Kulttuurien kohtaaminen

Viikon päästä se alkaa! Nyt kun työnhakua ei tarvitse enää pähkäillä, voi keskittyä muihin tärkeisiin asioihin kuten jalkapallon EM-kisoihin. Koska kisat pelataan Itävallassa ja Sveitsissä, tulevat matsit ihanteelliseen aikaan, reilu tunti lasten nukkumaanmenoajan jälkeen.

Jalkapallon EM-kisat on upea katselmus Euroopan futisperinteisiin. Saksa tulee jälleen vahvana ja omaan systeemiinsä luottavana, Portugali huikean taitavana ja kuumin elkein, Hollanti hyökkää loisteliaasti mutta pelaajat saattavat kesken pelin käyttää oikeuttaan ilmaisunvapauteen ja kertoa eriävän mielipiteensä toisilleen tai jopa valmentajalleen. Italialaiset marssivat kentälle rinta rottingilla ja tukat geelissä voittoisaan perinteeseensä uskoen, ruotsalaiset pelaavat saumatonta joukkuepeliä jokainen kaveriaan jeesaten. Venäläisten taitava joukkue on viisuvoiton ja lätkävoiton jälkeisessä nosteessa, mutta likaisen työn kanssa on niin ja näin. Espanjan tähtijoukkue näyttää taas kerran voittamattomalta armadalta, mutta kansallisen yhtenäisyyden puute näkyy kentällä aina viimeistään ratkaisupelien alkaessa.

Iberian idolit ja Ranskan salainen ase

Sekä Portugalilla että Espanjalla on joukkueessaan uskomattoman hyvä nuori pelaaja, Christiano Ronaldo ja Fernando Torres. Molemmat ovat hämmästyttävän nopeita, vahvoja ja taitavia. He osaavat kaiken: harhautukset, erinomaiset laukaukset molemmilla jaloilla, loistavat pääpelitaidot ja riittävän kovuuden. Molemmat valokuvaukselliset hidalgot saavat myös teinitytöt huokailemaan ja kirkumaan ihastuksesta. Ronaldo on tämän hetken näyttävin pelaaja, jonka leuhka jalkatyö saa puolustajat pökerryksiin ja perinnemiehet kiehumaan kiukusta. Ronaldo on myös kehittänyt leppymättömällä harjoittelulla kauhistuttavan yläkierteisen hevosenpotkun, joka saa maalivahdit epätoivon partaalle. Ensin vapaapotkussa pallo paikoilleen, neljä harppausta taakse, lentoradan arviointi, huokaus leveässä terminaattoriasennossa ja vauhti. Omintakeisesta etukenosta potkaistu pallo lähtee hirveällä voimalla ja näyttää liikkuvan satunnaisesti kesken ilmalennon. Viinaan kuolleen isän ja siivoojaäidin poika Madeiralta on kisojen etukäteen seuratuin pelaaja.

Espanjalainen Fernando Torres tunnetaan yksinkertaisesti nimellä El Niño, poika. Torres ei vedä Ronaldolle vertoja näyttävyydessä mutta kylläkin tehokkuudessa. Torres on hieman vakavamielisempi johtajatyyppi, joukkueensa kapteeni La Ligassa jo hyvin nuorena. Torres ja keskikentän virtuoosi Cesc Fabregas antavat uskoa siihen että Espanja voisi kerrankin nousta Italian, Saksan ja Ranskan tasolle.


Erilaista huippuosaamista edustaa suuri suosikkini, Ranskan Claude Makelele. Tämä pienikokoinen Zairessa syntynyt kaljupää on ollut suurseuroissaan Madridissa ja Chelseassa korvaamaton. Makelele kykenee yksin suojaamaan joukkueensa puolustuslinjan, hän tuo joukkueeseensa tasapainon ja aloittaa hyökkäykset. Makelelelta ei palloa saa rehellisin keinoin millään, sen sijaan hän tuntuu ehtivän joka paikkaan palloja rosvoamaan. Ranskan nuoret hyökkääjätähdet ovat onnellisia saadessaan pelata tämän veteraanin edessä.

