tiistaina, kesäkuuta 22, 2010
Sosialistinen realismi –media
Sosiaalisuus ei ole stereotypian mukaan suomalaisuuden vahvuuksia. IRC-Galleria ja Facebook etunenässä ovat tuoneet suomalaiseen sosiaalisuuteen uusia puolia, suoranaista avautumista.
Suomalainen ytimekkyys on elementissään sosiaalisen median tiukoissa merkkirajoissa. Suomalainen osaa halutessaan ilmaista paljon hiljaisuudella tai vähemmällä kuin 140 merkillä. Monta kertaa päivän on pelastanut jonkun arkipäivän aforistin riemastuttava sutkaus.
Pariin vuoteen on mahtunut monta hienoa Facebook-hetkeä. Olen saanut olla jakamassa iloa ystävien lasten syntymästä, uusista töistä tai rakastumisista. Olen lohduttanut surevaa ja saanut itse rohkaisua murheissani. Hissiin juuttuneenakin minulla oli kaverit mukanani. Sosiaalisessa mediassa kotiinsa jäänyt ja masentunut on voinut saada lohtua ja yhteyttä ystäviinsä. Virtuaalisen olkapään lämpöä ei pidä väheksyä.
Viime aikoina on ollut merkkejä paluusta sulkeutumiseen ja tylsyyteen. Syynä on paitsi terveellinen epäluottamus Facebookin yksityisyyden suojaan, myös työelämän tunkeminen sosiaaliseen mediaan. Tuija Aalto ja Marylka Yoe Uusisaari kirjoittavat kirjassaan Nettielämää: ”Kun yksityiset ja työelämän kontaktit sekoittuvat verkossa, on nähtävä itsensä yhteisön tiukkapipoisimman jäsenen silmin.”
Useimmat meistä jättävät avautumatta, jos tilapäivityksiä lukevat niin pomo kuin anoppi. Onneksi meillä on Rosa Meriläisen ja Mikael Jungnerin kaltaisia tiukkapipoisuuden vastarintataistelijoita, jotka laittavat itseään ja tunteitaan likoon mokailun ja pilkan uhallakin.
Harva jaksaa nysvätä jatkuvasti muuttuvia yksityisyysasetuksia ja erotella ihmisiä eri oikeustasoille. Työn ja vapaa-ajan rajavartioinnissa ei pidä antaa tuumaakaan periksi. Itse en ota työkavereita Facebook-kavereikseni lainkaan, niitäkään jotka haluaisin.
Maailma, jossa kaikki lenkkeilevät, menestyvät ja ovat iloisia, on yhtä aito ja kiinnostava kuin Truman Shown kulissi. On selvää, ettei tällaista mediaa jaksa kukaan seurata. Facebookissa orastaa jo kansainvaellus korkeammille laitumille, joille pomot ja mainosmiehet eivät ole pesiytyneet.
keskiviikkona, kesäkuuta 02, 2010
Futiskenttien taiteilijat ja taistelijat
torstaina, toukokuuta 13, 2010
Ketterän partnerin kanssa sillä lailla
Kuuntelin eilen Microsoftin näkemyksiä tietotyön tulevaisuudesta. Microsoftin näkemyksiin on syytä suhtautua vakavasti, sillä talolla on ollut jo pitkään paukkuja tehdä varteenotettavaa työelämän tutkimusta. Noin puolet perusduunarin työkaluista on tällä hetkellä heidän toimittamiaan.
Lähitulevaisuus kuulosti siltä että työntekijät ovat cyborgeja ja työpaikat jonkinlaisia Big Brother –touhutaloja. Tulevaisuudennäyn kuvauksessa vilisivät sanat: vuorovaikutus, kumppanuus, luominen, kohtaamispaikka, inspiraation lähde, inspiroiva kohtaaminen, retki.
Taustalla on tietoisuus siitä, että ihmisistä ei nykyisillä työtavoilla saada revittyä enemmän tehoja irti. Osinkoa pitäisi tehdä, suuret ikäluokat eläköityvät, eivätkä nuoret asennevammaiset sukupolvet halua projektihelvettiin iltakausiksi rehkimään.
Retket, ja inspiroivat kohtaamiset kuulostavat nastalta, mutta käytännössä perusduunarin seuraavassa työkalupakissa on läppärissä webcam ja meiliohjelmassa liikennevalo, josta pomo näkee onko alainen koneen ääressä vai ei. Eikä tässä kaikki, meiliin integroitu videoyhteys mahdollistaa myös etätöihin kameravalvonnan, josta pomo voi tsekata rötväileekö alainen kalsareissaan vai ei.
Lähitulevaisuuden työntekijä on koko ajan on-line ja kytkettynä johonkin laitteeseen. Pian saamme olla jatkuvasti elävässä kuvassa kuin BB –talossa. Ketterien partneriemme kanssa voimme olla koko ajan ja kaikilla vehkeillä inspiroivassa yhteydessä.
Sähköpostin kautta tuleva infotulva ahdistaa. Tämä on pian menneisyyttä. Uusilla välineillä, kuten tiistaina julkaistavalla Office 2010:lla, inspiroitunut kumppani voi syytää meilin lisäksi video-, audio-, ja kuvasisältöä kaikki reseptorit tukkoon. Pian kuka vaan voi jakaa minkä tahansa eteen tulevan hedelmäkakun hetkessä multimediasisältönä kumppaneilleen luovuuden lähteeksi.
Sinun tulee kysyä itseltäsi, oletko osa ongelmaa, vai valmis inspiroivalle retkelle partnerin kanssa?
maanantaina, huhtikuuta 05, 2010
Ikäviä uutisia
Kovien arvojen yhteiskunta ja porvarihallitus
Kaikkihan tietävät että suomalaisen yhteiskunnan arvot ovat kovat, ja meno sen kun kylmenee, kun on lama ja porvarihallitus vallassa. Nyt on sitten järkyttävällä tavalla paljastunut, että porvarihallitus on syytänyt rahaa vähäosaisten tulonsiirtoihin. Opiskelijoiden, eläkeläisten ja minimipäivärahoilla elävien etuuksien tasokorotuksiin käytetään tällä vaalikaudella yli puolet enemmän rahaa kuin kolme edellistä hallitusta käytti yhteensä.
Tämäkään ei porvaripiruille ja heidän puutarhatonttuapureilleen riitä, aikovat ensi vuonna nostaa kansaneläkettä noin sadalla eurolla kuukaudessa. Mistä nämäkin rahat revitään, kansan selkänahasta?
Tuloerot repeävät, köyhyys kasvaa
Jokainen itseään kunnioittava ja tilastoja kumartelematon toimittaja tietää, että Suomessa köyhyys sen kun lisääntyy ja tuloerot repeävät.
