Parhaimmillaan Facebook on ollut paikka jossa on voinut jakaa elämän oikeasti merkityksellisiä asioita. Työelämän tunkeminen sosiaaliseen mediaan on pilaamassa kaiken tämän. Sosiaalisesta mediasta uhkaa tulla sosialistinen realismi –media, jossa kaikki ovat reippaita, pontevia ja suoriutuvia.
Sosiaalisuus ei ole stereotypian mukaan suomalaisuuden vahvuuksia. IRC-Galleria ja Facebook etunenässä ovat tuoneet suomalaiseen sosiaalisuuteen uusia puolia, suoranaista avautumista.
Suomalainen ytimekkyys on elementissään sosiaalisen median tiukoissa merkkirajoissa. Suomalainen osaa halutessaan ilmaista paljon hiljaisuudella tai vähemmällä kuin 140 merkillä. Monta kertaa päivän on pelastanut jonkun arkipäivän aforistin riemastuttava sutkaus.
Pariin vuoteen on mahtunut monta hienoa Facebook-hetkeä. Olen saanut olla jakamassa iloa ystävien lasten syntymästä, uusista töistä tai rakastumisista. Olen lohduttanut surevaa ja saanut itse rohkaisua murheissani. Hissiin juuttuneenakin minulla oli kaverit mukanani. Sosiaalisessa mediassa kotiinsa jäänyt ja masentunut on voinut saada lohtua ja yhteyttä ystäviinsä. Virtuaalisen olkapään lämpöä ei pidä väheksyä.
Viime aikoina on ollut merkkejä paluusta sulkeutumiseen ja tylsyyteen. Syynä on paitsi terveellinen epäluottamus Facebookin yksityisyyden suojaan, myös työelämän tunkeminen sosiaaliseen mediaan. Tuija Aalto ja Marylka Yoe Uusisaari kirjoittavat kirjassaan Nettielämää: ”Kun yksityiset ja työelämän kontaktit sekoittuvat verkossa, on nähtävä itsensä yhteisön tiukkapipoisimman jäsenen silmin.”
Useimmat meistä jättävät avautumatta, jos tilapäivityksiä lukevat niin pomo kuin anoppi. Onneksi meillä on Rosa Meriläisen ja Mikael Jungnerin kaltaisia tiukkapipoisuuden vastarintataistelijoita, jotka laittavat itseään ja tunteitaan likoon mokailun ja pilkan uhallakin.
Harva jaksaa nysvätä jatkuvasti muuttuvia yksityisyysasetuksia ja erotella ihmisiä eri oikeustasoille. Työn ja vapaa-ajan rajavartioinnissa ei pidä antaa tuumaakaan periksi. Itse en ota työkavereita Facebook-kavereikseni lainkaan, niitäkään jotka haluaisin.
Maailma, jossa kaikki lenkkeilevät, menestyvät ja ovat iloisia, on yhtä aito ja kiinnostava kuin Truman Shown kulissi. On selvää, ettei tällaista mediaa jaksa kukaan seurata. Facebookissa orastaa jo kansainvaellus korkeammille laitumille, joille pomot ja mainosmiehet eivät ole pesiytyneet.
2 kommenttia:
Pomoni ei välttämättä ole kaverini, mutta kuinka jättää pomon kaverikutsu huomioimatta? En myöskään halua "tykätä" vapaa-ajallani työnantajafirmastani. Enkä usko, että ne oikeat kaverini siitä sen enempää kiinnostuisivat kuin aiemminkaan.
Ehkä pitäisi luoda itselleen sivupersoona.
Kiitos kirjoituksestasi. Se on täyttä asiaa.
Kiitos kommentista! Pomon kaveripyyntö on hankala juttu. Ongelmattomia vaihtoehtoja ei ole. Jos hyväksyt kaveripyynnön, on yksityisyytesi mennyttä ellet tee pomollesi todella rajattua profiilia, jossa hän ei pääse näkemään kavereitasi tai statuspäivytksiäsi tai kirjoittamaan seinällesi.
Voit myös kohteliaasti vastata että haluat erottaa työn ja vapaa-ajan toisistaan myös facebookissa. Fiksu ihminen ymmärtää tämän. Tämä tosin ei ole oikein vaihtoehto, jos olet hyväksynyt facebook-kavereiksesi liudan muita työkavereitasi.
Itse olen ratkaissut tämän niin, etten ole hyväksynyt kenenkään työkaverin kaveripyyntöjä, niidenkään joiden kanssa voisin jakaa myös siviiliasioitani. Työkaverit ovat ymmärtäneet (tai ovat ainakin olleet ymmärtävinään) hyvin tämän. Työn ja vapaa-ajan erottamisesta puhutaan paljon ja sitä pidetään yleisesti hyvänä asiana.
Lähetä kommentti