Suosikit jyräävät

Viime MM-kisoissa vinkkaamistani mustista hevosista Australia, Ukraina ja Portugali pääsivät kaikki jatkopeleihin, Portugali aina välieriin saakka. Ukrainan ja Aussien kohtaloksi koitui (joidenkin mielestä vääryydellä) maailmanmestari Italia. Tulevissa kisoissa on vaikea nähdä suuria yllätyksiä. Kroatian lento loppui Eduardon loukkaantumiseen, kokaiinikokeilut jättäneen kansallissankarin Adrian Mutun johtama hieno Romanian joukkue joutui pahimpaan lohkoon, eikä Alppien isäntäjoukkueille riitä edes kotiyleisön tuki.

Saksa saapuu taas hyvin valmistautuneena ja melko levänneenä. Germaanipäällikkö Michael Ballack on huippukunnossa ja kiukustunut tappiollisesta mestareiden liigan finaalista. Joukkueella on todennäköisesti taas tukenaan yliopistotason analyysijoukot kaivamassa heikkouksia vastustajista. Rankkarikisassa Saksan maalivahti kaivaa säärisuojuksen alta tietokoneanalyysiin perustuvan lunttilapun vastustajien laukojista ja omat miehet paukuttavat pallot maaliin. Suomifutiksen veteraanit ovat muistelleet miten ottelut Saksaa vastaan hävittiin jo pukusuojan tunnelissa kun vastustajan reidet todettiin puolet paksummiksi.

Italia, suosikkini lapsuudesta lähtien, saapuu vahvana Armanin puvuissaan. Italian peli ei näytä parhaalta, mutta Italia saa vastustajat näyttämään huonolta armottomalla aluepelillään. Italia siirtyy juonikkaan kapellimestarinsa Adrea Pirlon johdolla puolustuksesta hyökkäykseen paremmin kuin mikään muu maa ja vanhan ajan voimasentteri Luca Toni survoo tarvittavat maalit vaikka väkisin.

Ranskan hienossa joukkueessa on vanhojen mestarien lisäksi hurjan lahjakkaita nuoria hyökkääjiä. Karim Benzema toivottavasti syrjäyttää Henryn hyökkäyksen kärjessä, Frank Ribery ja Florent Malouda aiheuttavat laidoilla sekasortoa vastustajien riveihin.

Toivon Espanjan viimein onnistuvan. Jos joku voi samaistua jatkuvaan Ruotsille häviämiseen, niin espanjalainen jalkapallofani jonka joukkueen naapurit vuosi toisensa jälkeen jyräävät. Joka tapauksessa kesäkuussa on tiedossa upeita futishetkiä joita kerrataan Euroopan kuppiloissa vielä vuosikymmenten kuluttua.

muistilista

Pitäisi venytellä enemmän ja hengittää pallealla. Pitäisi kitkeä enemmän rikkaruohoja. Pitäisi kuunnella enemmän ruotsinkielistä radiota. Pitäisi viedä ylimääräisiä tavaroita kirpputorille. Pitäisi löytää saada duuni. Pitäisi jumpata ja kuntoilla enemmän. Pitäisi langoittaa hampaat useammin. Pitäisi olla parempi kuuntelija. Pitäisi kirjoittaa päivähoitoasioista mielipidekirjoitus. Pitäisi pitää paremmin yhteyttä ystäviin. Pitäisi huoltaa tietokone ja eheyttää kovalevy. Pitäisi pestä ikkunat. Pitäisi olla säästää rahaa. Pitäisi kiinnittää huomiota ryhtiin ja istuma-asentoon. Pitäisi opetella kunnolla se kymmensormijärjestelmä. Pitäisi tehdä maaleja ja pelata suoraviivaisemmin. Pitäisi viimeistellä mökin yläkerta. Pitäisi ostaa se hiekkalaatikko. Pitäisi lukea enemmän kaunokirjallisuutta ja runoutta. Pitäisi perehtyä kunnolla syötteisiin. Pitäisi siivota kaapit ja pestä matot. Pitäisi tehdä niitä thaimaalaisia ruokia ja hieroa vaimoa kun on kerran käynyt niillä kursseilla. Pitäisi aloittaa aikidoharrastus uudelleen joku päivä. Pitäisi perehtyä kunnallispolitiikkaan. Pitäisi varmaan lukea Aamulehteä. Pitäisi seurata kavereiden blogeja. Pitäisi vihdoin mennä Jaakon kanssa kaljalle ja veljen kanssa leffaan. Pitäisi ostaa uusi takavanne pyörään. Pitäisi kerrata Euroopan historia. Pitäisi viedä se vuosia odottanut sähkökitara huoltoon ja vaihtaa kielet akustiseen. Pitäisi opetella soittamaan lastenlauluja. Pitäisi oppia unelmoimaan. Pitäisi mennä aikaisemmin nukkumaan. Pitäisi tehdä niitä osteopaatin neuvomia hengitysharjoituksia. Pitäisi tarttua hetkeen. Pitäisi olla armollisempi itselleen. Pitäisi arvostaa enemmän kaikkea sitä mitä lähellä on. Näin ensi alkuun.

