"Mutta häijy anoppi joutui oikeuden eteen, ja hänet pantiin kiehuvalla öljyllä ja myrkyllisillä käärmeillä täytettyyn tynnyriin, ja hän koki kurjan kuolemansa." Kuulemieni anoppilegendojen perusteella uskon, että tämä Grimmin satu saattaisi olla monen pienten lasten äidin suosikki.
Lasten kasvussa on hienoa kun uuden ikävaiheen tullen voi tehdä yhdessä uusia asioita. Nyt voi lukea juonellisia satuja, eikä aikaakaan kun voidaan siirtyä jo kunnon fantasian ja hobittien pariin!
Erään iltana nappasin Grimmin sadut hyllystä pölyttymästä. Kesken iltasadun piti tarinaa alkaa sensuroimaan, porukkaa kun halstrataan ja teilataan näissä rakastetuissa satuaarteissa enemmän kuin FOXin telkkusarjoissa. Lasten nukahdettua piti hieman tutustua näihin vahvasti kerrottuihin satuklassikkoihin, jotka ovat saaneet lapset hytisemään peittojensa alla parisataa vuotta.
Grimmin veljekset keräsivät satunsa Saksasta 1800-luvun alussa, jolloin lapset näkivät katovuosina nälkää, näkivät kotieläimiä teurastettavan ja pienempiä sisaruksia haudattavan. Lasten lyöminen oli jokaisen kunnon kristityn velvollisuus. Saduista onkin disney-meininki kaukana. En muistanutkaan että Hannussa ja Kertussa noita-akka houkutteli leipämökkiinsä lapsia jotka hän lihotti, tappoi, keitti ja söi suuhunsa.
Sadussa Rakas Roland äiti päättää hakata kirveellä pään irti nukkuvalta ottotyttäreltään, mutta mestaa vahingossa oman tyttärensä. Kostoretkellään nainen kohtaa kuolemansa vuotamalla kuiviin piikkipusikossa, jossa pelimannin taikaviulu hänet pakottaa tanssimaan.
Sadussa Neilikka vanha kokki houkuttelee tyttöä murhaamaan kuninkaanpojan: " Ensi yönä, kun poika nukkuu, mene hänen vuoteensa viereen ja iske veitsi hänen sydämeensä ja tuo minulle hänen sydämensä ja kielensä kielensä. Jos et sitä tee, menetät henkesi." Fiksu tyttö ei tehnyt ilkeän vanhuksen mieliksi vaan liittoutui kuninkaanpojan kanssa. Kuninkaanpoika puolestaan hoiteli kokin: "Sinä vanha syntisäkki, miksi halusit tappaa minut? Nyt langetan tuomiosi. Sinä muutut mustaksi villakoiraksi, jolla on kultakahle kaulassa, ja saat syödä hehkuvia hiiliä niin että lieskat lyövät kurkustasi." Todella mielikuvitusta kutitteleva ratkaisu! Loppujen lopuksi vanha kuningas antoi repiä kokin neljään kappaleeseen.
Päiden poikki veteleminen on kyllä paljon puhuttavampi lopetus kuin joku "sitten hän heräsi ja kaikki olikin ollut vain unta". Kultavuoren kuningas lyö sadussa ensin kuningatarta kasvoihin ja vetelee sitten muilta kuninkailta, ruhtinailta ja neuvosherroilta päät poikki. Ja niin hän peri voiton ja oli taas Kultavuoren kuningas. Sen pituinen se.
lauantaina, marraskuuta 15, 2008
lauantaina, marraskuuta 08, 2008
Suomalaisen miehen taakka
Vihreä Lanka ei julkaissut tätä mielipidettä, laitetaan tänne sitten, näin isänpäivän aattona.
Suomalainen mies on kuin Afrikka, kummastakin kirjoitetaan vain huonoja uutisia. Uutisten mies lihoo, alkoholisoituu, ajaa ylinopeutta, ampuu koulutovereitaan, ja tappaa sekä perheensä että itsensä. Hän ei osaa puhua eikä äänestää, on väkivaltainen ja sulkeutunut. Tämä on itsestään selvää, artikkeleissa pohditaan sitten miksi näin on. Olen niin kyllästynyt näihin uutisiin, etten jaksanut lukea Lena Björklundin epäilemättä ansiokasta artikkelia, (Vihreä Lanka 31.10.) jossa jälleen kerran pohdittiin mikä suomalaista miestä vaivaa.
Minä en tunne tätä uutisten miestä kuin etäisesti ulkonäöltä ja kansantarujen perusteella. Olen suomalainen mies ja minua vaivaa se, että minut määritellään tämän moniongelmaisen ja väkivaltaisen örilään kautta.
Tuntemani suomalaiset miehet osaavat vauvahierontaa ja tekevät vähintään puolet kotitöistä sen lisäksi että putsaavat paskaviemärit. He osaavat pukeutua, kokkaavat hyvää ruokaa, tuoksuvat hyvälle, puhuvat tunteistaan ja lukevat iltasatuja.
Nuoret miehet kantavat suomalaisen miehen taakkaa esimerkiksi käydessään lastenneuvolassa, jossa heitä usein kohdellaan toisen luokan vanhempina. Suomalaiset miehet, kuten isäni, ovat ylpeitä isyydestään, jossa ovat parempia kuin omat isänsä. Suomalaisten miesten pojat saavat nykyään itkeä jos itkettää ja tulla isän syliin.
Tämä suomalaisen miehen kuva on todempi kuin julkisuuden kuva Jokelan, Kakolan tai Kauhajoen miehistä.
Suomalainen mies on kuin Afrikka, kummastakin kirjoitetaan vain huonoja uutisia. Uutisten mies lihoo, alkoholisoituu, ajaa ylinopeutta, ampuu koulutovereitaan, ja tappaa sekä perheensä että itsensä. Hän ei osaa puhua eikä äänestää, on väkivaltainen ja sulkeutunut. Tämä on itsestään selvää, artikkeleissa pohditaan sitten miksi näin on. Olen niin kyllästynyt näihin uutisiin, etten jaksanut lukea Lena Björklundin epäilemättä ansiokasta artikkelia, (Vihreä Lanka 31.10.) jossa jälleen kerran pohdittiin mikä suomalaista miestä vaivaa.
Minä en tunne tätä uutisten miestä kuin etäisesti ulkonäöltä ja kansantarujen perusteella. Olen suomalainen mies ja minua vaivaa se, että minut määritellään tämän moniongelmaisen ja väkivaltaisen örilään kautta.
Tuntemani suomalaiset miehet osaavat vauvahierontaa ja tekevät vähintään puolet kotitöistä sen lisäksi että putsaavat paskaviemärit. He osaavat pukeutua, kokkaavat hyvää ruokaa, tuoksuvat hyvälle, puhuvat tunteistaan ja lukevat iltasatuja.
Nuoret miehet kantavat suomalaisen miehen taakkaa esimerkiksi käydessään lastenneuvolassa, jossa heitä usein kohdellaan toisen luokan vanhempina. Suomalaiset miehet, kuten isäni, ovat ylpeitä isyydestään, jossa ovat parempia kuin omat isänsä. Suomalaisten miesten pojat saavat nykyään itkeä jos itkettää ja tulla isän syliin.
Tämä suomalaisen miehen kuva on todempi kuin julkisuuden kuva Jokelan, Kakolan tai Kauhajoen miehistä.
- Lue myös Matin loistava kirjoitus lauluntekstien isistä Aamulehdessä: Kuka laulaisi oodin isälle!
keskiviikkona, lokakuuta 29, 2008
Kymmenen syytä vihata powerpointia
Jos paholainen on olemassa, hän käyttää powerpointia. Jos Stanley Cubrickin elokuva Kellopeliappelsiini päivitettäisiin 2000-luvulle, siinä kidutettaisiin entistä huligaania pakottamalla tämä katsomaan loputtomia powerpoint-esityksiä jostain organisaatiomuutoksesta. Musiikkina olisivat Beethoovenin yhdeksännen sijaan Nokia tune ja Wintoosan avautumisääni. Powerpoint-esitysten katsominen on haitallisempaa aivotoiminnalle kuin unettomuus, tai iskelmien ja Matti Vanhasen yhtäaikainen kuunteleminen. Legendan mukaan vesijohtojen lyijy tylsistytti antiikin roomalaisten mielet ja johti imperiumin luhistumiseen. Epäilen powerpointin olevan vielä pahemman uhan sivilisaatiollemme.
Olen aina tuntenut suurta vastenmielisyyttä powerpoint-esityksiä kohtaan, nyt vasta keksin miksi:
1. Powerpoint tappaa kontaktin esiintyjän ja yleisön välille. Kalvojen tykittäjä katsoo kuulijan sijaan läppäriään tai kangasta. Harva asia on kulttuurisamme epäkohteliaampaa, kuin olla katsomatta keskustelukumppaniin. Powerpoint-kelmujen ääneen lukeminen poistaa suurimman osan sanattomasta viestistä, eli olennaisen.
2. Dataheittimen valokeilassa tervekin ihminen näyttää sinertävältä zombielta.
3. Tilanne, jossa yksi paapattaa seinälle tykitetyn tekstin edessä, ei ole tasa-arvoinen vuorovaikutustilanne, eikä johda keskusteluun. Viimeisen kysymysmerkkikalvon kohdalla on yleensä aika hiljaista.
4. Kaaviot ja käppyrät pakottavat ajattelua valmiisiin muotteihin. Asioita yritetään änkeä luonnottomiin hierarkiakaavioihin sen sijaan että selitettäisiin oikeasta elämästä olevin esimerkein tai vertauskuvien ja tarinoiden avulla.
5. Animaatiot. Juuri powerpoint-kurssilta tulleet piinaavat kuulijoitaan vilkkuvin ja pyörivin efektein.
6. Ihmiset osaavat lähes aina puhua ymmärrettävästi, mutta sama ei päde kirjoittamiseen. Kun ihmiset kirjoittavat asiansa PP-pointeiksi, substantiivit ja predikaatit häviävät, yhdyssanavirheet ja ammattijargon tulevat mukaan kuvaan.
7. Häkkyrät etäännyttävät tunteista ja intuitiosta, asioista joiden perusteella teemme elämämme viisaimmat päätökset.
8. Opin uusia asioita paremmin kuuntelemalla ja keskustelemalla kuin lukemalla. Maanantaina osallistuin Keskusjärjestö tutuksi powerpoint-päivään, josta jäi päällimmäiseksi vihamielisyys jäsentämättömän infosälän pakkosyötöstä.
9. ”Tekniikka ei toimi.” Tämän selityksen on jokainen powerpointin uhri kuullut lukemattomia kertoja. Ihmiset eivät osaa laittaa johtoa läppäriin, painaa Fn- ja F8-näppäimiä yhtä aikaa, tykki ylikuumenee tai johto puuttuu.
10. Comic sans script. Vielä löytyy niitä ryökäleitä, jotka käyttävät rikoksentekovälineenään Comic sans –fonttia. CSC:n käyttö on kiellettävä, edes lastemme tähden!
Olen aina tuntenut suurta vastenmielisyyttä powerpoint-esityksiä kohtaan, nyt vasta keksin miksi:
1. Powerpoint tappaa kontaktin esiintyjän ja yleisön välille. Kalvojen tykittäjä katsoo kuulijan sijaan läppäriään tai kangasta. Harva asia on kulttuurisamme epäkohteliaampaa, kuin olla katsomatta keskustelukumppaniin. Powerpoint-kelmujen ääneen lukeminen poistaa suurimman osan sanattomasta viestistä, eli olennaisen.
2. Dataheittimen valokeilassa tervekin ihminen näyttää sinertävältä zombielta.
3. Tilanne, jossa yksi paapattaa seinälle tykitetyn tekstin edessä, ei ole tasa-arvoinen vuorovaikutustilanne, eikä johda keskusteluun. Viimeisen kysymysmerkkikalvon kohdalla on yleensä aika hiljaista.
4. Kaaviot ja käppyrät pakottavat ajattelua valmiisiin muotteihin. Asioita yritetään änkeä luonnottomiin hierarkiakaavioihin sen sijaan että selitettäisiin oikeasta elämästä olevin esimerkein tai vertauskuvien ja tarinoiden avulla.
5. Animaatiot. Juuri powerpoint-kurssilta tulleet piinaavat kuulijoitaan vilkkuvin ja pyörivin efektein.
6. Ihmiset osaavat lähes aina puhua ymmärrettävästi, mutta sama ei päde kirjoittamiseen. Kun ihmiset kirjoittavat asiansa PP-pointeiksi, substantiivit ja predikaatit häviävät, yhdyssanavirheet ja ammattijargon tulevat mukaan kuvaan.
7. Häkkyrät etäännyttävät tunteista ja intuitiosta, asioista joiden perusteella teemme elämämme viisaimmat päätökset.
8. Opin uusia asioita paremmin kuuntelemalla ja keskustelemalla kuin lukemalla. Maanantaina osallistuin Keskusjärjestö tutuksi powerpoint-päivään, josta jäi päällimmäiseksi vihamielisyys jäsentämättömän infosälän pakkosyötöstä.
9. ”Tekniikka ei toimi.” Tämän selityksen on jokainen powerpointin uhri kuullut lukemattomia kertoja. Ihmiset eivät osaa laittaa johtoa läppäriin, painaa Fn- ja F8-näppäimiä yhtä aikaa, tykki ylikuumenee tai johto puuttuu.
10. Comic sans script. Vielä löytyy niitä ryökäleitä, jotka käyttävät rikoksentekovälineenään Comic sans –fonttia. CSC:n käyttö on kiellettävä, edes lastemme tähden!
perjantaina, lokakuuta 24, 2008
Laissez-faire
Viime aikoina mediassa on seurattu monille tutun kaverin elämää. Kaverilla on ollut vaikeaa, eilen hän vajosi sysimustaan pessimismiin parin viikon optimistisen jakson jälkeen. Se on ollut niin pirun sekaisin että Amy Whitehousekin tuntuu siihen verrattuna tasapainoiselta mimmiltä. Uskon että on kyse maanis-depressiivisyydestä. Välillä meni monta vuotta lujaa pieniä notkahduksia lukuun ottamatta. Epävarmuus on kuitenkin aina takaraivossa ja sekaisin mennään milloin minkäkin asian vuoksi. Itse asiassa kaverin viimeisin kriisi alkoi jo syyskuun viidestoista päivä ja siitä lähtien ei muka maailmassa muuta tärkeää ole ollut.
Monet eivät tunne kaveria kovin hyvin vaikka hänen väitetään vaikuttavan kaikkien elämään. Minäkään en häntä tunne kovinkaan hyvin, kunhan seurailen edesottamuksia etäisen kiinnostuneina.
Tämä kaveri on niitä pirun ärsyttäviä tyyppejä jotka selittävät että haluaa olla vapaa, vastuuta hän ei sen sijaan suostu ottamaan mistään. Tyyppi marisee että ikävä valtio ikävine lakeineen ei saa puuttua hänen elämäänsä millään tavalla, se jotenkin rajoittaisi häntä toteuttamasta itseään. No sitten kun on mennyt vähän liian lujaa ja iskee depis, niin jo huudetaan yhteiskuntaa apuun.
Ja yhteiskuntahan jeesaa. Jollain ihmeellisellä tavalla tätä kaveri tuntee kaikki valtionpäämiehet ja muut isokenkäiset. Vanhanen ja Katainen ovat ihan palasina jos kaveri selittää että nyt tuntuu vähän epävarmalta. Eikä jeesaaminen ole ihan halpaa hommaa, 90-luvulla bileiden laskujen ja sotkujen maksamiseen meni 50 miljardia markkaa. Viime aikoina meininki on mennyt jo tosi överiksi. Suomen hallitus päätti varata 54 miljardia pahan päivän varalle. Jenkeissä ”rauhoittaviin” meni juuri 700 miljardia dollaria, saksalaiset varasivat 470 miljardia euroa.
