Kulttuurien kohtaaminen

Viikon päästä se alkaa! Nyt kun työnhakua ei tarvitse enää pähkäillä, voi keskittyä muihin tärkeisiin asioihin kuten jalkapallon EM-kisoihin. Koska kisat pelataan Itävallassa ja Sveitsissä, tulevat matsit ihanteelliseen aikaan, reilu tunti lasten nukkumaanmenoajan jälkeen.

Jalkapallon EM-kisat on upea katselmus Euroopan futisperinteisiin. Saksa tulee jälleen vahvana ja omaan systeemiinsä luottavana, Portugali huikean taitavana ja kuumin elkein, Hollanti hyökkää loisteliaasti mutta pelaajat saattavat kesken pelin käyttää oikeuttaan ilmaisunvapauteen ja kertoa eriävän mielipiteensä toisilleen tai jopa valmentajalleen. Italialaiset marssivat kentälle rinta rottingilla ja tukat geelissä voittoisaan perinteeseensä uskoen, ruotsalaiset pelaavat saumatonta joukkuepeliä jokainen kaveriaan jeesaten. Venäläisten taitava joukkue on viisuvoiton ja lätkävoiton jälkeisessä nosteessa, mutta likaisen työn kanssa on niin ja näin. Espanjan tähtijoukkue näyttää taas kerran voittamattomalta armadalta, mutta kansallisen yhtenäisyyden puute näkyy kentällä aina viimeistään ratkaisupelien alkaessa.

Iberian idolit ja Ranskan salainen ase

Sekä Portugalilla että Espanjalla on joukkueessaan uskomattoman hyvä nuori pelaaja, Christiano Ronaldo ja Fernando Torres. Molemmat ovat hämmästyttävän nopeita, vahvoja ja taitavia. He osaavat kaiken: harhautukset, erinomaiset laukaukset molemmilla jaloilla, loistavat pääpelitaidot ja riittävän kovuuden. Molemmat valokuvaukselliset hidalgot saavat myös teinitytöt huokailemaan ja kirkumaan ihastuksesta. Ronaldo on tämän hetken näyttävin pelaaja, jonka leuhka jalkatyö saa puolustajat pökerryksiin ja perinnemiehet kiehumaan kiukusta. Ronaldo on myös kehittänyt leppymättömällä harjoittelulla kauhistuttavan yläkierteisen hevosenpotkun, joka saa maalivahdit epätoivon partaalle. Ensin vapaapotkussa pallo paikoilleen, neljä harppausta taakse, lentoradan arviointi, huokaus leveässä terminaattoriasennossa ja vauhti. Omintakeisesta etukenosta potkaistu pallo lähtee hirveällä voimalla ja näyttää liikkuvan satunnaisesti kesken ilmalennon. Viinaan kuolleen isän ja siivoojaäidin poika Madeiralta on kisojen etukäteen seuratuin pelaaja.

Espanjalainen Fernando Torres tunnetaan yksinkertaisesti nimellä El Niño, poika. Torres ei vedä Ronaldolle vertoja näyttävyydessä mutta kylläkin tehokkuudessa. Torres on hieman vakavamielisempi johtajatyyppi, joukkueensa kapteeni La Ligassa jo hyvin nuorena. Torres ja keskikentän virtuoosi Cesc Fabregas antavat uskoa siihen että Espanja voisi kerrankin nousta Italian, Saksan ja Ranskan tasolle.


Erilaista huippuosaamista edustaa suuri suosikkini, Ranskan Claude Makelele. Tämä pienikokoinen Zairessa syntynyt kaljupää on ollut suurseuroissaan Madridissa ja Chelseassa korvaamaton. Makelele kykenee yksin suojaamaan joukkueensa puolustuslinjan, hän tuo joukkueeseensa tasapainon ja aloittaa hyökkäykset. Makelelelta ei palloa saa rehellisin keinoin millään, sen sijaan hän tuntuu ehtivän joka paikkaan palloja rosvoamaan. Ranskan nuoret hyökkääjätähdet ovat onnellisia saadessaan pelata tämän veteraanin edessä.

Suosikit jyräävät

Viime MM-kisoissa vinkkaamistani mustista hevosista Australia, Ukraina ja Portugali pääsivät kaikki jatkopeleihin, Portugali aina välieriin saakka. Ukrainan ja Aussien kohtaloksi koitui (joidenkin mielestä vääryydellä) maailmanmestari Italia. Tulevissa kisoissa on vaikea nähdä suuria yllätyksiä. Kroatian lento loppui Eduardon loukkaantumiseen, kokaiinikokeilut jättäneen kansallissankarin Adrian Mutun johtama hieno Romanian joukkue joutui pahimpaan lohkoon, eikä Alppien isäntäjoukkueille riitä edes kotiyleisön tuki.

Saksa saapuu taas hyvin valmistautuneena ja melko levänneenä. Germaanipäällikkö Michael Ballack on huippukunnossa ja kiukustunut tappiollisesta mestareiden liigan finaalista. Joukkueella on todennäköisesti taas tukenaan yliopistotason analyysijoukot kaivamassa heikkouksia vastustajista. Rankkarikisassa Saksan maalivahti kaivaa säärisuojuksen alta tietokoneanalyysiin perustuvan lunttilapun vastustajien laukojista ja omat miehet paukuttavat pallot maaliin. Suomifutiksen veteraanit ovat muistelleet miten ottelut Saksaa vastaan hävittiin jo pukusuojan tunnelissa kun vastustajan reidet todettiin puolet paksummiksi.

Italia, suosikkini lapsuudesta lähtien, saapuu vahvana Armanin puvuissaan. Italian peli ei näytä parhaalta, mutta Italia saa vastustajat näyttämään huonolta armottomalla aluepelillään. Italia siirtyy juonikkaan kapellimestarinsa Adrea Pirlon johdolla puolustuksesta hyökkäykseen paremmin kuin mikään muu maa ja vanhan ajan voimasentteri Luca Toni survoo tarvittavat maalit vaikka väkisin.

Ranskan hienossa joukkueessa on vanhojen mestarien lisäksi hurjan lahjakkaita nuoria hyökkääjiä. Karim Benzema toivottavasti syrjäyttää Henryn hyökkäyksen kärjessä, Frank Ribery ja Florent Malouda aiheuttavat laidoilla sekasortoa vastustajien riveihin.

Toivon Espanjan viimein onnistuvan. Jos joku voi samaistua jatkuvaan Ruotsille häviämiseen, niin espanjalainen jalkapallofani jonka joukkueen naapurit vuosi toisensa jälkeen jyräävät. Joka tapauksessa kesäkuussa on tiedossa upeita futishetkiä joita kerrataan Euroopan kuppiloissa vielä vuosikymmenten kuluttua.

muistilista

Pitäisi venytellä enemmän ja hengittää pallealla. Pitäisi kitkeä enemmän rikkaruohoja. Pitäisi kuunnella enemmän ruotsinkielistä radiota. Pitäisi viedä ylimääräisiä tavaroita kirpputorille. Pitäisi löytää saada duuni. Pitäisi jumpata ja kuntoilla enemmän. Pitäisi langoittaa hampaat useammin. Pitäisi olla parempi kuuntelija. Pitäisi kirjoittaa päivähoitoasioista mielipidekirjoitus. Pitäisi pitää paremmin yhteyttä ystäviin. Pitäisi huoltaa tietokone ja eheyttää kovalevy. Pitäisi pestä ikkunat. Pitäisi olla säästää rahaa. Pitäisi kiinnittää huomiota ryhtiin ja istuma-asentoon. Pitäisi opetella kunnolla se kymmensormijärjestelmä. Pitäisi tehdä maaleja ja pelata suoraviivaisemmin. Pitäisi viimeistellä mökin yläkerta. Pitäisi ostaa se hiekkalaatikko. Pitäisi lukea enemmän kaunokirjallisuutta ja runoutta. Pitäisi perehtyä kunnolla syötteisiin. Pitäisi siivota kaapit ja pestä matot. Pitäisi tehdä niitä thaimaalaisia ruokia ja hieroa vaimoa kun on kerran käynyt niillä kursseilla. Pitäisi aloittaa aikidoharrastus uudelleen joku päivä. Pitäisi perehtyä kunnallispolitiikkaan. Pitäisi varmaan lukea Aamulehteä. Pitäisi seurata kavereiden blogeja. Pitäisi vihdoin mennä Jaakon kanssa kaljalle ja veljen kanssa leffaan. Pitäisi ostaa uusi takavanne pyörään. Pitäisi kerrata Euroopan historia. Pitäisi viedä se vuosia odottanut sähkökitara huoltoon ja vaihtaa kielet akustiseen. Pitäisi opetella soittamaan lastenlauluja. Pitäisi oppia unelmoimaan. Pitäisi mennä aikaisemmin nukkumaan. Pitäisi tehdä niitä osteopaatin neuvomia hengitysharjoituksia. Pitäisi tarttua hetkeen. Pitäisi olla armollisempi itselleen. Pitäisi arvostaa enemmän kaikkea sitä mitä lähellä on. Näin ensi alkuun.

Rakkaat sylkykupit

Suomalaiset eivät erityisesti arvosta kansanedustajia eivätkä muitakaan poliitikkoja. Kansanedustajien vihaamiseen löytyy mitä moninaisimpia syitä: väärät mielipiteet, itse korotetut palkat, hämärät vaalituet, rumat viikset, sovinistiset jutut, pitkät lomat, väärän pituiset hameet, poissaolot tai kapulakielisyys. Suuri osa kritiikistä on oikeutettua, mutta kansanedustajat joutuvat myös kohtuuttomalla tavalla kateuden ja herravihan ukkosenjohdattimiksi. Kansanedustajien laiskuus on kansalaisten rakastama myytti, jota media pönkittää kuvituksella puolityhjästä istuntosalista. Politiikan toimittajat tietävät toki hyvin etteivät kansanedustajat ole vapaalla vaikkeivät salissa istuisikaan.

Viime aikoina yhä useampi kansanedustaja on uskaltautunut kertomaan uupumuksestaan tai masennuksestaan. Masentuneen Pertti Salovaaran mukaan monen kollegan istuntotauko alkaa kotona itkeskellen ja villasukissa hiihdellen. Salovaara on saanut osakseen myötätuntoa mutta myös vihaa, sillä avaus ei sovi kuvaan verorahoilla vetelehtivästä valtiopäivämiehestä. Kyynisimmät epäilevät edustajien hakevan masennuksellaan vain ilmaista julkisuutta, mutta minä en ainakaan näe hyödyntavoittelua työkykynsä menettämisen esiintuomisessa.

Neljän vuoden eduskuntakokemuksella tiedän suurimman osan kansanedustajista tekevän todella pitkää päivää. Kansanedustajan ”oikeista” töistä eli täysistunnoista, valiokuntatyöstä ja ryhmäkokouksista saa jo melkein kasaan työpäivän, jonka jälkeen on tehtävä vähintään toinen puolikas päivä mitä erilaisimmissa sidosryhmien ja oman puolueen kokouksissa. Kotipaikkakunnalla on käytävä puhetilaisuuksissa, kunnanvaltuustossa, tapaamisissa ja vapaamuotoisissa iltatilaisuuksissa, mikäli aikoo säilyttää työpaikkansa. Jossain välissä pitäisi perehtyä valtavaan määrään asioita, vastata kymmeniin sähköpostiviesteihin (jotka avustaja on seulonut sadoista viesteistä) ja soittopyyntöihin. Onhan kansanedustajilla toki pitkät istuntotauot, mutta toimittajat ja äänestäjät olettavat kansanedustajan olevan aina käytettävissä, myös kesälomilla ja viikonloppuisin. Kun tähän vielä lisätään pitkiin työmatkoihin ja valiokuntamatkoihin käytetty aika, ei tarvitse ihmetellä säännöllisiä avioerouutisia.

Kansanedustajan palkkio ja veroton kulukorvaus on varsinkin maakuntien edustajilla varsin korkea. Miinuksena on kakkosasunnon hankinta ja kampanjoinnin hinta. Vaikka jotkut ovat tosiaan saaneet kampanjoihinsa suuriakin tukisummia, polttavat useimmat tuhansia euroja omaa rahaansa sekä kunnallis- että eduskuntavaaleissa. Eduskuntaan harva pääsee ensi yrittämällä, takana on useita kalliita kampanjoita. Viime eduskuntavaaleissa läpimenneiden kampanjoiden keskihinta oli jo lähellä 40 000 euroa. Paljon repostelluilla valiokuntamatkoilla aikataulut ovat usein niin älyttömät, ettei kohdemaasta ehditä montaa kuvaa ottaa ja puoli viikkoa menee reissusta toipumiseen. Sen sijan kylmän sodan aikaisten fossiilien, ystävyysseurojen, nimissä tehdään täysin joutaviakin reissuja.

Kun ihminen valitaan kansaedustajaksi, hän menettää lopullisesti suuren osan yksityisyyden suojaansa. Hänen tekemisistään, ulkonäöstään tai vapaa-ajanvietostaan saa kirjoittaa lähes mitä tahansa tai julkaista kännykkäkameraotoksia missä tahansa. Valitettavan monella naiskansanedustajalla on ”työsuhde-etunaan” omistautunut häirikkö joka vainoaa kirjein, puhelinsoitoin tai pahimmillaan fyysisesti ahdistelemalla.

Kansanedustajiksi päätyy paitsi narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsiviä, mutta enimmäkseen ylitunnollisia ja aatteellisia ihmisiä. Näille ihmisille on vaikeaa tuottaa toisille pettymystä ja he asettavat aatteen/maakunnan/ihmiskunnan asiat oman ja perheensä hyvinvoinnin edelle. Useimmilla on taustallaan erityispiirre joka saa heidät nousemaan esiintymispelosta huolimatta puhujalavalle tai pyrkimään korkeammalle vuosi toisensa perään. Joku hakee näyttöhalunsa ulkonäköönsä vuosia kohdistuneesta pilkasta, toinen ei usko olevansa arvokas ilman jatkuvia suorituksia, kolmas ei saa politiikan huipullakaan korvattua isälleen sitä että tälle ei koskaan syntynyt poikaa.

Kiitos Kalli!

Kirjoitin heti viime eduskuntavaalien jälkeen vaalirahoituksesta ja erityisesti keskustapuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajan, kansanedustaja Timo Kallin tapauksesta. Kalli merkitsi vaalirahoitusilmoitukseensa 57 000 euron lahjoitukset tukiyhdistyksen nimiin. A-studiolle Kalli kertoi jättävänsä lainvastaisesti ilmoittamatta eduskuntavaalikampanjan rahoittajansa, koska siitä ei seuraa rangaistusta. Suuri osa kansanedustajista toimii asiassa samoin kuin Timo Kalli, mutta kukaan ei ole tehnyt sitä virhettä että sanoisi avoimesti rikkovansa lakia.

Ensimmäisenä kommentoimaan ehti Jyrki Kasvi, joka kyseli osuvasti, voivatko alle 15-vuotiaat Kallin mielestä vapaasti rikkoa lakeja, koska heitä ei rangaista. Sittemmin asiasta on noussut eduskunnassa iso moraalinen haloo, mikä on saanut naftaliiniin jääneeseen vaalirahoituslain uudistukseen vauhtia. Vaikka Kallin sammakkoa ei enää voinutkaan niellä piiloon, veti hän Iken kujanjuoksusta viisastuneena johtopäätökset ja julkisti rahoittajansa, sekä ilmoitti palauttavansa vaalitukensa.

Asia on arka poliitikoille ja puolueille. Suomalainen vaalijärjestelmä on päässyt vinoutumaan siinä määrin, ettei ilman isoa henkilökohtaista vaalikassaa ole enää eduskuntaan asiaa. Viime vaaleissa läpipäässeiden ehdokkaiden henkilökohtaisen kampanjan keskihinta oli 39 000 euroa.
Porvaripuolueille on ollut tästä hyötyä, sillä heidän ehdokkaansa ovat tehneet rahakkaampia kampanjoita ja saaneet muita paremmin tukea mm. yrityksiltä. Kokoomus ei ole vaalirahoituslakia ollut muuttamassa, puoluesihteeri Taru Tujunen toteaa tämän aamun Hesarissa "Ettei se ole lain vika ole, jos joku ei sitä noudata". RKP ei myöskään ole missään avoimuuden eturintamassa. Puolueen toimintaa on rahoitettu mystisen säätiöbulvaanin takaa, puheenjohtaja Stefan Wallin on ällistyttävästi sanonut ettei hänen edes tarvitse tietää mistä rahat puolueen toimintaan tulevat.

Timo Kallin taustalta löytyi muun muassa mystinen Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistys, joka oli tukenut avokätisesti myös pääministeri Matti Vanhasta liikenne- ja viestintäministeri Suvi Lindéniä (kok), puhemies Sauli Niinistöä (kok), ex-vihreä Merikukka Forsiusta (kok) ja Kainuun sanomien mukaan ympäristöministeri Paula Lehtomäkeä (kesk). Yhdistyksen takaa löytyy mm. suurliikemies, ideapark-yrittäjä Toivo Sukari.

Sukari oli vastikään väittelmässä A-studiossa hallituksen iloisiin yllättäjiin lukeutuvan kokoomuksen asuntoministeri Jan Vapaavuoren kanssa. Sukari kimpaantui kun Vapaavuori ilmoitti vastustavansa tämän Vihtiin suunniteltua jättiostoskeskushanketta. Sukari oli sen verran tiloissaan että retosteli tuntevansa muitakin ministereitä ja vakuutti samalla hankkeensa toteutuvan. Muutama päivä myöhemmin pääministeri Matti Vanhasen uutisoitiin tukevan Sukarin hanketta, mikä oli kyllä melkoinen ylitulkinta tämän vienosta toisaalta-toisaalta -blogikirjoituksesta. Sukarille on varmaan ollut pettymys, että hänen tukemistaan poliitikoista sekä Forsius että Lehtomäki ovat vastustaneet Vihdin Ideapark-hanketta.

