesta köyhyydestä. 

Suomessa, muualla EU:ssa ja otsikoissa käytetty köyhyysmittari on vähintäänkin harhaanjohtava. Suhteellisen köyhyyden rajana pidetään yleensä 60 prosenttia mediaanitulosta eli väestön keskimääräisistä tuloista. Tällä mittarilla eniten suhteellisesti köyhiä oli ainakin muutama vuosi sitten ökyrikkaassa Luxemburgissa ja vähiten köyhässä Slovakiassa. Laman aikana suhteellinen köyhyys tyypillisesti laskee tällä mittarilla. 

Absoluuttiseksi köyhyydeksi tai puutteenalaisuudeksi sanotaan tilaa, jossa ravinnon, vaatetuksen ja asumisen fysiologisia vähimmäisedellytyksiä ei pystytä tyydyttämään. Suhteellinen köyhyys tarkoittaa lähinnä sitä, että ihmisellä ei ole mahdollisuus elää ympäröivässä yhteiskunnassa vallitsevalla tavalla. 

Näiden kahden köyhyyden välillä on suunnaton ero. Suomessa ei edes toimeentulotuen varassa näe nälkää tai joudu taivasalle. Pienituloisten joukkoon pääsee nyt tuloilla (1148 € / kk, 2008), joilla vuonna 1966 olisi sijoittunut ylimpiin tuloluokkiin, rahan arvon muutos huomioituna. Nälkää näkee Espoon kaltaisissa kaupungeissa, joissa päätöstä toimeentulotuen myöntämisestä joutuu odottamaan kuukausikaupalla. 

Hallitus ei unohtanut köyhiä 

Köyhyysuutisten nostamassa keskustelussa ollaan lähes yksimielisiä siitä, että vihreillä ja RKP:llä höystetty porvarihallitus on unohtanut köyhät. Tämä on paskapuhetta, on sitten porvareista mitä mieltä tahansa. 

Porvarihallitus on käyttänyt laman oloissa varsin reilusti rahaa vähäosaisten tulonsiirtoihin. Opiskelijoiden, eläkeläisten ja minimipäivärahoilla elävien etuuksien tasokorotuksiin käytetään tällä vaalikaudella yli puolet enemmän rahaa kuin kolme edellistä hallitusta käytti yhteensä.

Minimiäitiyspäiväraha nostettiin viimein peruspäivärahan tasolle. Opintotukea nostettiin 16 vuoden odotuksen jälkeen. Lapsilisät on sidottu indeksiin, samoin kotihoidon tuki.  

Maaliskuun alussa tulee voimaan takuueläke, joka nostaa pienituloisimpien eläkeläisten toimeentuloa tuntuvasti.  Apurahansaajien sosiaaliturvaa on parannettu. 

Yritä huviksesi etisiä edes yhtä uutista näistä aiheista. 

Jos syyllisiä hakee, kannattaa keskittyä kuntiin, joissa lastensuojelulakia rikotaan. Monissa kunnissa leikataan peruspalveluita ja ehkäiseviä palveluita, kuten kouluterveydenhuoltoa ja perheiden kodinhoitoapua. Hallitusta ei voi täysin syyllistää kuntien kurjistamisestakaan, sosiaali- ja terveyshuollon valtionosuutta on nostettu tällä vaalikaudella. 

Suomalainen tapa on syvältä 

Suhteellisen köyhyyden kannalta olennaista on juuri yhteiskunnassa vallitseva tapa, ja se miten Suomessa kaikkea mitataan rahassa. Olen perheineni ollut suuren osan aikuisikääni suhteellisesti köyhä. Varsinkin opiskelijana dyykkasin tarpeen tullen ruokaa ja ostin käytettyjä vaatteita. En ole koskaan omistanut autoa. 

En silti väitä, että minulla olisi mitään kokemusta vähäosaisuudesta. Minulla on ollut hyvät lähtökohdat elämään, vaihtoehtoja ja monenlaista pääomaa. Tällä tarkoitan esimerkiksi koulutuksen antamaa tietoa, käytännön taitoja, ystävyyssuhteita, sosiaalista turvaverkkoa ja terveyttä. Tämän pääoman avulla olen voinut vaikka nähdä maailmaa köyhänä opiskelijanakin. Bourdieulainen teoria rahasta vain yhtenä pääoman lajina on tietty mitä sopivin selitys järjestöissä opintojaan pitkittäneelle humanistille. 

Todella vähäosaisella ihmisellä ei ole valinnan vapautta, eikä suhteellisen köyhyyden loppu ole näköpiirissä. 

