Leuanveto nyky-yhteiskunnassa

Maailmaa hallitsevat keski-iän ohittaneet miehet työntävät minunlaiseni rillipäiset viherpipertäjät marginaaliin, jos vain kykenevät. Sama homma politiikassa, liike-elämässä, järjestöissä tai yliopistossa. Argumentit menettävät teränsä, jos puhuja vaikuttaa vaarattomalta. Juttele vaan, kukkakeppi. Hitihatin on turha harrastaa pitkänmatkan juoksua, se on voima joka jyllää.

Juuri tästä syystä kelpo tasa-arvoministeri Wallinin täytyi näyttää treenattua hauistaan lehden kannessa. Hänellä on siihen agendansa puolesta suurempi tarve kuin ilman paitaa soutelevalla Vanhasella tai rullaluistelevalla Niinistöllä.

Liikeyrityksensä harmaantunut johtajauros Pekka Niska maksaa alaisilleen, jotka voittavat hänet leuanvedossa. Niska ei palkkaa painijoita, jotka saattaisivat voittaa. Eräässä tutussa valtiohallinnon organisaatiossa esikuntapäällikkö järjestää vuosittain voimamieskisat, joita varten hän treenaa säälimättömästi voittaakseen lauman nuoremmat urokset. Setäni, talousjohtaja, treenasi kortisonipiikkien voimalla. Hän nautti kyykyttäessään parikymmentä vuotta nuorempia kollegoita.

Naurakaa vaan, mutta ihmiset ovat edelleen melko alkukantaisia olentoja. Kokouksesta kuin kokouksesta suurin osa kuluu apinalauman keskinäisen arvojärjestyksen määrittämiseen elein, katsein ja äänenpainoin.

Jari Sarasvuo kehitteli taantuman iskiessä mainion liike-idean, Fight Clubin. Siinä myydään aamujumppaa konttorirotille nerokkaasti paketoituna. Sarasvuo ihannoi fyysistä kuntoa ja voimaa. Yksi urheilijan ja kuntoilijan eroista on Sarasvuon mukaan 16 leuanvetoa.

Ystäväni Karol Kovanen totesi minulle kymmenen vuotta sitten, että vetämällä leukoja vastaotteella saa jumalaisen selän. Karol tiesi mistä puhui, enkä minä ole edelleenkään lakannut yrittämästä. Leuanveto on yksi parhaista yläkehon ja käsien lihaskuntoharjoituksista. Se on paras tapa estää asteittainen sulautuminen näyttöpäätteeseen.

Toinen syy on isänmurha. Keski-ikä ja mukavuudenhalu, sarasvuolaisittain kermaperseisyys, eivät ole saaneet minua lopettamaan isäni 20 leuan ennätyksen tavoittelua. Lähellä ollaan.

Suomalaisen miehen taakka

Vihreä Lanka ei julkaissut tätä mielipidettä, laitetaan tänne sitten, näin isänpäivän aattona.

Suomalainen mies on kuin Afrikka, kummastakin kirjoitetaan vain huonoja uutisia. Uutisten mies lihoo, alkoholisoituu, ajaa ylinopeutta, ampuu koulutovereitaan, ja tappaa sekä perheensä että itsensä. Hän ei osaa puhua eikä äänestää, on väkivaltainen ja sulkeutunut. Tämä on itsestään selvää, artikkeleissa pohditaan sitten miksi näin on. Olen niin kyllästynyt näihin uutisiin, etten jaksanut lukea Lena Björklundin epäilemättä ansiokasta artikkelia, (Vihreä Lanka 31.10.) jossa jälleen kerran pohdittiin mikä suomalaista miestä vaivaa.

Minä en tunne tätä uutisten miestä kuin etäisesti ulkonäöltä ja kansantarujen perusteella. Olen suomalainen mies ja minua vaivaa se, että minut määritellään tämän moniongelmaisen ja väkivaltaisen örilään kautta.

Tuntemani suomalaiset miehet osaavat vauvahierontaa ja tekevät vähintään puolet kotitöistä sen lisäksi että putsaavat paskaviemärit. He osaavat pukeutua, kokkaavat hyvää ruokaa, tuoksuvat hyvälle, puhuvat tunteistaan ja lukevat iltasatuja.

Nuoret miehet kantavat suomalaisen miehen taakkaa esimerkiksi käydessään lastenneuvolassa, jossa heitä usein kohdellaan toisen luokan vanhempina. Suomalaiset miehet, kuten isäni, ovat ylpeitä isyydestään, jossa ovat parempia kuin omat isänsä. Suomalaisten miesten pojat saavat nykyään itkeä jos itkettää ja tulla isän syliin.

Tämä suomalaisen miehen kuva on todempi kuin julkisuuden kuva Jokelan, Kakolan tai Kauhajoen miehistä.

• Lue myös Matin loistava kirjoitus lauluntekstien isistä Aamulehdessä: Kuka laulaisi oodin isälle!
  