Kaverilla on kyllä käsittämättömän paljon luottoa. Suomalaiset ovat muiden joukossa laittaneet eläkerahansa tämän kaverin hoteisiin. Tämän Markkinat-nimisen tyypin parhaat kaverit, investointipankkiirit ja uusliberaalit taloustieteilijät, eivät ilmeisesti oikeasti tunne häntä. Taitavat olla lähinnä siipeileviä bilekavereita, sillä jokainen romahdus ja notkahdus tulee yllätyksenä: ”Ei me tajuttu et se on niin ylikuumentunu. Siis tarjottiinhan me sille spiidiä mutta ei sen silti ois tarttenu övereitä vetää. Hei Matti ja Jyrki, oisko teillä stikkaa pari miltsiä?”
Monet eivät tunne kaveria kovin hyvin vaikka hänen väitetään vaikuttavan kaikkien elämään. Minäkään en häntä tunne kovinkaan hyvin, kunhan seurailen edesottamuksia etäisen kiinnostuneina.
Tämä kaveri on niitä pirun ärsyttäviä tyyppejä jotka selittävät että haluaa olla vapaa, vastuuta hän ei sen sijaan suostu ottamaan mistään. Tyyppi marisee että ikävä valtio ikävine lakeineen ei saa puuttua hänen elämäänsä millään tavalla, se jotenkin rajoittaisi häntä toteuttamasta itseään. No sitten kun on mennyt vähän liian lujaa ja iskee depis, niin jo huudetaan yhteiskuntaa apuun.
Ja yhteiskuntahan jeesaa. Jollain ihmeellisellä tavalla tätä kaveri tuntee kaikki valtionpäämiehet ja muut isokenkäiset. Vanhanen ja Katainen ovat ihan palasina jos kaveri selittää että nyt tuntuu vähän epävarmalta. Eikä jeesaaminen ole ihan halpaa hommaa, 90-luvulla bileiden laskujen ja sotkujen maksamiseen meni 50 miljardia markkaa. Viime aikoina meininki on mennyt jo tosi överiksi. Suomen hallitus päätti varata 54 miljardia pahan päivän varalle. Jenkeissä ”rauhoittaviin” meni juuri 700 miljardia dollaria, saksalaiset varasivat 470 miljardia euroa.
Kaverilla on kyllä käsittämättömän paljon luottoa. Suomalaiset ovat muiden joukossa laittaneet eläkerahansa tämän kaverin hoteisiin. Tämän Markkinat-nimisen tyypin parhaat kaverit, investointipankkiirit ja uusliberaalit taloustieteilijät, eivät ilmeisesti oikeasti tunne häntä. Taitavat olla lähinnä siipeileviä bilekavereita, sillä jokainen romahdus ja notkahdus tulee yllätyksenä: ”Ei me tajuttu et se on niin ylikuumentunu. Siis tarjottiinhan me sille spiidiä mutta ei sen silti ois tarttenu övereitä vetää. Hei Matti ja Jyrki, oisko teillä stikkaa pari miltsiä?”
perjantaina, syyskuuta 26, 2008
hei me pelastetaan taas
Reipas ovikellon rimpautus ja taas oli oven takana kaksi tuomiopäivää odottavaa nuorta miestä, joiden tarkoituksena oli sieluni pelastaminen ikuiselta kadotukselta. Tällä kertaa asialla olivat Jehovan todistajat, kaksi tummiin pukeutunutta nuorukaista slipovereissaan. Eteisessä oli tunnelman virittämiseksi sopivasti kaksi Ikea-kassillista tyhjiä Alkon pulloja odottamassa Marttaliiton mehustamoa.
Koska en ole enää vihainen nuori mies, vaan keski-ikää ja alempaa keskiluokkaa lähestyvä närkästynyt mies, tavoitteenani ei enää ole käännyttää käännyttäjiä. Minusta on kiinnostavaa kuulla mihin ihmiset uskovat ja miten he myyvät ideaansa. Alkukankeuden jälkeen miekkoset pääsivätkin esittelemään pelastussuunnitelmaansa, joka oli melko erilainen kuin mormoniveljillä muutama kuukausi sitten.
Jehovan todistajat eivät pelottele helvetin tulella, huonoin paikka kuoleman jälkeen on ikuinen unhola, ei-mikään. Se hyvä vaihtoehto on maallinen uudelleensyntymä. Parhaita paikkoja paratiisissa on 144 000 ja mormoneja seitsemän miljoonaa. Mainitsin Eusebiuksen kirkkohistorian, jossa kerrotaan tuhansien alkukristittyjen toinen toistaan loistavammista marttyyrikuolemista. Totesin että nykypäivänä tästä on aika vaikea pistää paremmaksi, vaikka kuinka monta uutta mormonia käännyttäisi. Pojat myöntelivät että maanpäällinen perusjälleensyntymä on ehkä realistisempi tavoite.
En ymmärrä miksi valkoisten kristittyjen teologia, seurakunnat ja käytännöt ovat kuin byrokratian rautahäkistä. Löytyy eritasoisia kirkastuksen tai helvetin tasoja, erilaisia taivaan ja seurakunnan trial- ja hangaround-jäsenyyksiä. Lahkoihin liittyminen on melko helppoa mutta poispääsy on sitten toinen asia. Jehovan todistajat noudattavat lahkolaisten perussääntöä, jonka mukaan poislähteneet ovat epähenkilöitä, joille ei juuri päivää sanota. Jehovan todistajien mukaan Ihmisten valtakuntien loppuessa pitäisi alkaa uusi hallituskausi, jossa Jeesuksella on tuhannen vuoden pituinen johtajan viransijaisuus. Apunaan Jeesuksella on 144 000 Jehovan valitsemaa apukuningasta, jotka hoitavat paratiisissa mm. tuomarin ja papin hommia. Uraputki senkun jatkuu taivaallisessa organisaatiossa.
Tuomiopäivä on Jehovan todistajien mukaan tulossa pian, jumalten ja ihmisten välisen Harmageddonin taistelun muodossa. Totesin että kuulostaa melko eppisjengeiltä, taitaa tulla lyhempi kuin Jom kippurin sodasta. Pojat totesivat että aika epäreilut jaot on, ei siitä varsinaista taistelua tule vaan enemmän ”puhdistustyyppinen operaatio”. Operaatiossa siis putsataan jumalattomat, vääräuskoiset, homostelijat ja muut syntiset maan päältä ja ihmiskunta aloittaa uusiksi niin sanotusti puhtaalta pöydältä. Tämä on se uusi uljas maailma josta Vartiotorni-lehden idyllikuvat kertovat. Tulee väkisinkin mieleen viime vuosisadalta eräs ihan ihmisvoimin toteutettu yritys, jossa myös 2000 Jehovan todistajaa puhdistettiin joukon jatkona.
Mukaan päästäkseen pitää elää taivaallisen organisaation huipulta tulevien toimintaohjeiden mukaisesti. Perheessä on oma pikkuorganissaatio, jonka huipulla on mies, apulaisena vaimo ja alaisina lapset. Homous ei tosiaan käy päinsä mormonien mielestä. Pojat kyllä vakuuttivat etteivät käy tuomitsemaan ketään homoa ihmisenä, jumalan tuomio on sitten eri juttu. Viinaa saa juoda, kunhan ei ihan läträämiseksi mene, ehkäisyvälineitäkin saa käyttää, tosin vasta naimisiin mentyä. Huomautin että jäsenhankintaa ei tarvitsisi harjoittaa, mikäli ehkäisyvälineet kiellettäisiin. Asia hoituisi ihan oman väen talkoovoimin, kuten lestadiolaisessa liikkeessä. En usko että tämä kehitysideani päätyy kuitenkaan piirikonventin esityslistalle.
Peruskunnolliselle, mutta tietämättömälle pakanalle annetaan parannuksen mahdollisuus tuhatvuotisessa valtakunnassa. Mikäli Jehovan todistajat sattuvat olemaan kaikista uskonnollisista ryhmistä ne oikeauskoiset, ei minun viimeisellä tuomiolla auta väittää ettei minulle olisi ehdotettu oikeaa tietä. Ennusteeni ei taida olla muutenkaan hääppöinen, sillä äänestäminen ja poliittinen toiminta luokitellaan vakaviksi synneiksi.
Koska en ole enää vihainen nuori mies, vaan keski-ikää ja alempaa keskiluokkaa lähestyvä närkästynyt mies, tavoitteenani ei enää ole käännyttää käännyttäjiä. Minusta on kiinnostavaa kuulla mihin ihmiset uskovat ja miten he myyvät ideaansa. Alkukankeuden jälkeen miekkoset pääsivätkin esittelemään pelastussuunnitelmaansa, joka oli melko erilainen kuin mormoniveljillä muutama kuukausi sitten.
Jehovan todistajat eivät pelottele helvetin tulella, huonoin paikka kuoleman jälkeen on ikuinen unhola, ei-mikään. Se hyvä vaihtoehto on maallinen uudelleensyntymä. Parhaita paikkoja paratiisissa on 144 000 ja mormoneja seitsemän miljoonaa. Mainitsin Eusebiuksen kirkkohistorian, jossa kerrotaan tuhansien alkukristittyjen toinen toistaan loistavammista marttyyrikuolemista. Totesin että nykypäivänä tästä on aika vaikea pistää paremmaksi, vaikka kuinka monta uutta mormonia käännyttäisi. Pojat myöntelivät että maanpäällinen perusjälleensyntymä on ehkä realistisempi tavoite.
En ymmärrä miksi valkoisten kristittyjen teologia, seurakunnat ja käytännöt ovat kuin byrokratian rautahäkistä. Löytyy eritasoisia kirkastuksen tai helvetin tasoja, erilaisia taivaan ja seurakunnan trial- ja hangaround-jäsenyyksiä. Lahkoihin liittyminen on melko helppoa mutta poispääsy on sitten toinen asia. Jehovan todistajat noudattavat lahkolaisten perussääntöä, jonka mukaan poislähteneet ovat epähenkilöitä, joille ei juuri päivää sanota. Jehovan todistajien mukaan Ihmisten valtakuntien loppuessa pitäisi alkaa uusi hallituskausi, jossa Jeesuksella on tuhannen vuoden pituinen johtajan viransijaisuus. Apunaan Jeesuksella on 144 000 Jehovan valitsemaa apukuningasta, jotka hoitavat paratiisissa mm. tuomarin ja papin hommia. Uraputki senkun jatkuu taivaallisessa organisaatiossa.
Tuomiopäivä on Jehovan todistajien mukaan tulossa pian, jumalten ja ihmisten välisen Harmageddonin taistelun muodossa. Totesin että kuulostaa melko eppisjengeiltä, taitaa tulla lyhempi kuin Jom kippurin sodasta. Pojat totesivat että aika epäreilut jaot on, ei siitä varsinaista taistelua tule vaan enemmän ”puhdistustyyppinen operaatio”. Operaatiossa siis putsataan jumalattomat, vääräuskoiset, homostelijat ja muut syntiset maan päältä ja ihmiskunta aloittaa uusiksi niin sanotusti puhtaalta pöydältä. Tämä on se uusi uljas maailma josta Vartiotorni-lehden idyllikuvat kertovat. Tulee väkisinkin mieleen viime vuosisadalta eräs ihan ihmisvoimin toteutettu yritys, jossa myös 2000 Jehovan todistajaa puhdistettiin joukon jatkona.
Mukaan päästäkseen pitää elää taivaallisen organisaation huipulta tulevien toimintaohjeiden mukaisesti. Perheessä on oma pikkuorganissaatio, jonka huipulla on mies, apulaisena vaimo ja alaisina lapset. Homous ei tosiaan käy päinsä mormonien mielestä. Pojat kyllä vakuuttivat etteivät käy tuomitsemaan ketään homoa ihmisenä, jumalan tuomio on sitten eri juttu. Viinaa saa juoda, kunhan ei ihan läträämiseksi mene, ehkäisyvälineitäkin saa käyttää, tosin vasta naimisiin mentyä. Huomautin että jäsenhankintaa ei tarvitsisi harjoittaa, mikäli ehkäisyvälineet kiellettäisiin. Asia hoituisi ihan oman väen talkoovoimin, kuten lestadiolaisessa liikkeessä. En usko että tämä kehitysideani päätyy kuitenkaan piirikonventin esityslistalle.
Peruskunnolliselle, mutta tietämättömälle pakanalle annetaan parannuksen mahdollisuus tuhatvuotisessa valtakunnassa. Mikäli Jehovan todistajat sattuvat olemaan kaikista uskonnollisista ryhmistä ne oikeauskoiset, ei minun viimeisellä tuomiolla auta väittää ettei minulle olisi ehdotettu oikeaa tietä. Ennusteeni ei taida olla muutenkaan hääppöinen, sillä äänestäminen ja poliittinen toiminta luokitellaan vakaviksi synneiksi.
maanantaina, syyskuuta 15, 2008
työttömänä puistoissa
Takana on kuusi viikkoa duunia. Tarpeettoman pitkäksi venynyt työnhaku tuntui siltä kuin olisin istunut puoli vuotta divarijoukkueen vaihtopenkillä. En ehtinyt unohtaa osaavani pelata, jopa hyvällä sarjatasolla, mutta kentälle ei vaan päässyt, edes harjoittelemaan. Nyt tuntuu mahtavalta saada käyttää taitojaan, päätään ja saada siitä palkkaa.
Minua varoiteltiin työttömyyden vaaroista, oman työmarkkinauskottavuuden karisemisesta ja itsetunnon rapisemisesta. En tietenkään uskonut, sillä itsetuntoni oli terveellä pohjalla, muunkin kuin työssä suorittamisen varassa. Tiesin että olin tehnyt kaikenlaista tähdellistä, eikä muutama kuukausi sinne tai tänne sen arvoa veisi. En kuulunut protestanttisesta etiikasta kärsivien pahimpaan riskiryhmään ja aluksi iloitsin siitä että saatoin viettää enemmän aikaa lasten kanssa, kuntoilla ja lukea.
Työttömän status alkoi kuitenkin hiipiä nahan alle. Kirosin sisäistä protestanttiani, joka esti minua nauttimasta vapautuneesti elämäntilanteen hyvistä puolista. Vasta työttömänä tajusi kuinka työorientoitunut yhteiskunta Suomi on. Joka ikisessä tutustumistilanteessa kysytään ensimmäisenä sitä mitä tekee työkseen. Muissa maissa aloitetaan tiedustelemalla perheestä, uskonnosta tai suosikkijalkapallojoukkueesta, mutta Suomessa työ on se, jolle ihminen sosiaalisesti rakennetaan. Kerroin hakevani uutta työtä muutettuamme Helsingistä Tampereelle vaimon opiskelujen perässä. Aluksi tässä ei ollut mielestäni mitään omituista, mutta vähitellen teennäisen kannustavat vastaukset, puheenaiheen vaihtamiset ja yleinen väkinäisyys alkoivat nakertaa mielessä.
Pahimpia olivat sukutapaamiset ja juhlat joissa esiteltiin ihmisiä suuremmalle joukolle. Eräässä tilanteessa esittelyni aiheuttama kiertely ja kaartelu oli niin kiusallista että otin mikrofonin ja tokaisin: ”Moi mä oon Jussi ja mä oon työtön.” Joskus oli hauska testata muiden asenteita vaikka sanomalla että olen viettänyt työttömänä aika paljon aikaa puistoissa hengaamassa. Tämä tarkoitti leikkipuistoja lasten kanssa, mutta mielikuva on alkoholisoituneesta partaäijästä puiston penkillä. Mietipä itse minkälaisen kuvan otsikko toi mieleesi.
Jatkuva hylsyjen saaminen oli tietenkin erittäin lannistavaa, eikä itsensä myyminen puhelimessa ole niitä hauskimpia hommia. Tässä tilanteessa oli ihanaa kuulla eräiltä kultaisilta ystäviltä miten skandaalimaista oli olla palkkaamatta minunlaistani ihmistä. Heille olen kovasti kiitollinen.
Melko erikoisella työhistoriallani ei Tampereelta löytynyt puolessa vuodessa mitään. Ei vaikka nyt pitäisi olla jo työvoimapula. Tampereella koulutusta vastaavia avoimia paikkoja haki aina yli sata hakijaa. Vain yhdessä kymmenestä työkkärin kautta haettavasta paikasta edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa. Jotakin äitiyslomasijaisuutta haki perusmaistereiden lisäksi ”iso määrä kokeneita viestinnän ammattilaisia”. Helsingistä hain lopulta kahta avoimessa haussa ollutta paikkaa, toisen paikan sain ja toinenkin oli hyvin lähellä. En ihmettele miksi futisjoukkueemme alkaa Tampereella näivettyä, sudeettitamperelaisista koostuvan joukkueen vaihtopenkki Helsingin harrastesarjassa sen sijaa pullistelee väkeä.
Työvoimaviranomaiset puhuvat kriittisestä kolmesta kuukaudesta, jonka jälkeen todennäköisyys työpaikan saantiin laskee jyrkästi. En uskonut, hehän tarkoittivat niitä tavallisia työttömiä. Minullahan oli omasta mielestäni hieno koulutus ja vakuuttava työkokemus. Itse asiassa olin aika tavallinen työtön, maistereista on kova ylitarjonta.
Tuoreen Akavan tutkimuksen mukaa nykyisillä koulutusmäärillä yhä useammalla vastavalmistuneella maisterilla on edessään kaksi huonoa vaihtoehtoa: koulutusta vastaamaton työ tai työttömyys. Ei ihme että yksi tuttu maisteri opiskelee sorvariksi, toinen oppisopimuksella muurariksi. No, tässä kuussa tulee eläkeikään vajaa kymmenen tuhatta 1945 syntynyttä. Ehkä heiltä jää jokunen järkevä paikka täytettäväksi tuottavuusohjelmien jälkeenkin.
Minua varoiteltiin työttömyyden vaaroista, oman työmarkkinauskottavuuden karisemisesta ja itsetunnon rapisemisesta. En tietenkään uskonut, sillä itsetuntoni oli terveellä pohjalla, muunkin kuin työssä suorittamisen varassa. Tiesin että olin tehnyt kaikenlaista tähdellistä, eikä muutama kuukausi sinne tai tänne sen arvoa veisi. En kuulunut protestanttisesta etiikasta kärsivien pahimpaan riskiryhmään ja aluksi iloitsin siitä että saatoin viettää enemmän aikaa lasten kanssa, kuntoilla ja lukea.
Työttömän status alkoi kuitenkin hiipiä nahan alle. Kirosin sisäistä protestanttiani, joka esti minua nauttimasta vapautuneesti elämäntilanteen hyvistä puolista. Vasta työttömänä tajusi kuinka työorientoitunut yhteiskunta Suomi on. Joka ikisessä tutustumistilanteessa kysytään ensimmäisenä sitä mitä tekee työkseen. Muissa maissa aloitetaan tiedustelemalla perheestä, uskonnosta tai suosikkijalkapallojoukkueesta, mutta Suomessa työ on se, jolle ihminen sosiaalisesti rakennetaan. Kerroin hakevani uutta työtä muutettuamme Helsingistä Tampereelle vaimon opiskelujen perässä. Aluksi tässä ei ollut mielestäni mitään omituista, mutta vähitellen teennäisen kannustavat vastaukset, puheenaiheen vaihtamiset ja yleinen väkinäisyys alkoivat nakertaa mielessä.
Pahimpia olivat sukutapaamiset ja juhlat joissa esiteltiin ihmisiä suuremmalle joukolle. Eräässä tilanteessa esittelyni aiheuttama kiertely ja kaartelu oli niin kiusallista että otin mikrofonin ja tokaisin: ”Moi mä oon Jussi ja mä oon työtön.” Joskus oli hauska testata muiden asenteita vaikka sanomalla että olen viettänyt työttömänä aika paljon aikaa puistoissa hengaamassa. Tämä tarkoitti leikkipuistoja lasten kanssa, mutta mielikuva on alkoholisoituneesta partaäijästä puiston penkillä. Mietipä itse minkälaisen kuvan otsikko toi mieleesi.
Jatkuva hylsyjen saaminen oli tietenkin erittäin lannistavaa, eikä itsensä myyminen puhelimessa ole niitä hauskimpia hommia. Tässä tilanteessa oli ihanaa kuulla eräiltä kultaisilta ystäviltä miten skandaalimaista oli olla palkkaamatta minunlaistani ihmistä. Heille olen kovasti kiitollinen.
Melko erikoisella työhistoriallani ei Tampereelta löytynyt puolessa vuodessa mitään. Ei vaikka nyt pitäisi olla jo työvoimapula. Tampereella koulutusta vastaavia avoimia paikkoja haki aina yli sata hakijaa. Vain yhdessä kymmenestä työkkärin kautta haettavasta paikasta edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa. Jotakin äitiyslomasijaisuutta haki perusmaistereiden lisäksi ”iso määrä kokeneita viestinnän ammattilaisia”. Helsingistä hain lopulta kahta avoimessa haussa ollutta paikkaa, toisen paikan sain ja toinenkin oli hyvin lähellä. En ihmettele miksi futisjoukkueemme alkaa Tampereella näivettyä, sudeettitamperelaisista koostuvan joukkueen vaihtopenkki Helsingin harrastesarjassa sen sijaa pullistelee väkeä.
Työvoimaviranomaiset puhuvat kriittisestä kolmesta kuukaudesta, jonka jälkeen todennäköisyys työpaikan saantiin laskee jyrkästi. En uskonut, hehän tarkoittivat niitä tavallisia työttömiä. Minullahan oli omasta mielestäni hieno koulutus ja vakuuttava työkokemus. Itse asiassa olin aika tavallinen työtön, maistereista on kova ylitarjonta.
Tuoreen Akavan tutkimuksen mukaa nykyisillä koulutusmäärillä yhä useammalla vastavalmistuneella maisterilla on edessään kaksi huonoa vaihtoehtoa: koulutusta vastaamaton työ tai työttömyys. Ei ihme että yksi tuttu maisteri opiskelee sorvariksi, toinen oppisopimuksella muurariksi. No, tässä kuussa tulee eläkeikään vajaa kymmenen tuhatta 1945 syntynyttä. Ehkä heiltä jää jokunen järkevä paikka täytettäväksi tuottavuusohjelmien jälkeenkin.
maanantaina, kesäkuuta 16, 2008
Feministien silmätikku
Feministisen tutkimuksen tehtävä on tehdä näkyväksi ja arvostella patriarkaalista valtakulttuuria ja sen ilmiöitä. Jalkapallokisat ovat perinteinen kohde, mutta kritiikki on on niin velttoa että se saa jopa kaltaiseni profeministinössön ärsyyntymään.
Viimeksi ennen Saksan MM-kisoja maalailtiin kauhukuvia parakeista, joissa kymmenet tuhannet naisseksiorjat räytyisivät kaljanhuuruisten jalkapallofanien armoilla. Ruotsin tasa-arvovaltuutettu ehti vaatia kisojen boikotoimista. Eduskunnan naisverkosto ja Nytkis esittivät hyvissä ajoin syvän huolensa jalkapallokisojen aikaisesta ihmiskaupasta ja bordelliparakeista, joita ei sitten koskaan nähty. Feministien suosikkeja ovat erityisesti 70-lukulaisten antropologien, kuten Peter Marshin, heimosotametaforat. Väkivallasta puheen ollen, saa Seinäjoen tangomarkkinoilla turpaansa hyvin paljon todennäköisemmin kuin jalkapallon MM-kisoissa.
Viimeksi ennen Saksan MM-kisoja maalailtiin kauhukuvia parakeista, joissa kymmenet tuhannet naisseksiorjat räytyisivät kaljanhuuruisten jalkapallofanien armoilla. Ruotsin tasa-arvovaltuutettu ehti vaatia kisojen boikotoimista. Eduskunnan naisverkosto ja Nytkis esittivät hyvissä ajoin syvän huolensa jalkapallokisojen aikaisesta ihmiskaupasta ja bordelliparakeista, joita ei sitten koskaan nähty. Feministien suosikkeja ovat erityisesti 70-lukulaisten antropologien, kuten Peter Marshin, heimosotametaforat. Väkivallasta puheen ollen, saa Seinäjoen tangomarkkinoilla turpaansa hyvin paljon todennäköisemmin kuin jalkapallon MM-kisoissa.
Avasin innoissani Hesarin sunnuntaisivut, joilla toimittaja Ritva-Liisa Snellman ja Oulun yliopiston tutkijat Sanna Heikkinen ja Taina Kinnunen ruotivat jalkapallon miehisyyttä. Maallikoille tiedoksi: jalkapallossahan ei suinkaan ole kyse kauniista pelistä vaan primitiivisen maskuliinisuuden spektaakkelista, heteromiesvaltaa pönkittävästä, väkivaltaisen heimokulttuurin ilmentymästä. Tutkija Kinnunen yhdistää jalkapallon tietenkin sotimiseen, pitäähän jalkapallossa olla peloton ja hyvä ryhmän jäsen. Jalkapalloilijat saavat kentällä halata toisiaan, pussata, taputella takapuolta ja mennä kasaan toistensa päälle. Tutkija Kinnusen tarkka silmä erottaa tässä - paradoksaalista kyllä - heteronormin vahvistamisen homohuumorin varjolla. Tavallinen katsoja olisi saattanut luulla olevan kyse miesten välisestä estottomasta ilon ja tunteiden ilmaisusta. Myös miesfanien värikkäät huivit ja hassut hatut pönkittävät tutkijan mukaan sukupuoli-identiteettiä.
Tutkija Heikkinen huojentaa kuitenkin katsojan mieltä, naisjalkapallossa on vielä jäljellä aidon jalkapallon tunnelmaa, sillä sitä pelataan ilon takia. Heikkisen mielestä miesfutis on väkivaltaista ja kaljavaltaista, pelaajat tappelevat kentällä, katsojat hulinoivat ja fanit sikailevat. Tämä nyt ei vaan pidä paikkaansa vai menivätkö jalkapallo ja jääkiekko kenties sekaisin. Kuka on viimeksi nähnyt jalkapallokentällä tappelun? Huliganismia tietty on vielä ajoittain, mutta se on jo ajat sitten siirtynyt pois katsomoista. Tappelua paljon tyypillisempi näky MM-kisoissa on pelaajat pienet lapsensa sylissään kentällä pelin jälkeen. Maalien jälkeisissä tuuletuksissa ovat olleet viime vuosina muotia sotaisat eleet kuten vauvan heijaus, peukalon imeminen ja lentosuukot äidille taivaaseen. Manchester Unitedin Carlos Tevez ehti pelata lähes koko ottelun oikea tutti piilotettuna shortseihinsa ennen kuin pääsi tuulettamaan tutti suussaan maalin jälkeen. En halua ajatella kauanko kapine oli ehtinyt hautua Tevezin pelihousuissa.
Tutkija Kinnunen epäilee toimittajan kannustamana, että epävarmat miehet hakevat turvaa jalkapallosta. Minä toivon että kaikki epävarmat ihmiset hakisivat turvaa jalkapallosta ennemmin kuin vaikka viinasta, uskonlahkosta tai ampumaharrastuksesta, sillä jalkapallo on ihana asia. Onneksi nykyään nainenkin saa pelata jalkapalloa ja keskustella jalkapallosta. Minä olen onnellinen kun saan jakaa kisahuuman vaimoni, jalkapalloasiantuntijan, kanssa. Sitä en ymmärrä miksi YLE:n kisastudion ovet eivät tunnu aukeavan naispuolisille jalkapalloasiantuntijoille, vaikkapa Suomen parhaalle jalkapalloilijalle, Laura Österberg Kalmarille.
PS. kuvalla ei ole mitään tekemistä jalkapallon kanssa, siinä esiintyvät miehet pelaavat rugbya.
lauantaina, toukokuuta 31, 2008
Kulttuurien kohtaaminen
Viikon päästä se alkaa! Nyt kun työnhakua ei tarvitse enää pähkäillä, voi keskittyä muihin tärkeisiin asioihin kuten jalkapallon EM-kisoihin. Koska kisat pelataan Itävallassa ja Sveitsissä, tulevat matsit ihanteelliseen aikaan, reilu tunti lasten nukkumaanmenoajan jälkeen.
Jalkapallon EM-kisat on upea katselmus Euroopan futisperinteisiin. Saksa tulee jälleen vahvana ja omaan systeemiinsä luottavana, Portugali huikean taitavana ja kuumin elkein, Hollanti hyökkää loisteliaasti mutta pelaajat saattavat kesken pelin käyttää oikeuttaan ilmaisunvapauteen ja kertoa eriävän mielipiteensä toisilleen tai jopa valmentajalleen. Italialaiset marssivat kentälle rinta rottingilla ja tukat geelissä voittoisaan perinteeseensä uskoen, ruotsalaiset pelaavat saumatonta joukkuepeliä jokainen kaveriaan jeesaten. Venäläisten taitava joukkue on viisuvoiton ja lätkävoiton jälkeisessä nosteessa, mutta likaisen työn kanssa on niin ja näin. Espanjan tähtijoukkue näyttää taas kerran voittamattomalta armadalta, mutta kansallisen yhtenäisyyden puute näkyy kentällä aina viimeistään ratkaisupelien alkaessa.
Iberian idolit ja Ranskan salainen ase
Sekä Portugalilla että Espanjalla on joukkueessaan uskomattoman hyvä nuori pelaaja, Christiano Ronaldo ja Fernando Torres. Molemmat ovat hämmästyttävän nopeita, vahvoja ja taitavia. He osaavat kaiken: harhautukset, erinomaiset laukaukset molemmilla jaloilla, loistavat pääpelitaidot ja riittävän kovuuden. Molemmat valokuvaukselliset hidalgot saavat myös teinitytöt huokailemaan ja kirkumaan ihastuksesta. Ronaldo on tämän hetken näyttävin pelaaja, jonka leuhka jalkatyö saa puolustajat pökerryksiin ja perinnemiehet kiehumaan kiukusta. Ronaldo on myös kehittänyt leppymättömällä harjoittelulla kauhistuttavan yläkierteisen hevosenpotkun, joka saa maalivahdit epätoivon partaalle. Ensin vapaapotkussa pallo paikoilleen, neljä harppausta taakse, lentoradan arviointi, huokaus leveässä terminaattoriasennossa ja vauhti. Omintakeisesta etukenosta potkaistu pallo lähtee hirveällä voimalla ja näyttää liikkuvan satunnaisesti kesken ilmalennon. Viinaan kuolleen isän ja siivoojaäidin poika Madeiralta on kisojen etukäteen seuratuin pelaaja.
Espanjalainen Fernando Torres tunnetaan yksinkertaisesti nimellä El Niño, poika. Torres ei vedä Ronaldolle vertoja näyttävyydessä mutta kylläkin tehokkuudessa. Torres on hieman vakavamielisempi johtajatyyppi, joukkueensa kapteeni La Ligassa jo hyvin nuorena. Torres ja keskikentän virtuoosi Cesc Fabregas antavat uskoa siihen että Espanja voisi kerrankin nousta Italian, Saksan ja Ranskan tasolle.
Erilaista huippuosaamista edustaa suuri suosikkini, Ranskan Claude Makelele. Tämä pienikokoinen Zairessa syntynyt kaljupää on ollut suurseuroissaan Madridissa ja Chelseassa korvaamaton. Makelele kykenee yksin suojaamaan joukkueensa puolustuslinjan, hän tuo joukkueeseensa tasapainon ja aloittaa hyökkäykset. Makelelelta ei palloa saa rehellisin keinoin millään, sen sijaan hän tuntuu ehtivän joka paikkaan palloja rosvoamaan. Ranskan nuoret hyökkääjätähdet ovat onnellisia saadessaan pelata tämän veteraanin edessä.
Suosikit jyräävät
Viime MM-kisoissa vinkkaamistani mustista hevosista Australia, Ukraina ja Portugali pääsivät kaikki jatkopeleihin, Portugali aina välieriin saakka. Ukrainan ja Aussien kohtaloksi koitui (joidenkin mielestä vääryydellä) maailmanmestari Italia. Tulevissa kisoissa on vaikea nähdä suuria yllätyksiä. Kroatian lento loppui Eduardon loukkaantumiseen, kokaiinikokeilut jättäneen kansallissankarin Adrian Mutun johtama hieno Romanian joukkue joutui pahimpaan lohkoon, eikä Alppien isäntäjoukkueille riitä edes kotiyleisön tuki.
Saksa saapuu taas hyvin valmistautuneena ja melko levänneenä. Germaanipäällikkö Michael Ballack on huippukunnossa ja kiukustunut tappiollisesta mestareiden liigan finaalista. Joukkueella on todennäköisesti taas tukenaan yliopistotason analyysijoukot kaivamassa heikkouksia vastustajista. Rankkarikisassa Saksan maalivahti kaivaa säärisuojuksen alta tietokoneanalyysiin perustuvan lunttilapun vastustajien laukojista ja omat miehet paukuttavat pallot maaliin. Suomifutiksen veteraanit ovat muistelleet miten ottelut Saksaa vastaan hävittiin jo pukusuojan tunnelissa kun vastustajan reidet todettiin puolet paksummiksi.
Italia, suosikkini lapsuudesta lähtien, saapuu vahvana Armanin puvuissaan. Italian peli ei näytä parhaalta, mutta Italia saa vastustajat näyttämään huonolta armottomalla aluepelillään. Italia siirtyy juonikkaan kapellimestarinsa Adrea Pirlon johdolla puolustuksesta hyökkäykseen paremmin kuin mikään muu maa ja vanhan ajan voimasentteri Luca Toni survoo tarvittavat maalit vaikka väkisin.
Ranskan hienossa joukkueessa on vanhojen mestarien lisäksi hurjan lahjakkaita nuoria hyökkääjiä. Karim Benzema toivottavasti syrjäyttää Henryn hyökkäyksen kärjessä, Frank Ribery ja Florent Malouda aiheuttavat laidoilla sekasortoa vastustajien riveihin.
Toivon Espanjan viimein onnistuvan. Jos joku voi samaistua jatkuvaan Ruotsille häviämiseen, niin espanjalainen jalkapallofani jonka joukkueen naapurit vuosi toisensa jälkeen jyräävät. Joka tapauksessa kesäkuussa on tiedossa upeita futishetkiä joita kerrataan Euroopan kuppiloissa vielä vuosikymmenten kuluttua.
Jalkapallon EM-kisat on upea katselmus Euroopan futisperinteisiin. Saksa tulee jälleen vahvana ja omaan systeemiinsä luottavana, Portugali huikean taitavana ja kuumin elkein, Hollanti hyökkää loisteliaasti mutta pelaajat saattavat kesken pelin käyttää oikeuttaan ilmaisunvapauteen ja kertoa eriävän mielipiteensä toisilleen tai jopa valmentajalleen. Italialaiset marssivat kentälle rinta rottingilla ja tukat geelissä voittoisaan perinteeseensä uskoen, ruotsalaiset pelaavat saumatonta joukkuepeliä jokainen kaveriaan jeesaten. Venäläisten taitava joukkue on viisuvoiton ja lätkävoiton jälkeisessä nosteessa, mutta likaisen työn kanssa on niin ja näin. Espanjan tähtijoukkue näyttää taas kerran voittamattomalta armadalta, mutta kansallisen yhtenäisyyden puute näkyy kentällä aina viimeistään ratkaisupelien alkaessa.
Iberian idolit ja Ranskan salainen ase
Sekä Portugalilla että Espanjalla on joukkueessaan uskomattoman hyvä nuori pelaaja, Christiano Ronaldo ja Fernando Torres. Molemmat ovat hämmästyttävän nopeita, vahvoja ja taitavia. He osaavat kaiken: harhautukset, erinomaiset laukaukset molemmilla jaloilla, loistavat pääpelitaidot ja riittävän kovuuden. Molemmat valokuvaukselliset hidalgot saavat myös teinitytöt huokailemaan ja kirkumaan ihastuksesta. Ronaldo on tämän hetken näyttävin pelaaja, jonka leuhka jalkatyö saa puolustajat pökerryksiin ja perinnemiehet kiehumaan kiukusta. Ronaldo on myös kehittänyt leppymättömällä harjoittelulla kauhistuttavan yläkierteisen hevosenpotkun, joka saa maalivahdit epätoivon partaalle. Ensin vapaapotkussa pallo paikoilleen, neljä harppausta taakse, lentoradan arviointi, huokaus leveässä terminaattoriasennossa ja vauhti. Omintakeisesta etukenosta potkaistu pallo lähtee hirveällä voimalla ja näyttää liikkuvan satunnaisesti kesken ilmalennon. Viinaan kuolleen isän ja siivoojaäidin poika Madeiralta on kisojen etukäteen seuratuin pelaaja.Espanjalainen Fernando Torres tunnetaan yksinkertaisesti nimellä El Niño, poika. Torres ei vedä Ronaldolle vertoja näyttävyydessä mutta kylläkin tehokkuudessa. Torres on hieman vakavamielisempi johtajatyyppi, joukkueensa kapteeni La Ligassa jo hyvin nuorena. Torres ja keskikentän virtuoosi Cesc Fabregas antavat uskoa siihen että Espanja voisi kerrankin nousta Italian, Saksan ja Ranskan tasolle.Erilaista huippuosaamista edustaa suuri suosikkini, Ranskan Claude Makelele. Tämä pienikokoinen Zairessa syntynyt kaljupää on ollut suurseuroissaan Madridissa ja Chelseassa korvaamaton. Makelele kykenee yksin suojaamaan joukkueensa puolustuslinjan, hän tuo joukkueeseensa tasapainon ja aloittaa hyökkäykset. Makelelelta ei palloa saa rehellisin keinoin millään, sen sijaan hän tuntuu ehtivän joka paikkaan palloja rosvoamaan. Ranskan nuoret hyökkääjätähdet ovat onnellisia saadessaan pelata tämän veteraanin edessä.Suosikit jyräävät
Viime MM-kisoissa vinkkaamistani mustista hevosista Australia, Ukraina ja Portugali pääsivät kaikki jatkopeleihin, Portugali aina välieriin saakka. Ukrainan ja Aussien kohtaloksi koitui (joidenkin mielestä vääryydellä) maailmanmestari Italia. Tulevissa kisoissa on vaikea nähdä suuria yllätyksiä. Kroatian lento loppui Eduardon loukkaantumiseen, kokaiinikokeilut jättäneen kansallissankarin Adrian Mutun johtama hieno Romanian joukkue joutui pahimpaan lohkoon, eikä Alppien isäntäjoukkueille riitä edes kotiyleisön tuki.
Saksa saapuu taas hyvin valmistautuneena ja melko levänneenä. Germaanipäällikkö Michael Ballack on huippukunnossa ja kiukustunut tappiollisesta mestareiden liigan finaalista. Joukkueella on todennäköisesti taas tukenaan yliopistotason analyysijoukot kaivamassa heikkouksia vastustajista. Rankkarikisassa Saksan maalivahti kaivaa säärisuojuksen alta tietokoneanalyysiin perustuvan lunttilapun vastustajien laukojista ja omat miehet paukuttavat pallot maaliin. Suomifutiksen veteraanit ovat muistelleet miten ottelut Saksaa vastaan hävittiin jo pukusuojan tunnelissa kun vastustajan reidet todettiin puolet paksummiksi.
Italia, suosikkini lapsuudesta lähtien, saapuu vahvana Armanin puvuissaan. Italian peli ei näytä parhaalta, mutta Italia saa vastustajat näyttämään huonolta armottomalla aluepelillään. Italia siirtyy juonikkaan kapellimestarinsa Adrea Pirlon johdolla puolustuksesta hyökkäykseen paremmin kuin mikään muu maa ja vanhan ajan voimasentteri Luca Toni survoo tarvittavat maalit vaikka väkisin.
Ranskan hienossa joukkueessa on vanhojen mestarien lisäksi hurjan lahjakkaita nuoria hyökkääjiä. Karim Benzema toivottavasti syrjäyttää Henryn hyökkäyksen kärjessä, Frank Ribery ja Florent Malouda aiheuttavat laidoilla sekasortoa vastustajien riveihin.
Toivon Espanjan viimein onnistuvan. Jos joku voi samaistua jatkuvaan Ruotsille häviämiseen, niin espanjalainen jalkapallofani jonka joukkueen naapurit vuosi toisensa jälkeen jyräävät. Joka tapauksessa kesäkuussa on tiedossa upeita futishetkiä joita kerrataan Euroopan kuppiloissa vielä vuosikymmenten kuluttua.
tiistaina, toukokuuta 20, 2008
muistilista
Pitäisi venytellä enemmän ja hengittää pallealla. Pitäisi kitkeä enemmän rikkaruohoja. Pitäisi kuunnella enemmän ruotsinkielistä radiota. Pitäisi viedä ylimääräisiä tavaroita kirpputorille. Pitäisi löytää saada duuni. Pitäisi jumpata ja kuntoilla enemmän. Pitäisi langoittaa hampaat useammin. Pitäisi olla parempi kuuntelija. Pitäisi kirjoittaa päivähoitoasioista mielipidekirjoitus. Pitäisi pitää paremmin yhteyttä ystäviin. Pitäisi huoltaa tietokone ja eheyttää kovalevy. Pitäisi pestä ikkunat. Pitäisi olla säästää rahaa. Pitäisi kiinnittää huomiota ryhtiin ja istuma-asentoon. Pitäisi opetella kunnolla se kymmensormijärjestelmä. Pitäisi tehdä maaleja ja pelata suoraviivaisemmin. Pitäisi viimeistellä mökin yläkerta. Pitäisi ostaa se hiekkalaatikko. Pitäisi lukea enemmän kaunokirjallisuutta ja runoutta. Pitäisi perehtyä kunnolla syötteisiin. Pitäisi siivota kaapit ja pestä matot. Pitäisi tehdä niitä thaimaalaisia ruokia ja hieroa vaimoa kun on kerran käynyt niillä kursseilla. Pitäisi aloittaa aikidoharrastus uudelleen joku päivä. Pitäisi perehtyä kunnallispolitiikkaan. Pitäisi varmaan lukea Aamulehteä. Pitäisi seurata kavereiden blogeja. Pitäisi vihdoin mennä Jaakon kanssa kaljalle ja veljen kanssa leffaan. Pitäisi ostaa uusi takavanne pyörään. Pitäisi kerrata Euroopan historia. Pitäisi viedä se vuosia odottanut sähkökitara huoltoon ja vaihtaa kielet akustiseen. Pitäisi opetella soittamaan lastenlauluja. Pitäisi oppia unelmoimaan. Pitäisi mennä aikaisemmin nukkumaan. Pitäisi tehdä niitä osteopaatin neuvomia hengitysharjoituksia. Pitäisi tarttua hetkeen. Pitäisi olla armollisempi itselleen. Pitäisi arvostaa enemmän kaikkea sitä mitä lähellä on. Näin ensi alkuun.
maanantaina, toukokuuta 19, 2008
Rakkaat sylkykupit
Suomalaiset eivät erityisesti arvosta kansanedustajia eivätkä muitakaan poliitikkoja. Kansanedustajien vihaamiseen löytyy mitä moninaisimpia syitä: väärät mielipiteet, itse korotetut palkat, hämärät vaalituet, rumat viikset, sovinistiset jutut, pitkät lomat, väärän pituiset hameet, poissaolot tai kapulakielisyys. Suuri osa kritiikistä on oikeutettua, mutta kansanedustajat joutuvat myös kohtuuttomalla tavalla kateuden ja herravihan ukkosenjohdattimiksi. Kansanedustajien laiskuus on kansalaisten rakastama myytti, jota media pönkittää kuvituksella puolityhjästä istuntosalista. Politiikan toimittajat tietävät toki hyvin etteivät kansanedustajat ole vapaalla vaikkeivät salissa istuisikaan.
Viime aikoina yhä useampi kansanedustaja on uskaltautunut kertomaan uupumuksestaan tai masennuksestaan. Masentuneen Pertti Salovaaran mukaan monen kollegan istuntotauko alkaa kotona itkeskellen ja villasukissa hiihdellen. Salovaara on saanut osakseen myötätuntoa mutta myös vihaa, sillä avaus ei sovi kuvaan verorahoilla vetelehtivästä valtiopäivämiehestä. Kyynisimmät epäilevät edustajien hakevan masennuksellaan vain ilmaista julkisuutta, mutta minä en ainakaan näe hyödyntavoittelua työkykynsä menettämisen esiintuomisessa.
Neljän vuoden eduskuntakokemuksella tiedän suurimman osan kansanedustajista tekevän todella pitkää päivää. Kansanedustajan ”oikeista” töistä eli täysistunnoista, valiokuntatyöstä ja ryhmäkokouksista saa jo melkein kasaan työpäivän, jonka jälkeen on tehtävä vähintään toinen puolikas päivä mitä erilaisimmissa sidosryhmien ja oman puolueen kokouksissa. Kotipaikkakunnalla on käytävä puhetilaisuuksissa, kunnanvaltuustossa, tapaamisissa ja vapaamuotoisissa iltatilaisuuksissa, mikäli aikoo säilyttää työpaikkansa. Jossain välissä pitäisi perehtyä valtavaan määrään asioita, vastata kymmeniin sähköpostiviesteihin (jotka avustaja on seulonut sadoista viesteistä) ja soittopyyntöihin. Onhan kansanedustajilla toki pitkät istuntotauot, mutta toimittajat ja äänestäjät olettavat kansanedustajan olevan aina käytettävissä, myös kesälomilla ja viikonloppuisin. Kun tähän vielä lisätään pitkiin työmatkoihin ja valiokuntamatkoihin käytetty aika, ei tarvitse ihmetellä säännöllisiä avioerouutisia.
Kansanedustajan palkkio ja veroton kulukorvaus on varsinkin maakuntien edustajilla varsin korkea. Miinuksena on kakkosasunnon hankinta ja kampanjoinnin hinta. Vaikka jotkut ovat tosiaan saaneet kampanjoihinsa suuriakin tukisummia, polttavat useimmat tuhansia euroja omaa rahaansa sekä kunnallis- että eduskuntavaaleissa. Eduskuntaan harva pääsee ensi yrittämällä, takana on useita kalliita kampanjoita. Viime eduskuntavaaleissa läpimenneiden kampanjoiden keskihinta oli jo lähellä 40 000 euroa. Paljon repostelluilla valiokuntamatkoilla aikataulut ovat usein niin älyttömät, ettei kohdemaasta ehditä montaa kuvaa ottaa ja puoli viikkoa menee reissusta toipumiseen. Sen sijan kylmän sodan aikaisten fossiilien, ystävyysseurojen, nimissä tehdään täysin joutaviakin reissuja.
Kun ihminen valitaan kansaedustajaksi, hän menettää lopullisesti suuren osan yksityisyyden suojaansa. Hänen tekemisistään, ulkonäöstään tai vapaa-ajanvietostaan saa kirjoittaa lähes mitä tahansa tai julkaista kännykkäkameraotoksia missä tahansa. Valitettavan monella naiskansanedustajalla on ”työsuhde-etunaan” omistautunut häirikkö joka vainoaa kirjein, puhelinsoitoin tai pahimmillaan fyysisesti ahdistelemalla.
Kansanedustajiksi päätyy paitsi narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsiviä, mutta enimmäkseen ylitunnollisia ja aatteellisia ihmisiä. Näille ihmisille on vaikeaa tuottaa toisille pettymystä ja he asettavat aatteen/maakunnan/ihmiskunnan asiat oman ja perheensä hyvinvoinnin edelle. Useimmilla on taustallaan erityispiirre joka saa heidät nousemaan esiintymispelosta huolimatta puhujalavalle tai pyrkimään korkeammalle vuosi toisensa perään. Joku hakee näyttöhalunsa ulkonäköönsä vuosia kohdistuneesta pilkasta, toinen ei usko olevansa arvokas ilman jatkuvia suorituksia, kolmas ei saa politiikan huipullakaan korvattua isälleen sitä että tälle ei koskaan syntynyt poikaa.
Viime aikoina yhä useampi kansanedustaja on uskaltautunut kertomaan uupumuksestaan tai masennuksestaan. Masentuneen Pertti Salovaaran mukaan monen kollegan istuntotauko alkaa kotona itkeskellen ja villasukissa hiihdellen. Salovaara on saanut osakseen myötätuntoa mutta myös vihaa, sillä avaus ei sovi kuvaan verorahoilla vetelehtivästä valtiopäivämiehestä. Kyynisimmät epäilevät edustajien hakevan masennuksellaan vain ilmaista julkisuutta, mutta minä en ainakaan näe hyödyntavoittelua työkykynsä menettämisen esiintuomisessa.
Neljän vuoden eduskuntakokemuksella tiedän suurimman osan kansanedustajista tekevän todella pitkää päivää. Kansanedustajan ”oikeista” töistä eli täysistunnoista, valiokuntatyöstä ja ryhmäkokouksista saa jo melkein kasaan työpäivän, jonka jälkeen on tehtävä vähintään toinen puolikas päivä mitä erilaisimmissa sidosryhmien ja oman puolueen kokouksissa. Kotipaikkakunnalla on käytävä puhetilaisuuksissa, kunnanvaltuustossa, tapaamisissa ja vapaamuotoisissa iltatilaisuuksissa, mikäli aikoo säilyttää työpaikkansa. Jossain välissä pitäisi perehtyä valtavaan määrään asioita, vastata kymmeniin sähköpostiviesteihin (jotka avustaja on seulonut sadoista viesteistä) ja soittopyyntöihin. Onhan kansanedustajilla toki pitkät istuntotauot, mutta toimittajat ja äänestäjät olettavat kansanedustajan olevan aina käytettävissä, myös kesälomilla ja viikonloppuisin. Kun tähän vielä lisätään pitkiin työmatkoihin ja valiokuntamatkoihin käytetty aika, ei tarvitse ihmetellä säännöllisiä avioerouutisia.
Kansanedustajan palkkio ja veroton kulukorvaus on varsinkin maakuntien edustajilla varsin korkea. Miinuksena on kakkosasunnon hankinta ja kampanjoinnin hinta. Vaikka jotkut ovat tosiaan saaneet kampanjoihinsa suuriakin tukisummia, polttavat useimmat tuhansia euroja omaa rahaansa sekä kunnallis- että eduskuntavaaleissa. Eduskuntaan harva pääsee ensi yrittämällä, takana on useita kalliita kampanjoita. Viime eduskuntavaaleissa läpimenneiden kampanjoiden keskihinta oli jo lähellä 40 000 euroa. Paljon repostelluilla valiokuntamatkoilla aikataulut ovat usein niin älyttömät, ettei kohdemaasta ehditä montaa kuvaa ottaa ja puoli viikkoa menee reissusta toipumiseen. Sen sijan kylmän sodan aikaisten fossiilien, ystävyysseurojen, nimissä tehdään täysin joutaviakin reissuja.
Kun ihminen valitaan kansaedustajaksi, hän menettää lopullisesti suuren osan yksityisyyden suojaansa. Hänen tekemisistään, ulkonäöstään tai vapaa-ajanvietostaan saa kirjoittaa lähes mitä tahansa tai julkaista kännykkäkameraotoksia missä tahansa. Valitettavan monella naiskansanedustajalla on ”työsuhde-etunaan” omistautunut häirikkö joka vainoaa kirjein, puhelinsoitoin tai pahimmillaan fyysisesti ahdistelemalla.
Kansanedustajiksi päätyy paitsi narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsiviä, mutta enimmäkseen ylitunnollisia ja aatteellisia ihmisiä. Näille ihmisille on vaikeaa tuottaa toisille pettymystä ja he asettavat aatteen/maakunnan/ihmiskunnan asiat oman ja perheensä hyvinvoinnin edelle. Useimmilla on taustallaan erityispiirre joka saa heidät nousemaan esiintymispelosta huolimatta puhujalavalle tai pyrkimään korkeammalle vuosi toisensa perään. Joku hakee näyttöhalunsa ulkonäköönsä vuosia kohdistuneesta pilkasta, toinen ei usko olevansa arvokas ilman jatkuvia suorituksia, kolmas ei saa politiikan huipullakaan korvattua isälleen sitä että tälle ei koskaan syntynyt poikaa.
keskiviikkona, toukokuuta 14, 2008
Kiitos Kalli!
Kirjoitin heti viime eduskuntavaalien jälkeen vaalirahoituksesta ja erityisesti keskustapuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajan, kansanedustaja Timo Kallin tapauksesta. Kalli merkitsi vaalirahoitusilmoitukseensa 57 000 euron lahjoitukset tukiyhdistyksen nimiin. A-studiolle Kalli kertoi jättävänsä lainvastaisesti ilmoittamatta eduskuntavaalikampanjan rahoittajansa, koska siitä ei seuraa rangaistusta. Suuri osa kansanedustajista toimii asiassa samoin kuin Timo Kalli, mutta kukaan ei ole tehnyt sitä virhettä että sanoisi avoimesti rikkovansa lakia.
Ensimmäisenä kommentoimaan ehti Jyrki Kasvi, joka kyseli osuvasti, voivatko alle 15-vuotiaat Kallin mielestä vapaasti rikkoa lakeja, koska heitä ei rangaista. Sittemmin asiasta on noussut eduskunnassa iso moraalinen haloo, mikä on saanut naftaliiniin jääneeseen vaalirahoituslain uudistukseen vauhtia. Vaikka Kallin sammakkoa ei enää voinutkaan niellä piiloon, veti hän Iken kujanjuoksusta viisastuneena johtopäätökset ja julkisti rahoittajansa, sekä ilmoitti palauttavansa vaalitukensa.
Asia on arka poliitikoille ja puolueille. Suomalainen vaalijärjestelmä on päässyt vinoutumaan siinä määrin, ettei ilman isoa henkilökohtaista vaalikassaa ole enää eduskuntaan asiaa. Viime vaaleissa läpipäässeiden ehdokkaiden henkilökohtaisen kampanjan keskihinta oli 39 000 euroa.
Porvaripuolueille on ollut tästä hyötyä, sillä heidän ehdokkaansa ovat tehneet rahakkaampia kampanjoita ja saaneet muita paremmin tukea mm. yrityksiltä. Kokoomus ei ole vaalirahoituslakia ollut muuttamassa, puoluesihteeri Taru Tujunen toteaa tämän aamun Hesarissa "Ettei se ole lain vika ole, jos joku ei sitä noudata". RKP ei myöskään ole missään avoimuuden eturintamassa. Puolueen toimintaa on rahoitettu mystisen säätiöbulvaanin takaa, puheenjohtaja Stefan Wallin on ällistyttävästi sanonut ettei hänen edes tarvitse tietää mistä rahat puolueen toimintaan tulevat.
Timo Kallin taustalta löytyi muun muassa mystinen Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistys, joka oli tukenut avokätisesti myös pääministeri Matti Vanhasta liikenne- ja viestintäministeri Suvi Lindéniä (kok), puhemies Sauli Niinistöä (kok), ex-vihreä Merikukka Forsiusta (kok) ja Kainuun sanomien mukaan ympäristöministeri Paula Lehtomäkeä (kesk). Yhdistyksen takaa löytyy mm. suurliikemies, ideapark-yrittäjä Toivo Sukari.
Sukari oli vastikään väittelmässä A-studiossa hallituksen iloisiin yllättäjiin lukeutuvan kokoomuksen asuntoministeri Jan Vapaavuoren kanssa. Sukari kimpaantui kun Vapaavuori ilmoitti vastustavansa tämän Vihtiin suunniteltua jättiostoskeskushanketta. Sukari oli sen verran tiloissaan että retosteli tuntevansa muitakin ministereitä ja vakuutti samalla hankkeensa toteutuvan. Muutama päivä myöhemmin pääministeri Matti Vanhasen uutisoitiin tukevan Sukarin hanketta, mikä oli kyllä melkoinen ylitulkinta tämän vienosta toisaalta-toisaalta -blogikirjoituksesta. Sukarille on varmaan ollut pettymys, että hänen tukemistaan poliitikoista sekä Forsius että Lehtomäki ovat vastustaneet Vihdin Ideapark-hanketta.
Joka tapauksessa täytyy kiittää Timo Kallia tämän mokailusta, vaalirahoituksen avoimuutta ja poliitikkojen riippumattomuutta seurataan toivottavasti jatkossa tiukemmin. Pian ovat edessä kunnallisvaalit, joiden yhteydessä kaiveltavaa löytyy. Rakennusliikkeiden osuudessa kaavoitusmonopolia hallitsevien valtapuolueiden kärkihenkilöiden vaalirahoitukseen löytyy varmasti monta synkkää salaisuutta.
Ensimmäisenä kommentoimaan ehti Jyrki Kasvi, joka kyseli osuvasti, voivatko alle 15-vuotiaat Kallin mielestä vapaasti rikkoa lakeja, koska heitä ei rangaista. Sittemmin asiasta on noussut eduskunnassa iso moraalinen haloo, mikä on saanut naftaliiniin jääneeseen vaalirahoituslain uudistukseen vauhtia. Vaikka Kallin sammakkoa ei enää voinutkaan niellä piiloon, veti hän Iken kujanjuoksusta viisastuneena johtopäätökset ja julkisti rahoittajansa, sekä ilmoitti palauttavansa vaalitukensa.
Asia on arka poliitikoille ja puolueille. Suomalainen vaalijärjestelmä on päässyt vinoutumaan siinä määrin, ettei ilman isoa henkilökohtaista vaalikassaa ole enää eduskuntaan asiaa. Viime vaaleissa läpipäässeiden ehdokkaiden henkilökohtaisen kampanjan keskihinta oli 39 000 euroa.
Porvaripuolueille on ollut tästä hyötyä, sillä heidän ehdokkaansa ovat tehneet rahakkaampia kampanjoita ja saaneet muita paremmin tukea mm. yrityksiltä. Kokoomus ei ole vaalirahoituslakia ollut muuttamassa, puoluesihteeri Taru Tujunen toteaa tämän aamun Hesarissa "Ettei se ole lain vika ole, jos joku ei sitä noudata". RKP ei myöskään ole missään avoimuuden eturintamassa. Puolueen toimintaa on rahoitettu mystisen säätiöbulvaanin takaa, puheenjohtaja Stefan Wallin on ällistyttävästi sanonut ettei hänen edes tarvitse tietää mistä rahat puolueen toimintaan tulevat.
Timo Kallin taustalta löytyi muun muassa mystinen Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistys, joka oli tukenut avokätisesti myös pääministeri Matti Vanhasta liikenne- ja viestintäministeri Suvi Lindéniä (kok), puhemies Sauli Niinistöä (kok), ex-vihreä Merikukka Forsiusta (kok) ja Kainuun sanomien mukaan ympäristöministeri Paula Lehtomäkeä (kesk). Yhdistyksen takaa löytyy mm. suurliikemies, ideapark-yrittäjä Toivo Sukari.
Sukari oli vastikään väittelmässä A-studiossa hallituksen iloisiin yllättäjiin lukeutuvan kokoomuksen asuntoministeri Jan Vapaavuoren kanssa. Sukari kimpaantui kun Vapaavuori ilmoitti vastustavansa tämän Vihtiin suunniteltua jättiostoskeskushanketta. Sukari oli sen verran tiloissaan että retosteli tuntevansa muitakin ministereitä ja vakuutti samalla hankkeensa toteutuvan. Muutama päivä myöhemmin pääministeri Matti Vanhasen uutisoitiin tukevan Sukarin hanketta, mikä oli kyllä melkoinen ylitulkinta tämän vienosta toisaalta-toisaalta -blogikirjoituksesta. Sukarille on varmaan ollut pettymys, että hänen tukemistaan poliitikoista sekä Forsius että Lehtomäki ovat vastustaneet Vihdin Ideapark-hanketta.
Joka tapauksessa täytyy kiittää Timo Kallia tämän mokailusta, vaalirahoituksen avoimuutta ja poliitikkojen riippumattomuutta seurataan toivottavasti jatkossa tiukemmin. Pian ovat edessä kunnallisvaalit, joiden yhteydessä kaiveltavaa löytyy. Rakennusliikkeiden osuudessa kaavoitusmonopolia hallitsevien valtapuolueiden kärkihenkilöiden vaalirahoitukseen löytyy varmasti monta synkkää salaisuutta.
keskiviikkona, toukokuuta 07, 2008
Pelastuksen ulottuvissa
Olin lähdössä futaamaan kun oven takana seisoi kaksi hymyilevää pukumiestä. He olivat Vanhempia Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta. Vaikka rintapielessä luki Vanhin, olivat kaverit vasta parikymppisiä nuorukaisia. Minulla on vaimoni suureksi riesaksi ollut tapana jäädä kaikkien mahdollisten käännyttäjien kanssa ovenpieleen keskustelemaan, välillä olen kutsunut saarnaajia sisäänkin. Tarkoituksenani on ollut saada edes yksi käännytetyksi. Koska minulla ei tällä kertaa ollut aikaa, sovimme uuden tapaamisen tuonnemmaksi.
Olen kyllä aina ollut jonkinlainen hihhulimagneetti. Lukioiässä pääsin harvoin asemalta Kolmen sepän patsaalle ilman että jostain kuristuksen seurakunnasta oltiin hihaa nykimässä. Kai siinä oli joku nuoren Wertherin tai eksyneen lampaan otollinen vaikutelma - Herra tietää, jos sekään. Sen lasittuneen katseen ja kestohymyn erotti jo kaukaa. "Moi mä oon Lasse, moi mä oon Liisa. Me haluttais kertoa sulle Jeesuksesta." Joko taas. Lyhyen jutustelun jälkeen yleensä selvisi että nämä hehkeät yliopisto-opiskelijat joko odottivat pikaista tuomiopäivää, olivat valmiita tuomitsemaan poikkeavat helvettiin tai vielä harmillisempaa, tuomitsivat esiaviollisen seksin. Kaikkein hulluimpia olivat skientologit, joita kävin joskus lukioaikana jututtamassa tutkielmaani varten. South Park teki ansiokasta kansanvalistustyötä animoidulla scientologian pikakurssilla.
Aikaisemmin jaksoin vängätä esimerkiksi Jehovan todistajien kanssa alkukristittyjen marttyyrikuolemista ja taivaspaikkojen täyttymisestä, nykyään ei ole oikein aikaa eikä innostusta. Asematunneleissa jeesusteleville olen välillä tokaissut Allāhu Akbar, mikä on lopettanut keskustelun alkuunsa. Velipojan kaveri käännytti käännyttäjät käänteisellä logiikalla. Nämä halusivat tulla puhumaan Jeesuksesta, mihin isäntä tokaisi: "Tulkaa vaan tuonne keittiöön ja puhukaa niin kauan kuin haluatte, mä katon tuolla olohuoneessa telkkua."
Mormonit tosiaan ilmaantuivat sovittuna aikana, kävivät häveliäästi sisään. Tarjosin omenamehua koska mormonit eivät saa ainakaan virallisesti juoda kahvia, alkoholista puhumattakaan. Mormoniuskon perusteet olivat minulle ennestään tuttuja enkä ollut niiden kertaamisesta erityisen kiinnostunut. Eniten minua kiinnosti se mikä saa nuoret yhdysvaltalaiset lähtemään toiselle puolelle maailmaa heille osoitettuun maahan, opettelemaan uuden kielen ja kulttuurin. Toinen nuorukaisista oli raamattuvyöhykkeeltä, alueelta jossa suurin osa asukkaista oli mormoneja. Oli kiinnostavaa kuulla tämän huomiota maallistuneesta suomalaisesta meiningistä.
Suomi taitaa olla maallistuneimpia maita koko maailmassa. Ihmiset eivät pahemmin käy kirkossa tai harrasta muunkaanlaisia hartaudenharjoituksia. Kirkolliset juhlapyhät kuten joulu tai pääsiäinen merkitsevät lähinnä ylensyöntiä, juontia ja kuluttamista. Valtauskonnon elämänohjeet kuten lähimmäisen rakastaminen, heikommasta huolehtiminen ja omaisuutensa jakaminen, toisen posken kääntäminen ynnä muu ei näy henkisessä valtavirrassa juuri mitenkään. Suomalainen siveyskäsitys on tietty mormoneille myös järkyttävä, julkijuopottelu (jopa esiteinien) on sallittua, pääkadulla saa kävellä miten paljastavasti pukeutuneena tahansa ja neitsyyttä pidetään häpeällisenä.
Olin vastikään lukenut myös Juha Itkosen mainion esikoisromaanin Myöhempien aikojen pyhiä, jossa kaksi mormoninuorukaista tekevät lähetystyötä Suomessa. Kirja oli myös vierailleni tuttu, eivätkä he sen näkemisestä erityisemmin innostuneet. Itkosen kirja on hyvin taustoitettu, mutta mormonit joutuvat päivittäin korjaamaan mitä uskomattomampia urbaanilegendoja. Yksi sitkeimmistä väittää että mormonien omistavan Coca Cola Companyn, toisen mukaan mormonit harrastavat moniavioisuutta. Moniavioisuus poistui kirkon opeista 1890-luvulla, vieraani harmittelivat uutisissa säännöllisesti esiintyviä punaniskaisia separatistilahkolaisia.
Mormonien organisaatiota täytyy ihailla, sitoutuminen ja koulutus ovat huippuluokkaa. Nämäkin nuoret miehet olivat oppineet suomen hämmästyttävän hyvin. Kaverit olivat kohteliaita, supliikki ja työnjako hiottuja eivätkä he olleet mitenkään päällekäyviä. Toisen vanhemmat veljet olivat suorittaneet oman mormonivelvollisuutensa Etelä-Amerikassa ja oppineet hyödyllisen espanjan kielen. Siellä noin joka kolmannen oven takana oli löytynyt keskustelunhaluista väkeä, Suomessa ovikelloja täytyy soitella noin kymmenkertainen määrä ennen juttusille pääsyä. Erään heleän mummola-kyltin koristaman oven takaa hyökännyt rouva oli uhannut käännyttäjiä poliisilla.
Vaikka käytännön elämästä ja kulttuurieroista puhuttiinkin, oli pääpaino itse asiassa eli uskonkappaleiden esittelyssä. Mormonien tarjous sielun pelastamiseksi on huomattavasti lohdullisempi ja tavallaan kohtuullisempi kuin jehovien tai luterilaisten. Jehovien taivaspaikat on täytetty viimeistään keskiajalla ja luterilaisten mukaan saa elää kuin ellun kana kunhan lopuksi katuu ja tunnustaa uskonsa. Mormonien taivaaseen voi päästä vielä kuolemansa jälkeenkin, tuonpuoleisessa ehtii vielä kääntymään tai sitten joku jälkeläinen voi kastauttaa esi-isän postuumisti. Kirkkauksia on eriasteisia eikä pakanakaan joudu ihan alimpaan paikkaan jos on elänyt siivosti. Tapaamisen jälkeen en kääntynyt mormoniksi. Osoitteemme on varmasti muistissa merkinnällä pelastuksen ulottuvissa.
perjantaina, toukokuuta 02, 2008
Likaa kynsien alle
Lapsen vaatteet olivat mutaiset, paitaan oli jäänyt eläinten karvoja. Hän oli avojaloin vaikka halla oli vasta äskettäin päästänyt hyisen otteensa nurmesta. Lapsen kasvot olivat likaiset, suupielissä hiekkaa ja kynnenaluset mustat penkkojen ja pientareiden tonkimisesta. Jaloissa oli jälkiä kolhuista ja naarmuista. Nälkä alkoi kurnia vatsassa mutta vilu sentään väistyi lapsen pinkaistessa juoksuun kotia kohti.
Tämä ei ole mitään viiden pennin Dickensiä vaan allergialääkäreiden ohjeita mukaileva kuvaus lapsen ihanteellisista kasvuolosuhteista. Liika steriiliys ja siisteys kuulemma lisää allergioita ja vaarantaa terveyden. Kansallisen allergiaohjelman johtajan mukaan kaupunkilaisen yhteys maaperän mikrobeihin ja pieneliöihin on heikentynyt. Tästä seuraa immuunijärjestelmän vajaakoulutus ja epätasapaino. Saa nähdä milloin lastenlääkärit alkavat määrätä mullassa mönkimistä, ötököiden etsintää ja soran maistelua. Myös kotieläinten pito vähentää allergiariskiä.
Hiekkaa ei tarvitse laittaa suuhun tietääkseen miltä se maistuu. Tämä tarkoittaa sitä että on joskus tunkenut maata suuhunsa. Lapset ovat ehkä sittenkin oikeassa, turha heitä on kieltää maistelemasta kaarnaa, lehtiä tai hiekkaa vaikka pahaa tekisi katsoa. Kun olin pieni, kilpailimme joskus pihan kakaroiden kanssa siitä kuka syö isoimman ötökän. Madon syöjä voitti, muistan edelleen hänen nimensä ja syvän kunnioitukseni. Vähän myöhemmin Tarzan-kirjoja luettuamme yritimme hyppiä puusta puuhun, huonolla menestyksellä. Jupperin urheilijoiden vihreissä verkkareissa saattoi ryömiä pensaikossa hyviin tähystysasemiin.
Kerrankin mainos on oikeassa, nimittäin pesuainemainos. Likaisuus on lapsen etuoikeus. Jos vaatteiden pitäisi pysyä puhtaana ja ehjänä, ei voisi koskaan kiivetä puuhun, seurata sammakkoa ojaan tai kontata sorassa leluauton kanssa sylki päristen. Sorasta tulee naarmuja, puusta pudottautuessa kolhuja tai tikkuja sormiin. Samalla luut vahvistuvat ja tasapaino kehittyy. Lapsia ei tunnu haittaavan kylmä uimavesi tai kivet paljaiden jalkojen alla koska heissä on vielä karaistuneisuutta jäljellä. Aikuiset ovat enemmän huolissaan näkyvistä naarmuista ja vaatteiden tahroista kuin mielen kolhuista.
Karaistuneisuuden ja anarkian kitkemiseksi on kehitetty valtava määrä audiovisuaalista viihdykettä, pehmoisia prinsessalenkkareita, makeita makupaloja, kieltoja, aitoja, pehmustettuja sisäleikkipuistoja, ohjattuja pikkujunioreiden harrastuksia ja koko perheen ostoskeskuksia. Näitä vastaan lääkärit nyt kehottavat nousemaan barrikaadeille.
Tämä ei ole mitään viiden pennin Dickensiä vaan allergialääkäreiden ohjeita mukaileva kuvaus lapsen ihanteellisista kasvuolosuhteista. Liika steriiliys ja siisteys kuulemma lisää allergioita ja vaarantaa terveyden. Kansallisen allergiaohjelman johtajan mukaan kaupunkilaisen yhteys maaperän mikrobeihin ja pieneliöihin on heikentynyt. Tästä seuraa immuunijärjestelmän vajaakoulutus ja epätasapaino. Saa nähdä milloin lastenlääkärit alkavat määrätä mullassa mönkimistä, ötököiden etsintää ja soran maistelua. Myös kotieläinten pito vähentää allergiariskiä.
Hiekkaa ei tarvitse laittaa suuhun tietääkseen miltä se maistuu. Tämä tarkoittaa sitä että on joskus tunkenut maata suuhunsa. Lapset ovat ehkä sittenkin oikeassa, turha heitä on kieltää maistelemasta kaarnaa, lehtiä tai hiekkaa vaikka pahaa tekisi katsoa. Kun olin pieni, kilpailimme joskus pihan kakaroiden kanssa siitä kuka syö isoimman ötökän. Madon syöjä voitti, muistan edelleen hänen nimensä ja syvän kunnioitukseni. Vähän myöhemmin Tarzan-kirjoja luettuamme yritimme hyppiä puusta puuhun, huonolla menestyksellä. Jupperin urheilijoiden vihreissä verkkareissa saattoi ryömiä pensaikossa hyviin tähystysasemiin.
Kerrankin mainos on oikeassa, nimittäin pesuainemainos. Likaisuus on lapsen etuoikeus. Jos vaatteiden pitäisi pysyä puhtaana ja ehjänä, ei voisi koskaan kiivetä puuhun, seurata sammakkoa ojaan tai kontata sorassa leluauton kanssa sylki päristen. Sorasta tulee naarmuja, puusta pudottautuessa kolhuja tai tikkuja sormiin. Samalla luut vahvistuvat ja tasapaino kehittyy. Lapsia ei tunnu haittaavan kylmä uimavesi tai kivet paljaiden jalkojen alla koska heissä on vielä karaistuneisuutta jäljellä. Aikuiset ovat enemmän huolissaan näkyvistä naarmuista ja vaatteiden tahroista kuin mielen kolhuista.
Karaistuneisuuden ja anarkian kitkemiseksi on kehitetty valtava määrä audiovisuaalista viihdykettä, pehmoisia prinsessalenkkareita, makeita makupaloja, kieltoja, aitoja, pehmustettuja sisäleikkipuistoja, ohjattuja pikkujunioreiden harrastuksia ja koko perheen ostoskeskuksia. Näitä vastaan lääkärit nyt kehottavat nousemaan barrikaadeille.
torstaina, huhtikuuta 03, 2008
Kielletään laihdutuskuurit!
Näin varastoit rasvaa tehokkaammin! Eroon lihaksista, rasvaa tilalle! Kevään tehokuurilla verenpaine ylös ja fiilis alas! Kellumiskuntoon kesäksi! Sulata paastolla muskelit pois!
Näitä otsikoita tuskin nähdään naistenlehdissä, koska ne eivät kerro totuutta lahdutuskuureista. Naistenlehdet ovat terveyden vihollisia. Ne kertovat milloin on aika syödä blinejä, herkutella ihanalla suklaalla ja viineillä tai hemmotella itseään herkullisella karitsanpaistilla. Kun on ensin mäsäytetty, kehotetaan seuraavalla sivulla kokeilemaan uutuusdieettiä jolla Satu Julkkiskin laihtui. Naistenlehdet eivät kerro tasaisen terveellisestä elämästä, koska se on tylsää. Kansien sankarittaret ovat kerralla paljon laihtuneita julkkiksia, jotka voidaan laittaa kanteen taas parin vuoden päästä kun he ovat lihoneet ja laihtuneet uudestaan. Kyllä, lähes kaikki kuurilaiset lihovat takaisin.
Aiemmin pidin tätä höhlänä, eilisen jälkeen vaarallisena. Kuuntelin podcastia elimistön aineenvaihduntaan liittyvistä lainalaisuuksista. Lääketieteen tohtori Kirsi Pietiläinen pudotteli simppeliä faktaa, joka sai ihmettelemään miksen ole tiennyt tätä aikaisemmin. Minäkin tiesin kokemuksesta paaston aikana painon hieman putoavan. Kukaan luontaistuotekauppias ei ollut kertonut sitä että elimistö käyttää paaston aikana ravinnokseen lähinnä lihasta. Viikon paastolla ei rasva ehdi juuri palaa, mutta lihaskudos pilkkoutuu hurjaa vauhtia. Paaston jälkeen elimistö korjaa tilannetta varastoimalla tilalle ensisijaisesti rasvaa. Apua!
Tässä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, evoluutio on koulinut kehon varautumaan nälänhätään, jota paasto ja tiukka lahdutuskuuri sille edustavat. Paastoaminen ja nopeatahtinen laihduttaminen ovat tehokkain tapa koulia kehonsa huipputehokkaaksi rasvanvarastointikoneeksi. Jojolahduttamisen (paino vaihtelee yli 5 kg edestakaisin) seurauksena elimistö sopeutuu "kiusaamiseen" opettelemalla varastoimaan rasvaa tehokkaammin, samalla tuppaa mm. verenpaine nousemaan. Toinen esi-isiltä peritty eloonjäämisvietti on ruuan ahmiminen matalalla energiamäärällä kärvistelyn jälkeen. Vaikka en olekaan laihduttanut paastoamalla, olen langennut paaston jälkeiseen ahmintaan ja sen jälkeiseen morkkikseen.
Laihdutuskuureilla laihduttaminen tulee kerta kerralla vaikeammaksi ja fiilis huonommaksi. Taitaa olla parempi vaikka pysyä tasaisen ylipainoisena kuin jatkuvasti laihdutuskuurilla.
Pietiläisen mukaan yhdeksän kymmenestä laihduttajasta lihoo vähintään entisiin mittoihin kahden vuoden sisällä. Jos laihdutuskuurin aikana ei ole harrastanut liikuntaa, on samanpainoisessa kropassa enemmän rasvaa ja paljon vähemmän lihasta kuin ennen kuuria. Seurauksena on yleinen elinvoiman hupeneminen.
Menestyksekäs laihduttaja ajattelee voivansa höllätä "kuuria" kun paino on pudonnut. Valitettavasti paluuta entiseen ei ole, koska uusi kevyempi keho tarvitsee vähemmän energiaa kuin entinen. Eihän se mikään uutinen ollut että ainoa tapa on muuttaa pysyvästi jotain syömisessä, juomisessa ja liikkumistottumuksissa. Pietiläisen tiedot laihdutuskuurien vaikutuksesta kehoon ja mieleen olivat sen kuuloisia, että laihdutuskuurit pitäisi kieltää kansanterveydellisistä syistä!
YLE radio:
Näitä otsikoita tuskin nähdään naistenlehdissä, koska ne eivät kerro totuutta lahdutuskuureista. Naistenlehdet ovat terveyden vihollisia. Ne kertovat milloin on aika syödä blinejä, herkutella ihanalla suklaalla ja viineillä tai hemmotella itseään herkullisella karitsanpaistilla. Kun on ensin mäsäytetty, kehotetaan seuraavalla sivulla kokeilemaan uutuusdieettiä jolla Satu Julkkiskin laihtui. Naistenlehdet eivät kerro tasaisen terveellisestä elämästä, koska se on tylsää. Kansien sankarittaret ovat kerralla paljon laihtuneita julkkiksia, jotka voidaan laittaa kanteen taas parin vuoden päästä kun he ovat lihoneet ja laihtuneet uudestaan. Kyllä, lähes kaikki kuurilaiset lihovat takaisin.
Aiemmin pidin tätä höhlänä, eilisen jälkeen vaarallisena. Kuuntelin podcastia elimistön aineenvaihduntaan liittyvistä lainalaisuuksista. Lääketieteen tohtori Kirsi Pietiläinen pudotteli simppeliä faktaa, joka sai ihmettelemään miksen ole tiennyt tätä aikaisemmin. Minäkin tiesin kokemuksesta paaston aikana painon hieman putoavan. Kukaan luontaistuotekauppias ei ollut kertonut sitä että elimistö käyttää paaston aikana ravinnokseen lähinnä lihasta. Viikon paastolla ei rasva ehdi juuri palaa, mutta lihaskudos pilkkoutuu hurjaa vauhtia. Paaston jälkeen elimistö korjaa tilannetta varastoimalla tilalle ensisijaisesti rasvaa. Apua!
Tässä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, evoluutio on koulinut kehon varautumaan nälänhätään, jota paasto ja tiukka lahdutuskuuri sille edustavat. Paastoaminen ja nopeatahtinen laihduttaminen ovat tehokkain tapa koulia kehonsa huipputehokkaaksi rasvanvarastointikoneeksi. Jojolahduttamisen (paino vaihtelee yli 5 kg edestakaisin) seurauksena elimistö sopeutuu "kiusaamiseen" opettelemalla varastoimaan rasvaa tehokkaammin, samalla tuppaa mm. verenpaine nousemaan. Toinen esi-isiltä peritty eloonjäämisvietti on ruuan ahmiminen matalalla energiamäärällä kärvistelyn jälkeen. Vaikka en olekaan laihduttanut paastoamalla, olen langennut paaston jälkeiseen ahmintaan ja sen jälkeiseen morkkikseen.
Laihdutuskuureilla laihduttaminen tulee kerta kerralla vaikeammaksi ja fiilis huonommaksi. Taitaa olla parempi vaikka pysyä tasaisen ylipainoisena kuin jatkuvasti laihdutuskuurilla.
Pietiläisen mukaan yhdeksän kymmenestä laihduttajasta lihoo vähintään entisiin mittoihin kahden vuoden sisällä. Jos laihdutuskuurin aikana ei ole harrastanut liikuntaa, on samanpainoisessa kropassa enemmän rasvaa ja paljon vähemmän lihasta kuin ennen kuuria. Seurauksena on yleinen elinvoiman hupeneminen.
Menestyksekäs laihduttaja ajattelee voivansa höllätä "kuuria" kun paino on pudonnut. Valitettavasti paluuta entiseen ei ole, koska uusi kevyempi keho tarvitsee vähemmän energiaa kuin entinen. Eihän se mikään uutinen ollut että ainoa tapa on muuttaa pysyvästi jotain syömisessä, juomisessa ja liikkumistottumuksissa. Pietiläisen tiedot laihdutuskuurien vaikutuksesta kehoon ja mieleen olivat sen kuuloisia, että laihdutuskuurit pitäisi kieltää kansanterveydellisistä syistä!
YLE radio:
tiistaina, huhtikuuta 01, 2008
Ike, you´re fired!
Kokoomus ja Katainen saivat hässäkästä tarpeekseen ja ulkoministeri Kanerva sai lähteä. Kataisen päätös on sikäli kummallinen että vielä pari päivää sitten hän vakuutti täyttä luottamustaan Ikeen, joka sai "veljellisen ja vahvan tuen". Kataisen perustelut potkuille ovat periaatteessa pätevät: Kanerva oli luvannut olla aiheuttamatta kohuja ministeriaikanaan.
Tilalle on tulossa ilmeisesti Alex Stubb. Tässä tapahtuu joku kosminen oikeudenmukaisuus, sillä laskujeni mukaan Stubbin tilalle europarlamenttiin nousee loppukaudeksi Sirpa Pietikäinen. Ennen eduskuntavaaleja Pietikäinen jäi kiinni siirrettyään autoaan humalassa. Pietikäinen otti harvinaisen suoraselkäisesti vastuuta tapahtuneesta ja luopui ehdokkuudesta ja lähes varmasta kansanedustajan paikasta.
Vielä pari viikkoa sitten Kanerva oli käyttämässä elämänsä tilaisuutta pontevana ulkoministerinä. Ike oli tehnyt ozzyosbournemaisen comebackin huipulle, jossa hän olisi voinut päättää uransa tyylikkäästi. Nyt historiaan on jäämässä uransa pilannut likainen äijä. Jahka Tehtaankadun arkistot joku päivä avautuvat, voi Ikestä jäädä jälkipolville vielä paljon surkeampikin kuva. Toistaiseksi tarinat Kanervan neuvostodiplomaateille toimittamista nimilistoista ovat jääneet vaille vahvistusta.
Pietikäinenkin mokasi, muttei selitellyt. Pahinta suomalaisten miesten törttöilyissä ei ole itse toilailu vaan selittelyt. Rikosoikeuden asiantuntija, rikoksentorjuntaneuvoston puheenjohtaja Ari-Matti Nuutila jäi taas kiinni rattijuoppoudesta. Nuutila selitti että oli hirvikolarin jälkeen harhaillut metsässä ja alkanut siellä juopottelemaan. Hoh hoijaa.
Ikelle tutuissa urheilupiireissä on kuultu mitä uskomattomampia selityksiä. Martti Vainion piti ottaa vain vitamiinia, mutta talonmies Nyrönen piikittikin hormonia takapuoleen asuntovaunussa. Stig Wetzell oli saanut liikaa efedriiniä purukumista ja banaaneista. Dopinghiihtäjä Jari Isometsä kertoi olevansa "rehellinen Lapin mies, joka on tullut selittämään, miten asiat ovat".
Pahimmat selittelijät ottavat käyttöön runolliset ilmaukset ja ylemmät voimat. Mika Myllylän testamentti Suomen kansalle on toistaiseksi pahinta: "Vielä kerran korviini kantautuu tuon hiljaisen Tervanevan mystinen kutsu. Nöyränä, kiitollisena ja yksinäisenä vaellan sinne nyt
vastatuulessa viimeisen kerran takaisin, polvistun, myönnän tappioni ja pyydän sielulleni rauhaa."
Toivottavasti Ike saisi rauhoittua jossain ja jättää enemmät selitykset väliin.
edit:
Kokoomuksen tiedotustilaisuudessa uusi ulkoministeri Alex Stubb oli hyvin vakuuttava. Suomessa Katainen on ollut jo jonkun aikaa ainoa nuori mies politiikan huipulla. Hänen ansiokseen pitää sanoa selkokielisyys. Nyt seuraksi tulee Stubb, joka on tässä asiassa vielä parempi. On ilo nähdä vaihteeksi selvää suomen (ruotsin, englannin, ranskan ja saksan) kieltä puhuva ministeri.
Tilalle on tulossa ilmeisesti Alex Stubb. Tässä tapahtuu joku kosminen oikeudenmukaisuus, sillä laskujeni mukaan Stubbin tilalle europarlamenttiin nousee loppukaudeksi Sirpa Pietikäinen. Ennen eduskuntavaaleja Pietikäinen jäi kiinni siirrettyään autoaan humalassa. Pietikäinen otti harvinaisen suoraselkäisesti vastuuta tapahtuneesta ja luopui ehdokkuudesta ja lähes varmasta kansanedustajan paikasta.
Vielä pari viikkoa sitten Kanerva oli käyttämässä elämänsä tilaisuutta pontevana ulkoministerinä. Ike oli tehnyt ozzyosbournemaisen comebackin huipulle, jossa hän olisi voinut päättää uransa tyylikkäästi. Nyt historiaan on jäämässä uransa pilannut likainen äijä. Jahka Tehtaankadun arkistot joku päivä avautuvat, voi Ikestä jäädä jälkipolville vielä paljon surkeampikin kuva. Toistaiseksi tarinat Kanervan neuvostodiplomaateille toimittamista nimilistoista ovat jääneet vaille vahvistusta.
Pietikäinenkin mokasi, muttei selitellyt. Pahinta suomalaisten miesten törttöilyissä ei ole itse toilailu vaan selittelyt. Rikosoikeuden asiantuntija, rikoksentorjuntaneuvoston puheenjohtaja Ari-Matti Nuutila jäi taas kiinni rattijuoppoudesta. Nuutila selitti että oli hirvikolarin jälkeen harhaillut metsässä ja alkanut siellä juopottelemaan. Hoh hoijaa.
Ikelle tutuissa urheilupiireissä on kuultu mitä uskomattomampia selityksiä. Martti Vainion piti ottaa vain vitamiinia, mutta talonmies Nyrönen piikittikin hormonia takapuoleen asuntovaunussa. Stig Wetzell oli saanut liikaa efedriiniä purukumista ja banaaneista. Dopinghiihtäjä Jari Isometsä kertoi olevansa "rehellinen Lapin mies, joka on tullut selittämään, miten asiat ovat".
Pahimmat selittelijät ottavat käyttöön runolliset ilmaukset ja ylemmät voimat. Mika Myllylän testamentti Suomen kansalle on toistaiseksi pahinta: "Vielä kerran korviini kantautuu tuon hiljaisen Tervanevan mystinen kutsu. Nöyränä, kiitollisena ja yksinäisenä vaellan sinne nyt
vastatuulessa viimeisen kerran takaisin, polvistun, myönnän tappioni ja pyydän sielulleni rauhaa."
Toivottavasti Ike saisi rauhoittua jossain ja jättää enemmät selitykset väliin.
edit:
Kokoomuksen tiedotustilaisuudessa uusi ulkoministeri Alex Stubb oli hyvin vakuuttava. Suomessa Katainen on ollut jo jonkun aikaa ainoa nuori mies politiikan huipulla. Hänen ansiokseen pitää sanoa selkokielisyys. Nyt seuraksi tulee Stubb, joka on tässä asiassa vielä parempi. On ilo nähdä vaihteeksi selvää suomen (ruotsin, englannin, ranskan ja saksan) kieltä puhuva ministeri.
torstaina, maaliskuuta 27, 2008
Totuus lapsiperheistä
Lapsiperheelliset ovat vähän niin kuin afrikkalaiset, kummastakaan ei ole ikinä hyviä uutisia. Hesarissa lapsiperheistä on kirjoitettu viime aikoina mm. seuraavasti: Suomi verottaa lapsiperheitä erityisen ankarasti, Lapsiperheiden kodinhoitoapu pudonnut, Lapsiperheet huonoja veronmaksajia, Köyhiä lapsiperheitä kyykytetään, Töitä ja lastenhoitoa vaikea sovittaa yhteen ja niin edelleen.
Uutisissa lapset lihovat, sairastuvat diabetekseen ja korvatulehduksiin, masentuvat, useimmiten yksin tietokoneen ääressä. Vanhemmat raatavat, parisuhteet kurjistuvat, isät ovat ylitöissä tai tekevät huonosti kotitöitä, yksinhoitajat vajoavat yhteiskunnan pohjalle, äidit kärsivät synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, riittämättömyyden tunteesta ja muista äitiyden vitsauksista.
Hesarin Nyt-liite on ansioitunut varsinaisena lapsivastaisuuden pää-äänenkannattajana lukuisine lapsiperhe-kauhujuttuineen. Television lapsiperheohjelmissa seikkailevat enimmäkseen lapsityrannit, sekä alistuneet tai tunnevammaiset vanhemmat. Tämä on se versio, joka lapsettomille ihmisille kerrotaan. Toinen versio lapsiperheistä on perhelehtien ja mainosten pastellinsävyinen maailma. Siellä kaikki on puhdasta ja auvoista. Äidit lehden kannessa ovat mallimitoissa, hoikat käsivarret on aseteltu suojelevasti pyöristyneen masun päälle.
Lapsiperheelliset itsekään eivät kerro totuutta. On tapana kertoa arjen pikku vastoinkäymisistä, korvalääkäreistä ja kurahousuista. Päivitellään vapaa-ajan vähyyttä ja pahoitellaan kun ei päästä niihin illanistujaisiin tai siihen futispeliin. Lapsiperheiden onnesta ei ole soveliasta puhua, voihan paikalla olla joku joka ei syystä tai toisesta voi saada lasta vaikka haluaisi. Onhan se lasten kasvattaminen rankkaa, harrastukset ja kavereiden näkeminen vähenevät. Vauvat valvottavat ja isommatkin herättävät aikaisin viikonloppuna. Ei voi reissata samalla tavalla tai käydä viihteellä.
Ei se pelkkä marinakaan kuitenkaan vetele. Onhan se totta että monet lapsiperheet köyhiä, niin mekin. Silti tunnen itseni miljonääriksi aina kun katson nukkuvia lapsiani. Lentokentällä näkee ihmisiä jotka ovat vastassa rakkaitaan pitkältä reissulta ja tuloaulassa halaillaan ja riemuitaan. Sellaista se on joka ikinen päivä kun hakee lapsia päiväkodista tai tulee töistä. Lapsen kanssa voi löytää maailman uudestaan ja huomata ihmeellistä tavallisista asioista. Saa nähdä miten lapsi kasvaa ja oppii. Sitä on jollekin maailman tärkein ja viisain ja vahvin vaikka olisi työtön. Voi suojella toista kaikelta, mitä ikinä se keksiikin pelätä.
Uutisissa lapset lihovat, sairastuvat diabetekseen ja korvatulehduksiin, masentuvat, useimmiten yksin tietokoneen ääressä. Vanhemmat raatavat, parisuhteet kurjistuvat, isät ovat ylitöissä tai tekevät huonosti kotitöitä, yksinhoitajat vajoavat yhteiskunnan pohjalle, äidit kärsivät synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, riittämättömyyden tunteesta ja muista äitiyden vitsauksista.
Hesarin Nyt-liite on ansioitunut varsinaisena lapsivastaisuuden pää-äänenkannattajana lukuisine lapsiperhe-kauhujuttuineen. Television lapsiperheohjelmissa seikkailevat enimmäkseen lapsityrannit, sekä alistuneet tai tunnevammaiset vanhemmat. Tämä on se versio, joka lapsettomille ihmisille kerrotaan. Toinen versio lapsiperheistä on perhelehtien ja mainosten pastellinsävyinen maailma. Siellä kaikki on puhdasta ja auvoista. Äidit lehden kannessa ovat mallimitoissa, hoikat käsivarret on aseteltu suojelevasti pyöristyneen masun päälle.
Lapsiperheelliset itsekään eivät kerro totuutta. On tapana kertoa arjen pikku vastoinkäymisistä, korvalääkäreistä ja kurahousuista. Päivitellään vapaa-ajan vähyyttä ja pahoitellaan kun ei päästä niihin illanistujaisiin tai siihen futispeliin. Lapsiperheiden onnesta ei ole soveliasta puhua, voihan paikalla olla joku joka ei syystä tai toisesta voi saada lasta vaikka haluaisi. Onhan se lasten kasvattaminen rankkaa, harrastukset ja kavereiden näkeminen vähenevät. Vauvat valvottavat ja isommatkin herättävät aikaisin viikonloppuna. Ei voi reissata samalla tavalla tai käydä viihteellä.
Ei se pelkkä marinakaan kuitenkaan vetele. Onhan se totta että monet lapsiperheet köyhiä, niin mekin. Silti tunnen itseni miljonääriksi aina kun katson nukkuvia lapsiani. Lentokentällä näkee ihmisiä jotka ovat vastassa rakkaitaan pitkältä reissulta ja tuloaulassa halaillaan ja riemuitaan. Sellaista se on joka ikinen päivä kun hakee lapsia päiväkodista tai tulee töistä. Lapsen kanssa voi löytää maailman uudestaan ja huomata ihmeellistä tavallisista asioista. Saa nähdä miten lapsi kasvaa ja oppii. Sitä on jollekin maailman tärkein ja viisain ja vahvin vaikka olisi työtön. Voi suojella toista kaikelta, mitä ikinä se keksiikin pelätä.
torstaina, maaliskuuta 20, 2008
paastoajat käsi ylös!
Pääsiäinen tulee, lehdet ovat täynnä juttuja juhlapyhästä: pashaa, lammasta, mämmiä, punaviinejä, suklaata, tipuja, pupuja, noitia sun muuta. Pääsiäisenä päästään paastosta, vaikka mainosten perusteella päästään mässäämään. Ei uskoisi että homman nimi on joskus ollut kieltäymys ja hiljentyminen.
Mietimme vaimon kanssa mistäs tässä pääsiäisessä oikein olikaan kysymys. Tietenkin tiesimme että pääasia on kristittyjen uskomus Jumalan pojan kuolleista heräämisestä ristiinnaulitsemisen jälkeen. Siitä juhlan aihe mutta mitä ne virpomiset, palmusunnuntait sun muut tarkoittivatkaan?
