omapäinen renki

Kepussa on aikojen saatossa ollut räväköitä puoluesihteereitä, mutta Jorma "iso K" Korhonen on oma lukunsa. Korhonen voitti puoluesihteerivaalissa Vanhasen miehen Mikko Alkion. Jos Korhonen olisi yhtään omapäisempi, olisi kyse avoimesta kapinasta puheenjohtaja Matti Vanhasta vastaan. Korhonen sanoi vastikään tukevansa Vanhasta "mikäli tämä noudattaa keskustan linjaa". Puoluesihteereiden tehtävä ei ole asettaa minkäänlaisia ehtoja tuelleen puolueen puheenjohtajalle. Kepun aiemmista puoluesihteereistä kukaan ei ole tietääkseni niskuroinut istuvalle puheenjohtajalle.

Kepu on kaikista puolueista taitavimmin käyttänyt linjariitoja edukseen, mikä on ollut eräs selitys tämän puoluekummajaisen elinvoimaisuudelle. Yleensä puolueissa virheellisesti kuvitellaan, että julkiset linjaerimielisyydet veisivät kannatusta. Kepulaiset ovat tienneet, että vastakkaisten mielipiteiden esittäjät tuovat puolueen kannalta tärkeän asian eri puolia esiin ja pitävät puoluetta esillä, sillä poliittinen journalismi elää vastakkainasettelusta. Ristiriidat toimitatavoissa ja epälojaalisuus ovat asia erikseen, ne syövät uskottavuutta, ilmapiiriä ja heikentävät toimintakykyä.

Toimittajat ja muut kansalaiset ovat yleensä voineet luottaa siihen, että minkä tahansa puoluesihteerin kommentit ovat puolueen linjan mukaisia. Korhosen suhteen tämä ei pidä paikkaansa, vaikka hän "kepun linjaa" korostaakin. Ajatus perussuomalaisten liittämisestä kepuun taisi tulla johtoporukalle tilaamatta ja yllätyksenä, samoin heitto kolmen ja puolen miljardin tasa-arvopalkkaohjelmasta. Riippumatta siitä aikooko kepu olla nostamassa sairaanhoitajien palkkoja, on tilanne Vanhasen kannalta kestämätön. Jos Korhosen lupailut pitävät paikkansa, olisi pääministerin ja puheenjohtajan pitänyt jokaisen toimivan puolueen viestintälogiikan mukaan olla se puhuva pää, joka näin ihanaiset uutiset kansalaisille kertoo. Todennäköisesti koko juttu oli Korhosen yksityisajattelua jaVanhanen joutuu esiintymään julkisuudessa ja eduskunnan isossa salissa ilonpilaajana, kun moista rahaa ei nähdäkään.

Kukaan puolueen puheenjohtaja ei moista toimintaa katselisi, jos hänellä olisi valta suitsia moinen omapäinen renki. Siksi on syytä epäillä Vanhasen aseman heikenntyneen omiensa keskuudessa. Puoluesihteerit tuppaavat olemaan puolueissaan vaikutusvaltaisempia kuin useimmat luulevat. Julkisuudessa hiljaisetkin puoluesihteerit ovat oman väen kannalta tärkeitä ja vaikutusvaltaisia, sillä he ravaavat jatkuvasti tapaamassa puolueiden paikallisvaikuttajia, luomassa suhteita ja muokkaamassa mielialoja. Helsingissä, Brysselissä ja mediassa jumittavat puoluejohtajat ovat usein puoluepukareille etäisiä. Niinpä heidän syrjäyttämisensä puoluehallituksen tai -valtuuskunnan päätöksellä käy kelle tahansa puheenjohtajalle pian mahdottomaksi.

Vanhanen ei ole kansansuosiostaan huolimatta vielä menestynyt kummasti vaaleissa. Pressanvaalit menivät alakanttiin ja eduskuntavaaleissakin kannatus laski, vaikka päähallituspuolueen asema säilyi. Jos kunnallisvaaleissa ei tule menestystä niin Vanhanen voidaan yritettää syrjäyttää vielä kesken eduskuntavaalikauden. Seuraajaehdokas on turkiksensa kettutyttöjen verellä värjännyt (HS 22.12.2005) Paula Lehtomäki. PK-sektori odottaa kiinnostuneena kepun valtakamppailuja ja Matti Vanhasen vastatoimia.

suuri kansallinen erektio

Kesällä on lehdissä kesäuutisia, radiossa soi karmeita kesähittejä ja televisiosta tulee kesädokumentteja. Maikkari ja nelonen ovat tyydyttäneet kansalaisten kyltymätöntä tiedonjanoa muun muassa dokumeteilla Mennään töihin alasti, Pornolakko, Sata orgasmia päivässä, Mysteerinen klitoris, Maailman isoin penis, Täydellinen penis, Täydellisen peniksen metsästys, Maailman suurimmat rinnat, Ne rinnat, ne rinnat ja Munaton mies.

Peniksen kokoa ja suorituskykyä on käsitelty tämän kesän dokumenteissa kiitettävällä pitkäjänteisyydellä. Iltapäivälehtien, sanomalehtien ja ilmaisjakelulehtien vakiojuttuaiheena puolestaan on ollut potenssilääkkeiden viihdekäyttö. Olen lukenut näitä juttuja, koska haluan ymmärtää miksi terveet miehet popsivat Viagraa, Cialista tai jotain vastaavilla nimillä myytyjä kiinassa valmistettuja nappeja.

Haastattelut noudattavat samaa kaavaa: menestyvä poikamies Marko (nimi muutettu) käy viihteellä ja valmistautuu baari-iltaan potenssilääkkeellä, koska se lisää hänen itseluottamustaan. Suorittajamies haluaa olla aina valmiina tyydyttämään naisen, hän ei halua epäonnistua, ainakaan toista kertaa. Juttujen avainsana on itseluottamus. Itseluottamusta saadakseen Markot ottavat pohjat. Potenssilääke myös lisää itseluottamusta, koska se varmistaa jännityksen ja viinanjuonnin heikentämää erektiota. Lähes joka haastattelun Marko mainitsee myös saaneensa joskus naiselta kehun mieskunnostaan. Tätä kehua Marko vaalii sydämessään. Lääkefirman mies sanoo artikkelin osiossaan että erektiovarmuus (milloin olet viimeksi kuullut kiellettyjen listalle joutuneen impotenssi-sanan) parantaa elämänlaatua, joten nappia huuleen vaikka varmuuden vuoksi.

Vuoden 2006 alkupuolella Suomen tulli takavarikoi toistasataa tuhatta pilleriä ja ampullia, joista suuri osa oli potenssilääkkeitä. Lähes kaikki potenssilääkkeet olivat väärennöksiä, joiden sisällöstä ei ole tilaajalla mitään tietoa. Toistasataa tuhatta! Suomalaiset miehet ovat kaiken järjen mukaan pistelleet alkuvuodesta 2006 suuhunsa vielä aika paljon enemmän epämääräisiä nappeja kuin mitä tulliin on jäänyt.

Opiskelijoiden tutkimussäätiön selvityksissä kävi taannoin ilmi, että merkittävä osa kauppakorkeakoulun miesopiskelijoista oli käyttänyt lisäravinteita tai hormoneja. Suomalaiset miehet eivät tietenkään ole mitään poikkeuksia suorituskykynsä pönkittämisessä. Psykiatrian erikoislehden Therapienin mukaan ranskalaisista ylemmistä toimihenkilöistä 12-18% söi vuonna 1998 amfetamiinipitoisia piristeitä, masennuslääkkeitä, hormoneja ja betasalpaajia ilman lääkärin määräystä. Ideana on doupata suorituskykyään työelämässä urheilijan tavoin ja jaksaa epäinhimillisiä työrupeamia.

Minun käy sääliksi nettipornon keskellä varttuneita teinipoikia. Usko oman peniksen ja sen suorituskyvyn riittävyyteen voi olla heikko kun vertailukohtana ovat pornotähtien hillittömän kokoiset molot. Suomalainen mies tarvitsee ilmeisesti paljon tukea itseluottamukselleen ja suorituskyvylleen. Ehkä tämä on vain osa kansallista suorituskykyfetissiä, eihän hallitusohjelmassakaan puhuta juuri muusta kuin eri sektorien suorituskyvystä ja kilpailukyvystä. Nämä kyvyt ovat johtajiemme ja tiedotusvälineidemme mielestä jatkuvasti uhattuina ja niiden ylläpitämiseksi on koko kansan herkeämättä ponnisteltava. Mikähän lääke tähän epävarmuuteen tehoaisi?

hassut futaajat

Valioliiga alkaa taas pian, kentällä kirmaa jos minkäkin näköisiä ja nimisiä länkisääriä. PK-sektori on lomatunnelmissa kaivellut joitakin kummallisia nimiä paitojen selkämyksistä:

Nicky Butt (Manchester United)
Dean Windass (Hull City)
Tony Woodcock (Arsenal)
Julian Dicks (Liverpool etc.)
Wagner Love (CSKA Moskova)
Louis Saha (Manchester United)
Aruna Kone (PSV Eindhoven)
Socrates (Brasilia)
Sami Hyypiä (Liverpool)

Hassuinta jalkapalloilijoissa eivät kuitenkaan ole heidän nimensä, vaan kommenttinsa.

ja lopuksi vielä pari edustajaa pelaaja-agenttien hämyisestä ammattikunnasta:
Pavel Paska (mm. Milan Baros)
John Shittu (mm. Obi Mikel)

Oli se silti aina sunnuntai-illan kohokohta, kun urheiluruudussa kerrottiin käsipallo-ottelun Riihimäen Cocks-Dicken tulokset.

