kynttilä ikkunaan

edit. 12.10.
Mediassa on pompsahdellut viime aikoina esiin väitteitä että koulusurmaaja Auvinen olisi ollut joku nuori alykkö.
Ei hän ollut. Tämän etiikkapätkän kommenteissa (vanhimmat kommentit) Auvinen väittelee mm. väkivallan oikeutuksesta itseään fiksumman keskustelijan kanssa. Auvisen viestit ovat vain puberteettista, aggressiivista solkotusta. Hänen niin sanottu polittinen manifestinsa rakentuu vain väärinymmärretyn Nietzschen ja muutaman iskulauseen (joita hän toisteli nettikirjoituksissaan) ympärille. Suomessa älykköyteen taitaa riittää se, että osaa kirjoittaa Nietzschen oikein (minun piti tarkistaa oikeinkirjoitus ;-).

---------
Eiliset Jokelan koulusurmat tekivät minut muiden uutisten kuulleiden tavoin vihaiseksi ja surulliseksi. Aamulla samoja fiiliksiä vahvisti Hesarin pääkirjoitus, jossa osoitettiin syyttävällä sormella Internetiä. Myös pienen tyttäreni leikkikaverin isä totesi aamulla päiväkodin eteisessä että "sitä se internetti teettää". Kerroin että ei se kuule se internetti ole.

Tänään on jatkettava elämäänsä, jota helpottaa surun ja vihan kohdistaminen. Ampuja on luonnollinen vihan kohde, mutta hän on kuollut. Tappajasta tiedetään, että hän pelasi ampumapeli Battlefieldiä ja lähetteli Youtubeen omatekoisia häiriintyneitä videoitaan. Internetin ja ampumapelien kauhistelu näyttää valitettavasti peittävän todelliset syyt, mikä surettaa ja kauhistuttaa minua. Ymmärryksen ylittävän murhenäytelmän kohdatessa on huojentavaa löytää jokin selkeä syy kauheudelle. Iltapäivälehdet (ja näköjään Hesari) haluavat antaa sellaisen ihmisille lisätäkseen irtonumeromyyntiään. Poliitikoilta vaaditaan ripeitä toimia ja heidän on helpointa syyttää pelejä tai Internetiä.

Kun olin teini-iässä, käytiin vakavissaan keskustelua siitä, saako Ozzy Osbornen Suicide Solution nuoret tappamaan itsensä. Television väkivaltaelokuvien, roolipelien ja konsolipelien on myös ajateltu lietsovan nuorison väkivaltaisuutta. En väitä että Battlefieldin päivittäinen pelaaminen tekee kenenkään ajatusmaailmalle hyvää. Väitän että jotain ratkaisevaa ja syvempää on tapahtunut jo ennen kuin nuori hankkii aseen ja alkaa surffata netistä joukkomurhiin, alistamiseen ja aseisiin liittyvää aineistoa.

Kuten Jyrki on todennut, tähänastisten koulusurmaajien yhteinen nimittävä tekijä on ollut koulukiusaaminen, ei musiikkimaku, pelit, natsismi tai verkkosivut. Jokelan tappaja oli taas samasta muotista, eristäytynyt, estynyt, häiriintynyt, yksinäinen. Koulukuvassa kauluspaidan ylin nappi kiinni. Hesarissa haastaltujen luokkatovereiden mukaan ampuja oli "omituinen, yksinäinen ja tosi koulukiusattu". Ei ystäviä, ei tyttöystävää, sitäkin enemmän naisvihaa (diggaili SMBD:a ja naisten alistamista). Hän oli tyypillisten kouluampujien tavoin jo aiemmin kirjoitellut ihmisten tappamisesta. Sen lisäksi hän oli kertonut ihannoivansa Columbinen ampujia ja hankkinut aseen, josta myös koulukaverit tiesivät. En tiedä miten tai kenen tämä olisi pitänyt estää, mutta jos jotain pitää alkaa valvoa ja rajoittaa, on se aseet ja koulukiusaaminen.

Otsikoista voisi melkein luulla että Youtubella voi ampua toisen kuoliaaksi. Suomalaisissa kodeissa yli puolitoista miljoonaa asetta, joilla voi. Mihin niitä kaikkia tarvitaan? Tunsin kerran mukavan nuoren isän joka päätti päivänsä omalla metsästysaseellaan, hänen ystävänsä teki saman pian hänen jälkeensä. Sytytän tänään kynttilän myös heidän omaisilleen.

vanhan liiton miehiä

Muistan hyvin ajan jolloin oli Neuvostoliitto, joka koulun maantiedon kirjojen mukaan tuotti kaikista eniten kaikkia raaka-aineita. Nykynuoriso on itäblokista autuaan tietämätön, kuten ajasta jolloin kaikilla ei ollut kännyköitä. Nykykoululaiset elävät näillä näkymin maailmassa jossa ollaan oletusarvoisesti on-line, ja päivitetään omaa puuhaprofiilia vähintään tuntien tarkkuudella.

Kännykästä tuli muutamassa vuodessa sosiaalisen kanssakäymisen mullistanut sosiaalinen normi. Hyvin nopeasti alettiin olettaa jokaisen olevan tavoitettavissa kaiken aikaa. Kännyköiden leviämisen ja käyttämisen vauhti ei kuitenkaan ole mitään verrattuna Internetin sosiaalisiin verkostoihin, kuten Facebookiin. Suomessa ja omassa kaveripiirissä kriittinen massa ylittyi lopukesästä ja vain muutamassa kuukaudessa verkostot ovat mullistaneet sosiaalisen kanssakäymisen rutiineja. Verkoston ulkopuoliset ovat pian ulkona kuvioista, bilekutsut ja ryhmäviestit tulevat enenevässä määrin facebookiin, jossa on päivystettävä mikäli haluaa tietää missä mennään. Kavereiden facebook-käyttö on myös muuttunut viime viikkoina, uusien kätevämpien kaverisovellusten myötä. Ennen (nykyään ennen on muutama viikko tai kuukausi sitten) ilmoitettiin päivän tai parin tarkkuudella omista tekemisistä, nyt väli on tihentynyt alle päivään tai muutamiin tunteihin. Loputtomiin ei tahti voi kiihtyä, sillä profiilin päivittämisestä ei juuri pysty repimään asiaa omaan profiiliinsa.

Ihmiset laittavat innoissaan myös surutta verkkoon tietoa itsestään, harrastuksistaan, sekä omia ja muiden ihmisten kuvia. Vanhan viidakon sananlaskun mukaan kerran Internetiin laitettua ei koskaan lopullisesti pois saa. En halua kuulostaa vainoharhaiselta, mutta jos älymystön tai juutalaisten vainot alkaisivat maanantaina, ne saataisiin varmaan loppuun perjantaihin mennessä. Sosiaaliset verkostot haltuun ottamalla saisi välittömästi selville kattavat pohjatiedot ihmisten yhteyksistä ja harrastuksista, loput saisi helposti selville perinteisen tiedustelun menetelmillä. Miksi vaikka facebook kyselee esimerkiksi poliittista vakaumusta tai uskontoa (jotka moni mukisematta ilmoittaa)? Facebook juttelee myös itsenäisesti, sujuvasti ja sinulta kysymättä muun muassa gmailisi kanssa, ja kaivaa sieltä kätevästi potentiaalisten kavereittesi yhteystiedot.

Ei, en usko että tämä on pelkkää muotivillitystä, vaikka osittain niin haluaisinkin. Vanhanaikaisena ihmisenä kirjoitan blogia ja kannatan tapaamisia kasvotusten, koska sanatonta viestintää ei toistaiseksi mikään sovellus päihitä. Kyllä, blogittaminen tuntuu jo vanhanaikaiselta tuulahdukselta musteen ja kirjepaperin maailmasta. Viime aikoina moni blogi onkin hiljentynyt, osa lopullisen oloisesti. En ole katsellut kävijämääriä mutta ainakin kommentit ovat harventuneet. Ei se mitään, kyllä anoppi ja kummitäti lukevat, jos ei kukaan muu.