Feministien silmätikku

Feministisen tutkimuksen tehtävä on tehdä näkyväksi ja arvostella patriarkaalista valtakulttuuria ja sen ilmiöitä. Jalkapallokisat ovat perinteinen kohde, mutta kritiikki on on niin velttoa että se saa jopa kaltaiseni profeministinössön ärsyyntymään.
Viimeksi ennen Saksan MM-kisoja maalailtiin kauhukuvia parakeista, joissa kymmenet tuhannet naisseksiorjat räytyisivät kaljanhuuruisten jalkapallofanien armoilla. Ruotsin tasa-arvovaltuutettu ehti vaatia kisojen boikotoimista. Eduskunnan naisverkosto ja Nytkis esittivät hyvissä ajoin syvän huolensa jalkapallokisojen aikaisesta ihmiskaupasta ja bordelliparakeista, joita ei sitten koskaan nähty. Feministien suosikkeja ovat erityisesti 70-lukulaisten antropologien, kuten Peter Marshin, heimosotametaforat. Väkivallasta puheen ollen, saa Seinäjoen tangomarkkinoilla turpaansa hyvin paljon todennäköisemmin kuin jalkapallon MM-kisoissa.

Avasin innoissani Hesarin sunnuntaisivut, joilla toimittaja Ritva-Liisa Snellman ja Oulun yliopiston tutkijat Sanna Heikkinen ja Taina Kinnunen ruotivat jalkapallon miehisyyttä. Maallikoille tiedoksi: jalkapallossahan ei suinkaan ole kyse kauniista pelistä vaan primitiivisen maskuliinisuuden spektaakkelista, heteromiesvaltaa pönkittävästä, väkivaltaisen heimokulttuurin ilmentymästä. Tutkija Kinnunen yhdistää jalkapallon tietenkin sotimiseen, pitäähän jalkapallossa olla peloton ja hyvä ryhmän jäsen. Jalkapalloilijat saavat kentällä halata toisiaan, pussata, taputella takapuolta ja mennä kasaan toistensa päälle. Tutkija Kinnusen tarkka silmä erottaa tässä - paradoksaalista kyllä - heteronormin vahvistamisen homohuumorin varjolla. Tavallinen katsoja olisi saattanut luulla olevan kyse miesten välisestä estottomasta ilon ja tunteiden ilmaisusta. Myös miesfanien värikkäät huivit ja hassut hatut pönkittävät tutkijan mukaan sukupuoli-identiteettiä.

Tutkija Heikkinen huojentaa kuitenkin katsojan mieltä, naisjalkapallossa on vielä jäljellä aidon jalkapallon tunnelmaa, sillä sitä pelataan ilon takia. Heikkisen mielestä miesfutis on väkivaltaista ja kaljavaltaista, pelaajat tappelevat kentällä, katsojat hulinoivat ja fanit sikailevat. Tämä nyt ei vaan pidä paikkaansa vai menivätkö jalkapallo ja jääkiekko kenties sekaisin. Kuka on viimeksi nähnyt jalkapallokentällä tappelun? Huliganismia tietty on vielä ajoittain, mutta se on jo ajat sitten siirtynyt pois katsomoista. Tappelua paljon tyypillisempi näky MM-kisoissa on pelaajat pienet lapsensa sylissään kentällä pelin jälkeen. Maalien jälkeisissä tuuletuksissa ovat olleet viime vuosina muotia sotaisat eleet kuten vauvan heijaus, peukalon imeminen ja lentosuukot äidille taivaaseen. Manchester Unitedin Carlos Tevez ehti pelata lähes koko ottelun oikea tutti piilotettuna shortseihinsa ennen kuin pääsi tuulettamaan tutti suussaan maalin jälkeen. En halua ajatella kauanko kapine oli ehtinyt hautua Tevezin pelihousuissa.

Tutkija Kinnunen epäilee toimittajan kannustamana, että epävarmat miehet hakevat turvaa jalkapallosta. Minä toivon että kaikki epävarmat ihmiset hakisivat turvaa jalkapallosta ennemmin kuin vaikka viinasta, uskonlahkosta tai ampumaharrastuksesta, sillä jalkapallo on ihana asia. Onneksi nykyään nainenkin saa pelata jalkapalloa ja keskustella jalkapallosta. Minä olen onnellinen kun saan jakaa kisahuuman vaimoni, jalkapalloasiantuntijan, kanssa. Sitä en ymmärrä miksi YLE:n kisastudion ovet eivät tunnu aukeavan naispuolisille jalkapalloasiantuntijoille, vaikkapa Suomen parhaalle jalkapalloilijalle, Laura Österberg Kalmarille.

PS. kuvalla ei ole mitään tekemistä jalkapallon kanssa, siinä esiintyvät miehet pelaavat rugbya.

Veljet, kitisten kohti parempaa huomista!

Tänään menen esikoisen kanssa korvalääkäriin. Onneksi lääkärikeikat ovat olleet tosi vähissä tänä vuonna. Viimeksi olin esikoisen kanssa neuvolassa. Tasavuositarkastuksessa testataan lapsen kehittymistä, mitataan pituus ja paino, tutkitaan näkö ja kuulo, sekä tehdään erilaisia palikkatestejä henkisen kehittymisen selvittämiseksi. Joku kirjoittamaton laki säätää, että lapsi teloo päänsä aina ennen neuvolassakäyntiä, valokuvausta tai tutustumista uuteen päiväkotiin. Nyt esikoisella oli silmäkulmassa vanhojen tällien lisäksi tuore mustelma sohvapöytää päin juoksemisen kunniaksi.

Esikoinen oli neuvolaan suoraan päiväunilta herätetty, silmät seisoivat päässä ja suu oli jäänyt ammolleen. Neuvolan täti sai kysymyksiinsä vastauksiksi yksitavuisia ölähdyksiä tai "emmää tiedä". Yleensä puhelias ja utelias esikoinen ei ollut kyetä monisanaisiin lauseisiin, eikä mieleen tullut sen kummemmin lempiruokaa kuin väriäkään. Poika vaikutti epäilemättä heikkolahjaiselta, mikä jäi kuitenkin kohteliaasti neuvolakorttiin kirjaamatta.

Valtakunnantätien juhlapuheissa miehiä kovasti kannustaa ottamaan vastuuta ja osallistumaan lastenhoitoon. Neuvola on kuitenkin naisten ja lasten valtakuntaa. Tiskin takana on aina täti eikä setä, jos paikalla on vaimo, puhuu täti hänelle. Isän läsnäoloa ainakin vauvaneuvolassa kummeksuttiin. Kävin siellä puoli vuotta, ennen kuin sinänsä mukava täti alkoi tottui siihen että myös isä haluaa tietää lapsen terveysasioista. Nuoren naisravitsemusterapeutin vastaanotolla olin myös kuin ilmaa, puhe osoitettiin vaimolleni ja proopuskat ojennettiin hänelle. Näin siitä huolimatta että olin enimmäkseen vastuussa lasten ruokahuollosta ja vastailin vaimolleni asetettuihin kysymyksiin.
Vielä räikeämpiä ovat kavereiden kertomat esimerkit joissa kysymykset, puhe ja paperit osoitetaan äidille, vaikka paikalla oleva isä olisi vanhempainvapaalla täyspäiväisenä lastenhoitajana. Tämä kaikki ottaa pirusti aivoon, ravitsemusterapeutin vastaanotolta tulin raivosta kihisten.

Nyt tullaan siihen kohtaan tasa-arvokeskustelua jossa osa miehistä ja naisista kehoittaa olemaan kitisemättä. Miesten mielestä tällainen on kitinää ja kitinä ei ole miesten hommaa. Jotkut naiset puolestaan toteavat että tämä on naisten kokemiin vääryyksiin verrattuna pientä, tai ainakin se on ihan oikein että mies saa kokeilla patriarkaatin vastalääkettä. Sanokoon mitä sanovat, nyt on 2000-luku ja koen oikeudekseni kitistä silloin kun huvittaa.

Vastikään sain olla ylpeä mutsista. Tämä oli mennyt amerikkalaisen terapiagurun Kathy Steelen luennolla huomauttamaan siitä, että kaikissa vanhemmuuden kuvituksissa oli vain äitejä ja lapsia. Mutsi oli kertonut että hänen poikansa olisivat moisesta varmasti loukkaantuneet. Steele lupasi hankkia isien ja lapsien kuvia.

miehen evoluutiosta, osa 2

Kirjailija Miika Nousiainen on ainakin puoliksi vakavissaan sitä mieltä, että suomalaiset miehet kehittyvät (kts. osa I) ruotsalaisten tasolle tunteiden osoittamisessa ja tasa-arvomielipiteissä joidenkin vuosien kuluttua. Nousiainen, Hammarby-fani, on kirjoittanut kiinnostavan kuuloisen kirjan ruotsalaisuudesta. Ruotsissa opiskelleena ja ruotsalaisen miehen mielenmaisemaan jonkin verran tutustuneena olen vain osittain samaa mieltä.

Se on ehdottomasti myönnettävä että asenteissa ja ainakin poliittisessa korrektiudessa ruotsalainen mies on kehityksessä huomattavasti edellä. Tiukka poliittisen korrektiuden kulttuuri on kuitenkin vetänyt painekattilan kannen sen verran kireälle että epäkorrektius purkautuu kovemmin kuin meillä, esimerkiksi aktiivisena uusnatsitoimintana.

Sallittu tunteiden ilmaisuskaala taitaa edelleen olla ruotsalaismiehellä laajempi, mutta vain positiivisten tunteiden suhteen. Ruotsalaiselle ei ole hyväksyttyä purkaa turhautumista, vihaa tai vain erimielisyyttä. Näiden tunteiden nieleminen epäterveellisempää kuin pierun pidätteleminen.

Mitä ulkonäköön tulee, väitän että aiemmin tennissukistaan pilkatut suomalaiset miehet ovat nuoremmissa ikäluokissa jo ohittaneet ruotsalaiset pukeutumisessa ja hyväntuoksuisuudessa. Ruotsalaiset saattavat olla edelleen huolitellumpia, mutta tiukka yhtenäismuoti tekee heistä paljon tylsemmän näköisiä.

Gradua tehdessäni luin valtavasti brittiparlamentin keskustelupöytäkirjoja. Lukiessani ja brittikulttuuriin perehtyessäni vahvistui käsitykseni siitä, että englantilaisen miehen lajikehitys on jäänyt mannermaisesta huomattavasti jälkeen. Oven avaavan ja hattua nostavan brittiherramiehen pinnan alta paljastuu joko yksityiskoulussa seksuaalisesti turhautunut jäykkähuuli tai alemman työväenluokkainen sivistystä vihaava juntti. Brittimiehen maailmankuva on niin parlamentissa kuin pubissakin todella konservatiivinen, sovinistinen ja menneisyyteen takertuva. Esimerkiksi naisparlamentaarikoiden puheita on ollut salissa tapana häiritä huutelemalla "melons" ja heiluttelemalla kuvitteellisia tissejä. No, vonkaavat meilläkin vasemmistoäijät nuoria naiskansanedustajia polvelleen istumaan.

Homous on brittimiehille edelleen kauhistus, jalkapalloympyröissä (iso osa mielenmaisemaa) täysi tabu. Hieno pelaaja Graeme le Saux kertoo, että häntä haukuttiin 14 vuotta homoksi, koska jerseyläisen kulttuurikodin kasvattina puhui kunnollista englantia, pukeutui opiskelijamaisesti ja harrasti antiikkia. Yksi hinttariksi haukkujista oli Englannin virallinen metroseksuaali David Beckham. Pitäisi kysyä Aki Riihilahdelta miksi häntä haukuttiin. Ainakin joukkuekaverit ihmettelivät Akin yliopisto-opiskeluintoa, miksi opiskella kun on rahaa ja voisi pelata pleikkariakin?

suuri kansallinen erektio

Kesällä on lehdissä kesäuutisia, radiossa soi karmeita kesähittejä ja televisiosta tulee kesädokumentteja. Maikkari ja nelonen ovat tyydyttäneet kansalaisten kyltymätöntä tiedonjanoa muun muassa dokumeteilla Mennään töihin alasti, Pornolakko, Sata orgasmia päivässä, Mysteerinen klitoris, Maailman isoin penis, Täydellinen penis, Täydellisen peniksen metsästys, Maailman suurimmat rinnat, Ne rinnat, ne rinnat ja Munaton mies.

Peniksen kokoa ja suorituskykyä on käsitelty tämän kesän dokumenteissa kiitettävällä pitkäjänteisyydellä. Iltapäivälehtien, sanomalehtien ja ilmaisjakelulehtien vakiojuttuaiheena puolestaan on ollut potenssilääkkeiden viihdekäyttö. Olen lukenut näitä juttuja, koska haluan ymmärtää miksi terveet miehet popsivat Viagraa, Cialista tai jotain vastaavilla nimillä myytyjä kiinassa valmistettuja nappeja.

Haastattelut noudattavat samaa kaavaa: menestyvä poikamies Marko (nimi muutettu) käy viihteellä ja valmistautuu baari-iltaan potenssilääkkeellä, koska se lisää hänen itseluottamustaan. Suorittajamies haluaa olla aina valmiina tyydyttämään naisen, hän ei halua epäonnistua, ainakaan toista kertaa. Juttujen avainsana on itseluottamus. Itseluottamusta saadakseen Markot ottavat pohjat. Potenssilääke myös lisää itseluottamusta, koska se varmistaa jännityksen ja viinanjuonnin heikentämää erektiota. Lähes joka haastattelun Marko mainitsee myös saaneensa joskus naiselta kehun mieskunnostaan. Tätä kehua Marko vaalii sydämessään. Lääkefirman mies sanoo artikkelin osiossaan että erektiovarmuus (milloin olet viimeksi kuullut kiellettyjen listalle joutuneen impotenssi-sanan) parantaa elämänlaatua, joten nappia huuleen vaikka varmuuden vuoksi.

Vuoden 2006 alkupuolella Suomen tulli takavarikoi toistasataa tuhatta pilleriä ja ampullia, joista suuri osa oli potenssilääkkeitä. Lähes kaikki potenssilääkkeet olivat väärennöksiä, joiden sisällöstä ei ole tilaajalla mitään tietoa. Toistasataa tuhatta! Suomalaiset miehet ovat kaiken järjen mukaan pistelleet alkuvuodesta 2006 suuhunsa vielä aika paljon enemmän epämääräisiä nappeja kuin mitä tulliin on jäänyt.

Opiskelijoiden tutkimussäätiön selvityksissä kävi taannoin ilmi, että merkittävä osa kauppakorkeakoulun miesopiskelijoista oli käyttänyt lisäravinteita tai hormoneja. Suomalaiset miehet eivät tietenkään ole mitään poikkeuksia suorituskykynsä pönkittämisessä. Psykiatrian erikoislehden Therapienin mukaan ranskalaisista ylemmistä toimihenkilöistä 12-18% söi vuonna 1998 amfetamiinipitoisia piristeitä, masennuslääkkeitä, hormoneja ja betasalpaajia ilman lääkärin määräystä. Ideana on doupata suorituskykyään työelämässä urheilijan tavoin ja jaksaa epäinhimillisiä työrupeamia.

Minun käy sääliksi nettipornon keskellä varttuneita teinipoikia. Usko oman peniksen ja sen suorituskyvyn riittävyyteen voi olla heikko kun vertailukohtana ovat pornotähtien hillittömän kokoiset molot. Suomalainen mies tarvitsee ilmeisesti paljon tukea itseluottamukselleen ja suorituskyvylleen. Ehkä tämä on vain osa kansallista suorituskykyfetissiä, eihän hallitusohjelmassakaan puhuta juuri muusta kuin eri sektorien suorituskyvystä ja kilpailukyvystä. Nämä kyvyt ovat johtajiemme ja tiedotusvälineidemme mielestä jatkuvasti uhattuina ja niiden ylläpitämiseksi on koko kansan herkeämättä ponnisteltava. Mikähän lääke tähän epävarmuuteen tehoaisi?

tabujen miehet

"Isän ja pojan välinen rakkaus ja arvostus…ei siinä olla missään herttaisuuden ydinalueella."
Kirjailija Petri Tamminen pohti lempiohjelmassani Aristoteleen kantapäässä herkullisesti miesten kieltä Tuomas Enbusken kanssa. AK on siitä mahtava, että sitä voi imuroida podcastina ja kuunnella vaikka lenkillä tai työmatkalla. Miesten kielessä on niin paljon tabuja että niiden kiertäminen ja kaartaminen ottaa välillä voimille. Jos sanon kaverille että tämän uusi hiustyyli on hyvän näköinen, on samalla tarkkailtava kulmat kurtussa mennäänkö liian intiimille alueelle. Naiset, tässä ei ole yhtään liioittelua, uskokaa pois. Jos kaverissa ilmenee jotain kiusaantumisen merkkejä, niin hihasta on pystyttävä vetämään joku miehekäs sutkaus, jolla homma vedetään turvallisesti läskiksi. Tästä jos mennään tunteiden osoittamisen puolelle, niin vastassa on varsinainen tabujen miinakenttä. Se r-sana on aivan ehdottomalla kieltolistalla, suorastaan väkivaltainen rajaloukkaus toista miestä kohtaan.

Puhuessani miesten kielestä tarkoitan myös homoja, homoiluhan on miesten hommaa jos mikä. Vaikka homomiehet ovat kiintymyksenilmaisuissa heteroita vapautuneempia, eivät he vielä mitään Suomalainen Mies 2.0:aa edusta.

Veljeni on aika kehittynyt yksilö suomalaiseksi mieheksi ja hänen kanssaan olemme harrastaneet r-sanan käyttöä jo pidemmän aikaa ja se sujuu jo hyvin. Olen ollut r-sanan kanssa aika varautunut muutenkin, olen ajatellut säästää sen käytön vain yhdelle ei-verisukulaiselle.

Työpaikan lounaalla kerroin että "mä olin tapaamassa niitä irc-gallerian tyyppejä". Vieressä istuva naiskollega, joka myös oli ollut tapaamassa samoja tyyppejä, otti lausahdukseni kiitettävän lungisti. Käytän myös sujuvasti ilmaisua "mä asun Tampereella" tai "mä olin käymässä Rovaniemellä" vaikka koko perheenihän siellä asuu ja oli käymässä. Naiselle tällainen puhetapa olisi mahdoton, se kertoisi henkisestä etääntymisestä perheeseen tai peräti avioeroaikeista. Kohdallani ei ole mistään tällaisesta kyse, joten mietin mistä yksikön käyttö johtuu. Lohdukseni Aristoteleen kantapäässä todettiin kyseessä olevan lajityypillinen käyttäytyminen, jonka siis olen omaksunut mieslajin edustajana sosialisaation kautta. Tässä asiassa myönnän olevani tyypillinen mies, niin tahmainen kuin ilmaisun suutuntuma onkin. Yritän toki kehittyä kohti Mies 2.0:aa.

Tabujen takia mies on naista heikommilla sosiaalisessa kanssakäymisessä. Miesten kanssa keskustellessani huomaan että heidän vaimomme käyttävät argumentteja, joita on sparrattu yhdessä toisten naisten kanssa. Kun vaimo sanoo kotona että on keskusteltava, kello soi ja mies on menossa kehään ilman lämmittelyä, sparrausta ja hanskat teippaamatta. Siinä käy huonosti. Tabujen takia miehet eivät saa apua elämänsä ongelmiin toisilta miehiltä. Kukaan ei viitsi olla se ilonpilaaja joka tokaisee kesken löylynheiton että "mä oon rakastajana nykyään ihan paska, se on aina sitä samaa, oisko teillä jotain uusia jippoja joilla voisin yllättää vaimon viikonloppuna?"

Miesten välinen puhe on kyllä monella tapaa vapauttavaa, sitä on vähän ja se on luonteeltaan informatiivista. Kaikkea ei tarvitse vatvoa jos ei huvita. Ei tarvitse selvittää suuttuuko joku jos jotain päätetään ilman hänen tunnetilansa esikartoitusta. Heteromiesten välinen tunneilmaisu on edistyneille rajattu taitolaji, josta voi saada samanlaatuista henkistä tyydytystä kuin sanaristikon tai palikkatestin selvittämisestä.

hienoin lahja

Lapsuudenystävieni, kavereideni ja työkavereideni joukossa on ollut monta äärimmäisen lahjakasta ihmistä. Joku on ollut uskomattoman musikaalinen, toinen matemaattinen nero, kolmas huippulahjakas piirtäjä. Eräs ylitti kaikki pisterajat armeijan älykkyystesteissä, mutta heitti epähuomiossa kaappinsa avaimet roskikseen, kahdesti. Yksi ryökäle puolestaan on niin hyvännäköinen, ettei hänen tarvitse edes avata mittavaa sanaista arkkuaan saadakseen naiset lumoihinsa. Oli sellaisia, jotka voittivat kaikki urheilukilpailut pikajuoksusta kuulantyöntöön. Eräälle luokkakaverille olivat kaikki aineet helppoja, hän opiskeli vaihto-oppilasvuoden jälkeen lukion toisen vuoden oppimäärän kesämökillään muutamassa viikossa. Tällaiset renessanssi-ihmiset, jotka ovat kaiken lisäksi mukavia, ovat pahimpia – heiltä ei voi edes vihata hyvällä omallatunnolla.

Olen ihaillut veljeni toisin näkemisen kykyä ja keskittymiskykyä, joka voi sulkea pois koko ulkopuolisen maailman mielipiteineen. Verbaalisessa kyvyssä veli on myös sitä luokkaa että välillä on vain naurettava ääneen sanallisen vuoristoradan kyydissä. Pomossa puolestaan yhdistyvät loputon uteliaisuus ja ällistyttävä asioiden omaksumiskyky.

Suuri lahja voi olla myös taakka, yli-innokkaat sukulaiset tai vanhemmat voivat kasata pienen ihmelapsen päälle suuria odotuksia tai evät ymmärrä, ettei yhden lajin lahjakkuus tee lapsesta ikäistään kypsempää. Joidenkin huippulahjakkaiden elämänmenon perusteella on näyttänyt, että siellä missä ovat kirkkaimmat valot, ovat myös synkimmät varjot.

Vaikka olen ajatellut olevani onnellisen keskinkertainen, on olemassa yksi lahja jota olen aidosti kadehtinut. Eräs ystäväni on siunattu omalaatuisella tavalla, hän näyttää olevan vailla protestanttisen miehen taakkaa. Jos miehen ahdas sukupuolirooli, työelämän menestyspaineet ja perheen odotukset ovat Matrix, on hän Neo. Nolostuminen ja häpeileminen tuntuvat olevan hänelle tuntemattomia asioita. Aluksi mietin että hän hukkasi kykyjään kun ei pinnistellyt diplomi-insinööriksi. Sittemmin tajusin että hän tarttuu hetkeen ja käyttää kykyjään mielekkyyteen ja onnellisuuden tavoitteluun. Hänen seurassaan tulen hyvälle tuulelle ja asiat näyttäytyvät oikeissa mittasuhteissaan. Ei hän ole maailmasta irrallaan, maailma vain ei ole saanut häntä kiinni. Toivon ettei koskaan saakaan.

Epämiellyttävä totuus

Epämiellyttävät totuudet eivät useimmiten tule Al Goren vaan oman lapsen suusta.

Auvoisa lukuhetki esikoisen ja Aino-kirjan parissa. Esikoinen näyttää kirjan sisäkannesta boksereihin sonnustautunutta pulleaa ja kaljua pikku-ukkoa ja hihkaisee: "Toi on ihan isin näköinen!"

Isillä ja pojalla on palaverin paikka. Ei muuten ole isin näköinen ollenkaan. Vieressä on punatukkainen, hoikka hahmo, sehän on isin näköinen eikä se paksukainen. Esikoinen tivaa että eikä ole vaan toi tossa. Isi närkästyy. Mitäs tää on, kyselen ja osoitan närkästyneenä kolmivuotiaalle dennisbergkampmaista kuontaloani. Eikä isi ole noin paksukaan.