Svengaa tai kuole

Jos jossain puolueissa on tällä hetkellä svengiä niin vihreissä ja kokoomuksessa. Vihreissä on vielä jäljellä maailmanparannuksen idealismia ja kokoomuksessa tuoksahtaa makea nousukausi kuin hullujen päivien donitseissa. Nämäkään puolueet eivät ole mitenkään erityisen huippusvengaavia, mutta vasemmiston svengi on käsittämättömän heikoissa kantimissa. Silloin ennen vanhaan kun vasemmisto oli oikeasti vasemmalla, oli siellä parhaat bileet, biisit ja tyypit. Vasemmiston riveissä tungeksi filmaattisia intellektuelleja ja vasemmisto esitti yhteiskuntaa uudistavia ajatuksia. Kaikki tämä loistaa nykyään poissaolollaan. Vasemmistonuorissa on kyllä svengiä, mutta kannabiksen laillistamista puoltavalla nuorisojärjestöllä ei tunnu olevan paljon tekemistä kalapuikkoviiksisten miesten eduskuntaryhmän kanssa.

Mihin ne vasemmistointellektuellit ovat hävinneet? Koska lasken Claes Andessonin eläkeläiseksi, ei mieleen tule juuri ketään. Vasemmistointellektuellien lipunkantajana vuorottelevat demareiden Erkki Tuomioja ja Tommy Taberman, siinä pisteessä ollaan. Vasureissa Paavo Arhinmäki joutuu vastaamaan yhden miehen bändinä koko puolueen svengistä. Svengi on vasemmistolle elinehto, sillä herrahissillä tai rahalla ei houkuteta todellisia kykyjä mukaan. Demareiden pitäisi heti keskittyä svengipoliittiseen ohjelmatyöhön, mutta vetäjäksi pitäisi saada joku muu kuin Antti Kalliomäki.

Ajatellaan vaikka vappua, joka on svengaava juhla, porvarit ovat omineet senkin. Ullallinnanmäki näyttää vappuna mustavalkoiselta ulkomeren luodolta. Merimetsojen ja niiden ulosteiden sijaan mäen värittävät porvarit ulstereineen ja ylioppilaslakkeineen. Siellä sitä rapistellaan tuhatpäisin laumoin stockan herkun juustoja ja keksykkäisiä kokoontaitettavilta terassituoleilta ja poksautellaan skumppaa kannettavista minijääkaapeista.

Vappuhan on työläisten ja opiskelijoiden juhla. Nämä kaksi ryhmää ovat historiallisesti olleet vallankumouksen kärkijoukko missä tahansa päin maailmaa. Nykyään duunarit olisivat viimeisenä barrikadeilla. Kurjalla opiskelijalla ei ole juuri yhteistä intressiä työläisen kanssa, vaikka aihetta kumouksellisuuteen olisikin.

Onneksi jotain svengaavaa tapahtuu politiikassakin, ystäväni tapasi puolisonsa Tampereella vappumarssilla. Ah miten romanttista!

Kontuun

Katsellessani Litukan mäen pieniä kujia ja mökkejä, hyvin hoidettuja pensasaitoja ja omenapuita, päässäni loksahti - Kontu! Kymmenen minuutin pyörämatkan päässä kotoamme, Tammelan ja Petsamon välissä on hobittila, jonne halusimme vaimon kanssa päästä lapsinemme.

Ryhdyimme siis siirtolapuutarhureiksi. Ajatus omasta palstasta ja mökistä syntyi vasta kuukausi sitten yllättäen, törmäsimme hyvään tilaisuuteen ja kerrankin toimimme ripeästi. Nyt pihassa kasvaa kukkien, marjapensaiden ja omenapuiden lisäksi yrttejä, tomaattia, salaatteja, kesäkurpitsaa, herneitä ja kaikenlaista muuta, joista pitää kysyä vaimoltani.

Mökin edellinen omistaja ehti hoitaa puutarhaa kolmenkymmen vuoden ajan rakkaudella ja puutarhurin ammattitaidolla, joten enimmäkseen ihailemme mitä kaikkea maasta nousee.

En ikinä ajatellut ryhtyväni mökkiläiseksi, sen verran mukavuudenhaluinen ja kaupunkilainen olen. Olen ihme kyllä ihan tohkeissani sisustamassa mökkiä, kitkemässa rikkaruohoja ja ajamassa nurmikoita. Vaimoni puolestaan ymmärtää yhtä sun toista puutarhanhoidosta, joka onkin enimmäkseen hänen vastuullaan. Mökille ajaa kotoamme pyörällä kymmenessä minuutissa, keskustaan on saman verran matkaa. Lapset ovat ottaneet paikan heti omakseen, esikoinen vaatii että muutamme mökkiin pysyvästi. Hobittimaiset mittasuhteet ovat pienille mieluisia, siirtolapuutarhamökkihän on kuin iso leikkimökki.

Siirtolapuutarha on selvästi ihan oma maailmansa, jonka säännöt ja sosiaaliset kuviot ovat vasta selviämässä. Olemme kuulleet kauhujuttuja espanjalaisen inkvisition kaltaisista senioreiden rangaistusretkikunnista, mutta toistaiseksi meininki on ollut tosi hyvä. Naapurustossa asuu sateenkaariperheitä, vanhoja mummoja ja lapsiperheitä - ja Sormusten Herra -faneja.

puheita ja esitelmiä

Muutama tuttu on ihmetellyt miksi palloilin viime viikonloppuna telkkarin uutisissa. Selitys on että olin jälleen vihreiden puoluekokouksessa sihteerinä. Halailin jakkaraltani vastavalittua puoluejohtoa heidän kavutessaan lavalle kukitettavaksi.

Sihteerin hommassa on pakko kuunnella paljon poliittista puhetta. Olen tarjoutunut tehtävään osittain tämän pakon takia, ilman sitä vaipuisin omiin ajatuksiini tai uneen kuuntelemisen sijasta. Aiemmin ajattelin olevani älyllisesti tai aatteellisesti laiska, nyt tunnistan syyksi poliittisen puheen huonouden. Syy tähän on tutustuminen Juhana Torkin kirjoittamaan oivalliseen puhetaidon kirjaan Puhevalta.

Torkin mukaan esitelmän tarkoitus on jakaa tietoa, puheella vaikutetaan kuulijoiden asenteisiin. Puoluekokouksessa pidettiin vain muutama puhe, loput olivat esitelmiä. Kokouksen aloitti puolueen puheenjohtaja Tarja Cronberg. Sen sijaan että puhe olisi alkanut suosionosoitusten hiljettyä, joutuu vihreiden puoluejohtaja aloittamaan puheensa pyytämällä häliseviä kokoustajia hiljentymään. Cronberg ei pitänyt puhetta, vaan esitelmän. En muista mitä se käsitteli tai mitä Tarja sillä tavoitteli, niin huono se oli. Onneksi seuraavana päivänä, tultuaan uudestaan valituksi puoluejohtajaksi, Tarja oli kuin uudesti syntynyt. Hän otti kontaktin yleisöön ja puhui innoittavasti ja selkeästi ilman papereita.

Harvoja puheenpitäjiä olivat Tapani Hietaniemi, Oras Tynkkynen, Jyrki Kasvi ja väistyvä puoluesihteeri Ari Heikkinen. Uusi puoluesihteeri Panu Laturi nosti myös odotuksia. Anni Sinnemäen aloitus oli hyvä, mutta puhe taantui esitelmäksi kesken kaiken. Hietaniemi on karmea sähköpostinkäyttäjä mutta hieno sanankäyttäjä. Hän lopetti puheensa: "Perinteistä vasemmistoa emme ole, porvareita meistä ei tule, olkaamme siis vihreitä ja edellä".

Oras Tynkkynen otti yleisön hyppysiinsä heti alkusanoistaan lähtien. Oraksella oli selkeä viesti, jonka hän toisti, hän puhutteli yleisöä suoraan ja vetosi sen arvoihin, ja käytti mieleenpainuvia kielikuvia viestinsä välittämiseen. Oras esimerkiksi vaati Suomea "maailmanparantamisen kovaan ytimeen". Kun Oras lopetti puheensa sanoihin: "Meidän täytyy astua johtoon", räjähti sali innoittuneisiin suosionosoituksiin.

Puolueen varapuheenjohtajaksi valitun Jyrki Kasvin puheenvuoro sai myös osakseen yleisön jakamattoman huomion. Jyrki väitti provosoivassa puheenvuorossaan vihreiden radikalismin laimentuneen. Jyrkillä on taipumus taitavaan irvailuun: "Kaikkihan me kansanedustajatkin olemme omasta mielestämme nuoria ja radikaaleja, Koijärven kuraa kravatissamme". Kasvi tuskin vakuutti kerralla yleisöä väitteellään, mutta epäilemättä kylvi monen mieleen hedelmällisen pohdiskelun siemenen.