• edit 16.10: Antti asiantuntija olikin ehtinyt jo kertoa oivalliset Facebook-vinkit vainoharhaisille
  

ei mitään uutta pohjoisrintamalta

• Hiilidioksidia ilmassa enemmän kuin koskaan
• Ilmastonmuutos johtaa maailmanlaajuiseen lamaan
• Ympäristöongelmat vievät kodin useammilta ihmisiltä kuin sodat
• Jäätiköt sulavat kiihtyvällä vauhdilla
  
• Ruotsiin valtava tuulivoimainvestointi

Samaan aikaan koto-Suomessa...

• Suomi torjuu ilmastonmuutosta lepsusti
• Sähkönsäästötempaus jäi vaisuksi
• Suomi jäänyt ilmastotalkoissa jälkeen monesta muusta maasta
• Kokoomus vastustaa tuulivoiman syöttötariffeja
• Vauras Suomi kuluttaa huoletta luonnonvaroja
• Yrityksillä hyvät tiedot ilmastonmuutoksesta, teot viipyvät
• Suomalaiset torjuvat ilmastoveron

edit 12.10. Jee! Muualla sentään tapahtuu positiivistakin, Al Gore ja IPCC saivat Nobelin rauhanpalkinnon!

kypsä iskyyteen

- Iskä, mustamakkaraa! Iskä, mustamakkaraa!
- Mä oon sun isi.
- Iskä!
- Isi.
- Iskä!
- Isi!
- Iskä, hähähää!

Kaksivuotiaan kanssa kinastelu on suunnilleen yhtä hyödyllistä kuin digiboksikauppiaan jututtaminen. Joka tapauksessa, minusta on tulossa tamperelaisiskä. Vähemmästäkin tulee ihmiselle identiteettikriisi.

Jokainen isäksi tuleva joutuu pohtimaan paitsi lapsen nimeä, myös omaa uutta kutsumanimeään. Alun perin puntaroin isän ja isin välillä. Vaimoni tuomitsi isän liian virallisena, ja kuten useimmiten, kallistuin hänen kannalleen. Nyt lapseni ovat tamperelaistumassa ja heistä on myös tulossa vääjäämättä tampereenkielisiä. Heidän päiväkotikavereillaan on iskiä.

Olen pitänyt iskää jotenkin teennäisenä, isää, faijaa ja isiä jotenkin veltompana. Iskältä saa pummattua kottia viikkorahaan helpommin kuin isiltä tai isältä. Sitten ostetaan salaa röökiä, ei iskä mitään huomaa. Ei helvetti, minustahan ei mitään löllöiskää tule.

Paljasjalkainen tamperelaisvaimoni kertoi iskän olevan lämminhenkinen ja välitön ilmaisu, suorastaan kohteliaisuus. Hän käytti kieltämättä hyvänä esimerkkinä ystävättärensä lämmintä ja kaverillista iskäsuhdetta. Olen sulatellut iskää nyt pari päivää eikä se enää tunnu niin kamalalta. En silti ole vielä aivan kypsä iskyyteen.

Omia vanhempiani aloimme veljeni kanssa kutsumaan etunimillä, koska niillähän hekin kotona toisiaan kutsuivat. Meille selvisi vasta hieman isompina, että tässä oli monien mielestä jotain hyvin arveluttavaa. Enimmäkseen on epäilty (enemmän tai vähemmän peitellysti) perhesuhteidemme olleen muodollisia, autoritäärisiä tai etäisiä, mitä pidimme naurettavana. Joku jopa tiedusteli varovasti olivatko vanhempamme kenties taistolaisia, kun perheessämme näin eriskummallisesti kumottiin perhetraditioita.

Sittemmin vanhemmilleni on ollut tärkeää olla isä ja äiti, mikä on ihan sopivasti jäänyt isovanhemmuuden ja uusien nimien jalkoihin. Monikon kolmannessa olen yleensä puhunut mutsista ja faijasta, kuten vanhempanikin puhuivat omista vanhemmistaan.

Mutta se iskä. Eivätpä lapseni ainakaan isoina psykiatrin sohvalla kertoisi "iskän olleen kylmä ja etäinen", lause kun on jo sisäisesti mahdoton. "Iskä oli sellainen... nahjus" on jo ajatusrakennelmana mahdollinen, mutta iskästä puhuminen verrattuna isään sisältäisi anteeksiannon mikäli vaimoani on uskominen...

Ehkä on parasta antaa niiden syödä mustamakkaraa ja olla tyytyväinen siihen että juoksevat kädet ojossa vastaan ja omakseen tuntevat.

miehen evoluutiosta, osa 2

Kirjailija Miika Nousiainen on ainakin puoliksi vakavissaan sitä mieltä, että suomalaiset miehet kehittyvät (kts. osa I) ruotsalaisten tasolle tunteiden osoittamisessa ja tasa-arvomielipiteissä joidenkin vuosien kuluttua. Nousiainen, Hammarby-fani, on kirjoittanut kiinnostavan kuuloisen kirjan ruotsalaisuudesta. Ruotsissa opiskelleena ja ruotsalaisen miehen mielenmaisemaan jonkin verran tutustuneena olen vain osittain samaa mieltä.

Se on ehdottomasti myönnettävä että asenteissa ja ainakin poliittisessa korrektiudessa ruotsalainen mies on kehityksessä huomattavasti edellä. Tiukka poliittisen korrektiuden kulttuuri on kuitenkin vetänyt painekattilan kannen sen verran kireälle että epäkorrektius purkautuu kovemmin kuin meillä, esimerkiksi aktiivisena uusnatsitoimintana.

Sallittu tunteiden ilmaisuskaala taitaa edelleen olla ruotsalaismiehellä laajempi, mutta vain positiivisten tunteiden suhteen. Ruotsalaiselle ei ole hyväksyttyä purkaa turhautumista, vihaa tai vain erimielisyyttä. Näiden tunteiden nieleminen epäterveellisempää kuin pierun pidätteleminen.

Mitä ulkonäköön tulee, väitän että aiemmin tennissukistaan pilkatut suomalaiset miehet ovat nuoremmissa ikäluokissa jo ohittaneet ruotsalaiset pukeutumisessa ja hyväntuoksuisuudessa. Ruotsalaiset saattavat olla edelleen huolitellumpia, mutta tiukka yhtenäismuoti tekee heistä paljon tylsemmän näköisiä.

Gradua tehdessäni luin valtavasti brittiparlamentin keskustelupöytäkirjoja. Lukiessani ja brittikulttuuriin perehtyessäni vahvistui käsitykseni siitä, että englantilaisen miehen lajikehitys on jäänyt mannermaisesta huomattavasti jälkeen. Oven avaavan ja hattua nostavan brittiherramiehen pinnan alta paljastuu joko yksityiskoulussa seksuaalisesti turhautunut jäykkähuuli tai alemman työväenluokkainen sivistystä vihaava juntti. Brittimiehen maailmankuva on niin parlamentissa kuin pubissakin todella konservatiivinen, sovinistinen ja menneisyyteen takertuva. Esimerkiksi naisparlamentaarikoiden puheita on ollut salissa tapana häiritä huutelemalla "melons" ja heiluttelemalla kuvitteellisia tissejä. No, vonkaavat meilläkin vasemmistoäijät nuoria naiskansanedustajia polvelleen istumaan.

Homous on brittimiehille edelleen kauhistus, jalkapalloympyröissä (iso osa mielenmaisemaa) täysi tabu. Hieno pelaaja Graeme le Saux kertoo, että häntä haukuttiin 14 vuotta homoksi, koska jerseyläisen kulttuurikodin kasvattina puhui kunnollista englantia, pukeutui opiskelijamaisesti ja harrasti antiikkia. Yksi hinttariksi haukkujista oli Englannin virallinen metroseksuaali David Beckham. Pitäisi kysyä Aki Riihilahdelta miksi häntä haukuttiin. Ainakin joukkuekaverit ihmettelivät Akin yliopisto-opiskeluintoa, miksi opiskella kun on rahaa ja voisi pelata pleikkariakin?

