maanantaina, joulukuuta 25, 2006

Kummisetä on poissa

Tänään oli uutisissa järkyttävä uutinen, James Brown, Soulin Kummisetä, Mr. Dynamite, the Hardest Working Man in Show Business, Minister of The New New Super Heavy Funk on kuollut. Eihän se sinänsä ole ihme että 73-vuotias, rankan elämän elänyt ja vuodessa sata keikkaa vetävä äijä heittää lusikan nurkkaan. Jotkut tuntuvat kuitenkin olleen aina kuvioissa vetelemässä naruista, ja heidän pysyessään maailma tuntuu olevan mallillaan. James on ikuinen samaan tapaan kuin Kekkonen, Elvis, Fidel Castro tai Juice, joskin James on näistä minulle tärkein.

James Brown oli vanhan koulukunnan soulmiehiä, hän aloitti hommissa puuvillapelloilla ja kengänkiillottajana ja kävi istumassa nuorisovankilassa. Onneksi jalkavamma pilasi lupaavan urheilu-uran ja Jamesin oli pakko keskittyä musiikkiin, jonka perusteet hän oppi gospel-kuorossa.

James lähti kulkemaan omia polkujaan rotuerottelun aikana, jona tähdet vetivät sliipattua motown-soulia tötterökampauksissaan. Rytmi oli aina Jamesille numero ykkönen, ja neljästä tahdista ykkönen oli se jolla kumahti. Vuoden 1961 hitissä Night Train ei ollut montaa riviä sanoja ja nekin olivat mukana lähinnä rytmin ja fiilistelyn takia. Cold Sweatissa 1967 ei ollut enää juuri sointuvaihteluita, hikeä ja ähinää sitäkin enemmän. Ähinä ja järkyttävä alkuvoima mullistivat aikanaan minun ja veljeni, esipuberteettisten espoolaisnörttien äänimaiseman. Minun kohdallani ratkaiseva käänne hikisen rytmin suuntaan oli aloittelevan Eternal Erectionin keikka, jolla Saara Soisalo soitti DJ:nä funk-aarteita. Omina DJ-iltoinani minulla on ollut oikeastaan vain yksi vakiobiisi, Too Funky in Here. Biisin levyttämisvuosi 1979 oli discon kulta-aikaa ja Jamesin ura pohjalukemissaan, mutta pohjaltakin jysähti mahtava rytmin ilosanomaa julistava discofunk-pläjäys (levyn nimi oli jamesmaisen vaatimaton The Original Disco Man).

James Brown oli laulajana raa´an alkuvoimainen soul shouter, tanssijana ilmiömäinen ja esiintyjänä sähköisen karismaattinen. Jamesin itsensä mielestä ilman James Brownia (hän tykkäsi käyttää itsestään kolmatta persoonaa) ei olisi ollut funkia, discoa, eikä hip hopiakaan, eikä hän aivan väärässä ollutkaan. Miles Davis piti Brownia innoittajanaan, nuori Michael Jackson opiskeli tämän jalkakikat ja tavan rytmittää biisejä huudoilla ja ähkäisyillä. Brownin laulutapa rytmin ehdoilla oli pohjustamassa rapin syntyä, Curtis Blow on kutsunut Give It Up Or Turnit A Loosea (1969) hip hopin kansallislauluksi.

James oli bändinjohtajana kunnianhimoinen ja kova. Hänellä oli tapanaan sakottaa soittajiaan vääristä nuoteista tai mokista. Kun James ähkäisi kesken funkin gotcha! tiesi joku soittajista tilipussinsa kevenevän. Kun hän huusi jonkun bändiläisen nimen, piti tämän heittää välittömästi improvisoitu soolo tai riffi. Ei ihme että Brownin bändi lakkoili usein tai soittajia lähti kävelemään, usein palatakseen myöhemmin takaisin ruotuun. Kovassa koulussa jalostui monta huippusoittajaa, esimerkiksi bassokuningas Bootsy Collins napattiin bändiin lähestulkoon koulun penkiltä. Bootsy sai myöhemmin Jamesilta kenkää huonon happotripin takia - legendan mukaan hän luuli bassonsa muuttuvan käärmeeksi ja pakeni lavalta kesken keikkaa.

On harmi että Jamesista muistetaan huumehörhöilyt ja väkivaltaisuus, joihon hän vajosi uransa aallonpohjassa. Huippuaikoinaan hän suhtautui erittäin kielteisesti huumeisiin ja viinaan, eikä antanut niiden pilata omaa tai bändinsä suoritusta. Brown oli rauhoittamassa mellakointia Martin Luther Kingin murhan jälkeen 1968, hän järjesti tukikonsertteja mustien poliittisille järjestöille ja omisti radioasemia, joilla soitettiin mustaa musiikkia, myös tietenkin hänen omaansa. Odotan innolla Spike Leen James Brown-leffaa, toivottavasti siitä tulee yhtä hikinen ja kiinnostava kuin Kummisedän elämästäkin.

tiistaina, joulukuuta 12, 2006

hienoin lahja

Lapsuudenystävieni, kavereideni ja työkavereideni joukossa on ollut monta äärimmäisen lahjakasta ihmistä. Joku on ollut uskomattoman musikaalinen, toinen matemaattinen nero, kolmas huippulahjakas piirtäjä. Eräs ylitti kaikki pisterajat armeijan älykkyystesteissä, mutta heitti epähuomiossa kaappinsa avaimet roskikseen, kahdesti. Yksi ryökäle puolestaan on niin hyvännäköinen, ettei hänen tarvitse edes avata mittavaa sanaista arkkuaan saadakseen naiset lumoihinsa. Oli sellaisia, jotka voittivat kaikki urheilukilpailut pikajuoksusta kuulantyöntöön. Eräälle luokkakaverille olivat kaikki aineet helppoja, hän opiskeli vaihto-oppilasvuoden jälkeen lukion toisen vuoden oppimäärän kesämökillään muutamassa viikossa. Tällaiset renessanssi-ihmiset, jotka ovat kaiken lisäksi mukavia, ovat pahimpia – heiltä ei voi edes vihata hyvällä omallatunnolla.

Olen ihaillut veljeni toisin näkemisen kykyä ja keskittymiskykyä, joka voi sulkea pois koko ulkopuolisen maailman mielipiteineen. Verbaalisessa kyvyssä veli on myös sitä luokkaa että välillä on vain naurettava ääneen sanallisen vuoristoradan kyydissä. Pomossa puolestaan yhdistyvät loputon uteliaisuus ja ällistyttävä asioiden omaksumiskyky.

Suuri lahja voi olla myös taakka, yli-innokkaat sukulaiset tai vanhemmat voivat kasata pienen ihmelapsen päälle suuria odotuksia tai evät ymmärrä, ettei yhden lajin lahjakkuus tee lapsesta ikäistään kypsempää. Joidenkin huippulahjakkaiden elämänmenon perusteella on näyttänyt, että siellä missä ovat kirkkaimmat valot, ovat myös synkimmät varjot.

Vaikka olen ajatellut olevani onnellisen keskinkertainen, on olemassa yksi lahja jota olen aidosti kadehtinut. Eräs ystäväni on siunattu omalaatuisella tavalla, hän näyttää olevan vailla protestanttisen miehen taakkaa. Jos miehen ahdas sukupuolirooli, työelämän menestyspaineet ja perheen odotukset ovat Matrix, on hän Neo. Nolostuminen ja häpeileminen tuntuvat olevan hänelle tuntemattomia asioita. Aluksi mietin että hän hukkasi kykyjään kun ei pinnistellyt diplomi-insinööriksi. Sittemmin tajusin että hän tarttuu hetkeen ja käyttää kykyjään mielekkyyteen ja onnellisuuden tavoitteluun. Hänen seurassaan tulen hyvälle tuulelle ja asiat näyttäytyvät oikeissa mittasuhteissaan. Ei hän ole maailmasta irrallaan, maailma vain ei ole saanut häntä kiinni. Toivon ettei koskaan saakaan.

maanantaina, joulukuuta 04, 2006

Sää yllätti toimittajat

Hyvä että tuli ensilumilla hiihdettyä, ei taida hiihtokelejä tulla vähään aikaan. Hiihtokisat on peruttu, mäkihyppyä hypätään sateessa, golfkettiä avataan Suomessa uudelleen joulukuussa. Jopa Alpeilta on pujottelukisat peruttu kun lunta ei ole - Alpeilla, joulukuussa! Jos jotain positiivista hakee, niin jokavuotinen kitinä suomalaisen hiihdon huippulupausten vähyydestä loppuu yhdessä hiihtokisojen kanssa seuraavan parinkymmenen vuoden aikana. Rukan laskettelukeskukseen pykätään keinolumetusjärjestelmää, jonka vedenkulutus vastaa keskisuurta suomalaista kaupunkia. Sitten kun tämäkään ei enää riiitä niin varmasti anotaan valtion tukea sähköjäähdytteisten sisälaskettelurinteiden rakentamista varten. Kyllähän joku kepulainen herää vuosittain vaatimaan hiihtoputkeakin johonkin päin Etelä-Suomea.

Kesällä oli Suomessa ennätysmäinen kuivuus. Viime kuukausi oli ennätysmäisen lämmin. Kaikkien aikojen (vuodesta 1861) 9 lämpimintä vuotta on mitattu viimeisen kymmenen vuoden aikana. Pahimmat tulvat sataan vuoteen tulevat Keski-Euroopassa parin vuoden välein. Otsonikato Etelämantereen yläpuolella on ollut ennätysmäinen taas tänä vuonna. Meksikonlahden hurrikaanisesonki oli viime vuonna ennätysmäinen. Ja niin edelleen ja niin edelleen.

Kainkahan kauan ihmiset ja ennen kaikkea toimittajat jaksavat ihmetellä ja uutisoida näitä "poikkeuksellisia sääilmiöitä". Skimbaamisen loppuminen ei ole suurin Alppien jäätiköiden sulamisen aiheuttama ongelma, vaikka niin saattaisi uutisten perusteella ajatella. Vakuutusyhtiöissä ei ihmetellä vaan lasketaan todennäköisyyksiä. Saksassa yksi tulva voi maksaa 15 miljardia euroa, useat vakuutusyhtiöt eivät enää myönnä Reinin laaksoon vakuutuksia lainkaan Alppien jäätiköiden sulamisen aiheuttaman Ison Tulvan riskin takia.

Reinin tai muiden Keski-Euroopan jokilaaksojen murheet eivät ole mitään verrattuna siihen kun Himalajan jäätiköt sulavat. Aluksi Gangesin, Induksen, Mekongin, Jangtsen ja Keltaisen joen virtaus kasvaa ja joet tulvivat, sitten joet hiljalleen kuivuvat. Jos niin käy, on kolmannes maailman väestöstä ilman makeaa vettä.

Mihin me tarvitsemme Ilkka Remestä kun vakuutusyhtiöiden todennäköisyyslaskelmat tai tutkijoiden ja Pentagonin ennusteet ovat paljon rankempaa luettavaa?

lauantaina, joulukuuta 02, 2006

Ensimmäinen lomapäivä

Saadakseni kroonisen unenpuutteen aiheuttaman yleisen alamäen poikki, otin perjantain vuosilomaa. Se oli aikuisikäni ensimmäinen lomapäivä, en laske lomapäiviksi niitä töistä vapaita päiviä, jolloin opiskelin tai olisi pitänyt opiskella.

Mietin miten saisin kaiken irti tästä ennenkuulumattomasta vapaahetkestä. Halusin tehdä kaikkea sitä, josta olin mielestäni jäänyt viime aikoina paitsi. Vietyäni lapset päivähoitoon luin lehden ajan kanssa, järjestelin musahyllyäni ja lueskelin pelihahmoni unohtuneita loitsuja.
Yleensä pystyn nukahtamaan missä vain ja hyvin nopeasti mutta viime aikoina nukahtaminen ei ole enää onnistunut. Päiväunien varmistamiseksi lähdin lenkille syvälle Kaupin metsiin. Metsäpoluilla juoksennellessa kuuntelin loppuun huikean jännärin Sarasvatin hiekkaa. Kotiin palatessani jäin halailemaan puita ja tekemään hengitysharjoituksia järven rantaan. Kyllä, tarkistin ettei kukaan näe.

Pyykit pesutupaan, maha täyteen kiinalaista noutoruokaa ja uni tuli kuin juna. Vaimoni loistoideasta lähdin suoraan saunasta katsomaan Tampere-taloon Jippua ystävineen. Sain vielä houkuteltua rakkaan veljen asiantuntevaksi keikkaseuraksi. Saunanmärkä paita kuivui vasta puolessa välissä keikkaa mutta silmäkulma kostui jo ekan kertsin kohdalla. Jipusta pitää kertoa vähän enemmän, koska tällaisia tyyppejä ei ilmesty usein.

Lavalle haahuili jännittyneen näköinen 20-vuotias mimmi mummolta lainatussa koltussa ja villasukissa. Puheäänen ja hiljaisen alkuvaiheen jälkeen mietin että kestääköhän ääni koko keikkaa. No siitä ei tarvinnut olla huolissaan. Jippu on aivan järkyttävän kova laulaja, herkyyden lisäksi voimaa löytyy kuin pienestä kylästä. Laulu oli suvereenia ja tunnelataus sitä luokkaa että haukoimme veljen kanssa henkeämme. Jos olisin kuullut keikan lukioiässä, olisin varmaan ollut vähintään kuukauden aivan pois raiteiltani. Broidi totesi että ihan kuin olisi kuunnellut nuorta Maaritia ilman maneereja ja omalla matskulla. Matsku oli hämmästyttävän hyvää, mitään notkahdusta ei oikeastaan tullut koko keikalla.

Jippua säestäneet neljä runopoikaa olivat todella päteviä soittajia ja vierailijoista Tuure Kilpeläinen teki epäkiitollisesta sivuosastaan huolimatta erittäin karismaattista jälkeä. Emma Salokoski oli sairastunut, hänen tilalleen Jippu toi lavalla "elämänsä tärkeimmän ihmisen" siskontyttärensä, jolla ei äänessä ollut mitään valittamista hänelläkään.

Jipun rikkinäisyys, romanttisuus, lapsenusko ja tunnelataus ovat vapauttavaa vastalääkettä viileälle trendikkyydelle, puolueettomille humanisteille, NYT-liitteen toimittajille ja muille sarkasmin ja ironian takana piileskeleville pelkureille.

  • Täällä on maistiaisia mutta mene kokemaan Jippu livenä jos voit.
niin, lomapäivähän meni siis ihan yli odotusten, nyt viikonloppuna on vaimon vuoro keskittyä muuhun kun minä hoidan lapsia.

maanantaina, marraskuuta 27, 2006

Lapsuuden loppu

Tampereelta juuri väitelleen Atte Oksasen mukaan lähes joka kolmas suomalainen 8-13-vuotias tyttö haluaa joskus satuttaa itseään ja lähes puolet samanikäisistä pojista tahtoo vahingoittaa toista ihmistä.

