Pelastuksen ulottuvissa

Olin lähdössä futaamaan kun oven takana seisoi kaksi hymyilevää pukumiestä. He olivat Vanhempia Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta. Vaikka rintapielessä luki Vanhin, olivat kaverit vasta parikymppisiä nuorukaisia. Minulla on vaimoni suureksi riesaksi ollut tapana jäädä kaikkien mahdollisten käännyttäjien kanssa ovenpieleen keskustelemaan, välillä olen kutsunut saarnaajia sisäänkin. Tarkoituksenani on ollut saada edes yksi käännytetyksi. Koska minulla ei tällä kertaa ollut aikaa, sovimme uuden tapaamisen tuonnemmaksi.

Olen kyllä aina ollut jonkinlainen hihhulimagneetti. Lukioiässä pääsin harvoin asemalta Kolmen sepän patsaalle ilman että jostain kuristuksen seurakunnasta oltiin hihaa nykimässä. Kai siinä oli joku nuoren Wertherin tai eksyneen lampaan otollinen vaikutelma - Herra tietää, jos sekään. Sen lasittuneen katseen ja kestohymyn erotti jo kaukaa. "Moi mä oon Lasse, moi mä oon Liisa. Me haluttais kertoa sulle Jeesuksesta." Joko taas. Lyhyen jutustelun jälkeen yleensä selvisi että nämä hehkeät yliopisto-opiskelijat joko odottivat pikaista tuomiopäivää, olivat valmiita tuomitsemaan poikkeavat helvettiin tai vielä harmillisempaa, tuomitsivat esiaviollisen seksin. Kaikkein hulluimpia olivat skientologit, joita kävin joskus lukioaikana jututtamassa tutkielmaani varten. South Park teki ansiokasta kansanvalistustyötä animoidulla scientologian pikakurssilla.

Aikaisemmin jaksoin vängätä esimerkiksi Jehovan todistajien kanssa alkukristittyjen marttyyrikuolemista ja taivaspaikkojen täyttymisestä, nykyään ei ole oikein aikaa eikä innostusta. Asematunneleissa jeesusteleville olen välillä tokaissut Allāhu Akbar, mikä on lopettanut keskustelun alkuunsa. Velipojan kaveri käännytti käännyttäjät käänteisellä logiikalla. Nämä halusivat tulla puhumaan Jeesuksesta, mihin isäntä tokaisi: "Tulkaa vaan tuonne keittiöön ja puhukaa niin kauan kuin haluatte, mä katon tuolla olohuoneessa telkkua."

Mormonit tosiaan ilmaantuivat sovittuna aikana, kävivät häveliäästi sisään. Tarjosin omenamehua koska mormonit eivät saa ainakaan virallisesti juoda kahvia, alkoholista puhumattakaan. Mormoniuskon perusteet olivat minulle ennestään tuttuja enkä ollut niiden kertaamisesta erityisen kiinnostunut. Eniten minua kiinnosti se mikä saa nuoret yhdysvaltalaiset lähtemään toiselle puolelle maailmaa heille osoitettuun maahan, opettelemaan uuden kielen ja kulttuurin. Toinen nuorukaisista oli raamattuvyöhykkeeltä, alueelta jossa suurin osa asukkaista oli mormoneja. Oli kiinnostavaa kuulla tämän huomiota maallistuneesta suomalaisesta meiningistä.

Suomi taitaa olla maallistuneimpia maita koko maailmassa. Ihmiset eivät pahemmin käy kirkossa tai harrasta muunkaanlaisia hartaudenharjoituksia. Kirkolliset juhlapyhät kuten joulu tai pääsiäinen merkitsevät lähinnä ylensyöntiä, juontia ja kuluttamista. Valtauskonnon elämänohjeet kuten lähimmäisen rakastaminen, heikommasta huolehtiminen ja omaisuutensa jakaminen, toisen posken kääntäminen ynnä muu ei näy henkisessä valtavirrassa juuri mitenkään. Suomalainen siveyskäsitys on tietty mormoneille myös järkyttävä, julkijuopottelu (jopa esiteinien) on sallittua, pääkadulla saa kävellä miten paljastavasti pukeutuneena tahansa ja neitsyyttä pidetään häpeällisenä.

Olin vastikään lukenut myös Juha Itkosen mainion esikoisromaanin Myöhempien aikojen pyhiä, jossa kaksi mormoninuorukaista tekevät lähetystyötä Suomessa. Kirja oli myös vierailleni tuttu, eivätkä he sen näkemisestä erityisemmin innostuneet. Itkosen kirja on hyvin taustoitettu, mutta mormonit joutuvat päivittäin korjaamaan mitä uskomattomampia urbaanilegendoja. Yksi sitkeimmistä väittää että mormonien omistavan Coca Cola Companyn, toisen mukaan mormonit harrastavat moniavioisuutta. Moniavioisuus poistui kirkon opeista 1890-luvulla, vieraani harmittelivat uutisissa säännöllisesti esiintyviä punaniskaisia separatistilahkolaisia.

Mormonien organisaatiota täytyy ihailla, sitoutuminen ja koulutus ovat huippuluokkaa. Nämäkin nuoret miehet olivat oppineet suomen hämmästyttävän hyvin. Kaverit olivat kohteliaita, supliikki ja työnjako hiottuja eivätkä he olleet mitenkään päällekäyviä. Toisen vanhemmat veljet olivat suorittaneet oman mormonivelvollisuutensa Etelä-Amerikassa ja oppineet hyödyllisen espanjan kielen. Siellä noin joka kolmannen oven takana oli löytynyt keskustelunhaluista väkeä, Suomessa ovikelloja täytyy soitella noin kymmenkertainen määrä ennen juttusille pääsyä. Erään heleän mummola-kyltin koristaman oven takaa hyökännyt rouva oli uhannut käännyttäjiä poliisilla.

Vaikka käytännön elämästä ja kulttuurieroista puhuttiinkin, oli pääpaino itse asiassa eli uskonkappaleiden esittelyssä. Mormonien tarjous sielun pelastamiseksi on huomattavasti lohdullisempi ja tavallaan kohtuullisempi kuin jehovien tai luterilaisten. Jehovien taivaspaikat on täytetty viimeistään keskiajalla ja luterilaisten mukaan saa elää kuin ellun kana kunhan lopuksi katuu ja tunnustaa uskonsa. Mormonien taivaaseen voi päästä vielä kuolemansa jälkeenkin, tuonpuoleisessa ehtii vielä kääntymään tai sitten joku jälkeläinen voi kastauttaa esi-isän postuumisti. Kirkkauksia on eriasteisia eikä pakanakaan joudu ihan alimpaan paikkaan jos on elänyt siivosti. Tapaamisen jälkeen en kääntynyt mormoniksi. Osoitteemme on varmasti muistissa merkinnällä pelastuksen ulottuvissa.