maanantaina, lokakuuta 16, 2006

Lupaavan nuoren miehen erheet

Rahat voivat mennä vaikka pörssiromahduksessa, sivistystä tai elettyjä kokemuksia ei sen sijaan voi ottaa pois, lapsille parasta on yhteinen aika. Blaa blaa blaa.

Tulimme tutun perheen luota, saimme kyydin uudenkarhealla Volvo V70:lla, uusi auto tuoksui ihanalle ja tuplavaunut menivät sisään heittämällä. Auto oli Nokian liisaama. Tuli mieleen ne messujen nuoret IT-osaajat, ajavat varmaan kartanoautolla omaan kotiinsa.

Opettajat sun muut olivat sitä mieltä että pääsen vielä pitkälle. Olen 32 ja päässyt juuri perheineni opiskelija-asuntoon. Naapurin pojat alkoivat juuri soittaa teknoa, toivottavasti lapset eivät herää. Omistan suunnilleen sen mitä päälleni puen, siitä ei ole kauaa kun ruinasin vielä rahaa vanhemmiltani. Nyt ruinaan pankista.

Eihän tässä näin pitänyt käydä, minähän olin aina se lupaava nuorimies, jo lapsena. Koulut menivät hyvin, ällän paperit, valmistun maan vaikeimmin sisään päästävän monialayliopiston huippuyksiköstä. Olen tehnyt kokopäivätöitä viimeiset kuusi vuotta, vielä tällä hetkellä kahta työtä.

Minua on aina pyydetty edustamaan muita ja olen ollut puhumassa muiden puolesta: ala-asteen päätösjuhlassa, ylioppilasjuhlassa ja yliopiston avajaisissa, varusmiesten edustajana, akateemisissa vuosijuhlissa tai milloin missäkin. En tiedä vieläkään miksi, ehkä olin tehtävään sopiva, ehkä helpoimmin ylipuhuttavissa.

Ovat edelleen sitä mieltä että pääsen pitkälle, työni on niin hyvä ikkunapaikka, siellä pääsee niin hyvin verkostoitumaan. Kun kerran olen niin helvetin fiksu ja tunnen kaikki tyypit niin miten sitten vielä ihmettelen mihin mennä töihin tai mitä teen isona?

Olenkin alkanut miettiä missä meni vikaan. Olen älykäs, ulospäinsuuntautunut, jossain määrin myös kunnianhimoinen. Missä siis olen mokaillut? Muutama virheliike tulee mieleen.

  1. Valitsin opiskelualakseni humanistisen alan, joka ei johda tiettyyn ammattiin. Paljon sivistystä, heikko työmarkkina-asema. Olen tyyypillinen moniosaaja. Milloin olet nähnyt työhakemuksen, jossa haetaan moniosaajaa?
  2. Lähdin hoitamaan yhteisiä asioita. Silloin tuppaavat omat asiat jäämään kakkoseksi. Kolmannelta sektorilta olen oppinut että mitä jalompi aatteellinen päämäärä järjestöllä on, sitä kurjemmin kohdellaan omia työntekijöitä.
  3. Valitsin väärän puolueen. Idealismia ja lahjakkuutta Vihreissä on runsaasti, mutta ei etenemismahdollisuuksia. (vaihtoehtoja ei tietenkään ole, en näe sellaista vaihtoehtoa etten osallistuisi politiikkaan vihreänä)
  4. Olen tehnyt töitä joissa on ollut merkitystä, vastuuta, jopa mainetta, mutta ei rahaa.
Muiden asioita on tosiaa tullut hoidettua: koulutovereiden, varusmiesten, opiskelijoiden, tulevien sukupolvien, tamperelaisten, intialaisten köyhien. Nyt saa riittää! En vaadi pääsyä luovaan eliittiin, päästäkää edes alempaan keskiluokkaan!

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hmm. Kirjoitat sen verran notkeasti, että sinusta tulisi ernomainen toimittaja. Tästäkin veikeästä rykäisystä olisit netonnut isosti, tai edes jotain, jos se olisi ollut kolumnina jonkun lehdykän sivuilla...

Jussi kirjoitti...

Kiitos vaan, lämmittää kun oikein kynämies noin kehuu. Hesarin toimittajakoulu alkaa näköjään taas ens keväällä kun nykyinen homma päättyy. Hmm.

Anonyymi kirjoitti...

Tää olisi voinut olla suoraan mun tajunnanvirrasta.

Ällän paperit, eliittikoulu ja hyvät verkostot. Bussikuskin palkka ja uranäkymät ihan auki. Eikö siinä ole jotain kummallista että valmistuttuaan alkaa harkita pitäisikö sittenkin mennä vielä johonkin opiskelelmaan jotain lisää?

Lentojätkä kirjoitti...

No mut hei! Meidän tukevan keskiluokkaiset vanhemmat kupsahtaa tossa reilun 30 vuoden kuluttua. Sittenhän sitä pätäkkää on, eh.

Anonyymi kirjoitti...

