lauantaina, joulukuuta 15, 2007

unikkokansan laulut

Suomessa juodaan paljon viinaa. Pian on Joulu, perhejuhla, ja viinaa juodaan tosi paljon. Aikuinen suomalainen kuoleekin useimmiten viinaan, mutta sitä jankuttavat vain ilonpilaajat. Suomessa viina on iloinen asia. Viinasta tehdään huumoria ja lauluja, joista suomalaiset pitävät. Toisin on huumeiden laita.

Huumeista ei sovi laulella tai puhua, varsinkaan politiikassa, sillä huumeista puhumisen suhteen vallitsee porttiteoria. Jos poliitikko sanoo huumeista tuomitsevan alkulauseen lisäksi jotain muuta, on hän ilman muuta valmis tarjoamaan huumeita myös lapsille. Muutama poliitikko on kokeillut lyödä päätään porttiteoriaan tuhoisin seurauksin, siinä on saattanut mennä työt ja asunnot alta.

Mutta takaisin hauskaan aiheeseen, viinaan. Suomalaiset artistit ovat usein tehneet viina-aiheisia lauluja, etenkin silloin jos levyt eivät ole muuten olleet mennäkseen kaupaksi. Kuuntelin bussissa tenavauinnista tullessa lasten kanssa rakastetun suomalaisen sanamiehen Hectorin kappaletta Juodaan viinaa. Kävi mielessä ettei huumeiden käytön riemusta tosiaan sovi radiossa laulella. Kyllä siitä kova poru tulisi jos Hector laulaisi: "vedetään viivaa, tullaan viisaammiksi näin, vedetään viivaa, on todellisuus piinaa hetkittäin, selvinpäin."

Tarkemmin ajatellen, Lumi teki enkelin eteiseen kuulostaa kyllä ihan varoitukselta huumausaineiden psykoottisilta vaikutuksilta, vaikkei siinä lauletakaan: "Ja veli oli pilvessä, näin sen itkeneen, lumi teki enkelin eteiseen". Entäs Irwin sitten, miehen urahan rakentui ryyppäämisen romantisoimiselle. Olisiko rakastetuksi kansanlauluksi noussut "Ei esso tapa, ja nipsuihin ei huku"?

Kuka voisi unohtaa kansallisyhtyeemme Eppujen klassikkoa Baarikärpänen. Tuskin yläasteenkaan juhlissa veisattaisiin "Siis ryystämään, ryystämään joka päivä sännätään. Ja kun päivä on ohi niin lisää sniffataan. Tahdon olla kokkelissa aina, sekä maanantaina, tiistaina, keskiviikkona ja torstaina!" Entäs Samuli Edelman laulamassa toisiaan kaulailevalle käsilaukkurouville: "Oon mä vetäny spiidii Wienissä, monta piikkii vauhtii Lyypekissä. Niiden vetämiseen vain on syy Peggyssä. Niinpä, ei siitä tuotannosta kultalevyjä vuoltaisi tai siirryttäisi sujuvasti virsilevytysten pariin.

Entäpä jos meillä olisi vähemmistökansanosa, joka olisi tunnettu kannabislauluistaan. Tämä iloinen, yhteisöllinen porukka kokoontuisi juhlapyhäisin pössyttelemään ja veisaamaan keskiajalta periytyviä "savuviisujaan" koko suvun tai ystävien voimin. Stockmannilta saisi valtaväestökin sitten ostaa kaikenlasta asiaan liittyvää krääsää, Marimekon kukkakuoseja ja Iittalan vesipiippuja. Unikon lehdet koristaisivat niin verhoja kuin kumisaappaitakin. Tietenkin tämä ilmiö juurtuisi nopeasti opiskelijaliikkeeseen, etenkin teekkarit omisivat tämän ritualisoidun tötsyttelyn osaksi iloista ja maineikasta teekkarikulttuuria.

sunnuntaina, joulukuuta 09, 2007

Veljet, kitisten kohti parempaa huomista!

Tänään menen esikoisen kanssa korvalääkäriin. Onneksi lääkärikeikat ovat olleet tosi vähissä tänä vuonna. Viimeksi olin esikoisen kanssa neuvolassa. Tasavuositarkastuksessa testataan lapsen kehittymistä, mitataan pituus ja paino, tutkitaan näkö ja kuulo, sekä tehdään erilaisia palikkatestejä henkisen kehittymisen selvittämiseksi. Joku kirjoittamaton laki säätää, että lapsi teloo päänsä aina ennen neuvolassakäyntiä, valokuvausta tai tutustumista uuteen päiväkotiin. Nyt esikoisella oli silmäkulmassa vanhojen tällien lisäksi tuore mustelma sohvapöytää päin juoksemisen kunniaksi.

Esikoinen oli neuvolaan suoraan päiväunilta herätetty, silmät seisoivat päässä ja suu oli jäänyt ammolleen. Neuvolan täti sai kysymyksiinsä vastauksiksi yksitavuisia ölähdyksiä tai "emmää tiedä". Yleensä puhelias ja utelias esikoinen ei ollut kyetä monisanaisiin lauseisiin, eikä mieleen tullut sen kummemmin lempiruokaa kuin väriäkään. Poika vaikutti epäilemättä heikkolahjaiselta, mikä jäi kuitenkin kohteliaasti neuvolakorttiin kirjaamatta.

Valtakunnantätien juhlapuheissa miehiä kovasti kannustaa ottamaan vastuuta ja osallistumaan lastenhoitoon. Neuvola on kuitenkin naisten ja lasten valtakuntaa. Tiskin takana on aina täti eikä setä, jos paikalla on vaimo, puhuu täti hänelle. Isän läsnäoloa ainakin vauvaneuvolassa kummeksuttiin. Kävin siellä puoli vuotta, ennen kuin sinänsä mukava täti alkoi tottui siihen että myös isä haluaa tietää lapsen terveysasioista. Nuoren naisravitsemusterapeutin vastaanotolla olin myös kuin ilmaa, puhe osoitettiin vaimolleni ja proopuskat ojennettiin hänelle. Näin siitä huolimatta että olin enimmäkseen vastuussa lasten ruokahuollosta ja vastailin vaimolleni asetettuihin kysymyksiin.
Vielä räikeämpiä ovat kavereiden kertomat esimerkit joissa kysymykset, puhe ja paperit osoitetaan äidille, vaikka paikalla oleva isä olisi vanhempainvapaalla täyspäiväisenä lastenhoitajana. Tämä kaikki ottaa pirusti aivoon, ravitsemusterapeutin vastaanotolta tulin raivosta kihisten.

Nyt tullaan siihen kohtaan tasa-arvokeskustelua jossa osa miehistä ja naisista kehoittaa olemaan kitisemättä. Miesten mielestä tällainen on kitinää ja kitinä ei ole miesten hommaa. Jotkut naiset puolestaan toteavat että tämä on naisten kokemiin vääryyksiin verrattuna pientä, tai ainakin se on ihan oikein että mies saa kokeilla patriarkaatin vastalääkettä. Sanokoon mitä sanovat, nyt on 2000-luku ja koen oikeudekseni kitistä silloin kun huvittaa.

Vastikään sain olla ylpeä mutsista. Tämä oli mennyt amerikkalaisen terapiagurun Kathy Steelen luennolla huomauttamaan siitä, että kaikissa vanhemmuuden kuvituksissa oli vain äitejä ja lapsia. Mutsi oli kertonut että hänen poikansa olisivat moisesta varmasti loukkaantuneet. Steele lupasi hankkia isien ja lapsien kuvia.