EU:ssa ja Suomessa pienituloisia, toimittajakielellä köyhiä, ovat henkilöt, joiden kotitalouksien kulutusyksikköä kohden lasketut tulot ovat alle 60 prosenttia kansallisesta mediaanitulosta.
Tällä mittarilla saadaan näyttäviä otsikoita suhteellisen köyhyyden kasvusta. Samalla mittarilla eniten suhteellisesti köyhiä EU:ssa löytyy Luxemburgista. Nämä ”köyhät” olisivat lähes missä tahansa muussa EU-maassa hyvätuloisia.
Suhteellisen köyhyyden kasvukaan ei valitettavasti tarkoita sitä, että kaikki olisi pielessä. Samaan aikaan suhteellisen köyhyyden nousun kanssa toimeentulotukiasiakkaiden määrä laski Suomessa kolmanneksen ja köyhimpien tulot nousivat 13 prosenttia.
Suomessa pienituloiset ovat keskimäärin lähempänä pienituloisuuden rajaa kuin missään muussa Euroopan maassa. Pienituloisten mediaanitulo oli Suomessa noin 15 prosenttia pienempi kuin pienituloisuusraja. Tilastokeskuksen viimeisten, järkyttävien lukujen mukaan tuloerot supistuivat selvästi vuonna 2008.
Lisää kiusallisia uutisia: tuoreen Sosiaali- ja terveyskertomuksen mukaan suomalaisten terveydentila on 2000-luvulla kohentunut. Kansantaudit vähenevät ja ylinen elintaso on noussut, pontevasta ryyppäämisestä ja lihomisesta huolimatta. Suuret ikäluokat pitävät yllä perinteitä mutta nuorison humalajuominen, huumeidenkäyttö ja tupakointi on viime vuosina vähentynyt huolestuttavasti.
Suomalaiset ovat onnettomia
Viime vuosina on ollut euroviisua ja maabrändityöryhmää pilaamassa kansallista kuvaamme, jonka mukaan suomalainen on synkkä ja juro. Suomalainen, varsinkin mies, juo viinaa ja tappaa itsensä ellei saa ensin perhettään kiinni kirveen kanssa.
Ikävä kyllä empiirinen tutkimus ei tue käsitystä suomalaisten onnettomuudesta. Kansainvälisessä vertailussa suomalaiset kuuluvat Euroopan onnellisimpiin. Suomessa on muihin maihin nähden paljon hyvin onnellisia ja vähän erittäin onnettomia.
Kuoliaaksivaikenemisen sijaan Kelan tutkimusjohtaja Olli Kangas kehtaa väittää, että käsityksiä suomalaisten onnettomuudesta pitäisi tarkistaa.
Voihan tietysti olla että suomalaiset ovat viimein saaneet lääkitykset kohdalleen. Tai sitten tulokset on saatu nousuhumalaisilta.
torstaina, helmikuuta 18, 2010
Pendolinon top 10
Junien luotettavuus on tänä talvena romahtanut täysin. Myöhästymisiin on kuuluteltu tänä talvena mitä erilaisimpia syitä. Tässä talven top 10:
1. Vaihdevika. Todellinen klassikko, kestää vuodesta toiseen.
2. Ohjauslaitteiden vika. Vika ohjausjärjestelmässä saa yleensä aikaan oikein kunnon hässäkän. Ratapihalla on joku laatikko mennyt pimeäksi ja pahimmillaan on seisonut koko Etelä-Suomen junaliikenne.
3. Runsas lumentulo. Sen nyt ymmärtää että jos on kunnon myräkkä niin kyllähän se vaikuttaa liikenteeseen.
4. Jarruvika. Eksoottinen vaihtoehto, ei kuulosta matkustamoon kovin innostavalta.
5. Opastinvika. Näitä esiintyy silloin tällöin, vaihtelua vaihdevialle.
6. Muu junaliikenne. Minkä perkeleen takia se on aina oma juna jonka täytyy odottaa muita junia? Miksi päästetään joku paikallispuksu pendolinon eteen ja sitten körötellään perässä Riihimäelle asti?
7. Ruuhka raiteilla. Kun raiteilla on ruuhkaa niin silloin kestää laituriin pääsy ja kauan. Uudet junailijat pakkautuvat karvahatut päässä vaunujen oville kiroilemaan kun vakiomatkustaja vielä avaa rauhassa kirjaa tai sähköpostiaan.
8. Itsemurha. Silloin tällöin joku piruparka haluaa eroon kurjuudesta jättäytymällä junan alle. Sääliksi käy kuljettajaa ja konduktööriä, joka joutuu keksimään tekosyyn myöhästymiselle sillä aikaa kun raajoja kerätään akselien välistä jätesäkkeihin.
9. Mäkistartti. Eilen pendolino joutui jäämään loivaan ylämäkeen Tampereen Sorin kohdalla koska oli ruuhkaa ratapihalla. Mäkistartti pendolinolla ja jäisillä raiteilla ei olut ihan helppo juttu, ensin piti peruuttaa ja ottaa uusi vauhti asemalle.
10. Viallinen ravintolavaunu. Olikohan katto romahtanut vai mikä? Herra tietää, jos sekään.
kts: Juhan juna oli viimeksi vuosi sitten ajallaan
tiistaina, tammikuuta 12, 2010
Mies ja nainen 2010
- Sellon ammuskelun silminnäkijä: Näin miehen verilammikossa
- Nuorehko mies ryösti lähikaupan veitsellä - Suomi - Uutiset
- Lähes alaston mies varasti poliisiauton Lahdessa - Suomi
- Mies uhkasi poliiseja linkkuveitsellä ja sängynjalalla
- Mies puukotettiin kuoliaaksi Oulussa - Suomi - Uutiset
- Mies uhkasi sytyttää itsensä tuleen - kaksi lasta ja avovaimo evakuoitiin
- Mies aikoi ajaa yli 270 kilometriä - puhalsi 1,5 promillea
- Mies uhkaili leikkiaseella Turun Onnelassa
- Joulupukiksi naamioitunut mies ryösti pankin Nahvillessä
- Riita ilotulitteesta - miehen epäillään puukottaneen poikaa
- Mies sai päähänsä halosta Tohmajärvellä
- Nuori mies puukotti itseään kaulaan
- Surmattu mies löytyi sisäpihalta Kotkasta
- 68-vuotias mies työllisti poliisia Jyväskylässä
- Silminnäkijä: Mies putosi yöllä yli laidan Viking Mariellalta
- Caster Semenyan äiti: Tyttäreni on nainen!
- Mies, aja kuin nainen!
