Convict conditioning – linnakundin kuntoilukapina

Sinua on kustu silmään. Heitä salikortit, lisäravinteet ja kuntoiluvälineet roskiin. Unohda kaikki mitä olet kuullut saliharjoittelusta ja venyttelystä. Pitäisikö uskoa ennemmin entistä linnakundia kuin kuntosaliohjaajia ja kuntoiluguruja? Ainakin kannattaa kuulla, mitä konnalla on kerrottavanaan. 

Viime vuonna ilmestynyt Convict Conditioning sisältää kuntoilubisneksen kannalta vaarallisia ajatuksia. Se väittää että parhaat treenit eivät vaadi paljoa aikaa, kalliita välineitä, hienoja vaatteita, lisäravinteita tai kuukausimaksuja. Kirjoittaja Paul Wade pilkkaa armotta bodareita, hyödyttömiä pumpattuja lihaksia ja ulkonäköön keskittyvää treenaamista.

Terveysjulkaisut ja naistenlehdet ovat opettaneet meille tietyt perustotuudet liikuntaravitsemuksesta ja voimailusta. Convict conditioning kehottaa unohtamaan ne kaikki:

·      nosta painoja

·      tee kymmenen sarjoja

·      venyttele paljon

·      syö paljon pieniä aterioita

·      jätä pois herkut ja hiilihydraatit

·      syö paljon proteiinia

 

Linnakundi Wade rusikoi erityisesti lisäravinteet ja vallalla olevan proteiinivillityksen. Hän perustelee kantaansa terveellä järjellä ja tutkituilla terveyssuosituksilla: lihaksisto ei tarvitse normaalin ruokavalion lisäksi lisäproteiinia. Gorillat ja härätkin kehittävät valtavan lihasmassansa syömällä ruohoa.

Wade ei ole yksin kuntosalivastaisen sanomansa kanssa. Hän kuuluu samaan henkiseen koulukuntaan kuin muodikkaat spartalaiset treenit, CrossFit ja Bronxista leviävä ghettotreenivillitys. Suomestakin alkaa löytyä alan huippuja ja harrastajien pieniä, koruttomia treenisaleja, joista löytyy järkyttävän kovakuntoisia miehiä ja naisia. Näillä saleilla on otettu käyttöön vanhoja harjoituksia, joiden tärkein apuväline on painovoima. Entisaikojen uskomattomia voimamiehiä on vieläkin olemassa. Jos haluat nähdä mihin ihmiskeho pystyy, kannattaa mennä katsomaan Tukholman sirkuskoulusta valmistuneen jonglööraavan voimamiehen Matias Salmenahon esitystä.

Jo muinaiset kreikkalaiset

Matkalle vanhan koulukunnan voimailuun lähdetään, tietysti, antiikin Kreikasta. Wade kehottaa katsomaan antiikin patsaiden voimakkaita ja sopusuhtaisia vartaloita, jotka veistettiin yli kaksi tuhatta vuotta ennen lisäravinteiden, säädettävien käsipainojen ja kuntosalien keksimistä. 1900-luvun vaihteen kuuluisien voimamiesten harjoittelumenetelmä (eng. calisthenics) perustui antiikin aikaisiin harjoituksiin joissa tavoitteena oli kauneus  kallos ja voima sthénos.

Waden teksti on jouhevaa amerikkalaista machokieltä, josta tulee mieleen Jari Sarasvuon taannoin lanseeraama konttorirottien kuritusohjelma Fight Club. Jos ei anna aksentin häiritä, voi todeta itse asian olevan erinomaisesti kerrottu ja kuvitettu. Fysiologiaa, liikeratoja ja historiaa esitellään kolmisensataa sivua, kyseessä ei ole todellakaan nippu nopeita voimailuniksejä.

Convict Conditioning ihannoi voimaa ja terveyttä, muttei isoja lihaksia. Luonnolliset liikeradat ja nivelten voima ovat kunniassa. Tavoitteena ovat elinikäinen voima ja erityisesti tuki- ja liikuntaelimistön terveys. Tätä kuvastaa se, että Waden mukaan voimamiehen tärkein liike on silta. Siltaliikkeitä ei tee kuntosaleilla tai liikuntatunneilla juuri kukaan, joogassa voimistelussa ja pilateksessa ne ovat perusasia.

Kuusi liikettä suljetulta osastolta

Kirjan kirjoittaja Paul Wade kertoo olevansa parikymmentä vuotta lusinut linnakundi ja itseoppinut kunto-ohjaaja. Oppinsa hän sanoo ammentaneensa vankiloissa muun muassa vanhoilta voimamiehiltä, voimistelijoilta, joogaajilta ja painijoilta. Riippumatta siitä onko kirjoittaja todellinen vai fiktiivinen henkilö, on ajatus kiven sisällä perimätietona säilyneistä vanhoista viisauksista kiehtova. Vankiloissa on vedetty vähintään yhtä paljon huumeita kuin leukoja, mutta on varmasti ollut eduksi. Kuntosalilaitteita alkoi ilmestyä vankiloihin vasta 1970-luvulla, mutta voimaharjoittelua on ollut niin kauan kuin vankiloitakin.

Linnakundin treeniohjelman ydin on kuusi liikettä: punnerrus, silta, kyykky, leuanveto, käsilläseisonta ja vatsalihasliike. Jokaisesta liikkeestä esitellään kymmenen eri versiota, joista helpoimmat käyvät jopa rapakuntoiselle konttorirotalle. Vaikeimmat versiot vaativat epäinhimillisiä, sirkuksen voimamiehen voimia ja lihastasapainoa. Kirjassa väännetään kalterista, että vasta helpomman liikkeen riittävien toistojen jälkeen saa kokeilla vaikeampaa. Näin harjoittelija pysyy nälkäisenä ja edistyminen ei tyssää hätäilyyn.

Linnakundin treeni ei vaadi paljoa aikaa, sillä liikkeet ovat kahvakuulaliikkeiden tapaan hyvin kokonaisvaltaisia. Kuntosalilaitteessa on mahdollista eristää harjoitus hyvin kapeaan lihasryhmään, mutta esimerkiksi sillassa joutuu töihin yli sata kehon kuudestasadasta lihaksesta.

Linnakundi vastaan konttorirotta

Kuulostaa hyvältä, mutta miten on käytännön laita? Itse olen mukavuudenhaluinen, herkuille perso konttorirotta. Harvakseen ostetut salikortit ovat jääneet puoliksi käyttämättä. Olen yrittänyt pitää itseäni jonkinlaisessa kunnossa pendolinon, konttorituolin ja lasten harrastusten välisessä kapeassa raossa. Minulle on monen kohtalotoverin tavoin langetettu pitkä tuomio näyttöpäätetyötä ja infoähkyä. En usko että kukaan selviää terveenä tästä kakusta ilman säännöllistä treeniä.

Pelastukseni ovat olleet kahvakuulat ja pätevä osteopaatti. Leuanvedot ja punnerrukset ovat minulle tuttuja, kyykkyjä tehdessä on laitettava musiikkia kovemmalle peittämään keski-ikäisten polvinivelten rutinaa. Sen sijaan tärkein liike, silta, on täysi mahdottomuus. Huomaan järkytyksekseni laiminlyöneeni tärkeimmät lihakset kehossa, ne jotka tukevat selkärankaa ja mahdollistavat sen liikkuvuuden.

Kuuden liikkeen eri versiot tuntuvat heti järkeviltä ja liikeradat luontevilta. Helpommista liikkeistä tulee himo päästä kokeilemaan vaikeampia. En koskaan oppinut kärrynpyörää tai käsilläseisontaa lapsena, mutta voitonriemu pää alaspäin työhuoneen ovea vasten on sitäkin suurempi.

Linnakundin treenit sopivat lapsiperheelliselle kuin marjasose silmään. Harjoitukset ovat lyhyitä, ytimekkäitä ja tehokkaita. Pikkukakkosen puolituntinen riittää hyvin kokonaisvaltaiset treenin tekoon. Matka kohti siltaa on nyt alkanut lantionnostoilla selinmakuulta. Tie on pitkä, mutta tässähän on koko elinkautinen aikaa!

Uusi Suomi

Vaalit käytiin, jytky tuli. Ensi vaalikaudella meillä on uusi Suomi mutta kaikkea muuta kuin sellainen, jota Vihreät tavoitteli.

Perussuomalaisten kannattajilta kysyttiin ennen vaaleja syitä puoluekannatukseen. Yksikään politiikan asiakysymys ei noussut vastauksissa esiin millään tavalla. Lähes ainoa motivaatio oli protesti, mutta kannattajat eivät enimmäkseen tienneet mitkä puolueet ovat vallassa. Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen sanoi joulukuussa että perussuomalaisten kannatus on ”ihraista höttöä”, joka sulaa pois ennen vaaleja. Se oli tosiaan neljä kuukautta ja monta prosenttia sitten.

Perussuomalaisten kannattajien äänestyskäyttäytymisestä ei ollut etukäteen mitään haisua. Uusien 34:n perussuomalaisen kansanedustajan eduskuntakäyttäytymisestä ei siitäkään ole tietoa. Jotain sentään tiedetään. Läpimenneiden persujen keski-ikä on yli 50 vuotta ja yli 70 prosenttia heistä on miehiä. Politiikan asiasisällöissä saavat turpaan ainakin luonnonsuojelu, ilmastopolitiikka, vähemmistöjen oikeudet ja suuntautuminen Eurooppaan.

Politiikan toimittajilla tulee ensimmäistä kertaa vuosiin olemaan todella kiinnostavaa tekemistä. Heitä onkin käynyt sääliksi jo pitkään.

