Niinhän siinä sitten kävi. Yli 60-vuotiaiden osuus tuplaantui uudessa eduskunnassa, alle 30-vuotiaita valittiin kaksi (viime vaaleissa 6, sitä edellisissä 12). Oraksen hieno äänimäärä ja läpimeno ilahduttivat. Myös eduskunnan nuorin kansanedustaja, 24-vuotias Tuomo Puumala on aika epeli. Armoton Kokkolan palloveikkojen kannattaja on edennyt vaatimattomista lähtökohdista kaupunginvaltuuston puheenjohtaksi ja kansanedustajaksi.
Kansanedustajien ja äänestäjien varallisuuden välinen kuilu kasvoi jälleen näissä vaaleissa. Kansanedustajien vaalirahoitusselvitykset tulevat kertomaan jälleen kasvaneista henkilökohtaisista kampanjabudjeteista. Juuri muuta selvitykset eivät sitten kerrokaan, poliitikkojen ei tarvitse käytännössä kertoa miten ja keneltä ovat rahansa saaneet. Vaalirahoituksen voi järjestää helposti niin etteivät rahoittajat paljastu, eikä ilmoitusten oikeellisuutta valvota edes pistokokein. Ei ole mikään yllätys että eniten rahaa käyttäneet ehdokkaat löytyvät voittoisien porvaripuolueiden riveistä.
Vielä huutavampi vaalijärjestelmämme epäkohta on vaalipiirijärjestelmän toimimattomuus. Kaikki puolueet ovat olleet liikuttavan yksimielisiä siitä että pienten vaalipiirien järjesttömiksi kohonneet äänikynnykset pitää korjata, mutta epäkohdasta hyötyvät punamultapuolueet ovat lykänneet muutokset aina vaalien yli. Nyt vaalijärjestelmän marttyyriksi päätyi Tarja Cronberg, joka putosi 180 äänen marginaalilla eduskunnasta, vaikka sai vaalipiirissään toiseksi eniten ääniä.
On myös karmea sääli ettei Suomi saanut Zahra Abdullasta vieläkään historiansa ensimmäistä maahanmuuttajataustaista kansanedustajaa. Jos jotain positiivista hakee vihreiden vaalivoiton lisäksi, niin naisten määrän kasvu eduskunnassa ilahduttaa. Myös eduskunnan jalkapallojoukkue sai kovia vahvistuksia. Ville Niinistö on taitava ja hyväkuntoinen pelaaja, Paavo Arhinmäki ja Tuomo Puumala ovat entisinä pelimiehinä hekin vahvistuksia, kunhan laihduttavat sen verran että jaksavat juosta pallon perässä. Paavonkaan ei vähään aikaan tarvitse kiertää lähiökuppiloissa agitoimassa. Laihdutusvinkkejä pojat voivat kysellä vaikka sutjakoituneelta Antti Kaikkoselta.
Markku Uusipaavalniemi ja Nokian työväenpainija Marko Asell tuovat kovakuntoisina urheilijoina uutta säpinää maalineduskahinoihin. RKP:n Stefan Wallin on hyväkuntoisena Aston Villan kannattajana myös jonkintasoinen vahvistus. Eduskunnan naisten pelitaidot ovat minulle Tuija Braxia lukuunottamatta toistaiseksi arvoitus.
Oikeiston marssi oli hurja ja samoin vasemmiston alamäki. En todellakaan nähnyt ennalta miten vaaleissa tulisi käymään, uskoin demareiden pystyvän säilyttämään paremmin asemiaan negaatiokampanjallaan eläköityvän äänestäjäkunnan mielissä.
Porvarihallitus näyttää vääjäämättömältä, vaikka hallitusneuvotteluissa Kepu ja puoluesihteeri Iso K kilpailuttavat hallituskumppaninsa kipurajoille asti. Viimeksi tilanne toinen, kun pitkän opposition näännyttämät kepulaiset suostuivat demareiden nylkyriehtoihin hallitukseen päästäkseen. Nyt Kokoomuksella on sama hinku hallitukseen, ehdot saavat olla karmeat jotta omille kannattajielle voitaisiin perustella hallituksen ulkopuolelle jääminen.
Demarien tappio oli niin raju että sitä on kerta kaikkiaan mentävä parantelemaan oppositioon. Vasemmistoliitolla ei liioin ole asiaa hallitukseen. Apupuolueita tarvittaneen kaksi kappaletta jos hallituspohjaksi halutaan 120 paikkaa eduskunnasta. RKP apuyöränä ei taida aivan riittää, onneksi. Uskon että Vihreistä ollaan tällä kertaa kiinnostuneita hallituskumppanina. Puhdas porvarihallitus, jossa olisi Kepun ja Kokoomuksen lisäksi RKP ja Kristilliset, kuulostaa karmivalta. Ihmiskilviksi ei Vihreidenkään kannata lähteä, mutta porvarihallituksessakin olisi mahdollista edistää monia Vihreille tärkeitä asioita.
Vasemmiston tilanne näyttää surkealta. Demareiden pahin ongelma ei mielestäni ole vaalitulos vaan yleinen pysähtyneisyys. Entinen uudistajapuolue tuntuu jämähtäneen menneen maailman tunnelmiin, jotka havainnollistuvat puolueen johtohenkilöissä ja esimerkiksi työväentalon vaalitilaisuudessa. Ketkä ovat ne nousevat kyvyt, jotka tekisivät järjestönharmaasta sosialidemokratiasta ihmiskasvoisempaa ja nykyaikaisempaa? Hiljaista on kykyrintamalla.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmässä on kolme naista, Paavo Arhinmäki ja liuta äijiä. Tulevaisuus ei todellakaan ole ensimmäinen sana, joka Vasemmistoliitosta tulee mieleen.
Vasemmiston alennustila on valitettava. Kumppaneita ympäristön puolustamiseen, tasa-arvon edistämiseen, tai vähäosaisten puolustamiseen on yleensä saanut etsiä vasemmalta.
Vihreiden tulevaisuus näyttää valoisalta, nuoria huipputyyppejä tunkee ovista ja ikkunoista. Eduskuntaryhmän nuorista tähdistä Ville Niinistö, Oras Tynkkynen, Anni Sinnemäki ja Johanna Sunuvuori ovat jo nyt valmiita melkein mihin tahansa haasteisiin. Vaalijärjestelmän väistämätön muutos tukee Vihreitä. Meillä alkaa olla myös sama tilanne kuin Suomen jalkapallon veikkausliigalla: kovat paluumuuttajat Euroopan kentiltä nostavat sarjan tasoa, samoin Arkadianmäen ammattilaisista osa palaa dynamoiksi piirisarjoihin. Myös kampanjoinnissa Vihreät eivät enää häviä muille, kasvavasta jäsenkunnasta porukkaa riittää kaduille ja porukassa on nuoria ja kokeneita kampanjatyöläisiä. Haasteena onkin säilyttää puolueen tinkimättömyys ja räväkkyys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti