Näin varastoit rasvaa tehokkaammin! Eroon lihaksista, rasvaa tilalle! Kevään tehokuurilla verenpaine ylös ja fiilis alas! Kellumiskuntoon kesäksi! Sulata paastolla muskelit pois!
Näitä otsikoita tuskin nähdään naistenlehdissä, koska ne eivät kerro totuutta lahdutuskuureista. Naistenlehdet ovat terveyden vihollisia. Ne kertovat milloin on aika syödä blinejä, herkutella ihanalla suklaalla ja viineillä tai hemmotella itseään herkullisella karitsanpaistilla. Kun on ensin mäsäytetty, kehotetaan seuraavalla sivulla kokeilemaan uutuusdieettiä jolla Satu Julkkiskin laihtui. Naistenlehdet eivät kerro tasaisen terveellisestä elämästä, koska se on tylsää. Kansien sankarittaret ovat kerralla paljon laihtuneita julkkiksia, jotka voidaan laittaa kanteen taas parin vuoden päästä kun he ovat lihoneet ja laihtuneet uudestaan. Kyllä, lähes kaikki kuurilaiset lihovat takaisin.
Aiemmin pidin tätä höhlänä, eilisen jälkeen vaarallisena. Kuuntelin podcastia elimistön aineenvaihduntaan liittyvistä lainalaisuuksista. Lääketieteen tohtori Kirsi Pietiläinen pudotteli simppeliä faktaa, joka sai ihmettelemään miksen ole tiennyt tätä aikaisemmin. Minäkin tiesin kokemuksesta paaston aikana painon hieman putoavan. Kukaan luontaistuotekauppias ei ollut kertonut sitä että elimistö käyttää paaston aikana ravinnokseen lähinnä lihasta. Viikon paastolla ei rasva ehdi juuri palaa, mutta lihaskudos pilkkoutuu hurjaa vauhtia. Paaston jälkeen elimistö korjaa tilannetta varastoimalla tilalle ensisijaisesti rasvaa. Apua!
Tässä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, evoluutio on koulinut kehon varautumaan nälänhätään, jota paasto ja tiukka lahdutuskuuri sille edustavat. Paastoaminen ja nopeatahtinen laihduttaminen ovat tehokkain tapa koulia kehonsa huipputehokkaaksi rasvanvarastointikoneeksi. Jojolahduttamisen (paino vaihtelee yli 5 kg edestakaisin) seurauksena elimistö sopeutuu "kiusaamiseen" opettelemalla varastoimaan rasvaa tehokkaammin, samalla tuppaa mm. verenpaine nousemaan. Toinen esi-isiltä peritty eloonjäämisvietti on ruuan ahmiminen matalalla energiamäärällä kärvistelyn jälkeen. Vaikka en olekaan laihduttanut paastoamalla, olen langennut paaston jälkeiseen ahmintaan ja sen jälkeiseen morkkikseen.
Laihdutuskuureilla laihduttaminen tulee kerta kerralla vaikeammaksi ja fiilis huonommaksi. Taitaa olla parempi vaikka pysyä tasaisen ylipainoisena kuin jatkuvasti laihdutuskuurilla.
Pietiläisen mukaan yhdeksän kymmenestä laihduttajasta lihoo vähintään entisiin mittoihin kahden vuoden sisällä. Jos laihdutuskuurin aikana ei ole harrastanut liikuntaa, on samanpainoisessa kropassa enemmän rasvaa ja paljon vähemmän lihasta kuin ennen kuuria. Seurauksena on yleinen elinvoiman hupeneminen.
Menestyksekäs laihduttaja ajattelee voivansa höllätä "kuuria" kun paino on pudonnut. Valitettavasti paluuta entiseen ei ole, koska uusi kevyempi keho tarvitsee vähemmän energiaa kuin entinen. Eihän se mikään uutinen ollut että ainoa tapa on muuttaa pysyvästi jotain syömisessä, juomisessa ja liikkumistottumuksissa. Pietiläisen tiedot laihdutuskuurien vaikutuksesta kehoon ja mieleen olivat sen kuuloisia, että laihdutuskuurit pitäisi kieltää kansanterveydellisistä syistä!
YLE radio:
torstaina, huhtikuuta 03, 2008
tiistaina, huhtikuuta 01, 2008
Ike, you´re fired!
Kokoomus ja Katainen saivat hässäkästä tarpeekseen ja ulkoministeri Kanerva sai lähteä. Kataisen päätös on sikäli kummallinen että vielä pari päivää sitten hän vakuutti täyttä luottamustaan Ikeen, joka sai "veljellisen ja vahvan tuen". Kataisen perustelut potkuille ovat periaatteessa pätevät: Kanerva oli luvannut olla aiheuttamatta kohuja ministeriaikanaan.
Tilalle on tulossa ilmeisesti Alex Stubb. Tässä tapahtuu joku kosminen oikeudenmukaisuus, sillä laskujeni mukaan Stubbin tilalle europarlamenttiin nousee loppukaudeksi Sirpa Pietikäinen. Ennen eduskuntavaaleja Pietikäinen jäi kiinni siirrettyään autoaan humalassa. Pietikäinen otti harvinaisen suoraselkäisesti vastuuta tapahtuneesta ja luopui ehdokkuudesta ja lähes varmasta kansanedustajan paikasta.
Vielä pari viikkoa sitten Kanerva oli käyttämässä elämänsä tilaisuutta pontevana ulkoministerinä. Ike oli tehnyt ozzyosbournemaisen comebackin huipulle, jossa hän olisi voinut päättää uransa tyylikkäästi. Nyt historiaan on jäämässä uransa pilannut likainen äijä. Jahka Tehtaankadun arkistot joku päivä avautuvat, voi Ikestä jäädä jälkipolville vielä paljon surkeampikin kuva. Toistaiseksi tarinat Kanervan neuvostodiplomaateille toimittamista nimilistoista ovat jääneet vaille vahvistusta.
Pietikäinenkin mokasi, muttei selitellyt. Pahinta suomalaisten miesten törttöilyissä ei ole itse toilailu vaan selittelyt. Rikosoikeuden asiantuntija, rikoksentorjuntaneuvoston puheenjohtaja Ari-Matti Nuutila jäi taas kiinni rattijuoppoudesta. Nuutila selitti että oli hirvikolarin jälkeen harhaillut metsässä ja alkanut siellä juopottelemaan. Hoh hoijaa.
Ikelle tutuissa urheilupiireissä on kuultu mitä uskomattomampia selityksiä. Martti Vainion piti ottaa vain vitamiinia, mutta talonmies Nyrönen piikittikin hormonia takapuoleen asuntovaunussa. Stig Wetzell oli saanut liikaa efedriiniä purukumista ja banaaneista. Dopinghiihtäjä Jari Isometsä kertoi olevansa "rehellinen Lapin mies, joka on tullut selittämään, miten asiat ovat".
Pahimmat selittelijät ottavat käyttöön runolliset ilmaukset ja ylemmät voimat. Mika Myllylän testamentti Suomen kansalle on toistaiseksi pahinta: "Vielä kerran korviini kantautuu tuon hiljaisen Tervanevan mystinen kutsu. Nöyränä, kiitollisena ja yksinäisenä vaellan sinne nyt
vastatuulessa viimeisen kerran takaisin, polvistun, myönnän tappioni ja pyydän sielulleni rauhaa."
Toivottavasti Ike saisi rauhoittua jossain ja jättää enemmät selitykset väliin.
edit:
Kokoomuksen tiedotustilaisuudessa uusi ulkoministeri Alex Stubb oli hyvin vakuuttava. Suomessa Katainen on ollut jo jonkun aikaa ainoa nuori mies politiikan huipulla. Hänen ansiokseen pitää sanoa selkokielisyys. Nyt seuraksi tulee Stubb, joka on tässä asiassa vielä parempi. On ilo nähdä vaihteeksi selvää suomen (ruotsin, englannin, ranskan ja saksan) kieltä puhuva ministeri.
Tilalle on tulossa ilmeisesti Alex Stubb. Tässä tapahtuu joku kosminen oikeudenmukaisuus, sillä laskujeni mukaan Stubbin tilalle europarlamenttiin nousee loppukaudeksi Sirpa Pietikäinen. Ennen eduskuntavaaleja Pietikäinen jäi kiinni siirrettyään autoaan humalassa. Pietikäinen otti harvinaisen suoraselkäisesti vastuuta tapahtuneesta ja luopui ehdokkuudesta ja lähes varmasta kansanedustajan paikasta.
Vielä pari viikkoa sitten Kanerva oli käyttämässä elämänsä tilaisuutta pontevana ulkoministerinä. Ike oli tehnyt ozzyosbournemaisen comebackin huipulle, jossa hän olisi voinut päättää uransa tyylikkäästi. Nyt historiaan on jäämässä uransa pilannut likainen äijä. Jahka Tehtaankadun arkistot joku päivä avautuvat, voi Ikestä jäädä jälkipolville vielä paljon surkeampikin kuva. Toistaiseksi tarinat Kanervan neuvostodiplomaateille toimittamista nimilistoista ovat jääneet vaille vahvistusta.
Pietikäinenkin mokasi, muttei selitellyt. Pahinta suomalaisten miesten törttöilyissä ei ole itse toilailu vaan selittelyt. Rikosoikeuden asiantuntija, rikoksentorjuntaneuvoston puheenjohtaja Ari-Matti Nuutila jäi taas kiinni rattijuoppoudesta. Nuutila selitti että oli hirvikolarin jälkeen harhaillut metsässä ja alkanut siellä juopottelemaan. Hoh hoijaa.
Ikelle tutuissa urheilupiireissä on kuultu mitä uskomattomampia selityksiä. Martti Vainion piti ottaa vain vitamiinia, mutta talonmies Nyrönen piikittikin hormonia takapuoleen asuntovaunussa. Stig Wetzell oli saanut liikaa efedriiniä purukumista ja banaaneista. Dopinghiihtäjä Jari Isometsä kertoi olevansa "rehellinen Lapin mies, joka on tullut selittämään, miten asiat ovat".
Pahimmat selittelijät ottavat käyttöön runolliset ilmaukset ja ylemmät voimat. Mika Myllylän testamentti Suomen kansalle on toistaiseksi pahinta: "Vielä kerran korviini kantautuu tuon hiljaisen Tervanevan mystinen kutsu. Nöyränä, kiitollisena ja yksinäisenä vaellan sinne nyt
vastatuulessa viimeisen kerran takaisin, polvistun, myönnän tappioni ja pyydän sielulleni rauhaa."
Toivottavasti Ike saisi rauhoittua jossain ja jättää enemmät selitykset väliin.
edit:
Kokoomuksen tiedotustilaisuudessa uusi ulkoministeri Alex Stubb oli hyvin vakuuttava. Suomessa Katainen on ollut jo jonkun aikaa ainoa nuori mies politiikan huipulla. Hänen ansiokseen pitää sanoa selkokielisyys. Nyt seuraksi tulee Stubb, joka on tässä asiassa vielä parempi. On ilo nähdä vaihteeksi selvää suomen (ruotsin, englannin, ranskan ja saksan) kieltä puhuva ministeri.
torstaina, maaliskuuta 27, 2008
Totuus lapsiperheistä
Lapsiperheelliset ovat vähän niin kuin afrikkalaiset, kummastakaan ei ole ikinä hyviä uutisia. Hesarissa lapsiperheistä on kirjoitettu viime aikoina mm. seuraavasti: Suomi verottaa lapsiperheitä erityisen ankarasti, Lapsiperheiden kodinhoitoapu pudonnut, Lapsiperheet huonoja veronmaksajia, Köyhiä lapsiperheitä kyykytetään, Töitä ja lastenhoitoa vaikea sovittaa yhteen ja niin edelleen.
Uutisissa lapset lihovat, sairastuvat diabetekseen ja korvatulehduksiin, masentuvat, useimmiten yksin tietokoneen ääressä. Vanhemmat raatavat, parisuhteet kurjistuvat, isät ovat ylitöissä tai tekevät huonosti kotitöitä, yksinhoitajat vajoavat yhteiskunnan pohjalle, äidit kärsivät synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, riittämättömyyden tunteesta ja muista äitiyden vitsauksista.
Hesarin Nyt-liite on ansioitunut varsinaisena lapsivastaisuuden pää-äänenkannattajana lukuisine lapsiperhe-kauhujuttuineen. Television lapsiperheohjelmissa seikkailevat enimmäkseen lapsityrannit, sekä alistuneet tai tunnevammaiset vanhemmat. Tämä on se versio, joka lapsettomille ihmisille kerrotaan. Toinen versio lapsiperheistä on perhelehtien ja mainosten pastellinsävyinen maailma. Siellä kaikki on puhdasta ja auvoista. Äidit lehden kannessa ovat mallimitoissa, hoikat käsivarret on aseteltu suojelevasti pyöristyneen masun päälle.
