perjantaina, lokakuuta 12, 2007

vanhan liiton miehiä

Muistan hyvin ajan jolloin oli Neuvostoliitto, joka koulun maantiedon kirjojen mukaan tuotti kaikista eniten kaikkia raaka-aineita. Nykynuoriso on itäblokista autuaan tietämätön, kuten ajasta jolloin kaikilla ei ollut kännyköitä. Nykykoululaiset elävät näillä näkymin maailmassa jossa ollaan oletusarvoisesti on-line, ja päivitetään omaa puuhaprofiilia vähintään tuntien tarkkuudella.

Kännykästä tuli muutamassa vuodessa sosiaalisen kanssakäymisen mullistanut sosiaalinen normi. Hyvin nopeasti alettiin olettaa jokaisen olevan tavoitettavissa kaiken aikaa. Kännyköiden leviämisen ja käyttämisen vauhti ei kuitenkaan ole mitään verrattuna Internetin sosiaalisiin verkostoihin, kuten Facebookiin. Suomessa ja omassa kaveripiirissä kriittinen massa ylittyi lopukesästä ja vain muutamassa kuukaudessa verkostot ovat mullistaneet sosiaalisen kanssakäymisen rutiineja. Verkoston ulkopuoliset ovat pian ulkona kuvioista, bilekutsut ja ryhmäviestit tulevat enenevässä määrin facebookiin, jossa on päivystettävä mikäli haluaa tietää missä mennään. Kavereiden facebook-käyttö on myös muuttunut viime viikkoina, uusien kätevämpien kaverisovellusten myötä. Ennen (nykyään ennen on muutama viikko tai kuukausi sitten) ilmoitettiin päivän tai parin tarkkuudella omista tekemisistä, nyt väli on tihentynyt alle päivään tai muutamiin tunteihin. Loputtomiin ei tahti voi kiihtyä, sillä profiilin päivittämisestä ei juuri pysty repimään asiaa omaan profiiliinsa.

Ihmiset laittavat innoissaan myös surutta verkkoon tietoa itsestään, harrastuksistaan, sekä omia ja muiden ihmisten kuvia. Vanhan viidakon sananlaskun mukaan kerran Internetiin laitettua ei koskaan lopullisesti pois saa. En halua kuulostaa vainoharhaiselta, mutta jos älymystön tai juutalaisten vainot alkaisivat maanantaina, ne saataisiin varmaan loppuun perjantaihin mennessä. Sosiaaliset verkostot haltuun ottamalla saisi välittömästi selville kattavat pohjatiedot ihmisten yhteyksistä ja harrastuksista, loput saisi helposti selville perinteisen tiedustelun menetelmillä. Miksi vaikka facebook kyselee esimerkiksi poliittista vakaumusta tai uskontoa (jotka moni mukisematta ilmoittaa)? Facebook juttelee myös itsenäisesti, sujuvasti ja sinulta kysymättä muun muassa gmailisi kanssa, ja kaivaa sieltä kätevästi potentiaalisten kavereittesi yhteystiedot.

Ei, en usko että tämä on pelkkää muotivillitystä, vaikka osittain niin haluaisinkin. Vanhanaikaisena ihmisenä kirjoitan blogia ja kannatan tapaamisia kasvotusten, koska sanatonta viestintää ei toistaiseksi mikään sovellus päihitä. Kyllä, blogittaminen tuntuu jo vanhanaikaiselta tuulahdukselta musteen ja kirjepaperin maailmasta. Viime aikoina moni blogi onkin hiljentynyt, osa lopullisen oloisesti. En ole katsellut kävijämääriä mutta ainakin kommentit ovat harventuneet. Ei se mitään, kyllä anoppi ja kummitäti lukevat, jos ei kukaan muu.

5 kommenttia:

Jaakko H. kirjoitti...

Osuvia huomioita, Jussi.

Siinä olet erityisen oikeassa, että sanatonta viestintää ei mikään päihitä. Tämä on sinänsä "ikivanha" juttu: Kuten 80-lukulainen sanonta kuuluu "kädenpuristusta ei voi faksata".