Joka tapauksessa täytyy kiittää Timo Kallia tämän mokailusta, vaalirahoituksen avoimuutta ja poliitikkojen riippumattomuutta seurataan toivottavasti jatkossa tiukemmin. Pian ovat edessä kunnallisvaalit, joiden yhteydessä kaiveltavaa löytyy. Rakennusliikkeiden osuudessa kaavoitusmonopolia hallitsevien valtapuolueiden kärkihenkilöiden vaalirahoitukseen löytyy varmasti monta synkkää salaisuutta.

Pelastuksen ulottuvissa

Olin lähdössä futaamaan kun oven takana seisoi kaksi hymyilevää pukumiestä. He olivat Vanhempia Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta. Vaikka rintapielessä luki Vanhin, olivat kaverit vasta parikymppisiä nuorukaisia. Minulla on vaimoni suureksi riesaksi ollut tapana jäädä kaikkien mahdollisten käännyttäjien kanssa ovenpieleen keskustelemaan, välillä olen kutsunut saarnaajia sisäänkin. Tarkoituksenani on ollut saada edes yksi käännytetyksi. Koska minulla ei tällä kertaa ollut aikaa, sovimme uuden tapaamisen tuonnemmaksi.

Olen kyllä aina ollut jonkinlainen hihhulimagneetti. Lukioiässä pääsin harvoin asemalta Kolmen sepän patsaalle ilman että jostain kuristuksen seurakunnasta oltiin hihaa nykimässä. Kai siinä oli joku nuoren Wertherin tai eksyneen lampaan otollinen vaikutelma - Herra tietää, jos sekään. Sen lasittuneen katseen ja kestohymyn erotti jo kaukaa. "Moi mä oon Lasse, moi mä oon Liisa. Me haluttais kertoa sulle Jeesuksesta." Joko taas. Lyhyen jutustelun jälkeen yleensä selvisi että nämä hehkeät yliopisto-opiskelijat joko odottivat pikaista tuomiopäivää, olivat valmiita tuomitsemaan poikkeavat helvettiin tai vielä harmillisempaa, tuomitsivat esiaviollisen seksin. Kaikkein hulluimpia olivat skientologit, joita kävin joskus lukioaikana jututtamassa tutkielmaani varten. South Park teki ansiokasta kansanvalistustyötä animoidulla scientologian pikakurssilla.

Aikaisemmin jaksoin vängätä esimerkiksi Jehovan todistajien kanssa alkukristittyjen marttyyrikuolemista ja taivaspaikkojen täyttymisestä, nykyään ei ole oikein aikaa eikä innostusta. Asematunneleissa jeesusteleville olen välillä tokaissut Allāhu Akbar, mikä on lopettanut keskustelun alkuunsa. Velipojan kaveri käännytti käännyttäjät käänteisellä logiikalla. Nämä halusivat tulla puhumaan Jeesuksesta, mihin isäntä tokaisi: "Tulkaa vaan tuonne keittiöön ja puhukaa niin kauan kuin haluatte, mä katon tuolla olohuoneessa telkkua."

Mormonit tosiaan ilmaantuivat sovittuna aikana, kävivät häveliäästi sisään. Tarjosin omenamehua koska mormonit eivät saa ainakaan virallisesti juoda kahvia, alkoholista puhumattakaan. Mormoniuskon perusteet olivat minulle ennestään tuttuja enkä ollut niiden kertaamisesta erityisen kiinnostunut. Eniten minua kiinnosti se mikä saa nuoret yhdysvaltalaiset lähtemään toiselle puolelle maailmaa heille osoitettuun maahan, opettelemaan uuden kielen ja kulttuurin. Toinen nuorukaisista oli raamattuvyöhykkeeltä, alueelta jossa suurin osa asukkaista oli mormoneja. Oli kiinnostavaa kuulla tämän huomiota maallistuneesta suomalaisesta meiningistä.

Suomi taitaa olla maallistuneimpia maita koko maailmassa. Ihmiset eivät pahemmin käy kirkossa tai harrasta muunkaanlaisia hartaudenharjoituksia. Kirkolliset juhlapyhät kuten joulu tai pääsiäinen merkitsevät lähinnä ylensyöntiä, juontia ja kuluttamista. Valtauskonnon elämänohjeet kuten lähimmäisen rakastaminen, heikommasta huolehtiminen ja omaisuutensa jakaminen, toisen posken kääntäminen ynnä muu ei näy henkisessä valtavirrassa juuri mitenkään. Suomalainen siveyskäsitys on tietty mormoneille myös järkyttävä, julkijuopottelu (jopa esiteinien) on sallittua, pääkadulla saa kävellä miten paljastavasti pukeutuneena tahansa ja neitsyyttä pidetään häpeällisenä.

Olin vastikään lukenut myös Juha Itkosen mainion esikoisromaanin Myöhempien aikojen pyhiä, jossa kaksi mormoninuorukaista tekevät lähetystyötä Suomessa. Kirja oli myös vierailleni tuttu, eivätkä he sen näkemisestä erityisemmin innostuneet. Itkosen kirja on hyvin taustoitettu, mutta mormonit joutuvat päivittäin korjaamaan mitä uskomattomampia urbaanilegendoja. Yksi sitkeimmistä väittää että mormonien omistavan Coca Cola Companyn, toisen mukaan mormonit harrastavat moniavioisuutta. Moniavioisuus poistui kirkon opeista 1890-luvulla, vieraani harmittelivat uutisissa säännöllisesti esiintyviä punaniskaisia separatistilahkolaisia.

Mormonien organisaatiota täytyy ihailla, sitoutuminen ja koulutus ovat huippuluokkaa. Nämäkin nuoret miehet olivat oppineet suomen hämmästyttävän hyvin. Kaverit olivat kohteliaita, supliikki ja työnjako hiottuja eivätkä he olleet mitenkään päällekäyviä. Toisen vanhemmat veljet olivat suorittaneet oman mormonivelvollisuutensa Etelä-Amerikassa ja oppineet hyödyllisen espanjan kielen. Siellä noin joka kolmannen oven takana oli löytynyt keskustelunhaluista väkeä, Suomessa ovikelloja täytyy soitella noin kymmenkertainen määrä ennen juttusille pääsyä. Erään heleän mummola-kyltin koristaman oven takaa hyökännyt rouva oli uhannut käännyttäjiä poliisilla.

Vaikka käytännön elämästä ja kulttuurieroista puhuttiinkin, oli pääpaino itse asiassa eli uskonkappaleiden esittelyssä. Mormonien tarjous sielun pelastamiseksi on huomattavasti lohdullisempi ja tavallaan kohtuullisempi kuin jehovien tai luterilaisten. Jehovien taivaspaikat on täytetty viimeistään keskiajalla ja luterilaisten mukaan saa elää kuin ellun kana kunhan lopuksi katuu ja tunnustaa uskonsa. Mormonien taivaaseen voi päästä vielä kuolemansa jälkeenkin, tuonpuoleisessa ehtii vielä kääntymään tai sitten joku jälkeläinen voi kastauttaa esi-isän postuumisti. Kirkkauksia on eriasteisia eikä pakanakaan joudu ihan alimpaan paikkaan jos on elänyt siivosti. Tapaamisen jälkeen en kääntynyt mormoniksi. Osoitteemme on varmasti muistissa merkinnällä pelastuksen ulottuvissa.

Likaa kynsien alle

Lapsen vaatteet olivat mutaiset, paitaan oli jäänyt eläinten karvoja. Hän oli avojaloin vaikka halla oli vasta äskettäin päästänyt hyisen otteensa nurmesta. Lapsen kasvot olivat likaiset, suupielissä hiekkaa ja kynnenaluset mustat penkkojen ja pientareiden tonkimisesta. Jaloissa oli jälkiä kolhuista ja naarmuista. Nälkä alkoi kurnia vatsassa mutta vilu sentään väistyi lapsen pinkaistessa juoksuun kotia kohti.

Tämä ei ole mitään viiden pennin Dickensiä vaan allergialääkäreiden ohjeita mukaileva kuvaus lapsen ihanteellisista kasvuolosuhteista. Liika steriiliys ja siisteys kuulemma lisää allergioita ja vaarantaa terveyden. Kansallisen allergiaohjelman johtajan mukaan kaupunkilaisen yhteys maaperän mikrobeihin ja pieneliöihin on heikentynyt. Tästä seuraa immuunijärjestelmän vajaakoulutus ja epätasapaino. Saa nähdä milloin lastenlääkärit alkavat määrätä mullassa mönkimistä, ötököiden etsintää ja soran maistelua. Myös kotieläinten pito vähentää allergiariskiä.