Eikä se valitettavasti aina jää pelkästään tahtomisen asteelle. Mietin miten omat lapset selviävät, esikoinen ei tule ainakaan koolla ja voimalla ottamaan paikkaansa maailmassa. Miten herkkäsieluista lasta voisi kasvattaa niin että hän selviäisi menettämättä herkkyyttään? Niin että hänestä kasvaisi itsetuntoinen ja oikeudentuntoinen ihminen, joka näkisi maailmassa enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia.

Pitää varmaan olla paljon läsnä, vaikka eihän sitä koko ajan voi olla vahtimassa etteivät isommat vie leluja kädestä. Onneksi on myös viisas vaimo ja manuaaleja. Vaimon puolen sukulaiset voivat myös opettaa lapsukaisille judoa tai poliisiotteita (ei vartijaotteita!).

Sen lisäksi että rakkaat länsinaapurit syntyvät kultalusikka suussa, on siellä lapsuuskin pidempi ja vähäsateisempi. Oksasen mukaan paras tilanne on ruotsalaislapsilla, joista vain reilu kymmenes ylittää masennusrajan. Eniten oireita on suomalaisilla 13-vuotiailla tytöillä, joista lähes kolmannes kuuluu riskiryhmään. Ruotsissa ja Norjassa kiusaamista on estetty kouluissa paljon tehokkaammin ja kauemmin kuin Suomessa.

Lapset alkavat tehdä eroa isään ja äitiin noin 10-11 vuoden iässä. He kertovat muun muassa, etteivät saa enää tukea vanhemmiltaan. 13-vuotiaista suomalaistytöistä lähes kaksi kolmesta ja pojista puolet kertoo lopettaneensa leikkimisen kokonaan, kun norjalaistytöistä samaa sanoo noin joka seitsemäs ja pojista vain joka kymmenes.

Ikävuosi ikävuodelta lapset puhuvat tutkimuksen mukaan vähemmän elämänsä iloista ja suruista vanhempiensa kanssa. Myös muut aikuiset, kuten isovanhemmat, sukulaiset ja opettajat näyttäytyvät entistä merkityksettömämmiltä. Vastaavaa kehitystä ei ole norjalaisilla ja ruotsalaisilla lapsilla.

Jaahas, minulla on siis tilastojen valossa aktiivi-isyyttä jäljellä seitsemisen vuotta. Esikoisellani on aktiivista leikkimisaikaa jäljellä kymmenisen vuotta. Pomoni on kiitettävästi jaksanut puolustaa sekä aikuisten että lasten kaikenlaista pelaamista ja leikkimistä, ei vain tietokonepelaamista. En ole tajunnutkaan kuinka tärkeää se onkaan: Leluista ja peleistä luopuneet lapset kokevat, ettei heistä välitetä, ja he kiusaavat muita. Heidän välinsä aikuisiin ovat etäisiä. Niillä 12-13-vuotiailla tytöillä, jotka kertovat lopettaneensa leikkimisen, on enemmän ulkonäkömurheita ja itsetuhoajatuksia kuin muilla. Pojat taas haluavat satuttaa toisia eivätkä välitä toisten kivuista.

Mikä suomalaisia oikein riivaa? Oksasen ja Kari Uusikylän kaltaiset tutkijat syyttävät kurjuudesta stressiä ja laman jälkeen kiristynyttä kilpailuasennetta. Sillähän suomalaiset ovat kivunneet kilpailukykytilastojen kärkisijoille. Tämän pontevuuden vuoksi Suomea on kehuttu pohjolan Japaniksi. Jos se yhtään lohduttaa, niin japanilaisia riivaa vielä enemmän. Japanin koululaitoksessa harrastetaan jo nuorella iällä karsintoja jatkokoulutuksiin. Haittapuolena on puoli miljoonaa masentunutta, karsiutunutta koululaista, joille aiotaan rakentaa valtava uudelleenmotivointikeskus Okinawalle.

tiistaina, marraskuuta 21, 2006

Epämiellyttävä totuus

Epämiellyttävät totuudet eivät useimmiten tule Al Goren vaan oman lapsen suusta.

Auvoisa lukuhetki esikoisen ja Aino-kirjan parissa. Esikoinen näyttää kirjan sisäkannesta boksereihin sonnustautunutta pulleaa ja kaljua pikku-ukkoa ja hihkaisee: "Toi on ihan isin näköinen!"

Isillä ja pojalla on palaverin paikka. Ei muuten ole isin näköinen ollenkaan. Vieressä on punatukkainen, hoikka hahmo, sehän on isin näköinen eikä se paksukainen. Esikoinen tivaa että eikä ole vaan toi tossa. Isi närkästyy. Mitäs tää on, kyselen ja osoitan närkästyneenä kolmivuotiaalle dennisbergkampmaista kuontaloani. Eikä isi ole noin paksukaan.

Esikoisen kommentit herättivät siihen todellisuuteen että olen viime vuosina nostellut enemmän pikkulapsia kuin puntteja, liikunnanohjaamisesta on vierähtänyt viisi vuotta ja enemmän kiloja. Eikä se hiusraja ihan sama ole kuin kaksikymppisenä. Sen verran turhamainen olen etten todellakaan halua kuulla että sä oot lapsilles maailman paras isä vaikka masu vähän pömpöttäiskin.

Olen uskotellut itselleni että rypyt ovat yhtä kuin charmi, ja mitä ruumiiseen tulee, on uusi ja parempi elämä aina aivan nurkan takana. Olen itselleni paremman näköinen kuin peilille, tavallaan autuaan tietämätön siitä miltä näytän. Valokuvistakaan ei oikein tunnista itseäni. En halua oikeasti tietääkään miltä näytän oman pääni ulkopuolella, koska se on ainoa peili, jonka ihminen tarvitsee. Asenne on ulkonäköä tärkeämpää, ulkonäkö voi rapistua mutta asenne ei. Ihan sama asia on vaikka tanssimisen kanssa, ei siitä tule mitään jos alkaa murehtimaan näyttääkö tyhmältä vai ei.

Olen onnellisesti välttynyt suuremmilta ulkonäkötraumoilta, teini-iässäkin. Muistan kyllä hämärästi miten paljon aikaa muotovaahtojen ja geelien kanssa sotkeminen, föönaaminen ja lopputuloksen murehtiminen vei teininä. Nykyään teinipojat ovat yhtä rankkojen ulkonäköpaineiden alla kuin tytötkin, viimeisen teinibarometrin mukaan 15-vuotiaat pojat panostavat ulkonäköönsä jopa enemmän kuin tytöt.

Ihmettelen usein mitä ihmiset näkevät peilistä, näky on selvästi jotain ihan muuta kuin mikä piirtyy toisten verkkokalvoille. Monet upeat ihmiset surevat jotain ulkonäköönsä liittyvää yksityiskohtaa niin että se vääristää koko kuvan itsestä. Ei ole niin täydellisen näköistä ihmistä, ettei löytäisi itsestään jotain kriisiyttävää ulkonäköpuutetta. Jos mikään muu ei ole huonosti, ovat hiukset joko liian suorat tai kiharat tai väärän väriset.

sunnuntaina, marraskuuta 12, 2006

maisteri ja pimeän puolen houkutus

Torgrim Eggenin viiltävässä kirjassa Pärstäkerroin väistyvä, kyynistynyt pääministeri pohtii politiikkaa: Fiksuimmat eivät valitse politiikkaa, tai sitten he vain käväisevät siellä matkalla vehmaammille laidunmaille. Ihmiset aloittavat politiikassa heikompien puhemiehenä ja hylkäsivät sen heti kun osasivat tarpeeksi ryhtyäkseen vahvimpien puhemiehiksi.

Minä osaan jo aivan tarpeeksi. Hommiin joissa olisi hyödyllistä tuntea sisäiset prosessit ja käyttää niitä tietoja hyväksi etujen haalimiseen.

Olen ammattikunnassani seurannut lukuisien nuorten kykyjen käyvän tätä polkua matkalla menestykseen, esimerkiksi elinkeinoelämän tai etujärjestöjen lobbaajiksi. Kun he seuraavan kerran tauon jälkeen näyttäytyvät eduskunnassa, on heillä kallis (jakku)puku ja nihkeä tervehdys. Kateuden sävyttämä kysymys onkin: ovatko he sittenkin fiksumpia, vaikka aina luulin toisin?

Olen tuntenut viime aikoina voiman pimeän puolen houkutusta. Pimeällä puolella, vahvimpien puhemiehenä ei enää mietitä miten luonnolle, heikommille tai tuleville sukupolville käy. On vastuuta, tulostavoitteita ja muuta kiireellisempää ajateltavaa.

Kaltaiselleni ja ikäiselleni idealistille, entiselle lupaavalle nuorelle miehelle matka pimeälle puolelle käy kunnianhimon, kyynistymisen ja turtumisen viitoittamaa polkua. Minäkin haluan vastuuta ja tulostavoitteita, haluan projektihelvettiin ja oravanpyörään vain näyttääkseni että olen tarpeeksi kova jätkä. Näytettyäni voisin vetäytyä johonkin think-tankiin irvistelemään kapitalistiyhteiskunnan menolle. Entä miksi kitkuttaa maailmanparannushommissa, kun etenkin kansalaisjärjestöpuolella elää laaja usko siihen, että jalot pyrkimykset ja omien työntekijöiden julma riisto ja aktiivien syyllistäminen eivät ole mitenkään ristiriidassa keskenään?

Toisten pimeälle puolelle kääntyvien tavoin minulla on lapset, joita voisin käyttää pieninä ihmiskilpinäni: ei sitä enää voi maailmaa parantaa kun pitää tuoda muksuille pilttiä pöytään, ennen pärjäsi kyllä ilman autoa mutta nyt kun on lapset. Piti saada omakotitalo ja etelänloma - ihan lasten takia.

Älykäs, entinen maailmantuskaa potenut pimeän puolen kulkija käyttää ironiaa turruttamaan kolkuttavaa omaatuntoaan. Lyö kaiken lekkeriksi ja nauraa kuivasti maailman menolle ja omille valinnoilleen, ei muuta kuin sanojansa syömään ja täyteläistä chileläistä kyytipojaksi.

Suurin tragedia olisi myydä periaatteensa vain huomatakseen, ettei kukaan ole kiinnostunut ostamaan.

perjantaina, marraskuuta 10, 2006

maisteri!

Olen nyt sitten FM eli filosofian maisteri, viimeinkin! Armas vaimoni soitti eilen, ylipistolta oli tullut lupaavan paksuinen kirjekuori, jonka avaamisesta lähtien on suu ollut messingillä. Viimeisen sosiologian esseen sain naputeltua muutama viikko sitten Hki-Tampere -pendolinon ravintolavaunussa. Paukautin läppärin kiinni ja totesin kanssamatkustajille että meikäläisen opiskelut loppuivat nyt! Hölmistyneitä ilmeitä ja lyhyttä selitysosuutta seurasivat kättelyt, onnittelut ja muovituoppien kopistus.

No siltä nyt tuntuu että koko ajan tekee mieli virnistellä, on ylpeä ja kevyt olo. Graduntekoni oli juuri sellainen perinteinen tuskanakki, josta yliopiston kuppiloissa ja ylioppilaslehdissä voivotellaan. Tuntui että mitä vähemmän opintoja on jäljellä, sitä pitempään niiden suorittaminen kestää. Yhdestä opinnäytteestä tuli mörkö joka meinasi saada henkisen yliotteen lopullisesti. Mutta eipäs perhana saanut!

On pelottavaa huomata langenneensa sitku-listojen tekoon, lista asioista jotka pitää hoitaa ennen kuin Elämä alkaa. Sitku polvi on parantunut niin alan urheilla, sitku olen valmistunut niin voin saada työpaikan, sitku vaimoni ja minä olemme saaneet maisterin töitä niin voimme päästä omaan kotiin, sitku asumme Tampereella niin näemme enemmän kavereita jne. Jotain on nyt muuttunut, 32-vuotiaana voin viettää ensimmäistä kertaa oikeata lomaa, jolloin ei tarvitse opiskella. Ensimäistä kertaa kymmeneen vuoteen voin lukea hyvällä omallatunnolla kirjoja, jotka eivät liity opiskeluun. Nyt on yksi paikka vähemmän missä minun pitäisi olla toisaalla. Viimeaikaiset jälkikolmenkympin kriisitunnelmat ovat ainakin tilapäisesti huomattavasti lieventyneet.

maanantaina, lokakuuta 30, 2006

Akselin pauketta Tampereella

Naapurin teknopojat ovat hiljentyneet (hiljennetty) ja uusi kotimme alkaa tuntua varsin kodikkaalta. En tiennyt kämpästä mitään kun kannoin ensimmäisen muuttolaatikon ovesta sisään. Ikkunoista aukeava näköala Näsijärvelle oli iloinen yllätys. Vaikka tuntuukin ikävältä olla vuokraa maksava tuhnu (syyskuun kuukausiliitteessä oli loistava juttu vuokranmaksaja-tuhnuista ja asuntolaina-tuulipuvuista) niin vuokran maksaminen ei enää niin harmita. Kämppä Tampereella on isompi ja parempikuntoinen kuin Helsingin lähiössä, vuokra on satasen alempi.

Vanha astianpesukone ei enää neljännen muuton ja pitkän palveluksen jälkeen suostunut toimimaan. Astianpesukoneemme saattaminen viimeiselle leposijalleen Nekalan kierrätyspisteeseen uutisoitiin kuvan kanssa näyttävästi Aamulehden etusivulla. Edellisestä etusivukeikasta onkin jo vierähtänyt vuosia, silloin olin hopeanvärisissä vaatteissa ja suipoissa korvissa lakittamassa Olavi Virran patsasta. Uusi kone kehrää ihanasti, sen nimi on Wirpooli. En ensin tajunnut mistä on kyse kun paikalliset opastivat että se Wirpooli on hyvä merkki.

Tampereella elämä on jokseenkin ennallaan muutaman vuoden tauon jälkeen. TamU taas mestari ja Työväen teatterin lavalla ovat samat Roineet kuin aina ennekin. Jotain edistystä on kuitenkin tapahtunut: TamU pelaa nykyään taitavaa lyhytsyöttöpeliä ja demarien ja kokoomuksen ikiaikainen aseveliakseli rutisee liitoksissaan pormestarivaalin jäljiltä.

