Usko väkivallattomuuteen on välillä kovilla. On joitain asioita, jotka saavat minut mykkään raivoon. Näihin kuuluvat mm. naisia ahdistelevat miehet (erityisesti ne, jotka saavat asemansa puolesta jatkaa loputtomiin), jonoissa etuilijat, pullamössösukupolvesta horisevat 60-lukulaiset ja lasten leikkipaikkoja tuhoavat vandaalit.
Viimeksimainittuja alempaa pohjasakkaa tuskin on, synkeät ajatukset valtaavat mielen kun nappaa lasinsiruja konttaavan lapsen kädestä matkalla suuhun tai kiskoo lasten karusellia takaisin paikoilleen viikonlopun jäljiltä. Viimeksi olivat nyt etsineet ja tuhonneet järjestelmällisesti lähiseudun linnunpöntöt pesineen. Tyypit eivät jää koskaan kiinni, tai ainakaan päädy korvaamaan mitään. Poliisilla ja muilla yhteiskunnan järjestyksenpitäjillä on liikaa muuta tekemistä. Sallivan oikeusvaltion ja yhteisön heikkous on joskus piinallista, esimerkiksi yliopistolla sai heilua vuosien ajan sama tunnettu häirikkö sotkemassa ilmoitustauluja hakaristeillä ja lamauttamassa kokonaisia sähköpostilistoja rasistisella, naisvihamielisellä vihapostitulvalla.
Mielessä käy välillä toinen vaihtoehto, oman käden oikeus.
Eräs tuttu kokeili naapurista kuuluvaan jatkuvaan vaimonhakkaamiseen ulkoistettua huomautuspalvelua: mottoripyöräkerhoilua harrastava tutun tuttu kävi ovella baseball-mailan kanssa huomauttamassa naapurin isännälle häiriöstä, jota ei sen koommin aiheutunut. Toisen naapurin yölliseen riehumiskierteeseen tepsi stereoiden nakkaaminen alas parvekkeelta.
Olisiko tilannetta ja ilmoitustauluja rauhoittanut rasistihäirikön sakinhivuttaminen? Pysyisikö pienten lasten leikkipuisto vapaana lasisiruista, jos synkeä vastaanottokomitea ehdottaisi nuorisolle vaihtoehtoisia kokoontumispaikkoja?
Valitettavasti niitä vaihtoehtoisia kokontumispaikkoja ei ole ja väkivalta synnyttää lisää väkivaltaa. Toistaiseksi olen onnistunut säilyttämään uskon väkivallattomuuteen vaikka oman itsekunnioituksenkin takia on jotain tehtävä vääryyksien poistamiseksi.
4 kommenttia:
Asiaa. Mulla raivo nousee yhdistelmästä lasinsirut ja koiran anturat. Empiirisen tutkimukseni mukaan kun nelijalkaiset haluavat vielä kaupunkialueella kulkea mahdollisimman lähellä talojen seinustoja (hyvät hajut ja turvassa autoilta lienee syynä), ja niihin seiniinhän niitä pulloja on niin kiva läimiä.
Olen suunnitellut lähteväni joskus liikkeelle söpön ja heiluvahäntäisen spanielini kanssa siten, että sidon sen tassut jollain sideharsolla ja kierrän pussikaljaporukasta toiseen kysyen, onko heistä tosiaan kiva halkaista koirien jalkapohjia. Ois mielenkiintoista kuulla kommentteja, nuorisolaumat kun kuitenkin tuppaavat eniten koirulia ihastelemaan...
Turpaan vaan satana! Ja olen ihan oikeasti sitä mieltä. Joidenkin kalloon kun ei viesti muuten perille mene.
Tuota samaista moottoripyörä-pesäpallomaila yhdistelmää oli kokeillut myös tuttuni naapuri, joka kahden lapsen isänä kyllästyi katselemaan erästä sekakäyttäjää lasten hiekkalaatikolla. Ei ole näkynyt sen jälkeen.
No niin, löytyyhän teistä rillipäisistä maistereista sitä kipinää! Ehkä se päivä on jo lähellä kun laitamme porukalla piilarit päähän, muovipussit kenkien päälle, kommandopipot päähän (näinhän se Raija Pelli telkussa neuvoo) ja "siivoamme" naapuruston.
Eräskin tuttu kyllästyi insinööriopintoihin ja vaihtoi vartiointihommiin, koska hänestä oli milekkäämpää "kuulua yhteiskunnan väkivaltakoneistoon"...
Minulla on tapana, vaikka oma poika onkin jo aika mies joka kantaa itse aseensa, joka kerran kun näen juoppoporukan maleksivan leikkipaikoilla, soittaa poliisi, joka kerran.
Mutta tämä palauttaa myös mieleeni Lähestymiskiellon Pohjalaiseen Tapaan.
Lähetä kommentti