Hiekkaa ei tarvitse laittaa suuhun tietääkseen miltä se maistuu. Tämä tarkoittaa sitä että on joskus tunkenut maata suuhunsa. Lapset ovat ehkä sittenkin oikeassa, turha heitä on kieltää maistelemasta kaarnaa, lehtiä tai hiekkaa vaikka pahaa tekisi katsoa. Kun olin pieni, kilpailimme joskus pihan kakaroiden kanssa siitä kuka syö isoimman ötökän. Madon syöjä voitti, muistan edelleen hänen nimensä ja syvän kunnioitukseni. Vähän myöhemmin Tarzan-kirjoja luettuamme yritimme hyppiä puusta puuhun, huonolla menestyksellä. Jupperin urheilijoiden vihreissä verkkareissa saattoi ryömiä pensaikossa hyviin tähystysasemiin.

Kerrankin mainos on oikeassa, nimittäin pesuainemainos. Likaisuus on lapsen etuoikeus. Jos vaatteiden pitäisi pysyä puhtaana ja ehjänä, ei voisi koskaan kiivetä puuhun, seurata sammakkoa ojaan tai kontata sorassa leluauton kanssa sylki päristen. Sorasta tulee naarmuja, puusta pudottautuessa kolhuja tai tikkuja sormiin. Samalla luut vahvistuvat ja tasapaino kehittyy. Lapsia ei tunnu haittaavan kylmä uimavesi tai kivet paljaiden jalkojen alla koska heissä on vielä karaistuneisuutta jäljellä. Aikuiset ovat enemmän huolissaan näkyvistä naarmuista ja vaatteiden tahroista kuin mielen kolhuista.

Karaistuneisuuden ja anarkian kitkemiseksi on kehitetty valtava määrä audiovisuaalista viihdykettä, pehmoisia prinsessalenkkareita, makeita makupaloja, kieltoja, aitoja, pehmustettuja sisäleikkipuistoja, ohjattuja pikkujunioreiden harrastuksia ja koko perheen ostoskeskuksia. Näitä vastaan lääkärit nyt kehottavat nousemaan barrikaadeille.

Kielletään laihdutuskuurit!

Näin varastoit rasvaa tehokkaammin! Eroon lihaksista, rasvaa tilalle! Kevään tehokuurilla verenpaine ylös ja fiilis alas! Kellumiskuntoon kesäksi! Sulata paastolla muskelit pois!

Näitä otsikoita tuskin nähdään naistenlehdissä, koska ne eivät kerro totuutta lahdutuskuureista. Naistenlehdet ovat terveyden vihollisia. Ne kertovat milloin on aika syödä blinejä, herkutella ihanalla suklaalla ja viineillä tai hemmotella itseään herkullisella karitsanpaistilla. Kun on ensin mäsäytetty, kehotetaan seuraavalla sivulla kokeilemaan uutuusdieettiä jolla Satu Julkkiskin laihtui. Naistenlehdet eivät kerro tasaisen terveellisestä elämästä, koska se on tylsää. Kansien sankarittaret ovat kerralla paljon laihtuneita julkkiksia, jotka voidaan laittaa kanteen taas parin vuoden päästä kun he ovat lihoneet ja laihtuneet uudestaan. Kyllä, lähes kaikki kuurilaiset lihovat takaisin.

Aiemmin pidin tätä höhlänä, eilisen jälkeen vaarallisena. Kuuntelin podcastia elimistön aineenvaihduntaan liittyvistä lainalaisuuksista. Lääketieteen tohtori Kirsi Pietiläinen pudotteli simppeliä faktaa, joka sai ihmettelemään miksen ole tiennyt tätä aikaisemmin. Minäkin tiesin kokemuksesta paaston aikana painon hieman putoavan. Kukaan luontaistuotekauppias ei ollut kertonut sitä että elimistö käyttää paaston aikana ravinnokseen lähinnä lihasta. Viikon paastolla ei rasva ehdi juuri palaa, mutta lihaskudos pilkkoutuu hurjaa vauhtia. Paaston jälkeen elimistö korjaa tilannetta varastoimalla tilalle ensisijaisesti rasvaa. Apua!

Tässä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, evoluutio on koulinut kehon varautumaan nälänhätään, jota paasto ja tiukka lahdutuskuuri sille edustavat. Paastoaminen ja nopeatahtinen laihduttaminen ovat tehokkain tapa koulia kehonsa huipputehokkaaksi rasvanvarastointikoneeksi. Jojolahduttamisen (paino vaihtelee yli 5 kg edestakaisin) seurauksena elimistö sopeutuu "kiusaamiseen" opettelemalla varastoimaan rasvaa tehokkaammin, samalla tuppaa mm. verenpaine nousemaan. Toinen esi-isiltä peritty eloonjäämisvietti on ruuan ahmiminen matalalla energiamäärällä kärvistelyn jälkeen. Vaikka en olekaan laihduttanut paastoamalla, olen langennut paaston jälkeiseen ahmintaan ja sen jälkeiseen morkkikseen.

Laihdutuskuureilla laihduttaminen tulee kerta kerralla vaikeammaksi ja fiilis huonommaksi. Taitaa olla parempi vaikka pysyä tasaisen ylipainoisena kuin jatkuvasti laihdutuskuurilla.
Pietiläisen mukaan yhdeksän kymmenestä laihduttajasta lihoo vähintään entisiin mittoihin kahden vuoden sisällä. Jos laihdutuskuurin aikana ei ole harrastanut liikuntaa, on samanpainoisessa kropassa enemmän rasvaa ja paljon vähemmän lihasta kuin ennen kuuria. Seurauksena on yleinen elinvoiman hupeneminen.

Menestyksekäs laihduttaja ajattelee voivansa höllätä "kuuria" kun paino on pudonnut. Valitettavasti paluuta entiseen ei ole, koska uusi kevyempi keho tarvitsee vähemmän energiaa kuin entinen. Eihän se mikään uutinen ollut että ainoa tapa on muuttaa pysyvästi jotain syömisessä, juomisessa ja liikkumistottumuksissa. Pietiläisen tiedot laihdutuskuurien vaikutuksesta kehoon ja mieleen olivat sen kuuloisia, että laihdutuskuurit pitäisi kieltää kansanterveydellisistä syistä!

YLE radio:

• Paasto ja jojo-laihdutus
• Painonhallinta ja psyyke
  

Ike, you´re fired!

Kokoomus ja Katainen saivat hässäkästä tarpeekseen ja ulkoministeri Kanerva sai lähteä. Kataisen päätös on sikäli kummallinen että vielä pari päivää sitten hän vakuutti täyttä luottamustaan Ikeen, joka sai "veljellisen ja vahvan tuen". Kataisen perustelut potkuille ovat periaatteessa pätevät: Kanerva oli luvannut olla aiheuttamatta kohuja ministeriaikanaan.

Tilalle on tulossa ilmeisesti Alex Stubb. Tässä tapahtuu joku kosminen oikeudenmukaisuus, sillä laskujeni mukaan Stubbin tilalle europarlamenttiin nousee loppukaudeksi Sirpa Pietikäinen. Ennen eduskuntavaaleja Pietikäinen jäi kiinni siirrettyään autoaan humalassa. Pietikäinen otti harvinaisen suoraselkäisesti vastuuta tapahtuneesta ja luopui ehdokkuudesta ja lähes varmasta kansanedustajan paikasta.

Vielä pari viikkoa sitten Kanerva oli käyttämässä elämänsä tilaisuutta pontevana ulkoministerinä. Ike oli tehnyt ozzyosbournemaisen comebackin huipulle, jossa hän olisi voinut päättää uransa tyylikkäästi. Nyt historiaan on jäämässä uransa pilannut likainen äijä. Jahka Tehtaankadun arkistot joku päivä avautuvat, voi Ikestä jäädä jälkipolville vielä paljon surkeampikin kuva. Toistaiseksi tarinat Kanervan neuvostodiplomaateille toimittamista nimilistoista ovat jääneet vaille vahvistusta.

Pietikäinenkin mokasi, muttei selitellyt. Pahinta suomalaisten miesten törttöilyissä ei ole itse toilailu vaan selittelyt. Rikosoikeuden asiantuntija, rikoksentorjuntaneuvoston puheenjohtaja Ari-Matti Nuutila jäi taas kiinni rattijuoppoudesta. Nuutila selitti että oli hirvikolarin jälkeen harhaillut metsässä ja alkanut siellä juopottelemaan. Hoh hoijaa.

Ikelle tutuissa urheilupiireissä on kuultu mitä uskomattomampia selityksiä. Martti Vainion piti ottaa vain vitamiinia, mutta talonmies Nyrönen piikittikin hormonia takapuoleen asuntovaunussa. Stig Wetzell oli saanut liikaa efedriiniä purukumista ja banaaneista. Dopinghiihtäjä Jari Isometsä kertoi olevansa "rehellinen Lapin mies, joka on tullut selittämään, miten asiat ovat".

Pahimmat selittelijät ottavat käyttöön runolliset ilmaukset ja ylemmät voimat. Mika Myllylän testamentti Suomen kansalle on toistaiseksi pahinta: "Vielä kerran korviini kantautuu tuon hiljaisen Tervanevan mystinen kutsu. Nöyränä, kiitollisena ja yksinäisenä vaellan sinne nyt
vastatuulessa viimeisen kerran takaisin, polvistun, myönnän tappioni ja pyydän sielulleni rauhaa."

