keskiviikkona, toukokuuta 10, 2006

Kuuminta hottia

Silmälasikaupan kuvastossa kerrotiin että kuuminta kevätmuotia ovat masiiviset muovikehykset, televisioruutulasit à la Kalevi Sorsa. En halunnut uskoa. Eilisessä iltapäivälehdessä oli juttu jossa oli haastateltu Uimastadikan ensimmäisiä auringonpalvojia, kuvassa poseerasi huipputrendikäs bikinimimmi jolla oli päässään - kyllä, Sorsa-malliset aurinkolasit. Vaimo oli tehnyt silminnäkijähavainnon Sillä silmällä -ohjelman stylististä - aivan, sorsalasit päässään.

Jotkut haikailevat 70-lukua, silloin oli kuulemma parhaat aatteet, bändit ja bileet. Haikailijat unohtavat että 70-luvulla ihmiset olivat rumia ja he haisivat hielle. Pirkko Saision Punaisessa erokirjassa ylioppilasteatterilaiset saattoivat tosin vetäistä seurueen yhteistä dödöä kainaloon ennen kuin jatkoivat toistensa tuomitsemista toverituomioistuimessa. Vaatteet olivat tekokuitua ja ne kiristivät, vaikka ihmiset olivat laihempia kuin nyt. Miehillä oli viikset tai törkeät pulisongit. En usko että hien haju tulee enää koskaan takaisin.

Merkittävä miesten kulttuurijulkaisu, Veikkaaja, tarjosi hätkähdyttävän hetken suomalaisen miehen emansipaatiolle. Koko sivun mainoksessa esiteltiin vartalokarvojen trimmauslaittetta. Vuonna 2006 ollaan viimein tultu siihen pisteeseen että (hetero)mies saa itse päättää karvoituksensa tuuheudesta. On tätä perhana odotettukin, mitä järkeä on esimerkiksi treenata kuntosalilla jos tiheä karvakerros peittää alleen kovan työn tulokset? Kun kerran Veikkajassa on moinen reklaami ollut niin nyt kehtaa aitosuomalainen vakioveikkajakin laittaa keritsimen isänpäivälahjalistalle. Ilmoituksessa annettiin jopa ymmärtää että itsensä keritseminen on suotavaa myös intiimialueilta. Mikä parasta, missään kohtaa ei annettu ymmärtää että tämä vaiva tehtäisiin naisten vikittelyn vuoksi. Maailma on erilainen vakioveikkaajan silmin!

Saa nähdä milloin tällaisia reklaameja julkaistaan kristillisessä miestenlehdessä. Kyllä, sellainenkin mahtava julkaisu on olemassa, nimi on Tosimies. Tuoreimmassa Tosimies-lehdessä esiteltiin junttiautoja, kristillisiä arvoja sekä parisuhteen kulmakivet: seksi, kommunikaatio ja raha. Isä Mitro paljasti Tosimiehen haastattelussa: "Olen vallaton poikamies". Lue lisää jos uskallat.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Uhh, ahdistavia silmälasiuutisia.

Ei vähiten siksi, että koko lapsuuteni tuijottolin muovihirvityksiä isäni nenällä.

Miten kukaan voi vapaaehtoisesti tuollaisia pitää, paitsi Vappuna?