- Nuori nainen löytyi kuolleena pyörätieltä Laitilassa
- Unohtakaa esileikki - peniksellä se nainen tyydytetään
- Seksipeto tunkeutui asuntoon, nainen löi verhotangolla
- Nainen huutokauppaa ihoonsa mainostatuointeja
- Sikainfluenssa tappoi 46-vuotiaan naisen
- Nugetit lopussa - nainen hajotti autokaistan ikkunan
- Nainen kaatoi paavin jouluyön messussa
- Nainen loukkaantui hengenvaarallisesti
- Nainen ei halunnut putkaan - poliisi kasteli vesiletkulla
- Nainen ajoi päin puuta - kaasupoljin painui pohjaan
- Sikainfluenssa: Perusterve nainen kuoli jälkitautiin
- Nainen möi naapurin koirat netissä
- Nuori nainen kadonnut Turussa
keskiviikkona, marraskuuta 25, 2009
Uudissanoja facebookista
etäisriippuvuus
Etäisriippuvainen on sukua läheisriippuvaiselle, hänen on jatkuvasti saatava huomiota ja kommentteja itsestään ja tekemisistään voidakseen kokea hyväksyntää. Toinen etäisriippuvaisuuden ilmenemisuoto on pakonomainen muiden tekemisten seuraaminen.
hymiöangsti
Koska ”kavereille” ei voi kertoa kuinka paljon oikeasti vituttaa ja ahdistaa, on viestiä kevennettävä huumorilla tai ainakin turvallisella ironialla. Siis mä en kestä tätä elämää ☺
virtuaalihännystely
Facebookin jeesmiehet, perskärpäset ja selkääntaputtelijat tykkäävät julkkiskaverinsa vähäpätöisimmistäkin tekemisistä. ”Sä oot upea ihminen, mä arvostan tosi paljon kun sä juot nyt kahvia”.
eTurhake
Virtuaaliset kaljatuopilliset, hassunenät ja muu roina kerääntyy nurkkiin kuten aineellisetkin turhakkeet.
statusripuli
Sinullakin on varmasti ”kaveri” joka kärsii kroonisesta tai vähintään ajoittaisesta statusripulista. Et voi välttyä tiedolta että nyt on ostettu pora, lapselta tuli kakka tai on vaan jotenkin kiva olo.
naama queen
Facebookin drama queen vuodattaa tunne-elämänsä yksityiskohtia ilman estoja. Naama queenin elämässä siis KAIKKI on TODELLA dramaattista. Juuri baarista palannut statusripulinen naama queen on voidaan luokitella viitosluokan hurrikaaniksi.
aateripuli
Aateripulista kärsivä suoltaa tapahtumia kuten sytytetään tänään kolme kynttilää Vuoristo-Karabahissa kaatuneille sotaveteraaneille ja boikotoi ensi torstaina kriminnahkaisia vaatteita.
euforiakaveri
On juuri juossut 37 kilometriä, kertoo olevansa tänäänkin supermotivoitunut ja valmis sankaritekoihin. Hän on joko vain sietämättömän pirteä tai siirtynyt koviin aineisiin.
status-Ihaa
Status-Ihaa murehtii, muistaako kukaan hänen syntymäpäiväänsä, ja kerjää huomiota arvoituksellisilla statuspäivityksillään. Status-Ihaa on tänään tietystä syystä todella huolestunut.
torstaina, marraskuuta 05, 2009
Piparin perässä ja opiskelijan asialla
Ylioppilasliikkeen vaaleissa maamme opiskelijain terävin etujoukko on äänestänyt edustajia ylioppilaskuntien edustajistoihin. Tässä poimintoja vaalituloksista:
Sibelius-Akatemian edustajistoon rynnistivät mm. Kimulit – opiskelijan asialla, Sakko-vaaliliitto ja Puhikset Pöntöstä. Kimuleita selkeämmin tavoitteensa oli ilmaissut Piparin perässä –vaaliliitto, joka sai kaksi paikkaa yltäen yli kymmenen prosentin ääniosuuteen.
Vaasan veri ei vapise, Kampusporvarit rohmusivat yli 27 prosenttia äänistä.
Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilaskunta LTKY:n menestyksekkäimpiä ryhmät olivat SLUT Energia, Kyntäjät ja vaaliliitto Hunajakämmen. Näistä viimeksimainittu on kenties tiukimmin kiinni teekkarin arkitodellisuudessa.
Tampereen teekkareita edustavat mm. vaaliliitot Nyarse, Oldarse ja Keltainen äyskäri.
Pitäkää tunkkinne –vaaliliitto jäi 44 äänellään valitetavasti ilman paikkaa Oulun yliopiston ylioppilaskunnan edustajistossa.
Päätän raporttini vaalihuoneelta tähän, takaisin Pasilaan.
maanantaina, lokakuuta 19, 2009
Fucking Esbo
maanantaina, elokuuta 31, 2009
Pois riihestä
Mutta se siitä, jäin miettimään että miksi mennään riiheen. On aika kepulaisen kuuloista mennä porukalla riiheen puimaan budjettia, vuonna 2009. Riiheen mennään varmaan ainakin niin kauan kuin kepulainen pääministeri joukkoa johdattaa.
Jos kokoomuslaiset saisivat päättää, mentäisiin varmaan Budjettiworksopiin brainstormaamaan talkoilla toivorikkaita ratkaisuja isänmaan parhaaksi.
Demarit pistäisivät pystyyn Budjettipajan, jossa tulo- ja menoarvio taottaisiin pöytään. Erkki Tuomiojan mielestä idea olisi typerä, sillä häntä ei olut kutsuttu paikalle. Pajaan houkuteltaisiin mukaan myös vasemmistoliittoa.
Vasemmistoliitolla olisi kilpailevat ehdotukset. Jaakko Laakson ryhmittymä esittäisi Talouskomiteaa, joka laatisi viisivuotissuunnitelman valtiontaloudelle. Paavo Arhinmäen ja vasemmistonuorten tukema ehdotus, Budjettisolu, veisi kuitenkin pidemmän korren.
RKP:n Budgetkalas olisi iloinen tapahtuma, jossa lopuksi nostettaisiin maljoja ja laulettaisiin yhteislauluja.
Perussuomalaiset vastustaisivat jyrkästi koko budjettia, siinä ei kuulu kansan ääni. Missä talousarvio, siellä ongelma.