Suomessa edes puheesta elävät poliitikot eivät ole kummoisia puhujia. Jopa tasavallan presidentin uudenvuoden puhe, jonka pitäisi olla poliitisen puheen vuoden kohokohta, on ollut ainakin minun elinaikanani ollut kapulakielistä horinaa.

Mikä sitten olen muita arvostelemaan? Olen puhujana vasta oppilas, vaikka olen pitänyt paljon erilaisia puheita erilaisille yleisöille. Enimmäkseen olen puhunut keskinkertaisesti, välillä huonostikin. Joskus olen kuitenkin saanut yleisön liikutuksen tai innoituksen valtaan, se on tunne jonka haluan kokea uudelleen.

mielipidekirjoitus vaalirahoituksesta

Vaalit menivät, samoin kahdeksan miljoonaa euroa ehdokkaiden vaalikampanjoihin. Suomalaisessa vaalijärjestelmässä rahalla ja henkilökohtaisilla kampanjoilla on on paljon väliä siihen, kuka tulee valituksi eduskuntaan. Suomessa vaaleja voi rahoittaa käytännössä täysin nimettömästi, yritysten tai muiden tukijoiden nimiä ei juuri löydy edustajien ilmoituksista.

Eniten rahaa käyttäneiden viidenkymmenen kansanedustajan joukossa on neljä demaria ja loput porvareita. Jos demarit aikovat vielä saada vanhan ryhmähuoneensa takaisin, luulisi heidän olevan kiinnostuneita rajoittamaan henkilökohtaisten kampanjabudjettien paisumista. Rkp:n tilanne saa puolestaan muistelemaan vanhan Laulu kahdestakymmenestä perheestä sanoja: Rosenlew, Frenckell, Ahlström, Donner, Wasastjärna, Ehrnrooth...

Tässä eilisessä Aamulehdessä julkaistu kirjoitukseni aiheesta:

Kasvava ulkopuolisen rahoitus kampanjoissa uhkaa politiikan riippumattomuutta ja kampanjarahalla on yhä suurempi merkitys ehdokkaiden läpipääsylle. Kevään vaaleissa kansanedustajaksi pääsi keskimäärin 39 000 euron kampanjalla, edellisissä vaaleissa summa oli noin 30 000 euroa. Henkilökohtaisen vaalirahan merkitys kasvaa samaa tahtia kuin nuorten kansanedustajien määrä vähenee. Yli 60-vuotiaiden osuus tuplaantui uudessa eduskunnassa, alle 30-vuotiaita ehdokkaita valittiin kaksi, edellisissä vaaleissa kuusi, sitä edellisissä kaksitoista.

Ehdokkaiden kampanjoihin upposi tänä keväänä kahdeksan miljoonaa euroa, joka oli enimmäkseen muuta kuin ehdokkaiden rahaa. Eniten rahaa kampanjoihinsa käyttivät jälleen kokoomuslaiset ja keskustalaiset. Porvariehdokkaiden vaalikassoissa on eniten tukia yrityksiltä, kun vasemmiston ehdokkaita ovat perinteisesti tukeneet ammattiliitot. Ulkopuolista rahaa saaneet kansanedustajat eivät käytännössä kerro rahoitusilmoituksissaan mistä he vaalirahansa saavat. Rahoittajat on helppo tehdä nimettömiksi summia pilkkomalla tai kierrättämällä lahjoitukset tukiyhdistysten kautta. Esimerkiksi keskustan ryhmänjohtaja Timo Kallin ilmoituksessa oli laitettu 57 000 euron lahjoitukset tukiryhmän nimiin.

Räikeintä poliittista rahanpesua edustaa pian kolmekymmentä vuotta yhtäjaksoisesti hallituksessa vaikuttanut Ruotsalainen kansanpuolue. Suuri osa Rkp:n rahoituksesta kierrätetään salaperäisen Stiftelse för det tvåspråkiga Finland –säätiön kautta. Kukaan ei tunnu tietävän kenen rahoilla Rkp vaalikampanjansa käy, ja puheenjohtaja Stefan Wallin ei sanojensa mukaan edes halua tietää mistä rahat tulevat. Ei ole yllätys että kokoomuksen ohella Rkp vastustaa vaalirahoituslain muuttamista.

Vaalirahoitusta alettiin Suomessa säädellä länsimaista viimeisten joukossa vasta 2000-luvun alussa. Laki vaalirahoituksesta on kuollut kirjain, sillä sen rikkomisesta ei seuraa rangaistusta. Suomen ylpeily korruptoitumattomuudella on turhaa niin kauan kuin vaalirahoitus pysyy hämärän peitossa.

kolkyt ja risat

Kahden kolmekymppisen kohtaaminen kuulostaa nykyään mummojen jutuilta osuuspankin jonossa. Kuulumisten ohessa käydään läpi krempat, mistä kohtaa milloinkin kolottaa ja mihin leikkaukseen ollaan jonossa. Ollaan sitten tupareissa tai varpajaisissa, on luvassa mitä vaiherikkaampaa sairaskertomusta. Tarinat vaihtelevat tavanomaisista "sain hiirikäteen jännetuppitulehduksen", "piti lopettaa kahvinjuonti, ei enää viime mahakatarrin jälkeen ole pystynyt" erikoisempiin "mä pystyn jo kävelemään jalka tönkkönä, on se lonkka jo sen verran parempi", "pelasin lasten kanssa kiekkoa, kaaduin ja käsi hajosi viidestä kohtaa".

Ei tällaista ollut vielä viisi vuotta sitten, miten on mahdollista että kolmekympiset ovat jo ihan risoja? Urheilevat kolmekymppiset ovat sesonkirisoja, heillä on joku paikka paketissa jonkin aikaa ja sitten taas mennään ruoto suorassa. Toinen riskiryhmä ovat ne kolmikymppiset, joita uhkaa totaalinen rupsahtaminen vuosia jatkuneen epäterveellisen elämän jäljiltä.

Liityin vanhan futisjoukkueeni sähköpostilistalle, joka on tragikoomista luettavaa kundien ilmoitellessa minkä invaliditeetin takia eivät milloinkin pääse kentälle. Jos itse olisin työnantaja, kieltäisin jyrkästi työntekijöiden osallistumisen puulaakipeleihin. Toisin kuin ohjatussa liikunnassa, niissä ei lämmitellä eikä venytellä ja vammoja sattuu sen mukaisesti. Pahimmassa ottelussa, jossa olen ollut mukana, oli joukkueemme saldona katkennut akillesjänne, sijoiltaan mennyt olkapää, nilkan sivusidevamma ja kaksi revähtänyttä reittä. Oli siinä vaihtopenkin tuntumassa ulinaa ja hampaiden kirskuntaa.

Aionko mennä kokeilemaan miten leikattu polvi kestää pelaamista? Tietenkin! Jos vain saisi selän kuntoon ennen sunnuntaita...

edit. 21.5.
Pelaaminen oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti, sää oli loistava ja meininki myös. Pallokin totteli kohtuullisesti vuoden tauosta huolimatta. Jouduin toteamaan olevani suunnilleen 45 minuutin pelikunnossa. Kaksi tunnin peliä putkeen oli aivan liikaa, mutta kun vaihtomiehiä ei enää toisessa pelissä ollut niin ei muukaan auttanut. Jalat kramppasivat lopulta sen verran pahasti etten päässyt enää omin jaloin kentältä pois. Varsinaisilta vammoilta onneksi vältyttiin koko turnauksessa. Se olikin minulle ensikokemus kramppailusta, saa nähdä miten huomisessa finaalissa Paolon vanhat jalat kestävät.

Finland, 12 points!

Jeeeeee! En muista milloin olen ollut viimeksi näin ylpeä Suomesta. Suomen järjestämät euroviisut olivat kaikkien aikojen parhaat. Nuoret suunnittelijat, puvustajat, valaisijat, videoiden tekijät ja vapaaehtoistyöntekijät tekivät silmiähivelevää jälkeä. En muista nähneeni näin tyylikästä showta ikinä, kiitos YLE!

Räjähtävä alku Lordi-videolla oli hyvä. Antti Jokisen Lordi-videossa oli aika perusainekset Lapin eksotiikkaa ja räjähdyksiä, mutta se toimi kuin junan vessa.

Juontajat olivat loistavia. Onhan se Heikki tosi kiva mutta Mikko Leppilampi oli vaan ihan tähti. Jaana suoriutui myös oikein hyvin ja ranskan läksyt oli tehty hienosti. Krisse räjäytti pankin takahuoneen puolella. V&A:n mainioissa viisuvalvojaisissa ulvottiin naurusta kun Krisse pääsi irti esiintyjiä hönnittämään.

Suomi-videopostikortit olivat raikkaita ja hauskoja, Suomi ja suomalaiset näytettiin todentuntuisesti ja lämpimästi.

Hanna Pakarinen oli mahtava, todella hienosti vedetty esitys. Vaikka biisi oli hähän teiniangstinen, veti Hanna sen todella karismaattisesti ja uskottavasti. Jeee! Suomi oli Kreikan jälkeen menestynein Länsi-Euroopan maista (tai ex-länsiblokki). Se on hieno saavutus.

Kisoissa oli yllättävän hyviä biisejä. Viisut voi näköjään voittaa edelleen ihan vaan hyvällä laululla. Serbian esityksessä vain laulettiin, ei ollut paljasta pintaa, rajähdyksiä tai joukkotanssikuvioita.

Pari kauhunhetkeä piti kuitenkin kokea. Ensin siinä väliaikanumerossa alkoi uhkaavasti näyttää siltä että sieltä muna-kondomin sisältä hyppää esiin Jorma Uotinen. Viisukatsovalvojaisissa alkoi spontaani huuto: "Ei Jormaa, eiii, älkää päästäkö sitä esiin sieltä munasta!" Jorman pelko osoittautui aiheettomaksi, mutta minkä helvetin takia se joulupukki piti sinne änkeä? Kaikki muu meni niin hyvin, kuka perkele sen keksi?

Kaikki eivät osanneet iloita. Tomi Putaansuu oli pettynyt kun Euroviisut eivät muuttuneetkaan hevikisoiksi. Suomen euroviisufanikerhon puheenjohtaja haukkui kisat lyttyyn jo ennen niiden alkamista. Kuka olisi halunnut tällaisen ankeuttajan mukaan järjestelyihin? Arkin Ola ei ollut kovin hyvä häviäjä. Kisat olivat "paskakisat" eikä lavaste toiminut Olan mielestä kunnolla. Ola ei oikein päässyt vauhtiin eikä Arkin biisin kertosäe koskaan tullut. Pisteet olivat siihen nähden ihan kohtuulliset.

Eurovisut olivat suurin Helsingissä koskaan järjestetty yleisötapahtuma ja toi helsingistä parhaat puolet esille. Faneille, turisteille ja kaupunkilaisille oli ilmeisen hyvin kaikenlaista oheishappeningia. Uuttera viisukirjeenvaihtaja Elina kirjoitti unelmien Helsingin toteutuneen viikoksi. Kiitos Elinalle ansiokkaasta raportoinnista tapahtumien ytimestä. Oli se hienoa kuulla kahdenkymmenenviidentuhannen ihmisen laulavan eurovision tunnaria diudiu-versiona Senaatintorilla. Hyvä me!

klesana

Viikko on mennyt todella ankeissa merkeissä. Hankinen vire oli jo ennestään kehno, sitten iski selkäjumi. Koko alaselkä meni tuskalliseen kramppiin, enkä pystynyt kävelemään kunnolla enkä seisomaan suorassa. Tätä on käynyt joskus aikaisemminkin, mutta koskaan jumitus ei ole kestänyt kahta päivää kauemmin. Aikaisempien kertojen jäljitä minulla oli hyvät tropit, jotka eivät tällä kertaa meinenneet millään auttaa. Faijan ohjeiden mukaan yritin pysyä kevyessä liikkeessä, koska makaamalla ei selkä parane. Kolmantena jumituspäivänä alkoi kipeytyä kurkku ja nousi kova kuume.

Nielutulehdus on varmaan v-mäisin tauti, jota olen potenut. En tiennyt että sellaista kurkkukipua on olemassa, itku tuli kun yritti niellä, nukkumisesta ei puhettakaan. Aamulla kunnallisia jonotusmusiikkeja kuunneltuani painuin saman tien yksityiselle lääkärille (onneksi on vakuutukset kunnossa), joka määräsi kuurit tulehdukseen. Edessä oli dilemma, kipuläkkeitä ja antibiootteja ei saa syödä tyhjään mahaan, mutta syöminen oli mahdotonta ilman kivunlievitystä.

Toinen ongelma oli selkäkipu. Kovassa kuumeessa ei jaksa muuta kuin maata rötköttää, mutta selkäkivun uudelleen pahentuessa ei voinut jäädä sängyn pohjalle. Jotenkin onnistuin vaihtelemaan asentoa ja hyvin kevyesti venyttelemään, sekä nielemään alle jugurtit ja päälle pillerit. Nyt on kuuri sen verran iskenyt että parantuminen häämöttää. Sen verran karmeaa tämä on ollut että yritän kaikin keinoin estää tämän tarttumisen muihin. Olenkin pessyt käsiäni hullun lailla, vaihtanut kaikki käsipyyhkeet, pitänyt käteni erossa ruokailuvälineistä ja ruuista, sekä desinfioinut kämpän ovenkahvoista lavuaareihin. Toivottavasti se auttaisi, en halua ajatella mitä lasten sairastumisesta seuraisi.

Tämä viikko on taas tuonut mieleen ex-pomoni, ystäväni Jyrkin sairaskertomukset. Pystyn paremmin asettumaan hänen asemaansa ja olotilaansa säännöllisten kausihoitojen jälkeen. Minulla tämä on ollut alle viikon pituinen kärsimys, siihen nähden olen onnekas. Toivottavasti myös Jyrki pääsisi tänä vuonna eroon inhoista syöpähoidoista. Nyt näppäimistöä ja hiirtä desinfioimaan...

Hieno amerikka

Tiedämme television ja sanomalehtien perusteella että amerikkalaiset (Yhdysvaltojen asukkaat) ovat älyttömän lihavia, he ovat maailman pahimpia saastuttajia ja ampuvat toisiaan kouluissa ja kampuksilla. Amerikkalaiset sotivat eri puolilla maailmaa terrorismia vastaan, vaikka salamaniskut tappavat enemmän amerikkalaisia kuin terroristit.

Amerikkalaiset ovat tyhmiä ja heidän presidenttinsä vaikuttaa todella hölmöltä myös. Yli puolet amerikkalaisista uskoo edelleen että se oli Saddam, joka ne tornit räjäytti. Yli 40 miljoonaa amerikkaista kuuluu fundamentalistiseen kristilliseen oikeistoon, joka valtaa hyvää vauhtia republikaanipuoluetta.

Amerikkalaisissa elokuvissa ihmisten laseissa on mehun väristä litkua kun ollaan juovinaan punaviiniä - katsokaa itse, joka ikinen kerta. Eivätkö he muka tiedä miltä viini näyttää? Amerikkalaiset eivät ole vieläkään keksineet toimivaa äänestyskonetta ja presidentiksi valittiin toiseksi eniten ääniä saanut ehdokas. Silti he valvovat innokaasti vähemmän kehittyneiden maiden vaaleja. Amerikkalaisten terveydenhuoltojärjestelmä on maailman tehottomin ja oikeusjärjestelmä naurettava. Amerikkalaisten kansallispeli baseball on maailman tylsintä, löysän näköiset äijät lähinnä nojailevat mailoihinsa ja syljeskelevät naurettavan näköisissä housuissaan.

Ärsyttävintä amerikkalaisissa on se, että he aidosti kuvittelevat maansa olevan talo kukkulalla, kaikkien ihailun ja haaveiden kohde.

Koska Yhdysvallat on niin valtavan suuri maa, täytyy siellä olla paljon hienojakin asioita. Siellä ovat maailman parhaat yliopistot, rikas kirjallisuus ja kansojen yhteensulautumisen seurauksena mahtavaa musaa ja ruokia. Vaikka keskushallinto onkin mätä, siellä on satoja kaupunkeja ja kokonaisia osavaltioita, jotka ovat ilmoittaneet leikkaavansa reippaasti kasvihuonekaasupäästöjään.

Haluaisin lähteä joskus ottamaan selvää siitä hienosta Amerikasta, josta ei kerrota hesarissa tai A-studiossa. Siellä tapaisi varmasti myös todella fiksuja ihmisiä ja näkisi punapuita, isoja vaahteroita, mahtavia kanjoneita ja rannikoita. Siellä voisi kuunnella hyviä indie-bändejä, tavata ystävällisiä ihmisiä ja ihmetellä tekemisen meininkiä.

Kerran vielä, Paolo!

Onneksi englantilaista finaalia Mestareiden liigaan ei tullut. Kukaan ei olisi kestänyt siitä seurannutta brittien itsetyytyväisyyttä.

Eilinen peli oli hieno elämys. AC Milan pelasi Manchester Unitedin ulos lähes täydellisellä ensimmäisen puoliajan esityksellä. ManUn nuoria tähtiä odottivat Giuseppe Meazza-stadionilla kiihkeä kotiyleisö, taivaalla jyrisevät salamat ja viileän kokenut kotijoukkue. Taustalle olisi sopinut soimaan alkusoitto Verdin Kohtalon voima -oopperasta.

Milanin aluepuolustus oli niin tiivistä ja saumatonta, että se näytti vievän ilmatkin vierailijoiden keuhkoista. Kokeneen puolustuslinjan edessä Gennaro Gattuso ravasi hullun kiilto silmissä ja sylki suusta pärskyen kiinni vieraiden pelintekijöihin. Vanhan palkkamurhaajan oloinen Andrea Pirlo veteli naruja ja määräsi pelin vauhdin. Vanhan näädän, keskushyökkääjä Pippo inzaghin takana kaiken nähnyt Clarence Seedorf ja nuori mestari Kaka vaihtoivat jatkuvasti paikkoja ja pyörittivät hyökkäystä kiireettömän oloisina, kuin palloa olisivat heiltä tavoitelleet huippupelaajien sijaan naapurin lapset.

Italialaisten joukkueiden suuruus on usein ollut loiston sijaan sitä, että ne saavat vastustajan näyttämään huonolta. Romaa vastaan seitsemän maalia Old Traffordilla ampunut ManU ei ole tietääkseni koskaan tehnyt maalia Meazzalla, nytkin heidät paimennettiin puistopelaajien näköisiksi. Puolustuslinjasta puuttui oma suosikkini, kapteeni Paolo Maldini. Ennen ManUn kohtaamista Maldinilta kyseltiin miten hän aikoo pysyä huikean nopean ja taitava Ronaldon perässä, mutta hän suhtautui asiaan rauhallisesti. Maldini pelasi huipulla, Milanin edustusjoukkueessa jo 22-vuotta sitten kun Christiano Ronaldo syntyi. Hän on pelannut muiden muassa Gullitin, van Bastenin, Roberto Baggion, Rivaldon ja Tottin kanssa, nähnyt tähtien syttyvän ja sammuvan.

Italiasta ovat kotoisin maailman parhaat puolustajat, heidän linjansa jatkuu rikkumattomana Milanin punamustissa. Maldinin oppi-isä oli legendaarinen libero Franco Baresi. Nyt Maldinin vierellä paitsioansoja rakentaa eräs oman sukupolvensa suurista, Alessandro Nesta. Maldinin jalat alkavat 38-vuotiaana olla niin kolhiintuneet, ettei hän enää kovin kykene harjoittelemaan, mutta kun finaali Liverpoolia vastaan Ateenassa koittaa, on tuttu herrasmies jälleen keskiympyrässä kättelemässä Steven Gerrardia kapteenin nauha käsivarressaan.

Kerran vielä Paolo!

vieraat kaaleet

Kuuntelin päivittäistä infotarvettani täyttääkseni mainion radiotoimittajan Tuomas Enbusken vetämän keskustelun suomalaisesta romanikulttuurista. Tajusin että en tiedä Suomen toisesta virallisesta perinteisestä etnisestä vähemmistöstä juuri mitään - Tharin aavikon kansat tai Japanin Ainutkin ovat huomattavasti tutumpia.

Tietenkin olen nähnyt romaneja vaikka kuinka monta kertaa. Ensireaktio on ollut ennakkoluulo, paikallisjunassa pelkäsin nuorten romanien alkavan rettelöidä tai kaupassa mietin että onkohan niillä jo myymäläetsivä perässään. Viime vuonna oli ensimmäinen kerta kun puhuin romanin kanssa. Olin siis onnistunut elämään yli kolmekymmentä vuotta kohtaamatta yhtään romania tai kuulematta koskaan romanikieltä, vaikka olen valkolaiseksi varsin utelias ja sosiaalinen.

En muista nähneeni televisiossa yhtään romanikulttuuria käsittelevää dokumenttia tai lehdissä yhtään laajaa artikkelia. En muista koskaan nähneeni yhtään romania yhdessäkään kunnanvaltuustossa, mainoksessa tai televisiosarjan henkilönä. Elokuvissa ja populaariulttuurissa romanit ovat yleensä pahiksia: pikkukonnia tai edkkarien verikostavia heimolaisia. Mediassa romanit ovat esillä lähinnä rikosTV:n tyyppissä ohjelmissa tai rikosuutisoinneissa. Romaneista tulevatkin mieleen mersut, kansallispuvut, siisteys, viinan trokaaminen, varastelu, tangomarkkinat, ravit ja huoltoasemat.

Ei ole suuri ihme että romaneilla on edelleen tarvetta pitää etäisyyttä valtaväestöön. Radio-ohjelmasta selvisi muun muassa että Ruotsin vallan aikana 1600-luvulla oli voimassa ns. hirttolaki, jonka mukaan vastaan tulevan romanin sai hirttää siltä seisomalta. Sama politiikka koski myös juutalaisia. Vuonna 1812 annettu julistus määräsi "vialliset kiertelevät tattarilaiset ja mustalaiset sekä muut pahatapaiset irtolaiset henkilöt, joista ei ole yleiseen työhön", säilytettäväksi: miehet Viaporin työlaitokseen ja naiset Turun kehruuhuoneeseen. 1500-1800-luvuilla myös kirkko osallistui mustalaisvainoihin.

Romanit eivät tunnu pärjäävän kovin hyvin valtaväestön seassa Suomessa tai muissakaan maissa, ainakaan valtaväestön mittareilla. Helsingin seudun romanilapsista 60 % ei läpäise peruskoulua. Laulaja Rainer Frimanin ja sosiaalisektorilta tihkuvien arvioiden mukaan romanien tilanne ei ole häävi. Frimanin mukaan nuoret romanit omaksuvat valtakulttuurista lähinnä huonot puolet eivätkä romanien perinteiset hyveet, vanhempien kunnioittaminen tai sukulaisista huolehtiminen, ole enää entisellään. Samaa tosin valittavat keski-iän ylittäneet valkolaiset omistaan.

Wikipediassa on kohtuullisen ansiokkaan oloinen artikkeli Suomen romanien kulttuurista. Romanien keskinäinen tiukka hierarkia vaikuttaa tosiaan oudolta, nainen ei saisi olle miehen yläpuolella edes rullaportaissa. Imetyksen boikotoiminen ja ajatus synnyttäneen naisen saastuneisuudesta vaikuttavat kyllä todella kummallisilta tänä päivänä.

Mielipiteen muodostaminen on vaikeaa kun tietoa on niukasti. Romanit ovat suullisen perinteen kansaa, eivätkä he kummemmin itsestään kirjoita verkkosivuille tai aikakauslehtiin. Tarjolla on vain valtion virallista, hygieenistä tietoa. Mansefoorumille oli perustettu oikein kysymys- ja vastausfoorumi romanikulttuurin tutuksi tekemiseksi, vastaajina Tampereen seudun romanien edustajat. Sielläkin meininki oli, että romanikulttuuri on hieno asia, muttei siitä valkolaisten tarvitse liikaa tietää. Yksinkertaisimpiakaan tervehdyksiä ja romanikielisiä ilmauksia ei suostuta paljastamaan eikä tavoista kummemmin kerrota, puvuista pitäkööt valkolaisnaiset näppinsä erossa. Nettisivuista, kirjoista tai kansista ei taida mitään hyötyä olla, pitänee ottaa asia vaikka Kyöstin kanssa puheeksi.

suuntaa etsimässä

Minulta on nyt kovasti kyselty tulevaisuudensuunnitelmistani eduskuntatöiden loputtua. Vastaus on, etten tiedä. Minulle ei ole vielä selvinnyt, mitä ryhdyn tekemään seuraavaksi.

Muutama asia minulle kuitenkin on selvinnyt. Olen huonommassa fyysisessä kunnossa kuin koskaan aikaisemmin. En saa sormia maahan kun taivutan eteenpäin. En ole tehnyt mitään jännittävää ja romanttista vaimolleni liian pitkään aikaan, tai edes päässyt viettämään kahdenkeskeistä aikaa. En tiedä mitä haluan tehdä, en myöskään tiedä mitä unelmia minulla on, tai edes onko niitä. En ole enää vähään aikaan ollut niin virkeä kuin mihin olen tottunut.

Näiden asioiden korjaaminen ja miettiminen on nyt päällimmäisenä mielessä.

Tämä kaikki ei sinänsä ole mikään ihme, vastaava elämäntilanne ajaa useimmat samaan jamaan. Takana on kuuden vuoden pätkä kokopäivätöitä (välillä kahta työtä), osa-aika-opiskelua (joka on onneksi ohi) ja kahden lapsen kasvua vauvasta päiväkoti-ikään. Olen selvinnyt ihan kohtuullisesti: olen edelleen naimisissa, olen valmistunut, olen lihonut vain vähän ja saanut olla lasten kanssa tosi paljon (olen ollut hommissa, joissa ei ole tarvinnut juuri ylitöitä tehdä).

Jotakuinkin kaikki valintani opintojen, harrastusten ja ammattien suhteen ovat olleet toimeentuloa ja perinteistä uraa ajatellen virheitä. Myös muiden kuin minun on ollut vaikea ymmärtää, miksi näin kyvykäs ihminen ei ole päässyt ammatillisesti tämän pidemmälle. Siinä on yksi syy lisää miettiä tarkkaan mihin seuraavaksi ryhdyn.

Ehdin kokeilla valmistumisen jälkeen aikuiselämäni ensimmäistä lomapäivää, sellaista jona ei tarvitse opiskella. Se oli niin hienoa että haluan niitä lisää. Nyt kun lapset ovat olleet terveenä, olen päässyt viettämään joitain varsin joutilaita päiviä. Vietyäni lapset päiväkotiin olen lähtenyt aamulenkille Kaupin metsäpoluille, ensin kävellen, sitten juosten ja syvemmälle metsään. Kunto onkin jo parantunut pohjalukemista. Viime aikoina lähiympäristön tapahtumat ovat saaneet arvostamaan terveyttä entistäkin enemmän.

Edellisten töideni valtavasta päivittäisestä infoannoksesta en ole päässyt noin vain irti. Aleneva päiväannokseni on koostunut sanomalehdestä ja muutamasta päivittäisestä radiodokumentista, joita olen kuunnellut podcasteina lenkillä tai vaikka pyykkejä ripustaessa.

Tavoitteena on tila jossa saan takaisin fyysisen kuntoni ja liikkuvuuteni, sekä tulen toimeen jonkin aikaa ihan omine ajatuksineni ilman infoa ja toimintaa. Eiköhän se suunta siinä tilassa jo ala valjeta.

vuodet Kasvimaalla

Nyt se on ohi, valtiopäiväkausi Jyrkin avustajana. Neljä vuotta menivät nopeasti, niiden aikana tapahtui paljon sekä töissä että siviilissä. Perheeseeni syntyi kaksi lasta ja kaksi gradua, muutimme toiseen kaupunkiin.

Jyrki eli mukana isoissa elämänmuutoksissani, saatoin hoitaa sairastuneita lapsia tai tehdä työn ohella gradua joustavammin kuin monessa muussa työssä olisin voinut. Tästä olen Jyrkille ikuisesti kiitollinen. Myös minä olen elänyt voimakkaasti Jyrkin elämänmuutoksissa, kansanedustajuudessa ja totuttelussa elämään sairauden kanssa. Välillä nosteltiin yhdessä shampanjalaseja voittojen kunniaksi ja välillä vastailtiin toimittajien uteluihin syövästä.

Ainakaan meidän tiimissämme työsuhteemme ei ollut mitenkään tiukan ammatillinen. Mielestäni avustajan tehtävänä on edustajan kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja työolosuhteista huolehtiminen. Jos edustaja ei voi hyvin, hän ei kykene luovuuteen eikä yhteiskuntaa uudistavien ajatusten ja aloitteiden esittämiseen. Jyrki on todellakin kyennyt, hän on ollut yksi näkyvimmistä ensimmäisen kauden edustajista. On hienoa lähteä tietäen että Jyrki on jatkossakin hyvissä käsissä, Petteri Nisula siirtyi hänen avustajakseen Merikukan leivistä.

Eduskunnassa oppi lukemaan päätöksentekosysteemiä, vaalitiimiharrastuksissa pääsin yhä syvemmälle kampanjoinnin saloihin. Jyrkin avustajana pääsin oppimaan muun muassa työelämän muutoksesta, verkkoyhteisöistä ja tietoyhteiskunnasta, mutta ennen kaikkea innostuksen voimasta ja hauskuudesta. Innostus ja uteliaisuus ovat Jyrkille ehtymättömiä luonnonvaroja ja parantumatonta ja tarttuvaa laatua, toisin kuin se toinen tauti.

Varsinkin monista oman eduskuntaryhmän työtovereista tuli rakkaita ystäviä, joiden seuraa on kovasti ikävä. Eduskunta on työpaikkana kiehtova, historiaa ja merkityksiä tihkuva. Vihreiden ryhmässä myös avustajat pääsevät osallistumaan ryhmäkokouksiin. Se tarkoittaa monella tavalla politiikan sisäpiiriläisyyttä, jota sitäkin tulee ikävä. Monena päivänä näiden ihmisten seurassa ja merkittävien tapahtumien huminassa olisin ollut valmis maksamaan siitä lystistä.

Nuoriso, perkele - osa II

Niinhän siinä sitten kävi. Yli 60-vuotiaiden osuus tuplaantui uudessa eduskunnassa, alle 30-vuotiaita valittiin kaksi (viime vaaleissa 6, sitä edellisissä 12). Oraksen hieno äänimäärä ja läpimeno ilahduttivat. Myös eduskunnan nuorin kansanedustaja, 24-vuotias Tuomo Puumala on aika epeli. Armoton Kokkolan palloveikkojen kannattaja on edennyt vaatimattomista lähtökohdista kaupunginvaltuuston puheenjohtaksi ja kansanedustajaksi.

Kansanedustajien ja äänestäjien varallisuuden välinen kuilu kasvoi jälleen näissä vaaleissa. Kansanedustajien vaalirahoitusselvitykset tulevat kertomaan jälleen kasvaneista henkilökohtaisista kampanjabudjeteista. Juuri muuta selvitykset eivät sitten kerrokaan, poliitikkojen ei tarvitse käytännössä kertoa miten ja keneltä ovat rahansa saaneet. Vaalirahoituksen voi järjestää helposti niin etteivät rahoittajat paljastu, eikä ilmoitusten oikeellisuutta valvota edes pistokokein. Ei ole mikään yllätys että eniten rahaa käyttäneet ehdokkaat löytyvät voittoisien porvaripuolueiden riveistä.

Vielä huutavampi vaalijärjestelmämme epäkohta on vaalipiirijärjestelmän toimimattomuus. Kaikki puolueet ovat olleet liikuttavan yksimielisiä siitä että pienten vaalipiirien järjesttömiksi kohonneet äänikynnykset pitää korjata, mutta epäkohdasta hyötyvät punamultapuolueet ovat lykänneet muutokset aina vaalien yli. Nyt vaalijärjestelmän marttyyriksi päätyi Tarja Cronberg, joka putosi 180 äänen marginaalilla eduskunnasta, vaikka sai vaalipiirissään toiseksi eniten ääniä.

On myös karmea sääli ettei Suomi saanut Zahra Abdullasta vieläkään historiansa ensimmäistä maahanmuuttajataustaista kansanedustajaa. Jos jotain positiivista hakee vihreiden vaalivoiton lisäksi, niin naisten määrän kasvu eduskunnassa ilahduttaa. Myös eduskunnan jalkapallojoukkue sai kovia vahvistuksia. Ville Niinistö on taitava ja hyväkuntoinen pelaaja, Paavo Arhinmäki ja Tuomo Puumala ovat entisinä pelimiehinä hekin vahvistuksia, kunhan laihduttavat sen verran että jaksavat juosta pallon perässä. Paavonkaan ei vähään aikaan tarvitse kiertää lähiökuppiloissa agitoimassa. Laihdutusvinkkejä pojat voivat kysellä vaikka sutjakoituneelta Antti Kaikkoselta.
Markku Uusipaavalniemi ja Nokian työväenpainija Marko Asell tuovat kovakuntoisina urheilijoina uutta säpinää maalineduskahinoihin. RKP:n Stefan Wallin on hyväkuntoisena Aston Villan kannattajana myös jonkintasoinen vahvistus. Eduskunnan naisten pelitaidot ovat minulle Tuija Braxia lukuunottamatta toistaiseksi arvoitus.

Oikeiston marssi oli hurja ja samoin vasemmiston alamäki. En todellakaan nähnyt ennalta miten vaaleissa tulisi käymään, uskoin demareiden pystyvän säilyttämään paremmin asemiaan negaatiokampanjallaan eläköityvän äänestäjäkunnan mielissä.

Porvarihallitus näyttää vääjäämättömältä, vaikka hallitusneuvotteluissa Kepu ja puoluesihteeri Iso K kilpailuttavat hallituskumppaninsa kipurajoille asti. Viimeksi tilanne toinen, kun pitkän opposition näännyttämät kepulaiset suostuivat demareiden nylkyriehtoihin hallitukseen päästäkseen. Nyt Kokoomuksella on sama hinku hallitukseen, ehdot saavat olla karmeat jotta omille kannattajielle voitaisiin perustella hallituksen ulkopuolelle jääminen.

Demarien tappio oli niin raju että sitä on kerta kaikkiaan mentävä parantelemaan oppositioon. Vasemmistoliitolla ei liioin ole asiaa hallitukseen. Apupuolueita tarvittaneen kaksi kappaletta jos hallituspohjaksi halutaan 120 paikkaa eduskunnasta. RKP apuyöränä ei taida aivan riittää, onneksi. Uskon että Vihreistä ollaan tällä kertaa kiinnostuneita hallituskumppanina. Puhdas porvarihallitus, jossa olisi Kepun ja Kokoomuksen lisäksi RKP ja Kristilliset, kuulostaa karmivalta. Ihmiskilviksi ei Vihreidenkään kannata lähteä, mutta porvarihallituksessakin olisi mahdollista edistää monia Vihreille tärkeitä asioita.

Vasemmiston tilanne näyttää surkealta. Demareiden pahin ongelma ei mielestäni ole vaalitulos vaan yleinen pysähtyneisyys. Entinen uudistajapuolue tuntuu jämähtäneen menneen maailman tunnelmiin, jotka havainnollistuvat puolueen johtohenkilöissä ja esimerkiksi työväentalon vaalitilaisuudessa. Ketkä ovat ne nousevat kyvyt, jotka tekisivät järjestönharmaasta sosialidemokratiasta ihmiskasvoisempaa ja nykyaikaisempaa? Hiljaista on kykyrintamalla.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmässä on kolme naista, Paavo Arhinmäki ja liuta äijiä. Tulevaisuus ei todellakaan ole ensimmäinen sana, joka Vasemmistoliitosta tulee mieleen.

