Tampereelta juuri väitelleen Atte Oksasen mukaan lähes joka kolmas suomalainen 8-13-vuotias tyttö haluaa joskus satuttaa itseään ja lähes puolet samanikäisistä pojista tahtoo vahingoittaa toista ihmistä.
Eikä se valitettavasti aina jää pelkästään tahtomisen asteelle. Mietin miten omat lapset selviävät, esikoinen ei tule ainakaan koolla ja voimalla ottamaan paikkaansa maailmassa. Miten herkkäsieluista lasta voisi kasvattaa niin että hän selviäisi menettämättä herkkyyttään? Niin että hänestä kasvaisi itsetuntoinen ja oikeudentuntoinen ihminen, joka näkisi maailmassa enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia.
Pitää varmaan olla paljon läsnä, vaikka eihän sitä koko ajan voi olla vahtimassa etteivät isommat vie leluja kädestä. Onneksi on myös viisas vaimo ja manuaaleja. Vaimon puolen sukulaiset voivat myös opettaa lapsukaisille judoa tai poliisiotteita (ei vartijaotteita!).
Sen lisäksi että rakkaat länsinaapurit syntyvät kultalusikka suussa, on siellä lapsuuskin pidempi ja vähäsateisempi. Oksasen mukaan paras tilanne on ruotsalaislapsilla, joista vain reilu kymmenes ylittää masennusrajan. Eniten oireita on suomalaisilla 13-vuotiailla tytöillä, joista lähes kolmannes kuuluu riskiryhmään. Ruotsissa ja Norjassa kiusaamista on estetty kouluissa paljon tehokkaammin ja kauemmin kuin Suomessa.
Lapset alkavat tehdä eroa isään ja äitiin noin 10-11 vuoden iässä. He kertovat muun muassa, etteivät saa enää tukea vanhemmiltaan. 13-vuotiaista suomalaistytöistä lähes kaksi kolmesta ja pojista puolet kertoo lopettaneensa leikkimisen kokonaan, kun norjalaistytöistä samaa sanoo noin joka seitsemäs ja pojista vain joka kymmenes.
Ikävuosi ikävuodelta lapset puhuvat tutkimuksen mukaan vähemmän elämänsä iloista ja suruista vanhempiensa kanssa. Myös muut aikuiset, kuten isovanhemmat, sukulaiset ja opettajat näyttäytyvät entistä merkityksettömämmiltä. Vastaavaa kehitystä ei ole norjalaisilla ja ruotsalaisilla lapsilla.
Jaahas, minulla on siis tilastojen valossa aktiivi-isyyttä jäljellä seitsemisen vuotta. Esikoisellani on aktiivista leikkimisaikaa jäljellä kymmenisen vuotta. Pomoni on kiitettävästi jaksanut puolustaa sekä aikuisten että lasten kaikenlaista pelaamista ja leikkimistä, ei vain tietokonepelaamista. En ole tajunnutkaan kuinka tärkeää se onkaan: Leluista ja peleistä luopuneet lapset kokevat, ettei heistä välitetä, ja he kiusaavat muita. Heidän välinsä aikuisiin ovat etäisiä. Niillä 12-13-vuotiailla tytöillä, jotka kertovat lopettaneensa leikkimisen, on enemmän ulkonäkömurheita ja itsetuhoajatuksia kuin muilla. Pojat taas haluavat satuttaa toisia eivätkä välitä toisten kivuista.
Mikä suomalaisia oikein riivaa? Oksasen ja Kari Uusikylän kaltaiset tutkijat syyttävät kurjuudesta stressiä ja laman jälkeen kiristynyttä kilpailuasennetta. Sillähän suomalaiset ovat kivunneet kilpailukykytilastojen kärkisijoille. Tämän pontevuuden vuoksi Suomea on kehuttu pohjolan Japaniksi. Jos se yhtään lohduttaa, niin japanilaisia riivaa vielä enemmän. Japanin koululaitoksessa harrastetaan jo nuorella iällä karsintoja jatkokoulutuksiin. Haittapuolena on puoli miljoonaa masentunutta, karsiutunutta koululaista, joille aiotaan rakentaa valtava uudelleenmotivointikeskus Okinawalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti