Pikkuhousut, sukkikset, paita, villahaalari, kauluri, kypärämyssy, pipo... ei sittenkään myssyä vaan se paksumpi pipo, haalari, villasukat, villatumput, kuratumput, kumisaappaat, kurahousut, sadetakki. Kurakamppeet ovat pesty ja kuivattu edellisen maastokeikan jäljiltä. Kohta ne ovat taas ravassa.
Marraskuu on syvältä, pari lämpöastetta ja sade vihmoo. Ihan kuin varustaisi kaksi kosmonauttia kuukävelylle. Kosmonautit ovat hankalia ja yhteistyöhaluttomia. Pienempi kosmonautti, Ludmila, ärisee, sätkii ja karkailee minkä ehtii. Isompi, Anatoli, retkottaa velttona lähtöaulassa. Reilun vartin ähellyksen jälkeen enää kurakamppeet ovat pukematta. Kaikkien pinna kiristyy ja kosmonautit alkavat puhua keskenään vessajuttuja. Olen oppinut pukemaan itse viimeiseksi päällysvaatteet, koska muuten olen hiestä märkä jo ennen rappuun pääsyä. En ymmärrä miten päiväkodeissa saadaan alati kasvavat lapsilaumat sovussa puettua ja pihalle, lastentarhanopettajien ja lastenhoitajien täytyy olla todellisia huippuosaajia.
Sisälle jääminen pimeällä ja sateisella säällä tuntuisi houkuttelevalta, mutta se saman tien voisi mennä päiväksi häkkiin Korkeasaaren kettujen kanssa. Kosmonauttien ilmeet kirkastuvat heti ulkona ja havaitsen itsekin lätäköissä hyppimisen ja rypemisen hauskuuden. Anopin mielestä ei ole huonoa säätä, on vain huonoja varusteita. Alan kallistua samalle kannalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti