kypsä iskyyteen

- Iskä, mustamakkaraa! Iskä, mustamakkaraa!
- Mä oon sun isi.
- Iskä!
- Isi.
- Iskä!
- Isi!
- Iskä, hähähää!

Kaksivuotiaan kanssa kinastelu on suunnilleen yhtä hyödyllistä kuin digiboksikauppiaan jututtaminen. Joka tapauksessa, minusta on tulossa tamperelaisiskä. Vähemmästäkin tulee ihmiselle identiteettikriisi.

Jokainen isäksi tuleva joutuu pohtimaan paitsi lapsen nimeä, myös omaa uutta kutsumanimeään. Alun perin puntaroin isän ja isin välillä. Vaimoni tuomitsi isän liian virallisena, ja kuten useimmiten, kallistuin hänen kannalleen. Nyt lapseni ovat tamperelaistumassa ja heistä on myös tulossa vääjäämättä tampereenkielisiä. Heidän päiväkotikavereillaan on iskiä.

Olen pitänyt iskää jotenkin teennäisenä, isää, faijaa ja isiä jotenkin veltompana. Iskältä saa pummattua kottia viikkorahaan helpommin kuin isiltä tai isältä. Sitten ostetaan salaa röökiä, ei iskä mitään huomaa. Ei helvetti, minustahan ei mitään löllöiskää tule.

Paljasjalkainen tamperelaisvaimoni kertoi iskän olevan lämminhenkinen ja välitön ilmaisu, suorastaan kohteliaisuus. Hän käytti kieltämättä hyvänä esimerkkinä ystävättärensä lämmintä ja kaverillista iskäsuhdetta. Olen sulatellut iskää nyt pari päivää eikä se enää tunnu niin kamalalta. En silti ole vielä aivan kypsä iskyyteen.

Omia vanhempiani aloimme veljeni kanssa kutsumaan etunimillä, koska niillähän hekin kotona toisiaan kutsuivat. Meille selvisi vasta hieman isompina, että tässä oli monien mielestä jotain hyvin arveluttavaa. Enimmäkseen on epäilty (enemmän tai vähemmän peitellysti) perhesuhteidemme olleen muodollisia, autoritäärisiä tai etäisiä, mitä pidimme naurettavana. Joku jopa tiedusteli varovasti olivatko vanhempamme kenties taistolaisia, kun perheessämme näin eriskummallisesti kumottiin perhetraditioita.

Sittemmin vanhemmilleni on ollut tärkeää olla isä ja äiti, mikä on ihan sopivasti jäänyt isovanhemmuuden ja uusien nimien jalkoihin. Monikon kolmannessa olen yleensä puhunut mutsista ja faijasta, kuten vanhempanikin puhuivat omista vanhemmistaan.

Mutta se iskä. Eivätpä lapseni ainakaan isoina psykiatrin sohvalla kertoisi "iskän olleen kylmä ja etäinen", lause kun on jo sisäisesti mahdoton. "Iskä oli sellainen... nahjus" on jo ajatusrakennelmana mahdollinen, mutta iskästä puhuminen verrattuna isään sisältäisi anteeksiannon mikäli vaimoani on uskominen...

Ehkä on parasta antaa niiden syödä mustamakkaraa ja olla tyytyväinen siihen että juoksevat kädet ojossa vastaan ja omakseen tuntevat.

miehen evoluutiosta, osa 2

Kirjailija Miika Nousiainen on ainakin puoliksi vakavissaan sitä mieltä, että suomalaiset miehet kehittyvät (kts. osa I) ruotsalaisten tasolle tunteiden osoittamisessa ja tasa-arvomielipiteissä joidenkin vuosien kuluttua. Nousiainen, Hammarby-fani, on kirjoittanut kiinnostavan kuuloisen kirjan ruotsalaisuudesta. Ruotsissa opiskelleena ja ruotsalaisen miehen mielenmaisemaan jonkin verran tutustuneena olen vain osittain samaa mieltä.

Se on ehdottomasti myönnettävä että asenteissa ja ainakin poliittisessa korrektiudessa ruotsalainen mies on kehityksessä huomattavasti edellä. Tiukka poliittisen korrektiuden kulttuuri on kuitenkin vetänyt painekattilan kannen sen verran kireälle että epäkorrektius purkautuu kovemmin kuin meillä, esimerkiksi aktiivisena uusnatsitoimintana.

Sallittu tunteiden ilmaisuskaala taitaa edelleen olla ruotsalaismiehellä laajempi, mutta vain positiivisten tunteiden suhteen. Ruotsalaiselle ei ole hyväksyttyä purkaa turhautumista, vihaa tai vain erimielisyyttä. Näiden tunteiden nieleminen epäterveellisempää kuin pierun pidätteleminen.