Rakkaat sylkykupit

Suomalaiset eivät erityisesti arvosta kansanedustajia eivätkä muitakaan poliitikkoja. Kansanedustajien vihaamiseen löytyy mitä moninaisimpia syitä: väärät mielipiteet, itse korotetut palkat, hämärät vaalituet, rumat viikset, sovinistiset jutut, pitkät lomat, väärän pituiset hameet, poissaolot tai kapulakielisyys. Suuri osa kritiikistä on oikeutettua, mutta kansanedustajat joutuvat myös kohtuuttomalla tavalla kateuden ja herravihan ukkosenjohdattimiksi. Kansanedustajien laiskuus on kansalaisten rakastama myytti, jota media pönkittää kuvituksella puolityhjästä istuntosalista. Politiikan toimittajat tietävät toki hyvin etteivät kansanedustajat ole vapaalla vaikkeivät salissa istuisikaan.

Viime aikoina yhä useampi kansanedustaja on uskaltautunut kertomaan uupumuksestaan tai masennuksestaan. Masentuneen Pertti Salovaaran mukaan monen kollegan istuntotauko alkaa kotona itkeskellen ja villasukissa hiihdellen. Salovaara on saanut osakseen myötätuntoa mutta myös vihaa, sillä avaus ei sovi kuvaan verorahoilla vetelehtivästä valtiopäivämiehestä. Kyynisimmät epäilevät edustajien hakevan masennuksellaan vain ilmaista julkisuutta, mutta minä en ainakaan näe hyödyntavoittelua työkykynsä menettämisen esiintuomisessa.

Neljän vuoden eduskuntakokemuksella tiedän suurimman osan kansanedustajista tekevän todella pitkää päivää. Kansanedustajan ”oikeista” töistä eli täysistunnoista, valiokuntatyöstä ja ryhmäkokouksista saa jo melkein kasaan työpäivän, jonka jälkeen on tehtävä vähintään toinen puolikas päivä mitä erilaisimmissa sidosryhmien ja oman puolueen kokouksissa. Kotipaikkakunnalla on käytävä puhetilaisuuksissa, kunnanvaltuustossa, tapaamisissa ja vapaamuotoisissa iltatilaisuuksissa, mikäli aikoo säilyttää työpaikkansa. Jossain välissä pitäisi perehtyä valtavaan määrään asioita, vastata kymmeniin sähköpostiviesteihin (jotka avustaja on seulonut sadoista viesteistä) ja soittopyyntöihin. Onhan kansanedustajilla toki pitkät istuntotauot, mutta toimittajat ja äänestäjät olettavat kansanedustajan olevan aina käytettävissä, myös kesälomilla ja viikonloppuisin. Kun tähän vielä lisätään pitkiin työmatkoihin ja valiokuntamatkoihin käytetty aika, ei tarvitse ihmetellä säännöllisiä avioerouutisia.

Kansanedustajan palkkio ja veroton kulukorvaus on varsinkin maakuntien edustajilla varsin korkea. Miinuksena on kakkosasunnon hankinta ja kampanjoinnin hinta. Vaikka jotkut ovat tosiaan saaneet kampanjoihinsa suuriakin tukisummia, polttavat useimmat tuhansia euroja omaa rahaansa sekä kunnallis- että eduskuntavaaleissa. Eduskuntaan harva pääsee ensi yrittämällä, takana on useita kalliita kampanjoita. Viime eduskuntavaaleissa läpimenneiden kampanjoiden keskihinta oli jo lähellä 40 000 euroa. Paljon repostelluilla valiokuntamatkoilla aikataulut ovat usein niin älyttömät, ettei kohdemaasta ehditä montaa kuvaa ottaa ja puoli viikkoa menee reissusta toipumiseen. Sen sijan kylmän sodan aikaisten fossiilien, ystävyysseurojen, nimissä tehdään täysin joutaviakin reissuja.

Kun ihminen valitaan kansaedustajaksi, hän menettää lopullisesti suuren osan yksityisyyden suojaansa. Hänen tekemisistään, ulkonäöstään tai vapaa-ajanvietostaan saa kirjoittaa lähes mitä tahansa tai julkaista kännykkäkameraotoksia missä tahansa. Valitettavan monella naiskansanedustajalla on ”työsuhde-etunaan” omistautunut häirikkö joka vainoaa kirjein, puhelinsoitoin tai pahimmillaan fyysisesti ahdistelemalla.

Kansanedustajiksi päätyy paitsi narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsiviä, mutta enimmäkseen ylitunnollisia ja aatteellisia ihmisiä. Näille ihmisille on vaikeaa tuottaa toisille pettymystä ja he asettavat aatteen/maakunnan/ihmiskunnan asiat oman ja perheensä hyvinvoinnin edelle. Useimmilla on taustallaan erityispiirre joka saa heidät nousemaan esiintymispelosta huolimatta puhujalavalle tai pyrkimään korkeammalle vuosi toisensa perään. Joku hakee näyttöhalunsa ulkonäköönsä vuosia kohdistuneesta pilkasta, toinen ei usko olevansa arvokas ilman jatkuvia suorituksia, kolmas ei saa politiikan huipullakaan korvattua isälleen sitä että tälle ei koskaan syntynyt poikaa.

Kiitos Kalli!

Kirjoitin heti viime eduskuntavaalien jälkeen vaalirahoituksesta ja erityisesti keskustapuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajan, kansanedustaja Timo Kallin tapauksesta. Kalli merkitsi vaalirahoitusilmoitukseensa 57 000 euron lahjoitukset tukiyhdistyksen nimiin. A-studiolle Kalli kertoi jättävänsä lainvastaisesti ilmoittamatta eduskuntavaalikampanjan rahoittajansa, koska siitä ei seuraa rangaistusta. Suuri osa kansanedustajista toimii asiassa samoin kuin Timo Kalli, mutta kukaan ei ole tehnyt sitä virhettä että sanoisi avoimesti rikkovansa lakia.

Ensimmäisenä kommentoimaan ehti Jyrki Kasvi, joka kyseli osuvasti, voivatko alle 15-vuotiaat Kallin mielestä vapaasti rikkoa lakeja, koska heitä ei rangaista. Sittemmin asiasta on noussut eduskunnassa iso moraalinen haloo, mikä on saanut naftaliiniin jääneeseen vaalirahoituslain uudistukseen vauhtia. Vaikka Kallin sammakkoa ei enää voinutkaan niellä piiloon, veti hän Iken kujanjuoksusta viisastuneena johtopäätökset ja julkisti rahoittajansa, sekä ilmoitti palauttavansa vaalitukensa.

Asia on arka poliitikoille ja puolueille. Suomalainen vaalijärjestelmä on päässyt vinoutumaan siinä määrin, ettei ilman isoa henkilökohtaista vaalikassaa ole enää eduskuntaan asiaa. Viime vaaleissa läpipäässeiden ehdokkaiden henkilökohtaisen kampanjan keskihinta oli 39 000 euroa.
Porvaripuolueille on ollut tästä hyötyä, sillä heidän ehdokkaansa ovat tehneet rahakkaampia kampanjoita ja saaneet muita paremmin tukea mm. yrityksiltä. Kokoomus ei ole vaalirahoituslakia ollut muuttamassa, puoluesihteeri Taru Tujunen toteaa tämän aamun Hesarissa "Ettei se ole lain vika ole, jos joku ei sitä noudata". RKP ei myöskään ole missään avoimuuden eturintamassa. Puolueen toimintaa on rahoitettu mystisen säätiöbulvaanin takaa, puheenjohtaja Stefan Wallin on ällistyttävästi sanonut ettei hänen edes tarvitse tietää mistä rahat puolueen toimintaan tulevat.

Timo Kallin taustalta löytyi muun muassa mystinen Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistys, joka oli tukenut avokätisesti myös pääministeri Matti Vanhasta liikenne- ja viestintäministeri Suvi Lindéniä (kok), puhemies Sauli Niinistöä (kok), ex-vihreä Merikukka Forsiusta (kok) ja Kainuun sanomien mukaan ympäristöministeri Paula Lehtomäkeä (kesk). Yhdistyksen takaa löytyy mm. suurliikemies, ideapark-yrittäjä Toivo Sukari.

Sukari oli vastikään väittelmässä A-studiossa hallituksen iloisiin yllättäjiin lukeutuvan kokoomuksen asuntoministeri Jan Vapaavuoren kanssa. Sukari kimpaantui kun Vapaavuori ilmoitti vastustavansa tämän Vihtiin suunniteltua jättiostoskeskushanketta. Sukari oli sen verran tiloissaan että retosteli tuntevansa muitakin ministereitä ja vakuutti samalla hankkeensa toteutuvan. Muutama päivä myöhemmin pääministeri Matti Vanhasen uutisoitiin tukevan Sukarin hanketta, mikä oli kyllä melkoinen ylitulkinta tämän vienosta toisaalta-toisaalta -blogikirjoituksesta. Sukarille on varmaan ollut pettymys, että hänen tukemistaan poliitikoista sekä Forsius että Lehtomäki ovat vastustaneet Vihdin Ideapark-hanketta.

Joka tapauksessa täytyy kiittää Timo Kallia tämän mokailusta, vaalirahoituksen avoimuutta ja poliitikkojen riippumattomuutta seurataan toivottavasti jatkossa tiukemmin. Pian ovat edessä kunnallisvaalit, joiden yhteydessä kaiveltavaa löytyy. Rakennusliikkeiden osuudessa kaavoitusmonopolia hallitsevien valtapuolueiden kärkihenkilöiden vaalirahoitukseen löytyy varmasti monta synkkää salaisuutta.

Pelastuksen ulottuvissa

Olin lähdössä futaamaan kun oven takana seisoi kaksi hymyilevää pukumiestä. He olivat Vanhempia Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta. Vaikka rintapielessä luki Vanhin, olivat kaverit vasta parikymppisiä nuorukaisia. Minulla on vaimoni suureksi riesaksi ollut tapana jäädä kaikkien mahdollisten käännyttäjien kanssa ovenpieleen keskustelemaan, välillä olen kutsunut saarnaajia sisäänkin. Tarkoituksenani on ollut saada edes yksi käännytetyksi. Koska minulla ei tällä kertaa ollut aikaa, sovimme uuden tapaamisen tuonnemmaksi.

Olen kyllä aina ollut jonkinlainen hihhulimagneetti. Lukioiässä pääsin harvoin asemalta Kolmen sepän patsaalle ilman että jostain kuristuksen seurakunnasta oltiin hihaa nykimässä. Kai siinä oli joku nuoren Wertherin tai eksyneen lampaan otollinen vaikutelma - Herra tietää, jos sekään. Sen lasittuneen katseen ja kestohymyn erotti jo kaukaa. "Moi mä oon Lasse, moi mä oon Liisa. Me haluttais kertoa sulle Jeesuksesta." Joko taas. Lyhyen jutustelun jälkeen yleensä selvisi että nämä hehkeät yliopisto-opiskelijat joko odottivat pikaista tuomiopäivää, olivat valmiita tuomitsemaan poikkeavat helvettiin tai vielä harmillisempaa, tuomitsivat esiaviollisen seksin. Kaikkein hulluimpia olivat skientologit, joita kävin joskus lukioaikana jututtamassa tutkielmaani varten. South Park teki ansiokasta kansanvalistustyötä animoidulla scientologian pikakurssilla.