Lapsiperheelliset itsekään eivät kerro totuutta. On tapana kertoa arjen pikku vastoinkäymisistä, korvalääkäreistä ja kurahousuista. Päivitellään vapaa-ajan vähyyttä ja pahoitellaan kun ei päästä niihin illanistujaisiin tai siihen futispeliin. Lapsiperheiden onnesta ei ole soveliasta puhua, voihan paikalla olla joku joka ei syystä tai toisesta voi saada lasta vaikka haluaisi. Onhan se lasten kasvattaminen rankkaa, harrastukset ja kavereiden näkeminen vähenevät. Vauvat valvottavat ja isommatkin herättävät aikaisin viikonloppuna. Ei voi reissata samalla tavalla tai käydä viihteellä.
Ei se pelkkä marinakaan kuitenkaan vetele. Onhan se totta että monet lapsiperheet köyhiä, niin mekin. Silti tunnen itseni miljonääriksi aina kun katson nukkuvia lapsiani. Lentokentällä näkee ihmisiä jotka ovat vastassa rakkaitaan pitkältä reissulta ja tuloaulassa halaillaan ja riemuitaan. Sellaista se on joka ikinen päivä kun hakee lapsia päiväkodista tai tulee töistä. Lapsen kanssa voi löytää maailman uudestaan ja huomata ihmeellistä tavallisista asioista. Saa nähdä miten lapsi kasvaa ja oppii. Sitä on jollekin maailman tärkein ja viisain ja vahvin vaikka olisi työtön. Voi suojella toista kaikelta, mitä ikinä se keksiikin pelätä.
Uutisissa lapset lihovat, sairastuvat diabetekseen ja korvatulehduksiin, masentuvat, useimmiten yksin tietokoneen ääressä. Vanhemmat raatavat, parisuhteet kurjistuvat, isät ovat ylitöissä tai tekevät huonosti kotitöitä, yksinhoitajat vajoavat yhteiskunnan pohjalle, äidit kärsivät synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, riittämättömyyden tunteesta ja muista äitiyden vitsauksista.
Hesarin Nyt-liite on ansioitunut varsinaisena lapsivastaisuuden pää-äänenkannattajana lukuisine lapsiperhe-kauhujuttuineen. Television lapsiperheohjelmissa seikkailevat enimmäkseen lapsityrannit, sekä alistuneet tai tunnevammaiset vanhemmat. Tämä on se versio, joka lapsettomille ihmisille kerrotaan. Toinen versio lapsiperheistä on perhelehtien ja mainosten pastellinsävyinen maailma. Siellä kaikki on puhdasta ja auvoista. Äidit lehden kannessa ovat mallimitoissa, hoikat käsivarret on aseteltu suojelevasti pyöristyneen masun päälle.
Lapsiperheelliset itsekään eivät kerro totuutta. On tapana kertoa arjen pikku vastoinkäymisistä, korvalääkäreistä ja kurahousuista. Päivitellään vapaa-ajan vähyyttä ja pahoitellaan kun ei päästä niihin illanistujaisiin tai siihen futispeliin. Lapsiperheiden onnesta ei ole soveliasta puhua, voihan paikalla olla joku joka ei syystä tai toisesta voi saada lasta vaikka haluaisi. Onhan se lasten kasvattaminen rankkaa, harrastukset ja kavereiden näkeminen vähenevät. Vauvat valvottavat ja isommatkin herättävät aikaisin viikonloppuna. Ei voi reissata samalla tavalla tai käydä viihteellä.
Ei se pelkkä marinakaan kuitenkaan vetele. Onhan se totta että monet lapsiperheet köyhiä, niin mekin. Silti tunnen itseni miljonääriksi aina kun katson nukkuvia lapsiani. Lentokentällä näkee ihmisiä jotka ovat vastassa rakkaitaan pitkältä reissulta ja tuloaulassa halaillaan ja riemuitaan. Sellaista se on joka ikinen päivä kun hakee lapsia päiväkodista tai tulee töistä. Lapsen kanssa voi löytää maailman uudestaan ja huomata ihmeellistä tavallisista asioista. Saa nähdä miten lapsi kasvaa ja oppii. Sitä on jollekin maailman tärkein ja viisain ja vahvin vaikka olisi työtön. Voi suojella toista kaikelta, mitä ikinä se keksiikin pelätä.
torstaina, maaliskuuta 20, 2008
paastoajat käsi ylös!
Pääsiäinen tulee, lehdet ovat täynnä juttuja juhlapyhästä: pashaa, lammasta, mämmiä, punaviinejä, suklaata, tipuja, pupuja, noitia sun muuta. Pääsiäisenä päästään paastosta, vaikka mainosten perusteella päästään mässäämään. Ei uskoisi että homman nimi on joskus ollut kieltäymys ja hiljentyminen.
Mietimme vaimon kanssa mistäs tässä pääsiäisessä oikein olikaan kysymys. Tietenkin tiesimme että pääasia on kristittyjen uskomus Jumalan pojan kuolleista heräämisestä ristiinnaulitsemisen jälkeen. Siitä juhlan aihe mutta mitä ne virpomiset, palmusunnuntait sun muut tarkoittivatkaan?
Netistä kaivaessa selvisi että pääsiäinen on varsinkin ortodokseille vuoden isoin juttu, pääsiäisviikko on Suuri viikko. Ortodoksien neljänkymmenen päivän paastoa on vietetty ainakin 300-luvulta lähtien, joskus reformaation jälkeen samaan hommaan rupesivat luterilaiset. Minä olen aina luullut että laskiaissunnuntaina lasketaan mäkeä ja syödään pullaa kermavaahdolla ja mantelimassalla, mutta silloin laskeudutaankin paastoon. Pashakaan ei alunperin tarkoitakaan sitä miljoonan kalorin pääsiäisherkkua, vaan Kristuksen matkaa kuolemasta elämään. Juutalaisten nimitys pääsiäiselle, pesah, ja ruotsalaisten påsk ovat samaa alkuperää. Pääsiäisenä juutalaiset pääsivät Egyptin orjuudesta ja siinä onkin juhlan aihetta kerrakseen.
Pääsiäistä edeltävä Suuri viikko eli luterilaisten piinaviikko otettiin Pohjanmaalla vähän turhan kirjaimellisesti. Pohjalaisilla oli tapana piiskata lapsiansa pitkäperjantaisin jotta muistavat Jeesuksen kärsimykset nahoissansa. Eikä suklaamunia sitten syärä, notta. Piinaviikon jälkeen sitten otettiin jo ilon kautta, keskiajalla pääsiäisyön messun saarnassaan pappi saattoi kertoa vitsejä ja heittää herjaa varsinkin kuoleman ja Perkeleen kustannuksella. Pappi saattoi saapua saarnastuoliin eriskummallisissa vaatteissa tai pelleillä kalsareissaan seurakunnan edessä. Reformoidut ilonpilaajat lopettivat tämmöisen pelin 1600-luvulla.
Pakana-esi-isiemme mielestä pääsiäisena hyvän ja pahan voimat kamppailivat, ja kevätpäiväntasauksen valon aikoihin hyvikset pääsivät voitolle. Karjalassa on kilkuteltu yöllä kelloja karjaonnen tuomiseksi, Pohjanmaalla polteltu kokkoja noitien karkottamiseksi. Virpomisvitsojen esikuvana olivat palmunoksat, joilla Jeesusta hyllattiin tulevaksi aasilla Jerusalemiin.
Suomalaiset nimellisuskovaiset eivät paastoa sen enempää kuin käyvät kirkossakaan. Nykysuomalaisessa pääsiäisperinteessä on jätetty väliin se paasto-osuus, itsetutkiskelu ja muu kiiraskärvistely ja siirrytty suoraan mässäilyvaiheeseen. Vai onko tullut paastottua ja kaduttua syntejä, käsi ylös!
Mietimme vaimon kanssa mistäs tässä pääsiäisessä oikein olikaan kysymys. Tietenkin tiesimme että pääasia on kristittyjen uskomus Jumalan pojan kuolleista heräämisestä ristiinnaulitsemisen jälkeen. Siitä juhlan aihe mutta mitä ne virpomiset, palmusunnuntait sun muut tarkoittivatkaan?
Netistä kaivaessa selvisi että pääsiäinen on varsinkin ortodokseille vuoden isoin juttu, pääsiäisviikko on Suuri viikko. Ortodoksien neljänkymmenen päivän paastoa on vietetty ainakin 300-luvulta lähtien, joskus reformaation jälkeen samaan hommaan rupesivat luterilaiset. Minä olen aina luullut että laskiaissunnuntaina lasketaan mäkeä ja syödään pullaa kermavaahdolla ja mantelimassalla, mutta silloin laskeudutaankin paastoon. Pashakaan ei alunperin tarkoitakaan sitä miljoonan kalorin pääsiäisherkkua, vaan Kristuksen matkaa kuolemasta elämään. Juutalaisten nimitys pääsiäiselle, pesah, ja ruotsalaisten påsk ovat samaa alkuperää. Pääsiäisenä juutalaiset pääsivät Egyptin orjuudesta ja siinä onkin juhlan aihetta kerrakseen.
Pääsiäistä edeltävä Suuri viikko eli luterilaisten piinaviikko otettiin Pohjanmaalla vähän turhan kirjaimellisesti. Pohjalaisilla oli tapana piiskata lapsiansa pitkäperjantaisin jotta muistavat Jeesuksen kärsimykset nahoissansa. Eikä suklaamunia sitten syärä, notta. Piinaviikon jälkeen sitten otettiin jo ilon kautta, keskiajalla pääsiäisyön messun saarnassaan pappi saattoi kertoa vitsejä ja heittää herjaa varsinkin kuoleman ja Perkeleen kustannuksella. Pappi saattoi saapua saarnastuoliin eriskummallisissa vaatteissa tai pelleillä kalsareissaan seurakunnan edessä. Reformoidut ilonpilaajat lopettivat tämmöisen pelin 1600-luvulla.
Pakana-esi-isiemme mielestä pääsiäisena hyvän ja pahan voimat kamppailivat, ja kevätpäiväntasauksen valon aikoihin hyvikset pääsivät voitolle. Karjalassa on kilkuteltu yöllä kelloja karjaonnen tuomiseksi, Pohjanmaalla polteltu kokkoja noitien karkottamiseksi. Virpomisvitsojen esikuvana olivat palmunoksat, joilla Jeesusta hyllattiin tulevaksi aasilla Jerusalemiin.
Suomalaiset nimellisuskovaiset eivät paastoa sen enempää kuin käyvät kirkossakaan. Nykysuomalaisessa pääsiäisperinteessä on jätetty väliin se paasto-osuus, itsetutkiskelu ja muu kiiraskärvistely ja siirrytty suoraan mässäilyvaiheeseen. Vai onko tullut paastottua ja kaduttua syntejä, käsi ylös!
perjantaina, maaliskuuta 14, 2008
Valheenomainen asetelma
Ulkoministeri Ilkka Kanervan tekstiviesteistä ja naismausta en jaksa ryhtyä keskustelemaan, minua ottaa päähän valehtelu. Jos ihminen valehtelee pienestä asiasta, miten samaan tyyppiin voi luottaa isoissa asioissa?
Perustuslain mukaan ministerien tulee olla rehellisiä ja taitavaksi tunnettuja Suomen kansalaisia. Pääministeri Matti Vanhanen valehteli tavanneensa Kuroskan Ikeassa, vaikka vonkasi tätä netissä. Pääministeri Jäätteenmäki puhui niin totta kuin osasi, heikosti ja useaan kertaan. Ilkka Kanerva kielsi lähettäneensä erotiikkatanssijalle tekstareita, jäi kiinni valheesta ja pyysi sitten anteeksi tökeröyttään. Itse asiassa hän kiisti kiistäneensä tekstailua mutta tämän haastattelun jälkeen se nyt on turhaa:
Kanervalle totuus on ollut ennenkin suhteellinen käsite. Klassikkovideossa vuodelta 1981 nuorelta Ikeltä kysytään, onko tämä koskaan törmännyt poliittiseen valheeseen tai syyllistynyt sellaiseen itse. Kanervan kielenkäyttö "valheenomaisine asetelmineen" on kieltämättä luovaa. Jos tämäntyyppisestä fundeeraamisesta ei kansalaisen usko poliitikkojen rehellisyyteen kärsi, ei sitten mistään.
Perustuslain mukaan ministerien tulee olla rehellisiä ja taitavaksi tunnettuja Suomen kansalaisia. Pääministeri Matti Vanhanen valehteli tavanneensa Kuroskan Ikeassa, vaikka vonkasi tätä netissä. Pääministeri Jäätteenmäki puhui niin totta kuin osasi, heikosti ja useaan kertaan. Ilkka Kanerva kielsi lähettäneensä erotiikkatanssijalle tekstareita, jäi kiinni valheesta ja pyysi sitten anteeksi tökeröyttään. Itse asiassa hän kiisti kiistäneensä tekstailua mutta tämän haastattelun jälkeen se nyt on turhaa:
Kanervalle totuus on ollut ennenkin suhteellinen käsite. Klassikkovideossa vuodelta 1981 nuorelta Ikeltä kysytään, onko tämä koskaan törmännyt poliittiseen valheeseen tai syyllistynyt sellaiseen itse. Kanervan kielenkäyttö "valheenomaisine asetelmineen" on kieltämättä luovaa. Jos tämäntyyppisestä fundeeraamisesta ei kansalaisen usko poliitikkojen rehellisyyteen kärsi, ei sitten mistään.
tiistaina, maaliskuuta 11, 2008
Viikon lapsi
Päiväkodin tädit keksivät viehättävän idean, jokainen muksu saisi olla vuorollaan viikon lapsi. Vanhempien oli tarkoitus tuoda lapsestaan pari kuvaa, joiden viereen teipattiin tätien tekemä lapsen haastattelu. Kuvissa oli tarkoitus olla lapsi ja jotain tälle tärkeää, vaikka perhe, lelu tai lemmikki. Lutuisissa haastatteluissa pikkuipanat kertoivat perheestään, lempiväreistään, lempiruoistaan, kavereistaan ja muusta mieleen tulevasta.
Päiväkodin tädit eivät tainneet aavistaa minkä pandoran lippaan olivat avanneet. Ensimmäisen viikon lapsen vanhemmat toivat neljä kuvaa. Seuraavalla viikolla kuvia oli kahdeksan, sitten kaksitoista. A3-kokoinen taustapahvi ei riittänyt ja vähitellen alkoi ilmestyä vanhempien (enimmäkseen isien) askartelemia kollaaseja kuvateksteineen. Kuvissa oli edelleen viikon lapsi, mutta myös paljon muuta.
Lapselle tärkeistä asioista esiteltiin kuvissa etelänmatkoja, autoja, asuntoautoa, talonrakennustyömaa, kesämökkejä, siirtolapuutarhamökki (köhm), mönkijää, moottoripyörää, sähkökitaraa ynnä muuta vempainta. Kuvissa seikkailivat isät ja äidit, lemmikit ja viikon lapsetkin pilkistivät seasta. Kuvateksteissä kerrottiin lapselle tärkeistä asioista kuten lomamatkakohteesta tai siitä että isi on töissä Nokia-nimisessä firmassa.
Ryhmässä oli tönivä ja huonosti käyttäytyvä poika jolle pieni pippurinen tyttäreni on joutunut pitämään jöötä. Kolmevuotias poika ajeli kuvissa mönkijällä kädessään moottorisaha ja leikkipyssy. Isä irvisteli ylpeänä vieressä. Äiti murehti jo edellisellä viikolla lasta pukiessaan miten löytää itsestään edustavaa kuvaa. Kaikkensa sitä lapsensa eteen ihminen yrittää.
Esikoinen ei ehtinyt olla viikon lapsi, mutta haastattelussa häneltä kyseltiin mikä on tärkeintä elämässä. Muut lapset vastasivat isi, äiti, perhe, jumala, ystävät jne. Esikoinen vastasi: juna.
Mentiin sitten katsomaan junia.
Päiväkodin tädit eivät tainneet aavistaa minkä pandoran lippaan olivat avanneet. Ensimmäisen viikon lapsen vanhemmat toivat neljä kuvaa. Seuraavalla viikolla kuvia oli kahdeksan, sitten kaksitoista. A3-kokoinen taustapahvi ei riittänyt ja vähitellen alkoi ilmestyä vanhempien (enimmäkseen isien) askartelemia kollaaseja kuvateksteineen. Kuvissa oli edelleen viikon lapsi, mutta myös paljon muuta.
Lapselle tärkeistä asioista esiteltiin kuvissa etelänmatkoja, autoja, asuntoautoa, talonrakennustyömaa, kesämökkejä, siirtolapuutarhamökki (köhm), mönkijää, moottoripyörää, sähkökitaraa ynnä muuta vempainta. Kuvissa seikkailivat isät ja äidit, lemmikit ja viikon lapsetkin pilkistivät seasta. Kuvateksteissä kerrottiin lapselle tärkeistä asioista kuten lomamatkakohteesta tai siitä että isi on töissä Nokia-nimisessä firmassa.
Ryhmässä oli tönivä ja huonosti käyttäytyvä poika jolle pieni pippurinen tyttäreni on joutunut pitämään jöötä. Kolmevuotias poika ajeli kuvissa mönkijällä kädessään moottorisaha ja leikkipyssy. Isä irvisteli ylpeänä vieressä. Äiti murehti jo edellisellä viikolla lasta pukiessaan miten löytää itsestään edustavaa kuvaa. Kaikkensa sitä lapsensa eteen ihminen yrittää.
Esikoinen ei ehtinyt olla viikon lapsi, mutta haastattelussa häneltä kyseltiin mikä on tärkeintä elämässä. Muut lapset vastasivat isi, äiti, perhe, jumala, ystävät jne. Esikoinen vastasi: juna.
Mentiin sitten katsomaan junia.
Mikseivät nuoret enää humppaa?
Tämä mielipiteeni julkaistiin Aamulehdessä 7.3. otsikolla:
Nuoret eivät halua leikkiä poliitikkoa.
Nuoret eivät ole kiinnostuneita politiikasta, koska he eivät ole kiinnostuneita puoluepolitiikasta. Tätä hoetaan yleisenä totuutena mediassa ja juhlapuheissa. Samalla logiikalla voisi väittää että nuoret eivät ole kiinnostuneita musiikista, koska he eivät enää kuuntele humppaa.
Ratkaisuna ongelmaan poliittisille nuorisojärjestöille kaadetaan yhä enemmän rahaa. Yhtä järkevää olisi elvyttää humpan suosiota syytämällä kilvan verorahaa Työväen humppanuoret ry:lle ja Kansalliset nuoret humppaajat ry:lle.
Oikeusministeri Tuija Brax kiinnitti vastikään huomiota (AL 23.2.) siihen, että suomalaisten nuorten usko omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa on Euroopan heikointa. Nuoret eivät ole kiinnostuneita siitä politiikasta ja niistä puolueista, joihin suuret ikäluokat aikanaan lähtivät joukolla mukaan. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, sillä puolueiden toimintatavat eivät ole merkitsevästi 1970-luvulta muuttuneet.
Osallistumistapana tarjotaan mahdollisuutta leikkiä aikuista poliitikkoa nuorisovaltuustossa tai nuorisojärjestössä ilman oikeaa päätös- tai budjettivaltaa. Vaalikampanjoihin nuoret kelpaavat imagoa virkistämään, eduskuntaryhmiin ja valtuustoryhmiin lähinnä noudattamaan ryhmäpäätöksiä myöhempien palkkiotehtävien toivossa. Puoluepolitiikka ilman valtaa, ketä voisi vähempää kiinnostaa?
Koska puoluepolitiikka ei tarjoa mielekästä vaikutuskanavaa, aktiiviset nuoret eivät hakeudu puolueisiin. He liittyvät järjestöihin, kirjoittavat blogeja, järjestävät mielenosoituksia, nettiadresseja, kulutusboikotteja, ryhtyvät kasvissyöjiksi tai maanpuolustusaktiiveiksi.
Nuoret ovat kiinnostuneita omaan elämäänsä vaikuttavista asioista tavoilla joita ei ymmärretä politiikkana. Esimerkiksi tekijänoikeuslain käsittely sai Internetissä aikaan laajan keskustelun, johon päättäjillä ei ollut halua eikä kykyä osallistua. Kansanedustajien saamia yhteenottoja kutsuttiin masinoinniksi ja mielenosoitusta poliittisten nuorisojärjestöjen kokoamaksi.
Nuoria ehdokkaita on vaaleissa vähän, ja heitä valitaan vuosi vuodelta vähemmän. Miten eduskunnassa johon valittiin kaksi alle 30-vuotiasta edustajaa, voidaan ymmärtää nuorten elämää? Seuraavissa vaaleissa suurimman osan äänistä antavat eläkeikäiset. Läpimenoon tarvittavan kampanjan hinnat ovat karanneet käsistä, eikä nuorilla ei ole mahdollisuuksia pärjätä tässä kilpailussa. Rahan valta on saatava aisoihin joko listavaalilla tai asettamalla katot henkilökohtaisille kampanjabudjeteille.
lauantaina, joulukuuta 15, 2007
unikkokansan laulut
Suomessa juodaan paljon viinaa. Pian on Joulu, perhejuhla, ja viinaa juodaan tosi paljon. Aikuinen suomalainen kuoleekin useimmiten viinaan, mutta sitä jankuttavat vain ilonpilaajat. Suomessa viina on iloinen asia. Viinasta tehdään huumoria ja lauluja, joista suomalaiset pitävät. Toisin on huumeiden laita.
Huumeista ei sovi laulella tai puhua, varsinkaan politiikassa, sillä huumeista puhumisen suhteen vallitsee porttiteoria. Jos poliitikko sanoo huumeista tuomitsevan alkulauseen lisäksi jotain muuta, on hän ilman muuta valmis tarjoamaan huumeita myös lapsille. Muutama poliitikko on kokeillut lyödä päätään porttiteoriaan tuhoisin seurauksin, siinä on saattanut mennä työt ja asunnot alta.
Mutta takaisin hauskaan aiheeseen, viinaan. Suomalaiset artistit ovat usein tehneet viina-aiheisia lauluja, etenkin silloin jos levyt eivät ole muuten olleet mennäkseen kaupaksi. Kuuntelin bussissa tenavauinnista tullessa lasten kanssa rakastetun suomalaisen sanamiehen Hectorin kappaletta Juodaan viinaa. Kävi mielessä ettei huumeiden käytön riemusta tosiaan sovi radiossa laulella. Kyllä siitä kova poru tulisi jos Hector laulaisi: "vedetään viivaa, tullaan viisaammiksi näin, vedetään viivaa, on todellisuus piinaa hetkittäin, selvinpäin."
Tarkemmin ajatellen, Lumi teki enkelin eteiseen kuulostaa kyllä ihan varoitukselta huumausaineiden psykoottisilta vaikutuksilta, vaikkei siinä lauletakaan: "Ja veli oli pilvessä, näin sen itkeneen, lumi teki enkelin eteiseen". Entäs Irwin sitten, miehen urahan rakentui ryyppäämisen romantisoimiselle. Olisiko rakastetuksi kansanlauluksi noussut "Ei esso tapa, ja nipsuihin ei huku"?
Kuka voisi unohtaa kansallisyhtyeemme Eppujen klassikkoa Baarikärpänen. Tuskin yläasteenkaan juhlissa veisattaisiin "Siis ryystämään, ryystämään joka päivä sännätään. Ja kun päivä on ohi niin lisää sniffataan. Tahdon olla kokkelissa aina, sekä maanantaina, tiistaina, keskiviikkona ja torstaina!" Entäs Samuli Edelman laulamassa toisiaan kaulailevalle käsilaukkurouville: "Oon mä vetäny spiidii Wienissä, monta piikkii vauhtii Lyypekissä. Niiden vetämiseen vain on syy Peggyssä. Niinpä, ei siitä tuotannosta kultalevyjä vuoltaisi tai siirryttäisi sujuvasti virsilevytysten pariin.
Entäpä jos meillä olisi vähemmistökansanosa, joka olisi tunnettu kannabislauluistaan. Tämä iloinen, yhteisöllinen porukka kokoontuisi juhlapyhäisin pössyttelemään ja veisaamaan keskiajalta periytyviä "savuviisujaan" koko suvun tai ystävien voimin. Stockmannilta saisi valtaväestökin sitten ostaa kaikenlasta asiaan liittyvää krääsää, Marimekon kukkakuoseja ja Iittalan vesipiippuja. Unikon lehdet koristaisivat niin verhoja kuin kumisaappaitakin. Tietenkin tämä ilmiö juurtuisi nopeasti opiskelijaliikkeeseen, etenkin teekkarit omisivat tämän ritualisoidun tötsyttelyn osaksi iloista ja maineikasta teekkarikulttuuria.
Huumeista ei sovi laulella tai puhua, varsinkaan politiikassa, sillä huumeista puhumisen suhteen vallitsee porttiteoria. Jos poliitikko sanoo huumeista tuomitsevan alkulauseen lisäksi jotain muuta, on hän ilman muuta valmis tarjoamaan huumeita myös lapsille. Muutama poliitikko on kokeillut lyödä päätään porttiteoriaan tuhoisin seurauksin, siinä on saattanut mennä työt ja asunnot alta.
Mutta takaisin hauskaan aiheeseen, viinaan. Suomalaiset artistit ovat usein tehneet viina-aiheisia lauluja, etenkin silloin jos levyt eivät ole muuten olleet mennäkseen kaupaksi. Kuuntelin bussissa tenavauinnista tullessa lasten kanssa rakastetun suomalaisen sanamiehen Hectorin kappaletta Juodaan viinaa. Kävi mielessä ettei huumeiden käytön riemusta tosiaan sovi radiossa laulella. Kyllä siitä kova poru tulisi jos Hector laulaisi: "vedetään viivaa, tullaan viisaammiksi näin, vedetään viivaa, on todellisuus piinaa hetkittäin, selvinpäin."
Tarkemmin ajatellen, Lumi teki enkelin eteiseen kuulostaa kyllä ihan varoitukselta huumausaineiden psykoottisilta vaikutuksilta, vaikkei siinä lauletakaan: "Ja veli oli pilvessä, näin sen itkeneen, lumi teki enkelin eteiseen". Entäs Irwin sitten, miehen urahan rakentui ryyppäämisen romantisoimiselle. Olisiko rakastetuksi kansanlauluksi noussut "Ei esso tapa, ja nipsuihin ei huku"?
Kuka voisi unohtaa kansallisyhtyeemme Eppujen klassikkoa Baarikärpänen. Tuskin yläasteenkaan juhlissa veisattaisiin "Siis ryystämään, ryystämään joka päivä sännätään. Ja kun päivä on ohi niin lisää sniffataan. Tahdon olla kokkelissa aina, sekä maanantaina, tiistaina, keskiviikkona ja torstaina!" Entäs Samuli Edelman laulamassa toisiaan kaulailevalle käsilaukkurouville: "Oon mä vetäny spiidii Wienissä, monta piikkii vauhtii Lyypekissä. Niiden vetämiseen vain on syy Peggyssä. Niinpä, ei siitä tuotannosta kultalevyjä vuoltaisi tai siirryttäisi sujuvasti virsilevytysten pariin.
Entäpä jos meillä olisi vähemmistökansanosa, joka olisi tunnettu kannabislauluistaan. Tämä iloinen, yhteisöllinen porukka kokoontuisi juhlapyhäisin pössyttelemään ja veisaamaan keskiajalta periytyviä "savuviisujaan" koko suvun tai ystävien voimin. Stockmannilta saisi valtaväestökin sitten ostaa kaikenlasta asiaan liittyvää krääsää, Marimekon kukkakuoseja ja Iittalan vesipiippuja. Unikon lehdet koristaisivat niin verhoja kuin kumisaappaitakin. Tietenkin tämä ilmiö juurtuisi nopeasti opiskelijaliikkeeseen, etenkin teekkarit omisivat tämän ritualisoidun tötsyttelyn osaksi iloista ja maineikasta teekkarikulttuuria.
sunnuntai, joulukuuta 09, 2007
Veljet, kitisten kohti parempaa huomista!
Tänään menen esikoisen kanssa korvalääkäriin. Onneksi lääkärikeikat ovat olleet tosi vähissä tänä vuonna. Viimeksi olin esikoisen kanssa neuvolassa. Tasavuositarkastuksessa testataan lapsen kehittymistä, mitataan pituus ja paino, tutkitaan näkö ja kuulo, sekä tehdään erilaisia palikkatestejä henkisen kehittymisen selvittämiseksi. Joku kirjoittamaton laki säätää, että lapsi teloo päänsä aina ennen neuvolassakäyntiä, valokuvausta tai tutustumista uuteen päiväkotiin. Nyt esikoisella oli silmäkulmassa vanhojen tällien lisäksi tuore mustelma sohvapöytää päin juoksemisen kunniaksi.
Esikoinen oli neuvolaan suoraan päiväunilta herätetty, silmät seisoivat päässä ja suu oli jäänyt ammolleen. Neuvolan täti sai kysymyksiinsä vastauksiksi yksitavuisia ölähdyksiä tai "emmää tiedä". Yleensä puhelias ja utelias esikoinen ei ollut kyetä monisanaisiin lauseisiin, eikä mieleen tullut sen kummemmin lempiruokaa kuin väriäkään. Poika vaikutti epäilemättä heikkolahjaiselta, mikä jäi kuitenkin kohteliaasti neuvolakorttiin kirjaamatta.
Valtakunnantätien juhlapuheissa miehiä kovasti kannustaa ottamaan vastuuta ja osallistumaan lastenhoitoon. Neuvola on kuitenkin naisten ja lasten valtakuntaa. Tiskin takana on aina täti eikä setä, jos paikalla on vaimo, puhuu täti hänelle. Isän läsnäoloa ainakin vauvaneuvolassa kummeksuttiin. Kävin siellä puoli vuotta, ennen kuin sinänsä mukava täti alkoi tottui siihen että myös isä haluaa tietää lapsen terveysasioista. Nuoren naisravitsemusterapeutin vastaanotolla olin myös kuin ilmaa, puhe osoitettiin vaimolleni ja proopuskat ojennettiin hänelle. Näin siitä huolimatta että olin enimmäkseen vastuussa lasten ruokahuollosta ja vastailin vaimolleni asetettuihin kysymyksiin.
Vielä räikeämpiä ovat kavereiden kertomat esimerkit joissa kysymykset, puhe ja paperit osoitetaan äidille, vaikka paikalla oleva isä olisi vanhempainvapaalla täyspäiväisenä lastenhoitajana. Tämä kaikki ottaa pirusti aivoon, ravitsemusterapeutin vastaanotolta tulin raivosta kihisten.
Nyt tullaan siihen kohtaan tasa-arvokeskustelua jossa osa miehistä ja naisista kehoittaa olemaan kitisemättä. Miesten mielestä tällainen on kitinää ja kitinä ei ole miesten hommaa. Jotkut naiset puolestaan toteavat että tämä on naisten kokemiin vääryyksiin verrattuna pientä, tai ainakin se on ihan oikein että mies saa kokeilla patriarkaatin vastalääkettä. Sanokoon mitä sanovat, nyt on 2000-luku ja koen oikeudekseni kitistä silloin kun huvittaa.
Vastikään sain olla ylpeä mutsista. Tämä oli mennyt amerikkalaisen terapiagurun Kathy Steelen luennolla huomauttamaan siitä, että kaikissa vanhemmuuden kuvituksissa oli vain äitejä ja lapsia. Mutsi oli kertonut että hänen poikansa olisivat moisesta varmasti loukkaantuneet. Steele lupasi hankkia isien ja lapsien kuvia.
Esikoinen oli neuvolaan suoraan päiväunilta herätetty, silmät seisoivat päässä ja suu oli jäänyt ammolleen. Neuvolan täti sai kysymyksiinsä vastauksiksi yksitavuisia ölähdyksiä tai "emmää tiedä". Yleensä puhelias ja utelias esikoinen ei ollut kyetä monisanaisiin lauseisiin, eikä mieleen tullut sen kummemmin lempiruokaa kuin väriäkään. Poika vaikutti epäilemättä heikkolahjaiselta, mikä jäi kuitenkin kohteliaasti neuvolakorttiin kirjaamatta.
Valtakunnantätien juhlapuheissa miehiä kovasti kannustaa ottamaan vastuuta ja osallistumaan lastenhoitoon. Neuvola on kuitenkin naisten ja lasten valtakuntaa. Tiskin takana on aina täti eikä setä, jos paikalla on vaimo, puhuu täti hänelle. Isän läsnäoloa ainakin vauvaneuvolassa kummeksuttiin. Kävin siellä puoli vuotta, ennen kuin sinänsä mukava täti alkoi tottui siihen että myös isä haluaa tietää lapsen terveysasioista. Nuoren naisravitsemusterapeutin vastaanotolla olin myös kuin ilmaa, puhe osoitettiin vaimolleni ja proopuskat ojennettiin hänelle. Näin siitä huolimatta että olin enimmäkseen vastuussa lasten ruokahuollosta ja vastailin vaimolleni asetettuihin kysymyksiin.
Vielä räikeämpiä ovat kavereiden kertomat esimerkit joissa kysymykset, puhe ja paperit osoitetaan äidille, vaikka paikalla oleva isä olisi vanhempainvapaalla täyspäiväisenä lastenhoitajana. Tämä kaikki ottaa pirusti aivoon, ravitsemusterapeutin vastaanotolta tulin raivosta kihisten.
Nyt tullaan siihen kohtaan tasa-arvokeskustelua jossa osa miehistä ja naisista kehoittaa olemaan kitisemättä. Miesten mielestä tällainen on kitinää ja kitinä ei ole miesten hommaa. Jotkut naiset puolestaan toteavat että tämä on naisten kokemiin vääryyksiin verrattuna pientä, tai ainakin se on ihan oikein että mies saa kokeilla patriarkaatin vastalääkettä. Sanokoon mitä sanovat, nyt on 2000-luku ja koen oikeudekseni kitistä silloin kun huvittaa.
Vastikään sain olla ylpeä mutsista. Tämä oli mennyt amerikkalaisen terapiagurun Kathy Steelen luennolla huomauttamaan siitä, että kaikissa vanhemmuuden kuvituksissa oli vain äitejä ja lapsia. Mutsi oli kertonut että hänen poikansa olisivat moisesta varmasti loukkaantuneet. Steele lupasi hankkia isien ja lapsien kuvia.
sunnuntai, marraskuuta 25, 2007
yksinvaltias presidentti
Venäjän vaalit ovat tuoneet mieleen rajattoman presidentinvallan kauhukuvat.
On surullista ajatella maata, jossa vahvan johtajan kaipuussa kärvistelevä kansa on antanut presidentilleen diktaattorin valtaa lähentelevän aseman. Kansallinen parlamentti on alistettu presidentin kumileimasimeksi, hallitusten ja ministerien erottaminen on arkipäivää. Jopa perustuslaki venyy ja paukkuu tarvittaessa, jos yksinvaltiuden jatkuminen on siitä kiinni. Jännitteitä ulkovaltojen kanssa käytetään häikäilemättä sisäpoliittisen vallan pönkittämiseen. Maan taloutta pyörittää presidentin lähipiiriin pesiytynyt kalakaverien porukka.
Presidentin ajattelutapa on tiedustelumiehen, ei poliitikon. Entisenä kovaotteisena toisinajattelijoiden kuulustelijana tunnetulle salaisen poliisin agentille ei ollut valtaan päästäkseen vaikeaa muuttaa mielipiteitään poliittisen tilanteen käännyttyä päälaelleen.
Presidentti nauttii kaikesta huolimatta valtavaa kansansuosiota. Ongelmistaan kansa syyttää poliitikkoja ja paikallishallintoa ja kuvittelee oikeamielisen ja kaikkivaltiaan presidentin olevan kansan syvien rivien puolella. Tämä kaljupäinen kalastuksesta pitävä urheilumies onkin taitava mediapersoona ja suorastaan nauttii poseeraamisesta ja pullistelusta. Myyttiä kansan ahdingosta nostavasta suuresta johtajasta rakennettiinkin määrätietoisesti uran alusta saakka. Asiaa auttoi se, että tiedotusvälineet oli alistettu valtaapitävien äänitorveksi. Valtamediassa johtajaa ei kotimaassa ole uskallettu arvostella.
Sattumalta kättelin tätä karismaattista despoottia pienenä poikasena. Toivon kuitenkin etteivät Kekkosen vallan kaltaiset ajat Suomen politiikassa enää koskaan palaa.
On surullista ajatella maata, jossa vahvan johtajan kaipuussa kärvistelevä kansa on antanut presidentilleen diktaattorin valtaa lähentelevän aseman. Kansallinen parlamentti on alistettu presidentin kumileimasimeksi, hallitusten ja ministerien erottaminen on arkipäivää. Jopa perustuslaki venyy ja paukkuu tarvittaessa, jos yksinvaltiuden jatkuminen on siitä kiinni. Jännitteitä ulkovaltojen kanssa käytetään häikäilemättä sisäpoliittisen vallan pönkittämiseen. Maan taloutta pyörittää presidentin lähipiiriin pesiytynyt kalakaverien porukka.
Presidentin ajattelutapa on tiedustelumiehen, ei poliitikon. Entisenä kovaotteisena toisinajattelijoiden kuulustelijana tunnetulle salaisen poliisin agentille ei ollut valtaan päästäkseen vaikeaa muuttaa mielipiteitään poliittisen tilanteen käännyttyä päälaelleen.
Presidentti nauttii kaikesta huolimatta valtavaa kansansuosiota. Ongelmistaan kansa syyttää poliitikkoja ja paikallishallintoa ja kuvittelee oikeamielisen ja kaikkivaltiaan presidentin olevan kansan syvien rivien puolella. Tämä kaljupäinen kalastuksesta pitävä urheilumies onkin taitava mediapersoona ja suorastaan nauttii poseeraamisesta ja pullistelusta. Myyttiä kansan ahdingosta nostavasta suuresta johtajasta rakennettiinkin määrätietoisesti uran alusta saakka. Asiaa auttoi se, että tiedotusvälineet oli alistettu valtaapitävien äänitorveksi. Valtamediassa johtajaa ei kotimaassa ole uskallettu arvostella.