Mutta kyllä nää uudet informaatioteknoloogiset systeemit ovat kovasti ottaneet etumatkaa kiinni. Erityisesti rapakon tältä puolen on kovin kovin mukava, että voi seurailla kavereiden kuulumisia aiempaa selvästi laajemmin.

Musta Facebook on erityisen mainio systeemi siinä, että se tarjoaa mahdollisuuden helposti rajata sitä joukkoa, joka noin oletusarvoisesti lukee kuulumiset.

Kerran intternjettiin laitettu tietysti pysyy siellä ikuisesti -- ja tulee todennäköisesti vastaan juuri silloin kun sitä vähiten toivoisi; sitä ei tule unohtaa (note to self: älä unohda).

Taidamme kyllä joka tapauksessa olla yhdenlaisen yhteiskunnallisen mullistuksen äärellä näiden systeemien kanssa: yksityisyys sellaisena kuin me 1900-luvun kasvatit olemme sen oppineet tuntemaan on kovassa murroksessa.

Ja mihin suuntaan ollaankin menossa, niin musta on kyllä kovin mukavaa, että voi olla yhteyksissa edes näin virtuaalisesti suhun ja muihin vanhoihin kavereihin. Facebook on Suomessa saavutetun kriittisen massa myötä tuonut omalle tutkalle parissa kuukaudessa toista kymmentä vanhaa kaveria keistä en ole kuullut yli kymmeneen vuoteen -- ties missä olisin näihin "törmännyt" ilman Naamakirjaa.

Riemullista syksyn jatketta!

Anonyymi kirjoitti...

Näin, -kin. Feisbookkiin kyllä aluksi humahtaa, mutta sen imu heikkenee & laantuu pian kuten moni on huomannut.

On sillä on tehtävänsä, mutta enpä usko että se syrjäyttää muita yhdessäolon muotoja.

Useinhan on niin, että uuden teknologian merkitystä aluksi liioitellaan, mutta sitten se asettuu paikalleen, yhdeksi uudeksi kanvaksi vanhempien rinnalle.

Elina (Neulakko) kirjoitti...

Mä olen kanssa miettinyt tuota, onko blogitus kohta passe. Monet kirjoittajat ovat huolestuttavasti hiljnneet.

Mutta mä ainakin haluan jatkossakin ilmaista itseäni laajemmin kuin lauseessa, joka alkaa Elina is..

Jussi kirjoitti...

Nimenomaan! On vapauttavaa että blogissa voi fiilistellä milloin mistäkin aiheesta ja jatkojalostaa ajatuksiaan toisten kanssa. Tämä olisi tietty vielä parempaa kaveriporukan ja viinitonkan kera.

Yleensä ihmisten (kuten minunkin) suosikkipuheenaihe on minä itse. Tämä asia on ja pysyy ja se onkin yksi sosiaalisten verkostojen peruskivi.

Blogiakin voi kirjoittaa samasta lähökohdasta, mutta ei tule heti mieleen yhtään kiinnostavaa Minun Elämä -blogia.

Tommi Laitio kirjoitti...

Aikamoisena Facebook-addiktina on todettava, että musta se vain on mainio keksintö. Juurikin tällä viikolla sain yhteyden kuuden vuoden takaiseen työkaveriin, jonka kanssa viestittelimme pitkästi Suomen kulttuuripolitiikasta. Sitä pitää minusta vain katsoa välineenä, ei minään muuna. Sama koskee vaikka YouTubea. Samoin kun kirjojen kohdalla, kiinnostusta pitäisi herättää välineen sijasta se merkityspuoli. Ei suurin osa mene YouTubeen, vaan menee katsomaan tiettyjä videoita.

Kukaan ei varmaankaan lobbaa kasvoittain tapaamisen lopettamista. Ja kuten MSN:ssä, sitä käytetään olemassaolevien kontaktien intensiteetin lisäämiseen.