Vasemmiston alennustila on valitettava. Kumppaneita ympäristön puolustamiseen, tasa-arvon edistämiseen, tai vähäosaisten puolustamiseen on yleensä saanut etsiä vasemmalta.

Vihreiden tulevaisuus näyttää valoisalta, nuoria huipputyyppejä tunkee ovista ja ikkunoista. Eduskuntaryhmän nuorista tähdistä Ville Niinistö, Oras Tynkkynen, Anni Sinnemäki ja Johanna Sunuvuori ovat jo nyt valmiita melkein mihin tahansa haasteisiin. Vaalijärjestelmän väistämätön muutos tukee Vihreitä. Meillä alkaa olla myös sama tilanne kuin Suomen jalkapallon veikkausliigalla: kovat paluumuuttajat Euroopan kentiltä nostavat sarjan tasoa, samoin Arkadianmäen ammattilaisista osa palaa dynamoiksi piirisarjoihin. Myös kampanjoinnissa Vihreät eivät enää häviä muille, kasvavasta jäsenkunnasta porukkaa riittää kaduille ja porukassa on nuoria ja kokeneita kampanjatyöläisiä. Haasteena onkin säilyttää puolueen tinkimättömyys ja räväkkyys.

nuoriso perkele!

varoitus: tämän kirjoituksen loppupuolella on kuvausta, jolla voidaan yrittää vaikuttaa herkässä mielentilassa olevan lukijan ehdokasvalintaan.

Sormissa on painomustetta vaaliesitteistä ja reidet ovat jumissa rapuissa ravaamisesta. Tuskin enää pysyn nahoissani kun vaalituloksen saamiseen on vuorokausi aikaa.

Vihreiden kannalta kampanja on mennyt hyvin eri merkeissä kuin mitä muistan koskaan aikaisemmin tapahtuneen. Kriisejä ei ole ollut, fiilis ja vastaanotto on ollut hyvä, mutta gallupit ovat olleet huonoja, eilistä lukuunottamatta. Eiliset Taloustutkimuksen luvut (vihreiden kannatus 9,7 %) nostivat fiilistä todella paljon. Olen kuitenkin sekavissa tunnelmissa. Ennakkoäänestys on ollut vilkasta ja vilkkaus on painottunut Vihreiden kannalta hyville alueille, myös naiset ovat jälleen kerran olleet miehiä aktiivisempia. Myös vaalikoneiden käytön yleistymisen vaikutukset ovat lupaavia.

Mutta mutta, nuoriso näyttäisi nukkuvan jälleen. Sitten 1970-luvun ei kukaan ole höpissyt nuorten ratkaisevan vaaleja, eikä ihme. Ennakkoäänestystilastot ovat synkää luettavaa: alle 24-vuotiaista 14 % on käynyt ääänestämässä, kun eläkeikäisten aktiivisuus on jo ennen vaalipäivää 52,5 %. Yli 55-vuotiaat ovat antaneet jo yli 700 000 ääntä kun alle 34-vuotiaiden panos on ollut surkeat 160 000. Toivoni lepääkin siinä että anopitkin olisivat kypsyneet äänestämään Vihreitä. Se on ainakin varmaa että Vihreiden vaalivalvojaiset alkavat tutuissa merkeissä: ennakkoäänten jälkeen tunne on kauhu, joka hellittää illan mittaan ja toivottavasti yltyy riehakkaaseen juhlintaan suurten kaupunkien keskustojen äänten laskennan valmistuessa.

Eduskunnassa on yli 50-vuotiailla miehillä jo nyt yksinkertainen enemmistö. Nyt ovat käynnissä maailman ensimmäiset parlamenttivaalit, joissa yli puolet äänestäjistä on yli 50-vuotiaita. Jos nuorten äänestysaktiivisuus jatkuu vaalipäivänäkin surkeana, voi tilanne olla se, että yli puolet annetuista äänistä on tullut eläkeläisiltä. Puolueet tietävät tämän, ja vaalilupauksia onkin jaeltu lähinnä eläkeläisille. Nukkuvat nuoret ikäluokat ovat saaneet maksaa kalliisti. Korkeakouluopiskelijoiden opintorahaa ei ole korotettu vuoden 1992 jälkeen, sen sijaan sitä laskettiin vuonna 1995. Minimiäitiyspäiväraha on peruspäivärahaa elempana ja sen varaan on pudonnut nuorista äideistä yhä useampi. Köyhyydessä (EU:n köyhyysraja: 750 €/kk/aikuinen) elää Suomessa 135 110 lasta.

Nuoret miehet äänestävät niin vähän, että he ovat tätä menoa pian maahanmuuttajien ohella ainoa kansanryhmä, joka ei ole eduskunnassa edustettuna. Eduskunnan nuorin kansanedustaja, tällä hetkellä ainoa alle 30-vuotias, on Oras Tynkkynen. Olen seurannut hänen työtään läheltä ja olen ollut siitä erittäin vaikuttunut. Oras on perehtynyt isoihin ongelmiin, erityisesti ilmastonmuutokseen. Kuitenkin häntä kuunnellessa jopa minunlaiseni kyynistynyt politrukki hengittää vapaammin, ratkaisuja on olemassa ja ne ovat loogisia. Oras esittää ratkaisuja tavalla, joka saa vaihtoehdottomuuden ja pelottelun vaimenemaan. Oras edustaa minulle toivoa monella tavalla, sitä toivoa joka vihreillä, omalla sukupolvellani ja maailmalla on. Toivon että hän saa jatkaa eduskunnassa mahdollisimman tukevalla mandaatilla.

Toivon myös pomolleni Jyrkille hyvää menestystä vaaleissa, merkit ovat lupaavat. Jyrki on nostanut poliitiikan aiheeksi jokapäiväiseen elämäämme ja yhteiskuntaamme voimakkaasti vaikuttavia asioita, joita on pidetty teknisinä, politiikan ulkopuolisina. Hänen asiantuntemuksensa on eduskunnassa korvaamaton. Jyrki on myös pärjännyt kansanedustajana erittäin hyvin poikkeuksellisesta lahjakkuudestaan ja hyväsydämisyydestään huolimatta.

Asiat ja arvot kohdallaan

Vaalilauseiden kirjoittaminen on pirun vaikeaa, tiedän kun olen itsekin niitä vaihtelevalla menestyksellä rustannut. Hyvän vaalilauseen pitäisi olla lyhyt, mieleenjäävä ja kertoa jotain ehdokkaasta. Sloganin pitäisi myös kuulostaa ehdokkaan luontevasti sanomalta. Hyviä vaalilauseita on taas liikenteessä, kuten esimerkiksi Pekka Haaviston (vihr) maailmansuomalainen. Pidin myös esimerkiksi Timo Soinin (pers) entisestä sloganista kuulen ääniä.

Sloganin kiskominen poliitikolta on kuin kiskoisi hammasta suusta. Poikkeuksena on Soinin lisäksi Satu Hassi, jolta irtosi hyviä vaalilauseita tai otsikoita noin kymmenen sekunnin miettimisellä.

Koska sloganien miettiminen on niin tuskallista, päädytään useimmiten latteuksiin. Lehdet ja mainokset ovat täynnä toinen toistaan latteampia iskulauseita. Viime vaaleissa joka toinen ehdokas oli peruspalveluiden puolustaja, nyt ollaan sitten joukolla kiinni arjessa. Vahvojen vaikuttajien lisäksi Arjen asiantuntijaa on joka lähtöön. Hyvää arkea luvataan kaikille vauvasta vaariin. Joku voisi vaihteeksi luvata hyviä juhlia.

Joka bussimatkalla kotiin joudun katselemaan tamperelaista ehdokasta Leena Arkiaa (kok), joka mainostaa sloganilla arki ratkaisee. Bussinkyljessä on kuvia Leenan arjesta, hän juo kahvia, lukee lehteä ja katselee kalenteria. Minun puolestani Leena voi jatkaa kaffen juontia ihan entisessä paikassa vaalien jälkeenkin.

Jukka Gustafsson vakuuttaa että hänellä ovat arvot ja asiat kohdallaan. Olisihan se kieltämättä raflaavaa tunnustaa että arvot ja asiat olisivat viturallaan. Mikko Alatalon kampanjassa jaetaan viileitä sinisiä pokia ja mainoksessa seisoo jokaisen ihmisen Mikko. Harva ehdokas onnistuu olemaan yhtä aikaa lapsiperheiden, vanhusten, opiskelijoiden, duunareiden, huippuosaajien, pitkäaikaistyöttömien ja yrittäjien asialla.

Kaikenlaista hämmentävää tulee vastaan vaalikentillä. Vielä ei ole tullut vastaan Terttu Savolaisen (kesk.) sloganin tulee kuin metro voittanutta, mutta yhtä sun toista kumminkin.

Heta Välimäki on fiksun oloinen nuori demarijohtaja. Sain kuitenkin ristiriitaisia viestejä kun törmäsin metrossa demarien mainoksen kokovartaloHetaan jonka puhekuplassa oli ytimekkäästi 69. Hämmennyin ja yritin vältellä hymyilevää Hetaa.

