Viime aikoina olen kuullut monen tuntevan itsensä teeskentelijäksi työpaikallaan. Pohjalla on tunne siitä, ettei oikeasti osaa annettuja hommia, ja että täydellisen tietämättömyyden paljastuminen kaikille on vain ajan kysymys. Viimeksi työtoverini, alansa kova asiantuntija, kertoi olevansa vakuuttunut ”tyhmyydestään” ja paljastuvansa idiootiksi minä hetkenä hyvänsä. Epätasaisessa mutta koukuttavassa sarjassa Prison Break on hahmo ylitse muiden. Theodore ”T-Bag” Bagwell on läpeensä kiero mutta itsensä kamppaileva pedofiili ja sarjamurhaaja, jota esittää loistava Robert Knepper. Luonnenäyttelijä Knepper oli jo ryhtymässä puistovahdiksi elättääkseen perheensä kun hänet bongattiin tekemään hittisarjan pahisroolia kaikilla marinadeilla. Vankikarkuri T-Bag hankkiutuu väärällä henkilöllisyydellä hyväpalkkaisiin pukuhommiin, joissa hänen paljastumisensa on tietenkin aina veitsen terällä. Jotenkin epätoivon vimmalla T-Bag onnistuu selviämään pomonsa kysymyksistä ja esiintymisistä asiakkaiden edessä.
Jos joku tietää miltä sarjamurhaaja T-Bagista tuntuu työelämässä, niin kansanedustaja. Vaalien jälkeen tavallisesta ihmisestä tulee yhdessä yössä kaikkien alojen asiantuntija, jolta odotetaan varmaa mielipidettä kaikkeen. Kansanedustajista ja ministereistä läheskään kaikki eivät kestä odotusten ja osaamisen välistä kohtuutonta kuilua. Kuilu on tuttu myös tavalliselle työntekijälle ja se levenee laman, yt-neuvottelujen ja tuottavuusohjelman tullessa. Ne, jotka saavat jäädä, tuntevat suorituspaineiden lisäksi syyllisyyttä siitä että saavat tehdä töitä.
En usko että itsensä tunteminen tyhmäksi liittyy taitojen puutteeseen. Nykyinen työelämä nyt vaan saa kenet tahansa tuntemaan itsensä idiootiksi. Mikään koulutus ei riitä vastaamaan työelämän vaatimuksiin. Työelämän kannalta oleellisia taitoja ei opi ainakaan yliopistossa eikä yliopistojen jälkeenjääneillä opetusmenetelmillä. T-Bag selvisi työelämästä ainakin jonkin aikaa epätoivon vimmalla, hyvällä supliikilla ja pokerinaamalla. Myös muut kuin T-Bag ovat pärjänneet näillä avuilla. Työelämän tutkijat ovat arvioineet että entisajan työmiehen on korvannut supliikki-ihminen, helppoheikki, joka osaa selittää asiat omalta kannaltaan parhain päin.
Tämä on aika kyyninen näkemys mutta se on varmaa että tunnollisuudella, täydellisyyden tavoittelulla ja joustavuudella ei saa ylennystä vaan muidenkin työt ja mahahaavan.
4 kommenttia:
Hmmm ja juu. Nimimerkillä You Said It esitän kunnioittavasti, että osut kovin napakasti naulan kantaan.
Tästä ja muista aikamme omituisuuksista olis mukavaa - ja meili-/webbikommentointia antoisampaa jähittää naamatusten.
Jos oot eteläisessä Suomessa 7.7.-1.8. haarukassa, niin yritetäänkös järjestää tärskyä? .. Mikä samalla muille mahdollisille tutuille ehdotuksena lausuttakoon.
Juu kyllä tuttuihin tuntemuksiin iskee tämä teksti. Mulla oli tuo "vankikarkurifiilis" pitkään ensimmäisinä opiskeluvuosina, ja pelkäsin jo etukäteen, että en ymmärrä tarpeeksi "oikeassa" työpaikassa aloittaessa. Onneksi jossakin vaiheessa kuitenkin tajusin, että opiskelussa ja tieteen tekemisessä ei ollutkaan kyse mistään elämää suuremmasta asiasta, ja että sielläkin joukkoon mahtuu tosi tyhmääkin juttua, kun sen vain älyää kyseenalaistaa.
Työelämään siirtyessä oli suorastaan helpotus huomata, että muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki näyttäisivät olevan vähintään yhtä "tyhmiä" kuin itse, eikä näitä hommia voi oikeastaan mistään oppia kuin tekemällä.
Joo, tutulta kuulostaa, keikenlaista hiihtäjää sitä työelämässä seikkailee, vielä ihan hyvällä menestyksellä.
Mun eka "duuni" hanttihommien jälkeen oli ylioppilaskunna puheenjohtaja. Siitä lähtien olen ollut siinä luulossa että on normaalia työtä puhua ja kirjoittaa ihmisille asioista joista ei tunne tietävänsä kuin ulkoaopeteltuja irtolauseita.
Just tulinkin pyöriin netissä, kun tuntu siltä, että pitäis ryhtyy työttömäks, kun en osaa mitään töitä ja tuntuu siltä, etten opikaan.
Lähetä kommentti