Voi jessus mitä elämää, kolme viikkoa eikä ole ehtinyt blogittamaan. No, vaalit tulevat ja duunit loppuvat tai elämä palaa jotenkin muuten normaalimpiin uomiin.PAPIT, PAPIT, PAPIT, kirkuu puolitoistavuotias tytär kun tiedustelen lapsilta heidän suosikkiohjelmiaan. Sarjassa Papit (Teletapit) on tyttären suosikkihahmo Tiivipaavi (Tiivitaavi). Muita suosikkeja ovat Pissa Possu (Pipsa Possu) ja Katiainen (Katti Matikainen). Teletapit ovat myös loistavaa krapulaohjelmaa, pehmeät värikäät olennot halailevat ja kierivät nurmikolla. Katti Matikainen on myös isin suosikki, koska päähenkilö on kissa. Eilen taas kiittelin YLEä koko sydämestäni lasten herättyä kukonlaulun aikaan sunnuntaiaamuna. Pikku Kakkosen aamu on lapsiperheellisen pelastus. Toisin kuin mainoskanavien Pelkoa ja inhoa animepuistossa -lastenohjelmat, on Pikkukakosen aamu taatusti kosheria lastenohjelmaa.
Lastenohjelmien juontajat ovat oma rotunsa. Yhden teorian mukaan ihmiset, joilta puuttuu kokonaan nolostumisen kyky, päätyvät lastenohjelmien juontajiksi. Tämä on käynyt mielessä FST:n mainiota Buu-klubbenia katsoessa. Buu-klubbenin Heidi, Hencka ja Matti ovat mahtavan levottomia tyyppejä. Kyllä siinä aamun unihiekat lähtevät kun Matti intoutuu psykedeeliseen ja epävireiseen kitaraimprovisaatioon aiheesta kuin aiheesta. Matti on tainnut joutua eläkkeelle mutta uusi kaveri Ville jatkaa kunniakkaita perinteitä rummuttelemalla päätään ja huonekaluja. Multi-instrumentalistit Hencka ja Heidi ovat myös mukaansatempaavia ja toukopoukomaisen hillittömiä juontajia.
Pikkukakkosen juontajat ovat eri maata, pikkukakkosen sedät ovat sen oloisia tyyppejä joille uskoisi lapsensa hoitoon. Suloisuus ja sävyisyys ovat tainneet olla valintakriteereiden listassa korkealla. Veera ja Anna ovat hekin lasten suosikkeja hillitymmällä tyylillään. Tiistain loistavat lapsijuontajat Kaisla ja Lassi pesevät vuorostaan pitkäveteisen Eila Roineen mennen tullen. Alla normaaleille ihmisille trailereita lapsiperheellisen viikonloppuaamusta:
- Buu-kubbenin Heidi, Hencka ja Ville pistävät haisemaan
- tyylinäytteitä Pikkukakkosesta, kts. kohta ohjelmat
5 kommenttia:
Heh, levoton on tosiaan osuva sana. Tuossa yhdessä klipissä Hencka askartelee paskartelee Villelle ystävänpäiväkortin, jossa on oikean sydämen kuva.
Mä oon tasan kerran elämässäni soittanut Yleisradion parjaus/kiitospuhelimeen. Heräsin kauheassa kankkusessa joskus 10-vuotta sitten opiskelijaboksissani ja ajattelin, että lastenohjelmien raikkaus voisi pelastaa päivän. Kauhukseni huomasin, että ne olivat jo loppuneet, vaikka minusta oli vielä aamu.
No, nyt kun Frans herättelee siinä kuuden pintaan, on aamun käsite noista opiskeluajoista hieman muuttunut.
Mitä tarkoittaa toukopoukomainen? Mulla on YLEn katsojapalautteen puhelinnumero tallennettuna kännykkään. Harvoin kuitenkin tulen oikeasti soittaneeksi. Viime talvena muistan soittaneeni kiukkuisena, kun joku Torinon olympialaisten hiihtofinaali (taisi olla yhdistetty) vaihtui digikanavalle juuri kun suomalainen (Hannu Manninen?) oli loppusuoralla kiritaistossa. MTV3:lle lähetin viimeksi katsojapalautetta, kun suomalainen joukkue pelasi lätkää Sparta Prahaa vastaan ja selostaja kommentoi useaan otteeseen epäasiallisesti Spartan valmentajan tukkalaitetta...
Touko-Pouko oli Studio Julmahuvi -viihdeohjelman Muksuluurin maanis-depressiivinen satusetä. Touko-Pouko mm. askarteli paskarteli muovailuvahasta sielun ja valisti lapsia ydinsodan-pydinsodan vaaroista.
Kaverini Laura oli aikanaan YLEllä puhelinvaihteessa töissä. Sinne soitteli mummoja mm. jotka vaativat Adamia takaisin Bonanzaan. Adam lopetti Bonanzassa 1965.
Toukopoukolle ikuisesti :peukku:. Kuten koko Studio Julmahuville.
Itse en lastenohjelmia enää/ jälleen katsele mutta siitä huolimatta olen kyllä useaan otteeseen kauhistellut nykypiirrettyjen väkivaltaa ja levotonta äänimaailmaa. Silloin minä olin lapsi oli kivoja piirrettyjä...
Lähetä kommentti