yksinvaltias presidentti

Venäjän vaalit ovat tuoneet mieleen rajattoman presidentinvallan kauhukuvat.

On surullista ajatella maata, jossa vahvan johtajan kaipuussa kärvistelevä kansa on antanut presidentilleen diktaattorin valtaa lähentelevän aseman. Kansallinen parlamentti on alistettu presidentin kumileimasimeksi, hallitusten ja ministerien erottaminen on arkipäivää. Jopa perustuslaki venyy ja paukkuu tarvittaessa, jos yksinvaltiuden jatkuminen on siitä kiinni. Jännitteitä ulkovaltojen kanssa käytetään häikäilemättä sisäpoliittisen vallan pönkittämiseen. Maan taloutta pyörittää presidentin lähipiiriin pesiytynyt kalakaverien porukka.

Presidentin ajattelutapa on tiedustelumiehen, ei poliitikon. Entisenä kovaotteisena toisinajattelijoiden kuulustelijana tunnetulle salaisen poliisin agentille ei ollut valtaan päästäkseen vaikeaa muuttaa mielipiteitään poliittisen tilanteen käännyttyä päälaelleen.

Presidentti nauttii kaikesta huolimatta valtavaa kansansuosiota. Ongelmistaan kansa syyttää poliitikkoja ja paikallishallintoa ja kuvittelee oikeamielisen ja kaikkivaltiaan presidentin olevan kansan syvien rivien puolella. Tämä kaljupäinen kalastuksesta pitävä urheilumies onkin taitava mediapersoona ja suorastaan nauttii poseeraamisesta ja pullistelusta. Myyttiä kansan ahdingosta nostavasta suuresta johtajasta rakennettiinkin määrätietoisesti uran alusta saakka. Asiaa auttoi se, että tiedotusvälineet oli alistettu valtaapitävien äänitorveksi. Valtamediassa johtajaa ei kotimaassa ole uskallettu arvostella.

Sattumalta kättelin tätä karismaattista despoottia pienenä poikasena. Toivon kuitenkin etteivät Kekkosen vallan kaltaiset ajat Suomen politiikassa enää koskaan palaa.

koprolalia, vaiettu lastentauti

"Ei oo kukaan ihminen pieru!" En voi uskoa käyväni tätä keskustelua.

Kaksi-nelivuotiaiden tavatessa alkaa pian veisu uloisteista, eritteistä, suolikaasuista, primäärisistä sekä sekundäärisistä sukupuolitunnusmerkeistä. Tuntuu siltä että kasvatustyön olennainen osa on tämän sortin sakilaisuuden kitkemistä. Viimeistään lasten väsyessä ja riehaantuessa karisee työllä ja tuskalla rakennettu sivistyksen pintakuori. Velimies on sitä mieltä että kaikilla lapsilla on synnynnäinen Touretten oireyhtymä, joka ilmenee koprolaliana, pakonomaisena tarpeena toistella hävyttömiä sanoja.

Ihan pienten lasten vanhemmuus muistuttaa hätkähdyttävän paljon armeijan alokasaikaa. Nukutaan huonosti, eristäydytään muusta maailmasta, aikuisten ihmisten puheet taantuvat käsittelemään nukkumista, pissaa, kakkaa ja ylipäätään suolen toimintaa. Koko ajan pitäisi olla moppi kädessä tai pukemassa mitä ihmeellisempiä sotisopia ulkoharjoituksia varten.

Lapset, nuo pienet anarkistit, ovat toisaalta oikeassa - pierut ja kakka ovat hauskoja asioita. Niiden varaan on huumori paljolti perustanut, jopa korkealle asteelle jalostunut brittihuumori. Välillä miettii onko lasten ilonaiheille tuimistelemisessa järkeä kun itseäkin naurattaa. Ainakin ruokapöydän pitää sentään olla petomaanivapaata vyöhykettä.

Kyllä se vaan on pirun hauskaa kun uutisankkurilta tai telkkarin jumppaohjelman vetäjältä pääsee pieru.

rapakuu

Pikkuhousut, sukkikset, paita, villahaalari, kauluri, kypärämyssy, pipo... ei sittenkään myssyä vaan se paksumpi pipo, haalari, villasukat, villatumput, kuratumput, kumisaappaat, kurahousut, sadetakki. Kurakamppeet ovat pesty ja kuivattu edellisen maastokeikan jäljiltä. Kohta ne ovat taas ravassa.

Marraskuu on syvältä, pari lämpöastetta ja sade vihmoo. Ihan kuin varustaisi kaksi kosmonauttia kuukävelylle. Kosmonautit ovat hankalia ja yhteistyöhaluttomia. Pienempi kosmonautti, Ludmila, ärisee, sätkii ja karkailee minkä ehtii. Isompi, Anatoli, retkottaa velttona lähtöaulassa. Reilun vartin ähellyksen jälkeen enää kurakamppeet ovat pukematta. Kaikkien pinna kiristyy ja kosmonautit alkavat puhua keskenään vessajuttuja. Olen oppinut pukemaan itse viimeiseksi päällysvaatteet, koska muuten olen hiestä märkä jo ennen rappuun pääsyä. En ymmärrä miten päiväkodeissa saadaan alati kasvavat lapsilaumat sovussa puettua ja pihalle, lastentarhanopettajien ja lastenhoitajien täytyy olla todellisia huippuosaajia.

