maanantaina, elokuuta 31, 2009

Pois riihestä

Viime päivinä on kuultu kovasti budjettiriihestä. Veronkevennykset, etenkin ruuan arvonlisäveron alennus, ovat hölmöjä kun samalla leikataan palveluita ja otetaan niin paljon velkaa että napa tärisee.

Mutta se siitä, jäin miettimään että miksi mennään riiheen. On aika kepulaisen kuuloista mennä porukalla riiheen puimaan budjettia, vuonna 2009. Riiheen mennään varmaan ainakin niin kauan kuin kepulainen pääministeri joukkoa johdattaa.

Jos kokoomuslaiset saisivat päättää, mentäisiin varmaan Budjettiworksopiin brainstormaamaan talkoilla toivorikkaita ratkaisuja isänmaan parhaaksi.

Demarit pistäisivät pystyyn Budjettipajan, jossa tulo- ja menoarvio taottaisiin pöytään. Erkki Tuomiojan mielestä idea olisi typerä, sillä häntä ei olut kutsuttu paikalle. Pajaan houkuteltaisiin mukaan myös vasemmistoliittoa.

Vasemmistoliitolla olisi kilpailevat ehdotukset. Jaakko Laakson ryhmittymä esittäisi Talouskomiteaa, joka laatisi viisivuotissuunnitelman valtiontaloudelle. Paavo Arhinmäen ja vasemmistonuorten tukema ehdotus, Budjettisolu, veisi kuitenkin pidemmän korren.

RKP:n Budgetkalas olisi iloinen tapahtuma, jossa lopuksi nostettaisiin maljoja ja laulettaisiin yhteislauluja.

Perussuomalaiset vastustaisivat jyrkästi koko budjettia, siinä ei kuulu kansan ääni. Missä talousarvio, siellä ongelma.

Vihreät järjestäisivät jäsenäänestyksen budjettiriihen uudesta nimestä. Äänestys pitäisi kuitenkin perua, sillä kukaan ei tohtisi esittää kilpailevaa ehdotusta Osmo Soininvaaran Kansantalousleirille. Puoluetoimistossa ideoitu Budjettithinktank jäisi vielä hautumaan.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos! Mahtava, sai nauraa ääneen.

Jussi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Jussi kirjoitti...

Eipä kestä, Rosa keksi että kristillisten Budjettiseurat unohtuivat.

Jaakko H. kirjoitti...

... ja piraattipuolueen budjetin kaappaus.

Mainio postaus!

Katleena kirjoitti...

Hyvä postaus! :)

Enää tarvitaan Suomen Senioripuolueen budjettipäivätanssit tai budjettitoriseisoskelu.