Vuoden runoilijat

Italialaisen intellektuellin Pier Paolo Pasolinin mielestä vuoden maalintekijä olisi pitänyt julistaa vuoden runoilijaksi. Kiihkeänä jalkapallofanina olen aika pitkälti samaa mieltä. Tuttavapiirissäni jalkapallohulluus ei ole kovin yleistä, joten minulta on aina välillä kyselty (etenkin parin viinilasin jälkeen) mitä ihmeellistä siinä jalkapallossa oikein näen.

Sanoin kertominen on vaikeaa, joten yritän selittää ja näyttää näkemäni ihmeellisyyden. Esittelen muutaman kauneimmista koskaan tehdyistä maalista, toivottavasti niiden katsominen auttaa ymmärtämään pelien kuninkaan hienoutta.

• Meksikon MM-kisojen aikaan 1986 menetin sydämeni jalkapallolle lopullisesti. Tämä Maradonen klassinen maali Englantia vastaan nosti kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin kyyneleet silmiini. "El Diego" pyörähtää vapaaksi vartioinnista tanssahtelemalla pallon päältä. Selostettu versio antaa makua eteläamerikkalaisesta selostuksesta: "...barrilete cosmico..."
  
• Tämä Argentiinan maali Serbiaa vastaan on näyte silmiähivelevästä joukkuepelistä. Ennen ratkaisevaa kantapääkikkaa koko Argentiinan joukkue osallistuu hyökkäykseen. Argentiinalaispelaajien kosketus palloon on samettinen ja yhteinen liike saumatonta.
• Barcelonan Leo Messi teki Getafen kivikovaa puolustusta vastaan uskomattoman maalin, jossa hän kuljetti pallon omalta kenttäpuoliskoltaan aina maalille saakka. Vain muutama pelaaja on koskaan yltänyt tällaiseen pallon hallintaan - tasapaino ja kosketus palloon säilyvät täydessä vauhdissa kuin ihmeen kaupalla.
  
• Pelén johtama Brasilian maajoukkue vuoden 1970 MM-kisoissa oli yksi kaikkien aikojen parhaista joukkueista. He voittivat mailmanmestaruuden nautiskelemalla tällaisilla maaleilla.
  

• Taitavimmat pelaajat tanssivat tiensä läpi vastustajien jalkaviidakosta. Tässä on näytteitä erään nykytanssin huippunimen, Christiano Ronaldon jalkatyöstä.

hiilaria kansalle

Vanhan viisauden mukaisesti on sialle syötettävä viljaa, jotta se saataisiin lihomaan. Suomen virallisen terveystotuuden mukaisesti on kansalaisten hyvä syödä paljon viljaa ja perunaa, ylipäätään hiilihydraatteja. Rasva on kansalaisen vihollinen numero yksi. Suomalaiset ostavatkin kaikenlaisia kevyttuotteita hyvin ahkerasti. Vielä ahkerampia kevyttuoteiden syöjiä ovat yhdysvaltalaiset ja britit, jotka kuluttavat eniten kevyttuoteita maailmassa. Välimeren maissa ei olla perinteisesti kaloreita laskettu eikä kevytjuustoja viipaloitu. Suomalaiset, jenkit ja britit ovat kaikki teollisuusmaiden nopeimmin lihovia kansoja, toisin kuin välimeren maiden asukkaat. Tuotteet kevenevät mutta puntarit natisevat. Joku tässä on pielessä.

Suomeen mahtuu yleensä yksi totuus kerrallaan. Ravitsemusasioissa totuuden torvet ovat Kansanterveyslaitos, Valtion ravitsemusneuvottelukunta ja Sydäntautiliitto. Kaikkia näitä johtaa tohtori Pekka Puska. Kouluni terveydenhoitajan seinällä olevassa julisteessa luki: "Maito, juusto, voi, kovan kunnon toi". Ajat ovat tosiaan muuttuneet: juustot pitäisi syödä kevytversiona, maidonkulutus on romahtanut ja voin syönti on lähestulkoon kriminalisoitu. Uusissa ohjeissa kehotetaan sentään vähentämään puhdistettuja sokereita.

Dieettejä on satoja, mutta lihomisesta tiedetään varmaksi ainakin se, että on syötävä ja juotava vähemmän energiaa kuin kuluttaa. Valitettavasti asia ei ole aivan näin yksinkertainen, sillä kaloreilla on eroja. Perunaa ja viljoja pitäisi siis syödä. Peruna, pasta, kuorittu riisi ja leipä ovat siitä pirullisia että niillä on korkea glykemiaindeksi. Niiden syöminen (pullasta tai karkista puhumattakaan) nostaa nopeasti verensokeria, ja vereen vapautuu paljon insuliinia. Insuliinin ansiosta veressä oleva ylimääräenergia varastoituu rasvakudokseen ja verensokeri laskee nopeasti. Pian on taas nälkä ja väsyttää. Syömällä voi siis tulla nälkä, sen tietävät ravintoloitsijat jotka ovat kautta aikojen tarjonneet ilmaisina alkupaloina vehnäleipää. Leivän massutus alkupalaksi ei suinkaan vähennä, vaan lisää asiakkaiden tilauksia.

Minäkin yritin aikani aloittaa aamuni "terveellisesti" puurolautasella, mutta kiljuva nälkä alkoi viimeistään puolentoista tunnin kohdalla. Nykyään vannon ruisleivän (siis rukiista tehdyn, ei minkäään Vaasan vehnäpalojen), juuston ja kananmunan ja tomaatin nimiin, eipähän nälkä vaivaa kuin vasta iltapäivän puolella.

Vireystilan heilahduksia lisää vielä kofeiini, jota suomalaiset hörppivät kahvina enemmän kuin mikään muu kansa. Suomalaisten työpalaverien viineri-kahvi -kulttuuri on järjetöntä ja mieletöntä. Kun viinerin aiheuttaman sokerihumala laskee, se kuitataan kahvilla. Kun kofeiinin vaikutus lakkaa, tulee nukkumatti. Saman asian ajaisi, jos palaveriin tulijoille jaettaisiin voinappi ja unilääke kouraan jo ovella.

Lopuksi: eivät ne kevyttuotteet ihmisiä lihota, mutta eivät ne ole myöskään vastaus ylipainoon. Sokerista ja hiilareista pitäisi olla vähintään yhtä huolissaan kuin rasvasta. Kalorien laskeminen ei myöskään ole vastaus, kaloreita kun on erilaisia. Juotuja kaloreita ei myöskään ole tapana laskea, vaikka esimerkiksi sixpack keppanaa vastaa kaloreissa 330 gramman ranskanperuna-annosta.

kyselyikä

Isi, onko kastematojen sisällä verta? Miksi? Kiertääkö kuu akselinsa ympäri? Mitä kantoraketille käy kun se pääsee avaruuteen? Miksi lasten sydän sykkii hitaammin kuin aikuisten? Miksi tuossa on metsä? Minne vesi valuu kun sitä kaataa hiekkaan? Miksi? Miksi kynnet kasvavat? Onko avarudessa ilmaa? Mitä siellä sitten on? Miksi omenamadot pudottavat omenoita? Miksi joissain omenoissa on läikkiä? Miksi maa vetää esineitä puoleensa? Miten tulivuoret purkautuvat? Missä niitä tulivuoria on? Miksi niistä tulee savua? Miksi lapset ei saa juoda kahvia? Miksi myyrät asuvat maan alla? Mistä junien pyörät on tehty? Miksi kaikissa junissa ei ole kuljettajaa...

Ministerin työssä yksi kovimmista paikoista on eduskunnan kyselytunti, jossa oppositio saa hiillostaa ministeriä millä tahansa kysymyksillä. Aikaa on noin kymmenen minuuttia per ministeri ja kyselytunnilla saadaankin esimakua siitä, kuka on hallituksen heikoin lenkki. Ministerit eivät tiedä oikeasta hiillostamisesta mitään.