Sisälle jääminen pimeällä ja sateisella säällä tuntuisi houkuttelevalta, mutta se saman tien voisi mennä päiväksi häkkiin Korkeasaaren kettujen kanssa. Kosmonauttien ilmeet kirkastuvat heti ulkona ja havaitsen itsekin lätäköissä hyppimisen ja rypemisen hauskuuden. Anopin mielestä ei ole huonoa säätä, on vain huonoja varusteita. Alan kallistua samalle kannalle.

kynttilä ikkunaan

edit. 12.10.
Mediassa on pompsahdellut viime aikoina esiin väitteitä että koulusurmaaja Auvinen olisi ollut joku nuori alykkö.
Ei hän ollut. Tämän etiikkapätkän kommenteissa (vanhimmat kommentit) Auvinen väittelee mm. väkivallan oikeutuksesta itseään fiksumman keskustelijan kanssa. Auvisen viestit ovat vain puberteettista, aggressiivista solkotusta. Hänen niin sanottu polittinen manifestinsa rakentuu vain väärinymmärretyn Nietzschen ja muutaman iskulauseen (joita hän toisteli nettikirjoituksissaan) ympärille. Suomessa älykköyteen taitaa riittää se, että osaa kirjoittaa Nietzschen oikein (minun piti tarkistaa oikeinkirjoitus ;-).

---------
Eiliset Jokelan koulusurmat tekivät minut muiden uutisten kuulleiden tavoin vihaiseksi ja surulliseksi. Aamulla samoja fiiliksiä vahvisti Hesarin pääkirjoitus, jossa osoitettiin syyttävällä sormella Internetiä. Myös pienen tyttäreni leikkikaverin isä totesi aamulla päiväkodin eteisessä että "sitä se internetti teettää". Kerroin että ei se kuule se internetti ole.

Tänään on jatkettava elämäänsä, jota helpottaa surun ja vihan kohdistaminen. Ampuja on luonnollinen vihan kohde, mutta hän on kuollut. Tappajasta tiedetään, että hän pelasi ampumapeli Battlefieldiä ja lähetteli Youtubeen omatekoisia häiriintyneitä videoitaan. Internetin ja ampumapelien kauhistelu näyttää valitettavasti peittävän todelliset syyt, mikä surettaa ja kauhistuttaa minua. Ymmärryksen ylittävän murhenäytelmän kohdatessa on huojentavaa löytää jokin selkeä syy kauheudelle. Iltapäivälehdet (ja näköjään Hesari) haluavat antaa sellaisen ihmisille lisätäkseen irtonumeromyyntiään. Poliitikoilta vaaditaan ripeitä toimia ja heidän on helpointa syyttää pelejä tai Internetiä.

Kun olin teini-iässä, käytiin vakavissaan keskustelua siitä, saako Ozzy Osbornen Suicide Solution nuoret tappamaan itsensä. Television väkivaltaelokuvien, roolipelien ja konsolipelien on myös ajateltu lietsovan nuorison väkivaltaisuutta. En väitä että Battlefieldin päivittäinen pelaaminen tekee kenenkään ajatusmaailmalle hyvää. Väitän että jotain ratkaisevaa ja syvempää on tapahtunut jo ennen kuin nuori hankkii aseen ja alkaa surffata netistä joukkomurhiin, alistamiseen ja aseisiin liittyvää aineistoa.

Kuten Jyrki on todennut, tähänastisten koulusurmaajien yhteinen nimittävä tekijä on ollut koulukiusaaminen, ei musiikkimaku, pelit, natsismi tai verkkosivut. Jokelan tappaja oli taas samasta muotista, eristäytynyt, estynyt, häiriintynyt, yksinäinen. Koulukuvassa kauluspaidan ylin nappi kiinni. Hesarissa haastaltujen luokkatovereiden mukaan ampuja oli "omituinen, yksinäinen ja tosi koulukiusattu". Ei ystäviä, ei tyttöystävää, sitäkin enemmän naisvihaa (diggaili SMBD:a ja naisten alistamista). Hän oli tyypillisten kouluampujien tavoin jo aiemmin kirjoitellut ihmisten tappamisesta. Sen lisäksi hän oli kertonut ihannoivansa Columbinen ampujia ja hankkinut aseen, josta myös koulukaverit tiesivät. En tiedä miten tai kenen tämä olisi pitänyt estää, mutta jos jotain pitää alkaa valvoa ja rajoittaa, on se aseet ja koulukiusaaminen.

Otsikoista voisi melkein luulla että Youtubella voi ampua toisen kuoliaaksi. Suomalaisissa kodeissa yli puolitoista miljoonaa asetta, joilla voi. Mihin niitä kaikkia tarvitaan? Tunsin kerran mukavan nuoren isän joka päätti päivänsä omalla metsästysaseellaan, hänen ystävänsä teki saman pian hänen jälkeensä. Sytytän tänään kynttilän myös heidän omaisilleen.