Jos läpimenijöiden lista masentaa, on viimeisinä rannalle jääneiden luettelo lohduton sekin. Suomi sai 39 perussuomalaista edustajaa, eikä vieläkään maahanmuuttajataustaista kansanedustajaa. Fatbardhe Hetemaj (kok) ja Nasima Razmyar (sdp) ja Zahra Abdulla (vihr) jäivät viimeisinä Helsingistä rannalle. Vasemmiston lupaavien nuorten nousu jäi sekin karmivan lähelle. Jussi Saramo, (vas) ja Iisakki Kiemunki (sd) ja Pilvi Torsti (sd) jäivät niinikään viivan alle.

Minna Sirnö (vas) ja Kirsi Ojansuu (vihr) olivat viime eduskunnan näkyvimmät kulttuurin puolestapuhujat. Molemmat putosivat. Kulttuuriväelle on luvassa kylmää kyytiä. Jos eivät rahaa, niin taiteilijat saanevat seuraavalta eduskunnalta ainakin kosolti inspiraatiota työhönsä. Uskon että myös suomalaiseen undergroundiin tulee vipinää. Keski-ikäisten ja suurten ikäluokkien protesti on nyt nähty, seuraavaksi on nuorten vuoro. Nuoria tosin on vähemmän kuin missään muualla Euroopassa.

Pahimmin ottivat pataan Vihreät ja Keskusta. Vihreille kello kääntyi 20 vuotta taaksepäin. Eduskuntaryhmä on 10 edustajan vahvuinen, oppositiossa ja jälleen marginaalissa. Vaihtoon menee puheenjohtaja Sinnemäki ja (sinänsä oivallinen) puoluesihteeri Panu Laturi lopettanee tähän kauteen. Puoluetuen romahtamisen myötä puoluetoimistolta lähtöpassit saa joukko viimeksi tulleita.

Eduskuntaryhmä paitsi pieneni, myös huononi. Vaalipiireistä menetettiin Häme ja Etelä-Savo. Jyrki Kasvin putoaminen tarkoittaa ammottavaa aukkoa osaamisrepertuaariin. Kirsi Ojansuu on kulttuuriosaamisensa lisäksi pätevä talousnainen, kuten pois jäänyt Janina Andersson. Niinikään pudonnut Erkki Pulliainen on kiusannut vastustajia salissa lähes yhtä paljon kuin muu vihreä porukka yhteensä. Sääliksi käy eduskunnan henkilökuntaa, joka joutuu tyhjentämään kuutioittain paperia Pulliaisen huoneesta.

Yhtään nuorta vihreää ei nähdä eduskunnassa ensi kaudella. Oden paluu paikkaa sentään Jani Toivolan ja Satu Haapasen kokemattomuutta.

Vihreillä ei enää ole mitään menetettävää. Se on myös iso etu. Kykyjä ja osaamista ei puolueesta puutu, nyt on varmasti myös nöyryyttä.

Keskustasta on jäljellä savuava raunio. 16 paikan menetys on Suomen vaalihistorian rankin. Puoluetuet romahtavat, lähtöpasseja jaetaan puoluetoimistolla.

Kokoomus on ensimmäistä kertaa Suomen historiassa maan suurin puolue. Edessä on myös kovat hallitusneuvottelut. Entiset kolme vanhaa ovat valmistautuneet kaksiin hallitusneuvotteluihin. Ensimmäisiin persujen kanssa ja toiset sen jälkeen jos perussuomalaisten hallitusohjelmatavoitteet osoittautuvat mahdottomiksi. Oppositioon massiivisen voiton saanutta puoluetta ei voida hevillä päästää, siinä entiset kolme suurta vaarantaisivat jo oman olemassaolonsa.

Demarit menestyivät Jutta Urpilaisen johdolla lopulta erinomaisesti. Jutta Urpilaista on pilkattu kuin vierasta sikaa koko hänen puheenjohtajakautensa ajan. Hän vaikutti eduskunnassa ystävälliseltä ja luontevalta ihmiseltä. Olen iloinen siitä että hän löysi tv-tenteissä lopulta itsensä ja ylitti odotukset. Uskon, että näemme jatkossa uuden, itsevarmemman ja rennomman Urpilaisen.

Lopuksi jotain positiivista. Putoajia ovat mm. kokoomuksen Lyly Rajala, Suvi Lindén, Tuija Nurmi, Juha Hakola ja Marja Tiura, keskustan Paavo Väyrynen, Markku Laukkanen ja Juha Mieto.

Kaikenkaikkiaan vaalitulos vituttaa niin paljon, etten voi sitä sanoiksi pukea. Olin mukana tekemässä Pirkanmaan vihreiden ja uuden varakansanedustajan Anna-Kaisa Heinämäen kampanjaa. A-K ja vihreät kampanjoivat uutterasti ja osaavasti, mutta ajan henki kävi ylitsemme kuin hyöky. Kuten velipoika osuvasti totesi, kansan syviä rivejä ei suotta kutsuta syviksi. Seuraavaksi on totuteltava elämään marginaalissa. Katsotaan mitä iloa siitä vielä löytyy.

Epäkorrektia asiaa köyhyydestä

Viime aikoina mediassa on ollut paljon puhetta köyhyydestä ja tuloerojen kasvusta Suomessa. Köyhyysuutiset noudattavat lähes aina seuraavaa kaavaa. Tutkija kertoo köyhyyden lisääntyneen ja pitää tilannetta hälyttävänä. Toimittaja haastattelee leipäjonossa asioivaa, joka kertoo kaiken menneen huonompaan. Toimittaja ei esitä faktoja tai avaa köyhyyden käsitettä. Verkkokeskustelijat syyttävät porvarihallitusta ja kertovat äänestävänsä perussuomalaisia. 

Olen etsinyt tietoa siitä, onko köyhyys Suomessa lisääntynyt. Vastaus on, että absoluuttinen köyhyys on vähentynyt samalla kun suhteellinen köyhyys on kasvanut. Emme kuitenkaan tule näkemään jatkossakaan otsikoita siitä, että puute on vähentynyt Suomessa, koska se olisi tylsä, poliittisesti epäkorrekti uutinen. 

Suomessa ei ole yhtään väestöryhmää, jonka reaalitulot olisivat laskeneet vuosina 1990-2008. Työttömien reaalitulot nousivat vain vähän, mutta esimerkiksi duunarin reaalitulot nousivat enemmän kuin toimihenkilöiden. 

Suhteellinen köyhyys ei kerro puutteesta juuri mitään 

On tärkeää tietää että köyhyysotsikot kertovat lähes aina suhteellisesta köyhyydestä. 

Suomessa, muualla EU:ssa ja otsikoissa käytetty köyhyysmittari on vähintäänkin harhaanjohtava. Suhteellisen köyhyyden rajana pidetään yleensä 60 prosenttia mediaanitulosta eli väestön keskimääräisistä tuloista. Tällä mittarilla eniten suhteellisesti köyhiä oli ainakin muutama vuosi sitten ökyrikkaassa Luxemburgissa ja vähiten köyhässä Slovakiassa. Laman aikana suhteellinen köyhyys tyypillisesti laskee tällä mittarilla. 

Absoluuttiseksi köyhyydeksi tai puutteenalaisuudeksi sanotaan tilaa, jossa ravinnon, vaatetuksen ja asumisen fysiologisia vähimmäisedellytyksiä ei pystytä tyydyttämään. Suhteellinen köyhyys tarkoittaa lähinnä sitä, että ihmisellä ei ole mahdollisuus elää ympäröivässä yhteiskunnassa vallitsevalla tavalla. 

Näiden kahden köyhyyden välillä on suunnaton ero. Suomessa ei edes toimeentulotuen varassa näe nälkää tai joudu taivasalle. Pienituloisten joukkoon pääsee nyt tuloilla (1148 € / kk, 2008), joilla vuonna 1966 olisi sijoittunut ylimpiin tuloluokkiin, rahan arvon muutos huomioituna. Nälkää näkee Espoon kaltaisissa kaupungeissa, joissa päätöstä toimeentulotuen myöntämisestä joutuu odottamaan kuukausikaupalla. 

Hallitus ei unohtanut köyhiä 

Köyhyysuutisten nostamassa keskustelussa ollaan lähes yksimielisiä siitä, että vihreillä ja RKP:llä höystetty porvarihallitus on unohtanut köyhät. Tämä on paskapuhetta, on sitten porvareista mitä mieltä tahansa. 

Porvarihallitus on käyttänyt laman oloissa varsin reilusti rahaa vähäosaisten tulonsiirtoihin. Opiskelijoiden, eläkeläisten ja minimipäivärahoilla elävien etuuksien tasokorotuksiin käytetään tällä vaalikaudella yli puolet enemmän rahaa kuin kolme edellistä hallitusta käytti yhteensä.

Minimiäitiyspäiväraha nostettiin viimein peruspäivärahan tasolle. Opintotukea nostettiin 16 vuoden odotuksen jälkeen. Lapsilisät on sidottu indeksiin, samoin kotihoidon tuki.  

Maaliskuun alussa tulee voimaan takuueläke, joka nostaa pienituloisimpien eläkeläisten toimeentuloa tuntuvasti.  Apurahansaajien sosiaaliturvaa on parannettu. 

Yritä huviksesi etisiä edes yhtä uutista näistä aiheista. 

Jos syyllisiä hakee, kannattaa keskittyä kuntiin, joissa lastensuojelulakia rikotaan. Monissa kunnissa leikataan peruspalveluita ja ehkäiseviä palveluita, kuten kouluterveydenhuoltoa ja perheiden kodinhoitoapua. Hallitusta ei voi täysin syyllistää kuntien kurjistamisestakaan, sosiaali- ja terveyshuollon valtionosuutta on nostettu tällä vaalikaudella. 