Kyselyikäisen lapsen kanssa kyselytunti alkaa kahdeksalta aamulla ja päättyy kahdeksalta illalla. Kysymykset vaihtelevat metafysiikasta luonnontieteisiin ja kaikkeen siltä väliltä. Pakersin lukiossa läpi pitkät oppimäärät matematiikkaa, fysiikkaa, kemiaa ja biologiaa, vaikka lahjoja olisi ollut enemmän kieliin, kuvaamataitoon, musiikkiin ja muihin reaaliaineisiin. Nyt tiedän ettei esimerkiksi luonnontieteiden tai anatomian pänttäys mennyt ihan hukkaan.

Juuri neljä vuotta täyttäneen esikoisen tiedonjano on pohjaton ja kun viettää paljon aikaa lasten kanssa, ei kysymyksistäkään tule loppua. Olen koettanut vastata kysymyksiin mahdollisimman kärsivällisesti ja usein olen kiittänyt wikipediaa tai youtubea, josta on sitten katsottu mitä sille kantoraketille oikein käy siellä avaruudessa. Kyselyikäisen kanssa sitä huomaa ottavansa aivan liian usein asioita itsestäänselvyytenä. Toivon että tiedonjano ei sammuisi, koska maailma on täynnä ihmeitä. Esikoista varmasti elähdyttää se, että kouluissa on ihmisiä, joille maksetaan kysymyksiin vastaamisesta ja siellä saa kirjoja, joissa selitetään mitä avaruudessa on. Jos opettaja ei ehdi vastaamaan niin ainakin esikoinen tietää mistä muualta sen tiedon saa.

omapäinen renki

Kepussa on aikojen saatossa ollut räväköitä puoluesihteereitä, mutta Jorma "iso K" Korhonen on oma lukunsa. Korhonen voitti puoluesihteerivaalissa Vanhasen miehen Mikko Alkion. Jos Korhonen olisi yhtään omapäisempi, olisi kyse avoimesta kapinasta puheenjohtaja Matti Vanhasta vastaan. Korhonen sanoi vastikään tukevansa Vanhasta "mikäli tämä noudattaa keskustan linjaa". Puoluesihteereiden tehtävä ei ole asettaa minkäänlaisia ehtoja tuelleen puolueen puheenjohtajalle. Kepun aiemmista puoluesihteereistä kukaan ei ole tietääkseni niskuroinut istuvalle puheenjohtajalle.

Kepu on kaikista puolueista taitavimmin käyttänyt linjariitoja edukseen, mikä on ollut eräs selitys tämän puoluekummajaisen elinvoimaisuudelle. Yleensä puolueissa virheellisesti kuvitellaan, että julkiset linjaerimielisyydet veisivät kannatusta. Kepulaiset ovat tienneet, että vastakkaisten mielipiteiden esittäjät tuovat puolueen kannalta tärkeän asian eri puolia esiin ja pitävät puoluetta esillä, sillä poliittinen journalismi elää vastakkainasettelusta. Ristiriidat toimitatavoissa ja epälojaalisuus ovat asia erikseen, ne syövät uskottavuutta, ilmapiiriä ja heikentävät toimintakykyä.

Toimittajat ja muut kansalaiset ovat yleensä voineet luottaa siihen, että minkä tahansa puoluesihteerin kommentit ovat puolueen linjan mukaisia. Korhosen suhteen tämä ei pidä paikkaansa, vaikka hän "kepun linjaa" korostaakin. Ajatus perussuomalaisten liittämisestä kepuun taisi tulla johtoporukalle tilaamatta ja yllätyksenä, samoin heitto kolmen ja puolen miljardin tasa-arvopalkkaohjelmasta. Riippumatta siitä aikooko kepu olla nostamassa sairaanhoitajien palkkoja, on tilanne Vanhasen kannalta kestämätön. Jos Korhosen lupailut pitävät paikkansa, olisi pääministerin ja puheenjohtajan pitänyt jokaisen toimivan puolueen viestintälogiikan mukaan olla se puhuva pää, joka näin ihanaiset uutiset kansalaisille kertoo. Todennäköisesti koko juttu oli Korhosen yksityisajattelua jaVanhanen joutuu esiintymään julkisuudessa ja eduskunnan isossa salissa ilonpilaajana, kun moista rahaa ei nähdäkään.

Kukaan puolueen puheenjohtaja ei moista toimintaa katselisi, jos hänellä olisi valta suitsia moinen omapäinen renki. Siksi on syytä epäillä Vanhasen aseman heikenntyneen omiensa keskuudessa. Puoluesihteerit tuppaavat olemaan puolueissaan vaikutusvaltaisempia kuin useimmat luulevat. Julkisuudessa hiljaisetkin puoluesihteerit ovat oman väen kannalta tärkeitä ja vaikutusvaltaisia, sillä he ravaavat jatkuvasti tapaamassa puolueiden paikallisvaikuttajia, luomassa suhteita ja muokkaamassa mielialoja. Helsingissä, Brysselissä ja mediassa jumittavat puoluejohtajat ovat usein puoluepukareille etäisiä. Niinpä heidän syrjäyttämisensä puoluehallituksen tai -valtuuskunnan päätöksellä käy kelle tahansa puheenjohtajalle pian mahdottomaksi.

Vanhanen ei ole kansansuosiostaan huolimatta vielä menestynyt kummasti vaaleissa. Pressanvaalit menivät alakanttiin ja eduskuntavaaleissakin kannatus laski, vaikka päähallituspuolueen asema säilyi. Jos kunnallisvaaleissa ei tule menestystä niin Vanhanen voidaan yritettää syrjäyttää vielä kesken eduskuntavaalikauden. Seuraajaehdokas on turkiksensa kettutyttöjen verellä värjännyt (HS 22.12.2005) Paula Lehtomäki. PK-sektori odottaa kiinnostuneena kepun valtakamppailuja ja Matti Vanhasen vastatoimia.

suuri kansallinen erektio

Kesällä on lehdissä kesäuutisia, radiossa soi karmeita kesähittejä ja televisiosta tulee kesädokumentteja. Maikkari ja nelonen ovat tyydyttäneet kansalaisten kyltymätöntä tiedonjanoa muun muassa dokumeteilla Mennään töihin alasti, Pornolakko, Sata orgasmia päivässä, Mysteerinen klitoris, Maailman isoin penis, Täydellinen penis, Täydellisen peniksen metsästys, Maailman suurimmat rinnat, Ne rinnat, ne rinnat ja Munaton mies.

Peniksen kokoa ja suorituskykyä on käsitelty tämän kesän dokumenteissa kiitettävällä pitkäjänteisyydellä. Iltapäivälehtien, sanomalehtien ja ilmaisjakelulehtien vakiojuttuaiheena puolestaan on ollut potenssilääkkeiden viihdekäyttö. Olen lukenut näitä juttuja, koska haluan ymmärtää miksi terveet miehet popsivat Viagraa, Cialista tai jotain vastaavilla nimillä myytyjä kiinassa valmistettuja nappeja.

Haastattelut noudattavat samaa kaavaa: menestyvä poikamies Marko (nimi muutettu) käy viihteellä ja valmistautuu baari-iltaan potenssilääkkeellä, koska se lisää hänen itseluottamustaan. Suorittajamies haluaa olla aina valmiina tyydyttämään naisen, hän ei halua epäonnistua, ainakaan toista kertaa. Juttujen avainsana on itseluottamus. Itseluottamusta saadakseen Markot ottavat pohjat. Potenssilääke myös lisää itseluottamusta, koska se varmistaa jännityksen ja viinanjuonnin heikentämää erektiota. Lähes joka haastattelun Marko mainitsee myös saaneensa joskus naiselta kehun mieskunnostaan. Tätä kehua Marko vaalii sydämessään. Lääkefirman mies sanoo artikkelin osiossaan että erektiovarmuus (milloin olet viimeksi kuullut kiellettyjen listalle joutuneen impotenssi-sanan) parantaa elämänlaatua, joten nappia huuleen vaikka varmuuden vuoksi.