Omien sanojensa mukaan työttömäksi jättäytynyt perheenäiti kertoi vastikään Aamulehdessä vaikeuksistaan. Perheen äidistä oli häpeällistä joutua ostamaan lapsille käytettyjä urheiluvälineitä.

Suomalaisessa maan tavassa on paljon mätää. Pitäisikö lasten urheiluvälineet ostaa uusina? Pitäisikö kaupungeissakin voida omistaa auto? Pitäisikö kaikkien päästä etelänlomalle? Pitäisikö kaikkien voida harrastaa lätkää ja pelata pleikkarilla? No ei helvetissä, jos minulta kysytään. Jalkapallo onkin ihan eri juttu.

Jos tavoittelee rikasta sisäistä maailmaa, saa kirjastosta hyvää palvelua, tietoa, kirjoja ja musiikkia mielin määrin. Jos tavoittelee hyvää kuntoa ja mielenrauhaa, voi kaupungissakin kalastaa tai juosta luonnossa. Työväenopistossa voi opetella uusia kieliä tai taitoja. Melkein mistä tahansa pääsee sieneen tai marjaan. Näistä mikään ei maksa juuri mitään. 

Kantasuomalaisille vallitseva tapa on aivan eri asia kuin monille ulkomailla, varsinkin EU:n ulkopuolella syntyneille. Suomeen humanitaarisista syistä tulleet perheet lähettävät usein toimeentulotuestaan huomattavan osan kotimaahan jääneille sukulaisilleen. Tällainen säästäminen edellyttää lähes väistämättä ainakin tupakoimattomuutta ja katoavaa suomalaista kansanperinnettä, marttailua. 

En ole sentään niin röyhkeä, että ehdottaisin toimeentulotuen varassa eläville marttailua tai marjastamista. Kovimmat marttailijat ja sienestäjät kun päätyvät harvemmin toimeentulotuen varaan. Ratkaisu löytyy ennaltaehkäisevistä palveluista, kannustinloukkujen purkamisesta ja matalapalkkaisen työn tukemisesta.

Leuanveto nyky-yhteiskunnassa

Maailmaa hallitsevat keski-iän ohittaneet miehet työntävät minunlaiseni rillipäiset viherpipertäjät marginaaliin, jos vain kykenevät. Sama homma politiikassa, liike-elämässä, järjestöissä tai yliopistossa. Argumentit menettävät teränsä, jos puhuja vaikuttaa vaarattomalta. Juttele vaan, kukkakeppi. Hitihatin on turha harrastaa pitkänmatkan juoksua, se on voima joka jyllää.

Juuri tästä syystä kelpo tasa-arvoministeri Wallinin täytyi näyttää treenattua hauistaan lehden kannessa. Hänellä on siihen agendansa puolesta suurempi tarve kuin ilman paitaa soutelevalla Vanhasella tai rullaluistelevalla Niinistöllä.

Liikeyrityksensä harmaantunut johtajauros Pekka Niska maksaa alaisilleen, jotka voittavat hänet leuanvedossa. Niska ei palkkaa painijoita, jotka saattaisivat voittaa. Eräässä tutussa valtiohallinnon organisaatiossa esikuntapäällikkö järjestää vuosittain voimamieskisat, joita varten hän treenaa säälimättömästi voittaakseen lauman nuoremmat urokset. Setäni, talousjohtaja, treenasi kortisonipiikkien voimalla. Hän nautti kyykyttäessään parikymmentä vuotta nuorempia kollegoita.

Naurakaa vaan, mutta ihmiset ovat edelleen melko alkukantaisia olentoja. Kokouksesta kuin kokouksesta suurin osa kuluu apinalauman keskinäisen arvojärjestyksen määrittämiseen elein, katsein ja äänenpainoin.

Jari Sarasvuo kehitteli taantuman iskiessä mainion liike-idean, Fight Clubin. Siinä myydään aamujumppaa konttorirotille nerokkaasti paketoituna. Sarasvuo ihannoi fyysistä kuntoa ja voimaa. Yksi urheilijan ja kuntoilijan eroista on Sarasvuon mukaan 16 leuanvetoa.

Ystäväni Karol Kovanen totesi minulle kymmenen vuotta sitten, että vetämällä leukoja vastaotteella saa jumalaisen selän. Karol tiesi mistä puhui, enkä minä ole edelleenkään lakannut yrittämästä. Leuanveto on yksi parhaista yläkehon ja käsien lihaskuntoharjoituksista. Se on paras tapa estää asteittainen sulautuminen näyttöpäätteeseen.