Vihreät järjestäisivät jäsenäänestyksen budjettiriihen uudesta nimestä. Äänestys pitäisi kuitenkin perua, sillä kukaan ei tohtisi esittää kilpailevaa ehdotusta Osmo Soininvaaran Kansantalousleirille. Puoluetoimistossa ideoitu Budjettithinktank jäisi vielä hautumaan.
tiistaina, kesäkuuta 23, 2009
vankikarkurina työpaikalla
Viime aikoina olen kuullut monen tuntevan itsensä teeskentelijäksi työpaikallaan. Pohjalla on tunne siitä, ettei oikeasti osaa annettuja hommia, ja että täydellisen tietämättömyyden paljastuminen kaikille on vain ajan kysymys. Viimeksi työtoverini, alansa kova asiantuntija, kertoi olevansa vakuuttunut ”tyhmyydestään” ja paljastuvansa idiootiksi minä hetkenä hyvänsä. Epätasaisessa mutta koukuttavassa sarjassa Prison Break on hahmo ylitse muiden. Theodore ”T-Bag” Bagwell on läpeensä kiero mutta itsensä kamppaileva pedofiili ja sarjamurhaaja, jota esittää loistava Robert Knepper. Luonnenäyttelijä Knepper oli jo ryhtymässä puistovahdiksi elättääkseen perheensä kun hänet bongattiin tekemään hittisarjan pahisroolia kaikilla marinadeilla. Vankikarkuri T-Bag hankkiutuu väärällä henkilöllisyydellä hyväpalkkaisiin pukuhommiin, joissa hänen paljastumisensa on tietenkin aina veitsen terällä. Jotenkin epätoivon vimmalla T-Bag onnistuu selviämään pomonsa kysymyksistä ja esiintymisistä asiakkaiden edessä.
Jos joku tietää miltä sarjamurhaaja T-Bagista tuntuu työelämässä, niin kansanedustaja. Vaalien jälkeen tavallisesta ihmisestä tulee yhdessä yössä kaikkien alojen asiantuntija, jolta odotetaan varmaa mielipidettä kaikkeen. Kansanedustajista ja ministereistä läheskään kaikki eivät kestä odotusten ja osaamisen välistä kohtuutonta kuilua. Kuilu on tuttu myös tavalliselle työntekijälle ja se levenee laman, yt-neuvottelujen ja tuottavuusohjelman tullessa. Ne, jotka saavat jäädä, tuntevat suorituspaineiden lisäksi syyllisyyttä siitä että saavat tehdä töitä.
En usko että itsensä tunteminen tyhmäksi liittyy taitojen puutteeseen. Nykyinen työelämä nyt vaan saa kenet tahansa tuntemaan itsensä idiootiksi. Mikään koulutus ei riitä vastaamaan työelämän vaatimuksiin. Työelämän kannalta oleellisia taitoja ei opi ainakaan yliopistossa eikä yliopistojen jälkeenjääneillä opetusmenetelmillä. T-Bag selvisi työelämästä ainakin jonkin aikaa epätoivon vimmalla, hyvällä supliikilla ja pokerinaamalla. Myös muut kuin T-Bag ovat pärjänneet näillä avuilla. Työelämän tutkijat ovat arvioineet että entisajan työmiehen on korvannut supliikki-ihminen, helppoheikki, joka osaa selittää asiat omalta kannaltaan parhain päin.
Tämä on aika kyyninen näkemys mutta se on varmaa että tunnollisuudella, täydellisyyden tavoittelulla ja joustavuudella ei saa ylennystä vaan muidenkin työt ja mahahaavan.
lauantaina, marraskuuta 15, 2008
Olipa kerran ihmissyöjämummo
Lasten kasvussa on hienoa kun uuden ikävaiheen tullen voi tehdä yhdessä uusia asioita. Nyt voi lukea juonellisia satuja, eikä aikaakaan kun voidaan siirtyä jo kunnon fantasian ja hobittien pariin!
Erään iltana nappasin Grimmin sadut hyllystä pölyttymästä. Kesken iltasadun piti tarinaa alkaa sensuroimaan, porukkaa kun halstrataan ja teilataan näissä rakastetuissa satuaarteissa enemmän kuin FOXin telkkusarjoissa. Lasten nukahdettua piti hieman tutustua näihin vahvasti kerrottuihin satuklassikkoihin, jotka ovat saaneet lapset hytisemään peittojensa alla parisataa vuotta.
Grimmin veljekset keräsivät satunsa Saksasta 1800-luvun alussa, jolloin lapset näkivät katovuosina nälkää, näkivät kotieläimiä teurastettavan ja pienempiä sisaruksia haudattavan. Lasten lyöminen oli jokaisen kunnon kristityn velvollisuus. Saduista onkin disney-meininki kaukana. En muistanutkaan että Hannussa ja Kertussa noita-akka houkutteli leipämökkiinsä lapsia jotka hän lihotti, tappoi, keitti ja söi suuhunsa.
Sadussa Rakas Roland äiti päättää hakata kirveellä pään irti nukkuvalta ottotyttäreltään, mutta mestaa vahingossa oman tyttärensä. Kostoretkellään nainen kohtaa kuolemansa vuotamalla kuiviin piikkipusikossa, jossa pelimannin taikaviulu hänet pakottaa tanssimaan.
Sadussa Neilikka vanha kokki houkuttelee tyttöä murhaamaan kuninkaanpojan: " Ensi yönä, kun poika nukkuu, mene hänen vuoteensa viereen ja iske veitsi hänen sydämeensä ja tuo minulle hänen sydämensä ja kielensä kielensä. Jos et sitä tee, menetät henkesi." Fiksu tyttö ei tehnyt ilkeän vanhuksen mieliksi vaan liittoutui kuninkaanpojan kanssa. Kuninkaanpoika puolestaan hoiteli kokin: "Sinä vanha syntisäkki, miksi halusit tappaa minut? Nyt langetan tuomiosi. Sinä muutut mustaksi villakoiraksi, jolla on kultakahle kaulassa, ja saat syödä hehkuvia hiiliä niin että lieskat lyövät kurkustasi." Todella mielikuvitusta kutitteleva ratkaisu! Loppujen lopuksi vanha kuningas antoi repiä kokin neljään kappaleeseen.
Päiden poikki veteleminen on kyllä paljon puhuttavampi lopetus kuin joku "sitten hän heräsi ja kaikki olikin ollut vain unta". Kultavuoren kuningas lyö sadussa ensin kuningatarta kasvoihin ja vetelee sitten muilta kuninkailta, ruhtinailta ja neuvosherroilta päät poikki. Ja niin hän peri voiton ja oli taas Kultavuoren kuningas. Sen pituinen se.
lauantaina, marraskuuta 08, 2008
Suomalaisen miehen taakka
Suomalainen mies on kuin Afrikka, kummastakin kirjoitetaan vain huonoja uutisia. Uutisten mies lihoo, alkoholisoituu, ajaa ylinopeutta, ampuu koulutovereitaan, ja tappaa sekä perheensä että itsensä. Hän ei osaa puhua eikä äänestää, on väkivaltainen ja sulkeutunut. Tämä on itsestään selvää, artikkeleissa pohditaan sitten miksi näin on. Olen niin kyllästynyt näihin uutisiin, etten jaksanut lukea Lena Björklundin epäilemättä ansiokasta artikkelia, (Vihreä Lanka 31.10.) jossa jälleen kerran pohdittiin mikä suomalaista miestä vaivaa.
