Lapsiperheelliset ovat vähän niin kuin afrikkalaiset, kummastakaan ei ole ikinä hyviä uutisia. Hesarissa lapsiperheistä on kirjoitettu viime aikoina mm. seuraavasti: Suomi verottaa lapsiperheitä erityisen ankarasti, Lapsiperheiden kodinhoitoapu pudonnut, Lapsiperheet huonoja veronmaksajia, Köyhiä lapsiperheitä kyykytetään, Töitä ja lastenhoitoa vaikea sovittaa yhteen ja niin edelleen.
Uutisissa lapset lihovat, sairastuvat diabetekseen ja korvatulehduksiin, masentuvat, useimmiten yksin tietokoneen ääressä. Vanhemmat raatavat, parisuhteet kurjistuvat, isät ovat ylitöissä tai tekevät huonosti kotitöitä, yksinhoitajat vajoavat yhteiskunnan pohjalle, äidit kärsivät synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, riittämättömyyden tunteesta ja muista äitiyden vitsauksista.
Hesarin Nyt-liite on ansioitunut varsinaisena lapsivastaisuuden pää-äänenkannattajana lukuisine lapsiperhe-kauhujuttuineen. Television lapsiperheohjelmissa seikkailevat enimmäkseen lapsityrannit, sekä alistuneet tai tunnevammaiset vanhemmat. Tämä on se versio, joka lapsettomille ihmisille kerrotaan. Toinen versio lapsiperheistä on perhelehtien ja mainosten pastellinsävyinen maailma. Siellä kaikki on puhdasta ja auvoista. Äidit lehden kannessa ovat mallimitoissa, hoikat käsivarret on aseteltu suojelevasti pyöristyneen masun päälle.
Lapsiperheelliset itsekään eivät kerro totuutta. On tapana kertoa arjen pikku vastoinkäymisistä, korvalääkäreistä ja kurahousuista. Päivitellään vapaa-ajan vähyyttä ja pahoitellaan kun ei päästä niihin illanistujaisiin tai siihen futispeliin. Lapsiperheiden onnesta ei ole soveliasta puhua, voihan paikalla olla joku joka ei syystä tai toisesta voi saada lasta vaikka haluaisi. Onhan se lasten kasvattaminen rankkaa, harrastukset ja kavereiden näkeminen vähenevät. Vauvat valvottavat ja isommatkin herättävät aikaisin viikonloppuna. Ei voi reissata samalla tavalla tai käydä viihteellä.
Ei se pelkkä marinakaan kuitenkaan vetele. Onhan se totta että monet lapsiperheet köyhiä, niin mekin. Silti tunnen itseni miljonääriksi aina kun katson nukkuvia lapsiani. Lentokentällä näkee ihmisiä jotka ovat vastassa rakkaitaan pitkältä reissulta ja tuloaulassa halaillaan ja riemuitaan. Sellaista se on joka ikinen päivä kun hakee lapsia päiväkodista tai tulee töistä. Lapsen kanssa voi löytää maailman uudestaan ja huomata ihmeellistä tavallisista asioista. Saa nähdä miten lapsi kasvaa ja oppii. Sitä on jollekin maailman tärkein ja viisain ja vahvin vaikka olisi työtön. Voi suojella toista kaikelta, mitä ikinä se keksiikin pelätä.
3 kommenttia:
Oih:) Taas kerran täyttä asiaa.
Mä olen vieläpä siitä viallinen äiti, että vaikka asustan kaksin pienen kipristelevän jälkikasvuni kanssa, niin vauvan jälkeinen elämäni (ja jo raskausaika) ovat olleet oikeasti _ihania_. Pastellisävyistä en tiedä, mutta olen ollut onnellinen. Oikeasti onnellinen.
Vaikka ei kai vauva-aikana saisi olla...ainakin monet tuntuvat kuvittelevan, että salaa itken yksin jossain nurkassa ja vain esitän, että hyvin menee. Kun en uskalla myöntää, että olen sekoamassa. Mutta kun en ole sekoamassa, ellen sitten ilosta.
Varmasti tulee vaikka mitä rankkuuksia vielä, mutta nyt on vain ja ainoastaan ihanaa. Väsynyttä, mutta rakkaudentäyteistä. Antakaa lisää niitä vauvoja tänne vaan;)
BR http://blog.myspace.com/lauraran
Jep jep. Lapsiperhearki on omanlaistaan jokaisessa perheessä. On niitä onnen ja auvon aikoja ja sitten niitä peevelin päiviä, jolloin mikään ei oikein onnistu. Vaan kun illalla menet nukkuvien lasten huoneeseen, sitä rauhaa ja onnea ei voita mikään.
Olen vuosikausia ollut mukana Lapsiperheiden Etujärjestön (www.lape.fi) toiminnassa ja täytyy sanoa, että siellä puhutaan lapsiperheiden elämästä Jussin tapaan osana normaalia arkea hyvine ja huonoine hetkineen.
Erityisesti koetamme pitää yllä keskustelua monenlaisten perheiden mahdollisuuksista elää kyllin hyvää elämää.
Kiitos todistuksesta siskot! Tosi kiva kuulla että sun vauva-arki on lähtenyt hienosti käyntiin. Vahdin tänään hetken kaverin suloista vauvaa, lieviä vavvakuumeoireita ilmeni...
Lähetä kommentti