Suomalainen tapa on syvältä 

Suhteellisen köyhyyden kannalta olennaista on juuri yhteiskunnassa vallitseva tapa, ja se miten Suomessa kaikkea mitataan rahassa. Olen perheineni ollut suuren osan aikuisikääni suhteellisesti köyhä. Varsinkin opiskelijana dyykkasin tarpeen tullen ruokaa ja ostin käytettyjä vaatteita. En ole koskaan omistanut autoa. 

En silti väitä, että minulla olisi mitään kokemusta vähäosaisuudesta. Minulla on ollut hyvät lähtökohdat elämään, vaihtoehtoja ja monenlaista pääomaa. Tällä tarkoitan esimerkiksi koulutuksen antamaa tietoa, käytännön taitoja, ystävyyssuhteita, sosiaalista turvaverkkoa ja terveyttä. Tämän pääoman avulla olen voinut vaikka nähdä maailmaa köyhänä opiskelijanakin. Bourdieulainen teoria rahasta vain yhtenä pääoman lajina on tietty mitä sopivin selitys järjestöissä opintojaan pitkittäneelle humanistille. 

Todella vähäosaisella ihmisellä ei ole valinnan vapautta, eikä suhteellisen köyhyyden loppu ole näköpiirissä. 

Omien sanojensa mukaan työttömäksi jättäytynyt perheenäiti kertoi vastikään Aamulehdessä vaikeuksistaan. Perheen äidistä oli häpeällistä joutua ostamaan lapsille käytettyjä urheiluvälineitä.

Suomalaisessa maan tavassa on paljon mätää. Pitäisikö lasten urheiluvälineet ostaa uusina? Pitäisikö kaupungeissakin voida omistaa auto? Pitäisikö kaikkien päästä etelänlomalle? Pitäisikö kaikkien voida harrastaa lätkää ja pelata pleikkarilla? No ei helvetissä, jos minulta kysytään. Jalkapallo onkin ihan eri juttu.

Jos tavoittelee rikasta sisäistä maailmaa, saa kirjastosta hyvää palvelua, tietoa, kirjoja ja musiikkia mielin määrin. Jos tavoittelee hyvää kuntoa ja mielenrauhaa, voi kaupungissakin kalastaa tai juosta luonnossa. Työväenopistossa voi opetella uusia kieliä tai taitoja. Melkein mistä tahansa pääsee sieneen tai marjaan. Näistä mikään ei maksa juuri mitään. 

Kantasuomalaisille vallitseva tapa on aivan eri asia kuin monille ulkomailla, varsinkin EU:n ulkopuolella syntyneille. Suomeen humanitaarisista syistä tulleet perheet lähettävät usein toimeentulotuestaan huomattavan osan kotimaahan jääneille sukulaisilleen. Tällainen säästäminen edellyttää lähes väistämättä ainakin tupakoimattomuutta ja katoavaa suomalaista kansanperinnettä, marttailua. 

En ole sentään niin röyhkeä, että ehdottaisin toimeentulotuen varassa eläville marttailua tai marjastamista. Kovimmat marttailijat ja sienestäjät kun päätyvät harvemmin toimeentulotuen varaan. Ratkaisu löytyy ennaltaehkäisevistä palveluista, kannustinloukkujen purkamisesta ja matalapalkkaisen työn tukemisesta.

Leuanveto nyky-yhteiskunnassa

Maailmaa hallitsevat keski-iän ohittaneet miehet työntävät minunlaiseni rillipäiset viherpipertäjät marginaaliin, jos vain kykenevät. Sama homma politiikassa, liike-elämässä, järjestöissä tai yliopistossa. Argumentit menettävät teränsä, jos puhuja vaikuttaa vaarattomalta. Juttele vaan, kukkakeppi. Hitihatin on turha harrastaa pitkänmatkan juoksua, se on voima joka jyllää.

Juuri tästä syystä kelpo tasa-arvoministeri Wallinin täytyi näyttää treenattua hauistaan lehden kannessa. Hänellä on siihen agendansa puolesta suurempi tarve kuin ilman paitaa soutelevalla Vanhasella tai rullaluistelevalla Niinistöllä.

Liikeyrityksensä harmaantunut johtajauros Pekka Niska maksaa alaisilleen, jotka voittavat hänet leuanvedossa. Niska ei palkkaa painijoita, jotka saattaisivat voittaa. Eräässä tutussa valtiohallinnon organisaatiossa esikuntapäällikkö järjestää vuosittain voimamieskisat, joita varten hän treenaa säälimättömästi voittaakseen lauman nuoremmat urokset. Setäni, talousjohtaja, treenasi kortisonipiikkien voimalla. Hän nautti kyykyttäessään parikymmentä vuotta nuorempia kollegoita.

Naurakaa vaan, mutta ihmiset ovat edelleen melko alkukantaisia olentoja. Kokouksesta kuin kokouksesta suurin osa kuluu apinalauman keskinäisen arvojärjestyksen määrittämiseen elein, katsein ja äänenpainoin.

Jari Sarasvuo kehitteli taantuman iskiessä mainion liike-idean, Fight Clubin. Siinä myydään aamujumppaa konttorirotille nerokkaasti paketoituna. Sarasvuo ihannoi fyysistä kuntoa ja voimaa. Yksi urheilijan ja kuntoilijan eroista on Sarasvuon mukaan 16 leuanvetoa.

Ystäväni Karol Kovanen totesi minulle kymmenen vuotta sitten, että vetämällä leukoja vastaotteella saa jumalaisen selän. Karol tiesi mistä puhui, enkä minä ole edelleenkään lakannut yrittämästä. Leuanveto on yksi parhaista yläkehon ja käsien lihaskuntoharjoituksista. Se on paras tapa estää asteittainen sulautuminen näyttöpäätteeseen.

Toinen syy on isänmurha. Keski-ikä ja mukavuudenhalu, sarasvuolaisittain kermaperseisyys, eivät ole saaneet minua lopettamaan isäni 20 leuan ennätyksen tavoittelua. Lähellä ollaan.

Diletantin terveysteesit

Varoitus: tämä on kansalaisjournalismia, vastuu siirtyy lukijalle.

Laihduttaminen on ylimainostettua, jopa vaarallista. Vaaka ei kerro totuutta. Huono kunto lisää kuoleman riskiä paljon enemmän kuin ylipaino. Laihduttamisen sijaan pitäisi pyrkiä elinvoimaan ja tyytyväisyyteen.

Laihdutuskuurit pitäisi kieltää

Tästä olen mouhonnut jo aikaisemmin. Nopea painonpudotus on helvetin epäterveellistä. Nopeasti ja kuuriluonteisesti pudotettu paino tulee takaisin 90 % todennäköisyydellä kahden vuoden sisällä. Tilanne ei ole kuitenkaan sama kuin ennen kuuria, elimistön koostumus on todennäköisesti muuttunut huonompaan suuntaan. Laihduttaessa hävinneen lihaskudoksen tilalle on tullut rasvakudosta ja elimistöä on treenattu aiempaa tehokkaammaksi rasvan kerääjäksi.

Oma lajinsa on painijoiden ja muiden kamppailu-urheilijoiden harrastamat nopea painonpudotus, joka on varsinkin nuorille todella vaarallista.

Liikunta ei laihduta, mitä sitten?

Liikunnan lisääminen ei juuri laihduta. Tiede-lehdessä 4/2010 oli loistava artikkeli treenaamiseen liittyvistä myyteistä. Yhtenä aiheena oli se, miksi liikunta ei laihduta. Yhden viinerin kalorien kuluttamiseksi pitäisi kävellä reippaasti 7-8 kilometriä, reilu tunti. Kulutuksen lisäämisen vaikutus on marginaalinen verrattuna ruokavalion muuttamiseen. Lisäksi kova treeni lisää ruokahalua.

Tämä ei ole pääsia. Liikkumalla lähtee suhteellisen vähän rasvakudosta, mutta se onkin enimmäkseen sitä pahinta laatua, sisäelinrasvaa vyötärönseudulta. Liikkuva ihminen voi nauttia elämästä enemmän, hän on virkeämpi, jaksaa leikkiä, pelata, sekstailla tai tehdä mitä huvittaa.

Paino ei ratkaise vaan koostumus

Lihavuus ei tarkoita sitä että ihminen olisi huonokuntoinen. Aerobisella kunnolla ei ole mitään tekemistä rasvakudoksen määrän kanssa. Aerobinen kunto, eli elimistön kyky kuljettaa happea lihaksille, on hyvä juttu. Lihasvoima on yhtä hyvä. Voima ja aerobinen kunto vaikuttavat kumpikin itsenäisesti terveyteen.

Lihas painaa enemmän kuin rasvakudos joten vaaka ei kerro oleellista terveydestä. Jojolaihdutus on pahin tapa muuttaa kehonsa koostumusta huonompaan suuntaan. On järjetöntä pilata maksansa ja hukata rahansa laihdutusfirmojen pussiruokiin. Pysyvät painon muutokset tällaisilla konsteilla ovat tosi harvinaisia. Bisnes loppuisi äkkiä, jos ihmiset kevenisivät pysyvästi.

Nautiskelun maksimointi

Herkuttelu on terve piirre ihmisessä. Hyvä ruoka hyvässä seurassa on yksi suurimpia syitä elää. Herkkusuuna haluan nauttia täysin siemauksin hyvästä oluesta tai illallisesta, enkä passaa yhtään tarjottua suklaakakun palaa. Haluan silti mahtua vaatteisiini ja jaksaa vetää leukoja. Kaikkea ei voi saada, mutta ainakin pitää yrittää.

Tämä tarkoittaa sitä, että perusmässyt ja tissuttelu pitää jättää väliin voidakseen herkutella ja juoda kunnolla. Tämä on vaikeaa, sillä huoltoasemalta, postista tai edes rautakaupasta ei nykyään pääse ulos ilman, että kassalla tuputetaan huonoa suklaata ja irtokarkkeja.

Painonhallinnan kannalta ei ole niin ratkaisevaa, onko valinnut rasvasodassa kevyttuotteiden vai vähähiilihydraattisen rintaman. Pääasia on, ettei syö esimerkiksi ranskalaisia perunoita, joissa on pirusti sekä rasvaa että hiilareita. Ei siksi että ne lihottavat, vaan siksi että ne ovat pois todellisten herkkujen syömisestä!

Sosialistinen realismi –media

Parhaimmillaan Facebook on ollut paikka jossa on voinut jakaa elämän oikeasti merkityksellisiä asioita. Työelämän tunkeminen sosiaaliseen mediaan on pilaamassa kaiken tämän. Sosiaalisesta mediasta uhkaa tulla sosialistinen realismi –media, jossa kaikki ovat reippaita, pontevia ja suoriutuvia.

Sosiaalisuus ei ole stereotypian mukaan suomalaisuuden vahvuuksia. IRC-Galleria ja Facebook etunenässä ovat tuoneet suomalaiseen sosiaalisuuteen uusia puolia, suoranaista avautumista.

Suomalainen ytimekkyys on elementissään sosiaalisen median tiukoissa merkkirajoissa. Suomalainen osaa halutessaan ilmaista paljon hiljaisuudella tai vähemmällä kuin 140 merkillä. Monta kertaa päivän on pelastanut jonkun arkipäivän aforistin riemastuttava sutkaus.

Pariin vuoteen on mahtunut monta hienoa Facebook-hetkeä. Olen saanut olla jakamassa iloa ystävien lasten syntymästä, uusista töistä tai rakastumisista. Olen lohduttanut surevaa ja saanut itse rohkaisua murheissani. Hissiin juuttuneenakin minulla oli kaverit mukanani. Sosiaalisessa mediassa kotiinsa jäänyt ja masentunut on voinut saada lohtua ja yhteyttä ystäviinsä. Virtuaalisen olkapään lämpöä ei pidä väheksyä.

Viime aikoina on ollut merkkejä paluusta sulkeutumiseen ja tylsyyteen. Syynä on paitsi terveellinen epäluottamus Facebookin yksityisyyden suojaan, myös työelämän tunkeminen sosiaaliseen mediaan. Tuija Aalto ja Marylka Yoe Uusisaari kirjoittavat kirjassaan Nettielämää: ”Kun yksityiset ja työelämän kontaktit sekoittuvat verkossa, on nähtävä itsensä yhteisön tiukkapipoisimman jäsenen silmin.”

Useimmat meistä jättävät avautumatta, jos tilapäivityksiä lukevat niin pomo kuin anoppi. Onneksi meillä on Rosa Meriläisen ja Mikael Jungnerin kaltaisia tiukkapipoisuuden vastarintataistelijoita, jotka laittavat itseään ja tunteitaan likoon mokailun ja pilkan uhallakin.

Harva jaksaa nysvätä jatkuvasti muuttuvia yksityisyysasetuksia ja erotella ihmisiä eri oikeustasoille. Työn ja vapaa-ajan rajavartioinnissa ei pidä antaa tuumaakaan periksi. Itse en ota työkavereita Facebook-kavereikseni lainkaan, niitäkään jotka haluaisin.

Maailma, jossa kaikki lenkkeilevät, menestyvät ja ovat iloisia, on yhtä aito ja kiinnostava kuin Truman Shown kulissi. On selvää, ettei tällaista mediaa jaksa kukaan seurata. Facebookissa orastaa jo kansainvaellus korkeammille laitumille, joille pomot ja mainosmiehet eivät ole pesiytyneet.

Futiskenttien taiteilijat ja taistelijat

Jalkapallon MM-kisoissa on hienointa seurata eri kansojen versioita kuningaspelistä. Tässä hieman ajatuksia niin taiteilijoista kuin taistelijoista, maukkaimmilla videolinkeillä höystettynä.

Rule Britannia?

Englantilaiset keksivät pelin ja heidän perinteenään on 1800-luvulta lähtien ollut kova vauhti, fyysinen voima ja usko omaan pelitapaan. Englannissa syöttelemistä pidettiin vuosikymmenten ajan epämiehekkäänä, vasta parinkymmenen viime vuoden ajan englantilaisten harjoituksissa on hiottu taitoa enemmän kuin juoksuvoimaa. Englantilainen selostaja ihmetteli haltioituneena kun aikansa paras pelaaja, Unkarin Ferenc Puskás pompautti palloa kuusi kertaa odotellessaan pitkästyneenä pelin alkua Wembleyllä vuonna 1953.

Tämän päivän Englanti on paitsi taisteleva, myös taitava, yksi kisojen parhaista joukkueista. Hyökkäyspelin sielu on painijan oloinen Wayne Rooney. Siviilissä Rooney on nousukasmainen perusjuntti, mutta kentällä tulisieluinen, voimakas ja älykkäästi liikkuva pelaaja. Tämä laulu kertoo oleellisen siitä, miten eglantilaiset rakastavat Rooneyta. Englannilla on tällä kertaa loistava valmentaja, Fabio Capello. Jykeväleukainen italialainen vei englantilaistähdiltä pelikkarit ja sandaalit, tilalle tulivat puvut, kravatit ja voittoputki.

Samba ja tango 

Brasilian pelityylissä itseilmaisu oli joukkuepeliä tärkeämpää jo 1900-luvun alkuvuosikymmeninä.  Brasilialaisille ei kelpaa pelkästään mestaruus, vaan se pitää voittaa kauniilla pelillä. Nykyvalmentaja, kersantin oloinen Dunga on valinnut joukkueeseensa taiteilijasielujen sijaan vahvoja juntturoita, joten tämänkertainen Brasilian joukkue tuskin jää historiaan yhtenä hurmaavimmista. Upean kauden pelannut taikuri Ronaldinho ei mahtunut kaikkien jalkapalloa rakastavien tyrmistykseksi Brasilian joukkueeseen. 

Argentiinalaisten pelityylissä kauneusarvot ohittivat tehokkuuden maan eristyttyä muusta maailmasta 1930-50-luvuilla. Argentiinasta onkin tullut häikäiseviä pallotaitureita, kuten tämän hetken ihmeellisin pelaaja Lionel Messi. Argentiinalla on kenties kaikkien aikojen paras joukkue, mutta mahdollisesti kaikkien aikojen huonoin valmentaja. Maradona on maassaan elävä legenda, mutta valmentajana hän on kokematon ja levoton, vailla näkemystä. Tämän hetken kuuminta maalintekijää, Interin Diego Militoa, uhkaa vaihtopenkki, koska Maradonan haluaa peluuttaa ”suositumpaa” Carlos Teveziä ja vävypoikaansa Sergio Agueroa.

Chilen pelejä kannattaa katsoa, yksikään toinen joukkue ei hyökkää yhtä rohkeasti. Maaleja on odotettavissa molempiin päihin kenttää. Valmentaja Marcelo Bielsaa kutsutaan lempinimellä ”hullu”, Chile on kisojen ainoa joukkue joka pelaa kolmen pelaajan puolustuslinjalla. Chileläisten maalitykki Humberto ”Chupete” Suazo on tutustumisen arvoinen pelaaja. 

Voittamisen mestarit 

Saksalla ei ole suuria tähtiä joukkueessaan ja kapteeni Michael Ballack loukkaantui juuri ennen kisoja. Saksalla, kuten myös Italialla, on kuitenkin jotain erityistä, voittamisen kulttuuri. Saksalaisilla on oma pelitapansa, johon he uskovat kuin vuoreen. Jokainen pelaaja tietää täsmälleen oman tehtävänsä, eivätkä kunto tai keskittyminen herpaannu edes tappioasemassa. Saksa onkin lukemattomia kertoja noussut lopussa tasoihin, jatkoajalle ja voittoon.

Yksikään joukkue ei valmistaudu kisoihin vastaavalla perinpohjaisuudella. Yliopistotason analyysijoukot etsivät heikkouksia vastustajista ja rangaistuspotkukisassa Saksan maalivahti kaivaa säärisuojuksen alta tausta-anlyysiin perustuvan lunttilapun vastustajien laukojien suosikkipaikoista. Rangaistuspotkukilpailussa Saksa onkin hävinnyt viimeksi vuonna 1976.

Eurooppalaisista Espanjan ja Hollannin joukkueet näyttävät parhailta. Espanjalla on kaikkea, huippupelaajat, kokenut valmentaja, toimiva pelisysteemi ja loistavat maalivahdit. Ainoa ongelma on, että Espanjan tähdet ovat pelanneet tänä vuonna liian monta ottelua.

Hollannin joukkueessa on huikeita hyökkääjiä, mutta myös tasapainoa ja kovuutta puolustuslinjan edessä. PK-sektori veikkaa kisojen maalikuninkaaksi Hollannin Robin van Persietä. Van Persie on ollut lähes koko kauden loukkaantuneena, mutta on päässyt pelikuntoon juuri ennen kisoja. Pelihalut ovat taatusti hirveät, van Persie voi tulla ratkaisemaan kisat tuoreilla jaloilla, kuten maanmies Marco van Basten vuonna 1988. 