Tämän päivän Aamulehti uutisoi tosiaan mullistavia uutisia: aseveliakseli on romuttunut! Tamperelaisen politiikan erikoisuus on ollut demarien ja kokoomuksen yhteistyöjuntta. Kaupungin asioista on päättänyt vuosikymmeniä käytännössä muutamien miesten klikki, nykyinen sinipunajohto tunnetaan nimellä Pitkät Pojat. Alun perin aseveliakselin tarkoituksena oli vaaran vuosina pitää kommunistit päätöksenteon ulkopuolella. Sittemmin valta (ja esimerkiksi nuorisojärjestöjen rahat) on jaettu sulle-mulle-tyyliin ihan vallanpitämisen ilosta. Tätä taustaa vasten minusta on erityisen hauskaa kun aseveljet syyttävät vihreitä vuorotellen kokoomuksen tai demareiden apupuolueeksi. Vihreät perivät sukupuuttoon kuolleiden kommunistien roolin aseveliakselin vastavoimana, minkä vuoksi erityisesti demarit ovat Tampereella tervehtineet vihreitä lähinnä keskisormella. Nyt tosiaan kokoomus on sanonut irti vanhan sopimuksensa, jossa kolmantena pyöränä ovat pyörineet vasurit. Lopullinen syy oli kaupunginhallituspaikkojen jako. Saa nähdä mitä tästä seuraa, ainakin kokkarit ovat sitä mieltä ettei paluuta entiseen ole.

  • Artikkeli aseveliakselin ihmeellisistä vaiheista, vielä 2003 juntta näytti ikuiselta.

Ilonaihe on myös Tampereelle auennut nuorten rohkeiden teatterintekijöiden teatteri Siperia, jonka ensimmäinen näytelmä Kaikki se rakkaus joka sinulle kuuluu oli mainota ja raikasta teatteria. Tahtoo lisää!

maanantaina, lokakuuta 16, 2006

Lupaavan nuoren miehen erheet

Rahat voivat mennä vaikka pörssiromahduksessa, sivistystä tai elettyjä kokemuksia ei sen sijaan voi ottaa pois, lapsille parasta on yhteinen aika. Blaa blaa blaa.

Tulimme tutun perheen luota, saimme kyydin uudenkarhealla Volvo V70:lla, uusi auto tuoksui ihanalle ja tuplavaunut menivät sisään heittämällä. Auto oli Nokian liisaama. Tuli mieleen ne messujen nuoret IT-osaajat, ajavat varmaan kartanoautolla omaan kotiinsa.

Opettajat sun muut olivat sitä mieltä että pääsen vielä pitkälle. Olen 32 ja päässyt juuri perheineni opiskelija-asuntoon. Naapurin pojat alkoivat juuri soittaa teknoa, toivottavasti lapset eivät herää. Omistan suunnilleen sen mitä päälleni puen, siitä ei ole kauaa kun ruinasin vielä rahaa vanhemmiltani. Nyt ruinaan pankista.

Eihän tässä näin pitänyt käydä, minähän olin aina se lupaava nuorimies, jo lapsena. Koulut menivät hyvin, ällän paperit, valmistun maan vaikeimmin sisään päästävän monialayliopiston huippuyksiköstä. Olen tehnyt kokopäivätöitä viimeiset kuusi vuotta, vielä tällä hetkellä kahta työtä.

Minua on aina pyydetty edustamaan muita ja olen ollut puhumassa muiden puolesta: ala-asteen päätösjuhlassa, ylioppilasjuhlassa ja yliopiston avajaisissa, varusmiesten edustajana, akateemisissa vuosijuhlissa tai milloin missäkin. En tiedä vieläkään miksi, ehkä olin tehtävään sopiva, ehkä helpoimmin ylipuhuttavissa.

Ovat edelleen sitä mieltä että pääsen pitkälle, työni on niin hyvä ikkunapaikka, siellä pääsee niin hyvin verkostoitumaan. Kun kerran olen niin helvetin fiksu ja tunnen kaikki tyypit niin miten sitten vielä ihmettelen mihin mennä töihin tai mitä teen isona?

Olenkin alkanut miettiä missä meni vikaan. Olen älykäs, ulospäinsuuntautunut, jossain määrin myös kunnianhimoinen. Missä siis olen mokaillut? Muutama virheliike tulee mieleen.

  1. Valitsin opiskelualakseni humanistisen alan, joka ei johda tiettyyn ammattiin. Paljon sivistystä, heikko työmarkkina-asema. Olen tyyypillinen moniosaaja. Milloin olet nähnyt työhakemuksen, jossa haetaan moniosaajaa?
  2. Lähdin hoitamaan yhteisiä asioita. Silloin tuppaavat omat asiat jäämään kakkoseksi. Kolmannelta sektorilta olen oppinut että mitä jalompi aatteellinen päämäärä järjestöllä on, sitä kurjemmin kohdellaan omia työntekijöitä.
  3. Valitsin väärän puolueen. Idealismia ja lahjakkuutta Vihreissä on runsaasti, mutta ei etenemismahdollisuuksia. (vaihtoehtoja ei tietenkään ole, en näe sellaista vaihtoehtoa etten osallistuisi politiikkaan vihreänä)
  4. Olen tehnyt töitä joissa on ollut merkitystä, vastuuta, jopa mainetta, mutta ei rahaa.
Muiden asioita on tosiaa tullut hoidettua: koulutovereiden, varusmiesten, opiskelijoiden, tulevien sukupolvien, tamperelaisten, intialaisten köyhien. Nyt saa riittää! En vaadi pääsyä luovaan eliittiin, päästäkää edes alempaan keskiluokkaan!

sunnuntaina, lokakuuta 15, 2006

pelimiehiä ja lipunmyyjiä

Helsingin Sanomat, syntyneitä-palstalla tänään:
  • Sofia Helmi Ilona Suvanen, "Rakas pikku prinsessa ."
Päivän saldona oli puolisen tusinaa uutta siniveristä maahamme.
  • Tommi Oskari Joonatan Vahla. "Sinistä myssyä ja nuttua, talo täynnä äijäjuttua. Uusi isäntä tuli taloon."
Vahlan perheessä ei taideta pojille punaisia paitoja pueta. Mitähän Tommin isä tuumaisi jos pikkuisäntä toisi joku päivä poikaystävän näytille?
  • Jeskasen perhettä on siunattu 2.2.2001 lähtien neljällä lapsella (ei kaksosia): Juulilla, Jasmilla, Joosella ja Jeetulla. Tekstinä on leikkisästi: "Isin viisivuotissuunnitelman satoa". No, äidit harvemmin suunnittelevat pyöräyttävänsä neljää lasta viidessä vuodessa. Millähän kirjaimella seuraavan nimi alkaa?
  • Ilmo Alarik Ilvessalmi, "tomera poikamme"
  • Julus Juho Mikael "Ei tullut lipunmyyjää vaan Pelimies, pikku-ukko "Faabio".
Järvi-Keinonen perheessä olikin kolme lipunmyyjää jo ennestään, isosiskot Marine ja Natalie, sekä aiti Katri.
  • Kira Anni Alexandra, "pikkuinen, pehmoinen, sadun lapsi suloinen"
  • Aurora Ida Emilia Tammilehto "iloinen prinsessa"
  • Julia Sofia Pallamo, "herttainen neitimme".
  • Loisto Argos Otava Virolainen, "Hra. Vauva"
Näiden lapsosten kummeja helpottaa se, että lastenvaateliikkeissä on toinen puoli vaalensinisilleja ja toinen puoli vaalenpunaisille vaatteille. Maon Kiinassa oli univormussa vain
yhtä väriä, kyllä se on ihan toista nykyään!

tiistaina, lokakuuta 10, 2006

Humanoidi ICT-maailmassa

Kävin töiden jälkeen Tampere-talolla ICT-alan rekrytointitapahtumassa kuuntelemassa minkälaista osaamista ja työkokemusta ICT-alan yritykset odottavat opiskelijoilta ja vastavalmistuneilta. Valmistuminen on tutkintotodistusta vaille ja työsuhde loppusuoralla ja kun olen viime aikoina askarrellut tietoyhteiskunta-asioiden ja verkkotiedotuksen parissa niin pitäähän sitä tännekin päin vilkuilla.

Päätin että nyt mennään hyvällä asenteella, on kaksi lasta ja opiskeleva vaimo elätettävänä, ei mitään näsäviisastelua vaikka tulisi mitä innovaatioliturgiaa tai kompetenssiläppää. Ennakkoluulottomasti vaan, uloshengitys.

Korokkeella nimikylttien takana oli kuusi miestä, yleisönä kurjistuvaan työmarkkina-asemaansa havahtuneita yliopisto-opiskelijoita ja vastavalmistuneita. Neljä kuudesta ICT-miehestä oli minua nuorempia, heitä jännitti eivätkä he osanneet lausua englannikielisiä titteleitään. Puvut oli jätetty kotiin, vain yksi insinööri oli jättänyt ylimmän paidannapin kiinni. Ei se mitään, kyllä se pojat ihan hyvin menee. Ihan ihmisen kokoista toimintaahan tää bisneskin näyttäis olevan. Aika pitkälle ovat päässeet, ois pitänyt alkaa koodaamaan niin ois asunnot ja muut.

Hervantaan asettuneen kansainvälisen firman edustaja kertoi että nyt tarvitaa erityisesti hv- ja sympparipuolen ihmisiä. Just, no kuunnellaan nyt noi muut.

Mobiilipelifirman edustaja kertoi että he ovat kehittäneet pelin nimeltä Kill All Humans. Nyt tarvittaisiin laajenevaan organisaatioon "uutta verta". Samainen tekniikan ylioppilas neuvoi että vaikka koulussa olisi tylsiäkin kursseja niin nekin pitäisi tehdä. Koulussa oppisi, etenkin haastavilla kursseilla. Pasi perkele, mistä kolusta sä nyt puhut, täällä on vain yliopisto-opiskelijoita ja maistereita? Ei ruveta viisastelemaan kuitenkaan, uloshengitys.

Mikään firma ei ollut kiinnostunut tohtoreista. Ei ihme, eiväthän ne kiinnosta enää edes yliopistoa.

TietoEnatorin edustaja kertoi että heillä on töissä 16 000 jannua. Tieto-X:n edustaja kertoi että heillä on miesvahvuus 100. Nokialle otetaan mielellään
reippaita ja aktiivisia kavereita. Ei jumalauta, onks teillä porttikielto naisille vai haluutteko vain antaa sen vaikutelman? Eihän ne voi sössiä asiakastapaamisiaankaan tälleen.

Ja sitten onkin jo yleisökysymysten vuoro. Ei pysy mölyt mahassa. Siellä onkin jo käsi ylhäällä.

"Olen Jussi Nousiainen, vastavalmistunut sieltä ja sieltä. Kiitos kiinnostavista alustuksistanne. Teitä on siinä kuusi miestä. Kuulimme että TietoEnatorilla on töissä 16 000 jannua ja Tieto-X:llä on sadan miesvahvuus. Yleisöstä suurin osa on naisia, kannattaako teidän mielestänne heidän hakeutua ICT-alalle?" Siinä meni sitten se pärstäkerroin, kyllä kannatti raahata ne hyvät kengät.

"Siis ilman muuta kannattaa, mielellään mäkin niitä siellä toimistolla enemmän katselisin."
Just. Sekaan vaan, vaikkei seisoiskaan.

sunnuntaina, lokakuuta 08, 2006

La familia unida jamás será vencida

Kyllä se on kauheata katsottavaa kun muut ihmiset kuin me* itse eivät osaa kasvattaa lapsiaan. Uhmaikäiset pompottavat häpeästä kyyristeleviä vanhempiaan, isoja kölvejä vaimennetaan tutilla (eng. pacifier) keskellä kirkasta päivää ja imeväisikäisille työnnetään karkkia suuhun. Juuri ja juuri sitä pystyy olemaan menemättä kertomaan miten teidänkin pitäisi lapsianne kasvattaa. Parempi niin, sillä mikään ei ole varmempi tapa tuhota välinsä toiseen ihmiseen. Tällä foorumilla kukaan ei voi kuitenkaan estää minua jakamasta lastenkasvatusohjeita:

Ei taistelua ilman yhteistä rintamaa

"Ei synny rakkautta ilman oikeutta, ei synny oikeutta ilman taistelua, ei taistelua ilman yhteistä rintamaa." Lasten kanssa eläminen on paitsi hauskaa, myös taistelua, tahtojen taistelua. Jos vanhemmat sen häviävät, häviävät kaikki. Lapsi on anarkistinen ja elinvoimainen pieni termitti, jonka lajityypilliseen käytökseen kuuluu hakea rajoja ja yrittää kaataa niitä. Aikuinen sen sijaan on läpikäynyt sosialisaation ja tyytyy hänelle asetettuun karsinaan.

Pärjätäkseen on vanhempien pidettävä yhtä. Jos rintamassa on särö, löytää lapsi sen vääjäämättömällä tarmolla ja varmuudella ja silloin on kaikki menetetty. Fiksut vanhemmat eivät ole lasten nähden eri mieltä kasvatusperiaatteista tai säännöistä, tai kyseenalaista julkisesti toisen vanhemman sanomisia. Jos ei ole yhteistä rintamaa, taistelu on lyhyt ja tappiollinen, ei synny oikeutta eikä rakkautta. On vain loputon määrä lahjontaa, kiristystä ja epävarmuutta.

Useimmat aikuiset ymmärtävät, miksi sohviin ei saa piirtää tai miksi yöllä pitää nukkua. Ei ole mieluisa tehtävä olla ensimmäisenä asettamassa lapselle tällaisia ikäviä rajoituksia, koska silloin joutuu kohtaamaan lapsen pettymyksen. Pettynyt lapsi ei ole mukava, syntyy meteliä ja hässäkkää joka pitäisi ottaa vastaan lehmänhermoisena ja turvallisena, myös julkisella paikalla arvioivien katseiden paineessa. Hässäkkä ei ole kivaa ja osa vanhemmista onkin keksinyt ulkoistaa sen viranomaisille, lastentarhan tädeille ja opettajille, viime kädessä vankeihoitoviranomaisille. Tätä ulkoistamista jotkut kutsuvat myös vapaaksi kasvatukseksi.

Kaikki aika on laatuaikaa

Usein kuulee että joku haluaa antaa lapselleen vain kaikkein parasta, niin minäkin. Uskon että parasta mitä lapselle voi antaa on aika. Joku roti tässäkin on, jos vanhemmalla ei ole yhtään aikaa itselleen, ei hän ole hyvää seuraa kenellekään.