Esikoisen kommentit herättivät siihen todellisuuteen että olen viime vuosina nostellut enemmän pikkulapsia kuin puntteja, liikunnanohjaamisesta on vierähtänyt viisi vuotta ja enemmän kiloja. Eikä se hiusraja ihan sama ole kuin kaksikymppisenä. Sen verran turhamainen olen etten todellakaan halua kuulla että sä oot lapsilles maailman paras isä vaikka masu vähän pömpöttäiskin.

Olen uskotellut itselleni että rypyt ovat yhtä kuin charmi, ja mitä ruumiiseen tulee, on uusi ja parempi elämä aina aivan nurkan takana. Olen itselleni paremman näköinen kuin peilille, tavallaan autuaan tietämätön siitä miltä näytän. Valokuvistakaan ei oikein tunnista itseäni. En halua oikeasti tietääkään miltä näytän oman pääni ulkopuolella, koska se on ainoa peili, jonka ihminen tarvitsee. Asenne on ulkonäköä tärkeämpää, ulkonäkö voi rapistua mutta asenne ei. Ihan sama asia on vaikka tanssimisen kanssa, ei siitä tule mitään jos alkaa murehtimaan näyttääkö tyhmältä vai ei.

Olen onnellisesti välttynyt suuremmilta ulkonäkötraumoilta, teini-iässäkin. Muistan kyllä hämärästi miten paljon aikaa muotovaahtojen ja geelien kanssa sotkeminen, föönaaminen ja lopputuloksen murehtiminen vei teininä. Nykyään teinipojat ovat yhtä rankkojen ulkonäköpaineiden alla kuin tytötkin, viimeisen teinibarometrin mukaan 15-vuotiaat pojat panostavat ulkonäköönsä jopa enemmän kuin tytöt.

Ihmettelen usein mitä ihmiset näkevät peilistä, näky on selvästi jotain ihan muuta kuin mikä piirtyy toisten verkkokalvoille. Monet upeat ihmiset surevat jotain ulkonäköönsä liittyvää yksityiskohtaa niin että se vääristää koko kuvan itsestä. Ei ole niin täydellisen näköistä ihmistä, ettei löytäisi itsestään jotain kriisiyttävää ulkonäköpuutetta. Jos mikään muu ei ole huonosti, ovat hiukset joko liian suorat tai kiharat tai väärän väriset.

Pohjanmaa goes gay

Ahh, helle, kylmä Urquell, kannettava ja tunti vapaa-aikaa - lapset pääsivät vaimon ja anopin kanssa Hervanta Beachille.

Olin viime lauantain mahtavissa polttareissa. Tuntui kuin olisi ollut viikonlopun jossain kernevaaleissa ulkomailla, sen verran eksoottista meininki oli PK-sektoriin verrattuna.

Päivä alkoi tälläämisellä ja Gay Pridella, johon osallistuin ensimmäistä kertaa. Turistioloni helpottui kovasti kun laittauduin Lemmenlaivan Kapteeniksi ja Übervosu veteli punaa poskiin. Vaimoni ei saanut aikaiseksi lähteä lasten kanssa reitin varrelle vilkuttamaan isille - hyvä niin. Sanna Hietasen ottama kuva kertoo parhaiten. Kulkueessa oli mahtava meiniki, poppi soi ja turistit kuvasivat minkä ehtivät. Seurueessa olikin kuvattavaa, sillä porukassa olivat Kapteenin ja Übervosun lisäksi myös mm. Kinkyhoitsu ja itse juhlakalu, Blonde Ambition -kiertueelta poikennut Madonna.

Ei siellä siis minään polttarituristeina oltu, porukka olisi ollut mukana joka tapauksessa ihan tositarkoituksella. Myös Gay Pohjanmaa eli joku hihhuliherätysliike oli mukanan tositarkoituksella, kertomassa joutuvamme helvettiin. Suomen raamattuvyöhykkeen pojat olivat sen näköisiä että mukaan olisi ollut kova hinku, rusketus oli viimeisen päälle ja jeesuspaidoista oli askarreltu lihaspaidat. Naksu kyseli jeesusleiriläisiltä että "onko teillä kaljatelttaa" ja "mitä bändejä teillä on soittamassa".

Vielä sananen kesähiteistä: Esikoinen täyttää pian kolme vuotta. Tuon ikäinen on aika tinkimätön hittimittari, biisi joko tarttuu tai ei tartu.

Lasten voimasoitossa tällä hetkellä:

• Dynamite - Beats & Styles
• Juokse villi lapsi - Pelle Miljoona
• Kun Suomi putos puusta - Ismo Alanko
• Possali Possa (Soul Bossa Nova) - Quincy Jones
• Shanghain valot - Annika Eklund
• Menolippu - Vicky Rosti
• Mörkölaulu (Hard Rock Halleluja) - Lordi
• Jazzikansa tulee - Dave Lindholm

Hybris ja Nemesis

Suomi on ollut kehdeksan kertaa lätkän arvoturnauksen finaalissa ja eilen tuli se seitsemäs tappio. Matti totesi osuvasti että siinä taas jumalallisen koston henki Nemesis tuli rankaisemaan jumaluhoon eli hybrikseen langenneita kuolevaisia. Nemesis tulee usein nimenomaan länsinaapurin muodossa, milloin on Thomas Wassberg 50 km hiihdossa tai Mats Sundin lisäajalla. Jalat liikkuvat hitaammin kuin alkulohkon peleissä, hitaasti kuin painajaisessa jonka on nähnyt monta kertaa aiemmin.