Toivottavasti Ike saisi rauhoittua jossain ja jättää enemmät selitykset väliin.

edit:
Kokoomuksen tiedotustilaisuudessa uusi ulkoministeri Alex Stubb oli hyvin vakuuttava. Suomessa Katainen on ollut jo jonkun aikaa ainoa nuori mies politiikan huipulla. Hänen ansiokseen pitää sanoa selkokielisyys. Nyt seuraksi tulee Stubb, joka on tässä asiassa vielä parempi. On ilo nähdä vaihteeksi selvää suomen (ruotsin, englannin, ranskan ja saksan) kieltä puhuva ministeri.

Totuus lapsiperheistä

Lapsiperheelliset ovat vähän niin kuin afrikkalaiset, kummastakaan ei ole ikinä hyviä uutisia. Hesarissa lapsiperheistä on kirjoitettu viime aikoina mm. seuraavasti: Suomi verottaa lapsiperheitä erityisen ankarasti, Lapsiperheiden kodinhoitoapu pudonnut, Lapsiperheet huonoja veronmaksajia, Köyhiä lapsiperheitä kyykytetään, Töitä ja lastenhoitoa vaikea sovittaa yhteen ja niin edelleen.

Uutisissa lapset lihovat, sairastuvat diabetekseen ja korvatulehduksiin, masentuvat, useimmiten yksin tietokoneen ääressä. Vanhemmat raatavat, parisuhteet kurjistuvat, isät ovat ylitöissä tai tekevät huonosti kotitöitä, yksinhoitajat vajoavat yhteiskunnan pohjalle, äidit kärsivät synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, riittämättömyyden tunteesta ja muista äitiyden vitsauksista.

Hesarin Nyt-liite on ansioitunut varsinaisena lapsivastaisuuden pää-äänenkannattajana lukuisine lapsiperhe-kauhujuttuineen. Television lapsiperheohjelmissa seikkailevat enimmäkseen lapsityrannit, sekä alistuneet tai tunnevammaiset vanhemmat. Tämä on se versio, joka lapsettomille ihmisille kerrotaan. Toinen versio lapsiperheistä on perhelehtien ja mainosten pastellinsävyinen maailma. Siellä kaikki on puhdasta ja auvoista. Äidit lehden kannessa ovat mallimitoissa, hoikat käsivarret on aseteltu suojelevasti pyöristyneen masun päälle.

Lapsiperheelliset itsekään eivät kerro totuutta. On tapana kertoa arjen pikku vastoinkäymisistä, korvalääkäreistä ja kurahousuista. Päivitellään vapaa-ajan vähyyttä ja pahoitellaan kun ei päästä niihin illanistujaisiin tai siihen futispeliin. Lapsiperheiden onnesta ei ole soveliasta puhua, voihan paikalla olla joku joka ei syystä tai toisesta voi saada lasta vaikka haluaisi. Onhan se lasten kasvattaminen rankkaa, harrastukset ja kavereiden näkeminen vähenevät. Vauvat valvottavat ja isommatkin herättävät aikaisin viikonloppuna. Ei voi reissata samalla tavalla tai käydä viihteellä.

Ei se pelkkä marinakaan kuitenkaan vetele. Onhan se totta että monet lapsiperheet köyhiä, niin mekin. Silti tunnen itseni miljonääriksi aina kun katson nukkuvia lapsiani. Lentokentällä näkee ihmisiä jotka ovat vastassa rakkaitaan pitkältä reissulta ja tuloaulassa halaillaan ja riemuitaan. Sellaista se on joka ikinen päivä kun hakee lapsia päiväkodista tai tulee töistä. Lapsen kanssa voi löytää maailman uudestaan ja huomata ihmeellistä tavallisista asioista. Saa nähdä miten lapsi kasvaa ja oppii. Sitä on jollekin maailman tärkein ja viisain ja vahvin vaikka olisi työtön. Voi suojella toista kaikelta, mitä ikinä se keksiikin pelätä.

paastoajat käsi ylös!

Pääsiäinen tulee, lehdet ovat täynnä juttuja juhlapyhästä: pashaa, lammasta, mämmiä, punaviinejä, suklaata, tipuja, pupuja, noitia sun muuta. Pääsiäisenä päästään paastosta, vaikka mainosten perusteella päästään mässäämään. Ei uskoisi että homman nimi on joskus ollut kieltäymys ja hiljentyminen.

Mietimme vaimon kanssa mistäs tässä pääsiäisessä oikein olikaan kysymys. Tietenkin tiesimme että pääasia on kristittyjen uskomus Jumalan pojan kuolleista heräämisestä ristiinnaulitsemisen jälkeen. Siitä juhlan aihe mutta mitä ne virpomiset, palmusunnuntait sun muut tarkoittivatkaan?

Netistä kaivaessa selvisi että pääsiäinen on varsinkin ortodokseille vuoden isoin juttu, pääsiäisviikko on Suuri viikko. Ortodoksien neljänkymmenen päivän paastoa on vietetty ainakin 300-luvulta lähtien, joskus reformaation jälkeen samaan hommaan rupesivat luterilaiset. Minä olen aina luullut että laskiaissunnuntaina lasketaan mäkeä ja syödään pullaa kermavaahdolla ja mantelimassalla, mutta silloin laskeudutaankin paastoon. Pashakaan ei alunperin tarkoitakaan sitä miljoonan kalorin pääsiäisherkkua, vaan Kristuksen matkaa kuolemasta elämään. Juutalaisten nimitys pääsiäiselle, pesah, ja ruotsalaisten påsk ovat samaa alkuperää. Pääsiäisenä juutalaiset pääsivät Egyptin orjuudesta ja siinä onkin juhlan aihetta kerrakseen.

Pääsiäistä edeltävä Suuri viikko eli luterilaisten piinaviikko otettiin Pohjanmaalla vähän turhan kirjaimellisesti. Pohjalaisilla oli tapana piiskata lapsiansa pitkäperjantaisin jotta muistavat Jeesuksen kärsimykset nahoissansa. Eikä suklaamunia sitten syärä, notta. Piinaviikon jälkeen sitten otettiin jo ilon kautta, keskiajalla pääsiäisyön messun saarnassaan pappi saattoi kertoa vitsejä ja heittää herjaa varsinkin kuoleman ja Perkeleen kustannuksella. Pappi saattoi saapua saarnastuoliin eriskummallisissa vaatteissa tai pelleillä kalsareissaan seurakunnan edessä. Reformoidut ilonpilaajat lopettivat tämmöisen pelin 1600-luvulla.

Pakana-esi-isiemme mielestä pääsiäisena hyvän ja pahan voimat kamppailivat, ja kevätpäiväntasauksen valon aikoihin hyvikset pääsivät voitolle. Karjalassa on kilkuteltu yöllä kelloja karjaonnen tuomiseksi, Pohjanmaalla polteltu kokkoja noitien karkottamiseksi. Virpomisvitsojen esikuvana olivat palmunoksat, joilla Jeesusta hyllattiin tulevaksi aasilla Jerusalemiin.

Suomalaiset nimellisuskovaiset eivät paastoa sen enempää kuin käyvät kirkossakaan. Nykysuomalaisessa pääsiäisperinteessä on jätetty väliin se paasto-osuus, itsetutkiskelu ja muu kiiraskärvistely ja siirrytty suoraan mässäilyvaiheeseen. Vai onko tullut paastottua ja kaduttua syntejä, käsi ylös!

Valheenomainen asetelma

Ulkoministeri Ilkka Kanervan tekstiviesteistä ja naismausta en jaksa ryhtyä keskustelemaan, minua ottaa päähän valehtelu. Jos ihminen valehtelee pienestä asiasta, miten samaan tyyppiin voi luottaa isoissa asioissa?

Perustuslain mukaan ministerien tulee olla rehellisiä ja taitavaksi tunnettuja Suomen kansalaisia. Pääministeri Matti Vanhanen valehteli tavanneensa Kuroskan Ikeassa, vaikka vonkasi tätä netissä. Pääministeri Jäätteenmäki puhui niin totta kuin osasi, heikosti ja useaan kertaan. Ilkka Kanerva kielsi lähettäneensä erotiikkatanssijalle tekstareita, jäi kiinni valheesta ja pyysi sitten anteeksi tökeröyttään. Itse asiassa hän kiisti kiistäneensä tekstailua mutta tämän haastattelun jälkeen se nyt on turhaa:



Kanervalle totuus on ollut ennenkin suhteellinen käsite. Klassikkovideossa vuodelta 1981 nuorelta Ikeltä kysytään, onko tämä koskaan törmännyt poliittiseen valheeseen tai syyllistynyt sellaiseen itse. Kanervan kielenkäyttö "valheenomaisine asetelmineen" on kieltämättä luovaa. Jos tämäntyyppisestä fundeeraamisesta ei kansalaisen usko poliitikkojen rehellisyyteen kärsi, ei sitten mistään.