Minä en tunne tätä uutisten miestä kuin etäisesti ulkonäöltä ja kansantarujen perusteella. Olen suomalainen mies ja minua vaivaa se, että minut määritellään tämän moniongelmaisen ja väkivaltaisen örilään kautta.
Tuntemani suomalaiset miehet osaavat vauvahierontaa ja tekevät vähintään puolet kotitöistä sen lisäksi että putsaavat paskaviemärit. He osaavat pukeutua, kokkaavat hyvää ruokaa, tuoksuvat hyvälle, puhuvat tunteistaan ja lukevat iltasatuja.
Nuoret miehet kantavat suomalaisen miehen taakkaa esimerkiksi käydessään lastenneuvolassa, jossa heitä usein kohdellaan toisen luokan vanhempina. Suomalaiset miehet, kuten isäni, ovat ylpeitä isyydestään, jossa ovat parempia kuin omat isänsä. Suomalaisten miesten pojat saavat nykyään itkeä jos itkettää ja tulla isän syliin.
Tämä suomalaisen miehen kuva on todempi kuin julkisuuden kuva Jokelan, Kakolan tai Kauhajoen miehistä.
- Lue myös Matin loistava kirjoitus lauluntekstien isistä Aamulehdessä: Kuka laulaisi oodin isälle!
keskiviikkona, lokakuuta 29, 2008
Kymmenen syytä vihata powerpointia
Olen aina tuntenut suurta vastenmielisyyttä powerpoint-esityksiä kohtaan, nyt vasta keksin miksi:
1. Powerpoint tappaa kontaktin esiintyjän ja yleisön välille. Kalvojen tykittäjä katsoo kuulijan sijaan läppäriään tai kangasta. Harva asia on kulttuurisamme epäkohteliaampaa, kuin olla katsomatta keskustelukumppaniin. Powerpoint-kelmujen ääneen lukeminen poistaa suurimman osan sanattomasta viestistä, eli olennaisen.
2. Dataheittimen valokeilassa tervekin ihminen näyttää sinertävältä zombielta.
3. Tilanne, jossa yksi paapattaa seinälle tykitetyn tekstin edessä, ei ole tasa-arvoinen vuorovaikutustilanne, eikä johda keskusteluun. Viimeisen kysymysmerkkikalvon kohdalla on yleensä aika hiljaista.
4. Kaaviot ja käppyrät pakottavat ajattelua valmiisiin muotteihin. Asioita yritetään änkeä luonnottomiin hierarkiakaavioihin sen sijaan että selitettäisiin oikeasta elämästä olevin esimerkein tai vertauskuvien ja tarinoiden avulla.
5. Animaatiot. Juuri powerpoint-kurssilta tulleet piinaavat kuulijoitaan vilkkuvin ja pyörivin efektein.
6. Ihmiset osaavat lähes aina puhua ymmärrettävästi, mutta sama ei päde kirjoittamiseen. Kun ihmiset kirjoittavat asiansa PP-pointeiksi, substantiivit ja predikaatit häviävät, yhdyssanavirheet ja ammattijargon tulevat mukaan kuvaan.
7. Häkkyrät etäännyttävät tunteista ja intuitiosta, asioista joiden perusteella teemme elämämme viisaimmat päätökset.
8. Opin uusia asioita paremmin kuuntelemalla ja keskustelemalla kuin lukemalla. Maanantaina osallistuin Keskusjärjestö tutuksi powerpoint-päivään, josta jäi päällimmäiseksi vihamielisyys jäsentämättömän infosälän pakkosyötöstä.
9. ”Tekniikka ei toimi.” Tämän selityksen on jokainen powerpointin uhri kuullut lukemattomia kertoja. Ihmiset eivät osaa laittaa johtoa läppäriin, painaa Fn- ja F8-näppäimiä yhtä aikaa, tykki ylikuumenee tai johto puuttuu.
10. Comic sans script. Vielä löytyy niitä ryökäleitä, jotka käyttävät rikoksentekovälineenään Comic sans –fonttia. CSC:n käyttö on kiellettävä, edes lastemme tähden!
perjantaina, lokakuuta 24, 2008
Laissez-faire
Monet eivät tunne kaveria kovin hyvin vaikka hänen väitetään vaikuttavan kaikkien elämään. Minäkään en häntä tunne kovinkaan hyvin, kunhan seurailen edesottamuksia etäisen kiinnostuneina.
Tämä kaveri on niitä pirun ärsyttäviä tyyppejä jotka selittävät että haluaa olla vapaa, vastuuta hän ei sen sijaan suostu ottamaan mistään. Tyyppi marisee että ikävä valtio ikävine lakeineen ei saa puuttua hänen elämäänsä millään tavalla, se jotenkin rajoittaisi häntä toteuttamasta itseään. No sitten kun on mennyt vähän liian lujaa ja iskee depis, niin jo huudetaan yhteiskuntaa apuun.
Ja yhteiskuntahan jeesaa. Jollain ihmeellisellä tavalla tätä kaveri tuntee kaikki valtionpäämiehet ja muut isokenkäiset. Vanhanen ja Katainen ovat ihan palasina jos kaveri selittää että nyt tuntuu vähän epävarmalta. Eikä jeesaaminen ole ihan halpaa hommaa, 90-luvulla bileiden laskujen ja sotkujen maksamiseen meni 50 miljardia markkaa. Viime aikoina meininki on mennyt jo tosi överiksi. Suomen hallitus päätti varata 54 miljardia pahan päivän varalle. Jenkeissä ”rauhoittaviin” meni juuri 700 miljardia dollaria, saksalaiset varasivat 470 miljardia euroa.
Kaverilla on kyllä käsittämättömän paljon luottoa. Suomalaiset ovat muiden joukossa laittaneet eläkerahansa tämän kaverin hoteisiin. Tämän Markkinat-nimisen tyypin parhaat kaverit, investointipankkiirit ja uusliberaalit taloustieteilijät, eivät ilmeisesti oikeasti tunne häntä. Taitavat olla lähinnä siipeileviä bilekavereita, sillä jokainen romahdus ja notkahdus tulee yllätyksenä: ”Ei me tajuttu et se on niin ylikuumentunu. Siis tarjottiinhan me sille spiidiä mutta ei sen silti ois tarttenu övereitä vetää. Hei Matti ja Jyrki, oisko teillä stikkaa pari miltsiä?”
perjantaina, syyskuuta 26, 2008
hei me pelastetaan taas
Koska en ole enää vihainen nuori mies, vaan keski-ikää ja alempaa keskiluokkaa lähestyvä närkästynyt mies, tavoitteenani ei enää ole käännyttää käännyttäjiä. Minusta on kiinnostavaa kuulla mihin ihmiset uskovat ja miten he myyvät ideaansa. Alkukankeuden jälkeen miekkoset pääsivätkin esittelemään pelastussuunnitelmaansa, joka oli melko erilainen kuin mormoniveljillä muutama kuukausi sitten.
Jehovan todistajat eivät pelottele helvetin tulella, huonoin paikka kuoleman jälkeen on ikuinen unhola, ei-mikään. Se hyvä vaihtoehto on maallinen uudelleensyntymä. Parhaita paikkoja paratiisissa on 144 000 ja mormoneja seitsemän miljoonaa. Mainitsin Eusebiuksen kirkkohistorian, jossa kerrotaan tuhansien alkukristittyjen toinen toistaan loistavammista marttyyrikuolemista. Totesin että nykypäivänä tästä on aika vaikea pistää paremmaksi, vaikka kuinka monta uutta mormonia käännyttäisi. Pojat myöntelivät että maanpäällinen perusjälleensyntymä on ehkä realistisempi tavoite.
En ymmärrä miksi valkoisten kristittyjen teologia, seurakunnat ja käytännöt ovat kuin byrokratian rautahäkistä. Löytyy eritasoisia kirkastuksen tai helvetin tasoja, erilaisia taivaan ja seurakunnan trial- ja hangaround-jäsenyyksiä. Lahkoihin liittyminen on melko helppoa mutta poispääsy on sitten toinen asia. Jehovan todistajat noudattavat lahkolaisten perussääntöä, jonka mukaan poislähteneet ovat epähenkilöitä, joille ei juuri päivää sanota. Jehovan todistajien mukaan Ihmisten valtakuntien loppuessa pitäisi alkaa uusi hallituskausi, jossa Jeesuksella on tuhannen vuoden pituinen johtajan viransijaisuus. Apunaan Jeesuksella on 144 000 Jehovan valitsemaa apukuningasta, jotka hoitavat paratiisissa mm. tuomarin ja papin hommia. Uraputki senkun jatkuu taivaallisessa organisaatiossa.
Tuomiopäivä on Jehovan todistajien mukaan tulossa pian, jumalten ja ihmisten välisen Harmageddonin taistelun muodossa. Totesin että kuulostaa melko eppisjengeiltä, taitaa tulla lyhempi kuin Jom kippurin sodasta. Pojat totesivat että aika epäreilut jaot on, ei siitä varsinaista taistelua tule vaan enemmän ”puhdistustyyppinen operaatio”. Operaatiossa siis putsataan jumalattomat, vääräuskoiset, homostelijat ja muut syntiset maan päältä ja ihmiskunta aloittaa uusiksi niin sanotusti puhtaalta pöydältä. Tämä on se uusi uljas maailma josta Vartiotorni-lehden idyllikuvat kertovat. Tulee väkisinkin mieleen viime vuosisadalta eräs ihan ihmisvoimin toteutettu yritys, jossa myös 2000 Jehovan todistajaa puhdistettiin joukon jatkona.
Mukaan päästäkseen pitää elää taivaallisen organisaation huipulta tulevien toimintaohjeiden mukaisesti. Perheessä on oma pikkuorganissaatio, jonka huipulla on mies, apulaisena vaimo ja alaisina lapset. Homous ei tosiaan käy päinsä mormonien mielestä. Pojat kyllä vakuuttivat etteivät käy tuomitsemaan ketään homoa ihmisenä, jumalan tuomio on sitten eri juttu. Viinaa saa juoda, kunhan ei ihan läträämiseksi mene, ehkäisyvälineitäkin saa käyttää, tosin vasta naimisiin mentyä. Huomautin että jäsenhankintaa ei tarvitsisi harjoittaa, mikäli ehkäisyvälineet kiellettäisiin. Asia hoituisi ihan oman väen talkoovoimin, kuten lestadiolaisessa liikkeessä. En usko että tämä kehitysideani päätyy kuitenkaan piirikonventin esityslistalle.
Peruskunnolliselle, mutta tietämättömälle pakanalle annetaan parannuksen mahdollisuus tuhatvuotisessa valtakunnassa. Mikäli Jehovan todistajat sattuvat olemaan kaikista uskonnollisista ryhmistä ne oikeauskoiset, ei minun viimeisellä tuomiolla auta väittää ettei minulle olisi ehdotettu oikeaa tietä. Ennusteeni ei taida olla muutenkaan hääppöinen, sillä äänestäminen ja poliittinen toiminta luokitellaan vakaviksi synneiksi.
maanantaina, syyskuuta 15, 2008
työttömänä puistoissa
Minua varoiteltiin työttömyyden vaaroista, oman työmarkkinauskottavuuden karisemisesta ja itsetunnon rapisemisesta. En tietenkään uskonut, sillä itsetuntoni oli terveellä pohjalla, muunkin kuin työssä suorittamisen varassa. Tiesin että olin tehnyt kaikenlaista tähdellistä, eikä muutama kuukausi sinne tai tänne sen arvoa veisi. En kuulunut protestanttisesta etiikasta kärsivien pahimpaan riskiryhmään ja aluksi iloitsin siitä että saatoin viettää enemmän aikaa lasten kanssa, kuntoilla ja lukea.
Työttömän status alkoi kuitenkin hiipiä nahan alle. Kirosin sisäistä protestanttiani, joka esti minua nauttimasta vapautuneesti elämäntilanteen hyvistä puolista. Vasta työttömänä tajusi kuinka työorientoitunut yhteiskunta Suomi on. Joka ikisessä tutustumistilanteessa kysytään ensimmäisenä sitä mitä tekee työkseen. Muissa maissa aloitetaan tiedustelemalla perheestä, uskonnosta tai suosikkijalkapallojoukkueesta, mutta Suomessa työ on se, jolle ihminen sosiaalisesti rakennetaan. Kerroin hakevani uutta työtä muutettuamme Helsingistä Tampereelle vaimon opiskelujen perässä. Aluksi tässä ei ollut mielestäni mitään omituista, mutta vähitellen teennäisen kannustavat vastaukset, puheenaiheen vaihtamiset ja yleinen väkinäisyys alkoivat nakertaa mielessä.
Pahimpia olivat sukutapaamiset ja juhlat joissa esiteltiin ihmisiä suuremmalle joukolle. Eräässä tilanteessa esittelyni aiheuttama kiertely ja kaartelu oli niin kiusallista että otin mikrofonin ja tokaisin: ”Moi mä oon Jussi ja mä oon työtön.” Joskus oli hauska testata muiden asenteita vaikka sanomalla että olen viettänyt työttömänä aika paljon aikaa puistoissa hengaamassa. Tämä tarkoitti leikkipuistoja lasten kanssa, mutta mielikuva on alkoholisoituneesta partaäijästä puiston penkillä. Mietipä itse minkälaisen kuvan otsikko toi mieleesi.