Suomalaiset jaksavat nostattaa hybristä joka jääkiekkokisojen alla. "Kultaa tulee!""Leijonat syövät Ruotsin!""Leijonat vahvempia kuin koskaan". Urheilutoimittajat kerääntyvät joukolla tienristeyksiin suututtamaan jumalia ja manaamaan pahoja henkiä spekuloimalla että "voitto tulee, ennusmerkit ovat käsillä, nyt tai ei koskaan, kun huomenna voitetaan niin lentokone tulee ja hakee leijonat, voittoisille leijonille maksetaan kultaa bonuksena ja tonttejakin annettaisiin jos joku asuisi Suomessa." Jos jonkun erän jälkeen ollaan voitolla niin aletaan miettiä kuinka monta minuuttia vielä on ennen voittoa. Varsinkin Tapio Suominen on kerta toisensa jälkeen nuolemassa ennen kuin tipahtaa.

Olihan se joukkue kuitenkin täynnä sankareita. Esimerkiksi jäähyväispelinsä maajoukkueessa pelanneen Teppo Nummisen haastattelu oli kansalliseeppistä matskua. Toimittajalla oli hoksottimia päättää haastattelu kun murheen murtama mies ei enää kyennyt puhumaan. Tapparan miehen kyyneleet menevät sinne kollektiivitajuntaan Mietaan sadasosatappion ja Suomi-Unkari ottelun oman maalin välimaastoon.

No pitää koettaa ajatella positiivisesti. Vaikka Suomi hävisi niin kansantalous voitti kun torit tyhjenivät ja puolet kansasta ei ole tänään viettämässä voitonjuhlien jälkeistä rokulipäivää. Nyt ei myöskään tarvitse kokea olutfirmojen sponsoroimaa monen viikon pituista maltaista kansallishuumaa helvetillisine renkutuksineen, eikä joka kunnanvaltuustossa vaadita kovaan ääneen uusien kiekkohallien rakentamista. YLE:n urheilutoimitukselle iso kiitos siitä että tappion ratkettua hakivat kuviin Kalervo Kummolan mahdollisimman pian. Minulle ainakin tuli heti parempi mieli.

Raitis elämä lapselle

Joka paikassa vouhkataan että lapsilla pitää olla liikuntaharrastuksia. Saavat urheiluseuroissa terveitä elämäntapoja ja pysyvät pois kadulta ja hankaluuksista, varsinkin pojat. Hyvässä lykyssä sieltä löytyy vielä se Miehen Malli, joka eskarista ja koulusta puuttuu. Paskat.

Uudessa Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä esitellään tutkimus 13-18-vuotiaiden poikien alkoholinkäytöstä. Urheiluseuratoimintaan osallistuvat teinipojat läträävät viinan kanssa ahkerammin kuin muut. Mikään jymy-yllätys ei ollut että erityisen hanakoita happaman perään olivat jääkiekkojuniorit. Raittiita teinijääkiekkoilijoita ei tutkimuksessa löytynyt yhtään. Heidän mielestään juominen on miehekästä ja kavereiden paine juopotteluun oli korkein koska nössöyttä pitää valttää. Lapset ennemmin vaikka bändiin soittamaan, kyllä Ville Valo aina Olli Jokisen voittaa roolimallina.

Olen aina ollut sitä mieltä että jääkiekko on kaljatelttoihin sopivaa väkivaltaviihdettä ja jääkiekkoilijat ovat urpoja mällihuulia. Tämä katkeruus johtuu tietty siitä että espoolaiset jääkiekkojuniorit törkkivät rillipäistä nörtti-Jussia koulun ruokalan jonossa, veivät kaikki tytöt ja heittelivät mennessään nuuskamällit luokan kattoon. Mutta miettikää itse, tuleeko mieleen fiksua jääkiekkoilijaa? Suomen virallinen älykkö-jääkiekkoilija on Ville "harvahammas" Peltonen, joka on opiskellut kauppatieteitä, wow! Jos Ruudun veljekset vaikuttavat telkussa täysjärkisiltä silmälasit päässä, on sekin urheilutoimittajille vilpittömän ihastelun aihe. No, urheilutoimittajat eivät ole mitään toimittajien tähtiainesta, heille on hienointa päästä ralliauton kyytiin tai Teemu Selänteen kotiin.

ps. Kiitoksia palautteesta, olen toipunut vaalivalvojaisten kaatuilusta henkisesti, käsivarressa tosin on komea mustelma. Heidin kannustus piristi erityisesti .