Sattumalta kättelin tätä karismaattista despoottia pienenä poikasena. Toivon kuitenkin etteivät Kekkosen vallan kaltaiset ajat Suomen politiikassa enää koskaan palaa.
torstaina, marraskuuta 22, 2007
koprolalia, vaiettu lastentauti
"Ei oo kukaan ihminen pieru!" En voi uskoa käyväni tätä keskustelua.
Kaksi-nelivuotiaiden tavatessa alkaa pian veisu uloisteista, eritteistä, suolikaasuista, primäärisistä sekä sekundäärisistä sukupuolitunnusmerkeistä. Tuntuu siltä että kasvatustyön olennainen osa on tämän sortin sakilaisuuden kitkemistä. Viimeistään lasten väsyessä ja riehaantuessa karisee työllä ja tuskalla rakennettu sivistyksen pintakuori. Velimies on sitä mieltä että kaikilla lapsilla on synnynnäinen Touretten oireyhtymä, joka ilmenee koprolaliana, pakonomaisena tarpeena toistella hävyttömiä sanoja.
Ihan pienten lasten vanhemmuus muistuttaa hätkähdyttävän paljon armeijan alokasaikaa. Nukutaan huonosti, eristäydytään muusta maailmasta, aikuisten ihmisten puheet taantuvat käsittelemään nukkumista, pissaa, kakkaa ja ylipäätään suolen toimintaa. Koko ajan pitäisi olla moppi kädessä tai pukemassa mitä ihmeellisempiä sotisopia ulkoharjoituksia varten.
Lapset, nuo pienet anarkistit, ovat toisaalta oikeassa - pierut ja kakka ovat hauskoja asioita. Niiden varaan on huumori paljolti perustanut, jopa korkealle asteelle jalostunut brittihuumori. Välillä miettii onko lasten ilonaiheille tuimistelemisessa järkeä kun itseäkin naurattaa. Ainakin ruokapöydän pitää sentään olla petomaanivapaata vyöhykettä.
Kyllä se vaan on pirun hauskaa kun uutisankkurilta tai telkkarin jumppaohjelman vetäjältä pääsee pieru.
Kaksi-nelivuotiaiden tavatessa alkaa pian veisu uloisteista, eritteistä, suolikaasuista, primäärisistä sekä sekundäärisistä sukupuolitunnusmerkeistä. Tuntuu siltä että kasvatustyön olennainen osa on tämän sortin sakilaisuuden kitkemistä. Viimeistään lasten väsyessä ja riehaantuessa karisee työllä ja tuskalla rakennettu sivistyksen pintakuori. Velimies on sitä mieltä että kaikilla lapsilla on synnynnäinen Touretten oireyhtymä, joka ilmenee koprolaliana, pakonomaisena tarpeena toistella hävyttömiä sanoja.
Ihan pienten lasten vanhemmuus muistuttaa hätkähdyttävän paljon armeijan alokasaikaa. Nukutaan huonosti, eristäydytään muusta maailmasta, aikuisten ihmisten puheet taantuvat käsittelemään nukkumista, pissaa, kakkaa ja ylipäätään suolen toimintaa. Koko ajan pitäisi olla moppi kädessä tai pukemassa mitä ihmeellisempiä sotisopia ulkoharjoituksia varten.
Lapset, nuo pienet anarkistit, ovat toisaalta oikeassa - pierut ja kakka ovat hauskoja asioita. Niiden varaan on huumori paljolti perustanut, jopa korkealle asteelle jalostunut brittihuumori. Välillä miettii onko lasten ilonaiheille tuimistelemisessa järkeä kun itseäkin naurattaa. Ainakin ruokapöydän pitää sentään olla petomaanivapaata vyöhykettä.
Kyllä se vaan on pirun hauskaa kun uutisankkurilta tai telkkarin jumppaohjelman vetäjältä pääsee pieru.
perjantaina, marraskuuta 09, 2007
rapakuu
Pikkuhousut, sukkikset, paita, villahaalari, kauluri, kypärämyssy, pipo... ei sittenkään myssyä vaan se paksumpi pipo, haalari, villasukat, villatumput, kuratumput, kumisaappaat, kurahousut, sadetakki. Kurakamppeet ovat pesty ja kuivattu edellisen maastokeikan jäljiltä. Kohta ne ovat taas ravassa.
Marraskuu on syvältä, pari lämpöastetta ja sade vihmoo. Ihan kuin varustaisi kaksi kosmonauttia kuukävelylle. Kosmonautit ovat hankalia ja yhteistyöhaluttomia. Pienempi kosmonautti, Ludmila, ärisee, sätkii ja karkailee minkä ehtii. Isompi, Anatoli, retkottaa velttona lähtöaulassa. Reilun vartin ähellyksen jälkeen enää kurakamppeet ovat pukematta. Kaikkien pinna kiristyy ja kosmonautit alkavat puhua keskenään vessajuttuja. Olen oppinut pukemaan itse viimeiseksi päällysvaatteet, koska muuten olen hiestä märkä jo ennen rappuun pääsyä. En ymmärrä miten päiväkodeissa saadaan alati kasvavat lapsilaumat sovussa puettua ja pihalle, lastentarhanopettajien ja lastenhoitajien täytyy olla todellisia huippuosaajia.
Sisälle jääminen pimeällä ja sateisella säällä tuntuisi houkuttelevalta, mutta se saman tien voisi mennä päiväksi häkkiin Korkeasaaren kettujen kanssa. Kosmonauttien ilmeet kirkastuvat heti ulkona ja havaitsen itsekin lätäköissä hyppimisen ja rypemisen hauskuuden. Anopin mielestä ei ole huonoa säätä, on vain huonoja varusteita. Alan kallistua samalle kannalle.
Marraskuu on syvältä, pari lämpöastetta ja sade vihmoo. Ihan kuin varustaisi kaksi kosmonauttia kuukävelylle. Kosmonautit ovat hankalia ja yhteistyöhaluttomia. Pienempi kosmonautti, Ludmila, ärisee, sätkii ja karkailee minkä ehtii. Isompi, Anatoli, retkottaa velttona lähtöaulassa. Reilun vartin ähellyksen jälkeen enää kurakamppeet ovat pukematta. Kaikkien pinna kiristyy ja kosmonautit alkavat puhua keskenään vessajuttuja. Olen oppinut pukemaan itse viimeiseksi päällysvaatteet, koska muuten olen hiestä märkä jo ennen rappuun pääsyä. En ymmärrä miten päiväkodeissa saadaan alati kasvavat lapsilaumat sovussa puettua ja pihalle, lastentarhanopettajien ja lastenhoitajien täytyy olla todellisia huippuosaajia.
Sisälle jääminen pimeällä ja sateisella säällä tuntuisi houkuttelevalta, mutta se saman tien voisi mennä päiväksi häkkiin Korkeasaaren kettujen kanssa. Kosmonauttien ilmeet kirkastuvat heti ulkona ja havaitsen itsekin lätäköissä hyppimisen ja rypemisen hauskuuden. Anopin mielestä ei ole huonoa säätä, on vain huonoja varusteita. Alan kallistua samalle kannalle.
keskiviikkona, marraskuuta 07, 2007
kynttilä ikkunaan
edit. 12.10.
Mediassa on pompsahdellut viime aikoina esiin väitteitä että koulusurmaaja Auvinen olisi ollut joku nuori alykkö.
Ei hän ollut. Tämän etiikkapätkän kommenteissa (vanhimmat kommentit) Auvinen väittelee mm. väkivallan oikeutuksesta itseään fiksumman keskustelijan kanssa. Auvisen viestit ovat vain puberteettista, aggressiivista solkotusta. Hänen niin sanottu polittinen manifestinsa rakentuu vain väärinymmärretyn Nietzschen ja muutaman iskulauseen (joita hän toisteli nettikirjoituksissaan) ympärille. Suomessa älykköyteen taitaa riittää se, että osaa kirjoittaa Nietzschen oikein (minun piti tarkistaa oikeinkirjoitus ;-).
---------
Eiliset Jokelan koulusurmat tekivät minut muiden uutisten kuulleiden tavoin vihaiseksi ja surulliseksi. Aamulla samoja fiiliksiä vahvisti Hesarin pääkirjoitus, jossa osoitettiin syyttävällä sormella Internetiä. Myös pienen tyttäreni leikkikaverin isä totesi aamulla päiväkodin eteisessä että "sitä se internetti teettää". Kerroin että ei se kuule se internetti ole.
Tänään on jatkettava elämäänsä, jota helpottaa surun ja vihan kohdistaminen. Ampuja on luonnollinen vihan kohde, mutta hän on kuollut. Tappajasta tiedetään, että hän pelasi ampumapeli Battlefieldiä ja lähetteli Youtubeen omatekoisia häiriintyneitä videoitaan. Internetin ja ampumapelien kauhistelu näyttää valitettavasti peittävän todelliset syyt, mikä surettaa ja kauhistuttaa minua. Ymmärryksen ylittävän murhenäytelmän kohdatessa on huojentavaa löytää jokin selkeä syy kauheudelle. Iltapäivälehdet (ja näköjään Hesari) haluavat antaa sellaisen ihmisille lisätäkseen irtonumeromyyntiään. Poliitikoilta vaaditaan ripeitä toimia ja heidän on helpointa syyttää pelejä tai Internetiä.
Kun olin teini-iässä, käytiin vakavissaan keskustelua siitä, saako Ozzy Osbornen Suicide Solution nuoret tappamaan itsensä. Television väkivaltaelokuvien, roolipelien ja konsolipelien on myös ajateltu lietsovan nuorison väkivaltaisuutta. En väitä että Battlefieldin päivittäinen pelaaminen tekee kenenkään ajatusmaailmalle hyvää. Väitän että jotain ratkaisevaa ja syvempää on tapahtunut jo ennen kuin nuori hankkii aseen ja alkaa surffata netistä joukkomurhiin, alistamiseen ja aseisiin liittyvää aineistoa.
Kuten Jyrki on todennut, tähänastisten koulusurmaajien yhteinen nimittävä tekijä on ollut koulukiusaaminen, ei musiikkimaku, pelit, natsismi tai verkkosivut. Jokelan tappaja oli taas samasta muotista, eristäytynyt, estynyt, häiriintynyt, yksinäinen. Koulukuvassa kauluspaidan ylin nappi kiinni. Hesarissa haastaltujen luokkatovereiden mukaan ampuja oli "omituinen, yksinäinen ja tosi koulukiusattu". Ei ystäviä, ei tyttöystävää, sitäkin enemmän naisvihaa (diggaili SMBD:a ja naisten alistamista). Hän oli tyypillisten kouluampujien tavoin jo aiemmin kirjoitellut ihmisten tappamisesta. Sen lisäksi hän oli kertonut ihannoivansa Columbinen ampujia ja hankkinut aseen, josta myös koulukaverit tiesivät. En tiedä miten tai kenen tämä olisi pitänyt estää, mutta jos jotain pitää alkaa valvoa ja rajoittaa, on se aseet ja koulukiusaaminen.
Otsikoista voisi melkein luulla että Youtubella voi ampua toisen kuoliaaksi. Suomalaisissa kodeissa yli puolitoista miljoonaa asetta, joilla voi. Mihin niitä kaikkia tarvitaan? Tunsin kerran mukavan nuoren isän joka päätti päivänsä omalla metsästysaseellaan, hänen ystävänsä teki saman pian hänen jälkeensä. Sytytän tänään kynttilän myös heidän omaisilleen.
Mediassa on pompsahdellut viime aikoina esiin väitteitä että koulusurmaaja Auvinen olisi ollut joku nuori alykkö.
Ei hän ollut. Tämän etiikkapätkän kommenteissa (vanhimmat kommentit) Auvinen väittelee mm. väkivallan oikeutuksesta itseään fiksumman keskustelijan kanssa. Auvisen viestit ovat vain puberteettista, aggressiivista solkotusta. Hänen niin sanottu polittinen manifestinsa rakentuu vain väärinymmärretyn Nietzschen ja muutaman iskulauseen (joita hän toisteli nettikirjoituksissaan) ympärille. Suomessa älykköyteen taitaa riittää se, että osaa kirjoittaa Nietzschen oikein (minun piti tarkistaa oikeinkirjoitus ;-).
---------
Eiliset Jokelan koulusurmat tekivät minut muiden uutisten kuulleiden tavoin vihaiseksi ja surulliseksi. Aamulla samoja fiiliksiä vahvisti Hesarin pääkirjoitus, jossa osoitettiin syyttävällä sormella Internetiä. Myös pienen tyttäreni leikkikaverin isä totesi aamulla päiväkodin eteisessä että "sitä se internetti teettää". Kerroin että ei se kuule se internetti ole.