Jatkuva hylsyjen saaminen oli tietenkin erittäin lannistavaa, eikä itsensä myyminen puhelimessa ole niitä hauskimpia hommia. Tässä tilanteessa oli ihanaa kuulla eräiltä kultaisilta ystäviltä miten skandaalimaista oli olla palkkaamatta minunlaistani ihmistä. Heille olen kovasti kiitollinen.
Melko erikoisella työhistoriallani ei Tampereelta löytynyt puolessa vuodessa mitään. Ei vaikka nyt pitäisi olla jo työvoimapula. Tampereella koulutusta vastaavia avoimia paikkoja haki aina yli sata hakijaa. Vain yhdessä kymmenestä työkkärin kautta haettavasta paikasta edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa. Jotakin äitiyslomasijaisuutta haki perusmaistereiden lisäksi ”iso määrä kokeneita viestinnän ammattilaisia”. Helsingistä hain lopulta kahta avoimessa haussa ollutta paikkaa, toisen paikan sain ja toinenkin oli hyvin lähellä. En ihmettele miksi futisjoukkueemme alkaa Tampereella näivettyä, sudeettitamperelaisista koostuvan joukkueen vaihtopenkki Helsingin harrastesarjassa sen sijaa pullistelee väkeä.
Työvoimaviranomaiset puhuvat kriittisestä kolmesta kuukaudesta, jonka jälkeen todennäköisyys työpaikan saantiin laskee jyrkästi. En uskonut, hehän tarkoittivat niitä tavallisia työttömiä. Minullahan oli omasta mielestäni hieno koulutus ja vakuuttava työkokemus. Itse asiassa olin aika tavallinen työtön, maistereista on kova ylitarjonta.
Tuoreen Akavan tutkimuksen mukaa nykyisillä koulutusmäärillä yhä useammalla vastavalmistuneella maisterilla on edessään kaksi huonoa vaihtoehtoa: koulutusta vastaamaton työ tai työttömyys. Ei ihme että yksi tuttu maisteri opiskelee sorvariksi, toinen oppisopimuksella muurariksi. No, tässä kuussa tulee eläkeikään vajaa kymmenen tuhatta 1945 syntynyttä. Ehkä heiltä jää jokunen järkevä paikka täytettäväksi tuottavuusohjelmien jälkeenkin.
maanantaina, kesäkuuta 16, 2008
Feministien silmätikku

Viimeksi ennen Saksan MM-kisoja maalailtiin kauhukuvia parakeista, joissa kymmenet tuhannet naisseksiorjat räytyisivät kaljanhuuruisten jalkapallofanien armoilla. Ruotsin tasa-arvovaltuutettu ehti vaatia kisojen boikotoimista. Eduskunnan naisverkosto ja Nytkis esittivät hyvissä ajoin syvän huolensa jalkapallokisojen aikaisesta ihmiskaupasta ja bordelliparakeista, joita ei sitten koskaan nähty. Feministien suosikkeja ovat erityisesti 70-lukulaisten antropologien, kuten Peter Marshin, heimosotametaforat. Väkivallasta puheen ollen, saa Seinäjoen tangomarkkinoilla turpaansa hyvin paljon todennäköisemmin kuin jalkapallon MM-kisoissa.
Avasin innoissani Hesarin sunnuntaisivut, joilla toimittaja Ritva-Liisa Snellman ja Oulun yliopiston tutkijat Sanna Heikkinen ja Taina Kinnunen ruotivat jalkapallon miehisyyttä. Maallikoille tiedoksi: jalkapallossahan ei suinkaan ole kyse kauniista pelistä vaan primitiivisen maskuliinisuuden spektaakkelista, heteromiesvaltaa pönkittävästä, väkivaltaisen heimokulttuurin ilmentymästä. Tutkija Kinnunen yhdistää jalkapallon tietenkin sotimiseen, pitäähän jalkapallossa olla peloton ja hyvä ryhmän jäsen. Jalkapalloilijat saavat kentällä halata toisiaan, pussata, taputella takapuolta ja mennä kasaan toistensa päälle. Tutkija Kinnusen tarkka silmä erottaa tässä - paradoksaalista kyllä - heteronormin vahvistamisen homohuumorin varjolla. Tavallinen katsoja olisi saattanut luulla olevan kyse miesten välisestä estottomasta ilon ja tunteiden ilmaisusta. Myös miesfanien värikkäät huivit ja hassut hatut pönkittävät tutkijan mukaan sukupuoli-identiteettiä.
Tutkija Heikkinen huojentaa kuitenkin katsojan mieltä, naisjalkapallossa on vielä jäljellä aidon jalkapallon tunnelmaa, sillä sitä pelataan ilon takia. Heikkisen mielestä miesfutis on väkivaltaista ja kaljavaltaista, pelaajat tappelevat kentällä, katsojat hulinoivat ja fanit sikailevat. Tämä nyt ei vaan pidä paikkaansa vai menivätkö jalkapallo ja jääkiekko kenties sekaisin. Kuka on viimeksi nähnyt jalkapallokentällä tappelun? Huliganismia tietty on vielä ajoittain, mutta se on jo ajat sitten siirtynyt pois katsomoista. Tappelua paljon tyypillisempi näky MM-kisoissa on pelaajat pienet lapsensa sylissään kentällä pelin jälkeen. Maalien jälkeisissä tuuletuksissa ovat olleet viime vuosina muotia sotaisat eleet kuten vauvan heijaus, peukalon imeminen ja lentosuukot äidille taivaaseen. Manchester Unitedin Carlos Tevez ehti pelata lähes koko ottelun oikea tutti piilotettuna shortseihinsa ennen kuin pääsi tuulettamaan tutti suussaan maalin jälkeen. En halua ajatella kauanko kapine oli ehtinyt hautua Tevezin pelihousuissa.
Tutkija Kinnunen epäilee toimittajan kannustamana, että epävarmat miehet hakevat turvaa jalkapallosta. Minä toivon että kaikki epävarmat ihmiset hakisivat turvaa jalkapallosta ennemmin kuin vaikka viinasta, uskonlahkosta tai ampumaharrastuksesta, sillä jalkapallo on ihana asia. Onneksi nykyään nainenkin saa pelata jalkapalloa ja keskustella jalkapallosta. Minä olen onnellinen kun saan jakaa kisahuuman vaimoni, jalkapalloasiantuntijan, kanssa. Sitä en ymmärrä miksi YLE:n kisastudion ovet eivät tunnu aukeavan naispuolisille jalkapalloasiantuntijoille, vaikkapa Suomen parhaalle jalkapalloilijalle, Laura Österberg Kalmarille.