En usko että lapset olisivat koskaan keksineet laatuajan käsitettä. Lapselle kaikki aika vanhempien kanssa on laatuaikaa, sekin kun riidellään. Aikuisten puheessa laatuajalla tarkoitetaan yleensä ylimääräisten virikkeiden ja pienten lahjusten ryydittämää yhdessäoloa, jonka tarkoitus on korvata viettämättä jäänyttä "tavallista" aikaa.

Lapsi huomaa kaiken

Äitini osuvimpia lohkaisuja on että lapsi elää perheen alitajuntaa. Sitä saattaa ajatella että lapset ovat pieniä ja hupsuja, helposti höynäytettäviä. Mikään ei ole kauempana totuudesta. Lapsi huomaa milloin hänelle valehdellaan. Lapselle valehteleminen hankalasta tilanteesta selvitäkseen on kätevää kuin housuun kuseminen talvella. Jos kaikki ei ole OK ja väittää muuta, lapsi ei sano mitään mutta tajuaa ristiriidan kristallinkirkkaasti.

Lapsi myös muistaa kaiken, kuukausia sitten päästetty kirosana tulee bumerangina lapsen suusta kun sopiva tilanne aukeaa. Päiväkodissa kolmevuotias esikoinen muistaa luetella muille lapsille ja tädeille, mitä isi otti evääksi Pendolinoon ja oliko isin termarikahvissa maitoa. En halua ajatella mitä kaikkea muuta hän kertoo.

Pitää nyt sitten vielä korostaa että enimmäkseen lasten kanssa on lutuista ja ihanaa, tämä oli pohdintaa pahimman varalle. Nykyään on sitäpaitsi netissä käypiä manuaaleja lasten kanssa selviämiseksi, enää puuttuvat vain nimilaput synnytyslaitoksella.

*Lapsiperheellinen ei juuri käytä yksikön ensimmäistä persoonapronominia. Kun on tarpeeksi naimisissa ja lp, ei ole enää mun kavereita, on vain meidän kavereita. Mun harrastukset on joko meidän harrastuksia tai ei harrastuksia ollenkaan - toisin sanoen meidän elämä.

tiistaina, lokakuuta 03, 2006

Sota salamaniskuja vastaan?

Yhdysvalloissa ja eritysti presidentti George W. Bushilla on tuntunut olevan vuosien ajan vain yksi pääpuheenaihe: sota terrorismia vastaan. Yhdysvaltojen keskushallinnon mukaan viime vuonna terrorismin uhrina kuoli yhteensä 56 Yhdysvaltain kansalaista. Todennäköisempää oli kuolla esimerkiksi salamaniskuun (67 kuolonuhria). Yhdysvallat sotii eri puolilla maailmaa tehdäkseen maailmasta turvallisen paikan. Se on melko kallista, pelkästään Irakin sota maksaa arviolta 4,5 miljardia taalaa kuukaudessa.

Vaikka maa on kollektiivisen terroristihysterian vallassa, on pahin uhka yhdysvaltalaiselle kuitenkin toinen yhdysvaltalainen.

Yhdysvaltojen liikenteessä kuoli viime vuonna 43 443 ihmistä, enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Tämä ei ole herättänyt kovin kummoista yhteiskunnallista keskustelua, kukaan ei ole vaatimassa sotaa kaahareita vastaan.

Yhdysvaltain oikeusministeriön mukaan ampuma-aseuhrien määrä nousi lähes 50 prosentilla viime vuonna 477 000:een. Omien kansalaisten tulittamia uhreja oli USA:ssa enemmän Espoossa ja Tampereella on asukkaita yhteensä.

New York Timesin mukaan George W. Bushin hallitus ja republikaanien johtama kongressi eivät ole suostuneet uusimaan kymmenen vuotta voimassa ollutta, vuonna 2004 päättynyttä kieltoa myydä rynnäkkökivääreitä tavallisille kansalaisille. Rynnäkkökiväärin osto-oikeus alkaa olla niitä harvoja kansalaisoikeuksia, joihin ei ole viime aikoina kajottu terrorisodan nimissä. Yhdysvaltain kouluissa on sattunut viikon sisään kolme kuolettavaa ampumavälikotausta, joista viimeisimmässä kuoli viisi koulutyttöä. Viime kouluvuoden saldo ampumavälikohtauksista oli 85. Minkäänlaista laajaa keskustelua ampuma-aseiden hallussapidosta ei Yhdysvalloissa ole kuitenkaan käynnistynyt.

torstaina, syyskuuta 28, 2006

Kiitos Freddie ja Wolfgang!

Haluan kiittää kahta musiikin suurmiestä, Freddie Mercurya ja Wolfgang Amadeus Mozartia, koska maailma ilman heitä olisi paljon ankeampi paikka.

Mozartia kuunnellessa tuntuu siltä kuin kaikessa olisi järkeä, ylitsepääsemättömät ongelmat kutistuvat ja rauha ja toiveikkuus valtaavat mielen. En ole uskonnollinen ihminen mutta Mozartin musiikki saa uskomaan hänen aikalaisiaan: että on Jumala joka valitsi välikappaleekseen tämän pienikokoisen pieruhuumorin ja uhkapelien ystävän. Tuloksena oli ylimaallisen kaunista, iloa ja helppoutta pursuavaa musiikkia.

Telkusta tuli samana iltana kaksi konserttia: Queen vuodelta 1986 ja aikamme kovimmaksi stadionviihdyttäjäksi mainostettu Robbie Williams livenä. Robbie on komea, Freddie enintään persoonallinen, Robbiella on hyvät hampaat, Freddie oli kasvattanut viikset purukalustonsa peitoksi. Robbiella on huima audiovisuaalinen show, Freddiellä oli värivalot, Robbiella tyylikkäät vaatteet, Freddiellä mattinykäsfarkut. Sen enempää vertailua ei ole reilua tehdä, koska Freddie oli maailman kovin rock-laulaja, jonka oli helppoa täyttää valtavat stadionit äänellään, egollaan ja karismallaan.

Live Aid -konsertin aikaan Queen oli jo pois muodista, mutta kun Freddie avasi äänensä täydellä Wembleyllä, totesivat muut tähdet backstage-alueella että jaaha, siinä meni show, kuka joutuu seuraavaksi. Henry Rollins totesi osuvasti että jos Nürnbergin puoluepäivillä olisi ollut bändi niin se olisi näyttänyt tuolta. Paitsi että Freddie oli huima showmies, teki hän myös kuolematonta musaa. On tietenkin sääli ettei Freddie tullut kunnolla kaapista ja Night at the Operan hullunrohkeus muuttui vähitellen takuuvarmaksi stadionrockiksi.

Joka tapauksessa, suosittelen jokaiselle työhaastatteluun menijälle psyykkaukseksi pientä annosta Freddie Mercurya, because darlings, We are the Champions!

tiistaina, syyskuuta 26, 2006

BigBrother-kokemus

Ei ole helppoa suomalaisilla tosiTV:n tekijöillä. Amerikan asukkaat halailevat, kiljuvat, riitelevät ja ilmeilevät naamallaan ihan luonnostaan. Siihen päälle vielä machompi kulttuuri, uskontojen kirjo ja rotujen väliset ristiriidat niin johan on viihdepotpuri valmiina. Sen sijaan meikäläisille kisaajille pitää antaa joko todella paljon viinaa tai sähköshokkeja ennen kuin alkaa syntyä mitään katsomisen arvoista. Suomen Robinsonin tuottajien riipaisevasta epätoivosta kertoi jakso, jossa kilpailijat suljettiin auringon paahteeseen bambuhäkkeihin ilman ruokaa. Nälkä ja piina vain jatkuivat, mutta suomalaiset kilpaveikot ja -siskot juttelivat lähinnä säästä ja lottovoitosta.

Pohjanmaalaiset kaverukset ovat onnistuneet tekemään hittituotteen itsensä satuttamisesta. Pidin duudsoneita pelkästään yksinkertaisina kavereina ennen kuin kuulin heidän haastattelunsa radiosta. Duudsonit osoittautuivat kivenkoviksi ja päämäärätietoisiksi liikemiehiksi promootio- ja oheistuotesuunnitemineen. Bisnespuheen väliin pojat muistivat aina välillä piereskellä ja uhata toimituksen särkemisellä. Katsoin uteliaisuuttani että millä sitä suomikuvaa tällä kertaa kirkastetaan Amerikan kaapelikanavilla. Ei se paljoa naurattanut kun kaverit ovat oikeasti vammauttaneet itsensä aivan surkeaan kuntoon. Väkinäistä naurua vääntäen poijaat heittivät tikkaa lihavan kaverin mahaan ja nukkuva komiampi kaveri herätettiin lyömällä pesismailalla kiveksiin. Selittäkää joku mikä ero sillä on pahoinpitelyn kanssa? Silmäkulma kostui myötähäpeästä siinä vaiheessa kun tuotantoyhtiön pakusta ilmestyi duudsonien farmille palkattuja isotissisiä mimmejä lehmäbikineissään väkinäisesti kirmailemaan.

SubTV:n hittisarjassa kilpailijat suljetaan pehmustettuihin huoneisiin ja juotetaan känniin. Näin on saatu sadoista tunneista saatu seulottua joitain ikimuistoisia televisioviihteen hetkiä, kuten se että Perttu sanoi "coconuts, bananas", muistattehan. Nyt sitten saatiin säpinää kun kilpailija Mika riisui sammuneen Sorellan housut ja alkoi kähmiä tätä. Touhulle on ihan nimikin, seksuaalinen hyväksikäyttö, jota nyt esitutkinnassa tutkitaan. Nimestä viis, katsojaluvut ainakin ovat nousussa. SubTV:n mediatiedoissa riemuitaan syksyn suosiosta: Viikkotavoittavuus 15-34-vuotiaissa nousi 64 prosenttiin ja kaupallinen katseluosuus prime timessa oli 21,1, prosenttia. "Big Brotherin kiinnostavuudesta kertoo myös ohjelman katsojaprofiili, joka ei suinkaan rajoitu pelkästään nuoriin."

Katsojien toverituomioistuin on jo julistanut seksuaalirikosten vakiotuomion: Sorella on Suomen vihatuin nainen ja syyllinen koko hässäkkään. Hänen on varmasti mukava palata siviilityöhönsä luokanopettajaksi.

Tutkija Mikko Hautakangas sanoo SubTV:n kotisivuilla että "BB tarjoaa katsojalle mahdollisuuden kokea olevansa mukana, kun Big Brother -kokemus syntyy." Suomen nuorison puolesta, kiitos SubTV tästä mahdollisuudesta!





maanantaina, syyskuuta 11, 2006

Hoippumista ja tinkaamista

Viime aikoina on virta ollut tosi vähissä. Polvi alkaa toimia suht normaalisti mutta olen viettänyt ensimmäistä kertaa elämässäni kaksi kuukautta ilman kunnon liikuntaa. En halua kokeilla tätä enää koskaan, it makes Jussi a very dull boy. Siihen samaan läjään kaksi työtä, reipas univelka ja muutto niin alkaa olla puheaika lopussa. Työhuoneessa lentää irtaimisto ja kotona uhmaikäinen esikoinen ei saa osakseen kaikkea ansaitsemaansa kärsivällisyyttä. Onneksi tunnistan sentään oireet ja yöuntakin on paremmin tiedossa.

Muutto on viikon päästä, minulla on viisi päivää ja yötä aikaa pakata kämppä laatikoihin. Kävimme vaimoni kanssa myymässä lasten vaatteita ja kaiken maailman krääsää kirpputorilla. Kirppistely oli antoisaa mutta aika rankkaa hommaa. Kiitos faijan autolainan, pääsimme eroon isosta läjästä tavaraa ja rahaakin tuli odotuksia paremmin. Kirpparimeininki on oma maailmansa, muutaman asian opin siitä touhusta:
  • Kovat tekijät ja jälleenmyyjät tulevat jo ennen avaamisaikaa, iltapäivällä ovat liikkeellä enää turistit, kuten minä. Tavaroitamme kiskottiin kuormasta jo ennen kuin saimme pöytää kasaan, parhaat kamat ostettiin heti kättelyssä. Siellä ne varmaan ovat huutonetissä.
  • Vimpaimet käyvät kaupaksi. Suomi on täynnä Reinoja jotka kuvittelevat osaavansa (ehkä todella osaavat) korjata mitä tahansa. Rikkinäisyys ei ole syy olla myymättä elektroniikkaa. Vaatteita sen sijaan on jokseenkin turha yrittää myydä.
  • Maahanmuuttajien ja suomalaisten tinkimiskulttuurit ovat tyystin erilaiset. Suomalaiset tinkivät lähinnä muodon vuoksi, etelän ihmisille kaupantekotapahtuma on osa hupia. Lähi-idästä kotoisin oleva isä yritti tinkiä naama välinpitämättömillä peruslukemilla, vaikka hänen poikansa jo hihkui ja halasi myymäämme karmeaa ääntä pitävää lelua.
  • Ylöspano on puoli voittoa. Pöydän pitää olla siisti ja etusijalla joitain kiinnostavia sisäänheittotuotteita, jotka kertovat ettei täällä myydä mitään koirankusemaa sälää.
  • Alan ihmiset katsovat ensin myyjää ja sitten vasta pöytää. Tavaroistaan eroon hankkiutuvan nuoren parin epätoivo haistetaan korttelin päähän. Hyvä niin.
No nyt takaisin pakkaamaan...

lauantaina, elokuuta 19, 2006

Olemme kasvaneet erilleen

Tänään on kauan odotettu päivä, valioliigakausi 2006-2007 alkaa muutaman tunnin päästä. Iloa himmentää se, että minä ja Chelsea olemme kasvaneet erillemme. Kymmenisen vuotta kestänyt intohimoinen suhde hiipui samalla tavalla kuin useimmat parisuhteet tutkimusten mukaan hiipuvat: maailmankatsomusten eroavaisuuteen ja puhumisen vähyyteen.

Ihastuin sinä keväänä kun kirjoitin ylioppilaaksi. Sittemmin maajoukkueeseen uuden pelityylin ja noitatohtorin tuonut Glenn Hoddle tuli valmentajaksi ja perässä seurasi liuta suosikkipelaajiani: Ruud Gullit, Gianfranco Zola ja Gianluca Vialli. Legendaarisen Gullitin olin nähnyt poikasena Helsingin olympiastadionilla, jolla hän lipui ylväästi ja kevyesti ohi Suomen puolustuksen. Minikokoinen Zola näytti britelle ennenäkemättömiä kikkoja, joita hän oli oppinut Napolissa mestari Maradonalta. Vialli ja Fabrizio Ravanelli hyökkäsivät Juventuksessa tehokkaana, mutta erikoisen kärkiparina; toinen oli kalju ja toinen harmaantunut.
Viallia ja minua yhdistävät myös historianopiskelu yliopistossa. Zola ja kumppanit tarjosivat ikimuistoisia hetkiä pelikentällä, niitä en unohda koskaan.