Toinen syy on isänmurha. Keski-ikä ja mukavuudenhalu, sarasvuolaisittain kermaperseisyys, eivät ole saaneet minua lopettamaan isäni 20 leuan ennätyksen tavoittelua. Lähellä ollaan.

Diletantin terveysteesit

Varoitus: tämä on kansalaisjournalismia, vastuu siirtyy lukijalle.

Laihduttaminen on ylimainostettua, jopa vaarallista. Vaaka ei kerro totuutta. Huono kunto lisää kuoleman riskiä paljon enemmän kuin ylipaino. Laihduttamisen sijaan pitäisi pyrkiä elinvoimaan ja tyytyväisyyteen.

Laihdutuskuurit pitäisi kieltää

Tästä olen mouhonnut jo aikaisemmin. Nopea painonpudotus on helvetin epäterveellistä. Nopeasti ja kuuriluonteisesti pudotettu paino tulee takaisin 90 % todennäköisyydellä kahden vuoden sisällä. Tilanne ei ole kuitenkaan sama kuin ennen kuuria, elimistön koostumus on todennäköisesti muuttunut huonompaan suuntaan. Laihduttaessa hävinneen lihaskudoksen tilalle on tullut rasvakudosta ja elimistöä on treenattu aiempaa tehokkaammaksi rasvan kerääjäksi.

Oma lajinsa on painijoiden ja muiden kamppailu-urheilijoiden harrastamat nopea painonpudotus, joka on varsinkin nuorille todella vaarallista.

Liikunta ei laihduta, mitä sitten?

Liikunnan lisääminen ei juuri laihduta. Tiede-lehdessä 4/2010 oli loistava artikkeli treenaamiseen liittyvistä myyteistä. Yhtenä aiheena oli se, miksi liikunta ei laihduta. Yhden viinerin kalorien kuluttamiseksi pitäisi kävellä reippaasti 7-8 kilometriä, reilu tunti. Kulutuksen lisäämisen vaikutus on marginaalinen verrattuna ruokavalion muuttamiseen. Lisäksi kova treeni lisää ruokahalua.

Tämä ei ole pääsia. Liikkumalla lähtee suhteellisen vähän rasvakudosta, mutta se onkin enimmäkseen sitä pahinta laatua, sisäelinrasvaa vyötärönseudulta. Liikkuva ihminen voi nauttia elämästä enemmän, hän on virkeämpi, jaksaa leikkiä, pelata, sekstailla tai tehdä mitä huvittaa.

Paino ei ratkaise vaan koostumus

Lihavuus ei tarkoita sitä että ihminen olisi huonokuntoinen. Aerobisella kunnolla ei ole mitään tekemistä rasvakudoksen määrän kanssa. Aerobinen kunto, eli elimistön kyky kuljettaa happea lihaksille, on hyvä juttu. Lihasvoima on yhtä hyvä. Voima ja aerobinen kunto vaikuttavat kumpikin itsenäisesti terveyteen.

Lihas painaa enemmän kuin rasvakudos joten vaaka ei kerro oleellista terveydestä. Jojolaihdutus on pahin tapa muuttaa kehonsa koostumusta huonompaan suuntaan. On järjetöntä pilata maksansa ja hukata rahansa laihdutusfirmojen pussiruokiin. Pysyvät painon muutokset tällaisilla konsteilla ovat tosi harvinaisia. Bisnes loppuisi äkkiä, jos ihmiset kevenisivät pysyvästi.

Nautiskelun maksimointi

Herkuttelu on terve piirre ihmisessä. Hyvä ruoka hyvässä seurassa on yksi suurimpia syitä elää. Herkkusuuna haluan nauttia täysin siemauksin hyvästä oluesta tai illallisesta, enkä passaa yhtään tarjottua suklaakakun palaa. Haluan silti mahtua vaatteisiini ja jaksaa vetää leukoja. Kaikkea ei voi saada, mutta ainakin pitää yrittää.

Tämä tarkoittaa sitä, että perusmässyt ja tissuttelu pitää jättää väliin voidakseen herkutella ja juoda kunnolla. Tämä on vaikeaa, sillä huoltoasemalta, postista tai edes rautakaupasta ei nykyään pääse ulos ilman, että kassalla tuputetaan huonoa suklaata ja irtokarkkeja.

Painonhallinnan kannalta ei ole niin ratkaisevaa, onko valinnut rasvasodassa kevyttuotteiden vai vähähiilihydraattisen rintaman. Pääasia on, ettei syö esimerkiksi ranskalaisia perunoita, joissa on pirusti sekä rasvaa että hiilareita. Ei siksi että ne lihottavat, vaan siksi että ne ovat pois todellisten herkkujen syömisestä!