Tänään on jatkettava elämäänsä, jota helpottaa surun ja vihan kohdistaminen. Ampuja on luonnollinen vihan kohde, mutta hän on kuollut. Tappajasta tiedetään, että hän pelasi ampumapeli Battlefieldiä ja lähetteli Youtubeen omatekoisia häiriintyneitä videoitaan. Internetin ja ampumapelien kauhistelu näyttää valitettavasti peittävän todelliset syyt, mikä surettaa ja kauhistuttaa minua. Ymmärryksen ylittävän murhenäytelmän kohdatessa on huojentavaa löytää jokin selkeä syy kauheudelle. Iltapäivälehdet (ja näköjään Hesari) haluavat antaa sellaisen ihmisille lisätäkseen irtonumeromyyntiään. Poliitikoilta vaaditaan ripeitä toimia ja heidän on helpointa syyttää pelejä tai Internetiä.
Kun olin teini-iässä, käytiin vakavissaan keskustelua siitä, saako Ozzy Osbornen Suicide Solution nuoret tappamaan itsensä. Television väkivaltaelokuvien, roolipelien ja konsolipelien on myös ajateltu lietsovan nuorison väkivaltaisuutta. En väitä että Battlefieldin päivittäinen pelaaminen tekee kenenkään ajatusmaailmalle hyvää. Väitän että jotain ratkaisevaa ja syvempää on tapahtunut jo ennen kuin nuori hankkii aseen ja alkaa surffata netistä joukkomurhiin, alistamiseen ja aseisiin liittyvää aineistoa.
Kuten Jyrki on todennut, tähänastisten koulusurmaajien yhteinen nimittävä tekijä on ollut koulukiusaaminen, ei musiikkimaku, pelit, natsismi tai verkkosivut. Jokelan tappaja oli taas samasta muotista, eristäytynyt, estynyt, häiriintynyt, yksinäinen. Koulukuvassa kauluspaidan ylin nappi kiinni. Hesarissa haastaltujen luokkatovereiden mukaan ampuja oli "omituinen, yksinäinen ja tosi koulukiusattu". Ei ystäviä, ei tyttöystävää, sitäkin enemmän naisvihaa (diggaili SMBD:a ja naisten alistamista). Hän oli tyypillisten kouluampujien tavoin jo aiemmin kirjoitellut ihmisten tappamisesta. Sen lisäksi hän oli kertonut ihannoivansa Columbinen ampujia ja hankkinut aseen, josta myös koulukaverit tiesivät. En tiedä miten tai kenen tämä olisi pitänyt estää, mutta jos jotain pitää alkaa valvoa ja rajoittaa, on se aseet ja koulukiusaaminen.
Otsikoista voisi melkein luulla että Youtubella voi ampua toisen kuoliaaksi. Suomalaisissa kodeissa yli puolitoista miljoonaa asetta, joilla voi. Mihin niitä kaikkia tarvitaan? Tunsin kerran mukavan nuoren isän joka päätti päivänsä omalla metsästysaseellaan, hänen ystävänsä teki saman pian hänen jälkeensä. Sytytän tänään kynttilän myös heidän omaisilleen.
perjantaina, lokakuuta 12, 2007
vanhan liiton miehiä
Muistan hyvin ajan jolloin oli Neuvostoliitto, joka koulun maantiedon kirjojen mukaan tuotti kaikista eniten kaikkia raaka-aineita. Nykynuoriso on itäblokista autuaan tietämätön, kuten ajasta jolloin kaikilla ei ollut kännyköitä. Nykykoululaiset elävät näillä näkymin maailmassa jossa ollaan oletusarvoisesti on-line, ja päivitetään omaa puuhaprofiilia vähintään tuntien tarkkuudella.
Kännykästä tuli muutamassa vuodessa sosiaalisen kanssakäymisen mullistanut sosiaalinen normi. Hyvin nopeasti alettiin olettaa jokaisen olevan tavoitettavissa kaiken aikaa. Kännyköiden leviämisen ja käyttämisen vauhti ei kuitenkaan ole mitään verrattuna Internetin sosiaalisiin verkostoihin, kuten Facebookiin. Suomessa ja omassa kaveripiirissä kriittinen massa ylittyi lopukesästä ja vain muutamassa kuukaudessa verkostot ovat mullistaneet sosiaalisen kanssakäymisen rutiineja. Verkoston ulkopuoliset ovat pian ulkona kuvioista, bilekutsut ja ryhmäviestit tulevat enenevässä määrin facebookiin, jossa on päivystettävä mikäli haluaa tietää missä mennään. Kavereiden facebook-käyttö on myös muuttunut viime viikkoina, uusien kätevämpien kaverisovellusten myötä. Ennen (nykyään ennen on muutama viikko tai kuukausi sitten) ilmoitettiin päivän tai parin tarkkuudella omista tekemisistä, nyt väli on tihentynyt alle päivään tai muutamiin tunteihin. Loputtomiin ei tahti voi kiihtyä, sillä profiilin päivittämisestä ei juuri pysty repimään asiaa omaan profiiliinsa.
Ihmiset laittavat innoissaan myös surutta verkkoon tietoa itsestään, harrastuksistaan, sekä omia ja muiden ihmisten kuvia. Vanhan viidakon sananlaskun mukaan kerran Internetiin laitettua ei koskaan lopullisesti pois saa. En halua kuulostaa vainoharhaiselta, mutta jos älymystön tai juutalaisten vainot alkaisivat maanantaina, ne saataisiin varmaan loppuun perjantaihin mennessä. Sosiaaliset verkostot haltuun ottamalla saisi välittömästi selville kattavat pohjatiedot ihmisten yhteyksistä ja harrastuksista, loput saisi helposti selville perinteisen tiedustelun menetelmillä. Miksi vaikka facebook kyselee esimerkiksi poliittista vakaumusta tai uskontoa (jotka moni mukisematta ilmoittaa)? Facebook juttelee myös itsenäisesti, sujuvasti ja sinulta kysymättä muun muassa gmailisi kanssa, ja kaivaa sieltä kätevästi potentiaalisten kavereittesi yhteystiedot.
Ei, en usko että tämä on pelkkää muotivillitystä, vaikka osittain niin haluaisinkin. Vanhanaikaisena ihmisenä kirjoitan blogia ja kannatan tapaamisia kasvotusten, koska sanatonta viestintää ei toistaiseksi mikään sovellus päihitä. Kyllä, blogittaminen tuntuu jo vanhanaikaiselta tuulahdukselta musteen ja kirjepaperin maailmasta. Viime aikoina moni blogi onkin hiljentynyt, osa lopullisen oloisesti. En ole katsellut kävijämääriä mutta ainakin kommentit ovat harventuneet. Ei se mitään, kyllä anoppi ja kummitäti lukevat, jos ei kukaan muu.
Kännykästä tuli muutamassa vuodessa sosiaalisen kanssakäymisen mullistanut sosiaalinen normi. Hyvin nopeasti alettiin olettaa jokaisen olevan tavoitettavissa kaiken aikaa. Kännyköiden leviämisen ja käyttämisen vauhti ei kuitenkaan ole mitään verrattuna Internetin sosiaalisiin verkostoihin, kuten Facebookiin. Suomessa ja omassa kaveripiirissä kriittinen massa ylittyi lopukesästä ja vain muutamassa kuukaudessa verkostot ovat mullistaneet sosiaalisen kanssakäymisen rutiineja. Verkoston ulkopuoliset ovat pian ulkona kuvioista, bilekutsut ja ryhmäviestit tulevat enenevässä määrin facebookiin, jossa on päivystettävä mikäli haluaa tietää missä mennään. Kavereiden facebook-käyttö on myös muuttunut viime viikkoina, uusien kätevämpien kaverisovellusten myötä. Ennen (nykyään ennen on muutama viikko tai kuukausi sitten) ilmoitettiin päivän tai parin tarkkuudella omista tekemisistä, nyt väli on tihentynyt alle päivään tai muutamiin tunteihin. Loputtomiin ei tahti voi kiihtyä, sillä profiilin päivittämisestä ei juuri pysty repimään asiaa omaan profiiliinsa.
Ihmiset laittavat innoissaan myös surutta verkkoon tietoa itsestään, harrastuksistaan, sekä omia ja muiden ihmisten kuvia. Vanhan viidakon sananlaskun mukaan kerran Internetiin laitettua ei koskaan lopullisesti pois saa. En halua kuulostaa vainoharhaiselta, mutta jos älymystön tai juutalaisten vainot alkaisivat maanantaina, ne saataisiin varmaan loppuun perjantaihin mennessä. Sosiaaliset verkostot haltuun ottamalla saisi välittömästi selville kattavat pohjatiedot ihmisten yhteyksistä ja harrastuksista, loput saisi helposti selville perinteisen tiedustelun menetelmillä. Miksi vaikka facebook kyselee esimerkiksi poliittista vakaumusta tai uskontoa (jotka moni mukisematta ilmoittaa)? Facebook juttelee myös itsenäisesti, sujuvasti ja sinulta kysymättä muun muassa gmailisi kanssa, ja kaivaa sieltä kätevästi potentiaalisten kavereittesi yhteystiedot.
Ei, en usko että tämä on pelkkää muotivillitystä, vaikka osittain niin haluaisinkin. Vanhanaikaisena ihmisenä kirjoitan blogia ja kannatan tapaamisia kasvotusten, koska sanatonta viestintää ei toistaiseksi mikään sovellus päihitä. Kyllä, blogittaminen tuntuu jo vanhanaikaiselta tuulahdukselta musteen ja kirjepaperin maailmasta. Viime aikoina moni blogi onkin hiljentynyt, osa lopullisen oloisesti. En ole katsellut kävijämääriä mutta ainakin kommentit ovat harventuneet. Ei se mitään, kyllä anoppi ja kummitäti lukevat, jos ei kukaan muu.
- edit 16.10: Antti asiantuntija olikin ehtinyt jo kertoa oivalliset Facebook-vinkit vainoharhaisille
tiistaina, lokakuuta 09, 2007
ei mitään uutta pohjoisrintamalta
- Hiilidioksidia ilmassa enemmän kuin koskaan
- Ilmastonmuutos johtaa maailmanlaajuiseen lamaan
- Ympäristöongelmat vievät kodin useammilta ihmisiltä kuin sodat
- Jäätiköt sulavat kiihtyvällä vauhdilla
- Ruotsiin valtava tuulivoimainvestointi
- Suomi torjuu ilmastonmuutosta lepsusti
- Sähkönsäästötempaus jäi vaisuksi
- Suomi jäänyt ilmastotalkoissa jälkeen monesta muusta maasta
- Kokoomus vastustaa tuulivoiman syöttötariffeja
- Vauras Suomi kuluttaa huoletta luonnonvaroja
- Yrityksillä hyvät tiedot ilmastonmuutoksesta, teot viipyvät
- Suomalaiset torjuvat ilmastoveron
torstaina, syyskuuta 27, 2007
kypsä iskyyteen
- Iskä, mustamakkaraa! Iskä, mustamakkaraa!
- Mä oon sun isi.
- Iskä!
- Isi.
- Iskä!
- Isi!
- Iskä, hähähää!
Kaksivuotiaan kanssa kinastelu on suunnilleen yhtä hyödyllistä kuin digiboksikauppiaan jututtaminen. Joka tapauksessa, minusta on tulossa tamperelaisiskä. Vähemmästäkin tulee ihmiselle identiteettikriisi.
Jokainen isäksi tuleva joutuu pohtimaan paitsi lapsen nimeä, myös omaa uutta kutsumanimeään. Alun perin puntaroin isän ja isin välillä. Vaimoni tuomitsi isän liian virallisena, ja kuten useimmiten, kallistuin hänen kannalleen. Nyt lapseni ovat tamperelaistumassa ja heistä on myös tulossa vääjäämättä tampereenkielisiä. Heidän päiväkotikavereillaan on iskiä.
Olen pitänyt iskää jotenkin teennäisenä, isää, faijaa ja isiä jotenkin veltompana. Iskältä saa pummattua kottia viikkorahaan helpommin kuin isiltä tai isältä. Sitten ostetaan salaa röökiä, ei iskä mitään huomaa. Ei helvetti, minustahan ei mitään löllöiskää tule.
Paljasjalkainen tamperelaisvaimoni kertoi iskän olevan lämminhenkinen ja välitön ilmaisu, suorastaan kohteliaisuus. Hän käytti kieltämättä hyvänä esimerkkinä ystävättärensä lämmintä ja kaverillista iskäsuhdetta. Olen sulatellut iskää nyt pari päivää eikä se enää tunnu niin kamalalta. En silti ole vielä aivan kypsä iskyyteen.
Omia vanhempiani aloimme veljeni kanssa kutsumaan etunimillä, koska niillähän hekin kotona toisiaan kutsuivat. Meille selvisi vasta hieman isompina, että tässä oli monien mielestä jotain hyvin arveluttavaa. Enimmäkseen on epäilty (enemmän tai vähemmän peitellysti) perhesuhteidemme olleen muodollisia, autoritäärisiä tai etäisiä, mitä pidimme naurettavana. Joku jopa tiedusteli varovasti olivatko vanhempamme kenties taistolaisia, kun perheessämme näin eriskummallisesti kumottiin perhetraditioita.