Kisat ovat ensimmäistä kertaa Afrikassa mutta en valitettavasti usko afrikkalaisten joukkueiden yltävän loppupeleihin saakka. Afrikan jalkapallossa on valtavasti lahjakkuutta mutta jalkapalloliitot ovat sekavassa tilassa ja pelaajien koulutus retuperällä. Pahimmillaan pelaajat riitelevät palkkioista kesken kisojen tai epämääräiset urheiluministerit sotkevat kuvioita pukuhuoneessa. Ghana on loukkaantumisten rampauttama, Nigerian valmentaja vaihtui juuri ennen kisoja ja Algerialta puuttuvat tähtipelaajat. Isäntämaa Etelä-Afrikalla  on takanaan voittoputki ja kokenut valmentaja. Norsunluurannikon joukkue pullistelee maailmantähtiä ja voi päästä pitkälle, jos ikääntynyt ruotsalainen playboy Svennis Eriksson ehtii luomaan joukkueeseen hyvän meiningin. Ongelmana on jälleen kisojen vaikein alkulohko. Kamerun on vahva joukkue, kunhan loistava kapteeni Samuel Eto´o lopettaa mököttämisen ja nousee kisakoneeseen.

• BBC:n lyhyet esittelyvideot kaikista mm-kisajoukkueista

Ketterän partnerin kanssa sillä lailla

Ketterä-sana ryömii jättietanan tavoin ohjelmistokehityksestä pihoihin ja puutarhoihin. Hesarissa haetaan töihin ketteriä toimitusjohtajia, projektien pitää olle ketteriä ja Aalto-yliopisto haluaa olla yrityksille ketterä partneri. Työhaastatteluissa varmaan kysellään jo että kuinkas monta ketterää partneria sinulla on ollut? Minulle ei ole selvinnyt pitääkö ketterän työntekijän osata kyyristyä entistä nopeammin tai kerätä kampsunsa tosi vikkelästi. Entä kuuluvatko joustavat arvot ketterän toimitusjohtajan ominaisuuksiin?

Kuuntelin eilen Microsoftin näkemyksiä tietotyön tulevaisuudesta. Microsoftin näkemyksiin on syytä suhtautua vakavasti, sillä talolla on ollut jo pitkään paukkuja tehdä varteenotettavaa työelämän tutkimusta. Noin puolet perusduunarin työkaluista on tällä hetkellä heidän toimittamiaan.

Lähitulevaisuus kuulosti siltä että työntekijät ovat cyborgeja ja työpaikat jonkinlaisia Big Brother –touhutaloja. Tulevaisuudennäyn kuvauksessa vilisivät sanat: vuorovaikutus, kumppanuus, luominen, kohtaamispaikka, inspiraation lähde, inspiroiva kohtaaminen, retki.

Taustalla on tietoisuus siitä, että ihmisistä ei nykyisillä työtavoilla saada revittyä enemmän tehoja irti. Osinkoa pitäisi tehdä, suuret ikäluokat eläköityvät, eivätkä nuoret asennevammaiset sukupolvet halua projektihelvettiin iltakausiksi rehkimään.

Retket, ja inspiroivat kohtaamiset kuulostavat nastalta, mutta käytännössä perusduunarin seuraavassa työkalupakissa on läppärissä webcam ja meiliohjelmassa liikennevalo, josta pomo näkee onko alainen koneen ääressä vai ei. Eikä tässä kaikki, meiliin integroitu videoyhteys mahdollistaa myös etätöihin kameravalvonnan, josta pomo voi tsekata rötväileekö alainen kalsareissaan vai ei.

Lähitulevaisuuden työntekijä on koko ajan on-line ja kytkettynä johonkin laitteeseen. Pian saamme olla jatkuvasti elävässä kuvassa kuin BB –talossa. Ketterien partneriemme kanssa voimme olla koko ajan ja kaikilla vehkeillä inspiroivassa yhteydessä.

Sähköpostin kautta tuleva infotulva ahdistaa. Tämä on pian menneisyyttä. Uusilla välineillä, kuten tiistaina julkaistavalla Office 2010:lla, inspiroitunut kumppani voi syytää meilin lisäksi video-, audio-, ja kuvasisältöä kaikki reseptorit tukkoon. Pian kuka vaan voi jakaa minkä tahansa eteen tulevan hedelmäkakun hetkessä multimediasisältönä kumppaneilleen luovuuden lähteeksi.

Sinun tulee kysyä itseltäsi, oletko osa ongelmaa, vai valmis inspiroivalle retkelle partnerin kanssa?

Ikäviä uutisia

Suomessa asiat ovat kunnossa niin kauan kuin asiat ovat huonosti. Viime aikoina on ilmennyt tietoja, jotka horjuttavat maailmankuvamme perustuksia.

Kovien arvojen yhteiskunta ja porvarihallitus

Kaikkihan tietävät että suomalaisen yhteiskunnan arvot ovat kovat, ja meno sen kun kylmenee, kun on lama ja porvarihallitus vallassa. Nyt on sitten järkyttävällä tavalla paljastunut, että porvarihallitus on syytänyt rahaa vähäosaisten tulonsiirtoihin. Opiskelijoiden, eläkeläisten ja minimipäivärahoilla elävien etuuksien tasokorotuksiin käytetään tällä vaalikaudella yli puolet enemmän rahaa kuin kolme edellistä hallitusta käytti yhteensä.

Tämäkään ei porvaripiruille ja heidän puutarhatonttuapureilleen riitä, aikovat ensi vuonna nostaa kansaneläkettä noin sadalla eurolla kuukaudessa. Mistä nämäkin rahat revitään, kansan selkänahasta?

Tuloerot repeävät, köyhyys kasvaa

Jokainen itseään kunnioittava ja tilastoja kumartelematon toimittaja tietää, että Suomessa köyhyys sen kun lisääntyy ja tuloerot repeävät.

EU:ssa ja Suomessa pienituloisia, toimittajakielellä köyhiä, ovat henkilöt, joiden kotitalouksien kulutusyksikköä kohden lasketut tulot ovat alle 60 prosenttia kansallisesta mediaanitulosta.

Tällä mittarilla saadaan näyttäviä otsikoita suhteellisen köyhyyden kasvusta. Samalla mittarilla eniten suhteellisesti köyhiä EU:ssa löytyy Luxemburgista. Nämä ”köyhät” olisivat lähes missä tahansa muussa EU-maassa hyvätuloisia.

Suhteellisen köyhyyden kasvukaan ei valitettavasti tarkoita sitä, että kaikki olisi pielessä. Samaan aikaan suhteellisen köyhyyden nousun kanssa toimeentulotukiasiakkaiden määrä laski Suomessa kolmanneksen ja köyhimpien tulot nousivat 13 prosenttia.

Suomessa pienituloiset ovat keskimäärin lähempänä pienituloisuuden rajaa kuin missään muussa Euroopan maassa. Pienituloisten mediaanitulo oli Suomessa noin 15 prosenttia pienempi kuin pienituloisuusraja. Tilastokeskuksen viimeisten, järkyttävien lukujen mukaan tuloerot supistuivat selvästi vuonna 2008.

Lisää kiusallisia uutisia: tuoreen Sosiaali- ja terveyskertomuksen mukaan suomalaisten terveydentila on 2000-luvulla kohentunut. Kansantaudit vähenevät ja ylinen elintaso on noussut, pontevasta ryyppäämisestä ja lihomisesta huolimatta. Suuret ikäluokat pitävät yllä perinteitä mutta nuorison humalajuominen, huumeidenkäyttö ja tupakointi on viime vuosina vähentynyt huolestuttavasti.

Suomalaiset ovat onnettomia

Viime vuosina on ollut euroviisua ja maabrändityöryhmää pilaamassa kansallista kuvaamme, jonka mukaan suomalainen on synkkä ja juro. Suomalainen, varsinkin mies, juo viinaa ja tappaa itsensä ellei saa ensin perhettään kiinni kirveen kanssa.

Ikävä kyllä empiirinen tutkimus ei tue käsitystä suomalaisten onnettomuudesta. Kansainvälisessä vertailussa suomalaiset kuuluvat Euroopan onnellisimpiin. Suomessa on muihin maihin nähden paljon hyvin onnellisia ja vähän erittäin onnettomia.

Kuoliaaksivaikenemisen sijaan Kelan tutkimusjohtaja Olli Kangas kehtaa väittää, että käsityksiä suomalaisten onnettomuudesta pitäisi tarkistaa.

Voihan tietysti olla että suomalaiset ovat viimein saaneet lääkitykset kohdalleen. Tai sitten tulokset on saatu nousuhumalaisilta.