Vuoden 2006 alkupuolella Suomen tulli takavarikoi toistasataa tuhatta pilleriä ja ampullia, joista suuri osa oli potenssilääkkeitä. Lähes kaikki potenssilääkkeet olivat väärennöksiä, joiden sisällöstä ei ole tilaajalla mitään tietoa. Toistasataa tuhatta! Suomalaiset miehet ovat kaiken järjen mukaan pistelleet alkuvuodesta 2006 suuhunsa vielä aika paljon enemmän epämääräisiä nappeja kuin mitä tulliin on jäänyt.

Opiskelijoiden tutkimussäätiön selvityksissä kävi taannoin ilmi, että merkittävä osa kauppakorkeakoulun miesopiskelijoista oli käyttänyt lisäravinteita tai hormoneja. Suomalaiset miehet eivät tietenkään ole mitään poikkeuksia suorituskykynsä pönkittämisessä. Psykiatrian erikoislehden Therapienin mukaan ranskalaisista ylemmistä toimihenkilöistä 12-18% söi vuonna 1998 amfetamiinipitoisia piristeitä, masennuslääkkeitä, hormoneja ja betasalpaajia ilman lääkärin määräystä. Ideana on doupata suorituskykyään työelämässä urheilijan tavoin ja jaksaa epäinhimillisiä työrupeamia.

Minun käy sääliksi nettipornon keskellä varttuneita teinipoikia. Usko oman peniksen ja sen suorituskyvyn riittävyyteen voi olla heikko kun vertailukohtana ovat pornotähtien hillittömän kokoiset molot. Suomalainen mies tarvitsee ilmeisesti paljon tukea itseluottamukselleen ja suorituskyvylleen. Ehkä tämä on vain osa kansallista suorituskykyfetissiä, eihän hallitusohjelmassakaan puhuta juuri muusta kuin eri sektorien suorituskyvystä ja kilpailukyvystä. Nämä kyvyt ovat johtajiemme ja tiedotusvälineidemme mielestä jatkuvasti uhattuina ja niiden ylläpitämiseksi on koko kansan herkeämättä ponnisteltava. Mikähän lääke tähän epävarmuuteen tehoaisi?

hassut futaajat

Valioliiga alkaa taas pian, kentällä kirmaa jos minkäkin näköisiä ja nimisiä länkisääriä. PK-sektori on lomatunnelmissa kaivellut joitakin kummallisia nimiä paitojen selkämyksistä:

Nicky Butt (Manchester United)
Dean Windass (Hull City)
Tony Woodcock (Arsenal)
Julian Dicks (Liverpool etc.)
Wagner Love (CSKA Moskova)
Louis Saha (Manchester United)
Aruna Kone (PSV Eindhoven)
Socrates (Brasilia)
Sami Hyypiä (Liverpool)

Hassuinta jalkapalloilijoissa eivät kuitenkaan ole heidän nimensä, vaan kommenttinsa.

ja lopuksi vielä pari edustajaa pelaaja-agenttien hämyisestä ammattikunnasta:
Pavel Paska (mm. Milan Baros)
John Shittu (mm. Obi Mikel)

Oli se silti aina sunnuntai-illan kohokohta, kun urheiluruudussa kerrottiin käsipallo-ottelun Riihimäen Cocks-Dicken tulokset.

Svengaa tai kuole

Jos jossain puolueissa on tällä hetkellä svengiä niin vihreissä ja kokoomuksessa. Vihreissä on vielä jäljellä maailmanparannuksen idealismia ja kokoomuksessa tuoksahtaa makea nousukausi kuin hullujen päivien donitseissa. Nämäkään puolueet eivät ole mitenkään erityisen huippusvengaavia, mutta vasemmiston svengi on käsittämättömän heikoissa kantimissa. Silloin ennen vanhaan kun vasemmisto oli oikeasti vasemmalla, oli siellä parhaat bileet, biisit ja tyypit. Vasemmiston riveissä tungeksi filmaattisia intellektuelleja ja vasemmisto esitti yhteiskuntaa uudistavia ajatuksia. Kaikki tämä loistaa nykyään poissaolollaan. Vasemmistonuorissa on kyllä svengiä, mutta kannabiksen laillistamista puoltavalla nuorisojärjestöllä ei tunnu olevan paljon tekemistä kalapuikkoviiksisten miesten eduskuntaryhmän kanssa.

Mihin ne vasemmistointellektuellit ovat hävinneet? Koska lasken Claes Andessonin eläkeläiseksi, ei mieleen tule juuri ketään. Vasemmistointellektuellien lipunkantajana vuorottelevat demareiden Erkki Tuomioja ja Tommy Taberman, siinä pisteessä ollaan. Vasureissa Paavo Arhinmäki joutuu vastaamaan yhden miehen bändinä koko puolueen svengistä. Svengi on vasemmistolle elinehto, sillä herrahissillä tai rahalla ei houkuteta todellisia kykyjä mukaan. Demareiden pitäisi heti keskittyä svengipoliittiseen ohjelmatyöhön, mutta vetäjäksi pitäisi saada joku muu kuin Antti Kalliomäki.

Ajatellaan vaikka vappua, joka on svengaava juhla, porvarit ovat omineet senkin. Ullallinnanmäki näyttää vappuna mustavalkoiselta ulkomeren luodolta. Merimetsojen ja niiden ulosteiden sijaan mäen värittävät porvarit ulstereineen ja ylioppilaslakkeineen. Siellä sitä rapistellaan tuhatpäisin laumoin stockan herkun juustoja ja keksykkäisiä kokoontaitettavilta terassituoleilta ja poksautellaan skumppaa kannettavista minijääkaapeista.

Vappuhan on työläisten ja opiskelijoiden juhla. Nämä kaksi ryhmää ovat historiallisesti olleet vallankumouksen kärkijoukko missä tahansa päin maailmaa. Nykyään duunarit olisivat viimeisenä barrikadeilla. Kurjalla opiskelijalla ei ole juuri yhteistä intressiä työläisen kanssa, vaikka aihetta kumouksellisuuteen olisikin.

Onneksi jotain svengaavaa tapahtuu politiikassakin, ystäväni tapasi puolisonsa Tampereella vappumarssilla. Ah miten romanttista!

Kontuun

Katsellessani Litukan mäen pieniä kujia ja mökkejä, hyvin hoidettuja pensasaitoja ja omenapuita, päässäni loksahti - Kontu! Kymmenen minuutin pyörämatkan päässä kotoamme, Tammelan ja Petsamon välissä on hobittila, jonne halusimme vaimon kanssa päästä lapsinemme.

Ryhdyimme siis siirtolapuutarhureiksi. Ajatus omasta palstasta ja mökistä syntyi vasta kuukausi sitten yllättäen, törmäsimme hyvään tilaisuuteen ja kerrankin toimimme ripeästi. Nyt pihassa kasvaa kukkien, marjapensaiden ja omenapuiden lisäksi yrttejä, tomaattia, salaatteja, kesäkurpitsaa, herneitä ja kaikenlaista muuta, joista pitää kysyä vaimoltani.

Mökin edellinen omistaja ehti hoitaa puutarhaa kolmenkymmen vuoden ajan rakkaudella ja puutarhurin ammattitaidolla, joten enimmäkseen ihailemme mitä kaikkea maasta nousee.

En ikinä ajatellut ryhtyväni mökkiläiseksi, sen verran mukavuudenhaluinen ja kaupunkilainen olen. Olen ihme kyllä ihan tohkeissani sisustamassa mökkiä, kitkemässa rikkaruohoja ja ajamassa nurmikoita. Vaimoni puolestaan ymmärtää yhtä sun toista puutarhanhoidosta, joka onkin enimmäkseen hänen vastuullaan. Mökille ajaa kotoamme pyörällä kymmenessä minuutissa, keskustaan on saman verran matkaa. Lapset ovat ottaneet paikan heti omakseen, esikoinen vaatii että muutamme mökkiin pysyvästi. Hobittimaiset mittasuhteet ovat pienille mieluisia, siirtolapuutarhamökkihän on kuin iso leikkimökki.