Chelsea ja minä olemme molemmat muuttuneet kymmenen vuoden aikana, sanoisin että Chelsea enemmän kuin minä. Minä urauduin entistä enemmän maailmanparannukseen kun Chelsea tapasi uusia ihmisiä ja antoi periksi rahan ja makean elämän houkutuksille. Olen katkera venäläiselle miljardöörille Roman Abramovichille ja kosmopoliitti Mourinholle, joita syytän lopullisesta erilleen kasvamisestamme. Chelsea tarjosi minulle parasta mitä rahalla voi saada: Desaillyn, Crespon, Colen, Drogban ja lopulta mestaruuden, mutta fiilis oli mennyt. Edes mestaruus ei enää tuntunut miltään.

Vaikka en usko että enää Englannista löydän Sitä Oikeaa, on kauden alku silti mahtavaa. Ja onhan minulla ikuisesti Azzurri!

keskiviikkona, elokuuta 16, 2006

Elämäni kirjana

En tohdi kieltäytyä meemihaasteesta kun kerran pomokin haastoi:

1. Kirja joka muutti elämääni.
Luin Richard Bachin kirjan Illusions sopivan ikäisenä ja sopivassa elämäntilanteessa. Nyt jo aavistuksen kornin tuntuisen kirjan onnenkeksimäiset elämänviisaudet palauttivat lukion, työttömyyden ja yleisen ankeuden aallonpohjassa uskon siihen että kaikki on vielä omissa käsissäni.

2. Kirja jonka olen lukenut useammin kuin kerran.
Tarun Sormusten Herrasta olen lukenut ja kuunnellut äänikirjana sen verran monta kertaa, että aina kun aloittaa alusta, tuntuu kuin tulisi kotiin tai lämpimään syliin pitkältä matkalta. Kirjan henkilöt, maat ja käänteet ovat niin tuttuja että kirjaa voi lukea aina eri näkökulmasta. Kun joku asia kolahtaa tarpeeksi kovaa ja tarpeeksi nuorena, on se loppuiäksi ikuisen rakkauden kohde ja kritiikin ulottumattomissa. Minulle tällaisia asioita ovat mm. Sormusten Herra, jalkapallo ja sairaan nopea tiluttaminen kitaralla (viimeksi mainittuun eivät omat taidot ihan riitä). Luin eepoksen ensimmäisen kerran 11-vuotiaana ja se oli menoa saman tien.

3. Kirja jonka tahtoisin mukaan autiolle saarelle.
No sen Sormusten Herran jos ottaisi niin olisi kotonaan siellä saarellakin.

4. Kirja joka teki sinut hilpeäksi, kevytmieliseksi, huikentelevaiseksi.
Fanittamani Mikko Rimmisen Pussikaljaromaania lukiessa tulivat mieleen kaikki huolettoman varhaisaikuisuuden kullanhohtoiset miesiltamat kaljoitteluineen, biljardeineen ja jammailuineen. Rimmisen anarkistisen rikas kielikylpy on myös sen verran riemukasta että hihittelin ääneen ja tyrskin riemusta.

5. Kirja joka sai sinut sortumaan nyyhkytyksiin?
Astrid Lindgrenin lastenkirjat ovat takuuvarmoja itkettäjiä, niitä luetaan meillä muutaman vuoden päästä. Reidar Palmgrenin Jalat edellä oli todella vakuuttava ja myös järkyttävä. Sitä lukiessa tulivat vedet silmiin kun päähenkilön maailma alkoi hajota pojan jäätyä auton alle.

6. Kirja jonka toivoisit kirjoitetuksi?
En tiedä onko jo kirjoittettu mutta ainakin toivon saavani lukea veljeni lorukirjaa lapsilleni. Odotan myös innolla Jarkon romaania.

7. Kirja jota et toivoisi kirjoitetun?
Improvised Explosives: How to Make Your Own.

8. Kirja jota parhaillaan luet?
Lainasin Johannalta Osku Pajamäen kirjan Ahne Sukupolvi.
Nuori vihainen mies on hieno asia mutta keski-ikäistyvä vihainen demarimies on vielä hienompi! Sain yhdistettyä opiskelun ja huvin kun tutkintoni viimeisen kohdan vastaanottaja suostui hankalan invalidi-ikiopiskelijan pyynnöstä hyväksymään esseekirjoiksi Oskun kirjan ja Juha Siltalan Työelämän huononemisen lyhyen historian. Olen vääntänyt viikon sisään kolme esseetä, nuo kaksi vielä ja olen maisteri!

9. Kirja jonka aiot lukea?
No se Täällä pohjantähden alla on hienona laitoksena hyllyssä odottamassa valmistumisen jälkeistä tilaa, jolloin voi hyvällä omallatunnolla lukea ihan mitä vaan. Se siintää silmissäni kuin satama mereltä.

Kylläpä tuli miesvottoinen tästä listasta...

sunnuntaina, elokuuta 13, 2006

Puola on paska maa

Aamulla ikkunaa avatessa tuli ikävä Intiaan. Helsingissä on venäläisten pensaspalojen vuoksi haissut jo jonkun aikaa Intialle. Sama tuoksahdus tuli lukemattomista pikku kamiinoista, joissa köyhät kaupunkilaiset polttivat puuta ja kuivunutta lehmänlantaa lämmittääkseen asuntonsa ja paistaakseen ruokansa.

Idästä päin on tunkkaista haisua tullut nenään muutenkin. Olen aina sympannut puolalaisia, kaunista jalosukuista kansaa joka ensin joutui venäläisten ja saksalaisten jyräämäksi ja sittemmin b-luokan eurokansaksi. Viime aikoina puolalaiset ovat israelilaisten tavoin näyttäneet etteivät kohtalon kolhut jalosta luonnetta.

Jos suomalaisilla on suomettumisen ajasta yhtä sun toista selvittämättä stasilistoineen, on puolalaisilla paljon isompi sontaläjä mattonsa alla. On selvinnyt että huomattava määrä puolalaisia pappeja toimi kommunismivallan aikana yhteistyössä maan turvallisuuspalvelun kanssa. Puolassa on kommunistivallan aikaiset salaiset kansiot jätetty avaamatta poliittisista syistä, eikä vaikutusvaltainen katolinen kirkkokaan halua asioita tongittavan.

Mikä helvetti niitä slaaveja oikein vaivaa? Europarlamentin päätöslauselmassa todetaan mm. että parlamentti on hyvin huolestunut rasistisen, muukalaisvihamielisen, antisemitistisen sekä homofobisen suvaitsemattomuuden yleisestä lisääntymisestä Puolassa. Se että totalitarismiin luisuvassa venäjänmaassa antisemitismi rehottaa ja seksuaalivähemmistöjä hakataan, ei suuresti ihmetytä, mutta puolalaiset huseeraavat sentään EU:n jäseninä. Maan uusi presidentti Lech Kaczynski haluaa kuolemanrangaistuksen takaisin, avoimen juutalaisvastaiset puolueet ovat päässeet hallitukseen, uusfasistista propagandaa saa maassa levittää varsin avoimesti ja uusi pääministeri Jaroslaw Kaczynski (Lechin kaksoisveli) suunnittelee abortin kieltämistä.

Pappien osuus näissä touhuissa tuntuu erityisen irvokkaalta. Venäjällä ortodoksipapit ovat huseeranneet aktiivisesti väkivaltaisessa ja homovastaisessa uusnatsien kulkueessa. Erityisesti köyhässä Itä-Puolassa korkein uskonnollinen auktoriteetti tällä hetkellä on katolinen pappi Tadeusz Rydzyk. Hän johtaa Totuuden Valo -säätiönsä kautta mediakonsernia, johon kuuluvat Radio Maryja, televisioasema Trwam ja lehti Nasz Dziennik. Rydzyk kertoo miljoonille kuuntelijoilleen muun muassa maahan soluttautuneiden juutalaisten salaliitosta ja homouden turmiollisuudesta. Rydzykin tiedotusvälineet tukivat tietenkin Kaczynskin veljesten puoluetta vaalivoittoon.

Ei tarvitse ihmetellä tutkimuksia, joiden mukaan enemmistö puolalaista nuorista suunnittelee ulkomaille muuttamista.

perjantaina, elokuuta 11, 2006

Polvi pakettiin ja Tampereelle

Pallon kanssa kikkailu osoittautui sen verran turmiolliseksi että jouduin polvileikkaukseen. Toivuttuani nukutuksesta lehahti ortopedi kysymään haluanko hyvät vai huonot uutiset ensin. En saanut siihen mitään järkevää vastattua joten ortopedi aloitti hyvistä uutisista: sivuside oli sen verran ehjä ettei sitä ollut pitänyt korjailla. Huono uutinen oli se, että ulompi polvikierukka (kuvassa se c:n muotoinen sininen kapine) oli halki ja poikki sen verran pahasti että se oli pitänyt poistaa melkein kokonaan. Nielaisin tyhjää ortopedin kertoessa että jalkapallopelit on nyt sitten pelattu. Lenkkeily meni samalla kiellettyjen harrastusten listalle, onneksi jäljellä on vielä hyviä vaihtoehtoja: pyöräilyä, rullaluistelua, kuntosalia, hiihtoa, joogaa, jumppia, tanssimista tai vaikka pilatesta. Mikään liikunnan ilo ei kuitenkaan vastaa onnistuneen harhautuksen tai vapauttavan syötön tuomaa riemun tunnetta. Pelkkä pomppivan pallon ääni ikkunasta vetää mielen haikeaksi.

Isompi muutos on se, että olemme muuttamassa Tampereelle. Sari päätti koulutustaan täydentääkseen vielä lukea finanssihallinnon pääsykokeisiin. Vaimoni on ihmenainen, sillä lasten päiväunien aikaan ja iltamyöhään lukemalla hän pääsi sisään kärkipään pisteillä. Opinto-oikeuden, asunnon ja päivähoitopaikan saamisessa on ollut monia mutkia ja hankaluuksia mutta kun Tampereelle lähtö alkoi tuntua oikealta niin päätimme vain selvitä niistä. Tampereen karttaa katsoessani huomasin että olin nohtanut kuinka pieni, melkein hobittimainen Tampereen keskusta onkaan. Kaverit ja paikat ovat kävelymatkan päässä, rakkaan velimiehen koti mäennyppylän ja polun takana. Lähiaikoina liityn pendolinossa läppäreitään näpelöivien työmatkalaisten hillittyyn seuraan.

torstaina, elokuuta 03, 2006

Elämän ihastuttavimmat ihmiset

Jaa miten on kesä mennyt? No ei ihan entisissä merkeissä. Toinen kesä peräkkäin kun en osallistu mihinkään jalkapallosarjaan. Ei, terassilla en ole vielä ehtinyt käymään kertaakaan. Ulkomailla ei oikein voi lähteä kun lapset on siinä iässä, eikä rahaakaan ole. Rullaluistelemassa kävin yhden kerran. Punttisalilla - ei ole tullut käytyä loman aikana.

Piti käydä uimastadikalla, rullaluistelemassa Tuusulanjärven ympäri, terassilla ja jollain keikallakin... hei, keikalla olen sentään käynyt Tammerfesteillä! Ei tämä ole niinkään valitusta vaan toteamusta. Päivät menevät niin humahtamalla että illalla puoli yhdeksältä lasten mentyä nukkumaan sitä istuu sohvaan ja hengähtää syvään. Silloin kun kerroimme että meille tulee lapsi, huokaisivat lapsiperheelliset tukahtuneesti: "Nauttikaa toisistanne, menkää vaikka leffaan kun vielä voitte." Kuuntelin ylidramaattisen kuuloista neuvoa tuolloin epäuskoinen hymy naamallani. Nyt ymmärrän.

Mahtavassa leffassa Lost in Translation Bill Murrayn esittämä elähtänyt näyttelijä kertoo Scarlett Johanssonin esittämälle nuorelle naiselle lapsista:

-Esikoisen syntymä on elämän pelottavin päivä.
-Kukaan ei ikinä kerro siitä.
-Elämä sellaisena kuin sen tunsi, on ohi. Lopullisesti. Mutta lapset oppivat kävelemään ja puhumaan - ja niiden kanssa haluaa olla. Huomaat että lapsesi osoittautuvat elämäsi ihastuttavimmiksi ihmisiksi.

Ipanoiden kanssa olo on tunteiden vuoristorataa. Pienten pirulaisuus on välillä sitä luokkaa että olen miettinyt vakavasti perisynnin mahdollisuutta. Seuraavassa hetkessä on ihan pähkinöinä ihastuksesta ja ylpeydestä. Parhaiten koko asian on kiteyttänyt veljeni kappaleessaan Parasta aikaa, tuossa pari pätkää loistavasta biisistä:

(...)
ei varmaan uutta lasta vaik se tuliskin itsestään
perheen kulissit ne kestää vaik jo pupillit verestää
eiköhän koita ajat jolloin loppuu voimavarat
lisäksi kärsii tyttörukat ja poikaparat

vähän unta yössä nään, levättyä ei saa työssäkään
baari - onkse jotain syötävää?
yökerhoisäntänä syntymästä pitäen
senkin ainoo asiakas on alaikäinen
(...)
katson pikkuista tyyppiä, itkuista nyyttiä
ilon kyyneleitä en muista silmistä pyyhkiä
se on ikioma muttei todellakaan omaisuutta
joka päivä kertoo ihmisyydestä salaa jotain uutta
(...)

Ai miten kesä on mennyt? Olen lähinnä hengaillut elämäni ihastuttavimpien ihmisten kanssa. Paljon parempi.

keskiviikkona, heinäkuuta 26, 2006

Kiepon muistolle

Järkytyin kun Hesarissa kerrottiin kiepon kuolleen sukupuuttoon. Kieppo alkoi pesiä Suomessa 1970-luvun alussa, se kehittyi maatiaisversioksi ulkomaisesta roll-on-deodorantista. Kielitoimiston mukaan yhtään kieppoa ei ole Suomessa tavattu niin pitkään aikaan että se on virallisesti poistettu Kielitoimiston sanakirjan seuraavasta versiosta. Kieppo parka, se taisi olla melko elinkelvoton jo alusta pitäen, ja lopulta urbanisoituminen ja uudislajikkeiden pesiytyminen veivät siltä lopunkin elintilan.

Joku voi sanoa että kieppo sinne tai tänne, mitä sitten? Tänään kieppo, mutta mitä seuraavaksi? Milloin olet viimeksi bongannut esimerkiksi virkaheiton tai salavuoteuden?