Sanna Perkiö (kok) kehottaa antamaan äänen asiantuntemukselle. En epäile Perkiön asiantuntemusta, mutta kuva saa minut pelkäämään väärin äänestämisen seurauksia.

Miksi kansanedustaja Kimmo Kiljusen (sdp) kotisivuille päästäkseen on ensin katsottava kännykän soittoäänimainoksia? Jos Kimmon kotisivu on myytävänä niin mitä se kertoo periaatteista?

Vaalivideoista tähän asti pysäyttävin on Pekka Kukkosen (kesk) todistus. Ei pysty kuvailemaan, liian hapokasta. Tämä on koettava itse.

Kokoomuksen piinaviikko

Johan on alkanut tulla vipinää vaaleihin. Välillä kävi suorastaan sääliksi politiikan toimittajia, Heidi Hautalan ja Lipposen sanailun jälkeen ei ole ollut viikkoihin juuri mitään uutisoimisen arvoista.

SDP ja SAK virittivät vastakkainasettelua vastakampanjoillaan, joista jälkimmäisen tv-mainokset herättivät niin paljon kohua että ne piti vetää pois jo kampanjan alkumetreillä. Tyylilajiltaan mainokset edustivat Suomessa toistaiseksi tuntematonta poliittista satiiria, eikä aika ollut kypsä nytkään. Pahennusta herättäneen mainoksen mieltä kuohuttavin kohta oli ruuan mässyttäminen, joka pahoitti mieliä niin Hesarin pääkirjoitustoimittajien, demareiden kuin porvareidenkin keskuudessa. Sitä en kyllä ymmärrä, miten joku bongaa mainoksesta suomalaisen perheyrittäjän.

Kokoomuksen puoluetoimistolla ei kauaa ehditty riemuita nousseista kannatusluvuista kun ikäviä uutisia alkoi ropista. Ensin Jyrki Katainen joutui selittämään kansanedustaja Petri Salon kommentteja työhaluttomista ja huumeita käyttävistä somaleista. Seuraavaksi Kimmo Sasi kolaroi autollaan ja on nyt epäiltynä kuolemantuottamuksesta ja liikenteen vaarantamisesta. Epäilyt ovat aika kovia kun on kyseessä perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja.

Nyt on Katainen itse joutunut syytetyn penkille, äskeisessä ajankohtaisessa kakkosessa toimittaja Juha Ristamäki tivasi Kataiselta, miksi tämä oli esittänyt puolueensa piirikokouksessa väärennettyjä kokouspöytäkirjoja ja puhunut poliisikuulustelussa palturia. Ristamäen jälkeen vielä imagotutkija arveli Kataisen puhtoisen imagon vaurioituneen. Siilinjärven kokoomusnuorten pöytäkirjat olivat osoittautuneet väärennetyiksi mutta syytteitä ei aikanaan nostettu. Siilinjärven kokoomusnuorten kokouspöytäkirjojen puutteellinen oikeellisuus ei nyt ole mikään raskaan sarjan uutinen, mutta moka oli tapahtunut ja se tuli esiin pahaan aikaan.

Kataisen tilanne puoluejohtajana on ollut hankala. Edeltäjä Ville Itälä ei koskaan selviytynyt päivänvaloon Sauli Niinistön varjosta, joka on yltänyt Kokoomuksen ylle Luxemburgistakin asti. Niinistö on puolueelleen sekä tähti että rasite. Hän on Kokoomuksen ja Suomenkin mittakaavassa huippusuosittu poliitikko, mutta sössi jahkailullaan yhden puolueensa presidentinvaalikampanjan, eivätkä hänen jälkeisensä puheenjohtajat ole saaneet työrauhaa tai uskottavuutta kenttäväen odotellessa Saulin toista tai kolmatta tulemista.

Kataista on käynyt sääliksi, häntä on pojateltu ja hänelle on naureskeltu vaikka hän on ollut puolueensa menestyksekkäin puheenjohtaja pitkään aikaan, eikä hän ole varsinaisesti mokaillut. Saa nähdä toteutuvatko imagomiesten epäilyt Kataisen julkisuuskuvan tahriintumisesta ja miten kilpailijat tähän mutakokkareeseen tarttuvat.

Ainakin tiedän miltä Kokoomuksen vaalitoimistolla on tällä viikolla tuntunut, olin itse viime vaaleissa Uudenmaan vihreiden vaalipäällikkönä pahimpien huumekohujen ja Hjallis & Merikukka -hässäköiden aikana. Välillä uskon horjuessa ja kakan lentäessä meinasin vastata puhelimeen: "Uudenmaan pilvenpolttajat ja avionrikkojat."

Tsekkaa myös SAK:n funkahtava vaalimainos vuodelta 1999

merkitysten mörköooppera

Vaalitunnelma lienee ennätysmäisen alhainen ja tv:n vaalikeskusteluista uhkaa tulla ennennäkemättömän tylsiä. Tämänhetkiset puheenjohtajat ovat niin puisevia että alkaa tulla ikävä Esko Ahoa, Sauli Niinistöä tai Suvi-Anne Siimestä. Suomen tylsimmän miehen tittelistä kisaavat Matti Vanhanen, Eero heinäluoma ja Jyrki Katainen. Matin puheesta ei ole ennenkään jäänyt mitään mieleen mutta nyt Suomen kansa pohtii Vanhasen suun hiuksenhienosti liikkuessa: "Pihviä ja uuniperunaa joka ilta... ei juustoa, pyreetä tai valkosipulia pizzaan, mikä se sellainen pizza on?" Eero Heinäluoman karismasta kertoo jotain SDP:n puoluetoimiston kommentti, jossa todettiin että ei olle käynnistetty mitään Eerokin on ihminen -kampanjaa. Jyrki Kataisen äänessä on sentään jonkinlaisia korkeusvaihteluita, mutta hänkin mörisee pää kallellaan vakuuttaakseen isompien, vanhempien ja mörököllimäisempien kilpaveljien rinnalla. Vaalitenttejä kun katsovat kyselyjen mukaan lähinnä eläkeläiset. RKP:n Stefan Wallin ja Vihreiden Tarja Cronberg ovat sen verran uusia näissä kuvioissa että rempseän haastava ote olisi heiltä yllätys. Vasemmistoliiton uusi puheenjohtaja puolestaan... no siis se... se partamies... kuka perhana se nyt oli...

Kataisen ja Kokoomuksen lähtöasetelma on vaikea, ei ole vasemmistomörköä. SDP:n johdolla on harrastettu oikeistolaisempaa veropolitiikkaa kuin Kokoomus kehtasi vaaliohjelmassaan edes vaatia. Ainoa looginen ratkaisu on tehty Ruotsin tyyliin eli leikattu oikealta keskustaan päin. Kampanjassa on sarjakuvamaisia päitä, oravia ja pörriäisiä. Sloganissa vastuullinen markkinatalous ei oikein ole inhimillistä tarttumapintaa. Kokoomuksen suurin toivo ei olekaan Sauli-ilmiö vaan alhainen äänestysaktiivisuus. Porvari nukkuu vaaleissa huonosti, toisin kuin duunari.

Demarit ovatkin pystyttämässä oikeistomörköään mm. televisiokampanjan voimin. Mainoksissa pelotellaan sinisävyisellä kapitalistiyhteiskunnalla, jossa raha ratkaisee ja mummot jäävät leikkausjonoihin. Vaikka demarit ovatkin toteuttaneet ennätysmäisen oikeistolaista politiikkaa monessa asiassa, on pelottelu heillä hanskassa huomattavasti porvaripuolueita paremmin. Kampanjassa ei käytetä markkinatalouden kaltaisia monimutkaisia ilmauksia vaan pysytään perusasioissa: porvari paha, demari hyvä. Samoin kuin iltapäivälehtien lööppisedät, demarit tietävät että huono uutinen myy paremmin kuin hyvä ja pelko saa ihmiset liikekeelle. Porvarit ovat luonnollisesti olleet näreissään demareiden antimainoskampanjasta, jolle Kokoomus teki jo oman antiantikampanjansa.

Sanoihin liitetyt merkitykset ihmisten mielissä muuttuvat vuosikymmenien viiveellä ympäröivään todellisuuteen verrattuna. Demareiden ja SAK:n kampanjoissa pelataan kansan kollektiivitajunnassa pesivillä merkityksillä tavallisista ihmisistä, työväenluokasta ja luokkayhteiskunnasta. Demarit ovat ymmärtäneet että politiikka ei ratkaise vaaleissa, vaan tiettyjen asioiden kulttuurinen hallinta. Demarit ovat onnistuneet säilyttämään työväenluokan ja ennen kaikkea hyvinvointivaltion käsitteet osana ideologista stereotypiaansa. Tätä kulttuurista hallintaa vastaan kokoomuksen työväen presidentti -kampanja ja työ-teema on suunnattu. Uskon kuitenkin että jos äänestysaktiivisuus ei painu ennätyksellisen alas, demareiden resepti toimii jälleen.

edit: viileimpiä kampanjaideoita tällä hetkellä

• Kekkosta haikaileville varma valinta
• Politrix - valitse pillerisi 18.3.