Siirtolapuutarha on selvästi ihan oma maailmansa, jonka säännöt ja sosiaaliset kuviot ovat vasta selviämässä. Olemme kuulleet kauhujuttuja espanjalaisen inkvisition kaltaisista senioreiden rangaistusretkikunnista, mutta toistaiseksi meininki on ollut tosi hyvä. Naapurustossa asuu sateenkaariperheitä, vanhoja mummoja ja lapsiperheitä - ja Sormusten Herra -faneja.

puheita ja esitelmiä

Muutama tuttu on ihmetellyt miksi palloilin viime viikonloppuna telkkarin uutisissa. Selitys on että olin jälleen vihreiden puoluekokouksessa sihteerinä. Halailin jakkaraltani vastavalittua puoluejohtoa heidän kavutessaan lavalle kukitettavaksi.

Sihteerin hommassa on pakko kuunnella paljon poliittista puhetta. Olen tarjoutunut tehtävään osittain tämän pakon takia, ilman sitä vaipuisin omiin ajatuksiini tai uneen kuuntelemisen sijasta. Aiemmin ajattelin olevani älyllisesti tai aatteellisesti laiska, nyt tunnistan syyksi poliittisen puheen huonouden. Syy tähän on tutustuminen Juhana Torkin kirjoittamaan oivalliseen puhetaidon kirjaan Puhevalta.

Torkin mukaan esitelmän tarkoitus on jakaa tietoa, puheella vaikutetaan kuulijoiden asenteisiin. Puoluekokouksessa pidettiin vain muutama puhe, loput olivat esitelmiä. Kokouksen aloitti puolueen puheenjohtaja Tarja Cronberg. Sen sijaan että puhe olisi alkanut suosionosoitusten hiljettyä, joutuu vihreiden puoluejohtaja aloittamaan puheensa pyytämällä häliseviä kokoustajia hiljentymään. Cronberg ei pitänyt puhetta, vaan esitelmän. En muista mitä se käsitteli tai mitä Tarja sillä tavoitteli, niin huono se oli. Onneksi seuraavana päivänä, tultuaan uudestaan valituksi puoluejohtajaksi, Tarja oli kuin uudesti syntynyt. Hän otti kontaktin yleisöön ja puhui innoittavasti ja selkeästi ilman papereita.

Harvoja puheenpitäjiä olivat Tapani Hietaniemi, Oras Tynkkynen, Jyrki Kasvi ja väistyvä puoluesihteeri Ari Heikkinen. Uusi puoluesihteeri Panu Laturi nosti myös odotuksia. Anni Sinnemäen aloitus oli hyvä, mutta puhe taantui esitelmäksi kesken kaiken. Hietaniemi on karmea sähköpostinkäyttäjä mutta hieno sanankäyttäjä. Hän lopetti puheensa: "Perinteistä vasemmistoa emme ole, porvareita meistä ei tule, olkaamme siis vihreitä ja edellä".

Oras Tynkkynen otti yleisön hyppysiinsä heti alkusanoistaan lähtien. Oraksella oli selkeä viesti, jonka hän toisti, hän puhutteli yleisöä suoraan ja vetosi sen arvoihin, ja käytti mieleenpainuvia kielikuvia viestinsä välittämiseen. Oras esimerkiksi vaati Suomea "maailmanparantamisen kovaan ytimeen". Kun Oras lopetti puheensa sanoihin: "Meidän täytyy astua johtoon", räjähti sali innoittuneisiin suosionosoituksiin.

Puolueen varapuheenjohtajaksi valitun Jyrki Kasvin puheenvuoro sai myös osakseen yleisön jakamattoman huomion. Jyrki väitti provosoivassa puheenvuorossaan vihreiden radikalismin laimentuneen. Jyrkillä on taipumus taitavaan irvailuun: "Kaikkihan me kansanedustajatkin olemme omasta mielestämme nuoria ja radikaaleja, Koijärven kuraa kravatissamme". Kasvi tuskin vakuutti kerralla yleisöä väitteellään, mutta epäilemättä kylvi monen mieleen hedelmällisen pohdiskelun siemenen.

Suomessa edes puheesta elävät poliitikot eivät ole kummoisia puhujia. Jopa tasavallan presidentin uudenvuoden puhe, jonka pitäisi olla poliitisen puheen vuoden kohokohta, on ollut ainakin minun elinaikanani ollut kapulakielistä horinaa.

Mikä sitten olen muita arvostelemaan? Olen puhujana vasta oppilas, vaikka olen pitänyt paljon erilaisia puheita erilaisille yleisöille. Enimmäkseen olen puhunut keskinkertaisesti, välillä huonostikin. Joskus olen kuitenkin saanut yleisön liikutuksen tai innoituksen valtaan, se on tunne jonka haluan kokea uudelleen.

mielipidekirjoitus vaalirahoituksesta

Vaalit menivät, samoin kahdeksan miljoonaa euroa ehdokkaiden vaalikampanjoihin. Suomalaisessa vaalijärjestelmässä rahalla ja henkilökohtaisilla kampanjoilla on on paljon väliä siihen, kuka tulee valituksi eduskuntaan. Suomessa vaaleja voi rahoittaa käytännössä täysin nimettömästi, yritysten tai muiden tukijoiden nimiä ei juuri löydy edustajien ilmoituksista.

Eniten rahaa käyttäneiden viidenkymmenen kansanedustajan joukossa on neljä demaria ja loput porvareita. Jos demarit aikovat vielä saada vanhan ryhmähuoneensa takaisin, luulisi heidän olevan kiinnostuneita rajoittamaan henkilökohtaisten kampanjabudjettien paisumista. Rkp:n tilanne saa puolestaan muistelemaan vanhan Laulu kahdestakymmenestä perheestä sanoja: Rosenlew, Frenckell, Ahlström, Donner, Wasastjärna, Ehrnrooth...

Tässä eilisessä Aamulehdessä julkaistu kirjoitukseni aiheesta:

Kasvava ulkopuolisen rahoitus kampanjoissa uhkaa politiikan riippumattomuutta ja kampanjarahalla on yhä suurempi merkitys ehdokkaiden läpipääsylle. Kevään vaaleissa kansanedustajaksi pääsi keskimäärin 39 000 euron kampanjalla, edellisissä vaaleissa summa oli noin 30 000 euroa. Henkilökohtaisen vaalirahan merkitys kasvaa samaa tahtia kuin nuorten kansanedustajien määrä vähenee. Yli 60-vuotiaiden osuus tuplaantui uudessa eduskunnassa, alle 30-vuotiaita ehdokkaita valittiin kaksi, edellisissä vaaleissa kuusi, sitä edellisissä kaksitoista.

Ehdokkaiden kampanjoihin upposi tänä keväänä kahdeksan miljoonaa euroa, joka oli enimmäkseen muuta kuin ehdokkaiden rahaa. Eniten rahaa kampanjoihinsa käyttivät jälleen kokoomuslaiset ja keskustalaiset. Porvariehdokkaiden vaalikassoissa on eniten tukia yrityksiltä, kun vasemmiston ehdokkaita ovat perinteisesti tukeneet ammattiliitot. Ulkopuolista rahaa saaneet kansanedustajat eivät käytännössä kerro rahoitusilmoituksissaan mistä he vaalirahansa saavat. Rahoittajat on helppo tehdä nimettömiksi summia pilkkomalla tai kierrättämällä lahjoitukset tukiyhdistysten kautta. Esimerkiksi keskustan ryhmänjohtaja Timo Kallin ilmoituksessa oli laitettu 57 000 euron lahjoitukset tukiryhmän nimiin.

Räikeintä poliittista rahanpesua edustaa pian kolmekymmentä vuotta yhtäjaksoisesti hallituksessa vaikuttanut Ruotsalainen kansanpuolue. Suuri osa Rkp:n rahoituksesta kierrätetään salaperäisen Stiftelse för det tvåspråkiga Finland –säätiön kautta. Kukaan ei tunnu tietävän kenen rahoilla Rkp vaalikampanjansa käy, ja puheenjohtaja Stefan Wallin ei sanojensa mukaan edes halua tietää mistä rahat tulevat. Ei ole yllätys että kokoomuksen ohella Rkp vastustaa vaalirahoituslain muuttamista.