Näinä salarakkaiden aikoina salavuoteus on erinomaisen naseva ilmaus kuvaamaan paitsi naimattomien sukupuoliyhteyttä, myös koko sitä edeltäviä vaivihkaisia kosintamenoja ja suhmurointeja. Miten svengaavaa lakitekstiä sitä 1700-luvulla vielä kirjoitettiin: "Jos naimatoin mies salawuoteutta pitä naimattoman waimoihmisen canssa; maxacon mies sackoa kymmenen talaria ja waimo wijsi."

Suomeen on pesiytynyt vastenmielisiä uusia tulokkaita, jotka eivät suomen luontoon kuulu. Eräitä vastenmielisimpiä ovat ongelmatiikka, substanssi ja eskaloituminen. Ongelmatiikka kuulostaa korvissani suunnilleen samalta kuin lasin raapiminen teräksellä. Myöskään substanssin hokijaan minun on vaikea suhtautua ilman syvää ennakkoluuloisuutta, ellei ole kyse metafysiikasta. Uutisissa oli pari viikkoa takaperin joku kappari kommentoimassa Israelin ja Hizbollahin rähinöintiä. En ehtinyt laskemaan, mutta asiat eskaloituivat (kärjistyivät) muutaman minuutin haastattelussa toistakymmentä kertaa. Olisin kihissyt raivosta ellei koko haastattelu olisi muistuttanut Tabun sketsiä.

Siinä missä virkaheiton ja salavuoteuden kaltaiset sympaattiset maatiaislajit pitäisi elvyttää, olisi suomen luontoon kuulumattomat, villiintyneet tulokaat kitkettävä ympäristöstämme säälimättä. Ongelmatiikan, substanssin tai eskaloitumisen viljelemiseen syyllistyneet pitäisi saada vastuuseen teoistaan, vähimmäisrangaistuksena syvä paheksunta.

torstaina, heinäkuuta 20, 2006

Politiiikkaa jazzikansalle

Puoluejohtajat juubailivat jazzikansalle Porissa leppoisaa kesäpolitiikkaa. Kovia avauksia tai vaaliteemoja ei pahemmin kuultu. Ei se mitään, PK-sektori paljastaa ensi puolueiden vaaliteemat seuraavissa eduskuntavaaleissa:

Kokoomus esiintyy ympäristöystävällisenä työväenpuolueena. Mennään hanakasti sekä oikeistodemareiden että vihreiden kalavesille. Viherpesun ytimenä on "kaikki mitä vihreilläkin ja ydinvoimala kaupan päälle". Kampanja tulee olemaan pätevin ja tulostakin tulee myös. Kokoomus menetti valta-asemansa Niinistön aikana eläkeläisäänestäjien karkaamiseen demarileiriin. Mitenkähän siloinen Jyrki-Boy vakuuttaa uudestaan mahtavat seniorit?

Kepulla on hätä kädessä kun kokoomus hengittää niskaan gallupeissa ja kenttä vaatii kovia toimia. Tulemme näkemään kovia heittoja ja viime hetken änkyröintiä tyyliin "Muut puolueet aikovat pakkoliittää kotipitäjäsi, vain Kepu voi pelastaa." Kepun on pakko ottaa kovat keinot käyttöön, vaikka hallitusmahdollisuuksienkin uhalla. Vanha kepulikonsti on puhua virallisesti yhtä ja kylillä toista. Matti yrittää hoitaa valtionhoitajapuolen ja Mauri sekä uusi puoluesihteeri Iso-K puuhaavat pahoina poliiseina.

Eero Heinäluoma on varovainen mies ja SDP on taas kerran "varma valinta". Sama juliste, slogan ja ajatusmaailma: maailma on valmis, SDP on sen rakentanut, vastustetaan maailman muuttumista ja saavutettujen etujen menettämistä, housut kintussa ja laput silmillä status quon puolesta. SDP on vahva eläkeläisten puolue ja siinä ei ruveta hötkyilemään. Pääviestinä sinänsä toimiva ja Eerolle sopiva pelottelu hyvinvointipalvelujen yksityistämisestä ja alasajosta: "Ne muut aikovat yksityistää vanhainkodit, vain demariin voit luottaa."

Krisuilla olisi paljon toimintatilaa arvokonservatiivien parissa kun Kepu on kaupunkien valloituksessaan lipsunut koti, uskonto ja isänmaa -linjaltaan. Punamultahallituksen esityksissä mm. hedelmöityshoidoista on ollut raamattuvyöhykkeen tukijoukoille ehkä liikaakin nieltävää. Tähän saumaan krisujen kannattaisi iskeä.

Vihreillä on menossa kasvojenkohotus ja asiallistuminen, keski-ikäistyvällä puolueella alkaa olla jo pitkän linjan äänestäjiä. Entinen symppispuolue on kärsinyt hörhöilykohuista ja vastustajat virittelevät sellaisen ensi vaaleihinkin, kenties vihreiden suosiollisella avustuksella. On ollut kettutyttöjä, hamppunuorisoa, joka vaalien alla jotain. Jos vihreät ottavat aloitteen omiin käsiinsä ja keskittyvät siihen missä ovat uskottavimpia, voi tulosta tullakin.

Vasemmistoliitto ei romahda mihinkään. Demareiden politiikan; veronalennusten, varallisuusveron poiston ja lakonmurtamislain jälkeen vasemmalla on enemmän elintilaa kuin koskaan. Vasureiden äijäköörillä ei ole enää juuri naisia ihmiskilpinään, Suvi-Anne ja Anne Huotari saivat tarpeekseen machoilusta ja pelailusta ja Outi Ojala jää eläkkeelle.

RKP kurvaa Stefu Wallinin johdolla oikealle, sieltä ei mitään työvänporvarihöpinää tulla kuulemaan. Eturyhmä- ja kielipolitiikka sen kun tiivistyy. Stefu on poroporvariudellaan vakuuttan vanhan rahan sponsoripiirit, mikä hidastaa puolueen hiipumista sukupuuttoon.

Perssuomalaiset yrittävät paikata Tonyn krapulointia kansalaisten kiihtyneellä EU-vastaisuudella, mutta kun Soinia ei voi kloonata joka vaalipiiriin, jää tulos laihaksi.

Eiköhän ne siinä olleet, odotellaan sitten vain vaalikeskustelujen alkua.

Isi ei tee sitä temppua enää
















Kuuluisa vasuri on poistunut keskuudestanne, nähdäänkö näyttäviä pyrähdyksiä, kieroja keskityksiä enää? Seuraava leikkaus ei ole vasemmalta laidalta rankkarialueelle, vaan polvileikkaus.

Potkimme lapsosten kanssa palloa, nyt kun tyär on oppinut kävelemään, on aika aloittaa potkupalloilu. Ensipotkut ehdinkin nähdä. Piti näyttää isin bravuuri, pallon flippaaminen selän takaa pään yli, mutta jalka petti alta ja polvessa joku lopetti toiminnan. Ystävällinen koiranulkoiluttajatäti tajusi heti tilanteen vakavuuden jäädessäni liikuntakyvyttömänä kentän pintaan. Yritin olla lunkisti lapsia säikyttämättä ja hamuilin samalla kännykkää.

Armas vaimoni ja koiranulkoiluttaja auttoivat kadun puolelle, josta jatkoin lekuriin ja edelleen komeasti ambulanssikyydillä ensiapuun. Harmittelin että jäi aamulla käymättä suihkussa kun ihan lasarettiin joutui. Se huoli hälveni melko äkkiä, vastapäinen setä oli leikannut varpaankyntensä varmaan viimeksi 80-luvulla. Tunsin muutenkin olevani väärässä paikassa, olin suremassa etten kunnolla ehtinyt opetella puhdasta rintapotkua kun viereen kärrätty mummo mutisi että "onkohan tämä se viimeinen paikka".

Rampana olen hyödytön, jos tämä olisi tapahtunut tuhat vuotta sitten, kelpaisin enää parkitsemaan nahkoja hampaillani. Muutenkin fiilinki on kuin Peter Coyotella Katkera kuu -elokuvassa...

keskiviikkona, heinäkuuta 19, 2006

Jos tyttö ei juo

Kaikkihan sen tietävät että jos nainen ei ota niin sehän on raskaana. Moni siunattuun tilaan päätynyt haluaa kertoa iloisen uutisen vasta raskauden edettyä riskaabeeleimpien alkukuukausien ylitse. Näiden kuukausien aikana ei Suomessa voi juuri muualla kuin jossain uskonnollisessa yhteisössä välttyä lukuisilta iltamilta, joissa tarjotaan viunaa. Ja täällä sellainen, joka ei juo, on joko Oras Tynkkynen tai jotenkin epärehellinen ihminen.

Viinan juonti raskauden alkuvaiheessa on tosi huono idea, mutta miten selvitä juomatta? Tässä PK-sektorin vinkit salaraskaille:
  • Ole kuskina, sillä selityksellä voit olla kerran juomatta. Toisella kuskikerralla olet varmasti raskaana.
  • Jos sinä syöt kahden edestä niin puolisosi juo kahden edestä! Tätä ei jostain syystä neuvolassa kerrota... voitte vaihdella huomaamatta laseja puolisosi kanssa ja lasisi tyhjenee vaikka et juo ollenkaan! Puolison on hyvä himmata ryyppäämistään ennen lapsen syntymää.
  • Älä koskaan tilaa alkoholitonta olutta tai kieltäydy tarjotusta alkoholijuomasta, voisit saman tien laittaa "paksuna"-T-paidan päälle. Kuljeskele sama lasi kädessä vaikka koko ilta, ketään ei kiinnosta juotko siitä mitään.
  • Jotkut ovelat salaraskaat ovat täyttäneet siideripullonsa etukäteen alkoholittomalla siiderillä. Näin huikkaa ottava kaverikaan ei epäile mitään.
  • Voit "uhohtaa" sinulle sinulle tarjotun drinkin jonnekin kuljeskeltuasi sen kanssa riittävän kauan. PK-sektori ei suosittele viinan kaatamista kukkaruukkuihin, kukat kuolevat. Juoda ei tarvitse, pääasia että lasi on kädessä.
Ei sitten muuta kuin lisääntymään! Näillä vinkeillä voi selvitä ilman vatsahuuhtelua myös iltamasta YO-kunta-aktiivien, tai jopa kunnallispoliitikkojen kanssa.

keskiviikkona, heinäkuuta 05, 2006

Pohjanmaa goes gay

Ahh, helle, kylmä Urquell, kannettava ja tunti vapaa-aikaa - lapset pääsivät vaimon ja anopin kanssa Hervanta Beachille.

Olin viime lauantain mahtavissa polttareissa. Tuntui kuin olisi ollut viikonlopun jossain kernevaaleissa ulkomailla, sen verran eksoottista meininki oli PK-sektoriin verrattuna.

Päivä alkoi tälläämisellä ja Gay Pridella, johon osallistuin ensimmäistä kertaa. Turistioloni helpottui kovasti kun laittauduin Lemmenlaivan Kapteeniksi ja Übervosu veteli punaa poskiin. Vaimoni ei saanut aikaiseksi lähteä lasten kanssa reitin varrelle vilkuttamaan isille - hyvä niin. Sanna Hietasen ottama kuva kertoo parhaiten. Kulkueessa oli mahtava meiniki, poppi soi ja turistit kuvasivat minkä ehtivät. Seurueessa olikin kuvattavaa, sillä porukassa olivat Kapteenin ja Übervosun lisäksi myös mm. Kinkyhoitsu ja itse juhlakalu, Blonde Ambition -kiertueelta poikennut Madonna.

Ei siellä siis minään polttarituristeina oltu, porukka olisi ollut mukana joka tapauksessa ihan tositarkoituksella. Myös Gay Pohjanmaa eli joku hihhuliherätysliike oli mukanan tositarkoituksella, kertomassa joutuvamme helvettiin. Suomen raamattuvyöhykkeen pojat olivat sen näköisiä että mukaan olisi ollut kova hinku, rusketus oli viimeisen päälle ja jeesuspaidoista oli askarreltu lihaspaidat. Naksu kyseli jeesusleiriläisiltä että "onko teillä kaljatelttaa" ja "mitä bändejä teillä on soittamassa".

Vielä sananen kesähiteistä: Esikoinen täyttää pian kolme vuotta. Tuon ikäinen on aika tinkimätön hittimittari, biisi joko tarttuu tai ei tartu.

Lasten voimasoitossa tällä hetkellä:
  • Dynamite - Beats & Styles
  • Juokse villi lapsi - Pelle Miljoona
  • Kun Suomi putos puusta - Ismo Alanko
  • Possali Possa (Soul Bossa Nova) - Quincy Jones
  • Shanghain valot - Annika Eklund
  • Menolippu - Vicky Rosti
  • Mörkölaulu (Hard Rock Halleluja) - Lordi
  • Jazzikansa tulee - Dave Lindholm

keskiviikkona, kesäkuuta 28, 2006

Rakkain helmipöllökokemus

Ilkeä demariministeri Susanna Huovinen ei myöntänyt Sävelradion toimiluvalle jatkoa, mistä on syntynyt kova parku ja jonkinlainen kansanliikkeen tynkäkin. Piti ihan mökiltä tullessa kuunnella että mistä sitä ollaan jäämässä paitsi.

Kanavalta tuli tietenkin Rentoa musiikkia aikuiseen makuun, kuten jinglessä luvattiin. Ei ollut yhtään biisiä, jota ei olisi tuntenut tai vähintään osannut hyräillä mukana. Mikä siinä on että "aikuinen maku" tarkoittaa aina jotain munatonta - etten sanoisi demaria? Bändi aikuiseen makuun ei ainakaan ärsytä ketään eikä soita liian lujalla. Aikuisrock on sana jolla pilkataan sielunsa myyneitä rokkareita. "Hoidetaan tämä nyt kuin aikuiset" kuulostaa: "Teeskennellään vaan ettei tässä ole mitään tilannetta päällä ja niellään se raivo/muu tunnetila." Yökerho aikuiseen makuun, ei helvetti... Ainoa ei-munaton aikuis-alkuinen taitaa olla aikuisviihde. Ihmetellään sitten vielä että miten se aikuisuuteen siirtyminen on niin vaikeaa että halutaan tavoitella jotain ikuista nuoruutta.

Takaisin Sävelradioon, pirteän naistoimittajan mielestä Harri Marstion kappale Tämä maa sai aina palan kurkkuun: "Tämä on kova ja ankara maa, tämä pitkien pilvien maa." Olisi kanava vaihtunut viimeistään kertsissä, ellei biisin jälkeen olisi ollut päivän kohokohta: Rakkain helmipöllökokemus. Kuulijat saivat kertoa Rakkaimmasta helmipöllökokemuksestaan ja ällistyttävää kyllä, sellainen myös löytyi eräältä naisihmiseltä. Soittaja muisteli kaihoten lapsuuttaan maalla. Silloin lapsena kuulin metsästä jotain erikoista ääntä ja olin aivan ymmälläni, mutta sehän olikin se ystävämme helmipöllö. Sitten isäni tuli ja ampui sen pöllön ja täytti sen ja se on ollut minulla sellainen ihana muisto lapsuudesta, naisihminen totesi. Ja olipa se pirteän toimittajan mielestä tosi hauska tarina ja siitä lähtee sävelradion t-paita palkinnoksi sinne järvisuomeen.