PS. kuvalla ei ole mitään tekemistä jalkapallon kanssa, siinä esiintyvät miehet pelaavat rugbya.
lauantaina, toukokuuta 31, 2008
Kulttuurien kohtaaminen
Jalkapallon EM-kisat on upea katselmus Euroopan futisperinteisiin. Saksa tulee jälleen vahvana ja omaan systeemiinsä luottavana, Portugali huikean taitavana ja kuumin elkein, Hollanti hyökkää loisteliaasti mutta pelaajat saattavat kesken pelin käyttää oikeuttaan ilmaisunvapauteen ja kertoa eriävän mielipiteensä toisilleen tai jopa valmentajalleen. Italialaiset marssivat kentälle rinta rottingilla ja tukat geelissä voittoisaan perinteeseensä uskoen, ruotsalaiset pelaavat saumatonta joukkuepeliä jokainen kaveriaan jeesaten. Venäläisten taitava joukkue on viisuvoiton ja lätkävoiton jälkeisessä nosteessa, mutta likaisen työn kanssa on niin ja näin. Espanjan tähtijoukkue näyttää taas kerran voittamattomalta armadalta, mutta kansallisen yhtenäisyyden puute näkyy kentällä aina viimeistään ratkaisupelien alkaessa.
Iberian idolit ja Ranskan salainen ase
Sekä Portugalilla että Espanjalla on joukkueessaan uskomattoman hyvä nuori pelaaja, Christiano Ronaldo ja Fernando Torres. Molemmat ovat hämmästyttävän nopeita, vahvoja ja taitavia. He osaavat kaiken: harhautukset, erinomaiset laukaukset molemmilla jaloilla, loistavat pääpelitaidot ja riittävän kovuuden. Molemmat valokuvaukselliset hidalgot saavat myös teinitytöt huokailemaan ja kirkumaan ihastuksesta. Ronaldo on tämän hetken näyttävin pelaaja, jonka leuhka jalkatyö saa puolustajat pökerryksiin ja perinnemiehet kiehumaan kiukusta. Ronaldo on myös kehittänyt leppymättömällä harjoittelulla kauhistuttavan yläkierteisen hevosenpotkun, joka saa maalivahdit epätoivon partaalle. Ensin vapaapotkussa pallo paikoilleen, neljä harppausta taakse, lentoradan arviointi, huokaus leveässä terminaattoriasennossa ja vauhti. Omintakeisesta etukenosta potkaistu pallo lähtee hirveällä voimalla ja näyttää liikkuvan satunnaisesti kesken ilmalennon. Viinaan kuolleen isän ja siivoojaäidin poika Madeiralta on kisojen etukäteen seuratuin pelaaja.
Espanjalainen Fernando Torres tunnetaan yksinkertaisesti nimellä El Niño, poika. Torres ei vedä Ronaldolle vertoja näyttävyydessä mutta kylläkin tehokkuudessa. Torres on hieman vakavamielisempi johtajatyyppi, joukkueensa kapteeni La Ligassa jo hyvin nuorena. Torres ja keskikentän virtuoosi Cesc Fabregas antavat uskoa siihen että Espanja voisi kerrankin nousta Italian, Saksan ja Ranskan tasolle.
Erilaista huippuosaamista edustaa suuri suosikkini, Ranskan Claude Makelele. Tämä pienikokoinen Zairessa syntynyt kaljupää on ollut suurseuroissaan Madridissa ja Chelseassa korvaamaton. Makelele kykenee yksin suojaamaan joukkueensa puolustuslinjan, hän tuo joukkueeseensa tasapainon ja aloittaa hyökkäykset. Makelelelta ei palloa saa rehellisin keinoin millään, sen sijaan hän tuntuu ehtivän joka paikkaan palloja rosvoamaan. Ranskan nuoret hyökkääjätähdet ovat onnellisia saadessaan pelata tämän veteraanin edessä.Suosikit jyräävät
Viime MM-kisoissa vinkkaamistani mustista hevosista Australia, Ukraina ja Portugali pääsivät kaikki jatkopeleihin, Portugali aina välieriin saakka. Ukrainan ja Aussien kohtaloksi koitui (joidenkin mielestä vääryydellä) maailmanmestari Italia. Tulevissa kisoissa on vaikea nähdä suuria yllätyksiä. Kroatian lento loppui Eduardon loukkaantumiseen, kokaiinikokeilut jättäneen kansallissankarin Adrian Mutun johtama hieno Romanian joukkue joutui pahimpaan lohkoon, eikä Alppien isäntäjoukkueille riitä edes kotiyleisön tuki.
Saksa saapuu taas hyvin valmistautuneena ja melko levänneenä. Germaanipäällikkö Michael Ballack on huippukunnossa ja kiukustunut tappiollisesta mestareiden liigan finaalista. Joukkueella on todennäköisesti taas tukenaan yliopistotason analyysijoukot kaivamassa heikkouksia vastustajista. Rankkarikisassa Saksan maalivahti kaivaa säärisuojuksen alta tietokoneanalyysiin perustuvan lunttilapun vastustajien laukojista ja omat miehet paukuttavat pallot maaliin. Suomifutiksen veteraanit ovat muistelleet miten ottelut Saksaa vastaan hävittiin jo pukusuojan tunnelissa kun vastustajan reidet todettiin puolet paksummiksi.
Italia, suosikkini lapsuudesta lähtien, saapuu vahvana Armanin puvuissaan. Italian peli ei näytä parhaalta, mutta Italia saa vastustajat näyttämään huonolta armottomalla aluepelillään. Italia siirtyy juonikkaan kapellimestarinsa Adrea Pirlon johdolla puolustuksesta hyökkäykseen paremmin kuin mikään muu maa ja vanhan ajan voimasentteri Luca Toni survoo tarvittavat maalit vaikka väkisin.
Ranskan hienossa joukkueessa on vanhojen mestarien lisäksi hurjan lahjakkaita nuoria hyökkääjiä. Karim Benzema toivottavasti syrjäyttää Henryn hyökkäyksen kärjessä, Frank Ribery ja Florent Malouda aiheuttavat laidoilla sekasortoa vastustajien riveihin.
Toivon Espanjan viimein onnistuvan. Jos joku voi samaistua jatkuvaan Ruotsille häviämiseen, niin espanjalainen jalkapallofani jonka joukkueen naapurit vuosi toisensa jälkeen jyräävät. Joka tapauksessa kesäkuussa on tiedossa upeita futishetkiä joita kerrataan Euroopan kuppiloissa vielä vuosikymmenten kuluttua.