Viikon lapsi

Päiväkodin tädit keksivät viehättävän idean, jokainen muksu saisi olla vuorollaan viikon lapsi. Vanhempien oli tarkoitus tuoda lapsestaan pari kuvaa, joiden viereen teipattiin tätien tekemä lapsen haastattelu. Kuvissa oli tarkoitus olla lapsi ja jotain tälle tärkeää, vaikka perhe, lelu tai lemmikki. Lutuisissa haastatteluissa pikkuipanat kertoivat perheestään, lempiväreistään, lempiruoistaan, kavereistaan ja muusta mieleen tulevasta.

Päiväkodin tädit eivät tainneet aavistaa minkä pandoran lippaan olivat avanneet. Ensimmäisen viikon lapsen vanhemmat toivat neljä kuvaa. Seuraavalla viikolla kuvia oli kahdeksan, sitten kaksitoista. A3-kokoinen taustapahvi ei riittänyt ja vähitellen alkoi ilmestyä vanhempien (enimmäkseen isien) askartelemia kollaaseja kuvateksteineen. Kuvissa oli edelleen viikon lapsi, mutta myös paljon muuta.

Lapselle tärkeistä asioista esiteltiin kuvissa etelänmatkoja, autoja, asuntoautoa, talonrakennustyömaa, kesämökkejä, siirtolapuutarhamökki (köhm), mönkijää, moottoripyörää, sähkökitaraa ynnä muuta vempainta. Kuvissa seikkailivat isät ja äidit, lemmikit ja viikon lapsetkin pilkistivät seasta. Kuvateksteissä kerrottiin lapselle tärkeistä asioista kuten lomamatkakohteesta tai siitä että isi on töissä Nokia-nimisessä firmassa.

Ryhmässä oli tönivä ja huonosti käyttäytyvä poika jolle pieni pippurinen tyttäreni on joutunut pitämään jöötä. Kolmevuotias poika ajeli kuvissa mönkijällä kädessään moottorisaha ja leikkipyssy. Isä irvisteli ylpeänä vieressä. Äiti murehti jo edellisellä viikolla lasta pukiessaan miten löytää itsestään edustavaa kuvaa. Kaikkensa sitä lapsensa eteen ihminen yrittää.

Esikoinen ei ehtinyt olla viikon lapsi, mutta haastattelussa häneltä kyseltiin mikä on tärkeintä elämässä. Muut lapset vastasivat isi, äiti, perhe, jumala, ystävät jne. Esikoinen vastasi: juna.
Mentiin sitten katsomaan junia.

Mikseivät nuoret enää humppaa?

Tämä mielipiteeni julkaistiin Aamulehdessä 7.3. otsikolla:
Nuoret eivät halua leikkiä poliitikkoa.

Nuoret eivät ole kiinnostuneita politiikasta, koska he eivät ole kiinnostuneita puoluepolitiikasta. Tätä hoetaan yleisenä totuutena mediassa ja juhlapuheissa. Samalla logiikalla voisi väittää että nuoret eivät ole kiinnostuneita musiikista, koska he eivät enää kuuntele humppaa.

Ratkaisuna ongelmaan poliittisille nuorisojärjestöille kaadetaan yhä enemmän rahaa. Yhtä järkevää olisi elvyttää humpan suosiota syytämällä kilvan verorahaa Työväen humppanuoret ry:lle ja Kansalliset nuoret humppaajat ry:lle.

Oikeusministeri Tuija Brax kiinnitti vastikään huomiota (AL 23.2.) siihen, että suomalaisten nuorten usko omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa on Euroopan heikointa. Nuoret eivät ole kiinnostuneita siitä politiikasta ja niistä puolueista, joihin suuret ikäluokat aikanaan lähtivät joukolla mukaan. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, sillä puolueiden toimintatavat eivät ole merkitsevästi 1970-luvulta muuttuneet.

Osallistumistapana tarjotaan mahdollisuutta leikkiä aikuista poliitikkoa nuorisovaltuustossa tai nuorisojärjestössä ilman oikeaa päätös- tai budjettivaltaa. Vaalikampanjoihin nuoret kelpaavat imagoa virkistämään, eduskuntaryhmiin ja valtuustoryhmiin lähinnä noudattamaan ryhmäpäätöksiä myöhempien palkkiotehtävien toivossa. Puoluepolitiikka ilman valtaa, ketä voisi vähempää kiinnostaa?

Koska puoluepolitiikka ei tarjoa mielekästä vaikutuskanavaa, aktiiviset nuoret eivät hakeudu puolueisiin. He liittyvät järjestöihin, kirjoittavat blogeja, järjestävät mielenosoituksia, nettiadresseja, kulutusboikotteja, ryhtyvät kasvissyöjiksi tai maanpuolustusaktiiveiksi.

Nuoret ovat kiinnostuneita omaan elämäänsä vaikuttavista asioista tavoilla joita ei ymmärretä politiikkana. Esimerkiksi tekijänoikeuslain käsittely sai Internetissä aikaan laajan keskustelun, johon päättäjillä ei ollut halua eikä kykyä osallistua. Kansanedustajien saamia yhteenottoja kutsuttiin masinoinniksi ja mielenosoitusta poliittisten nuorisojärjestöjen kokoamaksi.

Nuoria ehdokkaita on vaaleissa vähän, ja heitä valitaan vuosi vuodelta vähemmän. Miten eduskunnassa johon valittiin kaksi alle 30-vuotiasta edustajaa, voidaan ymmärtää nuorten elämää? Seuraavissa vaaleissa suurimman osan äänistä antavat eläkeikäiset. Läpimenoon tarvittavan kampanjan hinnat ovat karanneet käsistä, eikä nuorilla ei ole mahdollisuuksia pärjätä tässä kilpailussa. Rahan valta on saatava aisoihin joko listavaalilla tai asettamalla katot henkilökohtaisille kampanjabudjeteille.

unikkokansan laulut

Suomessa juodaan paljon viinaa. Pian on Joulu, perhejuhla, ja viinaa juodaan tosi paljon. Aikuinen suomalainen kuoleekin useimmiten viinaan, mutta sitä jankuttavat vain ilonpilaajat. Suomessa viina on iloinen asia. Viinasta tehdään huumoria ja lauluja, joista suomalaiset pitävät. Toisin on huumeiden laita.

Huumeista ei sovi laulella tai puhua, varsinkaan politiikassa, sillä huumeista puhumisen suhteen vallitsee porttiteoria. Jos poliitikko sanoo huumeista tuomitsevan alkulauseen lisäksi jotain muuta, on hän ilman muuta valmis tarjoamaan huumeita myös lapsille. Muutama poliitikko on kokeillut lyödä päätään porttiteoriaan tuhoisin seurauksin, siinä on saattanut mennä työt ja asunnot alta.

Mutta takaisin hauskaan aiheeseen, viinaan. Suomalaiset artistit ovat usein tehneet viina-aiheisia lauluja, etenkin silloin jos levyt eivät ole muuten olleet mennäkseen kaupaksi. Kuuntelin bussissa tenavauinnista tullessa lasten kanssa rakastetun suomalaisen sanamiehen Hectorin kappaletta Juodaan viinaa. Kävi mielessä ettei huumeiden käytön riemusta tosiaan sovi radiossa laulella. Kyllä siitä kova poru tulisi jos Hector laulaisi: "vedetään viivaa, tullaan viisaammiksi näin, vedetään viivaa, on todellisuus piinaa hetkittäin, selvinpäin."

Tarkemmin ajatellen, Lumi teki enkelin eteiseen kuulostaa kyllä ihan varoitukselta huumausaineiden psykoottisilta vaikutuksilta, vaikkei siinä lauletakaan: "Ja veli oli pilvessä, näin sen itkeneen, lumi teki enkelin eteiseen". Entäs Irwin sitten, miehen urahan rakentui ryyppäämisen romantisoimiselle. Olisiko rakastetuksi kansanlauluksi noussut "Ei esso tapa, ja nipsuihin ei huku"?

Kuka voisi unohtaa kansallisyhtyeemme Eppujen klassikkoa Baarikärpänen. Tuskin yläasteenkaan juhlissa veisattaisiin "Siis ryystämään, ryystämään joka päivä sännätään. Ja kun päivä on ohi niin lisää sniffataan. Tahdon olla kokkelissa aina, sekä maanantaina, tiistaina, keskiviikkona ja torstaina!" Entäs Samuli Edelman laulamassa toisiaan kaulailevalle käsilaukkurouville: "Oon mä vetäny spiidii Wienissä, monta piikkii vauhtii Lyypekissä. Niiden vetämiseen vain on syy Peggyssä. Niinpä, ei siitä tuotannosta kultalevyjä vuoltaisi tai siirryttäisi sujuvasti virsilevytysten pariin.