Ei muuta kuin nimeä adressiin ja Sävelradiota pelastamaan!

tiistaina, kesäkuuta 27, 2006

pääosissa Itäinen tuuli ja Azorien haukka

Isäukko parka joutui kiskomaan pulkalla telkkaria pitkin metsäpolkua kun en voinut olla ilman jokapäiväistä jalkapalloannosta kesämökilläkään. Nyt alkaa olla MM-kisojen kahdeksan parasta selvillä ja on aika katsastaa miten PK-sektorin mustille hevosille kävi. Toivottavasti en ole pilannut kenenkään kisäjännitystä kertomalla etukäteen liikaa yllätysnimiä (öhm, köhm).

Norsunluurannikon ponsi ei lopulta riittänyt kivikovasta C-lohkosta jatkoon, loistava Argentiina ja Hollanti olivat liian kovia ja juonikkaita. Sen sijaan Norsut olivat Kroatiaa vastaan sitten vuoden 1970 kisojen ensimmäinen joukkue, joka nousi kahden maalin tappioasemasta voittoon.

Australia ylsi kuin ylsikin sensaatiomaisesti jatkoon alkulohkostaan, jykevät ja taitavat aussit jyräsivät japanilaiset ja tasasivat pisteet kroaattien kanssa. Italiaa vastaan vain viekkaudella ja vääryydellä annettu rangaistuspotku esti aussien pääsyn kahdeksan parhaan joukkoon.

Niinikään PK-sektorin mainostama toinen ensikertalainen, Ukraina, kokosi rivinsä Espanjaa vastaa kärsityn rökäletappion jälkeen. Shevtsenko on parsinut vähitellen jalkansa kisakuntoon ja alkulohkon jälkeen pudotti masentavaa futista pelanneen Sveitsin. Ukrainan nousu kahdeksan parhaan joukkoon on ollut muille paitsi PK-sektorin lukijoille yksi isojen isoimmista yllätyksistä.

Portugal puolestaan voitti alkulohkonsa ja pudotti joukkotappelun tunnelmissa Hollannin jatkosta. Seuraavaksi portugalilaiset ovat valmiita juonimaan punakat engelsmannit ulos kisoista.

lopuksi futaajien taiteilijanimet top 5
  1. Itäinen tuuli (Andriy Shevchenko)
  2. Azorien haukka (Pauleta)
  3. Pikku Aasi "El Burrito" (Ariel Ortega)
  4. Bilbaon teurastaja (Andoni Goikoetxea)
  5. Pikku kani "Conejito" (Javier Saviola)

maanantaina, kesäkuuta 19, 2006

Suo, kuokka ja parturisakset

Tampereella kävin pitkään samalla parturilla, jonka käsittelyn jälkeen oli tukka hyvin mutta myös hyvällä tuulella. Vakioparturin vaihtaminen on tiukka paikka, muualle menosta tulee petturimainen olo. Löysin Helsingistä uuden vakipaikan, lopullisesti minut vakuutti taivaallinen päänahan hieronta hiusten pesun yhteydessä. Sellaisella kun aloittaa maanantain niin asiat näyttävät paljon valoisammilta.

Parturissa käydessä tuli mieleen taas yksi syy miksi Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Parturini muutti Suomeen muutama vuosi sitten, minkä jälkeen hän on opetellut Suomen kielen ja pistänyt pystyyn oman firman. Hän on paiskinut ankarasti töitä ja juuri avatussa hoitolassaan hän työllistää 20 ihmistä.

Voi olla että parturini ei ole pomona maailman suosituin, hänen työetiikkansa ja kapitalismin henkensä eroaa aika lailla täkäläisestä. Hän haaveilee lomapäivästä ja kertoo että hyvät työntekijät ovat kiven alla. Terassikausi lisää kuulemma kummasti suomalaistyöntekijöiden maanantaisia "sairastapauksia". Joillekin on kuulemma yllätys että myös aurinkoisella säällä pitäisi tehdä kahdeksan tuntia töitä.

Parturini muistuttaa erästä perisuomalaista hahmoa, Pohjantähden alla -trilogian Akseli Koskelaa. Molemmat ovat ankaria työläisiä, jotka jupisevat että kaikki pitää itse tehdä kun muut eivät tee kunnolla. Akselikaan ei punaisesta torpparitaustasta huolimatta ollut mikään varsinainen sosialisti vaan tiukka pienyrittäjä.

Haaveilen Pohjantähden alla -trilogian loppuun lukemisesta, mieluiten koivun alla riippukeinussa. Ei se ihan toivoton ajatus ole, juhannuksena aloitan ensimmäisen oikean palkallisen lomani (ei tarvitse tehdä gradua), joka on PITKÄ. ;-)

perjantaina, kesäkuuta 16, 2006

Älymystön sylikoira

Yrittäessäni myöhäisteininä esiityä jonkin sortin älykkönä, ei jalkapalloinnostuksesta kannattanut kovin paljoa elämöidä. Toisaalta siihen aikaan Espoossa viiden pennin älykköyteen olisi riittänyt aika vähän: runouden suhteen pari säkeistöä Doorsia, älykkömusiikiksi Stingiä, lukemiseksi melkein mikä tahansa kaunokirjallisuus ja päihteeksi joku erikoisempi väkijuoma, esimerkiksi grappa.

Ajat ovat muuttuneet, nykyään jalkapallo on sellaisessa asemassa että wannabe-älykkökin voi sitä aivan avoimesti diggailla. Suomalainen miesälymystö on tasoittanut tietä jalkapallolle jo pitkään, esimerkiksi kirjailija ja azzurri-tifoso Jukka Pakkanen, Claes Andersson, Jukka Virtanen ja Åke Lindman ovat tunnettuja jalkapallofaneja. Svengaavaääninen Jukka Pakkanen opetti viimeistään Italian MM-kiasatudiossa suomalaisille, että Pier Paolo Pasolinin mielestä vuoden maalintekijä olisi pitänyt julistaa vuoden runoilijaksi ja että Albert Camus oli omasta mielestään oppinut jalkapallokentällä kaiken minkä tiesi filosofiasta tai moraalista.

Onhan se hienoa että futisinnon takia ei enää tule leimatuksi täydeksi pöntöksi ja että suomalainen mies voi sanoa maalia ihanaksi ja syöttöä kauniiksi. Homma on kuitenkin menossa liian pitkälle. Nuoremman polven melkein-älyköt hokevat sitä pasolinijuttua ja Camusia koko ajan ja jalkapallosta haetaan merkityksiä ja sisältöjä jo todella kaukaa. Nuorelle pintaälykkömiehellä alkaa olla pikku pakko tunnustautua tai tekeytyä futisdiggariksi. Älykköjalkapalloilija Aki Riihilahti ja toimittaja Peter Nyman neuvovat kolumneissaan miten ummikko voi selvitä futiskisoista kasvojaan menetämättä. On sitä joku ehtinyt minultakin kysyä. Hieman mietittyäni vastaukseni on: parhaiten ummikko selviää kisoista telkkua avaamatta ja tietämättömyyttään häpeämättä. Vaikka jalkapallo onkin pelien kuningas, ei sillä ole filosofian kanssa muuta yhteistä kuin Socrates.

Vasemmistoliiton toivo Paavo Arhinmäki on ottanut itselleen melkoisen tavoitteen, hän yrittää olla samanaikaisesti lad ja älykkö. Poliittista painoarvoa hän on sanonut hakevansa keskikehoa rakentamalla. Tämä tavoite onkin jo toteutunut. Ladmaisyys tepsisi perinteiseen työväenmieskohderyhmään ja älykköys puolestaan vasemmistonuorisoon ja naisväkeen.
Paavo tietää paljon jalkapallosta, odotan mielenkiinnolla miten hänen lad-älykkö-hankkeensa kanssa käy.

torstaina, kesäkuuta 08, 2006

Mustat hevoset

Juttelin aamujunassa kahden nuoren ghanalaisen insinööriopiskelijan, Charlesin ja Alexin kanssa - jalkapallosta tietenkin. Uskoni Ghanan joukkueeseen on vahvempi kuin heillä. Kuulin että joukkueen diiva Sammy Kuffour on otettu takaisin joukkueeseen.

Täänään alkavissa MM-kisoissa on Brasilia lähes kaikkien suosikki mestariksi. Brassien asenteesta kertoo jotain se, että avauskokoonpano julkistettiin jo kuukausi sitten. Joka kisoissa tuntemattomuudesta nousee joukkueita ja pelaajia jotka tekevät yllätyksiä ja nousevat ikuiseen maineeseen. Ajatelkaa vaikka Kamerunin Roger Millaa, nelikymppistä vapaaherraa, joka hälyytettiin aurinkorantojen höntsypeleistä MM-kisoihiin tekemään ikimuistoisia maaleja ja tanssimaan lambadaa kulmalipulla. Entäs sitten Kolumbian seikkaileva ihmemaalivahti René Higuita tai yhden ottelun viidellä maalilla itsensä kuolemattomaksi tehnyt Oleg Salenko. Seuraavan kuukauden aikana syntyy taas uusia tarinoita, maaleja ja tapahtumia joita kerrataan vuosia jälkeenpäin niin Afrikassa kuin pohjolassa.

PK-sektori paljastaa nyt kisojen mustat hevoset, joita kannattaa seurata suosikkien ohella:
  • Norsunluurannikko: Afrikan tähti Didier Drogba johtaa MM-kisojen ensikertalaisjoukkuetta, joka on täynnä huikeaa lahjakkuutta. Tämän joukkuueen kyydissä tulee vastustajilla hikinen ilta sillä vauhtia, taklauksia ja voimaa piisaa. Arsenalin Eboue ja Toure johtavat kovaa puolustusta ja Drogba mättää maaleja. Alkulohko C on kyllä kaikista kovin.
  • Portugalilla on kasassa kova ja kokenut joukkue, jossa on kypsyyttä ja taitoa. Peliä pyörittävä Deco on pieni ja ärsyttävä tyyppi, mutta tekee valtavasti töitä ja luo tilanteita. Jos Pauleta saa viimein sihdin kohdalleen niin Portugal voi mennä pitkälle.
  • Australian viimeistä kotiottelua oli Melbournessa katsomassa 95 100 ihmistä. Ausseilla on fyysinen ja hyvä joukkue, joka viimeksi pelasi Hollannissa tasan 1-1. Ihmevalmentaja Hiddink on vienyt joukkueita pitkälle ennenkin.
  • Ukraina ei sekään kuulu suosikeihin mutta joukkue on yhtenäinen ja taitava, kärjessä viilettää yksi maailman parhaista hyökkääjistä, Andriy Shevchenko. Jos loukkaantumishuolet hellittävät niin Ukraina potkii pitkälle.

tiistaina, kesäkuuta 06, 2006

Kidultit

Uusia sanoja tulee koko ajan lisää ja pitäisihän ne tietää ettei ole nevari. Juuri kun oppi mitä on jomango niin nyt tuli ohjelma kidulteista. Kidultti on kid adult eli aikuinen, joka leikkii leluilla ja on muutenkin lapsellinen. Ensin ajattelin että onpas aika spedeä hommaa koko kidalttius, aika epätoivoiseksi on mennyt trendipelleily. Sitten tulin ajatelleeksi että itsekin pelailen fantasiaroolipelejä ja mm. työlaukussani on liuta ewokeja ja muita tähtiensotaukkoja, jotka ovat palaamasta Kalliosta hoidosta...

Ajankohtaisen kakkosen kolmekymppiset ja koulutetut kidulttinaiset olivat paljon vähemmän infantiilin oloisia kuin suuri osa eturivin poliitikoistamme, he puhuivat kirjakieltä, konstruoivat Barbien ja Kenien ihmissuhdekoukeroita ja tallensivat niitä digikameroilla. Siinä mitä toinen mimmeistä sanoi, oli sen verran räjähdysvoimaa että kuulemme siitä vielä: "En halua hankkia lapsia, koska lapselle pitäisi antaa osa leluista. Haluan pitää ne kaikki itse."

Olen aivan varma että tätä uutta kaameaa ilmiötä kauhistellaan suurten ikäluokkien edustajien kolumneissa uutena todisteena nuorten nykyaikuisten kelvottomuudesta. Eikö niille riitä enää mikään, ensin ikuinen nuoruus ja nyt ikuinen lapsuus? Mitä toivoa on isänmaalla jos nuoret aikuiset eivät tee lapsia eivätkä harrasta yhdistystoimintaa vaan leikkivät nukeilla? Lisääntymisikäinen nainen joka haluaa leikkiä barbeilla lastenteon sijasta on vähintään yhtä paha isänmaanpetturi kuin sossun rahoilla elelevä prekaarinuorisolainen, jolle eivät "paskaduunit" kelpaa. Suomessa alkavat lapsiperheiden köyhtyminen ja lasten luokkayhteiskunta olla jo sen verran hyvässä vauhdissa että en jaksa suuresti ihmetellä miten pako todellisuudesta menee joillain lasten hankkimisen edelle.

Vähän todellisuutta väliin ettei mene liian synkäksi: tänään olen saanut viettää ihanan päivän reilun vuoden ikäisen nuorimmaisen kanssa. Vauva- ja taaperoikä se vasta hienoa ikää on, kyllä se ainakin lapsuuden ja teini-iän voittaa. Mönkijävauva ei vielä tiedä sosialisaatiosta tai ympäristön odotuksista mitään, hän nauttii elämästä. Mihin tahansa asentoon voi asettua mukavasti, koska on joka puolelta hyvin pehmustettu ja notkea. Kun leikit, jammailu, pienet sabotaasit tai tutkiminen alkavat tympiä, voi yksinkertaisella äänimerkillä tilata viihdettä, ruokaa tai seuraa. Kaiken saa anteeksi kun on niin suloinen ja edesvastuuton, sitä voi vaikka pöräyttää ruokansa syöttäjän naamalle jos huvittaa. Yhtä asiaa ihmettelen: miten taapero (joka ei ainakaan tietääkseni syö saunapalvikinkkua) voi haista herättyään saunapalvikinkulta?

keskiviikkona, toukokuuta 31, 2006

Futaaja 2.0

Kävin viikolla duunin jälkeen Kampin torilla ihmettelemässä suomalaisten huippufutaajien showpelejä kolmella kolmea vastaan. Olenkin nyt isoja nimmareita rikkaampi. Nauraa hohotin ja hihkuin ihmetellessäni Forssellin, Tainion, Pasasen ja kumppaneiden jalkatyötä. Ilmatilan herra Sami Hyypiä oli hieman hukassa kikkamestareiden armottomassa pyörityksessä pienessä ringissä. Forssellin jalkoja ei vauhdissa edes kunnolla erottanut. Näytti epäilyttävästi siltä että pallo olisi ollut magneetilla kiinni jalassa. Välillä rinkiin pääsivät myös juniorit ja kehitysvammaisten maajoukkue, joka ajeli sukille kuvia kumartamatta. Taisivat pelimiehinä tietää, etteivät vastustajat kehtaisi monottaa kehareita samalla mitalla.