Vaalirahoitusta alettiin Suomessa säädellä länsimaista viimeisten joukossa vasta 2000-luvun alussa. Laki vaalirahoituksesta on kuollut kirjain, sillä sen rikkomisesta ei seuraa rangaistusta. Suomen ylpeily korruptoitumattomuudella on turhaa niin kauan kuin vaalirahoitus pysyy hämärän peitossa.

kolkyt ja risat

Kahden kolmekymppisen kohtaaminen kuulostaa nykyään mummojen jutuilta osuuspankin jonossa. Kuulumisten ohessa käydään läpi krempat, mistä kohtaa milloinkin kolottaa ja mihin leikkaukseen ollaan jonossa. Ollaan sitten tupareissa tai varpajaisissa, on luvassa mitä vaiherikkaampaa sairaskertomusta. Tarinat vaihtelevat tavanomaisista "sain hiirikäteen jännetuppitulehduksen", "piti lopettaa kahvinjuonti, ei enää viime mahakatarrin jälkeen ole pystynyt" erikoisempiin "mä pystyn jo kävelemään jalka tönkkönä, on se lonkka jo sen verran parempi", "pelasin lasten kanssa kiekkoa, kaaduin ja käsi hajosi viidestä kohtaa".

Ei tällaista ollut vielä viisi vuotta sitten, miten on mahdollista että kolmekympiset ovat jo ihan risoja? Urheilevat kolmekymppiset ovat sesonkirisoja, heillä on joku paikka paketissa jonkin aikaa ja sitten taas mennään ruoto suorassa. Toinen riskiryhmä ovat ne kolmikymppiset, joita uhkaa totaalinen rupsahtaminen vuosia jatkuneen epäterveellisen elämän jäljiltä.

Liityin vanhan futisjoukkueeni sähköpostilistalle, joka on tragikoomista luettavaa kundien ilmoitellessa minkä invaliditeetin takia eivät milloinkin pääse kentälle. Jos itse olisin työnantaja, kieltäisin jyrkästi työntekijöiden osallistumisen puulaakipeleihin. Toisin kuin ohjatussa liikunnassa, niissä ei lämmitellä eikä venytellä ja vammoja sattuu sen mukaisesti. Pahimmassa ottelussa, jossa olen ollut mukana, oli joukkueemme saldona katkennut akillesjänne, sijoiltaan mennyt olkapää, nilkan sivusidevamma ja kaksi revähtänyttä reittä. Oli siinä vaihtopenkin tuntumassa ulinaa ja hampaiden kirskuntaa.

Aionko mennä kokeilemaan miten leikattu polvi kestää pelaamista? Tietenkin! Jos vain saisi selän kuntoon ennen sunnuntaita...

edit. 21.5.
Pelaaminen oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti, sää oli loistava ja meininki myös. Pallokin totteli kohtuullisesti vuoden tauosta huolimatta. Jouduin toteamaan olevani suunnilleen 45 minuutin pelikunnossa. Kaksi tunnin peliä putkeen oli aivan liikaa, mutta kun vaihtomiehiä ei enää toisessa pelissä ollut niin ei muukaan auttanut. Jalat kramppasivat lopulta sen verran pahasti etten päässyt enää omin jaloin kentältä pois. Varsinaisilta vammoilta onneksi vältyttiin koko turnauksessa. Se olikin minulle ensikokemus kramppailusta, saa nähdä miten huomisessa finaalissa Paolon vanhat jalat kestävät.

Finland, 12 points!

Jeeeeee! En muista milloin olen ollut viimeksi näin ylpeä Suomesta. Suomen järjestämät euroviisut olivat kaikkien aikojen parhaat. Nuoret suunnittelijat, puvustajat, valaisijat, videoiden tekijät ja vapaaehtoistyöntekijät tekivät silmiähivelevää jälkeä. En muista nähneeni näin tyylikästä showta ikinä, kiitos YLE!

Räjähtävä alku Lordi-videolla oli hyvä. Antti Jokisen Lordi-videossa oli aika perusainekset Lapin eksotiikkaa ja räjähdyksiä, mutta se toimi kuin junan vessa.

Juontajat olivat loistavia. Onhan se Heikki tosi kiva mutta Mikko Leppilampi oli vaan ihan tähti. Jaana suoriutui myös oikein hyvin ja ranskan läksyt oli tehty hienosti. Krisse räjäytti pankin takahuoneen puolella. V&A:n mainioissa viisuvalvojaisissa ulvottiin naurusta kun Krisse pääsi irti esiintyjiä hönnittämään.

Suomi-videopostikortit olivat raikkaita ja hauskoja, Suomi ja suomalaiset näytettiin todentuntuisesti ja lämpimästi.

Hanna Pakarinen oli mahtava, todella hienosti vedetty esitys. Vaikka biisi oli hähän teiniangstinen, veti Hanna sen todella karismaattisesti ja uskottavasti. Jeee! Suomi oli Kreikan jälkeen menestynein Länsi-Euroopan maista (tai ex-länsiblokki). Se on hieno saavutus.

Kisoissa oli yllättävän hyviä biisejä. Viisut voi näköjään voittaa edelleen ihan vaan hyvällä laululla. Serbian esityksessä vain laulettiin, ei ollut paljasta pintaa, rajähdyksiä tai joukkotanssikuvioita.

Pari kauhunhetkeä piti kuitenkin kokea. Ensin siinä väliaikanumerossa alkoi uhkaavasti näyttää siltä että sieltä muna-kondomin sisältä hyppää esiin Jorma Uotinen. Viisukatsovalvojaisissa alkoi spontaani huuto: "Ei Jormaa, eiii, älkää päästäkö sitä esiin sieltä munasta!" Jorman pelko osoittautui aiheettomaksi, mutta minkä helvetin takia se joulupukki piti sinne änkeä? Kaikki muu meni niin hyvin, kuka perkele sen keksi?

Kaikki eivät osanneet iloita. Tomi Putaansuu oli pettynyt kun Euroviisut eivät muuttuneetkaan hevikisoiksi. Suomen euroviisufanikerhon puheenjohtaja haukkui kisat lyttyyn jo ennen niiden alkamista. Kuka olisi halunnut tällaisen ankeuttajan mukaan järjestelyihin? Arkin Ola ei ollut kovin hyvä häviäjä. Kisat olivat "paskakisat" eikä lavaste toiminut Olan mielestä kunnolla. Ola ei oikein päässyt vauhtiin eikä Arkin biisin kertosäe koskaan tullut. Pisteet olivat siihen nähden ihan kohtuulliset.

Eurovisut olivat suurin Helsingissä koskaan järjestetty yleisötapahtuma ja toi helsingistä parhaat puolet esille. Faneille, turisteille ja kaupunkilaisille oli ilmeisen hyvin kaikenlaista oheishappeningia. Uuttera viisukirjeenvaihtaja Elina kirjoitti unelmien Helsingin toteutuneen viikoksi. Kiitos Elinalle ansiokkaasta raportoinnista tapahtumien ytimestä. Oli se hienoa kuulla kahdenkymmenenviidentuhannen ihmisen laulavan eurovision tunnaria diudiu-versiona Senaatintorilla. Hyvä me!

klesana

Viikko on mennyt todella ankeissa merkeissä. Hankinen vire oli jo ennestään kehno, sitten iski selkäjumi. Koko alaselkä meni tuskalliseen kramppiin, enkä pystynyt kävelemään kunnolla enkä seisomaan suorassa. Tätä on käynyt joskus aikaisemminkin, mutta koskaan jumitus ei ole kestänyt kahta päivää kauemmin. Aikaisempien kertojen jäljitä minulla oli hyvät tropit, jotka eivät tällä kertaa meinenneet millään auttaa. Faijan ohjeiden mukaan yritin pysyä kevyessä liikkeessä, koska makaamalla ei selkä parane. Kolmantena jumituspäivänä alkoi kipeytyä kurkku ja nousi kova kuume.

