Viikon lapsi

Päiväkodin tädit keksivät viehättävän idean, jokainen muksu saisi olla vuorollaan viikon lapsi. Vanhempien oli tarkoitus tuoda lapsestaan pari kuvaa, joiden viereen teipattiin tätien tekemä lapsen haastattelu. Kuvissa oli tarkoitus olla lapsi ja jotain tälle tärkeää, vaikka perhe, lelu tai lemmikki. Lutuisissa haastatteluissa pikkuipanat kertoivat perheestään, lempiväreistään, lempiruoistaan, kavereistaan ja muusta mieleen tulevasta.

Päiväkodin tädit eivät tainneet aavistaa minkä pandoran lippaan olivat avanneet. Ensimmäisen viikon lapsen vanhemmat toivat neljä kuvaa. Seuraavalla viikolla kuvia oli kahdeksan, sitten kaksitoista. A3-kokoinen taustapahvi ei riittänyt ja vähitellen alkoi ilmestyä vanhempien (enimmäkseen isien) askartelemia kollaaseja kuvateksteineen. Kuvissa oli edelleen viikon lapsi, mutta myös paljon muuta.

Lapselle tärkeistä asioista esiteltiin kuvissa etelänmatkoja, autoja, asuntoautoa, talonrakennustyömaa, kesämökkejä, siirtolapuutarhamökki (köhm), mönkijää, moottoripyörää, sähkökitaraa ynnä muuta vempainta. Kuvissa seikkailivat isät ja äidit, lemmikit ja viikon lapsetkin pilkistivät seasta. Kuvateksteissä kerrottiin lapselle tärkeistä asioista kuten lomamatkakohteesta tai siitä että isi on töissä Nokia-nimisessä firmassa.

Ryhmässä oli tönivä ja huonosti käyttäytyvä poika jolle pieni pippurinen tyttäreni on joutunut pitämään jöötä. Kolmevuotias poika ajeli kuvissa mönkijällä kädessään moottorisaha ja leikkipyssy. Isä irvisteli ylpeänä vieressä. Äiti murehti jo edellisellä viikolla lasta pukiessaan miten löytää itsestään edustavaa kuvaa. Kaikkensa sitä lapsensa eteen ihminen yrittää.

Esikoinen ei ehtinyt olla viikon lapsi, mutta haastattelussa häneltä kyseltiin mikä on tärkeintä elämässä. Muut lapset vastasivat isi, äiti, perhe, jumala, ystävät jne. Esikoinen vastasi: juna.
Mentiin sitten katsomaan junia.