Hyypiä on perusfutaajan näköinen. Kirveellä veistetty, rehellisen asiallinen Hyypiä ei vaatteilla koreile tai haastatteluissa retostele. Joukkuekavereiden sambatessa FA Cupin voitonhuumassa Hyypiä manaili puolustuksen virheitä. Tuttu futismimmi vei kaverinsa maajoukkuetuttujensa hotelliin jatkoille, joita Hyypiä isännöi herrasmiesmäiseen tapaansa. Jalkapallosta autuaan tietämätön jatkovieras kyseli Hyypiältä mistä päin tämä on kotoisin. Kuultuaan vastauksen nainen totesi että "sä oot varmaan aika kuuluisa siellä Voikkaalla". Kaiken voittanut maailmantähti vastasi naama peruslukemilla että joo, aika moni mut siellä tuntee.

Jos Hyypiä, Forssell ja Litmanen ovatkin loistavia kentällä, vetävät he haastatteluidensa puisevuudessa vertoja Tanja Karpelalle ja Kimi Räikköselle. Uuden polven futaajat ovat eri maata. Kynttilöitä ei pidetä vakan alla, fledat viritetty pinneillä ja pannoilla, löytyy tatskoja, koruja ja röyhkeitä viiksi/pulisonkivirityksiä. Esimerkiksi Klubi 04:n avauskokoonpano näyttää enemmän poikabändiltä kuin futisjoukkueelta. Eremenko junior on jo sitten chav sanan kaikissa merkityksissä.

Futaajaa 2.0 edusti Forssellin voittoisassa minijoukkueessa kikkaillut Hongan Jami Puustinen. Kateelliset väittivät että Puustisen pojalla meni kusi päähän kun soppari ManUn nuorisoakatemiaan oli taskussa. Jami kävi ennen B-junnujen SM-sarjamatsin alkuvihellystä dissaamasasa koko vastustajajoukkueen: "teillä ei oo yhtään jätkää maajoukkueessa". Saa nähdä kasvoiko Jamista Manchesterissa mies vai ei. Toivottavasti peliaikaa Hongassa irtoaa ja vanha maalivainu on tallella. Tekniikan puutteeseen tai vaatimattomuuteen Jamin pelit eivät ainakaan kaadu.

sunnuntaina, toukokuuta 28, 2006

Omin käsin oikeuteen

Usko väkivallattomuuteen on välillä kovilla. On joitain asioita, jotka saavat minut mykkään raivoon. Näihin kuuluvat mm. naisia ahdistelevat miehet (erityisesti ne, jotka saavat asemansa puolesta jatkaa loputtomiin), jonoissa etuilijat, pullamössösukupolvesta horisevat 60-lukulaiset ja lasten leikkipaikkoja tuhoavat vandaalit.

Viimeksimainittuja alempaa pohjasakkaa tuskin on, synkeät ajatukset valtaavat mielen kun nappaa lasinsiruja konttaavan lapsen kädestä matkalla suuhun tai kiskoo lasten karusellia takaisin paikoilleen viikonlopun jäljiltä. Viimeksi olivat nyt etsineet ja tuhonneet järjestelmällisesti lähiseudun linnunpöntöt pesineen. Tyypit eivät jää koskaan kiinni, tai ainakaan päädy korvaamaan mitään. Poliisilla ja muilla yhteiskunnan järjestyksenpitäjillä on liikaa muuta tekemistä. Sallivan oikeusvaltion ja yhteisön heikkous on joskus piinallista, esimerkiksi yliopistolla sai heilua vuosien ajan sama tunnettu häirikkö sotkemassa ilmoitustauluja hakaristeillä ja lamauttamassa kokonaisia sähköpostilistoja rasistisella, naisvihamielisellä vihapostitulvalla.

Mielessä käy välillä toinen vaihtoehto, oman käden oikeus.

Eräs tuttu kokeili naapurista kuuluvaan jatkuvaan vaimonhakkaamiseen ulkoistettua huomautuspalvelua: mottoripyöräkerhoilua harrastava tutun tuttu kävi ovella baseball-mailan kanssa huomauttamassa naapurin isännälle häiriöstä, jota ei sen koommin aiheutunut. Toisen naapurin yölliseen riehumiskierteeseen tepsi stereoiden nakkaaminen alas parvekkeelta.

Olisiko tilannetta ja ilmoitustauluja rauhoittanut rasistihäirikön sakinhivuttaminen? Pysyisikö pienten lasten leikkipuisto vapaana lasisiruista, jos synkeä vastaanottokomitea ehdottaisi nuorisolle vaihtoehtoisia kokoontumispaikkoja?

Valitettavasti niitä vaihtoehtoisia kokontumispaikkoja ei ole ja väkivalta synnyttää lisää väkivaltaa. Toistaiseksi olen onnistunut säilyttämään uskon väkivallattomuuteen vaikka oman itsekunnioituksenkin takia on jotain tehtävä vääryyksien poistamiseksi.

tiistaina, toukokuuta 23, 2006

jaha, tulee saa nähdä hyytyykö tämä koko blogi. tätä nykyä ei ehdi edes lukemaan henkilökohtaisia sähköpostiviestejään, puhumattakaan niihin vastaamisesta.

keskiviikkona, toukokuuta 17, 2006

Arsenal - Barca

Aaa jeee, Arsenal - Barcelona, seurajoukkueiden futiskausi saa arvoisensa päätöksen kun kaksi kauniin jalkapallon puolesta liputtavaa joukkuetta ottavat yhteen mestareiden liigan finaalissa. Ilmassa on klassikon aineksia, vaikka Nauravan Kulkurin johtama Barca joutuu hieman skarppaamaan puolustustaan Thierry Henryn juostessa vastaan.

Arsene Wengeriä haukkuivat talvella kaikki kun Arsenal oli tappioputkessa ja Wenger peluutti jääräpäisesti nuoria ja kokemattomia pelaajia loukaantuneiden luottomiesten tilalla. Eivät pilkkaa enää, tuntemattomat Emmanuelit Eboue ja Adebayor ovat pitäneet viime kuukaudet huipputiivistä puoluestuslinjaa ja teinipoika Cesc Fabregas vei entistä Arsenal-ikonia Vieiraa Juventus-otteluissa kuin divaripelaajaa. Nyt ollaan nuorisoporukan ja Henryn kanssa sitten mestareiden liigan finaalissa. Wengerin kaltaisia idealisteja on nykyfutiksessa valitettavan vähän, hänelle kauneus on vähintään yhtä tärkeää kuin tulos.

Henry ja Ronaldinho ovat kaksi tämän hetken parasta minun mielestäni ja veikkaan että ensi kaudella pelaavat myös samassa joukkueessa, sitä odotellessa!

Viime lauantaina oli pakko ostaa digiboksi kun YLEn siat päättivät lähettää huikean FA Cupin finaalin ainoastaan digipuolelta. Analogisella pyöri samaan aikaan joku Latvia - Kazakstan -jääkiekko-ottelu.

keskiviikkona, toukokuuta 10, 2006

Kuuminta hottia

Silmälasikaupan kuvastossa kerrotiin että kuuminta kevätmuotia ovat masiiviset muovikehykset, televisioruutulasit à la Kalevi Sorsa. En halunnut uskoa. Eilisessä iltapäivälehdessä oli juttu jossa oli haastateltu Uimastadikan ensimmäisiä auringonpalvojia, kuvassa poseerasi huipputrendikäs bikinimimmi jolla oli päässään - kyllä, Sorsa-malliset aurinkolasit. Vaimo oli tehnyt silminnäkijähavainnon Sillä silmällä -ohjelman stylististä - aivan, sorsalasit päässään.

Jotkut haikailevat 70-lukua, silloin oli kuulemma parhaat aatteet, bändit ja bileet. Haikailijat unohtavat että 70-luvulla ihmiset olivat rumia ja he haisivat hielle. Pirkko Saision Punaisessa erokirjassa ylioppilasteatterilaiset saattoivat tosin vetäistä seurueen yhteistä dödöä kainaloon ennen kuin jatkoivat toistensa tuomitsemista toverituomioistuimessa. Vaatteet olivat tekokuitua ja ne kiristivät, vaikka ihmiset olivat laihempia kuin nyt. Miehillä oli viikset tai törkeät pulisongit. En usko että hien haju tulee enää koskaan takaisin.

Merkittävä miesten kulttuurijulkaisu, Veikkaaja, tarjosi hätkähdyttävän hetken suomalaisen miehen emansipaatiolle. Koko sivun mainoksessa esiteltiin vartalokarvojen trimmauslaittetta. Vuonna 2006 ollaan viimein tultu siihen pisteeseen että (hetero)mies saa itse päättää karvoituksensa tuuheudesta. On tätä perhana odotettukin, mitä järkeä on esimerkiksi treenata kuntosalilla jos tiheä karvakerros peittää alleen kovan työn tulokset? Kun kerran Veikkajassa on moinen reklaami ollut niin nyt kehtaa aitosuomalainen vakioveikkajakin laittaa keritsimen isänpäivälahjalistalle. Ilmoituksessa annettiin jopa ymmärtää että itsensä keritseminen on suotavaa myös intiimialueilta. Mikä parasta, missään kohtaa ei annettu ymmärtää että tämä vaiva tehtäisiin naisten vikittelyn vuoksi. Maailma on erilainen vakioveikkaajan silmin!

Saa nähdä milloin tällaisia reklaameja julkaistaan kristillisessä miestenlehdessä. Kyllä, sellainenkin mahtava julkaisu on olemassa, nimi on Tosimies. Tuoreimmassa Tosimies-lehdessä esiteltiin junttiautoja, kristillisiä arvoja sekä parisuhteen kulmakivet: seksi, kommunikaatio ja raha. Isä Mitro paljasti Tosimiehen haastattelussa: "Olen vallaton poikamies". Lue lisää jos uskallat.

perjantaina, toukokuuta 05, 2006

Isyyden tähtihetkiä

Vanhemmuudessa on se nasta puoli että voi puhua itsestään kolmannessa persoonassa ja toistaa kaiken sanomansa. Isi toistaa kaiken mitä sanoo. Kaikkensa sitä yrittää mutta aina ei mene niinkuin Vauva-lehden jutuissa.

  • Isillä on paha olo. Yksivuotias avaa kylppärin oven ja ilahtuu: isikin konttaa tänään! Nuorimmainen asettuu isin viereen ja alkaa matkimaan isin päästämiä hassuja ääniä. "Aaaaaagh, taaperot hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää!"
  • Isi unohtaa vauvan supermarkettiin. Ollaan ostoksilla lähikaupassa supermarketissa. Hajaannnutaan tekemään ostoksia, nuorimmainen ei ollutkaan vaimon mukana vaan isi oli unohtanut hänet kaupan käytävälle. Nuorimmainen löytyy tyytyväisenä (onneksi) vaunuistaan seurailemasta ostoshelvetissä rynniviä ihmisiä.
  • Isiltä pääsee ruma sana. Isi ei tiedä että supermarketin perällä on erillinen pieni pakasteallas äyriäisille ja katkaravuille. Kello on paljon ja isiltä menee hermot: "Missä ne #"!¤n katkaravut on?!" Esikoinen on oppinut puhumaan ja alkaa iloisesti huudella ostoskärrystä vastaantuleville tädeille: "#"!¤", "#"!¤!" Isiä hävettää.
  • Moonwalkia muskarissa. Muskarin täti laittaa musaa soimaan ja toteaa:" Nyt tehdään vuorollaan joku liike, aloittakaas te pojat!" Isi ja esikoinen tekevät moonwalkia, muut eivät teekään perässä kuten oli tarkoitus vaan katsovat suut auki. Muskarin täti ei kertonut että käsien taputtaminen tai heiluminen olisi riittänyt.

tiistaina, toukokuuta 02, 2006

enää 37 päivää!

Ai mihin, no Saksan MM-kisoihin tietenkin!

lätkäkisat ovat ovella mutta ketä kiinnostaa? Jokavuotisten jääkiekon kaljatelttakisojen turhuutta ja aneemisuutta kuvaa se, että parhaat pelaajat eivät viitsi tulla niihin. Jalkapallon MM-kisat ovat sen sijaan joka futaajan unelmien täyttymys, jopa Real Madridin Ronaldon kaltaiset starat himmailevat seurajoukkueessaan ollakseen terveinä MM-kisoissa.

AAAA jeee! EM-kisojen tuska on unohdettu, Kreikkalaiset inhojalkapalloilijat ovat kotirannoillansa auringonotossa, Azzurri tulee taas, Ruotsi on mukana ja Afrikasta tulee taas liuta tuntemattomia joukkueita tekemään yllätyksiä.

Pelaajat ja valmentavat vaihtuvat, mutta kansalliset erityispiirteet pysyvät. Saksa jyrää varman päälle, ruotsalaisten joukkuehenki on saumaton, latinojen kosketus on pehmeä ja tunteet kuumana, afrikkalaiset juhlivat tanssienniin taklauksia kuin maalejekin, brasilialaisille ei riitä voitto vaan vastustajan pyörittäminen, espanjalaiset alisuorittavat jälleen. Omat suosikkini, italialaiset, palaavat viimein hyökkäävään peliin ja tyylittelevät niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin.

En olisi uskonut ikinä mainostavani Nikea, mutta uudet Eric "Le Roy" Cantonan isännöimät Niken mainokset, joiden pääosissa kikkailevat Ronaldot, Henry, Zlatan, Rooney ja brassien maajoukkue, ovat niin huikeita etten voi olla suosittelematta:
Kaikista paras on pätkä, jossa nököhampainen pikku-Ronaldinho jallittaa junnuturnauksessa vastustajia mitä ihmeellisimmillä kikoilla. Väliin on leikattu Nauravan Kulkurin nykyistä, ällistyttävää jalkatyötä.

Loistavia ovat myös BBC:n futiskoulun "tanssii tähtien kanssa" eli: