Venäjän vaalit ovat tuoneet mieleen rajattoman presidentinvallan kauhukuvat.
On surullista ajatella maata, jossa vahvan johtajan kaipuussa kärvistelevä kansa on antanut presidentilleen diktaattorin valtaa lähentelevän aseman. Kansallinen parlamentti on alistettu presidentin kumileimasimeksi, hallitusten ja ministerien erottaminen on arkipäivää. Jopa perustuslaki venyy ja paukkuu tarvittaessa, jos yksinvaltiuden jatkuminen on siitä kiinni. Jännitteitä ulkovaltojen kanssa käytetään häikäilemättä sisäpoliittisen vallan pönkittämiseen. Maan taloutta pyörittää presidentin lähipiiriin pesiytynyt kalakaverien porukka.
Presidentin ajattelutapa on tiedustelumiehen, ei poliitikon. Entisenä kovaotteisena toisinajattelijoiden kuulustelijana tunnetulle salaisen poliisin agentille ei ollut valtaan päästäkseen vaikeaa muuttaa mielipiteitään poliittisen tilanteen käännyttyä päälaelleen.
Presidentti nauttii kaikesta huolimatta valtavaa kansansuosiota. Ongelmistaan kansa syyttää poliitikkoja ja paikallishallintoa ja kuvittelee oikeamielisen ja kaikkivaltiaan presidentin olevan kansan syvien rivien puolella. Tämä kaljupäinen kalastuksesta pitävä urheilumies onkin taitava mediapersoona ja suorastaan nauttii poseeraamisesta ja pullistelusta. Myyttiä kansan ahdingosta nostavasta suuresta johtajasta rakennettiinkin määrätietoisesti uran alusta saakka. Asiaa auttoi se, että tiedotusvälineet oli alistettu valtaapitävien äänitorveksi. Valtamediassa johtajaa ei kotimaassa ole uskallettu arvostella.
Sattumalta kättelin tätä karismaattista despoottia pienenä poikasena. Toivon kuitenkin etteivät Kekkosen vallan kaltaiset ajat Suomen politiikassa enää koskaan palaa.
1 kommentti:
On surullista ajatella maata, jossa yksi puolue on vaalien lopputuloksesta riippumatta aina hallituksessa eikä siinä ole juuri kenenkään mielestä mitään omituista, jotka tuossa valtiossa elävät.
Lähetä kommentti