Pendolinon top 10

”Pahoittelemme myöhästymisen mahdollisesti aiheuttamaa haittaa". Joka vakiomatkustaja alkaa osata saman jo ruotsiksi ja englanniksi, sen verran voimasoitossa kuulutus on ollut. 
Junien luotettavuus on tänä talvena romahtanut täysin. Myöhästymisiin on kuuluteltu tänä talvena mitä erilaisimpia syitä. Tässä talven top 10:

1. Vaihdevika. Todellinen klassikko, kestää vuodesta toiseen.
2. Ohjauslaitteiden vika. Vika ohjausjärjestelmässä saa yleensä aikaan oikein kunnon hässäkän. Ratapihalla on joku laatikko mennyt pimeäksi ja pahimmillaan on seisonut koko Etelä-Suomen junaliikenne.
3. Runsas lumentulo. Sen nyt ymmärtää että jos on kunnon myräkkä niin kyllähän se vaikuttaa liikenteeseen.
4. Jarruvika. Eksoottinen vaihtoehto, ei kuulosta matkustamoon kovin innostavalta.
5. Opastinvika. Näitä esiintyy silloin tällöin, vaihtelua vaihdevialle.
6. Muu junaliikenne. Minkä perkeleen takia se on aina oma juna jonka täytyy odottaa muita junia? Miksi päästetään joku paikallispuksu pendolinon eteen ja sitten körötellään perässä Riihimäelle asti?
7. Ruuhka raiteilla. Kun raiteilla on ruuhkaa niin silloin kestää laituriin pääsy ja kauan. Uudet junailijat pakkautuvat karvahatut päässä vaunujen oville kiroilemaan kun vakiomatkustaja vielä avaa rauhassa kirjaa tai sähköpostiaan.
8. Itsemurha. Silloin tällöin joku piruparka haluaa eroon kurjuudesta jättäytymällä junan alle. Sääliksi käy kuljettajaa ja konduktööriä, joka joutuu keksimään tekosyyn myöhästymiselle sillä aikaa kun raajoja kerätään akselien välistä jätesäkkeihin.
9. Mäkistartti. Eilen pendolino joutui jäämään loivaan ylämäkeen Tampereen Sorin kohdalla koska oli ruuhkaa ratapihalla. Mäkistartti pendolinolla ja jäisillä raiteilla ei olut ihan helppo juttu, ensin piti peruuttaa ja ottaa uusi vauhti asemalle.
10. Viallinen ravintolavaunu. Olikohan katto romahtanut vai mikä? Herra tietää, jos sekään.

kts: Juhan juna oli viimeksi vuosi sitten ajallaan

Mies ja nainen 2010

Hakutulokset Ilta-Sanomien sivuilta hakusanalla mies:

1. Sellon ammuskelun silminnäkijä: Näin miehen verilammikossa
2. Nuorehko mies ryösti lähikaupan veitsellä - Suomi - Uutiset
3. Lähes alaston mies varasti poliisiauton Lahdessa - Suomi 
4. Mies uhkasi poliiseja linkkuveitsellä ja sängynjalalla
5. Mies puukotettiin kuoliaaksi Oulussa - Suomi - Uutiset
6. Mies uhkasi sytyttää itsensä tuleen - kaksi lasta ja avovaimo evakuoitiin
7. Mies aikoi ajaa yli 270 kilometriä - puhalsi 1,5 promillea
8. Mies uhkaili leikkiaseella Turun Onnelassa
9. Joulupukiksi naamioitunut mies ryösti pankin Nahvillessä
10. Riita ilotulitteesta - miehen epäillään puukottaneen poikaa
11. Mies sai päähänsä halosta Tohmajärvellä
12. Nuori mies puukotti itseään kaulaan
13. Surmattu mies löytyi sisäpihalta Kotkasta
14. 68-vuotias mies työllisti poliisia Jyväskylässä 
15. Silminnäkijä: Mies putosi yöllä yli laidan Viking Mariellalta

Tämä mies ei edelleenkään tunnu tutulta.

nainen:

1. Caster Semenyan äiti: Tyttäreni on nainen! 
2. Mies, aja kuin nainen! 
3. Nuori nainen löytyi kuolleena pyörätieltä Laitilassa 
4. Unohtakaa esileikki - peniksellä se nainen tyydytetään 
5. Seksipeto tunkeutui asuntoon, nainen löi verhotangolla 
6. Nainen huutokauppaa ihoonsa mainostatuointeja 
7. Sikainfluenssa tappoi 46-vuotiaan naisen 
8. Nugetit lopussa - nainen hajotti autokaistan ikkunan 
9. Nainen kaatoi paavin jouluyön messussa 
10. Nainen loukkaantui hengenvaarallisesti 
11. Nainen ei halunnut putkaan - poliisi kasteli vesiletkulla 
12. Nainen ajoi päin puuta - kaasupoljin painui pohjaan 
13. Sikainfluenssa: Perusterve nainen kuoli jälkitautiin 
14. Nainen möi naapurin koirat netissä 
15. Nuori nainen kadonnut Turussa

Uudissanoja facebookista

Facebookin ja muun sosiaalisen median mukana arkeemme tulee uusia ilmiöitä, joille ei ole sanoja. PK-sektorin kielitoimisto esittelee joukon uudissanoja kuten etäisriippuvuus, hymiöangsti ja statusripuli. Kiitokset Merja M:lle ideointiavusta.

etäisriippuvuus
Etäisriippuvainen on sukua läheisriippuvaiselle, hänen on jatkuvasti saatava huomiota ja kommentteja itsestään ja tekemisistään voidakseen kokea hyväksyntää. Toinen etäisriippuvaisuuden ilmenemisuoto on pakonomainen muiden tekemisten seuraaminen.

hymiöangsti
Koska ”kavereille” ei voi kertoa kuinka paljon oikeasti vituttaa ja ahdistaa, on viestiä kevennettävä huumorilla tai ainakin turvallisella ironialla. Siis mä en kestä tätä elämää ☺

virtuaalihännystely
Facebookin jeesmiehet, perskärpäset ja selkääntaputtelijat tykkäävät julkkiskaverinsa vähäpätöisimmistäkin tekemisistä. ”Sä oot upea ihminen, mä arvostan tosi paljon kun sä juot nyt kahvia”.

eTurhake
Virtuaaliset kaljatuopilliset, hassunenät ja muu roina kerääntyy nurkkiin kuten aineellisetkin turhakkeet.

statusripuli
Sinullakin on varmasti ”kaveri” joka kärsii kroonisesta tai vähintään ajoittaisesta statusripulista. Et voi välttyä tiedolta että nyt on ostettu pora, lapselta tuli kakka tai on vaan jotenkin kiva olo.

naama queen
Facebookin drama queen vuodattaa tunne-elämänsä yksityiskohtia ilman estoja. Naama queenin elämässä siis KAIKKI on TODELLA dramaattista. Juuri baarista palannut statusripulinen naama queen on voidaan luokitella viitosluokan hurrikaaniksi.

aateripuli
Aateripulista kärsivä suoltaa tapahtumia kuten sytytetään tänään kolme kynttilää Vuoristo-Karabahissa kaatuneille sotaveteraaneille ja boikotoi ensi torstaina kriminnahkaisia vaatteita.

euforiakaveri
On juuri juossut 37 kilometriä, kertoo olevansa tänäänkin supermotivoitunut ja valmis sankaritekoihin. Hän on joko vain sietämättömän pirteä tai siirtynyt koviin aineisiin.

status-Ihaa
Status-Ihaa murehtii, muistaako kukaan hänen syntymäpäiväänsä, ja kerjää huomiota arvoituksellisilla statuspäivityksillään. Status-Ihaa on tänään tietystä syystä todella huolestunut.

Piparin perässä ja opiskelijan asialla

Ylioppilasliikkeen vaaleissa maamme opiskelijain terävin etujoukko on äänestänyt edustajia ylioppilaskuntien edustajistoihin. Tässä poimintoja vaalituloksista:

Sibelius-Akatemian edustajistoon rynnistivät mm. Kimulit – opiskelijan asialla, Sakko-vaaliliitto ja Puhikset Pöntöstä. Kimuleita selkeämmin tavoitteensa oli ilmaissut Piparin perässä –vaaliliitto, joka sai kaksi paikkaa yltäen yli kymmenen prosentin ääniosuuteen.

Vaasan veri ei vapise, Kampusporvarit rohmusivat yli 27 prosenttia äänistä.

Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilaskunta LTKY:n menestyksekkäimpiä ryhmät olivat SLUT Energia, Kyntäjät ja vaaliliitto Hunajakämmen. Näistä viimeksimainittu on kenties tiukimmin kiinni teekkarin arkitodellisuudessa.

Tampereen teekkareita edustavat mm. vaaliliitot Nyarse, Oldarse ja Keltainen äyskäri.

Pitäkää tunkkinne –vaaliliitto jäi 44 äänellään valitetavasti ilman paikkaa Oulun yliopiston ylioppilaskunnan edustajistossa.

Päätän raporttini vaalihuoneelta tähän, takaisin Pasilaan.

Fucking Esbo

Varoitus: tämä kirjoitus on yleistävä, jyrkän subjektiivinen ja ankean teini-iän värittämä.

Kauko Röyhkän Paska kaupunki –kappale olisi pitänyt omistaa Espoolle – jos Espoo olisi oikea kaupunki. Myönnän että Espoon haukkuminen ei ole kovin omintakeista, vähän kuin mollaisi Kimi Räikköstä. Menköön.

Espoolaiset ovat juntteja

Espoossa äänestetään kokoomusta, ajetaan junttiautolla suorasähkölämmitteisen omakotitalon pihaan ja haaveillaan pääsystä Kauniaisiin. Espoossa jopa vihreät ovat juntteja, paria ekoilijaa lukuun ottamatta. Espoon vihreiden kokouksessa on enemmän autoja kuin ihmisiä. Entä Espoon lahjat suomalaiselle työväenliikkeelle? Leena Luhtanen?

Espoon sosiaalipolitiikka on syvältä. Eduskunnan oikeusasiamies joutuu vähän väliä patistamaan varakasta Espoota pitämään huolta vähäosaisistaan. Kodittomia kehotetaan lampsimaan helsinkiläisten riesaksi, dementikkoja siirrellään hoitolaitoksesta toiseen kilpailutustulosten perusteella.

Espoolainen kahvila?

Espoon kaupunkisuunnittelu, mikäli sitä on, on syvältä. Käydessäni lenkillä kotipuolessa on metsiin ja pelloille noussut aina uusia omakotitaloalueita, joissa ei ole julkista liikennettä, kaukolämpöä tai palveluita. Viimeksi mainittuja espoolaiset hakevat junttiautoillaan Helsingistä.

Kahvilan löytäminen Espoosta on helppoa kuin lätkäkaukalon löytäminen Intiasta.

Käsi pystyyn, kuka on käynyt Suomen toiseksi suurimman kaupungin, Espoon, keskuksessa? Espoon hallinnollinen keskus edustaa arkkitehtuuria, joka saa Itä-Pasilan näyttämään idylliseltä. Kuntalaisille on kaupungintalon betoniseinustalla merkitsemätön ovi, johon voi mennä kolkuttelemaan.