Entäpä jos meillä olisi vähemmistökansanosa, joka olisi tunnettu kannabislauluistaan. Tämä iloinen, yhteisöllinen porukka kokoontuisi juhlapyhäisin pössyttelemään ja veisaamaan keskiajalta periytyviä "savuviisujaan" koko suvun tai ystävien voimin. Stockmannilta saisi valtaväestökin sitten ostaa kaikenlasta asiaan liittyvää krääsää, Marimekon kukkakuoseja ja Iittalan vesipiippuja. Unikon lehdet koristaisivat niin verhoja kuin kumisaappaitakin. Tietenkin tämä ilmiö juurtuisi nopeasti opiskelijaliikkeeseen, etenkin teekkarit omisivat tämän ritualisoidun tötsyttelyn osaksi iloista ja maineikasta teekkarikulttuuria.

Veljet, kitisten kohti parempaa huomista!

Tänään menen esikoisen kanssa korvalääkäriin. Onneksi lääkärikeikat ovat olleet tosi vähissä tänä vuonna. Viimeksi olin esikoisen kanssa neuvolassa. Tasavuositarkastuksessa testataan lapsen kehittymistä, mitataan pituus ja paino, tutkitaan näkö ja kuulo, sekä tehdään erilaisia palikkatestejä henkisen kehittymisen selvittämiseksi. Joku kirjoittamaton laki säätää, että lapsi teloo päänsä aina ennen neuvolassakäyntiä, valokuvausta tai tutustumista uuteen päiväkotiin. Nyt esikoisella oli silmäkulmassa vanhojen tällien lisäksi tuore mustelma sohvapöytää päin juoksemisen kunniaksi.

Esikoinen oli neuvolaan suoraan päiväunilta herätetty, silmät seisoivat päässä ja suu oli jäänyt ammolleen. Neuvolan täti sai kysymyksiinsä vastauksiksi yksitavuisia ölähdyksiä tai "emmää tiedä". Yleensä puhelias ja utelias esikoinen ei ollut kyetä monisanaisiin lauseisiin, eikä mieleen tullut sen kummemmin lempiruokaa kuin väriäkään. Poika vaikutti epäilemättä heikkolahjaiselta, mikä jäi kuitenkin kohteliaasti neuvolakorttiin kirjaamatta.

Valtakunnantätien juhlapuheissa miehiä kovasti kannustaa ottamaan vastuuta ja osallistumaan lastenhoitoon. Neuvola on kuitenkin naisten ja lasten valtakuntaa. Tiskin takana on aina täti eikä setä, jos paikalla on vaimo, puhuu täti hänelle. Isän läsnäoloa ainakin vauvaneuvolassa kummeksuttiin. Kävin siellä puoli vuotta, ennen kuin sinänsä mukava täti alkoi tottui siihen että myös isä haluaa tietää lapsen terveysasioista. Nuoren naisravitsemusterapeutin vastaanotolla olin myös kuin ilmaa, puhe osoitettiin vaimolleni ja proopuskat ojennettiin hänelle. Näin siitä huolimatta että olin enimmäkseen vastuussa lasten ruokahuollosta ja vastailin vaimolleni asetettuihin kysymyksiin.
Vielä räikeämpiä ovat kavereiden kertomat esimerkit joissa kysymykset, puhe ja paperit osoitetaan äidille, vaikka paikalla oleva isä olisi vanhempainvapaalla täyspäiväisenä lastenhoitajana. Tämä kaikki ottaa pirusti aivoon, ravitsemusterapeutin vastaanotolta tulin raivosta kihisten.

Nyt tullaan siihen kohtaan tasa-arvokeskustelua jossa osa miehistä ja naisista kehoittaa olemaan kitisemättä. Miesten mielestä tällainen on kitinää ja kitinä ei ole miesten hommaa. Jotkut naiset puolestaan toteavat että tämä on naisten kokemiin vääryyksiin verrattuna pientä, tai ainakin se on ihan oikein että mies saa kokeilla patriarkaatin vastalääkettä. Sanokoon mitä sanovat, nyt on 2000-luku ja koen oikeudekseni kitistä silloin kun huvittaa.

Vastikään sain olla ylpeä mutsista. Tämä oli mennyt amerikkalaisen terapiagurun Kathy Steelen luennolla huomauttamaan siitä, että kaikissa vanhemmuuden kuvituksissa oli vain äitejä ja lapsia. Mutsi oli kertonut että hänen poikansa olisivat moisesta varmasti loukkaantuneet. Steele lupasi hankkia isien ja lapsien kuvia.

yksinvaltias presidentti

Venäjän vaalit ovat tuoneet mieleen rajattoman presidentinvallan kauhukuvat.

On surullista ajatella maata, jossa vahvan johtajan kaipuussa kärvistelevä kansa on antanut presidentilleen diktaattorin valtaa lähentelevän aseman. Kansallinen parlamentti on alistettu presidentin kumileimasimeksi, hallitusten ja ministerien erottaminen on arkipäivää. Jopa perustuslaki venyy ja paukkuu tarvittaessa, jos yksinvaltiuden jatkuminen on siitä kiinni. Jännitteitä ulkovaltojen kanssa käytetään häikäilemättä sisäpoliittisen vallan pönkittämiseen. Maan taloutta pyörittää presidentin lähipiiriin pesiytynyt kalakaverien porukka.

Presidentin ajattelutapa on tiedustelumiehen, ei poliitikon. Entisenä kovaotteisena toisinajattelijoiden kuulustelijana tunnetulle salaisen poliisin agentille ei ollut valtaan päästäkseen vaikeaa muuttaa mielipiteitään poliittisen tilanteen käännyttyä päälaelleen.

Presidentti nauttii kaikesta huolimatta valtavaa kansansuosiota. Ongelmistaan kansa syyttää poliitikkoja ja paikallishallintoa ja kuvittelee oikeamielisen ja kaikkivaltiaan presidentin olevan kansan syvien rivien puolella. Tämä kaljupäinen kalastuksesta pitävä urheilumies onkin taitava mediapersoona ja suorastaan nauttii poseeraamisesta ja pullistelusta. Myyttiä kansan ahdingosta nostavasta suuresta johtajasta rakennettiinkin määrätietoisesti uran alusta saakka. Asiaa auttoi se, että tiedotusvälineet oli alistettu valtaapitävien äänitorveksi. Valtamediassa johtajaa ei kotimaassa ole uskallettu arvostella.

Sattumalta kättelin tätä karismaattista despoottia pienenä poikasena. Toivon kuitenkin etteivät Kekkosen vallan kaltaiset ajat Suomen politiikassa enää koskaan palaa.

koprolalia, vaiettu lastentauti

"Ei oo kukaan ihminen pieru!" En voi uskoa käyväni tätä keskustelua.

Kaksi-nelivuotiaiden tavatessa alkaa pian veisu uloisteista, eritteistä, suolikaasuista, primäärisistä sekä sekundäärisistä sukupuolitunnusmerkeistä. Tuntuu siltä että kasvatustyön olennainen osa on tämän sortin sakilaisuuden kitkemistä. Viimeistään lasten väsyessä ja riehaantuessa karisee työllä ja tuskalla rakennettu sivistyksen pintakuori. Velimies on sitä mieltä että kaikilla lapsilla on synnynnäinen Touretten oireyhtymä, joka ilmenee koprolaliana, pakonomaisena tarpeena toistella hävyttömiä sanoja.

Ihan pienten lasten vanhemmuus muistuttaa hätkähdyttävän paljon armeijan alokasaikaa. Nukutaan huonosti, eristäydytään muusta maailmasta, aikuisten ihmisten puheet taantuvat käsittelemään nukkumista, pissaa, kakkaa ja ylipäätään suolen toimintaa. Koko ajan pitäisi olla moppi kädessä tai pukemassa mitä ihmeellisempiä sotisopia ulkoharjoituksia varten.

Lapset, nuo pienet anarkistit, ovat toisaalta oikeassa - pierut ja kakka ovat hauskoja asioita. Niiden varaan on huumori paljolti perustanut, jopa korkealle asteelle jalostunut brittihuumori. Välillä miettii onko lasten ilonaiheille tuimistelemisessa järkeä kun itseäkin naurattaa. Ainakin ruokapöydän pitää sentään olla petomaanivapaata vyöhykettä.

Kyllä se vaan on pirun hauskaa kun uutisankkurilta tai telkkarin jumppaohjelman vetäjältä pääsee pieru.

rapakuu

Pikkuhousut, sukkikset, paita, villahaalari, kauluri, kypärämyssy, pipo... ei sittenkään myssyä vaan se paksumpi pipo, haalari, villasukat, villatumput, kuratumput, kumisaappaat, kurahousut, sadetakki. Kurakamppeet ovat pesty ja kuivattu edellisen maastokeikan jäljiltä. Kohta ne ovat taas ravassa.

Marraskuu on syvältä, pari lämpöastetta ja sade vihmoo. Ihan kuin varustaisi kaksi kosmonauttia kuukävelylle. Kosmonautit ovat hankalia ja yhteistyöhaluttomia. Pienempi kosmonautti, Ludmila, ärisee, sätkii ja karkailee minkä ehtii. Isompi, Anatoli, retkottaa velttona lähtöaulassa. Reilun vartin ähellyksen jälkeen enää kurakamppeet ovat pukematta. Kaikkien pinna kiristyy ja kosmonautit alkavat puhua keskenään vessajuttuja. Olen oppinut pukemaan itse viimeiseksi päällysvaatteet, koska muuten olen hiestä märkä jo ennen rappuun pääsyä. En ymmärrä miten päiväkodeissa saadaan alati kasvavat lapsilaumat sovussa puettua ja pihalle, lastentarhanopettajien ja lastenhoitajien täytyy olla todellisia huippuosaajia.