Aikaisemmin jaksoin vängätä esimerkiksi Jehovan todistajien kanssa alkukristittyjen marttyyrikuolemista ja taivaspaikkojen täyttymisestä, nykyään ei ole oikein aikaa eikä innostusta. Asematunneleissa jeesusteleville olen välillä tokaissut Allāhu Akbar, mikä on lopettanut keskustelun alkuunsa. Velipojan kaveri käännytti käännyttäjät käänteisellä logiikalla. Nämä halusivat tulla puhumaan Jeesuksesta, mihin isäntä tokaisi: "Tulkaa vaan tuonne keittiöön ja puhukaa niin kauan kuin haluatte, mä katon tuolla olohuoneessa telkkua."

Mormonit tosiaan ilmaantuivat sovittuna aikana, kävivät häveliäästi sisään. Tarjosin omenamehua koska mormonit eivät saa ainakaan virallisesti juoda kahvia, alkoholista puhumattakaan. Mormoniuskon perusteet olivat minulle ennestään tuttuja enkä ollut niiden kertaamisesta erityisen kiinnostunut. Eniten minua kiinnosti se mikä saa nuoret yhdysvaltalaiset lähtemään toiselle puolelle maailmaa heille osoitettuun maahan, opettelemaan uuden kielen ja kulttuurin. Toinen nuorukaisista oli raamattuvyöhykkeeltä, alueelta jossa suurin osa asukkaista oli mormoneja. Oli kiinnostavaa kuulla tämän huomiota maallistuneesta suomalaisesta meiningistä.

Suomi taitaa olla maallistuneimpia maita koko maailmassa. Ihmiset eivät pahemmin käy kirkossa tai harrasta muunkaanlaisia hartaudenharjoituksia. Kirkolliset juhlapyhät kuten joulu tai pääsiäinen merkitsevät lähinnä ylensyöntiä, juontia ja kuluttamista. Valtauskonnon elämänohjeet kuten lähimmäisen rakastaminen, heikommasta huolehtiminen ja omaisuutensa jakaminen, toisen posken kääntäminen ynnä muu ei näy henkisessä valtavirrassa juuri mitenkään. Suomalainen siveyskäsitys on tietty mormoneille myös järkyttävä, julkijuopottelu (jopa esiteinien) on sallittua, pääkadulla saa kävellä miten paljastavasti pukeutuneena tahansa ja neitsyyttä pidetään häpeällisenä.

Olin vastikään lukenut myös Juha Itkosen mainion esikoisromaanin Myöhempien aikojen pyhiä, jossa kaksi mormoninuorukaista tekevät lähetystyötä Suomessa. Kirja oli myös vierailleni tuttu, eivätkä he sen näkemisestä erityisemmin innostuneet. Itkosen kirja on hyvin taustoitettu, mutta mormonit joutuvat päivittäin korjaamaan mitä uskomattomampia urbaanilegendoja. Yksi sitkeimmistä väittää että mormonien omistavan Coca Cola Companyn, toisen mukaan mormonit harrastavat moniavioisuutta. Moniavioisuus poistui kirkon opeista 1890-luvulla, vieraani harmittelivat uutisissa säännöllisesti esiintyviä punaniskaisia separatistilahkolaisia.

Mormonien organisaatiota täytyy ihailla, sitoutuminen ja koulutus ovat huippuluokkaa. Nämäkin nuoret miehet olivat oppineet suomen hämmästyttävän hyvin. Kaverit olivat kohteliaita, supliikki ja työnjako hiottuja eivätkä he olleet mitenkään päällekäyviä. Toisen vanhemmat veljet olivat suorittaneet oman mormonivelvollisuutensa Etelä-Amerikassa ja oppineet hyödyllisen espanjan kielen. Siellä noin joka kolmannen oven takana oli löytynyt keskustelunhaluista väkeä, Suomessa ovikelloja täytyy soitella noin kymmenkertainen määrä ennen juttusille pääsyä. Erään heleän mummola-kyltin koristaman oven takaa hyökännyt rouva oli uhannut käännyttäjiä poliisilla.