Sittemmin vanhemmilleni on ollut tärkeää olla isä ja äiti, mikä on ihan sopivasti jäänyt isovanhemmuuden ja uusien nimien jalkoihin. Monikon kolmannessa olen yleensä puhunut mutsista ja faijasta, kuten vanhempanikin puhuivat omista vanhemmistaan.
Mutta se iskä. Eivätpä lapseni ainakaan isoina psykiatrin sohvalla kertoisi "iskän olleen kylmä ja etäinen", lause kun on jo sisäisesti mahdoton. "Iskä oli sellainen... nahjus" on jo ajatusrakennelmana mahdollinen, mutta iskästä puhuminen verrattuna isään sisältäisi anteeksiannon mikäli vaimoani on uskominen...
Ehkä on parasta antaa niiden syödä mustamakkaraa ja olla tyytyväinen siihen että juoksevat kädet ojossa vastaan ja omakseen tuntevat.
- Mä oon sun isi.
- Iskä!
- Isi.
- Iskä!
- Isi!
- Iskä, hähähää!
Kaksivuotiaan kanssa kinastelu on suunnilleen yhtä hyödyllistä kuin digiboksikauppiaan jututtaminen. Joka tapauksessa, minusta on tulossa tamperelaisiskä. Vähemmästäkin tulee ihmiselle identiteettikriisi.
Jokainen isäksi tuleva joutuu pohtimaan paitsi lapsen nimeä, myös omaa uutta kutsumanimeään. Alun perin puntaroin isän ja isin välillä. Vaimoni tuomitsi isän liian virallisena, ja kuten useimmiten, kallistuin hänen kannalleen. Nyt lapseni ovat tamperelaistumassa ja heistä on myös tulossa vääjäämättä tampereenkielisiä. Heidän päiväkotikavereillaan on iskiä.
Olen pitänyt iskää jotenkin teennäisenä, isää, faijaa ja isiä jotenkin veltompana. Iskältä saa pummattua kottia viikkorahaan helpommin kuin isiltä tai isältä. Sitten ostetaan salaa röökiä, ei iskä mitään huomaa. Ei helvetti, minustahan ei mitään löllöiskää tule.
Paljasjalkainen tamperelaisvaimoni kertoi iskän olevan lämminhenkinen ja välitön ilmaisu, suorastaan kohteliaisuus. Hän käytti kieltämättä hyvänä esimerkkinä ystävättärensä lämmintä ja kaverillista iskäsuhdetta. Olen sulatellut iskää nyt pari päivää eikä se enää tunnu niin kamalalta. En silti ole vielä aivan kypsä iskyyteen.
Omia vanhempiani aloimme veljeni kanssa kutsumaan etunimillä, koska niillähän hekin kotona toisiaan kutsuivat. Meille selvisi vasta hieman isompina, että tässä oli monien mielestä jotain hyvin arveluttavaa. Enimmäkseen on epäilty (enemmän tai vähemmän peitellysti) perhesuhteidemme olleen muodollisia, autoritäärisiä tai etäisiä, mitä pidimme naurettavana. Joku jopa tiedusteli varovasti olivatko vanhempamme kenties taistolaisia, kun perheessämme näin eriskummallisesti kumottiin perhetraditioita.
Sittemmin vanhemmilleni on ollut tärkeää olla isä ja äiti, mikä on ihan sopivasti jäänyt isovanhemmuuden ja uusien nimien jalkoihin. Monikon kolmannessa olen yleensä puhunut mutsista ja faijasta, kuten vanhempanikin puhuivat omista vanhemmistaan.
Mutta se iskä. Eivätpä lapseni ainakaan isoina psykiatrin sohvalla kertoisi "iskän olleen kylmä ja etäinen", lause kun on jo sisäisesti mahdoton. "Iskä oli sellainen... nahjus" on jo ajatusrakennelmana mahdollinen, mutta iskästä puhuminen verrattuna isään sisältäisi anteeksiannon mikäli vaimoani on uskominen...
Ehkä on parasta antaa niiden syödä mustamakkaraa ja olla tyytyväinen siihen että juoksevat kädet ojossa vastaan ja omakseen tuntevat.
lauantaina, syyskuuta 08, 2007
miehen evoluutiosta, osa 2
Kirjailija Miika Nousiainen on ainakin puoliksi vakavissaan sitä mieltä, että suomalaiset miehet kehittyvät (kts. osa I) ruotsalaisten tasolle tunteiden osoittamisessa ja tasa-arvomielipiteissä joidenkin vuosien kuluttua. Nousiainen, Hammarby-fani, on kirjoittanut kiinnostavan kuuloisen kirjan ruotsalaisuudesta. Ruotsissa opiskelleena ja ruotsalaisen miehen mielenmaisemaan jonkin verran tutustuneena olen vain osittain samaa mieltä.
Se on ehdottomasti myönnettävä että asenteissa ja ainakin poliittisessa korrektiudessa ruotsalainen mies on kehityksessä huomattavasti edellä. Tiukka poliittisen korrektiuden kulttuuri on kuitenkin vetänyt painekattilan kannen sen verran kireälle että epäkorrektius purkautuu kovemmin kuin meillä, esimerkiksi aktiivisena uusnatsitoimintana.
Sallittu tunteiden ilmaisuskaala taitaa edelleen olla ruotsalaismiehellä laajempi, mutta vain positiivisten tunteiden suhteen. Ruotsalaiselle ei ole hyväksyttyä purkaa turhautumista, vihaa tai vain erimielisyyttä. Näiden tunteiden nieleminen epäterveellisempää kuin pierun pidätteleminen.
Mitä ulkonäköön tulee, väitän että aiemmin tennissukistaan pilkatut suomalaiset miehet ovat nuoremmissa ikäluokissa jo ohittaneet ruotsalaiset pukeutumisessa ja hyväntuoksuisuudessa. Ruotsalaiset saattavat olla edelleen huolitellumpia, mutta tiukka yhtenäismuoti tekee heistä paljon tylsemmän näköisiä.
Gradua tehdessäni luin valtavasti brittiparlamentin keskustelupöytäkirjoja. Lukiessani ja brittikulttuuriin perehtyessäni vahvistui käsitykseni siitä, että englantilaisen miehen lajikehitys on jäänyt mannermaisesta huomattavasti jälkeen. Oven avaavan ja hattua nostavan brittiherramiehen pinnan alta paljastuu joko yksityiskoulussa seksuaalisesti turhautunut jäykkähuuli tai alemman työväenluokkainen sivistystä vihaava juntti. Brittimiehen maailmankuva on niin parlamentissa kuin pubissakin todella konservatiivinen, sovinistinen ja menneisyyteen takertuva. Esimerkiksi naisparlamentaarikoiden puheita on ollut salissa tapana häiritä huutelemalla "melons" ja heiluttelemalla kuvitteellisia tissejä. No, vonkaavat meilläkin vasemmistoäijät nuoria naiskansanedustajia polvelleen istumaan.
Homous on brittimiehille edelleen kauhistus, jalkapalloympyröissä (iso osa mielenmaisemaa) täysi tabu. Hieno pelaaja Graeme le Saux kertoo, että häntä haukuttiin 14 vuotta homoksi, koska jerseyläisen kulttuurikodin kasvattina puhui kunnollista englantia, pukeutui opiskelijamaisesti ja harrasti antiikkia. Yksi hinttariksi haukkujista oli Englannin virallinen metroseksuaali David Beckham. Pitäisi kysyä Aki Riihilahdelta miksi häntä haukuttiin. Ainakin joukkuekaverit ihmettelivät Akin yliopisto-opiskeluintoa, miksi opiskella kun on rahaa ja voisi pelata pleikkariakin?
Se on ehdottomasti myönnettävä että asenteissa ja ainakin poliittisessa korrektiudessa ruotsalainen mies on kehityksessä huomattavasti edellä. Tiukka poliittisen korrektiuden kulttuuri on kuitenkin vetänyt painekattilan kannen sen verran kireälle että epäkorrektius purkautuu kovemmin kuin meillä, esimerkiksi aktiivisena uusnatsitoimintana.
Sallittu tunteiden ilmaisuskaala taitaa edelleen olla ruotsalaismiehellä laajempi, mutta vain positiivisten tunteiden suhteen. Ruotsalaiselle ei ole hyväksyttyä purkaa turhautumista, vihaa tai vain erimielisyyttä. Näiden tunteiden nieleminen epäterveellisempää kuin pierun pidätteleminen.
Mitä ulkonäköön tulee, väitän että aiemmin tennissukistaan pilkatut suomalaiset miehet ovat nuoremmissa ikäluokissa jo ohittaneet ruotsalaiset pukeutumisessa ja hyväntuoksuisuudessa. Ruotsalaiset saattavat olla edelleen huolitellumpia, mutta tiukka yhtenäismuoti tekee heistä paljon tylsemmän näköisiä.
Gradua tehdessäni luin valtavasti brittiparlamentin keskustelupöytäkirjoja. Lukiessani ja brittikulttuuriin perehtyessäni vahvistui käsitykseni siitä, että englantilaisen miehen lajikehitys on jäänyt mannermaisesta huomattavasti jälkeen. Oven avaavan ja hattua nostavan brittiherramiehen pinnan alta paljastuu joko yksityiskoulussa seksuaalisesti turhautunut jäykkähuuli tai alemman työväenluokkainen sivistystä vihaava juntti. Brittimiehen maailmankuva on niin parlamentissa kuin pubissakin todella konservatiivinen, sovinistinen ja menneisyyteen takertuva. Esimerkiksi naisparlamentaarikoiden puheita on ollut salissa tapana häiritä huutelemalla "melons" ja heiluttelemalla kuvitteellisia tissejä. No, vonkaavat meilläkin vasemmistoäijät nuoria naiskansanedustajia polvelleen istumaan.
Homous on brittimiehille edelleen kauhistus, jalkapalloympyröissä (iso osa mielenmaisemaa) täysi tabu. Hieno pelaaja Graeme le Saux kertoo, että häntä haukuttiin 14 vuotta homoksi, koska jerseyläisen kulttuurikodin kasvattina puhui kunnollista englantia, pukeutui opiskelijamaisesti ja harrasti antiikkia. Yksi hinttariksi haukkujista oli Englannin virallinen metroseksuaali David Beckham. Pitäisi kysyä Aki Riihilahdelta miksi häntä haukuttiin. Ainakin joukkuekaverit ihmettelivät Akin yliopisto-opiskeluintoa, miksi opiskella kun on rahaa ja voisi pelata pleikkariakin?
lauantaina, syyskuuta 01, 2007
Vuoden runoilijat
Italialaisen intellektuellin Pier Paolo Pasolinin mielestä vuoden maalintekijä olisi pitänyt julistaa vuoden runoilijaksi. Kiihkeänä jalkapallofanina olen aika pitkälti samaa mieltä. Tuttavapiirissäni jalkapallohulluus ei ole kovin yleistä, joten minulta on aina välillä kyselty (etenkin parin viinilasin jälkeen) mitä ihmeellistä siinä jalkapallossa oikein näen.
Sanoin kertominen on vaikeaa, joten yritän selittää ja näyttää näkemäni ihmeellisyyden. Esittelen muutaman kauneimmista koskaan tehdyistä maalista, toivottavasti niiden katsominen auttaa ymmärtämään pelien kuninkaan hienoutta.
Sanoin kertominen on vaikeaa, joten yritän selittää ja näyttää näkemäni ihmeellisyyden. Esittelen muutaman kauneimmista koskaan tehdyistä maalista, toivottavasti niiden katsominen auttaa ymmärtämään pelien kuninkaan hienoutta.
- Meksikon MM-kisojen aikaan 1986 menetin sydämeni jalkapallolle lopullisesti. Tämä Maradonen klassinen maali Englantia vastaan nosti kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin kyyneleet silmiini. "El Diego" pyörähtää vapaaksi vartioinnista tanssahtelemalla pallon päältä. Selostettu versio antaa makua eteläamerikkalaisesta selostuksesta: "...barrilete cosmico..."
- Tämä Argentiinan maali Serbiaa vastaan on näyte silmiähivelevästä joukkuepelistä. Ennen ratkaisevaa kantapääkikkaa koko Argentiinan joukkue osallistuu hyökkäykseen. Argentiinalaispelaajien kosketus palloon on samettinen ja yhteinen liike saumatonta.
- Barcelonan Leo Messi teki Getafen kivikovaa puolustusta vastaan uskomattoman maalin, jossa hän kuljetti pallon omalta kenttäpuoliskoltaan aina maalille saakka. Vain muutama pelaaja on koskaan yltänyt tällaiseen pallon hallintaan - tasapaino ja kosketus palloon säilyvät täydessä vauhdissa kuin ihmeen kaupalla.
- Pelén johtama Brasilian maajoukkue vuoden 1970 MM-kisoissa oli yksi kaikkien aikojen parhaista joukkueista. He voittivat mailmanmestaruuden nautiskelemalla tällaisilla maaleilla.
- Taitavimmat pelaajat tanssivat tiensä läpi vastustajien jalkaviidakosta. Tässä on näytteitä erään nykytanssin huippunimen, Christiano Ronaldon jalkatyöstä.
maanantaina, elokuuta 27, 2007
hiilaria kansalle
Vanhan viisauden mukaisesti on sialle syötettävä viljaa, jotta se saataisiin lihomaan. Suomen virallisen terveystotuuden mukaisesti on kansalaisten hyvä syödä paljon viljaa ja perunaa, ylipäätään hiilihydraatteja. Rasva on kansalaisen vihollinen numero yksi. Suomalaiset ostavatkin kaikenlaisia kevyttuotteita hyvin ahkerasti. Vielä ahkerampia kevyttuoteiden syöjiä ovat yhdysvaltalaiset ja britit, jotka kuluttavat eniten kevyttuoteita maailmassa. Välimeren maissa ei olla perinteisesti kaloreita laskettu eikä kevytjuustoja viipaloitu. Suomalaiset, jenkit ja britit ovat kaikki teollisuusmaiden nopeimmin lihovia kansoja, toisin kuin välimeren maiden asukkaat. Tuotteet kevenevät mutta puntarit natisevat. Joku tässä on pielessä.
Suomeen mahtuu yleensä yksi totuus kerrallaan. Ravitsemusasioissa totuuden torvet ovat Kansanterveyslaitos, Valtion ravitsemusneuvottelukunta ja Sydäntautiliitto. Kaikkia näitä johtaa tohtori Pekka Puska. Kouluni terveydenhoitajan seinällä olevassa julisteessa luki: "Maito, juusto, voi, kovan kunnon toi". Ajat ovat tosiaan muuttuneet: juustot pitäisi syödä kevytversiona, maidonkulutus on romahtanut ja voin syönti on lähestulkoon kriminalisoitu. Uusissa ohjeissa kehotetaan sentään vähentämään puhdistettuja sokereita.
Dieettejä on satoja, mutta lihomisesta tiedetään varmaksi ainakin se, että on syötävä ja juotava vähemmän energiaa kuin kuluttaa. Valitettavasti asia ei ole aivan näin yksinkertainen, sillä kaloreilla on eroja. Perunaa ja viljoja pitäisi siis syödä. Peruna, pasta, kuorittu riisi ja leipä ovat siitä pirullisia että niillä on korkea glykemiaindeksi. Niiden syöminen (pullasta tai karkista puhumattakaan) nostaa nopeasti verensokeria, ja vereen vapautuu paljon insuliinia. Insuliinin ansiosta veressä oleva ylimääräenergia varastoituu rasvakudokseen ja verensokeri laskee nopeasti. Pian on taas nälkä ja väsyttää. Syömällä voi siis tulla nälkä, sen tietävät ravintoloitsijat jotka ovat kautta aikojen tarjonneet ilmaisina alkupaloina vehnäleipää. Leivän massutus alkupalaksi ei suinkaan vähennä, vaan lisää asiakkaiden tilauksia.
Minäkin yritin aikani aloittaa aamuni "terveellisesti" puurolautasella, mutta kiljuva nälkä alkoi viimeistään puolentoista tunnin kohdalla. Nykyään vannon ruisleivän (siis rukiista tehdyn, ei minkäään Vaasan vehnäpalojen), juuston ja kananmunan ja tomaatin nimiin, eipähän nälkä vaivaa kuin vasta iltapäivän puolella.
Vireystilan heilahduksia lisää vielä kofeiini, jota suomalaiset hörppivät kahvina enemmän kuin mikään muu kansa. Suomalaisten työpalaverien viineri-kahvi -kulttuuri on järjetöntä ja mieletöntä. Kun viinerin aiheuttaman sokerihumala laskee, se kuitataan kahvilla. Kun kofeiinin vaikutus lakkaa, tulee nukkumatti. Saman asian ajaisi, jos palaveriin tulijoille jaettaisiin voinappi ja unilääke kouraan jo ovella.
Lopuksi: eivät ne kevyttuotteet ihmisiä lihota, mutta eivät ne ole myöskään vastaus ylipainoon. Sokerista ja hiilareista pitäisi olla vähintään yhtä huolissaan kuin rasvasta. Kalorien laskeminen ei myöskään ole vastaus, kaloreita kun on erilaisia. Juotuja kaloreita ei myöskään ole tapana laskea, vaikka esimerkiksi sixpack keppanaa vastaa kaloreissa 330 gramman ranskanperuna-annosta.
Suomeen mahtuu yleensä yksi totuus kerrallaan. Ravitsemusasioissa totuuden torvet ovat Kansanterveyslaitos, Valtion ravitsemusneuvottelukunta ja Sydäntautiliitto. Kaikkia näitä johtaa tohtori Pekka Puska. Kouluni terveydenhoitajan seinällä olevassa julisteessa luki: "Maito, juusto, voi, kovan kunnon toi". Ajat ovat tosiaan muuttuneet: juustot pitäisi syödä kevytversiona, maidonkulutus on romahtanut ja voin syönti on lähestulkoon kriminalisoitu. Uusissa ohjeissa kehotetaan sentään vähentämään puhdistettuja sokereita.
Dieettejä on satoja, mutta lihomisesta tiedetään varmaksi ainakin se, että on syötävä ja juotava vähemmän energiaa kuin kuluttaa. Valitettavasti asia ei ole aivan näin yksinkertainen, sillä kaloreilla on eroja. Perunaa ja viljoja pitäisi siis syödä. Peruna, pasta, kuorittu riisi ja leipä ovat siitä pirullisia että niillä on korkea glykemiaindeksi. Niiden syöminen (pullasta tai karkista puhumattakaan) nostaa nopeasti verensokeria, ja vereen vapautuu paljon insuliinia. Insuliinin ansiosta veressä oleva ylimääräenergia varastoituu rasvakudokseen ja verensokeri laskee nopeasti. Pian on taas nälkä ja väsyttää. Syömällä voi siis tulla nälkä, sen tietävät ravintoloitsijat jotka ovat kautta aikojen tarjonneet ilmaisina alkupaloina vehnäleipää. Leivän massutus alkupalaksi ei suinkaan vähennä, vaan lisää asiakkaiden tilauksia.
Minäkin yritin aikani aloittaa aamuni "terveellisesti" puurolautasella, mutta kiljuva nälkä alkoi viimeistään puolentoista tunnin kohdalla. Nykyään vannon ruisleivän (siis rukiista tehdyn, ei minkäään Vaasan vehnäpalojen), juuston ja kananmunan ja tomaatin nimiin, eipähän nälkä vaivaa kuin vasta iltapäivän puolella.
Vireystilan heilahduksia lisää vielä kofeiini, jota suomalaiset hörppivät kahvina enemmän kuin mikään muu kansa. Suomalaisten työpalaverien viineri-kahvi -kulttuuri on järjetöntä ja mieletöntä. Kun viinerin aiheuttaman sokerihumala laskee, se kuitataan kahvilla. Kun kofeiinin vaikutus lakkaa, tulee nukkumatti. Saman asian ajaisi, jos palaveriin tulijoille jaettaisiin voinappi ja unilääke kouraan jo ovella.
Lopuksi: eivät ne kevyttuotteet ihmisiä lihota, mutta eivät ne ole myöskään vastaus ylipainoon. Sokerista ja hiilareista pitäisi olla vähintään yhtä huolissaan kuin rasvasta. Kalorien laskeminen ei myöskään ole vastaus, kaloreita kun on erilaisia. Juotuja kaloreita ei myöskään ole tapana laskea, vaikka esimerkiksi sixpack keppanaa vastaa kaloreissa 330 gramman ranskanperuna-annosta.
torstaina, elokuuta 16, 2007
kyselyikä
Isi, onko kastematojen sisällä verta? Miksi? Kiertääkö kuu akselinsa ympäri? Mitä kantoraketille käy kun se pääsee avaruuteen? Miksi lasten sydän sykkii hitaammin kuin aikuisten? Miksi tuossa on metsä? Minne vesi valuu kun sitä kaataa hiekkaan? Miksi? Miksi kynnet kasvavat? Onko avarudessa ilmaa? Mitä siellä sitten on? Miksi omenamadot pudottavat omenoita? Miksi joissain omenoissa on läikkiä? Miksi maa vetää esineitä puoleensa? Miten tulivuoret purkautuvat? Missä niitä tulivuoria on? Miksi niistä tulee savua? Miksi lapset ei saa juoda kahvia? Miksi myyrät asuvat maan alla? Mistä junien pyörät on tehty? Miksi kaikissa junissa ei ole kuljettajaa...
Ministerin työssä yksi kovimmista paikoista on eduskunnan kyselytunti, jossa oppositio saa hiillostaa ministeriä millä tahansa kysymyksillä. Aikaa on noin kymmenen minuuttia per ministeri ja kyselytunnilla saadaankin esimakua siitä, kuka on hallituksen heikoin lenkki. Ministerit eivät tiedä oikeasta hiillostamisesta mitään.
Kyselyikäisen lapsen kanssa kyselytunti alkaa kahdeksalta aamulla ja päättyy kahdeksalta illalla. Kysymykset vaihtelevat metafysiikasta luonnontieteisiin ja kaikkeen siltä väliltä. Pakersin lukiossa läpi pitkät oppimäärät matematiikkaa, fysiikkaa, kemiaa ja biologiaa, vaikka lahjoja olisi ollut enemmän kieliin, kuvaamataitoon, musiikkiin ja muihin reaaliaineisiin. Nyt tiedän ettei esimerkiksi luonnontieteiden tai anatomian pänttäys mennyt ihan hukkaan.
Juuri neljä vuotta täyttäneen esikoisen tiedonjano on pohjaton ja kun viettää paljon aikaa lasten kanssa, ei kysymyksistäkään tule loppua. Olen koettanut vastata kysymyksiin mahdollisimman kärsivällisesti ja usein olen kiittänyt wikipediaa tai youtubea, josta on sitten katsottu mitä sille kantoraketille oikein käy siellä avaruudessa. Kyselyikäisen kanssa sitä huomaa ottavansa aivan liian usein asioita itsestäänselvyytenä. Toivon että tiedonjano ei sammuisi, koska maailma on täynnä ihmeitä. Esikoista varmasti elähdyttää se, että kouluissa on ihmisiä, joille maksetaan kysymyksiin vastaamisesta ja siellä saa kirjoja, joissa selitetään mitä avaruudessa on. Jos opettaja ei ehdi vastaamaan niin ainakin esikoinen tietää mistä muualta sen tiedon saa.
Ministerin työssä yksi kovimmista paikoista on eduskunnan kyselytunti, jossa oppositio saa hiillostaa ministeriä millä tahansa kysymyksillä. Aikaa on noin kymmenen minuuttia per ministeri ja kyselytunnilla saadaankin esimakua siitä, kuka on hallituksen heikoin lenkki. Ministerit eivät tiedä oikeasta hiillostamisesta mitään.
Kyselyikäisen lapsen kanssa kyselytunti alkaa kahdeksalta aamulla ja päättyy kahdeksalta illalla. Kysymykset vaihtelevat metafysiikasta luonnontieteisiin ja kaikkeen siltä väliltä. Pakersin lukiossa läpi pitkät oppimäärät matematiikkaa, fysiikkaa, kemiaa ja biologiaa, vaikka lahjoja olisi ollut enemmän kieliin, kuvaamataitoon, musiikkiin ja muihin reaaliaineisiin. Nyt tiedän ettei esimerkiksi luonnontieteiden tai anatomian pänttäys mennyt ihan hukkaan.
Juuri neljä vuotta täyttäneen esikoisen tiedonjano on pohjaton ja kun viettää paljon aikaa lasten kanssa, ei kysymyksistäkään tule loppua. Olen koettanut vastata kysymyksiin mahdollisimman kärsivällisesti ja usein olen kiittänyt wikipediaa tai youtubea, josta on sitten katsottu mitä sille kantoraketille oikein käy siellä avaruudessa. Kyselyikäisen kanssa sitä huomaa ottavansa aivan liian usein asioita itsestäänselvyytenä. Toivon että tiedonjano ei sammuisi, koska maailma on täynnä ihmeitä. Esikoista varmasti elähdyttää se, että kouluissa on ihmisiä, joille maksetaan kysymyksiin vastaamisesta ja siellä saa kirjoja, joissa selitetään mitä avaruudessa on. Jos opettaja ei ehdi vastaamaan niin ainakin esikoinen tietää mistä muualta sen tiedon saa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)