Sisälle jääminen pimeällä ja sateisella säällä tuntuisi houkuttelevalta, mutta se saman tien voisi mennä päiväksi häkkiin Korkeasaaren kettujen kanssa. Kosmonauttien ilmeet kirkastuvat heti ulkona ja havaitsen itsekin lätäköissä hyppimisen ja rypemisen hauskuuden. Anopin mielestä ei ole huonoa säätä, on vain huonoja varusteita. Alan kallistua samalle kannalle.

kynttilä ikkunaan

edit. 12.10.
Mediassa on pompsahdellut viime aikoina esiin väitteitä että koulusurmaaja Auvinen olisi ollut joku nuori alykkö.
Ei hän ollut. Tämän etiikkapätkän kommenteissa (vanhimmat kommentit) Auvinen väittelee mm. väkivallan oikeutuksesta itseään fiksumman keskustelijan kanssa. Auvisen viestit ovat vain puberteettista, aggressiivista solkotusta. Hänen niin sanottu polittinen manifestinsa rakentuu vain väärinymmärretyn Nietzschen ja muutaman iskulauseen (joita hän toisteli nettikirjoituksissaan) ympärille. Suomessa älykköyteen taitaa riittää se, että osaa kirjoittaa Nietzschen oikein (minun piti tarkistaa oikeinkirjoitus ;-).

---------
Eiliset Jokelan koulusurmat tekivät minut muiden uutisten kuulleiden tavoin vihaiseksi ja surulliseksi. Aamulla samoja fiiliksiä vahvisti Hesarin pääkirjoitus, jossa osoitettiin syyttävällä sormella Internetiä. Myös pienen tyttäreni leikkikaverin isä totesi aamulla päiväkodin eteisessä että "sitä se internetti teettää". Kerroin että ei se kuule se internetti ole.

Tänään on jatkettava elämäänsä, jota helpottaa surun ja vihan kohdistaminen. Ampuja on luonnollinen vihan kohde, mutta hän on kuollut. Tappajasta tiedetään, että hän pelasi ampumapeli Battlefieldiä ja lähetteli Youtubeen omatekoisia häiriintyneitä videoitaan. Internetin ja ampumapelien kauhistelu näyttää valitettavasti peittävän todelliset syyt, mikä surettaa ja kauhistuttaa minua. Ymmärryksen ylittävän murhenäytelmän kohdatessa on huojentavaa löytää jokin selkeä syy kauheudelle. Iltapäivälehdet (ja näköjään Hesari) haluavat antaa sellaisen ihmisille lisätäkseen irtonumeromyyntiään. Poliitikoilta vaaditaan ripeitä toimia ja heidän on helpointa syyttää pelejä tai Internetiä.

Kun olin teini-iässä, käytiin vakavissaan keskustelua siitä, saako Ozzy Osbornen Suicide Solution nuoret tappamaan itsensä. Television väkivaltaelokuvien, roolipelien ja konsolipelien on myös ajateltu lietsovan nuorison väkivaltaisuutta. En väitä että Battlefieldin päivittäinen pelaaminen tekee kenenkään ajatusmaailmalle hyvää. Väitän että jotain ratkaisevaa ja syvempää on tapahtunut jo ennen kuin nuori hankkii aseen ja alkaa surffata netistä joukkomurhiin, alistamiseen ja aseisiin liittyvää aineistoa.

Kuten Jyrki on todennut, tähänastisten koulusurmaajien yhteinen nimittävä tekijä on ollut koulukiusaaminen, ei musiikkimaku, pelit, natsismi tai verkkosivut. Jokelan tappaja oli taas samasta muotista, eristäytynyt, estynyt, häiriintynyt, yksinäinen. Koulukuvassa kauluspaidan ylin nappi kiinni. Hesarissa haastaltujen luokkatovereiden mukaan ampuja oli "omituinen, yksinäinen ja tosi koulukiusattu". Ei ystäviä, ei tyttöystävää, sitäkin enemmän naisvihaa (diggaili SMBD:a ja naisten alistamista). Hän oli tyypillisten kouluampujien tavoin jo aiemmin kirjoitellut ihmisten tappamisesta. Sen lisäksi hän oli kertonut ihannoivansa Columbinen ampujia ja hankkinut aseen, josta myös koulukaverit tiesivät. En tiedä miten tai kenen tämä olisi pitänyt estää, mutta jos jotain pitää alkaa valvoa ja rajoittaa, on se aseet ja koulukiusaaminen.

Otsikoista voisi melkein luulla että Youtubella voi ampua toisen kuoliaaksi. Suomalaisissa kodeissa yli puolitoista miljoonaa asetta, joilla voi. Mihin niitä kaikkia tarvitaan? Tunsin kerran mukavan nuoren isän joka päätti päivänsä omalla metsästysaseellaan, hänen ystävänsä teki saman pian hänen jälkeensä. Sytytän tänään kynttilän myös heidän omaisilleen.

vanhan liiton miehiä

Muistan hyvin ajan jolloin oli Neuvostoliitto, joka koulun maantiedon kirjojen mukaan tuotti kaikista eniten kaikkia raaka-aineita. Nykynuoriso on itäblokista autuaan tietämätön, kuten ajasta jolloin kaikilla ei ollut kännyköitä. Nykykoululaiset elävät näillä näkymin maailmassa jossa ollaan oletusarvoisesti on-line, ja päivitetään omaa puuhaprofiilia vähintään tuntien tarkkuudella.

Kännykästä tuli muutamassa vuodessa sosiaalisen kanssakäymisen mullistanut sosiaalinen normi. Hyvin nopeasti alettiin olettaa jokaisen olevan tavoitettavissa kaiken aikaa. Kännyköiden leviämisen ja käyttämisen vauhti ei kuitenkaan ole mitään verrattuna Internetin sosiaalisiin verkostoihin, kuten Facebookiin. Suomessa ja omassa kaveripiirissä kriittinen massa ylittyi lopukesästä ja vain muutamassa kuukaudessa verkostot ovat mullistaneet sosiaalisen kanssakäymisen rutiineja. Verkoston ulkopuoliset ovat pian ulkona kuvioista, bilekutsut ja ryhmäviestit tulevat enenevässä määrin facebookiin, jossa on päivystettävä mikäli haluaa tietää missä mennään. Kavereiden facebook-käyttö on myös muuttunut viime viikkoina, uusien kätevämpien kaverisovellusten myötä. Ennen (nykyään ennen on muutama viikko tai kuukausi sitten) ilmoitettiin päivän tai parin tarkkuudella omista tekemisistä, nyt väli on tihentynyt alle päivään tai muutamiin tunteihin. Loputtomiin ei tahti voi kiihtyä, sillä profiilin päivittämisestä ei juuri pysty repimään asiaa omaan profiiliinsa.

Ihmiset laittavat innoissaan myös surutta verkkoon tietoa itsestään, harrastuksistaan, sekä omia ja muiden ihmisten kuvia. Vanhan viidakon sananlaskun mukaan kerran Internetiin laitettua ei koskaan lopullisesti pois saa. En halua kuulostaa vainoharhaiselta, mutta jos älymystön tai juutalaisten vainot alkaisivat maanantaina, ne saataisiin varmaan loppuun perjantaihin mennessä. Sosiaaliset verkostot haltuun ottamalla saisi välittömästi selville kattavat pohjatiedot ihmisten yhteyksistä ja harrastuksista, loput saisi helposti selville perinteisen tiedustelun menetelmillä. Miksi vaikka facebook kyselee esimerkiksi poliittista vakaumusta tai uskontoa (jotka moni mukisematta ilmoittaa)? Facebook juttelee myös itsenäisesti, sujuvasti ja sinulta kysymättä muun muassa gmailisi kanssa, ja kaivaa sieltä kätevästi potentiaalisten kavereittesi yhteystiedot.

Ei, en usko että tämä on pelkkää muotivillitystä, vaikka osittain niin haluaisinkin. Vanhanaikaisena ihmisenä kirjoitan blogia ja kannatan tapaamisia kasvotusten, koska sanatonta viestintää ei toistaiseksi mikään sovellus päihitä. Kyllä, blogittaminen tuntuu jo vanhanaikaiselta tuulahdukselta musteen ja kirjepaperin maailmasta. Viime aikoina moni blogi onkin hiljentynyt, osa lopullisen oloisesti. En ole katsellut kävijämääriä mutta ainakin kommentit ovat harventuneet. Ei se mitään, kyllä anoppi ja kummitäti lukevat, jos ei kukaan muu.

• edit 16.10: Antti asiantuntija olikin ehtinyt jo kertoa oivalliset Facebook-vinkit vainoharhaisille