Leppävaarasta on tulossa Espoon varsinainen keskus. Leppävaaran ja espoolaisuuden sydämessä ovat ostoskeskus ja pian sisälaskettelurinne.

Espoolaiset eivät ymmärrä tarvitsevansa apua

Järkyttävintä on, että espoolaiset eivät tiedä muualla asioiden olevan paremmin. Itsekin suhtauduin ulkopaikkakuntalaisiin alentuvalla hyväntahtoisuudella. "Ajatella, noin mukava tyyppi ja on joutunut elämään koko elämänsä Kouvolassa. Voisinpa tehdä jotain hänen hyväkseen."

Muutettuani Espoosta Tampereelle olin äimänä. Olin oikeassa kaupungissa jossa kaikki tarpeellinen oli lähellä. Nuoret naiset puhuivat minulle - jopa ilman erityistä syytä. Kerroin näistä ihmeistä veljelleni joka riensi hänkin asumaan Tampereelle.

Espoosta muuton jälkeinen alkuhämmästykseni vaihtui katkeruudeksi tajutessani että minua oli kusetettu kaksikymmentä vuotta. Muiden espoolaisten tavoin olin uskonut elämän kehä kolmosen sisäpuolella olevan tasokkaampaa kuin muualla. Lukion luokkakokouksessa olin ainoa kehä kolmosen ulkopuolelle muuttanut. Yritin kertoa ulkomaailman ihmeistä pelastaakseni edes jonkun, mutta turhaan.

Jotain hyvää

Hyviä asioita Espoossa ovat saaristo, elokuvafestari Espoon Ciné, Villa Elfvik, Nuuksio, hieno jalkapallojoukkue Honka ja modernin taiteen museo Emma. Sen sijaan Espoon Blues on juuri sellainen joukkue jonka Espoo ansaitsee: nousukasmainen, juureton ja tyylitön.

Pois riihestä

Viime päivinä on kuultu kovasti budjettiriihestä. Veronkevennykset, etenkin ruuan arvonlisäveron alennus, ovat hölmöjä kun samalla leikataan palveluita ja otetaan niin paljon velkaa että napa tärisee.

Mutta se siitä, jäin miettimään että miksi mennään riiheen. On aika kepulaisen kuuloista mennä porukalla riiheen puimaan budjettia, vuonna 2009. Riiheen mennään varmaan ainakin niin kauan kuin kepulainen pääministeri joukkoa johdattaa.

Jos kokoomuslaiset saisivat päättää, mentäisiin varmaan Budjettiworksopiin brainstormaamaan talkoilla toivorikkaita ratkaisuja isänmaan parhaaksi.

Demarit pistäisivät pystyyn Budjettipajan, jossa tulo- ja menoarvio taottaisiin pöytään. Erkki Tuomiojan mielestä idea olisi typerä, sillä häntä ei olut kutsuttu paikalle. Pajaan houkuteltaisiin mukaan myös vasemmistoliittoa.

Vasemmistoliitolla olisi kilpailevat ehdotukset. Jaakko Laakson ryhmittymä esittäisi Talouskomiteaa, joka laatisi viisivuotissuunnitelman valtiontaloudelle. Paavo Arhinmäen ja vasemmistonuorten tukema ehdotus, Budjettisolu, veisi kuitenkin pidemmän korren.

RKP:n Budgetkalas olisi iloinen tapahtuma, jossa lopuksi nostettaisiin maljoja ja laulettaisiin yhteislauluja.

Perussuomalaiset vastustaisivat jyrkästi koko budjettia, siinä ei kuulu kansan ääni. Missä talousarvio, siellä ongelma.

Vihreät järjestäisivät jäsenäänestyksen budjettiriihen uudesta nimestä. Äänestys pitäisi kuitenkin perua, sillä kukaan ei tohtisi esittää kilpailevaa ehdotusta Osmo Soininvaaran Kansantalousleirille. Puoluetoimistossa ideoitu Budjettithinktank jäisi vielä hautumaan.

vankikarkurina työpaikalla

Viime aikoina olen kuullut monen tuntevan itsensä teeskentelijäksi työpaikallaan. Pohjalla on tunne siitä, ettei oikeasti osaa annettuja hommia, ja että täydellisen tietämättömyyden paljastuminen kaikille on vain ajan kysymys. Viimeksi työtoverini, alansa kova asiantuntija, kertoi olevansa vakuuttunut ”tyhmyydestään” ja paljastuvansa idiootiksi minä hetkenä hyvänsä.

Epätasaisessa mutta koukuttavassa sarjassa Prison Break on hahmo ylitse muiden. Theodore ”T-Bag” Bagwell on läpeensä kiero mutta itsensä kamppaileva pedofiili ja sarjamurhaaja, jota esittää loistava Robert Knepper. Luonnenäyttelijä Knepper oli jo ryhtymässä puistovahdiksi elättääkseen perheensä kun hänet bongattiin tekemään hittisarjan pahisroolia kaikilla marinadeilla. Vankikarkuri T-Bag hankkiutuu väärällä henkilöllisyydellä hyväpalkkaisiin pukuhommiin, joissa hänen paljastumisensa on tietenkin aina veitsen terällä. Jotenkin epätoivon vimmalla T-Bag onnistuu selviämään pomonsa kysymyksistä ja esiintymisistä asiakkaiden edessä.

Jos joku tietää miltä sarjamurhaaja T-Bagista tuntuu työelämässä, niin kansanedustaja. Vaalien jälkeen tavallisesta ihmisestä tulee yhdessä yössä kaikkien alojen asiantuntija, jolta odotetaan varmaa mielipidettä kaikkeen. Kansanedustajista ja ministereistä läheskään kaikki eivät kestä odotusten ja osaamisen välistä kohtuutonta kuilua. Kuilu on tuttu myös tavalliselle työntekijälle ja se levenee laman, yt-neuvottelujen ja tuottavuusohjelman tullessa. Ne, jotka saavat jäädä, tuntevat suorituspaineiden lisäksi syyllisyyttä siitä että saavat tehdä töitä.

En usko että itsensä tunteminen tyhmäksi liittyy taitojen puutteeseen. Nykyinen työelämä nyt vaan saa kenet tahansa tuntemaan itsensä idiootiksi. Mikään koulutus ei riitä vastaamaan työelämän vaatimuksiin. Työelämän kannalta oleellisia taitoja ei opi ainakaan yliopistossa eikä yliopistojen jälkeenjääneillä opetusmenetelmillä. T-Bag selvisi työelämästä ainakin jonkin aikaa epätoivon vimmalla, hyvällä supliikilla ja pokerinaamalla. Myös muut kuin T-Bag ovat pärjänneet näillä avuilla. Työelämän tutkijat ovat arvioineet että entisajan työmiehen on korvannut supliikki-ihminen, helppoheikki, joka osaa selittää asiat omalta kannaltaan parhain päin.

Tämä on aika kyyninen näkemys mutta se on varmaa että tunnollisuudella, täydellisyyden tavoittelulla ja joustavuudella ei saa ylennystä vaan muidenkin työt ja mahahaavan.

Olipa kerran ihmissyöjämummo

"Mutta häijy anoppi joutui oikeuden eteen, ja hänet pantiin kiehuvalla öljyllä ja myrkyllisillä käärmeillä täytettyyn tynnyriin, ja hän koki kurjan kuolemansa." Kuulemieni anoppilegendojen perusteella uskon, että tämä Grimmin satu saattaisi olla monen pienten lasten äidin suosikki.

Lasten kasvussa on hienoa kun uuden ikävaiheen tullen voi tehdä yhdessä uusia asioita. Nyt voi lukea juonellisia satuja, eikä aikaakaan kun voidaan siirtyä jo kunnon fantasian ja hobittien pariin!

Erään iltana nappasin Grimmin sadut hyllystä pölyttymästä. Kesken iltasadun piti tarinaa alkaa sensuroimaan, porukkaa kun halstrataan ja teilataan näissä rakastetuissa satuaarteissa enemmän kuin FOXin telkkusarjoissa. Lasten nukahdettua piti hieman tutustua näihin vahvasti kerrottuihin satuklassikkoihin, jotka ovat saaneet lapset hytisemään peittojensa alla parisataa vuotta.

Grimmin veljekset keräsivät satunsa Saksasta 1800-luvun alussa, jolloin lapset näkivät katovuosina nälkää, näkivät kotieläimiä teurastettavan ja pienempiä sisaruksia haudattavan. Lasten lyöminen oli jokaisen kunnon kristityn velvollisuus. Saduista onkin disney-meininki kaukana. En muistanutkaan että Hannussa ja Kertussa noita-akka houkutteli leipämökkiinsä lapsia jotka hän lihotti, tappoi, keitti ja söi suuhunsa.

Sadussa Rakas Roland äiti päättää hakata kirveellä pään irti nukkuvalta ottotyttäreltään, mutta mestaa vahingossa oman tyttärensä. Kostoretkellään nainen kohtaa kuolemansa vuotamalla kuiviin piikkipusikossa, jossa pelimannin taikaviulu hänet pakottaa tanssimaan.

