tabujen miehet

"Isän ja pojan välinen rakkaus ja arvostus…ei siinä olla missään herttaisuuden ydinalueella."
Kirjailija Petri Tamminen pohti lempiohjelmassani Aristoteleen kantapäässä herkullisesti miesten kieltä Tuomas Enbusken kanssa. AK on siitä mahtava, että sitä voi imuroida podcastina ja kuunnella vaikka lenkillä tai työmatkalla. Miesten kielessä on niin paljon tabuja että niiden kiertäminen ja kaartaminen ottaa välillä voimille. Jos sanon kaverille että tämän uusi hiustyyli on hyvän näköinen, on samalla tarkkailtava kulmat kurtussa mennäänkö liian intiimille alueelle. Naiset, tässä ei ole yhtään liioittelua, uskokaa pois. Jos kaverissa ilmenee jotain kiusaantumisen merkkejä, niin hihasta on pystyttävä vetämään joku miehekäs sutkaus, jolla homma vedetään turvallisesti läskiksi. Tästä jos mennään tunteiden osoittamisen puolelle, niin vastassa on varsinainen tabujen miinakenttä. Se r-sana on aivan ehdottomalla kieltolistalla, suorastaan väkivaltainen rajaloukkaus toista miestä kohtaan.

Puhuessani miesten kielestä tarkoitan myös homoja, homoiluhan on miesten hommaa jos mikä. Vaikka homomiehet ovat kiintymyksenilmaisuissa heteroita vapautuneempia, eivät he vielä mitään Suomalainen Mies 2.0:aa edusta.

Veljeni on aika kehittynyt yksilö suomalaiseksi mieheksi ja hänen kanssaan olemme harrastaneet r-sanan käyttöä jo pidemmän aikaa ja se sujuu jo hyvin. Olen ollut r-sanan kanssa aika varautunut muutenkin, olen ajatellut säästää sen käytön vain yhdelle ei-verisukulaiselle.

Työpaikan lounaalla kerroin että "mä olin tapaamassa niitä irc-gallerian tyyppejä". Vieressä istuva naiskollega, joka myös oli ollut tapaamassa samoja tyyppejä, otti lausahdukseni kiitettävän lungisti. Käytän myös sujuvasti ilmaisua "mä asun Tampereella" tai "mä olin käymässä Rovaniemellä" vaikka koko perheenihän siellä asuu ja oli käymässä. Naiselle tällainen puhetapa olisi mahdoton, se kertoisi henkisestä etääntymisestä perheeseen tai peräti avioeroaikeista. Kohdallani ei ole mistään tällaisesta kyse, joten mietin mistä yksikön käyttö johtuu. Lohdukseni Aristoteleen kantapäässä todettiin kyseessä olevan lajityypillinen käyttäytyminen, jonka siis olen omaksunut mieslajin edustajana sosialisaation kautta. Tässä asiassa myönnän olevani tyypillinen mies, niin tahmainen kuin ilmaisun suutuntuma onkin. Yritän toki kehittyä kohti Mies 2.0:aa.

Tabujen takia mies on naista heikommilla sosiaalisessa kanssakäymisessä. Miesten kanssa keskustellessani huomaan että heidän vaimomme käyttävät argumentteja, joita on sparrattu yhdessä toisten naisten kanssa. Kun vaimo sanoo kotona että on keskusteltava, kello soi ja mies on menossa kehään ilman lämmittelyä, sparrausta ja hanskat teippaamatta. Siinä käy huonosti. Tabujen takia miehet eivät saa apua elämänsä ongelmiin toisilta miehiltä. Kukaan ei viitsi olla se ilonpilaaja joka tokaisee kesken löylynheiton että "mä oon rakastajana nykyään ihan paska, se on aina sitä samaa, oisko teillä jotain uusia jippoja joilla voisin yllättää vaimon viikonloppuna?"

Miesten välinen puhe on kyllä monella tapaa vapauttavaa, sitä on vähän ja se on luonteeltaan informatiivista. Kaikkea ei tarvitse vatvoa jos ei huvita. Ei tarvitse selvittää suuttuuko joku jos jotain päätetään ilman hänen tunnetilansa esikartoitusta. Heteromiesten välinen tunneilmaisu on edistyneille rajattu taitolaji, josta voi saada samanlaatuista henkistä tyydytystä kuin sanaristikon tai palikkatestin selvittämisestä.