Mitä ulkonäköön tulee, väitän että aiemmin tennissukistaan pilkatut suomalaiset miehet ovat nuoremmissa ikäluokissa jo ohittaneet ruotsalaiset pukeutumisessa ja hyväntuoksuisuudessa. Ruotsalaiset saattavat olla edelleen huolitellumpia, mutta tiukka yhtenäismuoti tekee heistä paljon tylsemmän näköisiä.

Gradua tehdessäni luin valtavasti brittiparlamentin keskustelupöytäkirjoja. Lukiessani ja brittikulttuuriin perehtyessäni vahvistui käsitykseni siitä, että englantilaisen miehen lajikehitys on jäänyt mannermaisesta huomattavasti jälkeen. Oven avaavan ja hattua nostavan brittiherramiehen pinnan alta paljastuu joko yksityiskoulussa seksuaalisesti turhautunut jäykkähuuli tai alemman työväenluokkainen sivistystä vihaava juntti. Brittimiehen maailmankuva on niin parlamentissa kuin pubissakin todella konservatiivinen, sovinistinen ja menneisyyteen takertuva. Esimerkiksi naisparlamentaarikoiden puheita on ollut salissa tapana häiritä huutelemalla "melons" ja heiluttelemalla kuvitteellisia tissejä. No, vonkaavat meilläkin vasemmistoäijät nuoria naiskansanedustajia polvelleen istumaan.

Homous on brittimiehille edelleen kauhistus, jalkapalloympyröissä (iso osa mielenmaisemaa) täysi tabu. Hieno pelaaja Graeme le Saux kertoo, että häntä haukuttiin 14 vuotta homoksi, koska jerseyläisen kulttuurikodin kasvattina puhui kunnollista englantia, pukeutui opiskelijamaisesti ja harrasti antiikkia. Yksi hinttariksi haukkujista oli Englannin virallinen metroseksuaali David Beckham. Pitäisi kysyä Aki Riihilahdelta miksi häntä haukuttiin. Ainakin joukkuekaverit ihmettelivät Akin yliopisto-opiskeluintoa, miksi opiskella kun on rahaa ja voisi pelata pleikkariakin?

Vuoden runoilijat

Italialaisen intellektuellin Pier Paolo Pasolinin mielestä vuoden maalintekijä olisi pitänyt julistaa vuoden runoilijaksi. Kiihkeänä jalkapallofanina olen aika pitkälti samaa mieltä. Tuttavapiirissäni jalkapallohulluus ei ole kovin yleistä, joten minulta on aina välillä kyselty (etenkin parin viinilasin jälkeen) mitä ihmeellistä siinä jalkapallossa oikein näen.

Sanoin kertominen on vaikeaa, joten yritän selittää ja näyttää näkemäni ihmeellisyyden. Esittelen muutaman kauneimmista koskaan tehdyistä maalista, toivottavasti niiden katsominen auttaa ymmärtämään pelien kuninkaan hienoutta.

• Meksikon MM-kisojen aikaan 1986 menetin sydämeni jalkapallolle lopullisesti. Tämä Maradonen klassinen maali Englantia vastaan nosti kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin kyyneleet silmiini. "El Diego" pyörähtää vapaaksi vartioinnista tanssahtelemalla pallon päältä. Selostettu versio antaa makua eteläamerikkalaisesta selostuksesta: "...barrilete cosmico..."
  
• Tämä Argentiinan maali Serbiaa vastaan on näyte silmiähivelevästä joukkuepelistä. Ennen ratkaisevaa kantapääkikkaa koko Argentiinan joukkue osallistuu hyökkäykseen. Argentiinalaispelaajien kosketus palloon on samettinen ja yhteinen liike saumatonta.
• Barcelonan Leo Messi teki Getafen kivikovaa puolustusta vastaan uskomattoman maalin, jossa hän kuljetti pallon omalta kenttäpuoliskoltaan aina maalille saakka. Vain muutama pelaaja on koskaan yltänyt tällaiseen pallon hallintaan - tasapaino ja kosketus palloon säilyvät täydessä vauhdissa kuin ihmeen kaupalla.
  
• Pelén johtama Brasilian maajoukkue vuoden 1970 MM-kisoissa oli yksi kaikkien aikojen parhaista joukkueista. He voittivat mailmanmestaruuden nautiskelemalla tällaisilla maaleilla.
  

• Taitavimmat pelaajat tanssivat tiensä läpi vastustajien jalkaviidakosta. Tässä on näytteitä erään nykytanssin huippunimen, Christiano Ronaldon jalkatyöstä.