Vaikka käytännön elämästä ja kulttuurieroista puhuttiinkin, oli pääpaino itse asiassa eli uskonkappaleiden esittelyssä. Mormonien tarjous sielun pelastamiseksi on huomattavasti lohdullisempi ja tavallaan kohtuullisempi kuin jehovien tai luterilaisten. Jehovien taivaspaikat on täytetty viimeistään keskiajalla ja luterilaisten mukaan saa elää kuin ellun kana kunhan lopuksi katuu ja tunnustaa uskonsa. Mormonien taivaaseen voi päästä vielä kuolemansa jälkeenkin, tuonpuoleisessa ehtii vielä kääntymään tai sitten joku jälkeläinen voi kastauttaa esi-isän postuumisti. Kirkkauksia on eriasteisia eikä pakanakaan joudu ihan alimpaan paikkaan jos on elänyt siivosti. Tapaamisen jälkeen en kääntynyt mormoniksi. Osoitteemme on varmasti muistissa merkinnällä pelastuksen ulottuvissa.

Likaa kynsien alle

Lapsen vaatteet olivat mutaiset, paitaan oli jäänyt eläinten karvoja. Hän oli avojaloin vaikka halla oli vasta äskettäin päästänyt hyisen otteensa nurmesta. Lapsen kasvot olivat likaiset, suupielissä hiekkaa ja kynnenaluset mustat penkkojen ja pientareiden tonkimisesta. Jaloissa oli jälkiä kolhuista ja naarmuista. Nälkä alkoi kurnia vatsassa mutta vilu sentään väistyi lapsen pinkaistessa juoksuun kotia kohti.

Tämä ei ole mitään viiden pennin Dickensiä vaan allergialääkäreiden ohjeita mukaileva kuvaus lapsen ihanteellisista kasvuolosuhteista. Liika steriiliys ja siisteys kuulemma lisää allergioita ja vaarantaa terveyden. Kansallisen allergiaohjelman johtajan mukaan kaupunkilaisen yhteys maaperän mikrobeihin ja pieneliöihin on heikentynyt. Tästä seuraa immuunijärjestelmän vajaakoulutus ja epätasapaino. Saa nähdä milloin lastenlääkärit alkavat määrätä mullassa mönkimistä, ötököiden etsintää ja soran maistelua. Myös kotieläinten pito vähentää allergiariskiä.

Hiekkaa ei tarvitse laittaa suuhun tietääkseen miltä se maistuu. Tämä tarkoittaa sitä että on joskus tunkenut maata suuhunsa. Lapset ovat ehkä sittenkin oikeassa, turha heitä on kieltää maistelemasta kaarnaa, lehtiä tai hiekkaa vaikka pahaa tekisi katsoa. Kun olin pieni, kilpailimme joskus pihan kakaroiden kanssa siitä kuka syö isoimman ötökän. Madon syöjä voitti, muistan edelleen hänen nimensä ja syvän kunnioitukseni. Vähän myöhemmin Tarzan-kirjoja luettuamme yritimme hyppiä puusta puuhun, huonolla menestyksellä. Jupperin urheilijoiden vihreissä verkkareissa saattoi ryömiä pensaikossa hyviin tähystysasemiin.

Kerrankin mainos on oikeassa, nimittäin pesuainemainos. Likaisuus on lapsen etuoikeus. Jos vaatteiden pitäisi pysyä puhtaana ja ehjänä, ei voisi koskaan kiivetä puuhun, seurata sammakkoa ojaan tai kontata sorassa leluauton kanssa sylki päristen. Sorasta tulee naarmuja, puusta pudottautuessa kolhuja tai tikkuja sormiin. Samalla luut vahvistuvat ja tasapaino kehittyy. Lapsia ei tunnu haittaavan kylmä uimavesi tai kivet paljaiden jalkojen alla koska heissä on vielä karaistuneisuutta jäljellä. Aikuiset ovat enemmän huolissaan näkyvistä naarmuista ja vaatteiden tahroista kuin mielen kolhuista.

Karaistuneisuuden ja anarkian kitkemiseksi on kehitetty valtava määrä audiovisuaalista viihdykettä, pehmoisia prinsessalenkkareita, makeita makupaloja, kieltoja, aitoja, pehmustettuja sisäleikkipuistoja, ohjattuja pikkujunioreiden harrastuksia ja koko perheen ostoskeskuksia. Näitä vastaan lääkärit nyt kehottavat nousemaan barrikaadeille.