Nielutulehdus on varmaan v-mäisin tauti, jota olen potenut. En tiennyt että sellaista kurkkukipua on olemassa, itku tuli kun yritti niellä, nukkumisesta ei puhettakaan. Aamulla kunnallisia jonotusmusiikkeja kuunneltuani painuin saman tien yksityiselle lääkärille (onneksi on vakuutukset kunnossa), joka määräsi kuurit tulehdukseen. Edessä oli dilemma, kipuläkkeitä ja antibiootteja ei saa syödä tyhjään mahaan, mutta syöminen oli mahdotonta ilman kivunlievitystä.

Toinen ongelma oli selkäkipu. Kovassa kuumeessa ei jaksa muuta kuin maata rötköttää, mutta selkäkivun uudelleen pahentuessa ei voinut jäädä sängyn pohjalle. Jotenkin onnistuin vaihtelemaan asentoa ja hyvin kevyesti venyttelemään, sekä nielemään alle jugurtit ja päälle pillerit. Nyt on kuuri sen verran iskenyt että parantuminen häämöttää. Sen verran karmeaa tämä on ollut että yritän kaikin keinoin estää tämän tarttumisen muihin. Olenkin pessyt käsiäni hullun lailla, vaihtanut kaikki käsipyyhkeet, pitänyt käteni erossa ruokailuvälineistä ja ruuista, sekä desinfioinut kämpän ovenkahvoista lavuaareihin. Toivottavasti se auttaisi, en halua ajatella mitä lasten sairastumisesta seuraisi.

Tämä viikko on taas tuonut mieleen ex-pomoni, ystäväni Jyrkin sairaskertomukset. Pystyn paremmin asettumaan hänen asemaansa ja olotilaansa säännöllisten kausihoitojen jälkeen. Minulla tämä on ollut alle viikon pituinen kärsimys, siihen nähden olen onnekas. Toivottavasti myös Jyrki pääsisi tänä vuonna eroon inhoista syöpähoidoista. Nyt näppäimistöä ja hiirtä desinfioimaan...

Hieno amerikka

Tiedämme television ja sanomalehtien perusteella että amerikkalaiset (Yhdysvaltojen asukkaat) ovat älyttömän lihavia, he ovat maailman pahimpia saastuttajia ja ampuvat toisiaan kouluissa ja kampuksilla. Amerikkalaiset sotivat eri puolilla maailmaa terrorismia vastaan, vaikka salamaniskut tappavat enemmän amerikkalaisia kuin terroristit.

Amerikkalaiset ovat tyhmiä ja heidän presidenttinsä vaikuttaa todella hölmöltä myös. Yli puolet amerikkalaisista uskoo edelleen että se oli Saddam, joka ne tornit räjäytti. Yli 40 miljoonaa amerikkaista kuuluu fundamentalistiseen kristilliseen oikeistoon, joka valtaa hyvää vauhtia republikaanipuoluetta.

Amerikkalaisissa elokuvissa ihmisten laseissa on mehun väristä litkua kun ollaan juovinaan punaviiniä - katsokaa itse, joka ikinen kerta. Eivätkö he muka tiedä miltä viini näyttää? Amerikkalaiset eivät ole vieläkään keksineet toimivaa äänestyskonetta ja presidentiksi valittiin toiseksi eniten ääniä saanut ehdokas. Silti he valvovat innokaasti vähemmän kehittyneiden maiden vaaleja. Amerikkalaisten terveydenhuoltojärjestelmä on maailman tehottomin ja oikeusjärjestelmä naurettava. Amerikkalaisten kansallispeli baseball on maailman tylsintä, löysän näköiset äijät lähinnä nojailevat mailoihinsa ja syljeskelevät naurettavan näköisissä housuissaan.

Ärsyttävintä amerikkalaisissa on se, että he aidosti kuvittelevat maansa olevan talo kukkulalla, kaikkien ihailun ja haaveiden kohde.

Koska Yhdysvallat on niin valtavan suuri maa, täytyy siellä olla paljon hienojakin asioita. Siellä ovat maailman parhaat yliopistot, rikas kirjallisuus ja kansojen yhteensulautumisen seurauksena mahtavaa musaa ja ruokia. Vaikka keskushallinto onkin mätä, siellä on satoja kaupunkeja ja kokonaisia osavaltioita, jotka ovat ilmoittaneet leikkaavansa reippaasti kasvihuonekaasupäästöjään.

Haluaisin lähteä joskus ottamaan selvää siitä hienosta Amerikasta, josta ei kerrota hesarissa tai A-studiossa. Siellä tapaisi varmasti myös todella fiksuja ihmisiä ja näkisi punapuita, isoja vaahteroita, mahtavia kanjoneita ja rannikoita. Siellä voisi kuunnella hyviä indie-bändejä, tavata ystävällisiä ihmisiä ja ihmetellä tekemisen meininkiä.

Kerran vielä, Paolo!

Onneksi englantilaista finaalia Mestareiden liigaan ei tullut. Kukaan ei olisi kestänyt siitä seurannutta brittien itsetyytyväisyyttä.

Eilinen peli oli hieno elämys. AC Milan pelasi Manchester Unitedin ulos lähes täydellisellä ensimmäisen puoliajan esityksellä. ManUn nuoria tähtiä odottivat Giuseppe Meazza-stadionilla kiihkeä kotiyleisö, taivaalla jyrisevät salamat ja viileän kokenut kotijoukkue. Taustalle olisi sopinut soimaan alkusoitto Verdin Kohtalon voima -oopperasta.

Milanin aluepuolustus oli niin tiivistä ja saumatonta, että se näytti vievän ilmatkin vierailijoiden keuhkoista. Kokeneen puolustuslinjan edessä Gennaro Gattuso ravasi hullun kiilto silmissä ja sylki suusta pärskyen kiinni vieraiden pelintekijöihin. Vanhan palkkamurhaajan oloinen Andrea Pirlo veteli naruja ja määräsi pelin vauhdin. Vanhan näädän, keskushyökkääjä Pippo inzaghin takana kaiken nähnyt Clarence Seedorf ja nuori mestari Kaka vaihtoivat jatkuvasti paikkoja ja pyörittivät hyökkäystä kiireettömän oloisina, kuin palloa olisivat heiltä tavoitelleet huippupelaajien sijaan naapurin lapset.

Italialaisten joukkueiden suuruus on usein ollut loiston sijaan sitä, että ne saavat vastustajan näyttämään huonolta. Romaa vastaan seitsemän maalia Old Traffordilla ampunut ManU ei ole tietääkseni koskaan tehnyt maalia Meazzalla, nytkin heidät paimennettiin puistopelaajien näköisiksi. Puolustuslinjasta puuttui oma suosikkini, kapteeni Paolo Maldini. Ennen ManUn kohtaamista Maldinilta kyseltiin miten hän aikoo pysyä huikean nopean ja taitava Ronaldon perässä, mutta hän suhtautui asiaan rauhallisesti. Maldini pelasi huipulla, Milanin edustusjoukkueessa jo 22-vuotta sitten kun Christiano Ronaldo syntyi. Hän on pelannut muiden muassa Gullitin, van Bastenin, Roberto Baggion, Rivaldon ja Tottin kanssa, nähnyt tähtien syttyvän ja sammuvan.

Italiasta ovat kotoisin maailman parhaat puolustajat, heidän linjansa jatkuu rikkumattomana Milanin punamustissa. Maldinin oppi-isä oli legendaarinen libero Franco Baresi. Nyt Maldinin vierellä paitsioansoja rakentaa eräs oman sukupolvensa suurista, Alessandro Nesta. Maldinin jalat alkavat 38-vuotiaana olla niin kolhiintuneet, ettei hän enää kovin kykene harjoittelemaan, mutta kun finaali Liverpoolia vastaan Ateenassa koittaa, on tuttu herrasmies jälleen keskiympyrässä kättelemässä Steven Gerrardia kapteenin nauha käsivarressaan.

Kerran vielä Paolo!