Netistä kaivaessa selvisi että pääsiäinen on varsinkin ortodokseille vuoden isoin juttu, pääsiäisviikko on Suuri viikko. Ortodoksien neljänkymmenen päivän paastoa on vietetty ainakin 300-luvulta lähtien, joskus reformaation jälkeen samaan hommaan rupesivat luterilaiset. Minä olen aina luullut että laskiaissunnuntaina lasketaan mäkeä ja syödään pullaa kermavaahdolla ja mantelimassalla, mutta silloin laskeudutaankin paastoon. Pashakaan ei alunperin tarkoitakaan sitä miljoonan kalorin pääsiäisherkkua, vaan Kristuksen matkaa kuolemasta elämään. Juutalaisten nimitys pääsiäiselle, pesah, ja ruotsalaisten påsk ovat samaa alkuperää. Pääsiäisenä juutalaiset pääsivät Egyptin orjuudesta ja siinä onkin juhlan aihetta kerrakseen.
Pääsiäistä edeltävä Suuri viikko eli luterilaisten piinaviikko otettiin Pohjanmaalla vähän turhan kirjaimellisesti. Pohjalaisilla oli tapana piiskata lapsiansa pitkäperjantaisin jotta muistavat Jeesuksen kärsimykset nahoissansa. Eikä suklaamunia sitten syärä, notta. Piinaviikon jälkeen sitten otettiin jo ilon kautta, keskiajalla pääsiäisyön messun saarnassaan pappi saattoi kertoa vitsejä ja heittää herjaa varsinkin kuoleman ja Perkeleen kustannuksella. Pappi saattoi saapua saarnastuoliin eriskummallisissa vaatteissa tai pelleillä kalsareissaan seurakunnan edessä. Reformoidut ilonpilaajat lopettivat tämmöisen pelin 1600-luvulla.
Pakana-esi-isiemme mielestä pääsiäisena hyvän ja pahan voimat kamppailivat, ja kevätpäiväntasauksen valon aikoihin hyvikset pääsivät voitolle. Karjalassa on kilkuteltu yöllä kelloja karjaonnen tuomiseksi, Pohjanmaalla polteltu kokkoja noitien karkottamiseksi. Virpomisvitsojen esikuvana olivat palmunoksat, joilla Jeesusta hyllattiin tulevaksi aasilla Jerusalemiin.
Suomalaiset nimellisuskovaiset eivät paastoa sen enempää kuin käyvät kirkossakaan. Nykysuomalaisessa pääsiäisperinteessä on jätetty väliin se paasto-osuus, itsetutkiskelu ja muu kiiraskärvistely ja siirrytty suoraan mässäilyvaiheeseen. Vai onko tullut paastottua ja kaduttua syntejä, käsi ylös!
Mietimme vaimon kanssa mistäs tässä pääsiäisessä oikein olikaan kysymys. Tietenkin tiesimme että pääasia on kristittyjen uskomus Jumalan pojan kuolleista heräämisestä ristiinnaulitsemisen jälkeen. Siitä juhlan aihe mutta mitä ne virpomiset, palmusunnuntait sun muut tarkoittivatkaan?
Netistä kaivaessa selvisi että pääsiäinen on varsinkin ortodokseille vuoden isoin juttu, pääsiäisviikko on Suuri viikko. Ortodoksien neljänkymmenen päivän paastoa on vietetty ainakin 300-luvulta lähtien, joskus reformaation jälkeen samaan hommaan rupesivat luterilaiset. Minä olen aina luullut että laskiaissunnuntaina lasketaan mäkeä ja syödään pullaa kermavaahdolla ja mantelimassalla, mutta silloin laskeudutaankin paastoon. Pashakaan ei alunperin tarkoitakaan sitä miljoonan kalorin pääsiäisherkkua, vaan Kristuksen matkaa kuolemasta elämään. Juutalaisten nimitys pääsiäiselle, pesah, ja ruotsalaisten påsk ovat samaa alkuperää. Pääsiäisenä juutalaiset pääsivät Egyptin orjuudesta ja siinä onkin juhlan aihetta kerrakseen.
Pääsiäistä edeltävä Suuri viikko eli luterilaisten piinaviikko otettiin Pohjanmaalla vähän turhan kirjaimellisesti. Pohjalaisilla oli tapana piiskata lapsiansa pitkäperjantaisin jotta muistavat Jeesuksen kärsimykset nahoissansa. Eikä suklaamunia sitten syärä, notta. Piinaviikon jälkeen sitten otettiin jo ilon kautta, keskiajalla pääsiäisyön messun saarnassaan pappi saattoi kertoa vitsejä ja heittää herjaa varsinkin kuoleman ja Perkeleen kustannuksella. Pappi saattoi saapua saarnastuoliin eriskummallisissa vaatteissa tai pelleillä kalsareissaan seurakunnan edessä. Reformoidut ilonpilaajat lopettivat tämmöisen pelin 1600-luvulla.
Pakana-esi-isiemme mielestä pääsiäisena hyvän ja pahan voimat kamppailivat, ja kevätpäiväntasauksen valon aikoihin hyvikset pääsivät voitolle. Karjalassa on kilkuteltu yöllä kelloja karjaonnen tuomiseksi, Pohjanmaalla polteltu kokkoja noitien karkottamiseksi. Virpomisvitsojen esikuvana olivat palmunoksat, joilla Jeesusta hyllattiin tulevaksi aasilla Jerusalemiin.
Suomalaiset nimellisuskovaiset eivät paastoa sen enempää kuin käyvät kirkossakaan. Nykysuomalaisessa pääsiäisperinteessä on jätetty väliin se paasto-osuus, itsetutkiskelu ja muu kiiraskärvistely ja siirrytty suoraan mässäilyvaiheeseen. Vai onko tullut paastottua ja kaduttua syntejä, käsi ylös!
perjantaina, maaliskuuta 14, 2008
Valheenomainen asetelma
Ulkoministeri Ilkka Kanervan tekstiviesteistä ja naismausta en jaksa ryhtyä keskustelemaan, minua ottaa päähän valehtelu. Jos ihminen valehtelee pienestä asiasta, miten samaan tyyppiin voi luottaa isoissa asioissa?
Perustuslain mukaan ministerien tulee olla rehellisiä ja taitavaksi tunnettuja Suomen kansalaisia. Pääministeri Matti Vanhanen valehteli tavanneensa Kuroskan Ikeassa, vaikka vonkasi tätä netissä. Pääministeri Jäätteenmäki puhui niin totta kuin osasi, heikosti ja useaan kertaan. Ilkka Kanerva kielsi lähettäneensä erotiikkatanssijalle tekstareita, jäi kiinni valheesta ja pyysi sitten anteeksi tökeröyttään. Itse asiassa hän kiisti kiistäneensä tekstailua mutta tämän haastattelun jälkeen se nyt on turhaa:
Kanervalle totuus on ollut ennenkin suhteellinen käsite. Klassikkovideossa vuodelta 1981 nuorelta Ikeltä kysytään, onko tämä koskaan törmännyt poliittiseen valheeseen tai syyllistynyt sellaiseen itse. Kanervan kielenkäyttö "valheenomaisine asetelmineen" on kieltämättä luovaa. Jos tämäntyyppisestä fundeeraamisesta ei kansalaisen usko poliitikkojen rehellisyyteen kärsi, ei sitten mistään.
Perustuslain mukaan ministerien tulee olla rehellisiä ja taitavaksi tunnettuja Suomen kansalaisia. Pääministeri Matti Vanhanen valehteli tavanneensa Kuroskan Ikeassa, vaikka vonkasi tätä netissä. Pääministeri Jäätteenmäki puhui niin totta kuin osasi, heikosti ja useaan kertaan. Ilkka Kanerva kielsi lähettäneensä erotiikkatanssijalle tekstareita, jäi kiinni valheesta ja pyysi sitten anteeksi tökeröyttään. Itse asiassa hän kiisti kiistäneensä tekstailua mutta tämän haastattelun jälkeen se nyt on turhaa:
Kanervalle totuus on ollut ennenkin suhteellinen käsite. Klassikkovideossa vuodelta 1981 nuorelta Ikeltä kysytään, onko tämä koskaan törmännyt poliittiseen valheeseen tai syyllistynyt sellaiseen itse. Kanervan kielenkäyttö "valheenomaisine asetelmineen" on kieltämättä luovaa. Jos tämäntyyppisestä fundeeraamisesta ei kansalaisen usko poliitikkojen rehellisyyteen kärsi, ei sitten mistään.
tiistaina, maaliskuuta 11, 2008
Viikon lapsi
Päiväkodin tädit keksivät viehättävän idean, jokainen muksu saisi olla vuorollaan viikon lapsi. Vanhempien oli tarkoitus tuoda lapsestaan pari kuvaa, joiden viereen teipattiin tätien tekemä lapsen haastattelu. Kuvissa oli tarkoitus olla lapsi ja jotain tälle tärkeää, vaikka perhe, lelu tai lemmikki. Lutuisissa haastatteluissa pikkuipanat kertoivat perheestään, lempiväreistään, lempiruoistaan, kavereistaan ja muusta mieleen tulevasta.
Päiväkodin tädit eivät tainneet aavistaa minkä pandoran lippaan olivat avanneet. Ensimmäisen viikon lapsen vanhemmat toivat neljä kuvaa. Seuraavalla viikolla kuvia oli kahdeksan, sitten kaksitoista. A3-kokoinen taustapahvi ei riittänyt ja vähitellen alkoi ilmestyä vanhempien (enimmäkseen isien) askartelemia kollaaseja kuvateksteineen. Kuvissa oli edelleen viikon lapsi, mutta myös paljon muuta.
Lapselle tärkeistä asioista esiteltiin kuvissa etelänmatkoja, autoja, asuntoautoa, talonrakennustyömaa, kesämökkejä, siirtolapuutarhamökki (köhm), mönkijää, moottoripyörää, sähkökitaraa ynnä muuta vempainta. Kuvissa seikkailivat isät ja äidit, lemmikit ja viikon lapsetkin pilkistivät seasta. Kuvateksteissä kerrottiin lapselle tärkeistä asioista kuten lomamatkakohteesta tai siitä että isi on töissä Nokia-nimisessä firmassa.
Ryhmässä oli tönivä ja huonosti käyttäytyvä poika jolle pieni pippurinen tyttäreni on joutunut pitämään jöötä. Kolmevuotias poika ajeli kuvissa mönkijällä kädessään moottorisaha ja leikkipyssy. Isä irvisteli ylpeänä vieressä. Äiti murehti jo edellisellä viikolla lasta pukiessaan miten löytää itsestään edustavaa kuvaa. Kaikkensa sitä lapsensa eteen ihminen yrittää.
Esikoinen ei ehtinyt olla viikon lapsi, mutta haastattelussa häneltä kyseltiin mikä on tärkeintä elämässä. Muut lapset vastasivat isi, äiti, perhe, jumala, ystävät jne. Esikoinen vastasi: juna.
Mentiin sitten katsomaan junia.
Päiväkodin tädit eivät tainneet aavistaa minkä pandoran lippaan olivat avanneet. Ensimmäisen viikon lapsen vanhemmat toivat neljä kuvaa. Seuraavalla viikolla kuvia oli kahdeksan, sitten kaksitoista. A3-kokoinen taustapahvi ei riittänyt ja vähitellen alkoi ilmestyä vanhempien (enimmäkseen isien) askartelemia kollaaseja kuvateksteineen. Kuvissa oli edelleen viikon lapsi, mutta myös paljon muuta.
Lapselle tärkeistä asioista esiteltiin kuvissa etelänmatkoja, autoja, asuntoautoa, talonrakennustyömaa, kesämökkejä, siirtolapuutarhamökki (köhm), mönkijää, moottoripyörää, sähkökitaraa ynnä muuta vempainta. Kuvissa seikkailivat isät ja äidit, lemmikit ja viikon lapsetkin pilkistivät seasta. Kuvateksteissä kerrottiin lapselle tärkeistä asioista kuten lomamatkakohteesta tai siitä että isi on töissä Nokia-nimisessä firmassa.
Ryhmässä oli tönivä ja huonosti käyttäytyvä poika jolle pieni pippurinen tyttäreni on joutunut pitämään jöötä. Kolmevuotias poika ajeli kuvissa mönkijällä kädessään moottorisaha ja leikkipyssy. Isä irvisteli ylpeänä vieressä. Äiti murehti jo edellisellä viikolla lasta pukiessaan miten löytää itsestään edustavaa kuvaa. Kaikkensa sitä lapsensa eteen ihminen yrittää.
Esikoinen ei ehtinyt olla viikon lapsi, mutta haastattelussa häneltä kyseltiin mikä on tärkeintä elämässä. Muut lapset vastasivat isi, äiti, perhe, jumala, ystävät jne. Esikoinen vastasi: juna.
Mentiin sitten katsomaan junia.
Mikseivät nuoret enää humppaa?
Tämä mielipiteeni julkaistiin Aamulehdessä 7.3. otsikolla:
Nuoret eivät halua leikkiä poliitikkoa.
Nuoret eivät ole kiinnostuneita politiikasta, koska he eivät ole kiinnostuneita puoluepolitiikasta. Tätä hoetaan yleisenä totuutena mediassa ja juhlapuheissa. Samalla logiikalla voisi väittää että nuoret eivät ole kiinnostuneita musiikista, koska he eivät enää kuuntele humppaa.
Ratkaisuna ongelmaan poliittisille nuorisojärjestöille kaadetaan yhä enemmän rahaa. Yhtä järkevää olisi elvyttää humpan suosiota syytämällä kilvan verorahaa Työväen humppanuoret ry:lle ja Kansalliset nuoret humppaajat ry:lle.
Oikeusministeri Tuija Brax kiinnitti vastikään huomiota (AL 23.2.) siihen, että suomalaisten nuorten usko omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa on Euroopan heikointa. Nuoret eivät ole kiinnostuneita siitä politiikasta ja niistä puolueista, joihin suuret ikäluokat aikanaan lähtivät joukolla mukaan. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, sillä puolueiden toimintatavat eivät ole merkitsevästi 1970-luvulta muuttuneet.
Osallistumistapana tarjotaan mahdollisuutta leikkiä aikuista poliitikkoa nuorisovaltuustossa tai nuorisojärjestössä ilman oikeaa päätös- tai budjettivaltaa. Vaalikampanjoihin nuoret kelpaavat imagoa virkistämään, eduskuntaryhmiin ja valtuustoryhmiin lähinnä noudattamaan ryhmäpäätöksiä myöhempien palkkiotehtävien toivossa. Puoluepolitiikka ilman valtaa, ketä voisi vähempää kiinnostaa?
Koska puoluepolitiikka ei tarjoa mielekästä vaikutuskanavaa, aktiiviset nuoret eivät hakeudu puolueisiin. He liittyvät järjestöihin, kirjoittavat blogeja, järjestävät mielenosoituksia, nettiadresseja, kulutusboikotteja, ryhtyvät kasvissyöjiksi tai maanpuolustusaktiiveiksi.
Nuoret ovat kiinnostuneita omaan elämäänsä vaikuttavista asioista tavoilla joita ei ymmärretä politiikkana. Esimerkiksi tekijänoikeuslain käsittely sai Internetissä aikaan laajan keskustelun, johon päättäjillä ei ollut halua eikä kykyä osallistua. Kansanedustajien saamia yhteenottoja kutsuttiin masinoinniksi ja mielenosoitusta poliittisten nuorisojärjestöjen kokoamaksi.
Nuoria ehdokkaita on vaaleissa vähän, ja heitä valitaan vuosi vuodelta vähemmän. Miten eduskunnassa johon valittiin kaksi alle 30-vuotiasta edustajaa, voidaan ymmärtää nuorten elämää? Seuraavissa vaaleissa suurimman osan äänistä antavat eläkeikäiset. Läpimenoon tarvittavan kampanjan hinnat ovat karanneet käsistä, eikä nuorilla ei ole mahdollisuuksia pärjätä tässä kilpailussa. Rahan valta on saatava aisoihin joko listavaalilla tai asettamalla katot henkilökohtaisille kampanjabudjeteille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)