Jussihan on ollut todella iskussa viime aikoina! Oli aika helppoa samaistaa itsensä tuohon tarinaan, vaikka en suinkaan olekaan aivan niin ahkerasti muita edustanut kuin Jussi.

Näinhän se meni osaltani: koulussa meni aina hyvin, laudatureja tuli ja yliopistostakin tuli valmistuttua massiivisen opintoviikkomäärän siivittämänä. Ulkomaillakin opiskelin. Oli siinä sitten ihmeteltävää kun vakkariduunia piti odotella 3 vuotta ja kesät olin työttömänä, opettajia kun ei kovin paljon kesäkuussa palkata.

Jokaista virkaa haki kymmeniä päteviä hakijoita, joukossa omia opiskelukavereita, joiden kanssa oltiin sitten kyynärpäät verillä toistemme tönimisestä.

Volvoa ei ole vieläkään ja lapsettomana pystyn hummaamaankin aivan riittävästi. Keskiluokka on silti aika kaukainen unelma palkan suhteen. Työn statuskin on jäänyt jonnekin. Mutta asian hyvä puoli on, että työ on oikeasti aivan helvetin hienoa ja viihdyn siinä aidosti.

Anonyymi kirjoitti...

Ongelma on se, että olette pärjänneet niin hyvin tähän asti.

Kun ei ole koskaan ollut kärjessä missään, on ihan tyytyväinen siihen, että ylipäätään pääsee joskus tekemään jotain kiinnostavaa :-D

Anonyymi kirjoitti...

Ounou, ja mä kun luulin koko ajan olevani oikealla näköalapaikalla, johon mahdollisuuksia tippuu ihan any day, jos vain viitsii vilkuilla, mutta miksi viitsisi, kun on niin upeassa duunissa ;)

Sattuu..

Tommi Laitio kirjoitti...

Hyvin kirjoitettu, Jussi. Pidin erityisesti siitä, että syyttävää sormea ei osoitettu osoittamaan insinööreihin tai lääkäreihin, joka on kovin usein tapana humanistipiireissä (joihin siis itsekin lasken kuuluvani).

Tapasin vähän aikaa sitten ihmisen, joka sanoi oivasti:"Mun duuni on ehkä paras mahdollinen. Mun vastuulla on käyttää kovalla bisneksellä tuotettuja euroja yleishyödyllisiin tarkoituksiin." Taustalla taisivat olla viestinnän ja historian opinnot.

Olen monesti miettinyt, että haluan kokeilla työskentelyä jossain kunnon yrityksessä. Kunnon yrityksellä tarkoitan bisnestä sekä eettisesti kestävää perustaa. Mulla on sellainen olo, että sitten olisi tukevampi alusta yhteiskuntakritiikillekin.

Anonyymi kirjoitti...

Ai onko meitä muitakin. B-)

Tosin mulla ei ole vieläkään sitä tutkintoa, eikä onneksi tarvitse (ainakaan just nyt) kolkutella pankin ovea, mutta noin muuten tulevaisuudennäkymät palkkatason ja korkean elintason suhteen ovat yhtä loistavat. Tosin itseäni helpottaa tietysti kohtuuhyvin tienaava siippa, mutta en laske sitä minun ansiokseni. Eli henkilökohtainen tulevaisuuteni ei ole kovin kirkas taloudellisessa mielessä, mutta onneksi sitä sattuu olemaan sellainen ihminen, joka mittaa onnellisuutta erilaisilla arvoilla.

Kun sitä vielä keksis, että mikä musta tulee isona. Varmaan konsultti. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Hei älä nyt viitti Jussi, huonomminkin voisi mennä. Voisit olla opiskelija-asuntolassa Lahdessa keskellä örveltäviä amislaisia ja aviopuoliso toisessa maassa...

Ei silti, en valita, saanhan nyt tehdä juuri sitä mitä minun olisi aina pitänytkin, jos olisin vain tajunnut sen aikaisemmin. (Kolmannessa korkeakoulussa kymmenen vuoden sisällä, rahaa ei just ollenkaan...)

Ja sun ei aivan varmasti tarvi mihinkään kouluun enää mennä, jollet välttämättä halua! Saahan sitä lehtiin kirjoittaa vaikka ei olisikaan jotain toimittajan tutkintoa.

Olen myös ihan varma että sut vielä suorastaan imuroidaan sieltä eduskunnasta johonkin antoisaan työhön. Sitä paitsi juttusi ICT-alan tapahtumasta vastaa kysymykseen, miksi et lähtenyt sille alalle...

Joo, ehkä eduskunta-avustaja joutuu vähän köyhäilemään, jos on kolme elätettävää, mutta eihän asiat tule ikuisesti olemaan niin! Ymmärrän kyllä että silloin tällöin saattaa tuntua ankealta. Mutta voit ainakin olla hyvällä mielellä ettei ekologinen jalanjälkesi voi olla kovin suuri noilla tuloilla!

Terv. Aino