Sadussa Neilikka vanha kokki houkuttelee tyttöä murhaamaan kuninkaanpojan: " Ensi yönä, kun poika nukkuu, mene hänen vuoteensa viereen ja iske veitsi hänen sydämeensä ja tuo minulle hänen sydämensä ja kielensä kielensä. Jos et sitä tee, menetät henkesi." Fiksu tyttö ei tehnyt ilkeän vanhuksen mieliksi vaan liittoutui kuninkaanpojan kanssa. Kuninkaanpoika puolestaan hoiteli kokin: "Sinä vanha syntisäkki, miksi halusit tappaa minut? Nyt langetan tuomiosi. Sinä muutut mustaksi villakoiraksi, jolla on kultakahle kaulassa, ja saat syödä hehkuvia hiiliä niin että lieskat lyövät kurkustasi." Todella mielikuvitusta kutitteleva ratkaisu! Loppujen lopuksi vanha kuningas antoi repiä kokin neljään kappaleeseen.

Päiden poikki veteleminen on kyllä paljon puhuttavampi lopetus kuin joku "sitten hän heräsi ja kaikki olikin ollut vain unta". Kultavuoren kuningas lyö sadussa ensin kuningatarta kasvoihin ja vetelee sitten muilta kuninkailta, ruhtinailta ja neuvosherroilta päät poikki. Ja niin hän peri voiton ja oli taas Kultavuoren kuningas. Sen pituinen se.

Suomalaisen miehen taakka

Vihreä Lanka ei julkaissut tätä mielipidettä, laitetaan tänne sitten, näin isänpäivän aattona.

Suomalainen mies on kuin Afrikka, kummastakin kirjoitetaan vain huonoja uutisia. Uutisten mies lihoo, alkoholisoituu, ajaa ylinopeutta, ampuu koulutovereitaan, ja tappaa sekä perheensä että itsensä. Hän ei osaa puhua eikä äänestää, on väkivaltainen ja sulkeutunut. Tämä on itsestään selvää, artikkeleissa pohditaan sitten miksi näin on. Olen niin kyllästynyt näihin uutisiin, etten jaksanut lukea Lena Björklundin epäilemättä ansiokasta artikkelia, (Vihreä Lanka 31.10.) jossa jälleen kerran pohdittiin mikä suomalaista miestä vaivaa.

Minä en tunne tätä uutisten miestä kuin etäisesti ulkonäöltä ja kansantarujen perusteella. Olen suomalainen mies ja minua vaivaa se, että minut määritellään tämän moniongelmaisen ja väkivaltaisen örilään kautta.

Tuntemani suomalaiset miehet osaavat vauvahierontaa ja tekevät vähintään puolet kotitöistä sen lisäksi että putsaavat paskaviemärit. He osaavat pukeutua, kokkaavat hyvää ruokaa, tuoksuvat hyvälle, puhuvat tunteistaan ja lukevat iltasatuja.

Nuoret miehet kantavat suomalaisen miehen taakkaa esimerkiksi käydessään lastenneuvolassa, jossa heitä usein kohdellaan toisen luokan vanhempina. Suomalaiset miehet, kuten isäni, ovat ylpeitä isyydestään, jossa ovat parempia kuin omat isänsä. Suomalaisten miesten pojat saavat nykyään itkeä jos itkettää ja tulla isän syliin.

Tämä suomalaisen miehen kuva on todempi kuin julkisuuden kuva Jokelan, Kakolan tai Kauhajoen miehistä.

• Lue myös Matin loistava kirjoitus lauluntekstien isistä Aamulehdessä: Kuka laulaisi oodin isälle!
  

Kymmenen syytä vihata powerpointia

Jos paholainen on olemassa, hän käyttää powerpointia. Jos Stanley Cubrickin elokuva Kellopeliappelsiini päivitettäisiin 2000-luvulle, siinä kidutettaisiin entistä huligaania pakottamalla tämä katsomaan loputtomia powerpoint-esityksiä jostain organisaatiomuutoksesta. Musiikkina olisivat Beethoovenin yhdeksännen sijaan Nokia tune ja Wintoosan avautumisääni. Powerpoint-esitysten katsominen on haitallisempaa aivotoiminnalle kuin unettomuus, tai iskelmien ja Matti Vanhasen yhtäaikainen kuunteleminen. Legendan mukaan vesijohtojen lyijy tylsistytti antiikin roomalaisten mielet ja johti imperiumin luhistumiseen. Epäilen powerpointin olevan vielä pahemman uhan sivilisaatiollemme.

Olen aina tuntenut suurta vastenmielisyyttä powerpoint-esityksiä kohtaan, nyt vasta keksin miksi:

1. Powerpoint tappaa kontaktin esiintyjän ja yleisön välille. Kalvojen tykittäjä katsoo kuulijan sijaan läppäriään tai kangasta. Harva asia on kulttuurisamme epäkohteliaampaa, kuin olla katsomatta keskustelukumppaniin. Powerpoint-kelmujen ääneen lukeminen poistaa suurimman osan sanattomasta viestistä, eli olennaisen.

2. Dataheittimen valokeilassa tervekin ihminen näyttää sinertävältä zombielta.

3. Tilanne, jossa yksi paapattaa seinälle tykitetyn tekstin edessä, ei ole tasa-arvoinen vuorovaikutustilanne, eikä johda keskusteluun. Viimeisen kysymysmerkkikalvon kohdalla on yleensä aika hiljaista.

4. Kaaviot ja käppyrät pakottavat ajattelua valmiisiin muotteihin. Asioita yritetään änkeä luonnottomiin hierarkiakaavioihin sen sijaan että selitettäisiin oikeasta elämästä olevin esimerkein tai vertauskuvien ja tarinoiden avulla.

5. Animaatiot. Juuri powerpoint-kurssilta tulleet piinaavat kuulijoitaan vilkkuvin ja pyörivin efektein.

6. Ihmiset osaavat lähes aina puhua ymmärrettävästi, mutta sama ei päde kirjoittamiseen. Kun ihmiset kirjoittavat asiansa PP-pointeiksi, substantiivit ja predikaatit häviävät, yhdyssanavirheet ja ammattijargon tulevat mukaan kuvaan.

7. Häkkyrät etäännyttävät tunteista ja intuitiosta, asioista joiden perusteella teemme elämämme viisaimmat päätökset.

8. Opin uusia asioita paremmin kuuntelemalla ja keskustelemalla kuin lukemalla. Maanantaina osallistuin Keskusjärjestö tutuksi powerpoint-päivään, josta jäi päällimmäiseksi vihamielisyys jäsentämättömän infosälän pakkosyötöstä.

9. ”Tekniikka ei toimi.” Tämän selityksen on jokainen powerpointin uhri kuullut lukemattomia kertoja. Ihmiset eivät osaa laittaa johtoa läppäriin, painaa Fn- ja F8-näppäimiä yhtä aikaa, tykki ylikuumenee tai johto puuttuu.

10. Comic sans script. Vielä löytyy niitä ryökäleitä, jotka käyttävät rikoksentekovälineenään Comic sans –fonttia. CSC:n käyttö on kiellettävä, edes lastemme tähden!

Laissez-faire

Viime aikoina mediassa on seurattu monille tutun kaverin elämää. Kaverilla on ollut vaikeaa, eilen hän vajosi sysimustaan pessimismiin parin viikon optimistisen jakson jälkeen. Se on ollut niin pirun sekaisin että Amy Whitehousekin tuntuu siihen verrattuna tasapainoiselta mimmiltä. Uskon että on kyse maanis-depressiivisyydestä. Välillä meni monta vuotta lujaa pieniä notkahduksia lukuun ottamatta. Epävarmuus on kuitenkin aina takaraivossa ja sekaisin mennään milloin minkäkin asian vuoksi. Itse asiassa kaverin viimeisin kriisi alkoi jo syyskuun viidestoista päivä ja siitä lähtien ei muka maailmassa muuta tärkeää ole ollut.

Monet eivät tunne kaveria kovin hyvin vaikka hänen väitetään vaikuttavan kaikkien elämään. Minäkään en häntä tunne kovinkaan hyvin, kunhan seurailen edesottamuksia etäisen kiinnostuneina.

Tämä kaveri on niitä pirun ärsyttäviä tyyppejä jotka selittävät että haluaa olla vapaa, vastuuta hän ei sen sijaan suostu ottamaan mistään. Tyyppi marisee että ikävä valtio ikävine lakeineen ei saa puuttua hänen elämäänsä millään tavalla, se jotenkin rajoittaisi häntä toteuttamasta itseään. No sitten kun on mennyt vähän liian lujaa ja iskee depis, niin jo huudetaan yhteiskuntaa apuun.

Ja yhteiskuntahan jeesaa. Jollain ihmeellisellä tavalla tätä kaveri tuntee kaikki valtionpäämiehet ja muut isokenkäiset. Vanhanen ja Katainen ovat ihan palasina jos kaveri selittää että nyt tuntuu vähän epävarmalta. Eikä jeesaaminen ole ihan halpaa hommaa, 90-luvulla bileiden laskujen ja sotkujen maksamiseen meni 50 miljardia markkaa. Viime aikoina meininki on mennyt jo tosi överiksi. Suomen hallitus päätti varata 54 miljardia pahan päivän varalle. Jenkeissä ”rauhoittaviin” meni juuri 700 miljardia dollaria, saksalaiset varasivat 470 miljardia euroa.

Kaverilla on kyllä käsittämättömän paljon luottoa. Suomalaiset ovat muiden joukossa laittaneet eläkerahansa tämän kaverin hoteisiin. Tämän Markkinat-nimisen tyypin parhaat kaverit, investointipankkiirit ja uusliberaalit taloustieteilijät, eivät ilmeisesti oikeasti tunne häntä. Taitavat olla lähinnä siipeileviä bilekavereita, sillä jokainen romahdus ja notkahdus tulee yllätyksenä: ”Ei me tajuttu et se on niin ylikuumentunu. Siis tarjottiinhan me sille spiidiä mutta ei sen silti ois tarttenu övereitä vetää. Hei Matti ja Jyrki, oisko teillä stikkaa pari miltsiä?”